Täysistunnon pöytäkirja 86/2001 vp

PTK 86/2001 vp

86. TIISTAINA 4. SYYSKUUTA 2001 kello 14.15

Tarkistettu versio 2.0

1) Hallituksen esitys valtion talousarvioksi vuodelle 2002

 

Valtiovarainministeri Sauli Niinistö

Arvoisa puhemies! Hyvät edustajatoverit! Nyt on jaettu ensi vuoden talousarvioehdotus. Minulla on tässä tarkoituksena, jos se sopii, keskittyä lähinnä talousarvioehdotuksen taustalla olevaan talouspoliittiseen ajatteluun, kokonaistalouden muuttuvaan tilanteeseen, ja sitten voimme palata lähemmäs talousarvioehdotuksen yksityiskohtia, kun lähetekeskustelua käydään.

Olosuhteet siitä, kun noin vuosi sitten aika tarkalleenkin esiteltiin täällä tämän vuoden talousarviota, ovat aika lailla toisen näköiset. Silloin tunnettiin ehkä vähän tuskaa siitä, että rahaa tulee, niin kuin termi kuului, ovista ja ikkunoista. Nyt tuo ohikiitävä tähdenlennon hetki näyttää sulkeutuneen, ikkunat siinä mukana. Tämä olosuhteiden muutos on selvästi peräisin Suomen rajojen ulkopuolelta. Kysymys on kansainvälisestä taloudesta, jossa ensimmäisen kerran sitten kymmeneen vuoteen ollaan tilanteessa, jossa kaikki talouden päätoimijat, Yhdysvallat, Eurooppa ja Japani, samanaikaisesti kärsivät kasvun tuntuvasta hidastumisesta. Näin ei ole kymmeneen vuoteen tilanne ollut, ja silloinkin se oli nopeasti ohimenevää Yhdysvaltain talouden lähtiessä aika lailla nopeasti nousuun.

Erona kymmenen vuotta sitten vallinneeseen tilanteeseen on myöskin se, että kaikki trendit, myös talouden trendit, jopa talouden arvailut ja ennakoinnitkin, siirtyvät reaaliajassa yli maapallon niin tiedotusvälineitten kuin markkinoittenkin voimin. Tästä puolestaan on sellainen seuraus, että kaikki kehitystrendit hyvin nopeasti kertautuvat ja kasaantuvat taloudessa. Tämä voi olla osasyy siihen, että niin sanottu yleinen tunnelma on aika nopeasti kääntynyt täysin päinvastaiseksi verrattuna siihen, kun me viimeksi täällä keskustelimme taloudesta lisätalousarvion yhteydessä kesäkuussa. Näin nopeasti maailma muuttuu.

Mutta haluan jo tässä korostaa, että yhtä lailla kuin oli vaikea yhtyä niihin käsityksiin, että talouden tähtihetket jatkuvat ikuisuuteen, yhtä lailla vaikeaa on nyt nähdä, että me olisimme jossain syvässä aallonkuopassa. Tämä on mekaniikka, jolla tieto kulkee ja jolla kehitykset kasaantuvat, pyrkii myöskin aika lailla liioittelemaan siinä, mikä kulloinkin tilanne on. Mutta toki voidaan tässä esittää, jos sitä halutaan, jälkikäteisiä ja vähän tätäkin hetkeä koskevia kysymyksiä.

Vielä vuodenvaihteen paikkeilla ajateltiin niin, että Yhdysvalloissa korkojen alennukset, joita siellä onkin tuhkatiheään ollut, kyllä stimuloivat taloutta ja myöskin maailmantaloutta. Nyt voidaan hyvin kysyä, yliarvioitiinko sellaisen lääkkeen annostelu taloudessa, joka on hyvin velkaantunut ja jonka vaihtotaseen alijäämä on perinteisesti mahtavaa luokkaa.

Toinen alkukevään keskustelunaiheista liittyi siihen, että hyvä on, jos niin onkin, että Yhdysvalloissa ja Japanissa talous takeltelee, entäpä jos uusi uljas euroalue voisi toimia maailmantalouden veturina ja tuoda muut mukanaan. Tässäkin taidettiin hivenen yliarvioida.

Sitten voi palauttaa mieleen myös suomalaisen keskustelun, jossa vielä toukokuussa vakavasti esitettiin, että hallitusohjelma pitäisi sen vuoksi ottaa uudelleen pöydälle, että rahaa tulee tavallaan liikaa verrattuna siihen, mitä kuviteltiin tilanteen olevan vuonna 99.

Kun totesin, että nämä talouden trendit ovat hyvin paljon Suomen ulkopuolisia, tietysti helposti sitten syntyy kuva, mitä me voimme tehdä tässä tilanteessa. Kyllä me voimme tehdä. Me voimme vaikuttaa, jos me vaikutamme niihin asioihin, joihin meillä on vaikutusvaltaa. Yksi vaikutusvallan kanava on talouspolitiikka ja budjettipolitiikka.

