10) Laki Selkämeren kansallispuistosta
Pertti Hemmilä /kok(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Kuten täällä salissa
aiemmin käyty keskustelu osoittaa, on Selkämeren kansallispuiston
rajaukseksi tehty hallituksen esitys varsin ristiriitainen. Ministeri
Lehtomäki kaipaa konkreettisia esimerkkejä Saaristomeren alueelle
kansallispuistosta koituvasta haitasta. Voidaan yhtä hyvin
kysyä niitä konkreettisia hyötyjä ja
lisäarvoja, joita saavutettaisiin ulottamalla Selkämeren
kansallispuisto Saaristomereen kuuluvaan Vakka-Suomeen. Saaristomeren merialueen
luontoarvot ja eliöstöt on jo turvattu ja suojeltu
aiemmin tehdyillä suojelutoimilla.
Valmistelussa olisi pitänyt verrata jo olemassa olevan
kalastuspuiston tuottamia todellisia vaikutuksia ja merkitystä luonnolle
lakiehdotuksessa ainoastaan oletettuihin kansallispuiston mahdollisesti
tuottamiin vaikutuksiin. Vakka-Suomessa on vuosien ajan mietitty
kokonaisvaltaisesti koko meren kaavaa, merialueiden käyttöä ja
sen merialueen suojelua. Vakkasuomalaiset ovat osallistuneet ja
sitoutuneet Hinku-hankkeeseen ja näyttäneet itse
pystyvänsä vaikuttamaan päästöihin
ja luonnon- sekä ympäristönsuojeluun.
Kaikki varsinaissuomalaiset lausunnonantajat, kunnat, maakuntaliitto,
ely-keskus sekä esimerkiksi MTK tyrmäävät
hankkeen. Yksimielisestä vastustuksesta ja palautteesta
huolimatta hallituksen esityksessä ei juuri laisinkaan oteta
huomioon varsinaissuomalaisten yksimielisiä vaatimuksia.
Vakka-Suomen alue on tärkeimpiä ruokakalan
tuotantoalueita Suomessa. Kalankasvatus on tärkeä välitön
ja välillinen työllistäjä alueella. Maa-
ja metsätalousministeriön alaisuudessa on valmisteltu
ammattikalastuksen kehittämisohjelmaa, ja valtioneuvoston
päätöksellä 18.6.2009 hyväksyttyä vesiviljelyn
kehittämisohjelmaa ollaan toimeenpanemassa. Vesiviljelylaitosten
sijainnin ohjaamista ollaan parhaillaan toteuttamassa toimialan
eri toimijoiden kanssa yhteistyössä. Vakka-Suomenkin
alueella toimeenpanoa ollaan jo suunnittelemassa. Näin
ollen hallituksen esitys Selkämeren kansallispuiston perustamisesta
on jyrkässä ristiriidassa jo aiemmin tehtyjen
päätösten kanssa. Kansallispuiston lakiehdotuksessa
kalanviljelyalueet on osoitettu kansallispuiston reuna-alueille
ja ulkomerelle. Tilanne olisi kalanviljelyn kannalta hyvinkin ongelmallinen.
Kansallispuiston perustamisen myötä samalla ympäristöministeriölle
tulisi laajat asetuksenantovaltuudet. Tämä tarkoittaisi
sitä, että virkamiehet voisivat jatkossa varsin
vapaasti tehdä päätöksiä kansallispuistoon
liittyen. Kalastus- ja metsästysasioiden päätäntävallan
siirtäminen pois kalatalousviranomaisilta lisää vakkasuomalaisten
huolta. Kalastuspuisto-toimintamallissa elinkeinoa kehitetään
myös tulevaisuudessa eikä pelkästään
säilytetä nykyisellään, kuten
hallituksen esityksessä kirjataan. Nyt Selkämeren
kansallispuistoon ehdotetut sekä maa- että vesialueet Vakka-Suomesta kuuluvat
jo Natura 2000 -verkostoon ja kansallisiin luonnonsuojeluohjelmiin.
