2) Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta
ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
Sisäasiainministeri Päivi Räsänen
Arvoisa puhemies! Nyt lähetekeskustelussa olevalla
hallituksen esityksellä ulkomaalaislain muuttamiseksi ja
eräiksi siihen liittyviksi laeiksi pannaan täytäntöön
niin sanottu yhdistelmälupadirektiivi. EU:n alueella täytäntöön
pantavan direktiivin keskeinen ajatus on se, että lupa
oleskelua ja työntekoa varten on voitava saada yhden hakemuksen
menettelyllä ja että laillisesti jäsenvaltiossa
olevia kolmansien maiden kansalaisia on kohdeltava yhdenvertaisesti
jäsenmaan omien kansalaisten kanssa. Yhdenvertainen kohtelu
laajenee lähtökohtaisesti kaikkiin kolmansista
maista tuleviin työntekijöihin ja merkitsee eri
ulkomaalaisryhmien yhtenäisempää asemaa
suhteessa toisiin ja maan omiin kansalaisiin.
Direktiivin tuomia keskeisiä muutoksia Suomen lainsäädäntöön
on se, että ulkomaalaislakiin lisätään
säännös neljän kuukauden enimmäiskäsittelyajasta
työntekoperusteista oleskelulupaa koskeville hakemuksille.
Samalla ulkomaalaislakia yksinkertaistetaan ja selvennetään lisäämällä lakiin
määritelmät erilaisista työnteon perusteella
myönnettävistä oleskeluluvista sekä työnteko-oikeudesta.
Direktiivin myötä laillisesti maassa olevien kolmansien
maiden kansalaisia on kohdeltava yhdenvertaisesti myös
muun muassa tietyillä sosiaaliturvan aloilla. Sosiaaliturvan
aloilla direktiivin toimeenpano aiheuttaa muutoksia kansanterveyslakiin,
erikoissairaanhoitolakiin, lapsilisälakiin sekä lasten
kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annettaviin lakeihin. Asuntojen
saantia koskevaan yhdenvertaiseen kohteluun liittyen ehdotetaan
asukasvalintasäännösten osalta muutettavaksi
aravarajoituslakia sekä vuokra-asuntolainoja ja asumisoikeustalolainojen
korkotuesta annettua lakia.
Direktiivin tarkoittaman yhdenvertaisen kohtelun piiriin pääsemiseksi
olennaista on se, onko ulkomaalaiselle myönnetty oleskelulupa.
Jos lupa on myönnetty muuta tarkoitusta kuin työntekoa
varten, edellyttää yhdenvertaisen kohtelun tuomien
oikeuksien piiriin pääseminen erikseen myös
sitä, että ulkomaalaisella on oikeus tehdä Suomessa
ansiotyötä. Oleskeluluvan ja työnteko-oikeuden
lisäksi olennaista täysimääräisen
ja yhdenvertaisen kohtelun piiriin pääsemiseksi
on työsuhteessa olo. Sosiaaliturvan piiriin pääsy edellyttää edellä kuvatusti
työsuhteessa oloa tai vähintään
kuusi kuukautta kestäneen työsuhteen jälkeen
työnhakijaksi rekisteröitymistä.
Osaan direktiiviä täytäntöön
panevista lakiehdotuksista sisältyy työsuhdevaatimuksen
lisäksi työnteolle asetettavia vähimmäisedellytyksiä. Esimerkiksi
muutokset lapsilisälakiin ja lakiin lasten kotihoidon ja
yksityisen hoidon tuesta edellyttävät, että ulkomaalaisella
pitää olla lupa työskennellä vähintään
kuuden kuukauden ajan. Sillä seikalla ei ole merkitystä,
onko ulkomaalaisella jatkuva vai tilapäinen oleskelulupa.
Sen sijaan direktiivi mahdollistaa tiettyjä poissuljentoja
luvan perusteen tai keston perusteella, ja näitä poissuljentoja
Suomi myös käyttää. Merkittävimpänä on
jäsenmaan mahdollisuus päättää,
ettei yhdistelmälupadirektiivin sinänsä mahdollistamia
etuuksia ole välttämätöntä soveltaa
perhe-etuuksien osalta opiskelijana maahan tulleisiin tai henkilöihin,
joilla on lupa työskennellä maassa enintään
kuuden kuukauden ajan.
Esityksen suorat taloudelliset vaikutukset aiheutuvat asumisperusteisiin
etuuksiin ja terveyspalveluihin oikeutettujen ja niitä käyttävien
ulkomaalaisten määrän lisääntymisestä.
Maahanmuuttovirasto on myöntänyt viime vuonna
noin 2 500 tilapäistä oleskelulupaa työnteon
perusteella. Viisumilla muuhun kuin kausityöhön
tulijoiden lukumäärä on puolestaan keskimäärin noin
6 000 henkilöä vuodessa. Heistä osa
on lähetettyjä työntekijöitä ja
siten direktiivin soveltamisalan ulkopuolella. Samoin viisumilla
tulevista sosiaaliturvan ulkopuolelle jäisivät
jatkossakin ne henkilöt, jotka eivät ole Suomessa
työsuhteessa, eli nykytilanteessa suuri enemmistö.
Esityksen valmistelun yhteydessä tehdyn arvion mukaan direktiivin
mukaisten oikeuksien piiriin tulevien määrä voikin
tulevina vuosina lisääntyä kokonaisuudessaan
joillakin tuhansilla henkilöillä vuosittain.
