Päivi Räsänen /kd(esittelypuheenvuoro):

Herra puhemies! Lasten suojelemiseksi seksuaaliselta hyväksikäytöltä on viime vuosina otettu useita edistysaskeleita. Muun muassa lapsipornon hallussapito on kielletty ja myös on otettu voimaan käytäntö, jolla lasten kanssa työskenteleviltä tarkistetaan rikosrekisterit. Kuitenkin edelleen aukkoja lainsäädännössä on lastensuojelun kohdalla.

Tässä aloitteessani puutun yhteen ajankohtaiseen kysymykseen, jota on viime kuukausina mediassakin eräiden tapausten kohdalla sivuttu. Lakialoitteessani ehdotan, että lapsen seksuaalisen hyväksikäytön rikosoikeudellinen vanhentumisaika laskettaisiin siitä, kun uhri tulee täysi-ikäiseksi. Tämän hetken lainsäädännön mukaan lapsen seksuaalisen hyväksikäytön vanhenemisaika on kymmenen vuotta, törkeissä tapauksissa kaksikymmentä vuotta, ja tämä vanhenemisaika lasketaan tekohetkestä lähtien, jos on sarja tekoja, niin viimeisestä teosta lähtien.

Ongelmaksi nousevat erityisesti sellaiset tilanteet, joissa hyväksikäyttäjä ei ole syyllistynyt törkeisiin tekomuotoihin, mutta joissa tekoja voi olla useita ja myös useisiin lapsiin kohdistuneita ja joissa näyttöä selvästi saadaan, todisteitakin ja todistajia on, mutta poliisi joutuu kuitenkin lopettamaan tutkimukset, koska teot eivät ole olleet riittävän törkeitä ja ovat vanhentuneet sen kymmenen vuoden aikana. Kymmenen vuotta on itse asiassa lyhyt aika, jos mietitään vaikkapa sitä, että teon kohteena on ollut kymmenenvuotias lapsi, joka hiukan yli kaksikymppisenä sitten rohkaistuu ottamaan tämän vaikean asian esiin. Tällaisen uhrin kannalta tilanne on turhauttava, koska poliisi ei voi edes jatkaa selvittelyjä todettuaan, että mahdolliset rikokset ovatkin vanhentuneita. Mielestäni myös epäillyn oikeusturvan kannalta on parempi, että asia selvitetään perusteellisesti ja hänet voidaan oikeudessa todeta joko syylliseksi tai syyttömäksi, sillä tällaiset rikokset ovat niin leimaavia, että on varsin ikävää saada niskaansa pedofiliaepäily pystymättä enää puolustautumaan oikeudessa vanhentuneita rikossyytöksiä vastaan.

Pedofilian uhrit kertovat usein, miten asian selvittämisellä sinänsä on jo terapeuttinen vaikutus. Lapsen seksuaalisessa hyväksikäytössä ehkä traagisinta on se, että lapsi usein kokee syvempää syyllisyyttä tapahtuneesta kuin tekijä. Paatunut pedofiili saattaa kokea itsensä täysin syyttömäksi, ja lapsi sen sijaan kokee tapahtuneesta syyllisyyttä. Syyllisyyden kokemus on merkittävimpiä esteitä sille, miksi lapsi ei uskalla ottaa asiaa esiin. Kun sitten oikeudessa tekoon todetaan sen tekijä yksiselitteisesti syylliseksi, teon uhrikin voi vapautua tästä syyllisyyden taakasta ja voi alkaa käydä paremmin omaa toipumisprosessiaan läpi.

Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö kuuluu niihin rikoksiin, joissa asianomistajan on vaikea usein ilmoittaa rikoksesta viranomaisille vanhentumisajan kuluessa, varsinkin niissä tilanteissa, joissa tekijä on lapselle hyvin läheinen henkilö, esimerkiksi hänen vanhempansa tai opettajansa tai joku muu henkilö, josta hän on hyvin riippuvainen. Antamalla poikkeuksellisen vanhentumisajan puitteissa mahdollisuuden syyttää rikoksesta, yhteiskunta myöntää lapsen joutuneen uhriksi ja olevan syytön kokemaansa väkivaltaan. Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on aina lievänäkin vakavaa väkivaltaa. Vaikka tästä teosta ei aiheutuisi fyysisiä vammoja, niin lapsen minuus, erityisesti seksuaalinen identiteetti, usein saa pysyviä vaurioita ja kokemus leimaa usein koko loppuelämää ja toipuminen vaatii pitkäaikaista terapiaa.

