Täysistunnon pöytäkirja 85/2004 vp

PTK 85/2004 vp

85. KESKIVIIKKONA 8. SYYSKUUTA 2004 kello 15

Tarkistettu versio 2.0

11) Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan toimintakertomus 2003

 

Outi  Ojala  /vas (esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Pohjoismaiden neuvostossa ja tietysti myöskin Suomen valtuuskunnassa viime vuonna keskeisesti esillä olleita asioita olivat nimenomaan pohjoismaalaisten kansalaisten oikeuksien turvaaminen ja rajaesteiden poistaminen täällä Pohjolassa ja toisaalta myöskin pohjoismaisen yhteistyön ja neuvoston toiminnan ankkuroiminen tänne kansallisiin parlamentteihin ja meidän omiin valiokuntiimme. Tätä työtä siis tehtiin niin täällä Suomessa kuin muissakin Pohjoismaissa. Se oli kaikkien yhteinen lähtökohta, vaikka nyt käsittelemme nimenomaan Suomen valtuuskunnan toimintakertomusta.

Tässä rajaesteiden poistamisessa edettiin viime vuonna Tanskan entisen pääministerin Poul Schlüterin selvitystyön merkeissä, ja voisin mainita konkreettisia esimerkkejä. Ehkä toimintakertomuksen esipuheessa sanotaan hieman liioitellen, kun todetaan, että edettiin ripeästi — joissakin asioissa edettiin ripeästi mutta tiedän, että monissa voisi ehkä edetä vieläkin ripeämmin. Mutta joka tapauksessa viime vuonna saatiin aikaan se, että tulliongelmiin pystyttiin puuttumaan ja niitä pystyttiin vähentämään ja hyväksyttiin yhteiset ammattitodistukset. Samoin hyväksyttiin uusi pohjoismainen sosiaaliturvasopimus ja kyettiin nopeuttamaan väestörekisteriin pääsemistä eri Pohjoismaissa; sehän on liikkuvuuden kannalta aika olennainen asia, että pääsee nopeasti väestörekisteriin, jos muuttaa maasta toiseen, ja siten erilaisten etuuksien piiriin.

Olennaistahan tässä tietysti on se, että Pohjoismaiden neuvosto voi vain olla se primus motor, joka pyrkii aktivoimaan hallituksia, ja hallituksistahan sitten lopulta on kiinni, miten näissä rajaesteiden poistamisissa edetään. Poliittista tahtoa ja halua tarvitaan hallituksilta.

Pohjoismaiden ja meidän baltialaisten naapuriemme välinen yhteistyö eteni yhä enemmän, voi sanoa, siihen suuntaan, että olemme tasaveroisia kumppaneita tänä päivänä, ja nimenomaan, kun Baltian maat ovat myöskin Euroopan unionin jäseniä, niin suunta on ollut selvästi siihen suuntaan, että kehitetään poliittista yhteistyötä hyvin vahvasti. Näin on käynyt, ja tämä on vahvistunut tietysti tänä vuonna. Näköpiirissä on selvästi myöskin se, että lähialueiden yhteistyön painopiste pohjoismaisessa yhteistyössä tulee siirtymään yhä enemmän kohti Venäjää.

Sekä pohjoismaalaisten että myös baltialaisten ministereiden ja parlamentaarikkojen yhteiskokouksissa mielestäni paitsi että käsitellään näitä tärkeitä yhteisiä asioita myöskin vahvistetaan keskinäisiä yhteistyösuhteita ja edistetään yhteistoimintaa. Mielestäni hyvä esimerkki oli myöskin eräänlainen like-minded-ryhmä, joka oli tietysti suurempi kuin kolme Pohjoismaata ja kolme Baltian maata EU-neuvotteluissa, mutta kyllä tämä yhteistyö on myöskin tavattoman tärkeää kaikilla näillä tasoilla, jotta syntyy yhteistä tahtoa.

Eräs esimerkki pohjoismaisen yhteistyön ja Baltian välisen yhteistyön kehittymisestä on se, että Viro, Latvia ja Liettua kutsuttiin Pohjoismaisen Investointipankin, Nordiska Investeringsbankenin osakkaaksi. Tästähän sovittiin pääministeritapaamisessa viime vuoden neuvostoistunnossa Oslossa. Tällä hetkellä meneillään on selvitystyö, jossa arvioidaan, mitkä muut pohjoismaiset laitokset olisivat mahdollisesti niitä, joissa tätä omistajapohjaa voitaisiin laajentaa. Tämä on erittäin mielenkiintoinen ja haasteellinen tehtävä.

Viime vuonna järjestettiin myöskin Lundissa Pohjoismaiden neuvoston ja Baltian yleiskokouksen neljäs yhteinen kokous — näitähän järjestetään joka toinen vuosi — ja siellä teemoina olivat nimenomaan rikollisuuden, kuten huumekaupan, torjuminen, korruption vastustaminen, kansalaisturva ja siviilikriisinhallinta sekä EU:n aluepolitiikkaan ja pohjoiseen ulottuvuuteen liittyvät kysymykset, eli yhteisesti molempia kiinnostavat asiat.

Lappeenrannassa puolestaan oli niin sanottu perinteinen kesäkokous, ja siellä käsiteltiin nimenomaan lähialueyhteistyötä ja pohjoisen ulottuvuuden ympäristökumppanuutta ja Luoteis-Venäjän tilannetta. Ja kuten sanottu, 55. istunnon aiheet olivat Eurooppa-yhteistyö, rajaesteongelmat ja pohjoinen ulottuvuus, edelleen yhteiset pohjoismaiset työmarkkinat, ihmiskauppa, kansanterveys, kuluttajansuoja, ympäristönsuojelu sekä lähialueyhteistyö.

Palaan tähän kansalliseen ankkurointiin myöhemmin, mutta haluaisin jo ehkä tässä yhteydessä todeta sen, että meillä on siis nyt uusi järjestelmä käytössä myös omassa eduskunnassamme ja se mahdollistaa sen, että myös meidän omat erikoisvaliokuntamme voivat olla, jos haluavat, mukana näitten asioiden käsittelyssä ja arvioida sitä, onko syytä myös meidän ryhtyä joihinkin toimenpiteisiin täällä eduskunnassa näiden asioiden eteenpäinviemiseksi.

Pohjoismaisesta budjetista olisin halunnut tässä sanoa muutaman sanan, koska tämä herätti muun muassa viime vuonna keskustelua ja kun olen havainnut, että tästä jopa esiintyy jossain määrin väärää tietoa virkamiestenkin keskuudessa ja meidän poliitikkojen keskuudessa. Viime vuonnahan koko Pohjoismaisen budjetin suuruus oli 811 miljoonaa Tanskan kruunua, siis kattaen kaikki eri alueet, ja siitä Pohjoismaiden neuvoston osuus oli 31 miljoonaa Tanskan kruunua eli siis alle puoli prosenttia. Tämä on hyvä pitää ... — Anteeksi, taisin sanoa väärin, se on alle 5 prosenttia, ei puoli prosenttia vaan alle 5 prosenttia. Se on pysynyt ennallaan, siinä ei ole tapahtunut suuria heittoja suuntaan eikä toiseen.

Mutta on hyvä pitää mielessä, jos verrataan sitten joihinkin muihin kansainvälisiin toimintoihin, paljonko niihin käytetään rahaa, että Pohjoismaiden neuvoston oma budjetti maksetaan kokonaisuudessaan eduskunnan kansainvälisen toiminnan budjetista. Siis se, mitä Suomi maksaa Pohjoismaiden neuvostolle, maksetaan eduskunnan budjetista, kun sen sijaan eräiden muiden osalta maksetaan osittain ulkoasiainhallinnon budjetista nämä rahat ja ne eivät sillä tavoin näy eduskunnan taloudenpidossa. Tästä on aivan selvää väärinkäsitystä, arvoisa puhemies, ja toivonkin, että ainakin nyt eduskunnassa kansanedustajien tietoon sitten saatetaan nämä asiat, ettei väärinymmärrystä ja ehkä, voisiko sanoa, turhaa kilpalaulantaa ainakaan ole siltä osin.

Haluan myös kommentoida sitä, että siitä Suomen osuudesta, jonka me maksamme Pohjoismaiden neuvoston toimintaan, maksetaan myöskin sihteeristökuluja Kööpenhaminassa, eli kysymys ei ole pelkästään meidän omista menoistamme, vaan hyvin keskeiseltä osalta me maksamme myös muita kuluja. 17,5 prosenttia on Suomen osuus neuvoston kokonaisbudjetista, ja yhteistyöbudjetista se on yhtä suuri. Se menee bruttokansantuotteen perusteella, ja me maksamme tässä suhteessa myöskin niitä sihteeristökustannuksia riippumatta siitä, onko siellä suomalaisia sihteereitä tai suomalaisia työntekijöitä. Onneksi siellä on, mutta siitäkin pitää olla tavattoman tarkkana, että jatkossa meillä on suomalaisia niin ministerineuvostossa kuin neuvostossakin. Esimerkiksi olen tiennyt, että Euroopan neuvoston osalta Strassburgin sihteeristön budjettikulut eivät näy ollenkaan eduskunnan budjetissa, vaan ne maksetaan ulkoasiainhallinnon puolelta. Euroopan neuvostolla on kuitenkin erittäin iso sihteeristö Strassburgissa. (Ed. Elon välihuuto) — En halua, ed. Elo, mitään kilpalaulantaa. On aivan paikallaan, että on, ja tiedän, että Euroopan neuvostokin monelta osin kaipaa jopa lisää rahaa, mutta ettei tule väärinkäsityksiä.

