Täysistunnon pöytäkirja 87/2012 vp

PTK 87/2012 vp

87. TORSTAINA 27. SYYSKUUTA 2012 kello 16.00

Tarkistettu versio 2.0

Valtakunnallinen terveydenhuollon tietojärjestelmä

Peter Östman /kd:

Arvoisa puhemies! Potilastietojärjestelmät ovat viime aikoina olleet laajasti esillä. Tällä hetkellä Suomessa on hyvin kirjava kenttä erilaisia järjestelmiä, jotka eivät toimi keskenään. Terveydenhuollon uudistamisen eräs tavoite on, että kansalaiset voisivat vapaammin valita paikan, josta ottavat vastaan esimerkiksi perusterveydenhuollon palveluja. Tähän ei päästä ilman järjestelmää, jossa jokaisen potilastiedot ovat käytettävissä kaikkialla maassa. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri on käynnistänyt oman tietojärjestelmähankkeen, ja kustannusten tälle järjestelmälle on arvioitu olevan 350—450 miljoonaa euroa. Kysyn: Onko sosiaali- ja terveysministeriö mukana tässä hankkeessa, tai seurataanko sitä ministeriön taholta? Ja miten hallitus aikoo varmistaa, että Suomeen saadaan valtakunnallinen ja keskitetty terveydenhuollon tietojärjestelmä?

Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson

Arvoisa puhemies! Hyvä, että edustaja Östman kysyi tätä asiaa, koska tästä liikkuu julkisuudessa aika paljon erilaista tietoa ja osa tuosta tiedosta on kyllä sekoittunut hieman toinen toiseensa. Nimittäin tämä Husin oma Apotti-hanke on täysin erillinen hanke. Sosiaali- ja terveysministeriö ei ole siinä mukana, vaan se kuuluu pääkaupunkiseudun kuntien vastuulle ja Husin vastuulle.

Sosiaali- ja terveysministeriössä meillä on kaksi hanketta: on Kanta-hanke ja sitten e-reseptihanke. Kanta-hanke liittyy sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmien kehittämiseen, ja se on eräänlainen tietopankkikatto. Aivan kuin tuolla ylhäällä nyt lamput palavat, niin Kanta on järjestelmä, jonka kautta sitten kuntien tietojärjestelmät keskustelevat keskenään yli kuntarajojen. Tässä mielessä se, mitä edustaja tuossa esitti ja toivoi, on jo järjestyksessä. Terveydenhuollon puolelta järjestelmä on valmis, ja kun tässä on vaadittu tällaista vaiheistusta jo aikanaan valtiovarainministeriön taholta, niin siihen vaiheistukseen kuuluu se, että sosiaalipuolen (Puhemies koputtaa) järjestelmät tulevat sitten jälkijunassa, mutta lähtökohtaisesti tämä infra on valmis. Ehkä ministeri Risikko sitten haluaa e-reseptin (Puhemies koputtaa) osalta täydentää.

Ensimmäinen varapuhemies Pekka Ravi:

Tämä kysymys on loppuun käsitelty.