Valtion korvauksiin julkiselle terveydenhuollolle on vuoden
2014 talousarvioesityksessä varattu 3,4 miljoonaa euroa.
Lisäksi lapsilisiin on varattu miljoona euroa ja kotihoidon
tukeen 0,4 miljoonaa euroa. Huomioitavaa on, että Suomessa
työskentelevien ulkomaalaisten määrän
kasvu lisäisi kustannusten ohella myös verotuloja.
Arvoisa puhemies! Haluan korostaa eduskunnalle, että nyt
käsittelyssä olevalla esityksellä ei siis
olla muuttamassa tai helpottamassa maahantulon edellytyksiä.
On huomattava myös, että esimerkiksi työvoiman
saatavuusharkinta säilyy edelleenkin työntekijän
oleskeluluvissa yhdistelmälupadirektiivin täytäntöönpanon
jälkeen. Kuten todettua, tämän lakiesityksen
tarkoitus on puhtaasti implementoida yhdistelmälupadirektiivi.
Jari Myllykoski /vas:
Arvoisa herra puhemies! On oikein varmasti ajatella niin, että ihmisiä pitää kohdella
yhdenvertaisesti, mutta itse olen päällisin puolin
tähän tutustunut ja koettanut selvittää itselleni,
mitä tämä oikein pahimmillaan voi tarkoittaa.
Tämän direktiivin implementoinnilla Suomen osalta
avaamme suomalaisen sosiaaliturvan alennusmyynnin. Tämä pahimmillaan
voi johtaa täysin hallitsemattomaan kustannusten arviointiin. Tässä kun
joillakin tuhansilla henkilöillä arvioidaan, että voisi
näitä sosiaaliturvan piiriin tulevia tulla, niin
se on täysin vailla todellisuuspohjaa.
Meillä tässä maassa, jos halutaan
yhdenvertaisesti kohdella niin kolmansista maista kuin muualtakin,
Euroopasta tulevia ulkomaalaisia työntekijöitä,
tarkoittaa se pahimmillaan sitä, että kun työluvan
ehtona on työsopimus, joka sitten vahvistetaan TEMin kaavakkeella
ja työnantaja allekirjoituksellaan, niin meillä on
nollatyöehtosopimus tässä maassa. En
sano, että on mahdollista, että joku Suomessa
toimiva yrittäjä antaa pienen vinkin puolalaiselle
ja sanoo, että "maksa mulle 5 000 euroa, saat
olla minulla töissä puoli vuotta nollatyöehtosopimuksella,
teet tunnin viikossa, minä maksan siitä sinulle
palkkaa, ja kaikki menee laillisesti, niin sinä olet sosiaaliturvan
piirissä".
Tämä on niin iso, niin iso paketti, että minä toivon,
että kun tätä valiokunnissa ruvetaan
käsittelemään, niin tämä ehdottoman
tarkkaan harkitaan. Minä olen tiedustellut tästä asiasta,
että mahdollistaako tämä nollatyöehtosopimuksen käytön
näissä tilanteissa ja sitä kautta sosiaaliturvan
piiriin pääsemisen. En ole saanut vastausta valmistelevilta
virkamiehiltä. Kukaan ei ole siis kiistänyt sitä asiaa,
etteikö näin voisi olla. Minun mielestä tämä on
katastrofi suomalaiselle sosiaaliturvalle.
Jos mentäisiin näitten ennusteitten mukaan, niin
se varmasti olisi näin. Mutta tämä jättää sen mahdollisuuden
nyt, ainakin minä toivottavasti olen totaalisesti väärässä.
Mutta työluvan saannin edellytyksenä on työsopimus,
ja työsopimus tehdään niillä edellä mainituilla
kiemuroilla kuin sanoin, ja meillä tällä hetkellä tässä maassa
on nollatyöehtosopimuksen mahdollisuus. Toivonkin, että kun
tuohon nollatyöehtosopimuslakialoitteeseen haen
nimiä, niin kaikki puoluekantaan katsomatta siihen riemumielin
laittaisivat nimen, sillä kyllä joku vähimmäismäärä pitäisi olla,
ettei tästä tule myyntituote, jota ruvetaan internetissä markkinoimaan,
"tervetuloa suomalaisen sosiaaliturvan piiriin", ja sitten hinnat
perään.
Eli nyt tarvitaan jämäkkyyttä, ja
ehdottomasti täytyy pystyä kieltämään
se, että tunnilla työtä viikossa taikka
tekemättä yhtään työtä,
nolla tuntia, niin kuin on... Jos nyt ajatellaan, että kun
tasavertaisesti kohdellaan ihmisiä, jos suomalaiselle työntekijälle
voidaan tehdä nollatyöehtosopimus, niin miksei
se ole tasavertaisesti sen ulkolaisenkin sortaminen, niin sanotusti,
ihan yhtä mahdollista, ja tämän avulla
sitten suomalaisen sosiaaliturvan piiriin.
Toivon, että tämä herättää keskustelua
ja tämä asia perin pohjin selvitetään.