Ottaisin tässä yhteydessä esiin Mauno Koiviston ajatuksia hänen kirjastaan Väärää politiikkaa. Se on vuodelta 78, mutta kovin käypää tavaraa vielä tänä päivänä. Hän toteaa, että elvytys on siitä — vapaasti lainattuna — vähän hankala lääke, että useimmiten sen ajoitus ja mitoitus tahtovat olla vääriä. Minusta elämme aika lailla samanlaista tilannetta. Ei ole syytä kovin paljon elvytyksestä puhua.

Mutta kannattaa muistaa eräs asia muun muassa nyt, kun Ruotsissa keskustellaan mittavasta tuloveron alennuksesta ensi vuodelle. Se on se, että me teimme jo viime vuonna veronalennuksen, joka tuli voimaan tämän vuoden alusta, joka oli mittavaa luokkaa ja joka oli kyllä melkoinen piristysruiske talouteen erinomaisen hyvin sopivana ajankohtana, jopa huomattavasti paremmin sopivana ajankohtana — sen avoimesti tunnustan — kuin viime kesänä, kun hallitus tuota veronalennusta esitti, saatettiin edes kuvitella. Silloinhan keskustelu aiheesta pyöri lähinnä siinä, stimuloidaanko nyt liikaa ylikierroksilla toimivaa taloutta. (Ed. Pekkarinen: Miten kävi?) — Nyt kävi niin, että tämä piristysruiske sattui äärimmäisen oikeaan aikaan. (Ed. Pekkarinen: Millä mitattuna?) Tänä vuonna nimenomaan talouskasvu on pyrkinyt hidastumaan, ja näin ollen jonkinlainen piristys on juuri siinä tilanteessa huomattavasti parempi kuin että se tulisi esimerkiksi vasta ensi vuonna. (Ed. Ala-Nissilä: Oliko oikein painotettu?)

Mutta kun elvytyksestä puhutaan, pitää muistaa, että on sitten sellaista talouden automatiikkaa, joka reagoi itsestään muuttuvaan talouteen. Silloin puhutaan automaattisista vakauttajista. Ne tarkoittavat sitä, että laskusuhdanteessa, jossa nyt ei suinkaan olla, mutta hidastuvassakin kasvussa, ne tulonsiirrot, menot, joita julkinen sektori käyttää, pyrkivät olemaan tietysti korkeammat kuin noususuhdanteen aikana; otetaan esimerkiksi vaikka työttömyyskorvaukset. Sillä tavalla siis rahaa tulee kentälle, jos näin voidaan sanoa. Toisaalta verotuksen kohdalla taas, kun kasvu hiipuu, verotulojen kasvu hiipuu talouden kasvua suhteellisesti voimakkaammin. Näin ollen silläkin tavalla jää kentälle enemmän rahaa ja kulutusvaraa kuin muutoin. Tällaiset automaattiset vakauttajat tulevat itsestään käyttöön, ja me olemme siinä tilanteessa, että me voimme myöskin sallia niiden toimivan. Tämä ei ole välttämättä tosiasia koko eurotalousalueen osalta, kaikkien maiden osalta.

Havainnollinen esimerkki tästä, miten vakauttajat toimivat, on se, että nyt vihdoinkin kaikki ne, jotka veronalennuksia rakastavat, voivat olla hyvin tyytyväisiä, sillä veroaste näyttäisi putoavan ensi vuonna Suomessa 42,5 prosenttiin, joka on alin arvo kai viiteentoista vuoteen. Tietenkin pieni paradoksi on siinä, että veronalennukset eivät sinänsä ole kovin suuria, ne olivat suurempia tälle vuodelle, mutta veroasteen alenema johtuu juuri siitä, että tuo automaattinen vakautus, kun ei enää automaattisesti kerätäkään yhtä paljon sisään valtiolle, alkaa toimia itsestään. Tämä veroaste muuten alkaa olla sitä tasoa, että me olemme täysin kilpailukykyisiä Euroopassa. Sellainen argumentti ei ole kovin validi enää tämän jälkeen, etteikö Suomen verotus kokonaisuutena olisi suhteellisen kilpailukykyinen. (Ed. Elo: Ei me Venäjän kanssa vielä olla?) — No, eipä niin.

Niin kuin aikaisemmin täällä on ollut puhetta, hallitus on odottanut, että tällä finanssipoliittisella ratkaisulla ja erityisesti voimakkaalla ylijäämällä kyettäisiin Suomessa myöskin antamaan päävastaus siihen haasteeseen, joka pidemmällä tähtäimellä odottaa suomalaista yhteiskuntaa, ja se on ikääntymisen haaste. Nyt me joudumme valitettavasti toteamaan, että ensi vuonna siitä rahallisesta vastauksesta jäädään kauas. Väistämättä joudutaan toteamaan, että todennäköisesti myös seuraavat vuodet tulevat jäämään vajaiksi, niin nopeata nousua tai kasvun kiihtymistä tuskin tapahtuu.