Nykyinen suojelun taso alueella on riittävä ja
mitään lisähyötyä kansallispuiston
perustamisesta ei tulla saamaan. Luontoarvot voidaan säilyttää varsin
hyvin ilman kansallispuiston perustamista. Selkämeren kansallispuiston
perustamisen perustelut muun muassa merenalaisten ekosysteemien
säilymisellä ja ilmastonmuutoksen tutkimusmahdollisuuksilla
ovat vailla todellista pohjaa.
Hallituksen ohjelmassa korostetaan demokratian vaalimista ja
kansalaismielipiteen huomioon ottamista päätöksenteossa.
Tämän lakiehdotuksen valmistelun yhteydessä kaikkien
paikallisten toimijoiden, kuntien ja kansalaisten palautteet on
jätetty tyystin huomioon ottamatta. Ministeri Lehtomäen
mukaan esimerkiksi kalastajien kanssa on käyty lukuisia
keskusteluja. Ministeri Lehtomäeltä jäi
kuitenkin Selkämeren kansallispuistoa koskevan lähetekeskustelun
aikana kertomatta se, että kalastajat ovat täysin
yksimielisesti näissä keskusteluissa tyrmänneet kansallispuiston
perustamisen. Kaiken tämän myötä alueella
on menetetty luottamus toimivaan demokratiaan lähes tyystin.
On myös esitetty kommentteja siitä, että lakiehdotukseen
olisi pitänyt puuttua sen valmisteluvaiheessa. Ensinnäkin
on ollut hyvin vaikeaa puuttua siihen, koska juuri mitään
näkyvyyttä valmistelutyöhön
ei ole ollut. Toisekseen eduskunta ei tietenkään
ole kumileimasin, johon lakiehdotukset tuodaan vain läpihuutojuttuna.
Herra puhemies! Ed. Timo Kauniston huhtikuussa 2009 tekemään
Selkämeren kansallispuistoa koskevaan kirjalliseen kysymykseen
ministeri Lehtomäki vastaa 20. päivä toukokuuta 2009
seuraavasti: "Ministeriö käy avointa vuo- ropuhelua
kansallispuistokysymyksestä myös Vakka-Suomen
kuntien kanssa. Mitään aluetta ei pakoteta liittymään
kansallispuistoon, mutta liittymismahdollisuutta joko nyt tai myöhemmin
ei myöskään rajata pois."
Rinnakkaislakiehdotukseni sisältö on, että hallituksen
esitystä muutetaan täällä eduskunnassa
vastaamaan ministeri Lehtomäen vuosi sitten antamaa lupausta,
että mitään aluetta ei pakoteta liittymään
kansallispuistoon. Selkämeren kansallispuiston alue rajataan
koskemaan vain Selkämeren aluetta ja sen eteläraja
kulkisi näin linjalla Rihtniemi—Santakari. Samalla
mahdollistetaan tämänkin kansallispuiston osalta
sen alkuperäinen tarkoitus ilman, että tarvittaisiin
erikoisia poikkeuksia normaalista kansallispuistolainsäädännöstä,
kuten tähän hallituksen esitykseen nyt on sisällytetty.
Esko Kiviranta /kesk:
Arvoisa puhemies! Me keskustelemme täällä jo
kolmatta päivää peräkkäin
Selkämeren kansallispuiston merkinnästä:
ensiksi kaksi päivää, tiistaina ja keskiviikkona,
sitä koskevasta hallituksen esityksestä ja nyt sitten
hallituspuolueen edustajan lakialoitteesta. On sinänsä surullista,
ettei ed. Hemmilä suurehkon hallituspuolueen edustajana
ja vielä kolmannen kauden kansanedustajana ole pystynyt
vaikuttamaan hallituksen esitykseen oman ryhmänsä kautta,
vaan on joutunut turvautumaan poikkeukselliseen menettelyyn, lakialoitteeseen,
kun hallituksen esitys on jo eduskunnassa. Mutta ed. Hemmilä on
silti erittäin oikealla asialla, ja kannatan hänen
ajatuksiaan.