Elsi Katainen /kesk:
Arvoisa puhemies! Tämän yhdistelmälupadirektiivin
keskeinen idea on, että EU:n ulkopuolisten maiden kansalaisille voitaisiin
EU-maassa myöntää yksi yhdistetty lupa
oleskelua ja työskentelyä varten. Tämän
ehdotuksen tavoite vähentää byrokratiaa
ja yksinkertaistaa järjestelmiä on sinänsä kannatettava. Suomen
kannalta hyväksymisellä voi kuitenkin olla merkittäviä vaikutuksia
sosiaaliturvajärjestelmämme perusteisiin vastoin
meidän omia kansallisia tavoitteita.
Meidän sosiaaliturvajärjestelmämme
on asumisperusteinen ja poikkeaa Euroopan yleisesti käytössä olevista
vakuutusperusteisista järjestelmistä. Olisikin
todella tärkeää ymmärtää,
millaisia vaikutuksia yhdistelmälupadirektiiviehdotuksella
olisi meidän omaan sosiaaliturvajärjestelmäämme.
Tätä ymmärrystä tulemme varmasti hakemaan
kuulemisilla muun muassa hallintovaliokunnassa esityksen käsittelyn
aikana, ja todella, niin kuin edellinen puhujakin sanoi, tämä laaja-alainen
ja laajavaikutteinen esitys kyllä vaatii myöskin
laajan käsittelyn täällä.
Vaikutuksia sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädäntöön
on monenlaisia. Tässä ehdotetaan muutettavaksi
kansanterveyslakia, erikoissairaanhoitolakia, lapsilisälakia,
lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annettua lakia ja asuntojen
saantia koskevissa asioissa esitetään muutettavaksi
aravarajoituslakia sekä vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeuslainojen
korkotuesta annettua lakia.
Myös taloudellisia vaikutuksia on. Valtion korvauksiin
julkiselle terveydenhuollolle on ensi vuoden budjetissa varattu
3,4 miljoonaa euroa, lisäksi lapsilisiin on varattu miljoona
euroa ja kotihoidon tukeen 400 000 euroa. Laajat vaikutukset
ovat siis niin taloudellisia kuin toiminnallisiakin.
Suomen sosiaaliturvajärjestelmä takaa perhe-etuudet,
julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut sekä monia sosiaalietuuksia
Suomessa pysyvästi asuville riippumatta siitä,
osallistuuko henkilö työelämään
vai ei. Jos esitys toteutuu, onko niin, että Suomessa ei
enää voitaisi edellyttää vakinaista asumista
etuuksien ja terveyspalvelujen ehtona? Pahimmillaan muutos tarkoittaisi
sitä, että EU:n ulkopuolelta tulevat henkilöt
saisivat laajemmat oikeudet sosiaaliturvaan kuin EU-maista tulevat työntekijät.
Onko näin, arvoisa ministeri? EU:lla ei ole toimivaltaa
kuitenkaan määrätä sosiaaliturvasta,
vaan päätösvalta siitä kuuluu
kullekin jäsenmaalle.
Arvoisa puhemies! Kuntien rahoittamien julkisten terveyspalvelujen
osalta direktiivi tarkoittaisi sitä, että työntekoon
oikeutetulla ja hänen mukanaan olevilla perheenjäsenillä on
oikeus samoihin terveyspalveluihin samoin ehdoin kuin maassa asuvilla
siinäkin tapauksessa, että heillä ei
ole kotikuntaa Suomessa; EU:n ulkopuolelta maahan tulevilla muukin
työnteon salliva oleskelulupa, vaikka henkilö ei
ole tullut maahan työskentelytarkoituksessa tai oleskelu
on lyhytaikaista.
Esityksen hyväksymisen myötä Suomeen opiskelemaan
tulevalla on oikeus myös työntekoon, vaikka se
ei olisikaan hänen oleskelunsa päätarkoitus.
Direktiiviesityksen mukaan hän olisi siten oikeutettu täysiin
sosiaalietuihin: opintotukeen, asumistukeen, kunnan tarjoamiin sosiaali-
ja terveydenhuoltopalveluihin.
Tähän esitettyyn yhdenvertaiseen kohteluun liittyvät
oikeudet saavutetaan jo lyhytaikaisenkin työskentelyn perusteella.
Tämä tulee lisäämään
sosiaaliturvaan kuuluvien lukumäärää ja näin
myöskin kustannuksia. Oikeuden syntyminen perustuu kuitenkin
nimenomaan tosiasialliseen ja aitoon työskentelyyn, joten
muutos tarkoittaa myös verotettavaa tuloa. Onhan tosiasia myös
se, että Suomi tarvitsee työperäistä maahanmuuttoa.
Joillakin aloilla on työvoimapulaa.
Tämä on tietysti yksi näkökulma,
mutta olisin sitä mieltä, että ne valiokunnat,
jotka tätä esitystä ovat arvioimassa,
tekisivät sen mahdollisimman laaja-alaisesti ja terveen
kriittisesti.
Ben Zyskowicz /kok:
Arvoisa herra puhemies! Edustaja Myllykosken ja edustaja Elsi
Kataisen puheenvuoroja kuunneltuani tulin kyllä aika huolestuneeksi
siitä, mitkä kaikki vaikutukset tällä lakiesityksellä on
meidän kustannuksiimme, ja ennen kaikkea huolestuneeksi
siltä osin, johtaako tämä lakiesitys
ja sen hyväksyminen käytännössä siihen,
että me maksamme suomalaista tunnetusti korkeatasoista
ja kallista sosiaaliturvaa henkilöille, joille se tosiasiallisesti
ei kuuluisi maksettavaksi. Yhdyn niihin ajatuksiin, mitä täällä on
esitetty, että valiokunnat hyvin perusteellisesti paneutuvat
tähän esitykseen ja hyvin huolellisesti ja tarkasti
sitä tarkastelevat.
