Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa puhemies! Tehyn jäseniä syyllistetään
potilasturvallisuuden vaarantamisesta. Todellinen vaarantaja, maan hallitus,
katselee sivusta, miten julkiselle sairaanhoidolle käy.
Julkisuus kertoo Tehyn ja Superin tavanneen valtiovarainministeri
Kataisen. He pyysivät 150 miljoonaa euroa palkankorotuksiinsa
luvatun tasa-arvoerän lisäksi. Mikäli
tähän olisi suostuttu, ei työtaistelutoimenpiteitä olisi tullut.
Epätietoisuus potilasturvallisuudesta, Tehyn jäsenten
uhraukset ovat niin vähäarvoisia, että hallituksen
mielestä 150 miljoonaa euroa on tähän
liikaa. Se on muuten 6 prosenttia siitä, millä tänä vuonna
lyhennätte valtionvelkaa.
Arvoisa valtiovarainministeri Katainen, olette jälleen
todennut: kunnille ei senttiäkään Tehyn työtaistelun
estämiseen.
Valtiovarainministeri Katainen, olisiko sopu parempi takuu potilasturvallisuudelle
kuin pakkolaki?
Valtiovarainministeri Jyrki Katainen
Arvoisa puhemies! Se on ymmärrettävää,
että tunteet käyvät kuumina, mitä lähemmäksi
se aikaraja tulee, jolloin sovinto täytyy löytää.
Minä toivoisin, että nyt annettaisiin tälle
sovittelulautakunnalle mahdollisuus aidosti etsiä sitä ratkaisua.
Siinä pöydässä ovat kaikki ne
elementit olemassa, joilla sovintoa voidaan hakea. Maailma on täynnä erilaisia
puheita, erilaisia käsityksiä, hyvin paljon myös
erilaisia väärinkäsityksiä.
Nyt on olennaista se, että annetaan tälle sovittelulautakunnalle
työrauha. He ovat erittäin kovan paineen alla
jo tällä hetkellä muutenkin, ja se ratkaisu
voi löytyä vain sieltä. Hallitus ei seuraa
sivusta. Annamme kaiken tukemme sovittelulautakunnan työskentelylle,
ja aina, kun osapuolet ovat halukkaita keskustelemaan, hallitus
keskustelee heidän kanssaan.
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa herra puhemies! Valtiovarainministeri Katainen, ilmoititte ennen
vaaleja: "Mitä enemmän naisvaltaisille koulutetuille
aloille maksetaan yli yleisen korotustason, sitä enemmän
olemme valmiit nostamaan kuntien saamia valtionosuuksia. Esitämme,
että valtio siis maksaa kunnille sen osuuden naisvaltaisten
alojen palkankorotuksista, joka ylittää yleisen
korotustason."
Arvoisa valtiovarainministeri Katainen, oletteko vihdoin valmiit
toteuttamaan antamanne lupauksen?
Valtiovarainministeri Jyrki Katainen
Herra puhemies! Hallitus ensimmäistä kertaa
on antanut 150 miljoonaa euroa palkkatasa-arvon edistämiseen.
Se annettiin tiettyjen kriteerien mukaan. Kriteeri oli koulutetut
naisvaltaisten alojen työntekijät, jotka työskentelevät
kunnissa, joiden palkkaus on vuosikymmenten saatossa jäänyt
alhaiselle tasolle, monien kohdalla varmasti palkkakuoppaankin johtuen
meidän sopimusjärjestelmästämme.
Tämän lisäksi hallitus antaa ensimmäistä kertaa
täydet indeksikorotukset kunnille ja näin ollen
merkittävällä tavalla vahvistaa kuntatyönantajan
mahdollisuutta maksaa nyt sovittuja korkeita palkankorotuksia. Monet
naisvaltaiset alat kunnissa ovat erittäin tyytyväisiä siihen,
mitä ovat saaneet, ja ovat myös sanoneet, että ilman
näitä toimenpiteitä he eivät
olisi voineet neuvotella itselleen näin hyvää tulosta.
Nyt annetaan työrauha sovittelulautakunnalle etsiä lopullinen
ratkaisu myös Tehyn kiistaan. Ei tietenkään
voida lähteä siitä, että kun
eri ammattijärjestöt pyytävät
erilaisia summia, hallitus lähtisi jokaista paikkaamaan
sitten näiden tarpeiden mukaan, vaan nyt on sopimus tehty
90 prosentin kanssa ja täytyy etsiä sopu vielä loppujen
kanssa.