Seksuaalisen hyväksikäytön uhri saattaa myös sulkea kokemansa väkivallan vuosiksi mielestään. Usein keino selviytyä tilanteesta on torjua koko tapahtunut asia mielestä. Jos lapsi ei kerro asiasta kenellekään, hän ei ehkä ennen täysi-ikäisyyttään edes ymmärrä tapahtuman luonnetta eikä ymmärrä olevansa rikoksen uhri. Tämän poikkeuksellisen vanhentumisajan aikana teon uhri voisi paremmin harkita, haluaako hän ilmoittaa asiasta viranomaisille ja viedäkö asiaa eteenpäin. Alle 18-vuotiaalta ei mielestäni tällaisessa teossa voi edellyttää harkintakykyä asiassa.

Useissa valtioissa lapsen seksuaalisen hyväksikäytön vanhentumisaikoja on juuri edellä mainituista syistä pidennetty säätämällä vanhentumisen lykkääntymisestä tai poikkeuksellisesta alkamisesta. Esimerkiksi Ruotsissa on vuodesta 95 lähtien laskettu vanhentumisajan alku siitä päivästä, kun asianomistaja täyttää tai olisi täyttänyt 15 vuotta tarkemmin määritellyissä alle 15-vuotiaaseen lapseen kohdistuvissa seksuaalirikoksissa. Norjassa alle 14-vuotiaaseen kohdistuneissa seksuaalirikoksissa vanhentumisajan alku lasketaan siitä päivästä, jona asianomistaja täyttää 18 vuotta.

Arvoisa puhemies! Toivon, että tämä lakialoitteeni saisi vakavan kohtelun valiokunnassa ja että tämä asia edistyisi pikaista vauhtia.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Kuten tavallista, ed. Räsäsen tekemä aloite on sellainen, että toivon nimenomaan, että se menee nopeasti ja pikaisesti eteenpäin ja tulee järjestykseen.

Kyllähän on aivan erikoinen ihme, että vanhenemisajan taakse kätketään sellaista myyttisyyttä, mitä ei sitten selvitetä. Se on ongelma niin uhrille kuin ehkä tekijällekin, jos tekijä joutuu epäiltyjen joukkoon eikä tekoa ollut olemassa.

Mutta, herra puhemies, vaikka tämä nyt ei oikein terävästi tähän liity, niin haluaisin muistuttaa, että ongelma nousee entistä pahemmaksi, kun nyt sitten täällä poliittisissa piireissäkin kulkee ja velloo sellainen keskustelu, että seksin ostamisen kriminalisointiin liittyisi eräänlaisia vaatimuksia jne. Onneksi Suomen kirkko on ottanut kantaa, että myynti pitää myöskin samalla lailla saattaa samalle rintamalle. Se luo myöskin paineita, vaikka tekijät ovat varmasti erilaisia, lapsiin ja nuoriin kohdistuvaan silmäilyyn ja kosketteluun, jos näillä ei ole muita purkautumisteitä olemassa. Niin kuin sanoin, nämä eivät ole toisiinsa rinnastettavia asioita, mutta ovat sillä rintamalla kuitenkin, että näihin pitää suhtautua vakavasti, saattaa eteenpäin ja saattaa järjestykseen.

Kiitoksia aloitteen tekijälle. Ed. Räsänen, niin kuin sanoin, on jälleen oikealla asialla.