Meillä suomalaisilla minun mielestäni on taipumusta
sinisilmäisyyteen sekä EU-direktiiveihin nähden
että ulkomaalaisiin nähden. Kun tässä esityksessä on
kyse EU-direktiivistä, joka käsittelee ulkomaalaisten
oikeutta sosiaaliturvaan Suomessa, niin minä pelkään,
että tämä meidän sinisilmäisyytemme
tässä tilanteessa herkästi tuplaantuu.
Mainitsen vain esimerkkinä, että tälläkin
hetkellä me maksamme, Helsingin kaupunki, virolaisille
enemmän toimeentulotukea kuin Tallinnan kaupunki. Meillä oleskelee,
ainakin papereiden mukaan oleskelee, Helsingissä virolaisia,
jotka ovat tulleet Suomeen aikanaan töihin, mutta työnteko
on lakannut ja he saavat sen jälkeen toimeentulotukea,
vaikka se olisi peruste katsoa, että heidän oikeutensa
oleskella Suomessa on päättynyt. Mutta tätä tietoa
ei ole maahanmuuttoviranomaisilla, koska sosiaaliviranomaiset eivät
saa sitä tietoa heille antaa. — Nyt jatkan muutaman
sanan pöntössä. (Puhuja siirtyi puhujakorokkeelle)
Herra puhemies! Esimerkkinä meidän sinisilmäisestä suhtautumisestamme
ja suomalaisille veronmaksajille kalliiksi tulevasta suhtautumisesta
ulkomaalaisten perusteettomaan sosiaaliturvaan kerroin sen, että Helsingin
kaupungissa maksetaan tänä päivänä virolaisille
enemmän toimeentulotukea kuin mitä Tallinnan kaupunki maksaa.
Tämä johtuu tietysti siitä, että meidän toimeentulotuen
taso on niin paljon parempi kuin Tallinnan toimeentulotuen taso,
mutta tämä suuri tasoero myös houkuttaa
väärinkäytöksiin. Niinpä meillä Helsingissä asuu,
ainakin papereiden mukaan täällä asuu,
virolaisia, jotka aikanaan ovat tulleet Suomeen töihin
ja jääneet sitten työttömiksi
ja joilla ei olisi oikeutta olla Suomessa, koska he turvautuvat
toistuvasti sosiaaliturvaan. Mutta näiden virolaisten oikeutta
olla Suomessa ei ole kuitenkaan evätty eli heitä ei
ole maasta käännytetty, koska maahanmuuttoviranomaiset
eivät tule tietämään siitä,
että nämä henkilöt turvautuvat
toistuvasti suomalaiseen sosiaaliturvaan, joka siis olisi peruste
evätä heidän maassaolonsa.
Miksi maahanmuuttoviranomaiset eivät ole tulleet tästä tietämään?
No siksi, kun tämä tietosuoja taas on niin tärkeä asia,
että sosiaaliviranomaiset eivät saa oma-aloitteisesti
kertoa maahanmuuttoviranomaisille, että meillä tässä ja
tässä on henkilöitä, jotka jatkuvasti
säännönmukaisesti turvautuvat Suomessa
toimeentulotukeen ja muuhun sosiaaliturvaan ja joilla näin
ollen ei olisi enää oikeutta olla Suomessa.
Jo kolmisen vuotta sitten meillä oli STM:n toimikunta,
joka esitti tässä kohtaa pykälämuutosta.
Tämä pykälämuutos antaisi sosiaaliviranomaiselle
eli tässä tapauksessa Helsingin kaupungin sosiaalivirastolle
ja sosiaalityöntekijälle niin halutessaan oikeuden,
ei velvollisuutta vaan oikeuden, ilmoittaa maahanmuuttoviranomaisille
tällaisista tapauksista, joissa siis käytetään käytännössä väärin
suomalaista sosiaaliturvaa. Tähän työryhmään
jätti yksi jäsen eriävän mielipiteensä.
Nyt tämä jäsen sattuu olemaan sosiaali-
ja terveysministeriössä se henkilö, jolle
tämän asian valmistelu kuuluu.
Nyt arvoitus on se, onko tämä asia edennyt
sosiaali- ja terveysministeriössä. Muuten yksimielinen
toimikunta ehdotti pykälämuutosta — yksi jäsen
oli vastaan. Arvoituksen vastaus: Ei ole edennyt. Eli me maksamme
kuukaudesta toiseen, helsinkiläiset veronmaksajat, suomalaista toimeentulotukea
sellaisille, käytännössä virolaisille,
henkilöille, joilla ei olisi oikeutta olla maassa ja nauttia
tästä toimeentulotuesta. Tämän
seurauksena, kuten sanoin, meillä toimeentulotukimenot
virolaisista ovat suuremmat kuin Tallinnan kaupungin toimeentulotukimenot
virolaisista.