No niin, takaisin sitten näihin käsiteltäviin asioihin. Muista valtuuskunnan käsittelemistä asioista olisin halunnut mainita tosiaan ympäristöasiat ja Itämeri-yhteistyön. Se on aika mielenkiintoista, että itse asiassa pohjoismainen yhteistyö, Itämeri-yhteistyö, lähialueyhteistyö kaiken kaikkiaan ja pohjoinen ulottuvuus ja arktinen yhteistyöhän tavallaan kytkeytyvät aika tiiviisti yhteen. Onkin nähtävissä niin, että samat henkilöt ovat joiltakin osin näissä mukana, jos eivät suoraan, niin sitten ainakin Pohjoismaiden neuvoston kautta edustettuina. Pohjoismaista kielisopimusta myöskin käsiteltiin, samoin kuin kansalaisjärjestöjen kanssa tehtävää yhteistyötä. Kaiken kaikkiaan voin sanoa, että meillä on erittäin hyvä yhteistyö meidän ulkoministeriömme pohjoismaisen yhteistyön sihteeristön ja yhteistyöministerin kanssa. Samoin teemme myöskin tiivistä yhteistyötä Pohjola-Nordenin eli myös kansalaisjärjestötahon kanssa, jota itse pidän tavattoman tärkeänä.

Myöskin, vaikka Ahvenanmaan edustajat virallisesti kuuluvat Suomen valtuuskuntaan, ahvenanmaalaisethan ovat omien maakuntapäiviensä valitsemia edustajia elikkä eivät ole siis eduskunnan jäseniä vaan maakuntapäivien valtuuskunta, mutta yhdessä tapaamme aina vuosittain.

Suomen valtuuskunnan toiminnasta voisi sanoa nimenomaan, että se pitkälti noudattelee samoja linjoja kuin koko neuvostonkin toiminta, mutta ennen kaikkea siis olemme kiinnittäneet huomiota kansalliseen ankkurointiin. Aikaisemminhan se oli niin, että neuvoston päätökset lähetettiin tiedoksi erikoisvaliokuntiin ja ymmärtääkseni ne joko pistettiin mappiin ö tai sitten ehkä katsottiin mutta eivät ne yleensä herättäneet sen suurempaa kiinnostusta. Ne hautautuivat muiden töiden alle, näin olen ymmärtänyt, aika tavalla. Nythän on jo mahdollisuus, että erikoisvaliokunnat antavat myöskin lausuntonsa valtuuskunnan kertomuksesta, niin kuin nyt tästäkin kertomuksesta, niin kuin tapahtui edellisen vuoden kertomuksen kohdalla. Mutta nyt jatkossa meillä on siis järjestelmä käytössä, jossa meillä valtuuskunnassa on nimetty raportoijat eli vastuuhenkilöt, ja aina kun neuvosto hyväksyy joitakin uusia päätelmiä istunnossaan, me jaamme nämä vastuualueet omassa valtuuskunnassamme. Sillä tavoin on vastuuhenkilö, joka nimenomaan sitten täällä Suomessa meidän omassa valiokunnassamme pitää ne asiat esillä tai ainakin huolehtii siitä, että jos todetaan, että ei tarvitse tehdä mitään, ei tehdä, mutta ottaa niiden asioiden osalta vastuun itselleen. Tämä on erittäin hyvä järjestelmä. Se on nyt juuri käynnistynyt, joten tietysti kokemuksia tältä osin vielä tarvitsemme.

Arvoisa herra puhemies! Olen nyt kyllä jo ylittänyt aikani. Voin jatkaa myöhemmin, mutta olisin vielä todennut tähän sen asian, että tällä hetkellä käydään aika vilkasta keskustelua — meinasin sanoa ilmeisesti alitajuisesti kiistelyäkin — ainakin siitä, mikä on pohjoismaisen yhteistyön tulevaisuus, mikä on Itämeri-yhteistyön tulevaisuus vai haetaanko ratkaisua niin sanotusta pohjoiseurooppalaisesta parlamentaarisesta yhteistyöstä, kuten Norjan kansankäräjien puhemies Kosmo totesi Itämeri-konferenssissa runsas viikko sitten Bergenissä. Tämä on hyvin akuutti ajankohtainen asia, miten järjestetään näitten monien organisaatioiden toiminta siten, että vältymme päällekkäisyydeltä, toisaalta, että saamme parhaan mahdollisen hyödyn myöskin siitä, että meillä on nämä toimintamallit olemassa, toimintamuodot. Itse olen aikaisemmin esittänyt sitä, että Itämeren parlamentaarisesta konferenssista tehtäisiin pohjoisen ulottuvuuden parlamentaarinen elin. Voi olla, että on joku muu ratkaisu, joka on parempi, mutta esimerkiksi ajatus siitä, että Arktinen neuvosto korvaisi vaikkapa Itämeri-yhteistyön, ei varmastikaan oikein tunnu järkevältä, koska silloin tietysti mukaan tulisi sellaisia maita, jotka eivät kuitenkaan tosiasiassa varmasti osallistuisi, vaikkapa Kanada ja USA, ja en usko, että niillä on sillä tavoin kiinnostusta.

Pidän tärkeänä, että Itämeri-yhteistyötä kehitetään, pohjoismaista yhteistyötä vahvistetaan. Niiden osalta voidaan todeta, että tälläkin hetkellä Pohjoismaiden neuvoston sihteeristö on kantanut vastuun tästä yhteistyöstä ja hoitanut sihteeripalvelut. Nyt tilanne on se, että kun henkilön toimiaika täyttyi Pohjoismaiden neuvostossa — sääntöjen mukaan ei voi toimia kuin kahdeksan vuotta — nyt Tanska pelasti meidät tilanteesta. Tanskan folketing palkkasi suomalaisen henkilön toimihenkilöksi sinne, jotta meidän tärkeät kontaktimme ja yhteytemme, joita on luotu Venäjän suhteen ja Itämeri-alueella, eivät katoaisi kuin tuhka tuuleen.

Tämä, arvoisa puhemies, tässä lopuksi vain osoitukseksi siitä, että näitä asioita on kyllä syytä miettiä, jotta me pystymme olemaan suomalaisittain aktiivisesti mukana tässä toiminnassa. Meillä on osaavia henkilöitä, meillä on kapasiteettia, meillä on tahtoa, mutta päällekkäisyyttä nyt on ja epätietoisuutta siitä, kuka tätä kehitysprosessia vetää: vetävätkö sitä parlamenttien puhemiehet, vetääkö sitä Pohjoismaiden neuvosto vai vetävätkö sitä maiden hallitukset. Helsinki-sopimus on kuitenkin valtioiden välinen sopimus, ja hallitustenkin tässä pitäisi olla aktiivisesti mukana. Arvostan sitä, herra puhemies, että puhemiehet olivat aktiivisesti liikkeellä, ja meidän on syytä jatkaa vuoropuhelua pohjoismaisen yhteistyön tulevaisuudesta.

Kimmo  Kiljunen /sd:

Arvoisa puhemies! Minä olisin jatkanut juuri siitä, mihin ed. Outi Ojala oman puheenvuoronsa päätti. Mikä on pohjoismaisen yhteistyön tulevaisuus? Minusta ed. Ojala erinomaisella tavalla luonnehti Pohjoismaiden neuvoston työtä, sen monia ulottuvuuksia, ja historiallisesti hyvin ymmärrämme, että 50-vuotisella kokemuksella, mikä Pohjoismaiden neuvostolla on, Suomenkin jäsenyys lähes yhtä pitkään, se on ollut hyvin keskeinen väylä Suomen naapuruussuhteiden rakentamisen osalta, Suomen Pohjola-politiikan rakentamisen osalta ja sitä kautta myöskin ollut omalla tavallaan viemässä Suomea myöskin osaksi Eurooppaa. Pohjoismaiden neuvosto on tässä suhteessa tehnyt erinomaisen tärkeätä työtä, ja sillä on edelleenkin, arvoisa puhemies, keskeinen rooli ennen kaikkea kulttuuriyhteistyön saralla.