On tietysti selvää, että tällaisia
merkintöjä, kuten nyt tämä kansallispuisto,
voidaan piirrellä ihan vilpittömässä mielessäkin
ja ajatella, että näitä on kiva piirrellä ja
ettei tästä nyt mitään vahinkoakaan
aiheutuisi. Mutta me tiedämme, että viranomaiset
kuitenkin suhtautuvat äärimmäisen arasti
ja tiukkapipoisesti, kun tämmöisille alueille
joitain lupia haetaan. Tällä tulee olemaan luultua
suurempia vaikutuksia paikalliseen kalankasvatuselinkeinoon. Suomessa
käytetystä kalasta 93 prosenttia perustuu kalankasvatukseen
ja vain 7 prosenttia tulee varsinaisesta luonnonkalastuksesta. Kyllä tällä tulee
olemaan myöskin merkittäviä vaikutuksia
alueen tehdasteollisuuden lupien saantiin, vaikka sitäkään
ei ehkä ole tarkoitettu, toivottavasti ei.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Kuten tässä olemme havainneet,
niin kolmas päivä tämän tiimoilta
menee. Ilmiselvästi kysymys on erinomaisen tärkeästä asiasta.
Luonnonsuojelullisesti sellaisesta todella on kysymys.
Arvoisa puhemies! Tähän liittyy kaksi asiaa, joihinka
kiinnitän huomiota. Ensimmäinen on se, ovatko
hallituksen esitys ja rinnakkaislakialoite vertailtavissa esitysteknisesti
keskenään. Ja, arvoisa puhemies, vastaus on, että eivät.
Se syy on siinä, että hallituksen esityksen sivulla
2 luvussa 1.2. todetaan, että hallituksen esitys on perustunut
ja perustuu luonnontieteellisiin perusteisiin, kun taas lakialoite
on julistuksellinen asiakirja, jossa poliittisen tarkoituksenmukaisuusharkinnan
perusteella päädytään tiettyyn
ratkaisuun. Tämä on jo merkittävä asia,
mutta vielä, arvoisa puhemies, se toinen asia, mikä on
merkittävä asia: Hallitus on ollut yksimielinen,
on noudatettu normaaleja hallituspolitiikan sisäisiä pelisääntöjä ja
siitä huolimatta tuodaan rinnakkaislaki-aloite tänne
saliin ja niin, että ei ole tehty sitä yhteismitalliseksi
esitysteknisesti ja asiallisesti hallituksen esityksen kanssa. Kun
näin on, niin ei voi mitään muuta kuin
valittaa, mutta tähänhän oikeus kaikilla
on.
Timo Heinonen /kok:
Arvoisa puhemies! Selkämeren kansallispuistohanketta
on viety pitkään eteenpäin hyvässä hengessä,
ja nyt on ainakin keskusteluissa noussut esille sellainen, että runnomalla
tämä hyvä hanke on saanut Vakka-Suomen
ihmiset takajaloilleen. On vaikea saada hyvälle hankkeelle
kansan tukea, kun sitä tehtäessä ei ole
kuultu tämän alueen ihmisten mielipidettä,
niin kuin ed. Hemmilä omassa aloitteessaan toteaa. Varsinais-Suomen
liitto ja alueen kunnat vastustavat puiston perustamista Vakka-Suomen
alueelle.
Itse asiassa EU:ssahan paraikaa pohditaan sitä, millä tavalla
näitä merialueiden suojeluhankkeita pitäisi
tehdä, ja siellä on itse asiassa pohdinnassa hyvinkin
erilainen tapa kuin mitä nyt olemme Suomen eduskunnassa
eteenpäin viemässä. EU:ssa pohditaan
sellaista mallia merten suojeluun, jossa otettaisiin huomioon tämän
alueen monimuotoinen käyttö niin, että pohdittaisiin
sitä meren suojelun näkökulmasta, alueen
ihmisten näkökulmasta, merialueiden käytön
näkökulmasta niin virkistyskäytössä kuin
myös muun muassa elinkeinokäytön näkökulmasta,
ja tämä on ehkä sitä tulevaisuuden
lähestymistä tämän tyyppisissä suojeluhankkeissa.