Sari Sarkomaa /kok:

Arvoisa herra puhemies! Suomen eduskunnan, meidän lainsäätäjien, tehtävä on kaikin tavoin suojella lapsia. Tosiasia on se, että tällä hetkellä suomalaisessa lainsäädännössä ja myöskin monissa käytännöissä on sellaisia asioita, jotka estävät sen, että ne ihmiset, jotka pahoinpitelevät ja seksuaalisesti hyväksikäyttävät lapsia, eivät jää kiinni. Näitä asioita ei voida käsitellä, ja yksi keskeinen syy on se, että todellakin nämä rikokset vanhenevat. Mielestäni tämä lakiesitys on perusteltu, ja toivon todellakin, että hallitus ottaa tämän asian ajaakseen. Olen viime kaudella ja tällä kaudella asiasta tehnyt kirjallisen kysymyksen, ja oikeusministeri Koskinen vastasi jotakuinkin, että ei ole tarkoituksenmukaista muun muassa siksi, että valtaosa hyväksikäytetyistä tai osa hyväksikäytetyistä lapsista on murrosikäisiä. Vanhenemisajat riittävät ja sitä kautta päästäisiin käsiksi tapauksiin. Tosiasia on, että näitä vanhenemisaikoja pitäisi muuttaa niin, että esimerkiksi vanhenemisaika alettaisiin laskea siitä, kun tämmöinen kyseinen rikos tapahtuu.

Arvoisa herra puhemies! Myös oikeusasiamies on viimeisessä kertomuksessaan kiinnittänyt huomiota siihen, että Suomessa lasten oikeudet eivät toteudu. Hän juuri kiinnitti huomiota siihen, että ohjeet muun muassa siitä, miten lasten seksuaalista hyväksikäyttöä poliisi tutkii, ovat viivästyneet, ja monet muut ohjeet. Toivon todellakin, että hallitus kaiken kaikkiaan ottaa lasten oikeuksien toteutumisen vakavissaan ja ottaa tämän lakiesityksen käsittelyyn.

Haluan vielä todeta, arvoisa herra puhemies, sen, että pedofiilit ovat sairaita. He ovat ihmisiä, jotka useimmiten jatkavat näitä lapsiin kohdistuneita vakavia rikoksia. Sen takia on tärkeää, että todellakin nämä rikokset voidaan käsitellä. Se auttaa uhreja, niin kuin ed. Räsänen sanoi, mutta se myöskin ennaltaehkäisee ja suojelee muita lapsia. Siksi tämä lakialoite on todellakin vietävä eteenpäin.

Petri Salo /kok:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Räsänen on kiinnittänyt ihan tärkeään yhteiskuntapoliittiseen asiaan huomiota. Jokainen sellainen lapseen kohdistunut törkeä rikos, joka vanhentuu, on tragedia jo sinänsä.

Jäin vain ihmettelemään, mistähän johtuu, että tämän lakialoitteen allekirjoittajana ei ole ketään muuta kuin itse lakialoitteen tekijä, että tätä ei ole ehkä laajemmin kierrätetty eduskunnan jäsenten keskuudessa.

Lähditte kuitenkin tässä lakialoitteessa toisen näköisestä näkökulmasta, mitä Pohjoismaat ovat tehneet, esimerkiksi Ruotsi. Tämä on tietenkin vähän problemaattinen siltä osin, että myöskin 15—18-vuotias henkilöhän Suomen lain mukaan on alentuneesti syyntakeinen, mutta hän voi kyllä itsenäisesti viedä tällaista prosessia eteenpäin. Monet heistä kyllä tietävät ja tuntevat lainsäädännön ja tietävät, että he ovat rikoksen uhreja, mutta te olette lähtenyt siitä lähtökohdasta, että vasta 18-vuotias on kyllin, riittävän viisas tekemään tämän ratkaisun. Itse olisin kuitenkin nähnyt, että esimerkiksi tämä Ruotsin-malli, josta meillä on jo jonkin verran kokemuksia vuodesta 95 saakka, voisi olla myöskin parempaa lainsäädäntöä Suomelle, koska kun myöskin jo 15 vuodesta eteenpäin pitkät vanhentumisajat näissä rikoksissa on jo rangaistusmaksiminkin takia, se johtaa siihen, että aikaa on tavallaan harkita 25:kin vuoteen saakka, jos teko olisi sattunut 15 vuoden kohdalla. Mutta tästä voidaan tietenkin keskustella.