Puhemies:
Pyydän nyt niitä edustajia, jotka haluavat
tästä asiasta esittää lisäkysymyksiä,
ilmoittautumaan painamalla V-painiketta ja nousemalla seisomaan,
siis V-painike kuten Virtanen. Tässä on ollut
vähän kuulovaikeuksia löytää oikeaa
nappulaa.
Jukka Gustafsson /sd:
Arvoisa puhemies! Meille sosialidemokraateille kaikkein tärkein
kysymys on potilasturvallisuus, (Ed. Zyskowicz: Siksikö te
vastustatte tätä lakia?) sen suojaaminen. Tämä ei
ole naurun asia. Tämä on vakava asia, koska myöskin
ministeri Risikko on todennut useaan kertaan täällä salissa,
että tämä potilasturvalaki ei takaa potilasturvallisuutta.
(Ed. Tiura: Entäpä jos sitä ei tule?)
Sen takia perään tässä nimenomaan
ministeri Kataiselta. Te jossain lehdessä totesitte, että teillä on
hyvä puhdas omatunto — mikähän
se muotoilu oli — nukutte hyvin. Sanoisin nyt kyllä tällä tavalla,
että siitä teidän antamastanne lupauksesta,
2 prosentin tasa-arvoerästä, puuttuu 190 miljoonaa
euroa. (Ed. Zyskowicz: Silläkö tämä ratkaistaan?)
Meidän näkemyksemme on se, että nyt on
aika myöskin hallituksen antaa se signaali myöskin
taloudellisesti, että sopu, sovinto saadaan aikaiseksi, koska
tämä maa ei kestä sitä tilannetta,
että me ajautuisimme näihin joukkoirtisanoutumisiin. Tässä mielessä tämä potilasturvalaki
ei takaa mitään turvaa.
Puhemies:
Halutaanko vastata?
Valtiovarainministeri Jyrki Katainen
Puhemies! Vaikka ei ollut kysymystä, niin ihan mielelläni
vastaan. Me olemme kaikki samaa mieltä, että ei
potilasturvallisuuslailla pystytä järjestämään
kaikkia niitä tarvittavia hoitoja, joita ihmiset tarvitsevat
ja joita heille normaaliolosuhteissa annettaisiin. Potilasturvalain
tehtävä on vain edesauttaa sen toimintatavan jatkumista, jota
aina ennen on vapaaehtoiselta pohjalta tehty elikkä on
sovittu lakkorajoista, ettei lakko tai työtaistelutoimi
vaarantaisi ihmisten turvallisuutta tai henkeä tai jopa
omaisuutta. Kun nyt ei ole vapaaehtoisesti sitä haluttu
tehdä, niin joka ikinen hallitus, ihan mikä tahansa
hallitus, olisi velvollinen tekemään tämän
kaltaisen lain, jossa annetaan pientä ensiapua siihen,
etteivät vaikkapa nyt vastasyntyneet happikaapeissa olevat
lapset jäisi ilman sitä hoitoa. Jokainen meistä tietää, että jos
irtisanoutumiset tapahtuvat, niin (Puhemies: Minuutti on täyttynyt!)
moni ihminen jää vaille hoitoa, ja tämä tekee
tästä tilanteesta erittäin vaarallisen.
Sen takia haluamme tukea sovittelulautakunnan työtä.
(Ed. Skinnari: Rahaa ne tarvitsevat!)
Päivi Räsänen /kd:
Arvoisa herra puhemies! Maanantain keskustelussa, josta te olitte,
ministeri Katainen, poissa, korostettiin erityisen vahvasti niin
hallituspuolueiden kuin oppositiopuolueidenkin kansanedustajien
puheissa sitä, että valtiovallan tulee nyt kaikin
käytettävissä olevin keinoin tukea sovinnon
aikaansaamista työriidassa niin, etteivät nämä irtisanoutumiset
lainkaan toteudu, ja tämä todettiin myös
valiokunnan mietinnössä sekä työ-
ja tasa-arvoasiainvaliokunnan lausunnossa. Nyt kysyn teiltä,
ministeri Katainen:
Miten te tulkitsette, mitkä ovat niitä valtiovallan
keinoja, joihin eduskunta tässä tilanteessa on teitä velvoittamassa?
Katsotteko, että korotus kuntien valtionosuuksiin olisi
yksi tehokkain keino vaikuttaa tässä tilanteessa?
