Täysistunnon pöytäkirja 90/2011 vp

PTK 90/2011 vp

90. TIISTAINA 20. JOULUKUUTA 2011 kello 10.05

Tarkistettu versio 2.0

Valtionvelan korot 36

 

Eero Suutari /kok:

Arvoisa herra puhemies! Valtionvelan määrän arvioidaan olevan vuoden 2012 lopussa 89 miljardia euroa, joka on noin 44 prosenttia bruttokansantuotteeseen nähden. Budjetin alijäämä on 7,3 miljardia euroa, ja se katetaan lisävelalla. Velan arvioidaan nousevan vuonna 2015 jo 48,1 prosenttiin kansantuotteesta. Yksin valtionvelan korkojen arvioidaan olevan ensi vuonna 2,1 miljardia euroa nousten vuoteen 2015 mennessä lähelle 3,5:tä miljardia euroa. Valtionvelan korot tulevat nousemaan neljänneksi suurimmaksi pääluokaksi muutamassa vuodessa ohittaen muun muassa maa- ja metsätalousministeriön, liikenne- ja viestintäministeriön sekä puolustusministeriön pääluokat.

Valtiontalous on ollut syvästi alijäämäinen vuosina 2009—2011. Vaikka alijäämät pienenevätkin vuonna 2011 ja lisävelanotto vuodelle 2012 vähenee edelleen kuluvaan vuoteen nähden lähes miljardilla eurolla, valtiovarainministeriö arvioi, että hallituksen sopeuttamistoimet eivät riitä tasapainottamaan valtion rahoitusasemaa, koska väestön ikääntyminen hidastaa julkisen talouden rahoituspohjan kasvua yhä enemmän lähivuosina. Ensi vuoden alijäämä on 3,5 prosenttia ja valtionvelka 44,5 prosenttia kansantuotteesta. Valtiovarainministeriön arvion mukaan valtiontalouden alijäämä vuonna 2015 olisi edelleen 2,8 prosenttia alijäämäinen suhteessa bruttokansantuotteeseen.

Hallituksen tavoitteena on valtiontalouden velan ja kokonaistuotannon suhteen kääntäminen selkeään laskuun vaalikauden loppuun mennessä. Lisäksi hallitus on nyt sitoutunut päättämään vaalikauden loppuun toimista, joita tarvitaan koko julkisen talouden kestävyysvajeen umpeen luomiseksi. Tavoitteisiin pääsemiseksi hallitus tavoittelee valtiontalouden tasapainoa sekä talouden voimistuvaa kasvua.

Yleiskeskustelu pääluokasta 36 päättyi.