Herra puhemies! Palautin tämän asian mieleen
tässä yhteydessä, koska haluan todellakin omaltakin
osaltani evästää niitä valiokuntia,
jotka tätä nyt puheena olevaa hallituksen esitystä ja direktiiviä käsittelevät,
että näissä asioissa ei pidä olla
turhan sinisilmäinen, ei pidä olla joka asiassa
luokan mallioppilas, joka toteuttaa mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman
täydellisesti ja mahdollisimman asiakasystävällisesti kaikki
ne direktiivit, jotka EU:sta tulevat. Eli realismia ja suomalaisten
veronmaksajien omien etujen huomioon ottamista tämän
asian käsittelyssä vaaditaan.
Raimo Piirainen /sd:
Arvoisa puhemies! Suomen sosiaaliturvahan on moniin muihin
maihin verrattuna erittäin hyvätasoinen, ja se
voi olla yksi houkutin tulla Suomeen. Tässä on
tietysti hyviä lakiesityksen vaikutuksia, hyviäkin
puolia, siinä mielessä, että jos täällä kerran
töitä tehdään, niin täytyyhän
silloin kuulua myös sosiaaliturvan piiriin ja saada sieltä sitten
tietyssä tilanteessa tukea.
Tämä, minkä edustaja Myllykoski toi
esille, on tietysti hyvinkin teoreettinen, mutta voi olla käytännössä ihan
täysin mahdollisesti hoidettavissa tällä tavalla
kuin hän esitti, ja sen takia minäkin näen
tämän asian niin, että nämä valiokunnat,
mitkä tähän lausunnon antavat, ja ennen kaikkea
mietintövaliokunta, hallintovaliokunta, ottavat tämän
nyt hyvin tarkasti tarkasteluun ja harkitsevat edelleen tätä kuutta
kuukautta. Se kuusi kuukautta on kumminkin verrattain lyhyt aika.
Tämä antaa sen mahdollisuuden, minkä Myllykoski
toi tuossa edellä esille.
Korostan vielä, että tämä on
kylläkin teoreettista, mutta niin kuin on huomattu, tätä Suomen sosiaaliturvaa
käytetään erittäin monessa yhteydessä häikäilemättömästi
hyväksi.
Kari Uotila /vas:
Arvoisa puhemies! Kyllähän kansainväliset
velvoitteet tietenkin edellyttävät sitä,
että me pistämme toimeen direktiivit, joilla yhdenvertaisuus
toteutetaan. Se on ihan ilman muuta selvä juttu. Mutta
kun me näitä toteutamme ja lainsäädäntöä tältä osin
laadimme ja sitä käsittelemme, niin silloin on
huomioitava eri maiden erot sosiaaliturvajärjestelmissä ja
työmarkkinatilanne eri maissa.
Kuten tuossa edustaja Myllykoski totesi tämän
karmean tilanteen, että meillä työmarkkinoilla
vallitsee nollatyösopimusten mahdollisuus, joka ei ole
kyllä tästä maailmasta, niin niin kauan
kuin tällainen mahdollisuus on meillä työmarkkinoilla,
niin se mahdollistaa mahdollisesti myöskin sitten keinottelun
edustaja Myllykosken kertomalla tavalla. Kun tätä nyt
valiokunnissa todella käsitellään, niin
toivon, että tämä asia huomioidaan hyvin
tarkasti. Mutta toistan kuitenkin sen, että kyllä sen
yhdenvertaisuuden tietenkin lähtökohtaisesti pitää olla
meillä tavoitteena, että se toteutuu. Mutta on
huomioitava eri maiden väliset erot sekä tässä turvassa
että sitten myöskin työmarkkinoilla.
Juho Eerola /ps:
Arvoisa puhemies! Oli oikein ilo kuunnella vasemmistoliiton
edustaja Myllykosken äskeistä puhetta. Olen itse
miettinyt ihan juuri tuota samaa. Eli tämän kyseessä olevan
lain implementointi todellakin antaa mahdollisuuden siihen, että näitä nollatyöehtosopimuksia
hyväksikäyttäen tuhannet ihmiset ostavat
itselleen suomalaisen sosiaaliturvan. Todella hienoa, että vasemmistoliitto
ja perussuomalaiset ovat maahanmuuttopolitiikassa löytäneet
yhteisen sävelen.
Mielestäni meidän tulisi pitää kiinni
tästä omasta asumisperusteisesta sosiaaliturvajärjestelmästämme
niiltä osin kuin se on toiminut hyvin. Nyt kun tämä laki
lähtee tuonne valiokuntakierroksille, niin toivon todellakin,
että nämä nyt jo mainitut porsaanreiät
todellakin täällä tutkitaan. Ei voi olla
oikein se, että maksamme suomalaista sosiaaliturvaa henkilöille,
jotka eivät ole suomalaisia, eikä etenkään,
jos he eivät asu täällä. Nyt
kaivataan tervettä kriittisyyttä ja nimenomaan
maahanmuuttokriittisyyttä.
Noista edustaja Zyskowiczin mainitsemista virolaisista, jotka
nauttivat suomalaisesta sosiaaliturvasta: kyllä he todellisuudessa
jo siellä Viron puolella ovat, mutta se ei toki tietenkään
estä sitä, että tuet nautitaan tältä puolelta.
Anne Louhelainen /ps:
Arvoisa puhemies! Pääministeri Katainen totesi
17.9. istunnossa: "Esimerkiksi ulkomaalaisen väestön
tulo Suomeen keskipitkällä aikavälillä lisää talouskasvua ja
sitä kautta työpaikkoja."