Virpa Puisto /sd:

Arvoisa puhemies! En aina ole voinut yhtyä ed. Päivi Räsäsen tekemiin lakialoitteisiin. Silloin, kun sen sydämestäni teen, haluan sen sanoa ääneen. Tämä on asia, josta ammattilaisilla on kraavia arkipäivän tietoa. Monet näistä tapauksista liittyvät perheisiin, joissa myös vanhemmat ovat väkivaltaisia ja uhkaavia myös ammattihenkilöstöä kohtaan. On valitettavaa, että sosiaali- ja lastensuojelutyöntekijöiden vähyyden vuoksi käytännössä tapahtuu jopa näiden asioiden kiertämistä tai tahallista näkemättömyyttä, koska lapsen vanhemmat ovat työntekijää kohtaan niin uhkaavia. Lisäksi on tutkimuksellisesti tiedossa, että osa näistä psyykkisiä häiriöitä syvästi aiheuttaneista väkivallan muodoista, joita ovat pahoinpitely ja insesti, tulee vasta myöhemmässä psykoanalyysissä tarkasti esiin, jolloin asiasta voi toivuttuaan olla kypsä tekemään rikosilmoituksen.

Sari Sarkomaa /kok:

Herra puhemies! Vielä korjaan puhettani, kun niin intohimoisesti kannatan tätä lakialoitetta. Korjaan sen, että tarkoitin todellakin, että pidän hyvänä mallina sitä, että se rikoksen vanheneminen aletaan laskea siitä hetkestä, kun kyseinen lapsi, kyseinen uhri, täyttää 18 vuotta, mutta myöskin muita malleja on hyvä tarkastella. Olisikin hyvä, että katsottaisiin nämä kansainväliset lainsäädännöt. Tämä lakialoite on vain ponnin siihen, että tätä asiaa viedään eteenpäin.

Arvoisa ed. Puisto, olen täysin samaa mieltä siitä, että iso ongelma on myöskin se, että monet lasten kanssa työskentelevät eivät osaa tai uskalla puuttua siihen, kun näkevät, että lasta kohdellaan väärin. Sen takia on tärkeätä, että peruspalveluministeri Hyssälä aloittaisi myöskin lastensuojelulain uudistamisen. Siihen tarvitaan pykälämuutoksia, mutta ennen kaikkea sosiaalialan kehittämishankkeen kautta saadaan voimavaroja siihen, että sosiaalityöntekijöillä on oikea koulutus ja voimavarat suojella lapsia, hoitaa se, että lapsiin kohdistuviin asioihin puututaan ajoissa.

Päivi Räsänen /kd:

Arvoisa puhemies! Ed. Sarkomaan esiin ottama ministeri Koskisen vastaus on siinä mielessä mielestäni ontuva, että eiväthän kaikki uhrit suinkaan ole murrosikäisiä, eli joukossa on todellakin pieniäkin lapsia. Jos ministeri ei halua kohdistaa tätä suojelua nimenomaan tälle murrosikäisten ryhmälle, niin mikään ei estäisi antamasta sellaista esitystä, jossa raja vedettäisiin alemmaksi, esimerkiksi 14 vuoteen tai 15 vuoteen, mikä olisi jo toki edistysaskel nykytilanteeseen verrattuna. Itse kuitenkin kannatan selkeästi tätä 18 vuoden ikärajaa, joka korostaa sitä, että kaikkiin alaikäisiin kohdistuvat hyväksikäytön muodot ovat tuomittavia eikä alaikäisiltä henkilöiltä, alle 18-vuotiailta henkilöiltä, edellytetä kykyä harkita ja viedä tätä asiaa eteenpäin.

Raimo Vistbacka /ps:

Herra puhemies! Tietysti periaatteessa lakialoite on ihan hyvä, mutta kyllä tässä monenlaisia juridisia ongelmia tulee, jos tähän lähdetään. Nimenomaan näyttöpuoli ja moni muu tulee aika problemaattiseksi.