Arvoisa puhemies! Ajat ovat muuttuneet siitä, kun 50-luvulla Pohjoismaiden neuvosto perustettiin. Ajat ovat hyvin olennaisesti muuttuneet ennen kaikkea kymmenen vuotta sitten kylmän sodan jälkeen, kun Eurooppa murtui, jakolinjat murtuivat Euroopassa ja yhteistyö lähti aivan uudella tavalla liikkeelle. Se heijastui myöskin välittömästi Pohjolaan. Itämeren alueelle perustettiin useitakin elimiä samoille vesille, missä Pohjoismaiden neuvosto työskentelee. Ed. Ojala viittasikin näihin elimiin. Baltian maat tietysti järjestäytyivät Baltia-neuvoston puitteisiin, luotiin Barentsin alueelle yhteistyöjärjestelmä Barentsin alueen neuvosto, jossa on myöskin parlamentaarista ulottuvuutta mukana, Euroopan unioni, mukana on myöskin Venäjä, ja sitten vielä tämän päälle syntyi Arktinen neuvosto, jossa yhteistyö ulottuu jo myöskin Pohjois-Amerikkaan, sekä Yhdysvaltoihin että Kanadaan. Tämän prosessin ehkä kulminaatiopisteenä luonnollisesti Pohjolan kannalta on ollut Itämeri-neuvoston työ, Itämeri-neuvoston perustaminen ja siihen parlamentaariselta puolelta parlamentaarinen konferenssi, joka todella piti Bergenissä viikko sitten oman vuosittaisen kokouksensa. Tuossa yhteydessä jouduttiin pohtimaan hyvin vakavasti sitä, mitä me teemme hallitusten tasolla, kun elimiä on jo suhteellisen runsaasti ja ne tekevät selvästi myöskin päällekkäistä työtä, ja tarve on myöskin parlamentaarisella puolella päästä koordinoimaan tätä vuorovaikutusta.

Mitä me teemme Itämeren suhteen ennen kaikkea, kun tilanne on sen kaltainen, että Euroopan unionin laajentumisen jälkeen käytännössä Itämerestä on muodostunut Euroopan unionin sisämeri? Siellä on yksi ulkopuolinen valtio mukana, jolla on kapeat rantakaistaleet, kuitenkin hyvin strategisissa paikoissa, eli ennen kaikkea Venäjä. Venäjähän on aktiivisesti mukana Itämeri-neuvoston puitteissa, ja voi hyvin sanoa, että Itämeri-neuvoston kautta on sekä hallitustenvälisesti että myöskin parlamentaarisella puolella saatu Venäjä aktiivisesti ottamaan huomioon Itämeren alueen yhteiset tarpeet ja intressit.

Unionin laajentuminen heijastuu myös siihen, että tämä unionin pohjoisen ulottuvuuden ohjelma, jossa arvoisa puhemies on hyvin merkittävällä tavalla toiminut aloitteentekijänä, oikeastaan kulminoituu jatkossa — se täytyy avoimesti tässä todeta — Venäjä-ohjelmaksi. Itsestään selvästi tietenkin sen keskeisin yhteistyökulma on Venäjän suuntaan. On pitkään keskusteltu siitä, pitäisikö pohjoisen ulottuvuuden ympärille rakentaa vastaavan tyyppinen parlamentaarinen yleiskokous kuin Välimeren ohjelman puitteissa unionissa on tehty. Ei liene tarkoituksenmukaista se, että me jälleen rakentaisimme uuden parlamentaarisen elimen, ja ehkä viisaus on siinä, että käytetään olemassa olevia rakenteita hyväksi. Aivan totta, kuten ed. Ojala tässä totesi, useat meistä ovat olleet liikkeellä sillä ehdotuksella, että jos pohjoiselle ulottuvuudelle tarvitaan oma parlamentaarinen kehikkonsa, niin käytettäköön Itämeri-neuvoston piirissä työskentelevää tai siihen kytkeytyvää parlamentaarikkokonferenssia hyväksi ja muutettakoon se sitten alueen yleiskokoukseksi, joka kattaisi silloin Itämeren ranta-alueet, kaikki rantamaat, ja siihen kuuluisivat sitten mukaan Itämeren välittömästä ympäristöstä ulkopuolelta kaksi Pohjoismaata eli Norja ja Islanti. Näin syntyisi tällainen pohjoisten alueiden yhteistyöohjelma, parlamentaarinen elin myöskin, ja sillä olisi sitten varmasti oma vaikutuksensa unionin päätöksentekoon. Olennaista on luonnollisesti silloin, että tässä elimessä olisi mukana Euroopan parlamentin edustus. Nyt tulemme, puhemies, sitten siihen vaikeuteen, johon ehkä pienillä välihuudoillakin jo reagoimme ed. Outi Ojalan puheenvuoron yhteydessä, tulemme resurssikysymyksiin. Ennen kaikkea tietysti täytyy lähtökohtana olla sen, että jos tällainen uuden tyyppinen parlamentin yleiskokous synnytetään Itämeren alueelle, niin sen tehtävänä tulee kyllä olla sitten se keskeisin dynamo tässä yhteistyössä ja sen tehtävänä on sitten koordinoida tätä muuta työtä, jota tehdään arktisessa neuvostossa Barentsin alueella, ja nähdäkseni myöskin Pohjoismaisen neuvoston ja Baltian Baltic Assemblyn asema tulisi ymmärtää tässä laajemmassa kokonaisuudessa. Mutta vaikeutena on se, että me elämme niukkenevien resurssien puitteissa sekä suhteessa siihen aikaan, mitä parlamentaarikoilla on käytettävissä, jos me puhumme parlamentaarisesta puolesta, että myöskin resurssien suhteen ihan taloudellisessa mielessä. Silloin meidän täytyy jostakin kulmasta pyrkiä hakemaan niitä voimavaroja.

Arvoisa puhemies! Kyllä esitän ihan avoimesti sen ... Ed. Outi Ojala viittasi siihen, että Pohjoismaisen neuvoston rahoitus tulee eduskunnasta, ja se tulee täysimääräisesti eduskunnasta, ja hän viittasi siihen, että eduskunnan kansainvälisen yksikön budjetista sitä rahoitetaan. Nyt minulla ei ole prosenttiosuuksia, mutta en varmasti ole täysin väärässä, jos sanon, että nimenomaan eduskunnan kansainvälisen yksikön toiminnassa Pohjoismaiden neuvoston myönteinen rooli, myönteinen merkitys, on erinomaisen suuri, ehkä vähän tarpeettomankin suuri suhteessa niihin tarpeisiin, mitkä nyt sitten jatkossa ovat meillä olemassa.

Esittäisin sitä vakavasti harkittavaksi, olisiko tarkoituksenmukaista sekä Suomen eduskunnan tasolla että myöskin laajemmin Pohjolassa, kun näistä asioista keskustellaan muissakin maissa, miettiä, että sitä voimavaraa, joka nyt taloudellisesti, henkilöresurssien puitteissa, myöskin parlamentaarikkojen osallistumisen kautta on kanavoitu vahvasti Pohjoismaiden neuvostoon, määrätietoisilla, mutta asteittaisilla askeleilla siirrettäisiin tähän muuhun parlamentaariseen yhteistyöhön, ennen kaikkea siihen yhteistyöhön, joka on käynnistymässä mahdollisesti entistä vahvemmin Itämeri-neuvoston piirissä.

Siellähän ollaan perustamassa työryhmää, jonka tavoitteena on kartoittaa, miten tämä Itämeren parlamentaarikkokonferenssi kytkettäisiin paremmin osaksi tätä hallitustenvälistä yhteistyötä Itämeren piirissä ja nimenomaan tavoitteena, kuinka se institutionalisoitaisiin sitten pysyväksi yleiskokoukseksi. Jos tuohon suuntaan olemme menossa, niin silloin meidän täytyy sitä ennen jo olla selvillä siitä, että meillä on kunnolliset voimavarat siihen käytettävissä. Itse en näe oikeastaan muuta mahdollisuutta, kuin että meidän täytyy silloin tarkastella avoimin mielin niitä voimavaroja, jotka ovat tällä hetkellä Pohjoismaiden neuvoston käytössä, ei siitä näkökulmasta, että me aliarvioisimme Pohjoismaiden neuvoston työtä, vaan arvioimme vain uudelleen sen, että tarkoituksenmukaisimmalla tavalla tuemme pohjoisilla alueilla tapahtuvaa sekä hallitustenvälistä yhteistyötä että ennen kaikkea parlamentaarista yhteistyötä. Minun näkemykseni mukaan Itämeri-neuvosto ja sen parlamentaarikkokonferenssi ovat tässä suhteessa varteenotettavia.

Mikko Elo /sd:

Puhemies! Ensinnäkin haluan lausua arvostuksen sanat siitä, että Suomen valtuuskunnan puheenjohtaja ed. Outi Ojala on todella paneutunut Pohjoismaiden neuvoston työhön ja myöskin omilla puheenvuoroillaan osoittaa sen, että perehtyneisyyttä on ja myöskin ajatuksia siitä, mitä tulevaisuudessa pitäisi tehdä ja tullaan tekemään. Itse olin 80-luvulla muutaman vuoden ajan Pohjoismaiden neuvoston vakituisena jäsenenä ja viime kertomusvuonnakin olin varajäsenenä, mutta tietysti seuraan hyvin tarkkaan sitä työtä, mitä Pohjoismaissa tehdään tämän yhteistyön hyväksi.

Tosiasiahan on, että epäilykset kyllä myöskin kansanedustajien keskuudessa Suomessa ovat varsin suuret siitä, mikä rooli pohjoismaisella yhteistyöllä tämän päivän yhä kansainvälisemmässä maailmassa on, jossa sellaiset organisaatiot kuin Euroopan neuvosto, johon Suomi liittyi vuonna 89, ja Euroopan unioni, johon Suomi liittyi 95, ovat tulleet meille suomalaisille hyvin tärkeiksi ja ajankohtaisiksi. Mutta kyllä se tosiasia on myöskin minun nähdäkseni, että me tarvitsemme pohjoismaista yhteistyötä, me tarvitsemme Pohjoismaiden neuvostoa, ja on tärkeä tosiaan se keskustelu, johon ed. Ojala päätti oman puheenvuoronsa ja josta ed. Kiljunen jatkoi, eli tämä Pohjoismaiden ja toisaalta myöskin Baltian maiden yhteistyö mukaan lukien myöskin Venäjän tietyt osat, jotka rajoittuvat muun muassa Suomeen tai Baltian maihin, eli miten saadaan Venäjä mukaan tähän yhteistyöhön.