Tällä hallituksen esityksellä toimeenpannaan EU:n
yhdistelmälupadirektiivi, joka helpottaisi ulkomaisen työntekijän
pääsyä myös suomalaisen, aiemmin
pelkästään asumisperustaisen, sosiaaliturvan
piiriin. On oletettavissa, että maassa lyhytaikaisesti
työskenteleville työntekijöille kuuluva
oikeus asumisperusteisiin etuuksiin ja terveyspalveluihin lisää Suomessa
työskentelyn vetovoimaisuutta jossain määrin.
Esityksessä myös todetaan, että on perusteltua
arvioida, että direktiivin mukaisten oikeuksien piiriin
tulevien määrä voi joidenkin vuosien
aikavälillä lisääntyä joillakin
tuhansilla henkilöillä vuodessa. Tältä osin
on huomioitava, että myös mahdollisuudet ja motivaatio
järjestelmän väärinkäytöksiin voivat
lisääntyä sosiaaliturvaan pääsyn
helpottuessa.
Sosiaaliturva Suomessa on ollut hyvinvointivaltiomme perusta
ja kansalaisten turva. Toivonkin, että meillä on
mahdollisuus ylläpitää jatkossa sosiaaliturva
edelleen.
Arvoisa puhemies! Onkin erikoista, että tässä hallituksen
esityksessä myönnetään, että myös varsin
vähäinen ja lyhytaikainen työskentely
voi avata pääsyn sosiaaliturvaan, mikä saattaa
pitkällä aikavälillä lisätä sellaisten
maahantulijoiden määrää, joiden
tavoitteena on hyötyä Suomen korkeatasoisista
sosiaalietuuksista ja -palveluista. Ratkaisuksi tähän
ongelmaan esitetään tarkkaa poikkihallinnollista
seurantaa, mutta onko kuitenkaan realistista ja mahdollista, että tällaista
seurantaa pystyttäisiin toteuttamaan? Onko hallituksella
mitään konkreettisia toimenpiteitä, joiden
avulla järjestelmämme väärinkäyttöä pystyttäisiin
estämään, ja miten varmistetaan, että sosiaaliturvamme
kestää nämä paineet, jotka erityisesti
lyhytaikaisten ulkomaalaisten työntekijöiden määrän
lisääntymisestä aiheutuvat, varsinkin
kun esityksessä todetaan, ettei varsinaista seurantajärjestelmää ole
sen tilastoimiseksi, kuinka pitkäksi ajaksi kolmannen maan
kansalaiset keskimäärin jäävät
maahan?
Väestötietojärjestelmän
mukaan Suomessa asui vuoden 2012 lopussa vakinaisesti yli 195 000
ulkomaan kansalaista. Maahanmuuttovirasto on vuosina 2011 ja 2012
myöntänyt muita kuin turvapaikkahakemuksiin liittyviä ensimmäisiä oleskelulupia
17 000—18 000 henkilölle vuodessa.
Osa näistä henkilöistä jää pysyvämmin
hakeakseen jatko-oleskelulupaa ja aikanaan mahdollisesti pysyvää lupaa
ja Suomen kansalaisuutta. Lisäksi esityksessä todetaan,
että tilapäisillä ja lyhytkestoisilla
luvilla maassa oleskelevat henkilöt ovat tyypillisimmin
sellaisia, joiden pääsy asumisperusteisen sosiaaliturvan
piiriin laajenee direktiivin myötä verrattuna
nykyiseen säätelyyn.
Arvoisa puhemies! Direktiivin yhdenvertaisen kohtelun piiriin
kuuluvat oleskeluluvan haltijoiden lisäksi muutkin henkilöt,
joille on myönnetty pääsy jäsenvaltioon
työntekoa varten. Kysymykseen tulevat siis viisumin tai
viisumivapauden nojalla maassa oleskelevat silloin, kun heidän
maahantulonsa tarkoitus on ollut työnteko. Jälleen
huolestuttavaa on, että viisumitilastoista ei ole kuitenkaan
mahdollista erottaa niitä tapauksia, joissa viisumi on
myönnetty työntekoa varten.
Vuonna 2012 te-toimistot tekivät yhteensä 3 827
ensimmäisen työntekijän oleskeluluvan osaratkaisua.
Eniten lupia haettiin puutarha- ja maataloustyöhön,
hitsaajiksi tai keittiöhenkilökunnaksi. Jatkoluparatkaisuja
tehtiin puolestaan melkein 5 000 kappaletta, joista tärkeimmät
ammattialat olivat kuljetus ja siivous. Tähän
liittyen on pakko ottaa esille harmaa talous ja viitata kuljetusalaan,
sillä suurin yksittäinen viisumin nojalla työtä tekevien
ryhmä eli venäläiset kuljetusalan työntekijät,
joiden työnantajalla ei kuitenkaan tavallisesti ole toimipaikkaa
Suomessa, olisi lukumäärältään
ulkoasiainministeriön arvion mukaan 5 000—6 000
välillä vuodessa.
Viisumivapaasti maahan tulevien osalta ongelmana on se, että maahantulon
edellytykset tutkitaan vain rajatarkastuksessa, eikä maahantulon tarkoitus
ole jälkikäteen yksinkertaisesti todettavissa
samalla tavalla kuin viisumin tai oleskeluluvan haltijoiden kohdalla.