Valtiovarainministeri Jyrki Katainen
Puhemies! Olen pahoillani siitä, etten maanantaina päässyt
tähän keskusteluun, mutta seison vahvasti hallituksen
esityksen takana, jonka tarkoitus on siis turvata minimissään
potilasturvallisuus, mikäli valitettavat irtisanoutumiset
toteutuvat. Kaikki me toivomme, ettei sitä lakia tarvitsisi pistää voimaan
eli sopu syntyisi ennen sitä.
Eduskunnassa valitettavasti tätä ratkaisua
ei pystytä tekemään, mutta valtiovalta
tukee sovittelulautakunnan työtä ja on herkällä korvalla kuuntelemassa
sitä keskustelua, joka siellä käydään.
Jokainen meistä varmasti ymmärtää sen, että sovittelulautakunnan
työssä käydään paljon sellaista
keskustelua, jota sovittelulautakunta itse ei halua tuoda julkisuuteen.
Sen takia olisi tietysti hirveän vastuutonta, jos hallitus
lähtisi kertomaan sen työn keskusteluista julkisuuteen,
mitä itse sovittelijat eivät halua. Nyt minä tiedän,
että on poliittisesti hyvin herkullista yrittää käyttää tätä tilannetta
hyväksi, mutta toivon, että maltti säilyisi
kaikkien puolelta, koska kaikki me toivomme, että ongelmaan
saadaan ratkaisu ennen kuin työtaistelu alkaa.
Pia Viitanen /sd:
Arvoisa herra puhemies! Minusta on todella todella pöyristyttävää ajatella,
että joku haluaisi käyttää tällaista
traagista tilannetta poliittisesti hyväksi. (Ed. Zyskowicz: Mitä ihmettä!)
Toivottavasti ministeri Katainen ei nyt sortuisi tällaiseen
ylimielisyyteen, niin kuin (Hälinää — Puhemies
koputtaa) täällä salin oikealla puolella
nämä kaikki välihuudot ja väli-ilkunnat
osoittavat.
Minä toistan, arvoisa tämän salin
oikea puoli: Sosialidemokraateille kaikkein tärkeintä tässä on potilasturvallisuus.
(Ed. Zyskowicz: Hyvä, päästään
huomenna yksimielisyyteen!) Olemme ottaneet sen vakavasti, kun ministeri
Risikko on täällä kertonut, että tämä laki
ei takaa potilasturvallisuutta. Ennen pitkää on
löydyttävä sovinto, ja kaikkien kannalta
ainoa tapa taata potilasturvallisuus on, että tämä sovinto
löytyy neuvotteluteitse ennen kuin nämä toimet
realisoituvat, ja tähän ratkaisu on lisäraha,
aivan kuten ministeri Katainen ennen vaaleja lupasi. Minä kysyn
nyt pääministeri Vanhaselta:
Voisitteko ottaa tässä valtiomiehen roolin,
tulla väliin ja luvata nämä tarvittavat
rahat, jotta näiltä traagisilta työtaistelutoimilta
vältyttäisiin?
Pääministeri Matti Vanhanen
Arvoisa puhemies! Neuvottelut käydään
tässä sovittelulautakunnassa. Eduskunta ei ole
se paikka, jossa nämä neuvottelut käydään.
Lautakunta on nimenomaisesti päättänyt,
että he eivät kesken näitä neuvotteluja
kerro, mikä on neuvottelujen tilanne. He haluavat käydä neuvottelut
rauhassa, ja sitä neuvottelua nyt ei kerta kaikkiaan auta
se, että sivusta käsin luodaan erilaisia odotuksia täältä muualtapäin
yhteiskunnasta. Antaa lautakunnan tehdä tämä neuvottelutyö.
Hallituksella on tähän lautakuntaan jatkuva, riittävä yhteys olemassa,
ja me tuemme tuon lautakunnan työtä sen sovinnon
saavuttamiseksi.
Annika Lapintie /vas:
Herra puhemies! Ministeri Katainen tässä sanoi,
että haluaa antaa sovittelurauhan. Katsotteko te nyt, että kun
tällä tavalla hallitus puuttuu ja tavallaan antaa
tukea toiselle osapuolelle eli tässä tapauksessa
työnantajalle, se takaa sovittelurauhan? Kyllä kaikki
ne viestit, mitä meille ainakin on tullut, ovat olleet sellaisia,
että pikemminkin te vaikeutatte tämän lain
antamisella sen sovinnon löytymistä. Monet hoitoalalla
työskentelevät ja myös muut kunnan palveluksessa
olevat työntekijät ovat hyvin ihmeissään
ja järkyttyneitä tästä, että te
pakolla pakotatte ihmiset tulemaan töihin kesken työtaistelua
uhkasakon uhalla, joka ilmeisesti on kahden kuukauden palkka, ja
jos sitä ei maksa, uhkasakostahan seuraa vankeutta. Kyllä minusta
tämä on kaikkea muuta kuin rauhassa sovittelu.
