Päivi Räsänen /kd(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tuo edellinen lakialoite käsitteli hyvin herkkää aihepiiriä ja niin käsittelee tämäkin lakialoite, jonka nyt esittelen. Eli ehdotan muutettavaksi lakia raskauden keskeyttämisestä sen 5 a §:n osalta niin, että tuo pykälä kumottaisiin.

Vuonna 1985 raskauden keskeytystä koskevaan lainsäädäntöön lisättiin pykälä, jota kutsuttiin silloin eugeeniseksi pykäläksi, ja sen nojalla raskaus voidaan keskeyttää sikiön vammaisuuden perusteella tai sikiön vammaisuutta epäiltäessä aina 24:nnen raskausviikon loppuun saakka, kun muissa tapauksissa, siis terveiden sikiöiden kohdalla, ehdoton yläraja on 20 raskausviikkoa. Tällä hetkellä keskoshoidon edistyessä sikiön elinkelpoisuusraja on laskenut tuosta 24 raskausviikon rajasta niin, että jopa 22:sella raskausviikolla syntyneitä lapsia on jäänyt eloon aivan terveenä.

Tällainen yli 20 raskausviikon jälkeen syntynyt keskoslapsi voi myös pysyä hengissä muutaman tunninkin ilman hoitotoimenpiteitä tai elvytystä, ja tiedän, että sellaisia tilanteita tapahtuu esimerkiksi Suomessa onneksi harvoin, mutta niitä tapahtuu, joissa myöhäisen raskauden keskeytyksen seurauksena syntynyt sikiö on saattanut muutaman tunnin elää ennen kuolemaansa.

Tämä pykälä, jonka ehdotan poistettavaksi, kuuluu seuraavasti: "Sen estämättä, mitä 5 §:ssä säädetään, terveydenhuollon oikeusturvakeskus voi antaa luvan raskauden keskeyttämiseen, jos lapsivesi- tai ultraäänitutkimuksella, serologisilla tutkimuksilla taikka muulla vastaavalla luotettavalla tutkimuksella on todettu vaikea sikiön sairaus tai ruumiinvika, ei kuitenkaan kahdennenkymmenennenneljännen raskausviikon jälkeen."

Silloin, kun tuota lainsäädäntöä tehtiin, vammaisjärjestöt vastustivat hyvin voimakkaasti lainmuutosta vedoten siihen, että näin vammaiset ja terveet syntymättömät lapset asetetaan eriarvoiseen asemaan. Tuolloin muutoksen tarvetta perusteltiin sillä, että esimerkiksi kromosomipoikkeavuudet tulivat esiin vasta tuon 20:nnen raskausviikon jälkeen, jolloin aborttia ei enää ennätetty suorittaa. Nykyisin tutkimuskäytännöt ovat muuttuneet ja tulokset saadaan varhaisemmassa raskauden vaiheessa, sillä kromosomipoikkeavuuksiin, muun muassa seulontaan, käytetään ultraääniseulontaa ja veriseulontaa.

Se, mikä mielestäni on ehkä kaikkein raskauttavinta, on se, että silloisessa hallituksen esityksessä, siis 1980-luvulla, perusteluissa vedottiin erittäin vaikeiden sikiöepämuodostumien aiheuttamaan henkiseen järkytykseen synnyttävälle naiselle ja käytettiin ihan ainoana esimerkkinä siellä esityksessä harvinaista lapsen elinkyvyttömyyden aiheuttavaa aivojen täydellistä puuttumista, siis sellaista tilannetta, jossa lapsella ei ole ollenkaan aivoja.

Vieläpä sitten talousvaliokunta, joka muuten siihen aikaan — silloin ei ollut sosiaali- ja terveysvaliokuntaa, vaan talousvaliokunta käsitteli tämän lakiesityksen — korosti mietinnössään, että raskauden keskeyttämiseen oikeuttavana vaikeana sairautena tai ruumiinvammana voidaan pitää lähinnä keskushermoston vaikeaa vajavuutta tai yleistä elinkyvyttömyyttä.

No, tilanne tänä päivänä on se, että näillä perusteilla tehdyissä raskauden keskeytyksissä valtaosa on huomattavasti lievemmin sairaita sikiöitä kuten esimerkiksi Downin syndroomaa sairastavia lapsia. Downin syndroomaa potevat lapsethan ovat ihan yhtä lailla onnellisia ihmisiä kuin muutkin eivätkä itse kärsi tästä kromosomipoikkeavuudestaan eivätkä sinänsä vaadi tämän poikkeavuuden vuoksi kallista laitoshoitoa. Nykyisin myös Turnerin syndroomaa, joka on naisen toisen x-kromosomin puutostilanne, abortoidaan tällä samalla perustelulla, ja Turnerin syndroomahan ei edes aiheuta henkistä jälkeenjääneisyyttä tai henkistä kehityshäiriötä vaan lyhytkasvuisuutta ja lapsettomuutta tai vaikeuksia saada lasta.

Lain tarkoitus niin sen perustelujen kuin valiokunnan mietinnön osalta onkin ristiriidassa nykykäytännön kanssa, jossa todellakin tuo Downin syndrooma muodostaa suurimman yhtenäisen diagnoosiryhmän näiden aborttien joukossa.

Kaiken kaikkiaan sikiön vammaisuuden perusteella tehdään noin 200—250 raskauden keskeytystä vuosittain, näistä ei tietenkään läheskään kaikkia myöhäisenä keskeytyksenä, mutta osa tehdään myöhäisenä keskeytyksenä, ja vain noin kymmenellä sikiöllä on tuo lain perusteluissa mainittu elinkyvyttömyyden aiheuttama aivojen täydellinen puuttuminen, mutta korostan, että ultraäänitutkimuksessa tämäkin tilanne näkyy huomattavasti aikaisemmin. Siihen ei enää tarvittaisi tällaista poikkeuspykälää, joka mahdollistaa tuon yli 20:nnen raskausviikon keskeytyksen, koska ultraääniseulonta on tällä hetkellä niin systemaattinen.

Sitten se, mikä on kaikkein tärkeintä: valiokunta tuolloin korosti sitä, että raskauden keskeytyksen ehdottomana takarajana on pidettävä ajankohtaa, josta lapsella on parhaissa mahdollisissa olosuhteissa kyky säilyä hengissä äidin ruumiin ulkopuolella, ja tuo raja on laskenut. Se on laskenut vähintään siihen 22 raskausviikkoon tällä hetkellä.

Lisäksi Maailman terveysjärjestön Who:n suosituksen mukaan 22:sella raskausviikolla syntynyt tai 500:aa grammaa painavampi rekisteröidään lapseksi, syntyypä hän elävänä tai kuolleena. Mielestäni ihan tuon valiokunnan perustelujen pohjalta, silloisen valiokunnan mietinnön perustelujen pohjalta, olisi johdonmukaista toteuttaa se, mitä tässä lakialoitteessa nyt ehdotetaan eli kumota tuo pykälä, jolloin tuo 20 raskausviikkoa olisi ehdoton raja raskauden keskeytyksille. Kyllä tässä mielestäni on kyseessä myös merkittävä yhdenvertaisuus- ja perusoikeuskysymys, jossa vammaiset lapset asetetaan terveiden kanssa eriarvoiseen asemaan, ja sen vuoksi toivon tälle aloitteelle menestystä.

Tarja Tallqvist /kd:

Arvoisa puhemies! Täytyy ihan rehellisesti sanoa, että en ymmärrä tästä ihan kaikkea, mutta kannatan ed. Räsäsen laki-aloitetta.