Outi Ojala /vas:
Arvoisa puhemies! Viime päivinä on paitsi
eduskunnan ulkoasiainvaliokunnassa myöskin julkisuudessa
keskusteltu aika paljon inkeriläisten paluumuuttajien asemasta,
ja myöskin ministeri Filatov on tämän
päivän Helsingin Sanomissa todennut maahanmuuttopolitiikan
työnjaosta jotakin. Olisin mielelläni nyt kysynyt
ministeri Filatovilta:
Mehän saamme kotouttamisselonteon. Mutta onko jo tässä vaiheessa
odotettavissa lupaus siitä, että maahanmuuttajien
kielikoulutukseen tullaan panostamaan nykyistä enemmän?
Pelkään, että tämän
tyyppiset kirjoitukset, joita julkisuudessa on viime aikoina ollut
muun muassa inkeriläisistä paluumuuttajista ja
muista, saattavat lisätä ulkomaalaisvihaa meillä.
Sen takia koko yhteiskunnan vastuulla on se, että pyrimme
kaikin keinoin edesauttamaan laillisesti maahan muuttaneiden paluumuuttajien
ja muiden ulkomaalaisten asemaa täällä.
Työministeri Tarja Filatov
Arvoisa puhemies! Ed. Ojalan huoli on varsin perusteltu. Voisi
sanoa, että maahanmuuttajat ovat oikeutettuja kotouttamiskoulutukseen,
jossa osana on kielikoulutus, mutta resurssien puutteen vuoksi se
on joskus hajanaista siten, että jo annettu kieliopetus
ei saa sitä jatkoa, jota siihen tarvittaisiin. Mutta myös
sellaiset asiat kuin tulkkipalvelut työvoimatoimistoissa
kasvavat jatkuvasti.
Nämä ovat rahoituskysymyksiä, joista
tällä hetkellä keskustellaan budjetin
kehysten yhteydessä. Sen lisäksi esimerkiksi aikuiskoulutuksen parlamentaarisen
työryhmän mietinnössä, jota
ei ole vielä virallisesti jätetty, on myös
arvioitu niitä lisätarpeita, joita kielikoulutuksessa
on.
Outi Ojala /vas:
Arvoisa puhemies! Huomaan kyllä, että ministeri
Filatov suhtautuu tähän tilanteeseen hyvin vastuullisesti
ja vakavasti. Kysymys on tietenkin siitä, löytyykö riittävästi
rahoja. Nyt olen ymmärtänyt kuitenkin, että kotouttamistoimet
rahoitetaan työvoimapolitiikan määrärahoista.
Olisiko nyt syytä muuttaa tätä käytäntöä? Muutoinkinhan
tietysti hyvin moni ministeriö vastaa maahanmuuttajien
kotouttamisesta. Jos tämä työnjako ontuu,
onko nyt syytä jollakin tavoin muuttaa myöskin
rahoituspohjaa, että varattaisiin esimerkiksi erillisiä määrärahoja,
vai mikä olisi ministerin näkemys tähän
asiaan?
Työministeri Tarja Filatov
Arvoisa puhemies! Olemme pohtineet sitä, olisiko syytä muuttaa
tämä korvamerkityksi, nimenomaan maahanmuuttajille
suunnatuksi koulutusrahaksi. Voi sanoa, että siihen suuntaan
kuljettiin siinä mielessä, että työvoimapoliittisen
koulutuksen rahat on eriytetty valmentavaan ja ammatilliseen koulutukseen.
Mutta kun usein maahanmuuttajan koulutuksen kannalta ovat oleellisia
myös ne muut rahat, jotka työvoimapolitiikan sisällä ovat
käytössä esimerkiksi ammatilliseen työvoimapoliittiseen
koulutukseen, välttämättä tällaisella
korvamerkityllä rahalla, joka on pelkästään
maahanmuuttajille suunnattu, ei saataisi sitä kokonaisvaltaista
tulosta, jota tässä kysymyksessä tarvitaan.
Juha Korkeaoja /kesk:
Arvoisa puhemies! Kun viime torstaina nostin tämän
asian esille kyselytunnilla, sen jälkeen keskustelu lähti
voimakkaasti liikkeelle. Todettiin, että ulkomaalaislain uudistamisen
yhteydessä, mahdollisesti ensi syksynä, palataan
inkeriläisten paluumuuttajien ongelmaan kokonaisuutena.
Nyt kuitenkin tuntuisi siltä, että asiassa on
sellaisia ongelmia sekä pitkässä jonossa
olevien ihmisten kannalta että toisaalta kotimaassa syntyneiden
ongelmien takia, että asiaan pitäisi puuttua nopeammin.
Onko mahdollista, että tässä asiassa
liikuttaisiin jo ennen, kuin ulkomaalaislain kokonaisuudistus tulee
esille?
Työministeri Tarja Filatov
Arvoisa puhemies! Oleskeluluvat myötää Ulkomaalaisvirasto,
joka kuuluu ministeri Itälän toimialaan. Se on tietyllä tavalla
se väylä, jonka kautta ihmisiä tulee
Suomeen. Voisi sanoa, että noin 60 prosenttia ihmisistä,
jotka tulevat Suomeen, osallistuu jo ennen Suomeen tuloa kielikoulutukseen,
maahanmuuttovalmennukseen, mutta tätä valmennusta
ei ole kaikkialla saatavissa, koska Suomeen tulee myös
esimerkiksi Siperiasta tai Moskovan kautta ihmisiä. Silloin
asia pyritään järjestämään
täällä meillä kotimaassa nimenomaan
kotouttamiskoulutuksen ja työvoimapoliittisten toimien
kautta.
Mutta yksi kysymys, joka tavallaan liittyy siihen, ketkä kaikki
saavat nämä palvelut, on se, että aina
perheenjäsenet eivät osallistu lähtövalmennukseen.
Mutta toisaalta kansainväliset sopimukset ilman muuta velvoittavat
meitä ottamaan myös perheenjäsenet Suomeen.
Tässä kyse on siitä, että pitäisi
miettiä, miten turvataan koko perheen mahdollisuus osallistua
tähän valmennukseen.
Alue- ja kuntaministeri Martti Korhonen
Arvoisa puhemies! Sisäasiainministeriön näkökulmasta,
niin kuin todettiin, ministeri Itälä vastaa tästä kokonaisuudesta,
ja hänen näkemyksensä asian osalta on
se, että mikäli kokonaisuudistusta ei tämän
kevään aikana saada, niin ainakin tämä kielikysymys
pitäisi pystyä ratkaisemaan mahdollisimman nopeasti.
Se on ongelma, johon on löydettävä jokin
malli, miten siitä mennään eteenpäin.