Tosiasia on myös se, että suurten uudistusten aika sinänsä on ohi Pohjoismaitten osalta, sellaisten kuin yhteiset työmarkkinat tai passivapaus. Tällaisia aloitteita ei enää ole olemassa eikä oikeastaan ole syytä tehdäkään.

Mutta itse tässä omassa puheenvuorossani kyllä nostaisin hyvin vahvasti esille sen, mitä Pohjoismaat ja nyt Euroopan unioniin liittyneet Baltian maat voisivat yhdessä tehdä yhteistyön lisäämiseksi Euroopan unionin sisällä näitten maitten välillä. Joskus Suomessa on esitetty se ajatus, että kun me suomalaiset olemme, sanoisin, muka myönteisempiä Euroopan unionille kuin esimerkiksi Ruotsin ja Tanskan kansalaiset, niin sen takia meidän suomalaisten ei kannattaisi pyrkiä kovin läheiseen pohjoismaiseen yhteistyöhön EU:n sisällä.

Oma käsitykseni kuitenkin on — mihin minun mielestäni kyllä EU-vaaleihin osallistuminen viittaa, se matala prosentti, mikä meillä on, 41 — että meillä kuitenkin syvällä Suomen kansassa on epäilys siitä, mikä on Suomen rooli Euroopan unionissa, miten me voimme hyötyä Euroopan unionista jne. Joka tapauksessa meillä on myöskin hyvin kriittisiä ja syvällä olevia epäilyjä siitä, mitä Euroopan unioni meille antaa.

Me tiedämme, että tanskalaiset ovat kaikkein kriittisimpiä, ruotsalaiset ehkä sen jälkeen. Kyllä tämä antaa silti minun mielestäni mahdollisuudet toimia yhteistyössä Euroopan unionin sisällä, ja totta kai Norja ja Islanti, jotka ovat nyt ulkopuolella, itse asiassa, nämä kaksi maata, hyötyisivät siitä yhteistyöstä, joka toivottavasti lisääntyy Euroopan unionissa, puhumattakaan sitten Viron, Latvian ja Liettuan uudesta roolista nyt, kun ne ovat olleet jäseniä toukokuun alusta alkaen. Ehkä ed. Outi Ojala pystyy jotenkin kokoamaan paremmin niitä ajatuksia kuin minä siitä, mitä tässä suhteessa voitaisiin tehdä. Mutta henkilökohtainen käsitykseni on kuitenkin, että koko yhteistyön painopiste on yhä voimakkaammin siirtymässä nimenomaan Euroopan unionin suuntaan kaikkien edellä mainittujen maitten osalta. Kun eilen olin Oslossa ja keskustelin norjalaisten kanssa heidän EU-jäsenyydestään — riippuen tietysti, kenen kanssa keskustellaan — niin kyllä Norjassakin kovaa halua on Euroopan unioniin liittymiseen.

Ed. Ojala myöskin puhui täällä tästä kansallisesta ankkuroinnista eduskunnan valiokuntiin. Itse asiassa toivoisin, että tätä ankkurointia, tai ehkä nimitän sitä seurannaksi, voitaisiin myöskin tehdä EU:ssa käsiteltävien asioitten osalta — vähän niin kuin suuri valiokunta Suomessa ohjaa ja seuraa tätä työtä — pohjoismaisella tasolla mukaan lukien Baltian maat ja voitaisiin jotenkin tämä ankkurointi järjestää.

Puhemies! Ihan lopuksi haluan todeta sivulta 26, jolla puhutaan kieliasioista, varsin mielenkiintoisen kohdan, kun todetaan näin — puhutaan kulttuuri- ja koulutusvaliokunnasta: "Valiokunnan kesäkuun kokouksessa Pohjoismaiden kielineuvosto kertoi uudesta pohjoismaisesta kielitilanteesta, jossa englannista on tullut toinen kieli ja työkieli. Tämä johtaa Pohjoismaiden kielten käyttöalan kaventumiseen." Tämä on tosiasian toteamista. Mutta tämä on kuitenkin tosiasia, joka meidän suomalaisten kansanedustajienkin kannattaa kyllä panna merkille.

Oikeastaan oli aika yllättävää, jos en sanoisi hätkähdyttävää, lukea eräs tilasto pari vuotta sitten, jonka mukaan esimerkiksi tanskalaisista ja ruotsalaisista 30—40 prosenttia on valmis hyväksymään englannin yhteiseksi kieleksi. Uskon, että mitä pidemmälle mennään tulevaisuuteen, mitä enemmän nuoret sukupolvet pääsevät esille ja kertomaan omat näkemyksensä, sitä enemmän englannin kieli tulee valtaamaan alaa myöskin pohjoismaisessa yhteistyössä. En halua ottaa kantaa siihen, onko se hyvä tai huono. Jos se lisää keskinäistä yhteisymmärrystä, niin minun mielestäni se on hyvä.

Ed. Matti Ahde merkitään läsnä olevaksi.

Heidi Hautala /vihr:

Arvoisa puhemies! Tässä keskustelussa on paikalla sekä Pohjoismaiden neuvoston jäseniä että myöskin valiokunnan puheenjohtaja ed. Cronberg. Sitten täällä on paikalla muuten edustajia, joita kiinnostaa tämä pohjoisen Euroopan arkkitehtuuri tilanteessa, jossa on pidettävä vahvasti huolta siitä, että pohjoinen Eurooppa ei painoarvoltaan vähene ja häviä kokonaisessa Euroopan kartassa. Nyt tietysti Pohjoismaiden neuvostolla on ollut äärimmäisen tärkeä rooli esimerkiksi pohjoisen Euroopan yhteiskuntien vapaan liikkuvuuden takaajana ja yhteiskunnallisessa arvokeskustelussa, joka myöskin sitten ihan konkreettisesti on näkynyt siinä, että osittain on päädytty hyvin samantapaisiin yhteiskuntapoliittisiin valintoihin. Varmasti Pohjoismaiden neuvosto on ollut myöskin äärimmäisen tärkeä kanava Suomelle ikään kuin katsoa länteen aikana, jolloin se ei ollut niin helppoa.

Sitten 90-luvun alussa heti jouduttiin kohtaamaan tilanne, tulisiko Baltian maita kutsua jäseniksi Pohjoismaiden neuvostoon. Tähän ei päädytty. Olen ymmärtänyt, että siellä eri poliittiset puolueet olivat keskenään eri mieltä tästä asiasta. Voihan olla, että tämä ratkaisu, mikä nyt sitten valittiin, että Baltian maat ikään kuin jäivät tämän neuvoston ulkopuolelle, on ollut aivan oikeakin. Voimme esimerkiksi kysyä, onko Liettualla enemmän intressejä katsoa sinne keskiseen Eurooppaan ja onko sitten niin, että Pohjoismaiden, varsinkin Suomen ja Ruotsin, ja toisaalta sitten Baltian maiden välillä olisi ollut niin vahvoja yhteiskuntapoliittisia suuntautumiseroja, että tällainen olisi ollut aika keinotekoinen yhteenliittymä. Mutta kuitenkin pohjoisen Euroopan arkkitehtuuri on vahvasti kehittynyt 90-luvulla juuri tämän tilanteen takia, että Neuvostoliitto lakkasi olemasta ja ikään kuin tämä rautaesirippu Itämeren keskeltä lopullisesti sitten hävisi.

Paras ilmenemismuoto tälle uudelle yhteistyölle sitten oli vuoden 96 Itämeri-neuvosto, käsittääkseni pitkälle Ruotsin silloisen pääministerin aloite. Itämeri-neuvostossa on tavoiteltu jotakin sellaista, joka varmasti asettaa meille haasteita pitkälle tulevaisuuteen siitä, kuinka koko Itämeren alueella luodaan vakautta, vaurautta, turvallisuutta, huolehditaan ympäristöstä. Yhteinen meri on hyvin usein nykyään puheissa, ja siitä on huolehdittava, mutta on todettava, että erilaisia yhteistyöverkostoja niin kansalaisyhteiskunnassa kuin valtioiden ja parlamentaarikkojen kesken Itämeren ympäri on tavattoman paljon ja Itämeri-neuvosto voisi vielä vahvistua ikään kuin niiden tällaisena valtiollisena yhteenliittymänä.

Euroopan unionin pohjoinen ulottuvuus on tullut keskusteluun mukaan, ja Pohjoismaiden neuvostollahan on ollut kiitettävän aktiivinen rooli ja omistajuus Euroopan unionin pohjoisessa ulottuvuudessa. Voisi melkein sanoa, että kaikkein virkistävimmät ja konkreettisimmat ajatukset siitä, mitä Euroopan unionin pohjoinen ulottuvuus voisi olla, ovat pitkälti tulleet Pohjoismaiden neuvoston piiristä ja tästä täysi tunnustus ja kiitos. Nyt kuitenkin sitten olemme tilanteessa, jossa joudumme pohtimaan sitä, mikä on ikään kuin tämän pohjoismaisen yhteistyön asema koko pohjoisen Euroopan arkkitehtuurissa, viimeisten 10—15 vuoden aikana hyvin vahvasti, jopa aivan radikaalisti muuttuneessa geopoliittisessa tilanteessa, jota sitten leimaa vielä globalisaatio, tarve muodostaa yhteyksiä Pohjoismaiden rajojen ylitse hyvinkin kauas Atlantin ylitse ja muualle.