Onko tässä nyt sitten kyse siitä,
mikä on teknisesti tehty milläkin tavalla? Minun
mielestäni tässä ed. Hemmilä erittäin
ansiokkaasti tuo esille sen Vakka-Suomen ihmisten ja kuntien näkemyksen
tästä alueesta, ja on hyvä, että nyt
kun me otamme tämän ympäristövaliokunnassa
käsittelyyn, meillä on tämä rinnakkaislakialoite
ja me voimme tähän myös käydä laajan
asiantuntijakuulemisen. Ja toivottavasti siellä löytyy
sitten rohkeutta rajata tätä aluetta esimerkiksi
tämän ed. Hemmilän tekemän lakialoitteen
pohjalta, (Puhemies: 2 minuuttia!) jos se asiantuntijakuulemisessa
järkeväksi havaitaan.
Jouko Laxell /kok:
Arvoisa puhemies! Yhdyn edustajien Hemmilän ja Kivirannan
perusteltuihin kannanottoihin ja kannatan ed. Hemmilän aloitetta.
Esko Kiviranta /kesk:
Arvoisa puhemies! Edelleen haluan ihmetellä sitä,
ettei tuo Natura-merkintä nyt sitten riitä. Pitääkö lyödä toiseen kertaan
Vakka-Suomen alueen asukkaita, jotka vastustavat tätä kansallispuistoaluemerkintää.
Kyllä minusta
tämä merkitsee sillä tavalla lisäystä aikaisempaan
tilanteeseen, että entistä tiukemman kontrollin
kohteeksi tulevat erilaiset elinkeinotoimintahankkeet tuolla alueella
ja aika kauaksi tältä merkityltäkin alueelta.
Ja olen todella sitä mieltä, että eduskunnan
pitäisi vakavasti muuttaa tätä esitystä sillä tavalla,
että Vakka-Suomi siitä poistettaisiin.
Pertti Hemmilä /kok:
Arvoisa puhemies! Kiitän kollegoja tuesta tälle
rinnakkaislakialoitteelle ja toivon, että täällä salissa
parhaillaankin läsnä oleva yksi ympäristövaliokunnan
jäsen todellakin voi tehdä ympäristövaliokunnassa
tiettäväksi, että Vakka-Suomen alueella
yksimielisesti on vastustettu tätä kansallispuiston
perustamista. Aika erikoiseksi näen tämän
valmistelun. Se ei todellakaan ole hyvässä hengessä sujunut.
(Ed. Heinonen: Alun perin!) — Alun perin ehkä hyvässä hengessä,
mutta ei tässä enää loppuvaiheessa.
Nimittäin kyllä paljon on järjestetty
kuulemisia, mutta alueen kuntien, asukkaiden ja maakuntaliiton yksimielistä mielipidettä
ei
ole otettu huomioon.
Näin ollen en voi muuta kuin ihmetellä, että kun
esittelevänä ministerinä on toiminut
keskustalainen ministeri, niin keskustan eduskuntaryhmän
puheenjohtaja vieraillessaan 25. päivä elokuuta
Uudessakaupungissa totesi, että tässä vaiheessa
lain valmistelu näyttää edenneen kansanvallan
ajatuksen vastaisesti, ja hän onkin luvannut kutsua heti
syyskuun alussa asiaan liittyvät ministerit ja eduskuntaryhmien
puheenjohtajat keskusteluun kansallispuistosta ja sen rajauksen mahdollisesta
muuttamisesta vain Satakuntaa koskevaksi. Näin siis on
todennut keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja.
Timo Heinonen /kok:
Arvoisa puhemies! Sen verran vielä täytyy
jatkaa, kun mietin tässä nykyhallituksen linjauksia
näissä suojelukysymyksissä.