Lisäksi osa viisumivapaussopimuksista sulkee pois työntekoa
varten tapahtuvan maahantulon. Rajavartiolaitos tilastoi ulkorajan
ylitykset kansallisuuksittain lukumääräisesti,
mutta maahantulon tarkoituksista ei ole saatavissa tilastoajoa.
Jos viisumivapaus EU:n ja Venäjän välillä toteutuu,
tilannetta on yhdenvertaisen kohtelun toteuttamisesta siihen mennessä saatujen
kokemusten valossa arvioitava uudelleen. Mielestäni sitä olisi
syytä arvioida jo nyt valiokuntakäsittelyssä,
arvoisa puhemies, joten tässä esityksessä on
todellakin vakavasti otettavia ja selvitettäviä asioita.
Kuten edustaja Myllykoski, myös minä jaan toiveen
siitä, että tämä esitys käsitellään
valiokunnissa erityisellä huolella.
Eero Lehti /kok:
Arvoisa herra puhemies! Tarkastusvaliokunnassa käsiteltiin
lähinnä virolaisten yritysten toimenpiteitä ja
rekisteröitymistä, palkanmaksua ja veron keräämistä varsin
perusteellisesti ja päädyttiin sitten tällaiseen
tunnisteeseen, jota täytyy työmaalla käyttää,
mutta jos ei ole työssä, niin tätä tilannettahan
ei synny.
Tietosuojalakia aikanaan, yli 30 vuotta sitten, suunniteltaessa
oletettiin, että yksityinen sektori yhdistää tietokoneella
eri rekistereitä. Näin lakiin tuli aika ankara
este tämäntapaiselle työlle rekistereiden
yhdistämisestä, ja siitä lähtien
se on vaikeuttanut myös julkista sektoria. Minun mielestäni
se tietosuojalaki pitäisi käsitellä uudestaan
ja mieltää siten, että julkinen sektori
on yksi, joka hallitsee yhtä rekisteriä, vaikka
ne olisivat sitten eri rekistereissä, jolloin tämä ristiinajaminen
ja seuranta olisi myös ulkolaisen työvoiman osalta
huomattavasti helpompaa.
Puhemies Eero Heinäluoma:
Ministeri Räsänen, 5 minuuttia puhuja-aitiosta.
Sisäasiainministeri Päivi Räsänen
Arvoisa herra puhemies! Tässä on todellakin
kyseessä monimutkainen lainsäädäntö,
joka kytkeytyy monen ministeriön hallinnonalalle ja jossa
eurooppalaista lainsäädäntöä yritetään
yhteensovittaa suomalaisen asumisperusteisen sosiaaliturvan kanssa.
Siksikin on todella tärkeää, että myös valiokunnissa
huolella tätä esitystä tutkitaan, jotta
sinne ei jäisi sellaisia porsaanreikiä, jotka
olisivat omiaan aiheuttamaan niitä uhkakuvia, joita täälläkin
on esitetty.
Edustaja Myllykoski esitti kysymyksen koskien nollatyöehtosopimuksia,
että voisivatko ne ikään kuin mahdollistaa
sitten tämän lainsäädännön
perusteella sosiaaliturvan piiriin pääsemisen.
Korostan sitä, että tällä esityksellä ei
olla muuttamassa tai helpottamassa maahantulon edellytyksiä eli
ei myöskään muuteta työluvan myöntämisen
ja oleskeluluvan saamisen perusteita, ja työluvan saaminenhan
edellyttää turvattua toimeentuloa. Sen vuoksi
minun ymmärtääkseni tässä ei
ole mahdollisuutta siihen, että yksi tunti viikossa voisi
mahdollistaa sen, että henkilö pääsee
tämän lainsäädännön
piiriin.
Täällä edustaja Elsi Katainen kysyi
myös siitä, saavatko tämän lakiesityksen
perusteella kolmansien maiden kansalaiset paremmat etuudet kuin
EU-kansalaiset. Tämäkään ei
mielestäni pidä paikkaansa, vaan tässä pyritään
nimenomaan yhdenvertaiseen tilanteeseen.
On oletettavissa, että maassa lyhytaikaisesti työskenteleville
työntekijöille kuuluva oikeus asumisperusteisiin
etuuksiin ja terveyspalveluihin lisää Suomessa
työskentelyn vetovoimaisuutta jonkin verran. Siksi on perusteltua
arvioida, että direktiivin mukaisten oikeuksien piiriin tulevien
määrä voi joidenkin vuosien aikavälillä lisääntyä joillakin
tuhansilla henkilöillä vuodessa.