Ed. Outi Ojala, joka on tämän eduskunnan pohjoismaisessa yhteistyössä ehkä kaikkein ansioitunein edustaja ainakin siltä ajalta, kun itse olen ollut eduskunnan jäsen, mainitsikin, että Norjan parlamentin puhemies on hiljattain parlamentaarikkojen Itämeri-konferenssissa tehnyt aloitteen siitä, että pyrittäisiin muodostamaan pohjoisen Euroopan parlamentaarinen ulottuvuus. Meistä kukaan ei aivan tarkkaan tiedä, mitä tällä aloitteella tavoitellaan, mutta joka tapauksessa se ilmentää nyt sitä pyrkimystä, että pohjoista Eurooppaa tulisi vahvistaa ei ainoastaan hallitusten tasolla vaan myöskin parlamenttien kesken aivan samaan tapaan kuin Euroopan unionissa jo on pitkälle vakiintunut Välimeren yhteistyö, jolla myöskin on vahvat omat budjettilinjansa ja nyt hiljattain saatu oma parlamentaarinen ulottuvuutensa.

Tästä kaikesta meidän pitäisi tässäkin eduskunnassa nyt sitten keskustella, siitä mikä olisi esimerkiksi Pohjoismaiden neuvoston asema tässä uudessa pohdinnassa. Ajattelen pitkälti, niin kuin ed. Kiljunen, että juuri kun esimerkiksi Pohjoismaiden neuvoston budjetin Suomen osuus, se 17,5 prosenttia, todellakin on eduskunnan budjettiasia, niin me voimme käydä keskustelua siitä, millä tavalla tulevaisuudessa esimerkiksi näitä voimavaroja voitaisiin taitavasti suunnata uudelleen niin, että hyödynnettäisiin Pohjoismaiden neuvostoon vuosikymmenten aikana kertynyttä asiantuntemusta ja sitä kulttuuria, jota me varmasti kaikki arvostamme. Ajankohtaiseksi varmasti tulee silloin pohtia sitä, tulisiko Pohjoismaiden neuvoston jollain tavalla ikään kuin siirtää omia voimavarojaan esimerkiksi Itämeri-neuvoston käyttöön. Itämeri-neuvoston budjetti on aivan minimaalinen verrattuna Pohjoismaiden neuvoston budjettiin, ja käsittääkseni myöskin Suomen osuus rajoittuu paljolti siihen, että ulkoministeriöstä on ikään kuin sekondoitu sinne virkamies pääsihteeriksi, joka on nyt virkavapaalla Suomen ulkoministeriöstä. Näin ei tietenkään voi jatkua, jos näemme, jos näkymme on se, että Itämeren alue tulee olemaan pohjoisen Euroopan vahva keskus ja myöskin se foorumi, jolta tehdään yhteistyötä Venäjän kanssa ja jossa Euroopan unionilla on kasvava merkitys tilanteessa, jossa todellakin, niin kuin fraasi ja hokema jo tänä vuonna on niin moneen kertaan kuulunut, Venäjää lukuun ottamatta esimerkiksi kaikki Itämeren rantavaltiot ovat Euroopan unionin jäsenmaita.

Olen aivan vakuuttunut siitä, että tähän voidaan löytää ratkaisu, jossa ikään kuin ei hukata sitä pääomaa, jota Pohjoismaiden neuvostoon on kertynyt, mutta samalla kuitenkin myönnetään, että näitä tämmöisiä köyhempiä pikkuveljiä — ja nyt en tarkoita mitään maita, vaan näitä instituutioita, jotka kamppailevat hyvin niukan rahoituksen ja niukkojen resurssien turvin — pitäisi yhteisen pohjoismaisenkin edun nimissä vahvistaa.

Outi  Ojala /vas:

Arvoisa puhemies! Haluan omalta taholtani vastata hieman täällä eri puheenvuoroissa esiin tulleisiin asioihin.

Aivan ensiksi minun täytyy aloittaa tästä: Minä koen jotenkin vähän onnettomana tämän tilanteen, että aina päädytään tähän samaan tilanteeseen näissä keskusteluissa, tarvitaanko sitä Pohjoismaiden neuvostoa, ja jos tarvitaan, niin ei kai sitä tarvita ainakaan nyt niin hyvin resursoituna tai muuna kuin mitä se on, ja kuitenkin samanaikaisesti toisaalta myönnetään, että Pohjoismaiden neuvosto ja pohjoismainen yhteistyö on ollut monella tavalla aloitteellinen ja avannut ovia. Muistutan edelleenkin jälleen kerran siitä, että silloin, ennen kuin Baltian maat olivat edes itsenäistyneet uudelleen vielä, Pohjoismaiden neuvosto aloitti yhteistyön niiden kanssa. Meidän oli helpompi aloittaa se yhteistyö, vaikka hallitukset eivät vielä olleet ehkä niin valmiita. Eli on nähty, mitä tapahtuu, on uskallettu vastata haasteisiin ja aloittaa yhteistyötä, vaikka tiedetään, että samanaikaisesti ainakin jotkut näkevät, että se voi syödä resursseja pois meiltä, tai kyseenalaistetaan tärkeys.

Kysyn näin päin: Mitä kansalaiset ajattelevat pohjoismaisesta yhteistyöstä? Siis nyt on hyvä ymmärtää, ettei tämä ole vain poliitikkojen leikkiä ja virkamiesten leikkiä, vaan pohjoismaisella yhteistyöllä on niin valtavan vankat juuret kansalaisyhteistyössä. On Pohjola-Norden-järjestöt kaikissa maissa. Pelkästään Pohjola-Nordenin nuorisojärjestöjäseniä on noin 6 000. On kouluyhteistyötä. On Nordplus-stipendiohjelmia. Esimerkiksi viime vuonna lähes 6 000 koululaista ja yli 250 luokkaa oli tämmöisessä koululaisvaihdossa. Minä voisin luetella vaikka kuinka paljon näitä lukuja, jotka kertovat siis kansalaisten toiminnasta.

Siinä mielessä minä myönnän, että täällä on helppo käyttää puheenvuoroja, että meillä on varmaan liikaa resursseja ja niitä voitaisiin joko antaa Itämeri-yhteistyöhön tai muuten miettiä. Ruotsissa ja muissa Pohjoismaissa on todellakin onnistuttu kyllä typistämään resurssit ihan minimiin. Niitä ei ole kyllä sitten annettu mihinkään muuhun yhteistyöhön, ed. Hautala ja ed. Kiljunen, vaan ne on viety parlamentilta kokonaan pois. Tämähän se tilanne on, ja kyllä te saatte sitä, mitä te pyydätte, minä olen aivan varma. Mutta haluan nyt muistuttaa, että meillähän aikoinaan oli niin, että meillä Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnalla silloin, kun muun muassa puhemies Suominen oli valtuuskunnan puheenjohtajana 91, ja vielä vähän aikaa silloin, kun minäkin olin valtuuskunnan puheenjohtaja, oli tavallaan ikään kuin oma sihteeristö, mutta ei ole enää. On kauan aikaa sitten tehty jo niin, että Pohjoismaiden neuvoston sihteeristössä toimivat, jotka ovat meidän valtuuskunnassamme sihteereinä, toimivat kansainvälisessä yksikössä ja monilla päätyö itse asiassa on ihan muut asiat kuin Pohjoismaiden neuvoston asiat. Ehkä tämäkin on hyvä täällä todeta.

Siitä me olemme varmaan kaikki yhtä mieltä täällä, että me haluamme olla ja olemme hyvin aktiivisia kehittämässä Itämeri-yhteistyötä, tai olkoon se sitten pohjoiseurooppalaista yhteistyötä. Jos puhutaan pohjoiseurooppalaisesta, niin sitten minä heti tietysti kysyn, missä on Irlanti ja missä ovat britit, mutta olkoon se nyt millä nimellä tahansa, me olemme aktiivisia. Sitten on syytä kysyä, ovatko nämä muut yhtä aktiivisia. Onko esimerkiksi Saksa, joka on erittäin suuri ja merkittävä EU-jäsenmaa? Saksa on kyllä edustettuna tietenkin näissä kokouksissa silloin, kun vuosittain järjestetään tämä kahden päivän Itämeri-konferenssi; totta kai sieltä tulee Bundestagista edustajat Berliinistä ja saamme laajemmankin osanoton. Vuosittain pysyvä komitea pitää muutaman kokouksen, valmistelee itse asiassa seuraavaa kokousta. Sehän on se tehtävä, me emme voi tehdä mitään muuta kuin valmistella seuraavaa kokousta. Me emme voi tehdä mitään päätöksiä väliaikana. Se on ihan naurettavaa kyllä. Näin se on, mutta en minä ole nähnyt, että siellä olisi suurta aktiviteettia saksalaisten puolelta osallistua kustannuksiin. En ole nähnyt mistään muustakaan maasta. Ehkä vuorollaan järjestetään tämä konferenssi.

