Valtioneuvoston oikeuskansleri Jaakko Jonkka

Arvoisa puhemies! Arvoisat kansanedustajat! Suomen perustuslain mukaan oikeuskansleri antaa joka vuodelta kertomuksen virkatoimistaan ja lain noudattamista koskevista havainnoistaan eduskunnalle ja valtioneuvostolle. Oikeuskanslerin kertomus vuodelta 2012 noudattaa edellisvuosien rakennetta. Kertomuksessa annetaan yleiskatsaus Oikeuskanslerinviraston toiminnasta ja esitellään toimenpiteisiin johtaneet ratkaisut. Perinteiseen tapaan kertomukseen sisältyy myös erillinen jakso perus- ja ihmisoikeusvalvonnasta.

Kertomuksen alkulehdillä on oikeuskanslerin ja apulaisoikeuskanslerin puheenvuorot. Molemmissa käsitellään tällä kertaa laillisuusvalvojien toimintaa ja siihen kohdistuvia uusia haasteita. Omassa puheenvuorossani pohdin oikeuskanslerin harjoittamaa valvontaa oikeuden ja politiikan rajamaastossa. Nostan siltä pohjalta tässä esiin joitakin ajatuksia.

Oikeuskansleri voi ottaa kantaa vain oikeuskysymyksiin. Poliittinen ja tarkoituksenmukaisuusarviointi sekä moraalinen arvottaminen jäävät laillisuusvalvonnan ulkopuolelle. Toisinaan joudutaan kuitenkin toimimaan rajapinnan tuntumassa, koska lain soveltaminen on yhä enemmän avautunut arvoille.

Ensinnäkin lainsäädäntö jättää soveltajalleen entistä enemmän harkintavaltaa, mikä johtaa yhä useammin arvostuksenvaraisiin ratkaisuihin. Toiseksi perus- ja ihmisoikeudet ovat lyöneet leimansa oikeuskulttuuriimme. Nykyisin mielletään entistä selvemmin, että lain kirjaimen noudattaminen ei sellaisenaan riitä vaan on pyrittävä oikeudenmukaiseen lopputulokseen. Oikeus on enemmän kuin lakipykälät.

Rutiinijuttuja lukuun ottamatta lain soveltaminen merkitsee oikeuslähteiden yhteensovittamista. Vaativimmillaan se on arvojen ja tavoitteiden punnintaa. Tämä tuo joustavuutta lain soveltamiseen ja sallii muun muassa kohtuusnäkökohtien huomioon ottamisen, mutta vaarana on ennustettavuuden heikkeneminen ja yhdenvertaisen kohtelun vaarantuminen.

Kuvattu kehitys on omiaan korostamaan laillisuusvalvonnan merkitystä. Sen on arvioitava, onko valvottava pysynyt harkintavaltansa rajoissa ja käyttänyt sitä oikeudellisesti perustellulla tavalla. Laillisuusvalvonta ei voi myöskään rajoittua yksittäisten pykälien mekaaniseen tarkasteluun. Sen on arvioitava viranomaistoimintaa ja oikeudellisia rakenteita laajemmin ja tarkasteltava, toteutuuko oikeus ja onko julkisen vallan tehtävistä huolehtiminen järjestetty oikeudellisesti moitteettomasti ja yhdenvertaisuuden turvaavasti.

Oikeuksien toteutumisen kannalta keskeisiä kysymyksiä on, miten yhteiskunnassa ratkaistaan resurssien kohdentamisessa painotus järjestelmätason tehokkuustavoitteen ja yksilön oikeusturva- ja oikeussuojavaatimuksen kesken. Johonkin mittaan nämä ovat samansuuntaisia, mutta jännite on olemassa. Tämä on erityisen tärkeä kysymys silloin, kun hallintoa virtaviivaistetaan ja resursseja suunnataan yleiseltä kannalta katsoen tärkeisiin kohteisiin.

Se, mikä järjestelmän näkökulmasta on rationaalia toimintojen kehittämistä, saattaa yksilön näkökulmasta merkitä oikeuksiin pääsyn vaikeuttamista tai jopa tosiasiallista estämistä. Hyvän hallinnan ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteet toteutuvat tai jäävät toteutumatta viime kädessä konkreettisten asioiden käsittelyssä, olivatpa nämä järjestelmän kannalta katsottuna isoja tai pieniä.

