Täysistunnon pöytäkirja 9/2002 vp

PTK 9/2002 vp

9. TORSTAINA 14. HELMIKUUTA 2002 kello 16.30

Tarkistettu versio 2.0

Alkoholin kulutuksen kasvu

Jouko Jääskeläinen /kd:

Arvoisa rouva puhemies! Tilastojen mukaan alkoholin käyttö on noussut yli yhdeksän litran kansalaista kohden nekin laskien, jotka kenties eivät käytä. Syyt ovat tulojen kasvussa, mutta myös myynnin ja saatavuuden lisääntymisessä. Tiedämme, että liian monissa tapauksissa tämä koskee kaikkein heikoimpia, niitä, joiden sosiaalinen elämänhallinta on jo vaikeuksissa, ja toisaalta hoitoresurssit kunnissa ovat erittäin suurissa vaikeuksissa. Kysyisinkin hallituksen edustajalta, ministeriltä:

Mitä hallitus aikoo tehdä tämän kysymyksen hoitamiseksi paremmalle mallille? Meidän kulutuksemmehan on erittäin korkealla tasolla muutaman vähän rauhallisemman kasvuvuoden jälkeen.

Peruspalveluministeri Osmo Soininvaara

Arvoisa puhemies! Tilanne on paha, mutta se ei ole ehkä aivan niin paha kuin tilastot tästä tilastoidusta kulutuksesta osoittavat. Eniten nimittäin on noussut kalliitten konjakkien ja viskien myynti. Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että tax-free-myynti lentoasemilla on loppunut, ja esimerkiksi kansanedustajat varmaan joutuvat Alkon hyviä palveluja tämän takia käyttämään useammin.

Mutta se, mikä on mielenkiintoista, on, että vähittäismyynti on kasvanut ja ravintolamyynti on vähentynyt. Se ei todennäköisesti ole näin, vaan se osoittaa, että ravintoloissa yhä enemmän myydään ohi kirjanpidon, mikä on taas omalta osaltaan huono asia. Itse pidän huolestuttavana sitä, että EU-politiikka pakottaa meidät ehkä alentamaan alkoholiveroa tilanteessa, jossa sitä ei pitäisi alentaa. Minut on myös tänään nimetty Alkon yhtiökokoukseen valtion edustajaksi, ja joudun siellä pitämään yllättävän puhuttelun siitä, että firmalla menee liian hyvin, mitä yleensä omistaja harvoin joutuu tekemään, ja kehottamaan käyttämään vähemmän markkinahenkisiä keinoja.

Jouko Jääskeläinen /kd:

Arvoisa puhemies! En oikein löytänyt itseäni ministeri Soininvaaran vastauksesta, mutta se oli varmaan sivuseikka. Sen sijaan kysyisin valtiovarainministeri Niinistöltä, kun Euroopassa sekä puuttuu veroja että ehkä joskus juodaankin vähän liikaa:

Mitä Suomen hallitus aikoo tehdä, että saataisiin EU:n tasolla tämä minimiveron luontoinen alkoholivero nykyistä selvästi korkeammaksi?

Valtiovarainministeri  Sauli  Niinistö

Arvoisa puhemies! Keskustelua siitä on käyty, savukkeitten kohdalla ollaan ehkä vähän pidemmällä yhteisen verokannan löytämiseksi. Jottei päästäisi kokonaisuudesta näin helpolla, niin meillähän on aikamoinen uhkatekijä itse asiassa vuonna 2004, jos Virosta tulee jäsen, jolloin vapaat tuliaistuomiset toimisivat myös Viron suuntaan. Sitäkin silmällä pitäen näitä verokysymyksiä Suomen taholta kyllä tullaan pitämään esillä. Pelkään kuitenkin pahoin, että se ei anna vastausta. Kun meillä on puhuttu pitkään siitä, että tuliaistuomisiin varaudutaan kaksiportaisesti, eli on tarkoitus tehdä se sekä ensi vuonna että vuoden 2004 alusta, niin se viritys oli kyllä vähän muita kuin laajentumismaita ajatellen, joissa perushintataso on niin alhainen, että tulee olemaan työlästä löytää se suomalainen verovastine, jolla tuohon vastattaisiin, ja yhdessä nämä tekijät saattavat kyllä johtaa mainitsemienne kulutusnumeroitten kasvuun.

Kyösti Karjula /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Mikäli ministeri Soininvaara halusi kosiskella kansalaisia tällä heitolla, että kansanedustajat osallistuvat tähän kulutukseen ja kansanedustajien kulutusta on vaikeutettu, niin haluan todeta sen, että tämmöiset yleistykset tässä salissa ovat erittäin valitettavia ja harmillisia. (Ed. I. Kanerva: Ja halpamaisia!) Sen lisäksi minä toivon, että useammin nostettaisiin esille vielä tänäkin aikana se, että raittius voi olla myös suomalaisen ihmisen ihanne. Se voi olla suomalaisen nuoren ihanne, ja sen vuoksi, arvoisa ministeri, kysyn:

Mitä te aiotte tehdä, että me paneudumme lujemmin siihen, miten lasten ja nuorten alkoholinkäyttöä vähennetään?

Peruspalveluministeri Osmo Soininvaara

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin olen pahoillani, että heittoni tulkittiin noin. Tarkoitin vain sitä, että paljon matkustavat ihmiset, joihin kansanedustajat luonnostaan työnsä puolesta kuuluvat, eivät voi enää käyttää tax-free-oikeuksiaan niin kuin aikaisemmin, ja sen takia koko (Ed. I. Kanerva: Sehän ei nyt lainkaan parantunut!) — yleensäkin kun tax-free-myynti Euroopan kentillä on vähentynyt, se on totta kai lisännyt Alkon markkinaosuutta, sen kai jokainen ymmärtää. Se koskee kaikkia paljon matkustavia ihmisiä. Mutta se, mitä ministeriö pystyy tekemään tällä hetkellä, on, että lisätään valvontaa sen suhteen, että alaikäisille kaupoista ei myydä. Tuotevalvontakeskus on tältä osin kiristänyt toimintaansa, ja tarkoituksena on antaa myyntikieltoja niille kaupoille, jotka alaikäisille alkoholia myyvät.

Puhemies:

Kysymys on loppuun käsitelty.