Pääministeri Vanhanen, miten te voitte katsoa sivusta
tällaista? Eikö vastuullisen pääministerin tulisi
asettaa sovittelulle takaraja? (Ed. Zyskowicz: Onhan sille takaraja!)
Lyökää nyt nyrkkiä pöytään
ja sanokaa, että takaraja on tässä ja
siihen mennessä sovinto. Sillä tavalla taataan
potilasturvallisuus.
Pääministeri Matti Vanhanen
Arvoisa puhemies! Tämä lakiesitys ja koko
hallituksen esitys ei ole valtiovarainministeriön esitys,
eikä tämä lakiesitys asetu työnantajapuolelle
tässä, (Sos.dem. ryhmästä: Kyllä asettuu!)
vaan hallitus otti kantaa tähän esitykseen terveysviranomaisten
esityksestä. Terveysviranomaisten esityksen taustana oli
tarkka selvitys siitä, mitä irtisanoutumiset aiheuttaisivat
eri hoitosektoreilla eri sairaanhoitopiirien alueella. Minusta tätä sovittelutyötä
ei
helpota se, että myös tässä salissa jatkuvasti
lietsotaan tällaisia mielikuvia, jotka eivät pidä paikkaansa,
joilla kuitenkin on vaikutusta näihin toimijoihin, jotka
näihin neuvotteluihin osallistuvat.
Maria Guzenina-Richardson /sd:
Arvoisa puhemies! Se hallituksen alkuperäinen esityshän oli
aivan toisen muotoinen kuin se, joka täällä hyväksyttiin.
Täytyy sanoa, että se alkuperäinen esitys
oli aivan pöyristyttävä, mutta ei siitä sen enempää.
Haluan lainata erittäin arvostettua kokoomuspoliitikkoa
Raimo Ilaskiveä, joka on todennut seuraavaa: "Raha ratkaisee.
Molempien neuvotteluosapuolten on tietenkin hieman taivutettava selkäänsä,
mutta ratkaisun saanti tuskin onnistuu ilman valtion rahoituksen
soveliasta lisäpanosta. Menojen tärkeysjärjestystä on
nyt preferoitava; menot asetettava tärkeysjärjestykseen.
Jos rahaa riittää velanmaksuun, pitäisi
pieni murunen riittää tähänkin.
Näin kuvittelee politiikan veteraani, paljon nähnyt,
kokenut. Ja mitä pikemmin, sitä parempi." Näin
siis arvostettu Raimo Ilaskivi. Nyt kysynkin:
Mitä on tapahtunut kunnialliselle kokoomukselle teidän
johdollanne, ministeri Katainen?
Pääministeri Matti Vanhanen
Herra puhemies! (Hälinää — Puhemies
koputtaa) Kun puolueelle esitetään kysymyksiä hallituksen
kyselytunnilla, niin kyllä pääministeri
silloin yrittää vastata näihin. Kunnioitettu
entinen kansanedustaja Ilaskivi ei ole tässä sovittelulautakunnassa jäsen.
Ei hänkään tiedä, mistä siellä keskustellaan,
mikä on se asetelma. Neuvot ovat arvokkaita, mutta hän
ei ole nyt ollut näkemässä sitä työtä sisältä käsin.
Martti Korhonen /vas:
Arvoisa herra puhemies! Pakko nyt sanoa, että kyllä ministeri
Katainenkin puhuu vastoin ehkä omaakin tietoaan. Samanaikaisesti
te nyt yritätte väittää, että kunnilla
on varaa hoitaa tämä ongelma, ja te sanotte, että valtio
on antanut sinne lisää rahaa. (Ed. Hemming: Ei
sitä ole sanottu!) Samanaikaisesti kumminkin siellä tapahtuu
2 prosentin leikkaus valtionosuuksista, minkä te mainitsitte.
Tämä hallitus tekee sen, että annetaan
60 miljoonaa euroa potilasturvamaksujen nostamiseen mutta samanaikaisesti
leikataan 60 miljoonaa euroa pois. Ei tämä ole
nyt sitä, että annetaan mahdollisuuksia kuntatyönantajalle
hoitaa. Kuntatyönantajalta on viety ne mahdollisuudet hoitaa
hoitajien, hoitoalan ja muun ammattikunnan palkkausasiat kuntoon.