Tältä osin on huomioitava, että myös
mahdollisuudet ja motivaatio järjestelmän väärinkäytöksiin
voivat lisääntyä sosiaaliturvaan pääsyn
helpottuessa. Sen vuoksi tilanteen kehittymistä on todellakin
poikkihallinnollisesti huolellisesti seurattava, ja jos henkilön
oleskeluluvan perusteena oleva työsuhde päättyy
ennenaikaisesti, niin juuri tuon olosuhdemuutoksen tulisi johtaa harkintaan,
oleskeluluvan mahdolliseen peruuttamiseen, jolloin tietenkin myös
katkeaa oikeus siihen sosiaaliturvaan, ja tämä (Ben
Zyskowicz: Saavatko oleskelulupaviranomaiset siitä tiedon?) — juuri
olin, edustaja Zyskowicz, siihen tulossa — edellyttää viranomaisten
keskinäisen tiedonvaihdon parantamista nykyisestä,
ja olen vahvasti sitä mieltä, että — edustaja
Zyskowicz otti esimerkiksi tämän EU-kansalaisten
kohdalla, ja tämä direktiivihän koskee
kolmansien maiden kansalaisia, mutta aivan sama ongelmatilanne näissä molemmissa
voi eteen tulla — tässä suhteessa tulisi
olla mahdollista nimenomaan maahanmuuttoviranomaisten ja poliisiviranomaisten
ja sosiaalityöntekijöiden keskinäisen tiedonvaihdon
helpottaminen. Tämä on ollut sisäministeriön
kanta ja tämä on ollut niin poliisihallinnon kuin
maahanmuuttoviranomaisten ihan julkinen näkemys. Toivon,
että myös siellä valiokunnissa otetaan
tähän kantaa.
Täällä kyseltiin viisumilla ja viisumivapaasti maahan
tulevien ulkomaalaisten sosiaaliturvasta. Viisumin perusteella tai
viisumivapaasti maassa työskentelevät ovat siis
kokonaisuudessaan yhdenvertaisen kohtelun piiriin tuleva uusi ryhmä.
Viisumilla muuhun kuin kausityöhön tulijoiden
lukumäärä on keskimäärin
noin 6 000 henkilöä vuodessa, ja näistä osa
on lähetettyjä työntekijöitä ja
siten tämän direktiivin soveltamisalan ulkopuolella.
Lisäksi sosiaaliturvan ulkopuolelle jäisivät
jatkossakin edellä mainitusta ryhmästä ne
henkilöt, jotka eivät ole Suomessa työsuhteessa,
eli nykytilanteessa suuri enemmistö. Viisumilla tai viisumivapaasti
maahan työhön tulevien oleskelu on niin lyhytaikaista,
että turvautuminen sosiaaliturvaetuuksiin tai terveyspalveluihin
on huomattavasti vähemmän todennäköistä kuin
taas oleskeluluvan haltijoilla. Vuositasolle suhteutettuna heidän
aiheuttamiensa kustannusten voidaan olettaa vastaavan vain korkeintaan
joidenkin satojen maassa vakinaisesti asuvien kustannuksia.
Arvoisa puhemies! Korostan vielä sitä tärkeää asiaa,
niin kuin monen edustajan puheenvuorossa, että oleskeluluvan
myöntämisedellytyksiin ei siis tule tämän
lainsäädännön myötä muutoksia, lupaharkinnan
sisältö ei muutu ja viranomaisten väliset
toimivallat eivät muutu, mutta viranomaisten on tehtävä enemmän
yhteistyötä sen varmistamiseksi, että hakemus
tulee ratkaistuksi neljässä kuukaudessa, mitä direktiivi
edellyttää, ja toki tätä viranomaisten
yhteistyötä tarvitaan jatkossa entistä enemmän
näiden väärinkäytösten
ennalta ehkäisemiseksi.
Jari Myllykoski /vas:
Arvoisa herra puhemies! Ministeri varmasti tuntee asian paremmin kuin
edustaja Myllykoski, mutta en välty siltä ristiriidalta,
mikä tähän tulee ja millä lailla
sitä voidaan käsitellä, koska tämä avaa...
Itse asiassa ministeri hyvin puheenvuorossaan toi esille: "turvattu
toimeentulo". Meillä tässä maassa, vaikkapa
valtionyhtiö Alkossa, on ihmisiä, joilla on kymmenen
tuntia viikossa oleva työsopimus, enkä usko, että sillä nyt
on turvattua toimeentuloa. Onko nyt niin, että tämä lainsäädäntö vahvistaa
ulkomailta tulevan työsuhteisen työntekijän asemaa
eriarvoisesti kuin Suomessa työskentelevän työntekijän
työsuhdeturva? Tämä on nyt niin ristiriitainen
direktiivin implementointi, että näin rivikansanedustajaa
huimaa, mutta kun tietää ja on tuolta ammattiyhdistysliikkeestä tullut
tähän, niin kyllä tämä mielestäni
antaa sen mahdollisuuden. Jos halutaan, ja kun varmasti niin tehdään,
niin pystytään ainakin estämään,
että tämä nollatyöehtosopimusproplematiikka
voisi toteutua siinä kauhukuvassaan, mitä tällä hetkellä se antaa
olettaa.
Puhemies Eero Heinäluoma:
Ministeri Räsänen, 2 minuuttia paikalta.
Sisäasiainministeri Päivi Räsänen
Arvoisa puhemies! Vastaan tähän edustaja
Myllykosken kysymykseen. Työluvan ja oleskeluluvan saamisen
edellytyksenä tarkoitettu "turvattu toimeentulo" tarkoittaa
sen suuruista ansiotuloa, että henkilö ei voi
turvautua toimeentulotukeen eli että hän ei voi
hakea toimeentulotukea. Se on edellytyksenä näiden
oleskelulupien saamiseen. Tässä tarkoitetaan nimenomaan
tämän suuruista turvattua toimeentuloa, ja sitähän
ei tällainen edustajan kuvaama nollatyöehtosopimus
tuo.
Keskustelu päättyi.