Olemme tässä salissa lukuisia kertoja keskustelleet
siitä, miten maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen saimaannorppa
pystyttäisiin pelastamaan, ja olemme kysyneet keskustalaiselta
ministeri Sirkka-Liisa Anttilalta, mitä tehdään.
Hän vetoaa koko ajan, että vapaaehtoisesti nämä pitää hoitaa,
vapaaehtoisuudella norppa pelastetaan. Kuitenkin arki näyttää siltä,
että niillä toimenpiteillä ei tulla pääsemään
sellaiseen lopputulokseen. Mutta siinä on nyt keskustalainen
ministeri valinnut, että vapaaehtoisuus on se, millä norpat
pelastetaan.
Sitten kun on kyse toisesta keskustalaisesta ministeristä,
ympäristöministeri Paula Lehtomäestä,
niin hän on ottanut täysin päinvastaisen
linjan. Hänen mielestään runnotaan väkisin
läpi ihmisten vastustuksesta huolimatta tämä,
ja tämä on ehkä myös se pohdinnan
paikka tässä, että kahta tällaista
suojelukysymystä ja -näkemystä tämä hallitus
on viemässä eri tavalla eteenpäin.
Siinä mielessä voin luvata ed. Pertti Hemmilälle,
että tulen ympäristövaliokunnassa ottamaan
tämän rinnakkaislakialoitteen keskustelussa esille
ja tulen myös asiantuntijakuulemisessa kysymään
siitä, minkälaisia tuloksia tällä saadaan.
Kyllä itse pohdin myös sitä, että tämänkin tyyppisessä hankkeessa
olisi tärkeää saada sitoutettua alueen
kunnat, alueen ihmiset ja alueen kaikki käyttäjät
siihen suojeluhankkeeseen, kansallispuistohankkeeseen, ja se on
myös tässä Selkämeren kansallispuistohankkeessa
sen onnistumisen kannalta aivan keskeinen kysymys.
Esko Kiviranta /kesk:
Arvoisa puhemies! En nyt kovin mielelläni enää pitkitä tätä sinänsä varsin
antoisaa iltatuokiota täällä salissa.
Asia on tärkeä. Totean vaan ed. Hemmilälle,
kun hän äsken mainitsi, että keskustan
puolella on esitetty järkeviä kantoja ihan korkealta
tasolta tästä Selkämeren kansallispuistoasiasta,
että olisi mukava, jos kokoomuksestakin sitten hyvin korkealta tasolta
edes käytäisiin siellä Vakka-Suomessa perehtymässä asiaan,
niin eiköhän tästä vielä hyvä yhteistyö synny.
Pertti Hemmilä /kok:
Arvoisa puhemies! Kyllä hyvällä yhteistyöllä varmasti
tämäkin asia voidaan ratkaista, ja uskon, että keskustan
ja kokoomuksen eduskuntaryhmät pääsevät
tästä yhteisymmärrykseen, jossa myöskin
sitten alueen ihmisten, alueen kuntien näkemykset otetaan huomioon.
Tässä aiemmin tällä viikolla
käydyssä tämän lakiehdotuksen
lähetekeskustelussa erityisesti vihreät edustajat
arvostelivat, että kansallispuistolakiesitykseen on tehty
runsaasti poikkeuksia normaalista kansallispuistolaista ja että siinä on menty
liiankin pitkälle näitten poikkeusten kanssa.
Jos nyt tapahtuisi se, että tätä Selkämeren
kansallispuiston rajausta täällä eduskunnassa
muutettaisiin ja sen muutoksen jälkeen Vakka-Suomen alue
jäisi pois tästä kansallispuistosta,
niin sen jälkeen varmasti nämä vihreiden
toivomat muutokset saataisiin tähän lakiehdotukseen
aikaiseksi niin, että ei tällaisia poikkeuksia
enää sitten siinä lopullisessa Selkämeren
aavan meren aluetta koskevassa kansallispuistolaissa tarvittaisikaan.
Keskustelu päättyi.