Mutta kuten olen sanonut aikaisemmin, Pohjoismaiden neuvoston sihteeristö on vastannut sihteeristöpalveluista ja osoittanut yhden henkilön, joka ei pelkästään ole tehnyt Itämeri-yhteistyötä, vaan muutakin, ja vastannut hänen palkkakustannuksistaan ja matkakustannuksistaan, jotka ovat aika merkittävät. Tältä osin muita halukkaita ei ole valitettavasti löytynyt. Se on levännyt meidän varassamme. No, kyllä minä tietysti näen tämän myöskin niin, että kysymys ei ole tavallaan ainoastaan parlamentaarisesta yhteistyöstä, vaan kysymys on tietysti siitä, minkä sijan hallitukset näkevät tulevaisuudessa Itämeri-neuvostolla. Eiväthän nämä nyt voi eri tahtia kulkea. Jos se on mitätön, niin mitätön on tämä parlamentaarikkopuolikin.

Samanaikaisesti on hyvä muistaa, että myös Itämeri-yhteistyössä kehittyy ja on kehittynyt vahva kansalaisjärjestötoiminta. Nyt oli tänä keväänä Pärnussa neljäs kansalaisjärjestöfoorumi, ja kussakin yhdessätoista jäsenmaassa, kun täytyy muistaa, että Itämeri-yhteistyössä ovat siis Norja ja Islantikin mukana, on tällaiset pienet kansalliset valtuuskunnat yhteydenpitoon, niin kuin näissä on ollut focal pointit. Ne pitävät sitten yhteyttä keskenään väliajalla, ja nyt seuraavan kansalaisjärjestökokouksen pitäisi olla ensi vuonna Puolassa, näin ainakin on suunnitelmissa. Eli myöskin tämä Itämeri-yhteistyö pikkuhiljaa kehittyy. Tietysti meillä on sitten yliopistoverkostot ja kaupunkien verkostot ja niitä on paljon muitakin, mutta tavallaan voi sanoa, että on tämä hallitustenvälinen, parlamentaarinen ja kansalaistenkin taso olemassa.

Kysymys on siitä, mihin olemme valmiita satsaamaan ja kuinka paljon, ja siitä mielestäni on käytävä keskustelua, mutta todellakaan ei riitä yksin, että Suomi tai Pohjoismaat ovat mukana, vaan täytyy saada myöskin nämä muut kumppanit mukaan aivan tosissaan. Kyllä vielä on paljon tehtävää ennen kaikkea näissä muissa maissa, että ne innostuisivat yhtä paljon kuin me.

Tarja Cronberg /vihr:

Arvoisa puhemies! Ei varmaan ole epäilystä kenelläkään siitä, ettei pohjoismainen yhteistyö olisi murroksessa ja ettei Pohjoismaiden neuvostoa, ministerineuvostoa ja yleensä pohjoismaista yhteistyötä tulisi tällä hetkellä arvioida uudelleen. Uskoisin, että se olisi tehtävä myös mahdollisimman rakentavassa mielessä eikä ehkä suoraan tällä resurssitasolla.

Pohjoismainen yhteistyö on käynyt läpi monta vaihetta. Ensimmäinen oli lainsäädäntöyhteistyö, jossa passiunioni ja yhteiset työmarkkinat olivat todella maailmanlaajuisestikin ainutlaatuisia esimerkkejä. Pohjoismaiden välinen yhteistyö löysi uuden haasteen tässä kylmän sodan loppuessa Baltian maiden integroinnissa eurooppalaiseen yhteistyöhön. Se on tällä hetkellä päättynyt. Baltian maiden kiinnostus myös pohjoismaista yhteistyötä kohtaan ei ole enää yhtä suuri kuin se aikanaan on ollut. (Ed. O. Ojala: Ei pidä paikkaansa!) — Ehkä tästä voidaan sitten olla eri mieltä.

Ajatus siitä, että pohjoismainen yhteistyö voisi olla Pohjoismaiden yhteinen äänitorvi Euroopan unionissa, ei käsittääkseni ole kuitenkaan onnistunut. Ehkä sitä on aika vaikeakin viedä eteenpäin, koska mailla on hyvin erilaisia intressejä. Näkisinkin, että Pohjoismaiden yhteistyön tavoitteet on määriteltävä uudelleen. Vaikka organisaatioita tulee ajatella uudelleen, yhteistyötä on jatkettava. Niin kuin täällä tuli esille, Pohjoismaiden yhteistyö on suomalaisille tärkeää tällaisella tunnetasolla.

Mitkä asiat nyt olisivat tärkeitä tulevaisuuden kannalta? Ensinnäkin olemassa olevista toiminnoista se yhteistyö, jota harjoitetaan kansalaisyhteiskunnan ja kulttuurin parissa, on aivan ratkaisevan tärkeä ja nimenomaan sitä pitäisi kehittää, luoda sille uusia resursseja ja vahvistaa nimenomaan kulttuuritasolla tätä yhteistyötä. Tässä näkisinkin, että ehdotukset siitä, että innovaatiotoimintaa ja tutkimustyötä tehtäisiin yhteispohjoismaisesti, eivät ole yhtään niin kantavia ajatuksia kuin kulttuuriyhteistyö ja sen lisääminen ja nimenomaan tukeminen kansalaistasolla.

Toinen asia, joka nyt nousee haasteeksi niin Euroopassa kuin Suomessakin, on kysymykset, jotka liittyvät turvallisuuteen. Tässä nyt on kylmän sodan jälkeinen perinne pohjoismaisessa yhteistyössä, että turvallisuus- ja ulkopolitiikka ei kuulu Pohjoismaiden neuvoston asioihin. Nyt on aivan uusi tilanne ja tilanne on arvioitava uudelleen. Kylmän sodan jälkeen joudumme sovittamaan yhteen sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden. Eri maissa on erilaisia ratkaisuja, ratkaisuja, jotka kansalaisten oikeuksien kannalta eivät ole parhaita mahdollisia. Yhteistyö tiedustelupalveluiden, poliisin ja muiden välillä korostuu, mikä edellyttää tiettyä arvopohjaa. Näkisin, että nimenomaan pohjoismaisella yhteistyöllä olisi tässä tärkeä osuus. Uusi haaste pohjoismaiselle yhteistyölle olisi yhteiskuntavarmuus ja demokratia, tavalla, joka pystyy todella näkemään ulkoisen ja sisäisen turvallisuuden yhdessä, ja sitä kautta luotaisiin uutta pohjoismaista ajattelua. Tämä ei tarkoita sitä, ettei oltaisi kehittämässä Euroopan unionin yhteistä ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa eikä muita liittoutumia, vaan se tarkoittaa vain sitä, että meillä on eräänlainen yhteinen demokraattinen arvopohja, joka nimenomaan näissä kysymyksissä tulee nousemaan erittäin tärkeäksi.

On tärkeää arvioida uudelleen näitä kansainvälisiä yhteistyökuvioita, joissa Pohjoismaat ovat mukana: Pohjoismaiden neuvosto, Arktinen neuvosto, Itämeren yhteistyö ja pohjoinen ulottuvuus. Kaikilla on erilainen painotus. Itse tulen juuri Arktisen neuvoston kokouksesta Grönlannista, joka sinänsä on mielenkiintoinen ja jossa ilmastonmuutos tavallaan nousee tärkeimmäksi asiaksi.

Näitä yhteistyökuvioita on mielestäni arvioitava, totta kai, Suomen kansainvälisten suhteiden ja niihin liittyvän hyödyn kautta, mutta myös sen kautta, miten Venäjä liittyy tähän yhteistyöhön ja miten meidän suhteemme Venäjään sitä kautta kehittyy. Pohjoismaiden neuvosto on ollut mukana lähialueyhteistyössä ja on tavallaan kiitettävästi ottanut nimenomaan pohjoisen ulottuvuuden huomioon. Arktinen neuvosto integroi siperialaisia alkuperäiskansoja yhteistyöhön. Itämeri-yhteistyö painottuu ennen kaikkea Kaliningradiin ja Pietarin alueelle ja pohjoinen ulottuvuus puolestaan Luoteis-Venäjälle. Tässä on hyvin erilaisia painotuksia, joista mielestäni tulisi keskustella sillä lailla, että tavallaan saataisiin selville, mikä näistä vaihtoehdoista olisi Suomen kannalta nyt paras, tai ehkä tulisi nimenomaan monia vaihtoehtoja monitasoisesti kehittää rinnakkain. Olisi tärkeätä, että eduskunnassa käytäisiin yleiskeskustelu näistä kysymyksistä siten, että saataisiin kuva siitä, mikä meille olisi tulevaisuudessa tärkeää.

Kimmo Kiljunen /sd:

Arvoisa puhemies! Haluaisin vielä hieman jatkaa debattia ed. Outi Ojalan kanssa. Hän toi tässä esille minusta tärkeitä seikkoja, jotka liittyvät tuon yhteistyöjärjestelmän kehittämiseen. Hänellä oli tietysti varaumia sen suhteen, että hän katsoo, että monet puheenvuorojen käyttäjistä täällä olivat ikään kuin tarttumassa niihin resursseihin, jotka Pohjoismaiden neuvostolla on, siitä näkökulmasta, että aliarvostettaisiin sitä työtä, mitä Pohjoismaiden neuvosto tekee.