Mutta siinä olen ed. Sarkomaan kanssa samaa mieltä, että meidän lastensuojelulakimme ja muu lainsäädäntömme tältä osin kaipaa tarkennuksia. Mutta jos yksioikoisesti lähdetään tällaiseen lainsäädäntöön, sanoisin näin, että kyllä on aika vaikea näyttää toteen, viedä asioita eteenpäin, koska 20—30 vuoden päästä kyseiseltä henkilöltä, joka mahdollisesti on syyllistynyt rikokseen, kyllä tunnustusta ei ainakaan tule ja näyttö muutenkin on aika vaikeata silloin jo. Eli joitakin muita keinoja minun mielestäni pitää olla, ei yksinomaan ja yksioikoisesti näin.

Sari Sarkomaa /kok:

Arvoisa herra puhemies! Haluan kyllä tässä ed. Vistbackalle vielä todeta sen, että meillä on useita tapauksia. Useimmat niistä eivät ole tulleet julkisuuteen, mutta jopa julkisuuteenkin on tullut tapauksia, joiden selvittämisen esteenä on ollut se, että rikokset ovat vanhentuneet. Mielestäni se, että jos ei sitä näyttöä sitten jossain tapauksissa löydy, kun teko on tapahtunut pitkän aikaa sitten, ei voi olla este, ettei tällaista lainmuutosta voida tehdä, koska monissa tapauksissa muutos helpottaa tutkimista ja mahdollistaa sen, että rikos saadaan selvitettyä. Ennen kaikkea, kuten sanoin, tällä on myöskin ennaltaehkäisevä vaikutus: on mahdollista sitten saada estettyä tulevaisuudessa tapahtuvat rikokset ja suojella montaa muuta lasta. Mielestäni tämä lakiesitys on erittäin perusteltu. Toivon todellakin, että se menee eteenpäin vielä tällä vaalikaudella.

Päivi Räsänen /kd:

Arvoisa puhemies! Ed. Vistbacka on tietysti oikeassa siinä, että vanhoissa rikoksissa näyttö voi olla vaikeaa, mutta toisaalta on niitäkin tilanteita, joissa näyttöä saataisiin ja todisteita saataisiin, henkilö jopa saattaisi itse tunnustaa, mutta rikokset ovat vanhentuneet. Muistutan siitäkin, että onhan meillä henkirikosten kohdallakin ihan samat ongelmat näyttövaikeuksien kanssa ja ne eivät vanhene milloinkaan.

Petri Salo /kok:

Arvoisa herra puhemies! Tunnen omasta elämänkokemuksestani sen, että näiden juttujen tutkiminen on yksi vaikeimmista tutkintatöistä ja aivan erityistä ammattitaitoa vaativaa. Yleensä, on kysymyksessä nuorempi tai vanhempi tapaus, näytön saaminen näissä tapauksissa niin pitäväksi, että syyttäjä lähtee syyttämään tai tuomioistuin tuomitsee, vaatii lähes aukotonta selvää kerrontaa ja myöskin muuta näyttöä kuin pelkkää kerrontaa. Myöskin rangaistukset ovat näissä erittäin kovia.

Mutta varjopuoliakin näissä asioissa valitettavasti on. Kuten tiedätte, elävässä elämässä on ihmisten välillä ja perheiden välillä ristiriitoja, ja erityisen hankalaa on tutkia sellaisia juttuja, missä ilmeisesti näyttää siltä, että ilmianto on perätön ja tehty tarkoituksella vahingoittaa jotakin henkilöä, koska, niin kuin arvaatte, tällaisten asioiden tutkinta kuitenkin pääsääntöisesti menee jotakin kautta julkiseen tietoon, ja jos kysymyksessä on tilanne, missä ei ole minkäänlaista perää, se aiheuttaa sen, että hetken päästä niitä rikoksen uhreja on useampia kuin yksi, niitä saattaa olla kaksi.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Räsänen on tehnyt hyvän aloitteen, josta on tullut hyvä keskustelu. Paljolti yhdyn esitettyihin ajatuksiin, mutta sitten ed. Salo toi myös huomion arvoisen näkökohdan esille perättömästä ilmiannosta ja sen aiheuttamista hyvin monista ongelmista. Tämä on yksi semmoinen näkökohta, mikä toivon mukaan myös asiaa valmisteltaessa otetaan huomioon.