Vaikka perus- ja ihmisoikeudet ovatkin nykyisin osa oikeuskulttuuriamme, on meillä niissä oppimista ja sisäistämistä. Esimerkiksi kertomusvuonna virisi julkisuudessa pohdintaa siitä, mikä on perus- ja ihmisoikeuksien suhde eri oikeudenaloilla vakiintuneisiin tulkintaperiaatteisiin. Perusoikeusargumentaation rajoja koskevalle aidolle keskustelulle ja laaja-alaiselle tutkimukselle näyttäisi olevan tilausta.

On kuitenkin hyvä muistaa, että perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisessa on viime kädessä kyse monesti siitä, miten ihmisarvoa kunnioitetaan. Näiden oikeuksien todellinen merkitys testataan tavallisissa arkipäivän tilanteissa: siinä, miten ihmistä viranomaisissa palvellaan ja hänen asiaansa hoidetaan, siinä, miten eri syistä avuttomaksi joutuneisiin suhtaudutaan. Laillisuusvalvojan ammattitaitoon kuuluu juridisten valmiuksien ohella myös tietynlainen asenteellinen perusoikeusherkkyys.

Arvoisat kansanedustajat! En rasita kuulijoita tässä tilastoluvuilla. Totean vain, että kanteluiden määrät ovat parin vuoden takaista notkahdusta lukuun ottamatta tasaisesti viime vuosina nousseet. Kuluvan vuoden luvut antavat viitteitä siitä, että nousutrendi jatkuu ja hätyytellään kaikkien aikojen ennätysmääriä.

Mainitsen lopuksi, että tuoreita tietoja toiminnastamme ja ratkaisuistamme löytyy tänä vuonna uudistetuilta verkkosivuiltamme. Niiden laadinnassa on pyritty mahdollisimman hyvin palvelemaan sivujen eri käyttäjäryhmiä.

Kauko  Tuupainen  /ps:

Arvoisa puhemies! Arvoisa oikeuskansleri! Valtioneuvoston oikeuskanslerin kertomus viime vuodelta on sisällöltään 233 sivua. En toki lukenut kannesta kanteen, mutta silmäilin noita pääotsikoita ja muutamaan asiaan ajattelin, arvoisa puhemies, kiinnittää tässä yhteydessä huomiota.

Tässä sivulla 12 otsikon Valvontaa oikeuden ja politiikan rajamaastossa -kohdassa todetaan muun muassa seuraavaa oikeuskanslerin laajoista tehtävistä: "Perustuslain mukaan oikeuskansleri valvoo niin valtioneuvoston ja tasavallan presidentin virkatoimien lainmukaisuutta kuin kaiken julkisen tehtävän hoidon sujumista lain tarkoittamalla tavalla, ylintä valtaa käyttävä eduskunta toki on valvontavallan ulkopuolella."

Kun tässä kansalaisena on seurannut suomalaisten oikeuksien käytäntöä, niin päällimmäisenä tulee mieleen käräjäoikeus tuolla Keski-Suomessa. Erään asian käsittely vie minusta turhan paljon aikaa. Siinä on alkuvalmistelu, loppuvalmistelu, päätöksenteko. Aika on noin puoli vuotta. Olen tästä asiasta tehnyt kirjallisen kysymyksen oikeusministerille, että mistä johtuu, että käräjäoikeudessa asioiden käsittely vie näinkin pitkän ajan. Se on huono asia sekä kanteen nostajien kannalta että myöskin toisen puolen kannalta.

Hovioikeuskäsittely vie jopa vuoden verran, korkein oikeus, korkein hallinto-oikeus reippaan vuoden. Tämä vaikuttaa esimerkiksi kunnallispolitiikassa: kun valtuusto tekee päätöksiä, niin niistä valitellaan hallinto-oikeuteen, sen jälkeen korkeimpaan hallinto-oikeuteen, ja siinä menee lähes pari vuotta.

Tiedän, että tämä nyt ei välttämättä kuulu oikeuskanslerin toimialaan, mutta siksi puhun tässä, että voisitteko te harkita toimivallan lisäämistä, jotta voitaisiin näihinkin asioihin jollakin tavalla puuttua. Eli toisin sanoen: mitä oikeuskansleri voisi tehdä, jotta mainitsemissani käräjäoikeuksissa, hallinto-oikeudessa, korkeimmassa hallinto-oikeudessa ja hovioikeudessa käsittely nopeutuisi? Onko pulaa juristeista eli resursseista, vai mistä johtuvat nämä suuret viiveet?

Tämmöinen ajatus, arvoisa puhemies!