Leena Rauhala /kd(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Lakialoitteeni, joka koskee sosiaalihuoltolain 10 §:n muuttamista, sisältää esityksen sosiaalityöntekijöitten täydennyskoulutuksesta. Sen perusteluiksi olen erityisesti esittämässä sitä, että tällainen lakisääteinen täydennyskoulutusvelvoitehan tuli terveydenhuollon henkilöstölle. Näen, että kun meillä sosiaali- ja terveydenhuoltoalueet toimivat niin läheisesti yhteistyössä, samoin sitten myös tässä koulutuksessa, jossa vahvistetaan kummankin työalan sisältöjä, tulisi henkilökunnan koulutuksessa olla samanlaisia perusteita ajatellen täydennyskoulutusta. Valtioneuvosto on asettanut aikoinaan sosiaalityön neuvottelukunnan aikavälille 2002—2005. Se on laatinut työryhmämuistion, jonka nimi on "Kiireelliset toimenpiteet sosiaalityön vahvistamiseksi", ja näen, että sieltä löytyvät hyvin vahvat perusteet myös tälle ajatukselle, että sosiaalityöntekijöitten täydennyskoulutusta lakisääteistetään ja vahvistetaan.

Tässä työryhmän muistiossa todetaan muun muassa, että asiakkaiden muuttuvat ja monimutkaistuvat palvelutarpeet edellyttävät työntekijöiden ammattitaidon ja osaamisen tukemista ja myös sosiaalityöntekijöiden aiempi epäyhtenäinen pohjakoulutus asettaa haasteita ammatillisten valmiuksien ylläpitämiselle ja lisäämiselle. Tiedetään myös, että lamavuosina sosiaalityöntekijöiden työmäärä on lisääntynyt ja työt ovat ruuhkautuneet ja tulleet vaativammiksi. Työ kaiken kaikkiaan on hyvin vaativaa ja edellyttää ammattitaidon lisäämistä. On todettu ei pelkästään se, että yleensä työ muuttuu vaativammaksi, vaan että työntekijöitten osaaminen ei kohtaa, eli koulutus ei ole riittävä niihin vaatimuksiin nähden.

Täydennyskoulutukseen osallistuminen on siis tärkeä osa työn laadun ja työkäytäntöjen kehittämistä, ja täydennyskoulutuksen tulee olla suunnitelmallista ja tavoitteellista. Sen tulisi tapahtua kiinteänä osana sosiaalityöntekijöiden päivittäistä työtä kohdistuen sekä työn että työyhteisöjen kehittämiseen. Tietenkin tässä aloitteessani on nyt kysymys erityisesti täydennyskoulutuksesta. En käytä sanaa työnohjaus, mutta näen myös hyvin tärkeänä, että täydennyskoulutuksen lisäksi niitä kaikkia vaativuustekijöitä ajatellen, mitä sosiaalityössä kohdataan, tarvitaan myös työnohjausta. Työpaineet ovat kovat, ja silläkin tavalla työuupumusta on sosiaalityöntekijöitten kohdalla, koska vielä työntekijöitä sillä alalla on hyvin riittämätön määrä.

Lakialoitteessa siis ehdotan 10 §:ään, että kunta huolehtii siitä, että sosiaalihuollon henkilöstö peruskoulutuksen pituudesta, työn vaativuudesta ja toimenkuvasta riippuen osallistuu riittävästi heille järjestettyyn täydennyskoulutukseen ja sosiaali- ja terveysministeriö antaa tarvittaessa tarkemmat säännökset täydennyskoulutuksen sisällöstä, laadusta, määrästä, järjestämisestä, seurannasta ja arvioinnista. Täydennyskoulutuksen lakisääteistäminen tulisi mahdollisesti valmistella saman mallin mukaisesti kuin terveydenhuollon henkilöstön ammatillisen täydennyskoulutuksen lakisääteistäminen on tapahtunut. Siis päätöksen pohjaksi voisi ottaa sen, mikä siellä terveydenhuollon täydennyskoulutuksen lakisääteistämisessä on, että henkilöstölle järjestettäisiin vuosittain keskimäärin 3—10 päivän täydennyskoulutusta peruskoulutuksen pituudesta, työn vaativuudesta tai toimenkuvan muuttumisesta riippuen ja täydennyskoulutuksen kustannusvastuu on työnantajalla.