Tällöin me joudumme miettimään, onko meillä jotakin muuta tehtävissä. Väistämättä rakennepuolen kysymykset nousevat siinä keskustelussa päärooliin. Voidaan aika suoraviivaisesti todeta, että rakennepolitiikka on työllisyyspolitiikkaa näissä olosuhteissa. Jos rakennepolitiikalle sanotaan ei, se merkitsee suurta suurta riskiä työttömyyden kasvamiseksi. Toisaalta rakennepolitiikka on myöskin vaihtoehto budjettipolitiikalle siinä mielessä, että ellei rakennepolitiikkaan haluta ryhtyä, se tarkoittaa sitten, jos asiat eivät etenekään miellyttävällä tavalla, siinä tilanteessa se tarkoittaa leikkauksia ja veronkorotuksia valtion budjetissa. Näin muodoin tulee ymmärrettäväksi se, että valtiovarainministeriö on nostanut jo kesän budjettiriihessä voimakkaasti esille rakenneuudistusten käynnistämisen, ja hallitus on vauhdittanut asiaa niin, että toivon mukaan tässä salissa ensi keväänä saadaan nähdä ensimmäisiä esityksiä.

Jos budjetin kokonaisuutta joillakin numeroilla lopuksi hahmottaisi, niin loppusumma 34,6 miljardia euroa tarkoittaa sitä, että me olemme noin miljardi euroa jäljessä hallitusohjelmasta. Se hallitusohjelman kohta, jonka mukaan menot jäädytetään vuoden 99 tasolle, ei ole siis toteutunut, vaan budjettiraamit ylittävät tuon noin miljardilla eurolla. Aika paljon näistä kolmesta vuodesta kertoo sitten sellainen laskelma, jossa otetaan reaalimarkat huomioon ja jossa poistetaan laskelmista se hyöty, joka korkojen alentumisen kautta on tullut. Silloin päädytäänkin siihen, että puhtaasti euroissa menot ovat lisääntyneet 4 miljardia euroa, 24 miljardia markkaa, tämän kolmivuotiskauden aikana.

Toki on myönnettävä, että suurin osa lisäyksestä on kulunut inflaatiotarkistuksiin, palkankorotuksiin jne., mutta paljon myöskin on tehty. (Ed. Puisto: Paljonko on leikattu?) — Leikattuhan ei ole mitään, vaan lisätty. — Tällä on saatu aikaiseksi varmasti myöskin niin sanottuja arvovalintoja. Itse asiassa 4 miljardin osuus 36 miljardissa merkitsee, että varsin moni asia, lähes kymmenesosa asioista, on voitu harkita uudelleen, tai olisi voitu harkita uudelleen. Kun keskustelua käydään niin arvovalinnan otsakkeen tai sitten sellaisen otsakkeen alla, mitä kenenkin velvollisuuksiin kuuluu, kannattaa pitää mielessä, että ei tämä keskustelu olisi mitään uutta, sitä on vuosittain täällä päätöksenteon tasolla tiedostamatta tai tiedostaen jatkuvasti harjoitettu.

Budjettitasapaino, kuten varmasti on käynyt ilmi, heikkenee tuntuvasti. Ylijäämä näyttäisi olevan noin 700 miljoonaa euroa, jota sitäkään ei ihan kaikkea voida velanmaksuun käyttää. Toisaalta, jos puhutaan valtion velkaantumisesta, murhe siitä, että tässä nyt kiiluvasilmäisesti keskityttäisiin vain velanmaksuun, kannattaa unohtaa. On hyvin luultavaa, että laskennallinen valtion kokonaisvelka, nimenomaan emukriteerivelka, tulee kasvamaan ensi vuonna. Tämä johtuu siitä tosin teknisestä seikasta, että niin sanotut sulautumisvelat, jotka tarkoittavat työeläkejärjestelmän yhteisöjen valtion velkapapereihin sijoittamia määriä, tulevat jatkuvasti putoamaan, mutta käytännössä laskennallisesti tämä merkitsee sitä, että valtion emuvelan määrä pyrkii nousemaan.

Budjettiin tulee kohdistumaan epäilemättä voimakkaita menopaineita. Tämäkin sali on kovilla, ja jokainen kansanedustaja varmasti maakunnassa aika lailla kovilla. Korostaisin kuitenkin, että melko reipas menolisäys, jonka budjetti pitää sisällään, perustuu nyt jo eduskunnan kannanottoihin viime kesältä. Kaikki järkisyyt tukisivat nyt sellaista ajattelua, että pidetään tämä raami voimassa sitä ylittämättä syksyn aikana.

Kun mainitsin noita paineita, olen, ja jos ed. Rajamäki sen sallii, mainitsen hänet tässä erikseen, kovin kiitollinen siitä, että olette kiinnittänyt huomiota, että budjetti on paikka paikoin liiankin löysä. Kun kritiikki tulee teiltä, se on hyvin uskottava ja se on vakavasti otettu. Mutta varoitan ja toivotan teille saman tien onnea siinä, että juuri merenkulkutahot tulevat käymään voimalla eduskunnan kimppuun, ja hallitus ilmaisee täyden luottamuksensa teihin niiden vaatimusten torjujana. (Naurua)

__________

Ed. Rossi merkitään läsnä olevaksi.

__________

Puhemies:

Asian käsittely keskeytetään.