Ei tässä ole, ministeri Katainen ja herra pääministeri,
vaihtoehtoja. Sinne on annettava viestiä, että rahaa
on oltava lisää. Jos näin väitetään,
että sitä viestiä ei tule, niin missä se
vastuu on niistä teidän aiemmista puheistanne?
Valtiovarainministeri Jyrki Katainen
Puhemies! Tulevan vuoden aikana kunnat tulevat saamaan merkittävästi
lisää aivan indeksikorotusten ja sitten tämän
ylimääräisen 150 miljoonan euron potin
kautta. Lisäksi niille tulee valtavasti uusia verotuloja.
Ei kannata yrittää semmoista mielikuvaa antaa,
että hallitus leikkaisi tai (Ed. Skinnari: Valtion osuudet
vähenevät!) että kuntien saamat tulot
olisivat ensi vuonna ja tulevina vuosina pienempiä. Tämä ei
pidä paikkaansa. (Ed. Skinnari: 31 prosenttia!)
Mutta me emme halua ottaa kantaa niihin keskusteluihin, joihin
myöskään neuvotteluosapuolet eivät
tällä hetkellä halua julkisesti ottaa
kantaa. Se olisi viimeinen virhe, jonka kukaan meistä voisi
tehdä, lähteä levittelemään
niitä kysymyksiä tai niitä puheita, joita
sovittelulautakunnassa keskustellaan. Minä kunnioitan heidän
toivettaan, että ei puututa niihin sovitteluihin, koska se
on heidän tehtävänsä.
Pertti Virtanen /ps:
Arvoisa puhemies! Ministerit, kollegat ja kansalaiset! Hallituksen
mukaan kaikki hoitoalalla on tähän mennessä ollut erinomaisessa
kunnossa, koska logiikka on se, että nyt kun 10—20
prosenttia hoitajista saadaan tähän pakkotyöhön
tai pakkohoitoon mukaan, niin se estää sitten
pääministerin sanoin ihmisiä kuolemasta.
Todellisuudessa Matti Vanhasen, jos näin joulullisesti
sanoisi, ollessa pääministerinä ensimmäisen
hallituksensa aikaan oma isäni kuoli hoitojonoon odotuksessa, eli
oikeastaan edellinen hallitus ja pääministeri on
syyllinen siihen, että näin on tapahtunut, koska
ei ole ollut hoitajia, hoitajilla palkkaa ennenkään
tarpeeksi. Nyt te valeht ... — anteeksi, sitä sanaa
ei saa käyttää — väitätte,
että tällä pikkuisella määrällä pystytään
sitä asiaa hoitamaan ja syyllistätte ne tahot,
hoitajat ja ne, jotka hoitajia tukevat, ja hoidossa olevat ihmiset
siitä, että he tulevat sairaiksi tänä aikana,
siitä, että he taistelevat kaikkien meidän
heikompiosaisten puolesta. (Puhemies: Nyt on minuutti mennyt!) — Kiitoksia! — Sen
takia kysynkin:
Oletteko vaihtanut konsulttia, kun nuoleskelitte näitä tahoja
vielä vähän aikaa sitten? (Kokoomuksen
ryhmästä: Olipa halpamaista, ei kannata vastata!)
Pääministeri Matti Vanhanen
Arvoisa puhemies! Ei ole konsulttia käytössä.
Tämän potilasturvalain merkitystä ja
vaikuttavuutta itse tämän lain käsittelyn
keskustelussa sekä valiokunnassa että tässä salissa
on käyty lävitse, ja kyllä jokainen ymmärtää sen,
että jos 10—20 prosentin irtisanoutuvista työpanos
on töissä, niin se ei ole sama kuin se, että kaikki
ovat töissä. Mutta sillä lailla pyritään
saavuttamaan samanlaiset rajat työtaisteluun kuin normaaleissa
työtaistelutilanteissa sovittaisiin, ja se sopiminen pohjautuu pitkälti
niihin suosituksiin, joita sosiaali- ja terveysviranomaiset asettavat
kaikkein kriittisimpien alojen rajaamisesta työtaistelun
ulkopuolelle. Kun tätä rajaamista ei ollut tehty,
niin tällä lailla yritetään
nyt sitten saada kuitenkin työntekijöitä näitä tehtäviä suorittamaan.