Minusta ed. Cronbergin puheenvuoro, jonka hän juuri äsken tässä piti, oli aivan erinomainen ja se luonnehti hyvin sitä, millä tavalla, voisiko sanoa, tämä järjestelmä, arkkitehtuuri, eri tyyppiset yhteistyöjärjestelmien muodot ovat muuttuneet Pohjolassa. Meidän täytyy tunnistaa tämä muutos ja antaa sille muutokselle myöskin sille kuuluva aito tuki sikäli kuin se vastaa, ja niin kuin se vastaakin, kansalaisten ja ihmisten tarpeisiin.

Nyt ed. Ojala totesi, että Pohjoismaiden neuvosto on ollut aloitteellinen monissa niissä asioissa ja jopa edelläkävijä, edellänäkijä moniin niihin muutoksiin nähden, jotka nyt tässä ovat esillä. Se on varmasti totta, ja kun muutoksia on tapahtunut, niin juuri niiden muutosten vuoksi Pohjoismaiden neuvoston rooli on myöskin muuttunut. Kun me joudumme sen tunnistamaan, niin silloin meidän täytyy tietysti arvioida näitä yhteistyöasioita uudelleen. Ed. Ojala kysyi, mitä kansalaiset ajattelevat, eikö pitäisi kysyä, mitä kansalaiset ajattelevat. Varmasti kansalaisille on aidosti Pohjoismainen yhteistyö tärkeätä, ja viittasittekin, ed. Ojala, Nordplus-hankkeisiin, stipendiohjelmiin, erityyppiseen kulttuuriyhteistyöhön, mikä on osa meidän luontevaa elämistämme.

Mutta yhtä lailla, jos kysyy, mitä kansalaiset ajattelevat, niin varmaankin juuri se kysymys onkin oikein, mitä kansalaiset ajattelevat tästä lähialueiden yhteistyöstä. Eivät he keskeisten omien tarpeidensa kannalta pelkistä tätä yhteistyötä Pohjoismaihin, siihen, mihin se Pohjoismaiden neuvoston työ ankkuroituu maantieteellisesti ja toiminnallisesti, vaan kyllä kansalaisille tämä Pohjola on selvästi laajempi käsite.

Kansalaiset pohtivat luonnollisesti ympäristönsä tilaa Pohjolassa, pohdiskelevat Itämeren tilaa ympäristöllisestä näkökulmasta, he pohdiskelevat ihmisten liikkuvuuden ehtoja ja edellytyksiä. Tietenkin, kun valtaosa Pohjolan maista on osa Euroopan unionia, niin liikkumisen esteet ovat vähentyneet — tietysti idän suuntaan Venäjälle meillä on vielä liikkumiseen liittyviä esteitä olemassa. Opiskelu, akateeminen yhteistyö on hyvin keskeisellä sijalla, taloudellinen vuorovaikutus tietysti laajassa mitassa, kaupunkien, maakuntien välinen yhteistyö on kehittymässä reilusti ylitse sen, mikä on perinteinen Pohjoismaiden neuvosto ottaen Itämeren alueen kokonaisuutena.

Minusta oli aivan erinomainen tämä ed. Cronbergin puheenvuorossa esiin nostettu turvallisuuskysymys. Ja turvallisuus nimenomaan syvemmin ymmärrettynä kuin vain perinteisenä sotilaallisena turvallisuutena, ymmärrettynä tämän laajan turvallisuuskäsitteen varassa, jossa on tietysti kysymys kaikista uhkista, jotka vaikuttavat inhimilliseen hyvinvointiin täällä Pohjolassa, ympäristöongelmista sitten terrorismiin, erityyppisiin muihin näihin, voi sanoa, uusiin turvallisuusuhkiin. Niiden hallinnassa tietenkin tiivistyvä yhteistyö ja nimenomaan muunkin tyyppinen yhteistyö kuin sotilaallinen yhteistyö on mitä tarpeellisinta, ja sille me tietysti joudumme luomaan sitten yhteistyöpuitteita.

Tämän oivaltaminen ei ole sitä, että me torjuisimme sen perinteisen pohjoismaisen yhteistyön merkityksen. Se on merkittävää jatkossakin, mutta sen suhteellinen merkitys nimenomaan kansalaisten näkövinkkelistä on ilman muuta, aivan ehdottomasti, vähentynyt. Sen vuoksi myöskin tämän hallintojärjestelmän, myöskin parlamentaarisen seurannan täytyy liikkua tässä mukana.

Ed. Ojala kysyi sitten, onko Saksa aktiivinen. Me puhumme Itämeri-neuvostosta, yhteistyöstä, ja Saksa on tietysti yksi jäsenvaltio mukana Itämeri-neuvostossa. Onko Saksa suuntautunut Pohjolaan Itämeren alueelle, onko se aktiivinen? Minusta sitä kysymystä tärkeämpi, onko Saksa aktiivinen, on kysymys, onko Saksan syytä olla aktiivinen. Jos ed. Ojala on sitä mieltä, niin kuin toivon, että Saksan on syytä olla aktiivinen myös pohjoisen suuntaan, niin eikö meidän täydy luoda niitä toimintamuotoja, että tälle aktiivisuudelle annetaan tilaa?

Ehkä kaikkein olennaisin seikka, minkä vuoksi halusin hieman polemisoida ed. Ojalan suuntaan, oli se, kun hän pohdiskeli Saksaa, liittopäivien osallistumista muun muassa Itämeren parlamentaarisen yleiskokouksen toimintaan. Hän arvioi, että saksalaiset tulevat nyt noin vähän mukaan tähän prosessiin. Mutta hyvin tärkeää on kyllä oivaltaa se, mikä tässä Itämeri-yhteistyössä onkin olennaista. Kysymys ei ole niinkään, onko Saksa Saksana aktiivisesti siinä mukana — sekin on tärkeätä — vaan ovatko Saksan osavaltiot mukana aktiivisesti. Ja ne ovat mukana aktiivisesti. Schleswig-Holstein, Hampuri, Saksan osavaltiot ovat kokeneet tämän Itämeri-yhteistyön juuri siksi foorumiksi, jolla he pystyvät vaikuttamaan, olemaan aktiivisia niissä kysymyksissä, jotka jo tässä aikaisemmin lueteltiin, jotka ovat ihmisille, myöskin saksalaisille, Itämeren alueen lähistöllä asuville saksalaisille tärkeitä asioita.

Tulee myöskin sama tilanne Puolan osalta, ja täsmälleen sama on se ulottuvuus Venäjän kohdalla. Venäjä on suurvalta kuitenkin maailman mitassa, euraasialainen suurvalta. Sillä on jopa globaalit intressit, ja silti meidän täytyy Venäjä pitää tässä mukana ja tunnistaa, että Venäjän alueiden edustautuminen, ennen kaikkea Itämereen rajautuneiden alueiden edustautuminen, Leningradin alueen, Karjalan alueen, Kaliningradin alueen edustautuminen tässä yhteistyössä on äärimmäisen tärkeätä, ja sille me tarvitsemme nyt tätä foorumia. Sen vuoksi nyt puhumme näistä uusista rakenteista, joita on tarpeen synnyttää.

Kun sitten olemme tunnistaneet uusien rakenteiden tarpeen, niin valitettavasti näin on vain, että rakenteet eivät synny ilman resursseja, ilman taloudellisia resursseja, ilman inhimillisiä resursseja. Ne resurssit ovat rajalliset, ja kun ne ovat rajalliset, meidän täytyy tunnistaa, missä se ikään kuin ajan henki, aalto liikkuu. Ja kun se liikkuu nyt tällä suunnalla, niin silloin meidän täytyy ottaa käyttöön aidosti niitä voimavaroja, jotka ovat aikaisemmin niin absoluuttisen voimakkaasti pantu perinteiseen pohjoismaiseen yhteistyöhön. Ne on nyt vain otettava käyttöön tähän uuden tyyppiseen yhteistyöhön, silti aliarvioimatta tämän perinteisen pohjoismaisen yhteistyön merkitystä.

Puhetta on ryhtynyt johtamaan toinen varapuhemies Ilkka Kanerva.

Outi Ojala /vas:

Arvoisa puhemies! On pakko tulla tänne korokkeelle, koska voi olla, että kaksi minuuttia ei riitä. Haluaisin kommentoida sekä ed. Tarja Cronbergin puheenvuoroa että myöskin ed. Kimmo Kiljusen puheenvuoroa.

Ed. Cronberg totesi tai epäröi, mahtavatko Baltian maat jatkossa olla kiinnostuneita yhteistyöstä Pohjoismaiden kanssa. Tietenkään en minä voi mitään sataprosenttista vakuutusta antaa, että näin tulee aina olemaan, mutta ainakaan tällä hetkellä mielestäni ei ole viitteitä siitä, että kiinnostus olisi vähentynyt. Bergenissä tapasimme viimeksi yhteisesti ja suunnittelimme ensi vuonna Pärnussa järjestettävää seuraavaa baltialais-pohjoismaista yhteistä kokousta ja sen asialistaa siellä. En usko, että olen yksin tämän ajatuksen kanssa, vaan vähän tuntuu siltä, että he ovat ehkä jopa enemmän kiinnostuneita yhteistyöstä Pohjoismaiden kanssa kuin Itämeri-yhteistyöstä sinällänsä. Ainakin toistaiseksi. Mutta tilannehan voi muuttua. Se voi hyvinkin olla muutosvaiheessa, enkä minä sano, että näin on ikuisesti, mutta jotenkin tietysti tämä pohjoismainen yhteistyö on nyt vakiintunut, kun valiokunnat ovat myöskin aloittaneet yhteisen työnsä. Näinhän on muun muassa suunniteltu, että ensi keväänä Pärnussa valiokunnat itse asiassa ottavat tietyt teemat ja tekevät läheisempää yhteistyötä.

Mutta se jää nähtäväksi. En todellakaan ainakaan itse halua nähdä näitä vastakkaisina tai ristikkäisinä, mutta järkevä työnjako pitää löytyä, se on aivan selvä. Kannatan myös itse ed. Cronbergin ajatusta ja olen siitä aikaisemmin itsekin puhunut, että eduskunnassa keskusteltaisiin kokonaisvaltaisesti näistä kansainvälisistä yhteistyömuodoista. IPU:a tähän tuskin kannattaa sekoittaa, mutta juuri esimerkiksi Arktinen neuvosto, Pohjoismaiden neuvosto, Itämeri-konferenssi ja nämä, jotka kuitenkin ovat alueellisia.

Ed. Kiljuselle olisin todennut sen verran — minä en nyt kyllä ole aivan varma, mutta hän halusi vähän ehkä provosoidakin tai sitten ymmärtää väärin. Minä en ainakaan missään vaiheessa ole halunnut millään tavalla olla jarruttamassa sitä, että kehitetään ja muutetaan toimintoja. On tietysti vähän harmi, että Pohjoismaiden neuvoston toiminnasta puhuminen jää jotenkin minulle valtuuskunnan puheenjohtajana. Onneksi ed. Cronberg on salissa, mutta tietysti voi vähän kysyä, missä ovat muut suomalaiset valtuuskunnan jäsenet. Kyllä minun täytyy tietysti todeta myöskin se, että joskus suomalaisten heikko tai vähäinen osallistuminen kokouksiin herättää kieltämättä kiusallista huomiota meidän kollegoissamme. Muissa Pohjoismaissa kyllä sillä tavoin arvostetaan ja ollaan paikalla. Tietysti meillä on ikäviä päällekkäisyyksiäkin ollut, mutta en usko, että ne ovat ainoa syy.

En myöskään mielestäni antanut millään tavalla ymmärtää, etteivät Saksan osavaltiot olisi kiinnostuneita. Nimenomaan Schleswig-Holstein on ollut kantava voima kaiken aikaa parlamentaarikkojen Itämeri-konferenssissa, ja myöskin Mecklenburg-Vorpommern erittäin aktiivisesti osallistuu näihin Itämeri-kokouksiin. Myöskin kun konferenssiin tulevat edustajat Bundestagista tai Bremenistä tai Hampurista, kyllä he ovat aktiivisia ja he ovat erittäin määrätietoisesti ja hyvin valmistautuneita ja heillä on asiaa. (Ed. Kiljusen välihuuto) — Anteeksi? (Ed. Kiljunen: Liiankin aktiivisia!) — Kyllä me tiedämme. Me olemme istuneet Standing-komiteassa julkilausumaa kirjoittamassa.

Tarkoitin lähinnä sitä, että resurssoinnin kannalta, että kun me puhumme tavallaan työn kehittämisestä, silloinhan me puhumme resursseista, niin kuin täällä on puhuttu. Mutta niin kuin sanoin, että Pohjoismaiden neuvosto, vaikka kuinka monennen kerran edelleen totean, Pohjoismaiden neuvosto on vastannut sihteeripalveluista, koordinoinnista Itämeri-konferenssissa, eivätkä muut ole kantaneet siitä huolta. Me olemme kyllä mielellämme tarjonneet sitä mahdollisuutta myös muille, mutta eipä se ole näyttänyt kiinnostavan. Joka tapauksessa voimme jatkaa tätä keskustelua. Turha täällä enää väitellä siitä.

Mutta kyllä todellakin väitän, että pohjoismainen yhteistyö on valtioiden välillä solmittu, ja kyllä minusta on aika iso kysymys, jos Suomi nyt yksipuolisesti lähtee rajusti ajamaan esimerkiksi sellaista linjaa, että nyt resursseja vähennetään. Tietysti meidän yhteistyöministerimme osallistuu budjetin käsittelyyn, niin kuin koko valtuuskuntakin on osallistunut budjetin käsittelyyn. Jos tämän suuntainen ajattelu on laajempaakin eduskunnassa, tietysti siitä on hyvä saada tietää, ennen kuin menemme Ahvenanmaalle muutaman viikon kuluttua seuraavaan neuvoston syyskokoukseen, jossa myös budjettiasiat ovat esillä.

Heidi Hautala /vihr:

Arvoisa puhemies! Jos yksi asia tässä keskustelussa on tullut selväksi — ja, puhemies, tämä on itse asiassa viestimme teille — se on se, että eduskunnassa tulisi myöskin koordinoida eri pohjoisen Euroopan yhteistyöelimissä eduskuntaa edustavien delegaatioiden ja edustajien työtä. Me emme voi jatkaa enää niin, että me menemme sinne vain edustamaan ikään kuin niitä mielipiteitä, mitä me juuri sillä hetkellä satumme edustamaan. On ollut suuri puute, että vielä ainakaan tällä vaalikaudella tällaista koordinointia ei ole tapahtunut. Tämä täytyy kyllä saada aikaan sen takia, että nyt on todellakin hyvin ratkaiseva aika sen suhteen, mitkä ovat Suomen eduskunnan suuntautumisvaihtoehdot ja valinnat tässä tilanteessa, jossa pohjoisen Euroopan arkkitehtuuri on muuttumassa.

Ed. Ojala, minusta voidaan ihan rauhallisesti keskustella siitä, mihin näihin eri yhteistyömuotoihin esimerkiksi eduskunta veronmaksajien rahoja kanavoi. Niin kuin tiedätte, me käymme täällä katkeria keskusteluja siitä, kun julkisia varoja ei ole liikaa. Kun muissa asioissa on sallittua keskustella siitä, mihin me niitä käytämme, kyllä varmasti myös pohjoismaisessa yhteistyössä tällaisen täytyy olla sallittua.

Kimmo Kiljunen /sd:

Arvoisa puhemies! Minusta ed. Hautala sanoi täsmälleen sen olennaisen seikan, minkä kanssa me olemme nyt vaikeuksissa, kun tämä yhteistyöjärjestelmä Pohjolan tasolla on nyt muuttumassa. Se on aidosti ilmassa, se on muuttumassa. Me tarvitsemme sekä hallitustenvälisten elinten osalta nyt arviota siitä, missä se painopiste on, että ennen kaikkea myöskin meitä koskien parlamentaarisella tasolla.

Tämä ensimmäinen tehtävä on todella, että puhumme samaa kieltä. Sen vuoksi olisi hyvin tähdellistä, että me, jotka olemme olleet aktiivisia näissä foorumeissa koskien Pohjolan yhteistyötä, voisimme sillä tavalla istua yhteen, ja mielellään puhemiehen opastuksella ja ohjauksessa ja vuorovaikutuksessa, että löytäisimme sen suomalaisten linjan, jota lähdetään ajamaan. Tältä osin tulee sitten keskeiseksi se jatko, mitkä ovat ne käytettävissä olevat resurssit, sekä resurssit taloudellisessa mielessä, parlamentaaristen osallistujien mielessä että myöskin ja ennen kaikkea sen virkakoneiston mielessä, joka on tähän käytettävissä. Tässä suhteessa minä olen vahvasti sitä mieltä, että meillä olisi uudelleenarvion paikka.

Ed. Ojala viittasi minusta aivan oikein siihen ongelmaan, että Pohjoismaiden neuvosto vastaa itse asiassa Itämeri-neuvoston kuluista keskeisimmin ja nimenomaan virkamiespuolella, ja sehän on ongelma. Se nimenomaan on ongelma. Siitä pitäisi päästä irti jo pelkästään sen vuoksi, että Pohjoismaiden neuvosto ei ole hallitustenvälisellä foorumilla mukana eli ei ole Itämeri-neuvostossa mukana, mutta on keskeisesti mukana tietysti täältä taustatukea antamassa tälle parlamentaariselle vuorovaikutukselle. Luonnollisesti tämä osallistumispohja tulisi taata ja siihen resurssit taata kustakin kansallisesta parlamentista tai sitten alueellisista parlamenteista, mikä koskee esimerkiksi Saksan osavaltioita. Tämän suuntaisesti me emme pääse liikkeelle niin kauan kuin me ikään kuin jumiudumme siihen tilanteeseen, että Pohjoismaiden neuvosto on se runko tässä, vaan meidän täytyy oivaltaa se, että tähän tulee Itämeri-neuvoston tasolla toisen tyyppinen pohja ja sitä kautta löytyy sitten sitä tahtoa myöskin saada rahoitusta näistä muista maista.

Keskustelu päättyy.