Anne Holmlund /kok(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Hallituksen esitys koskee kolmea asiaa: viestintärauhan rikkomista, sananvapautta koskevia rangaistussäännöksiä ja vainoamista. Näistä viestintärauhan rikkomista ja vainoamista koskevat rangaistussäännökset ovat uusia. Yksimielisessä mietinnössään lakivaliokunta kannattaa esitykseen sisältyvien lakiehdotusten hyväksymistä muuttumattomina. Perustuslakivaliokunnalla ei ole ollut huomauttamista ehdotettuihin säännöksiin.

Rikoslain 24 lukuun ehdotetaan lisättäväksi viestintärauhaa koskeva uusi pykälä, jonka mukaan rangaistaisiin sitä, joka häirintätarkoituksessa toistuvasti lähettää viestejä tai soittaa toiselle siten, että teko on omiaan aiheuttamaan tälle huomattavaa häiriötä tai haittaa. Rangaistavan menettelyn ala laajenee kahdella tavalla. Ensinnäkin rangaistavuus ei enää jatkossa edellytä sitä, että säännöksessä tarkoitettu soittaminen tai viestien lähettäminen rikkoo kotirauhaa. Tämä on kannatettavaa, sillä häiritsevä soittaminen tai viestien vastaanottaminen voi tapahtua muuallakin kuin kotirauhan suojaamassa paikassa. Lisäksi, toisin kuin nykysääntely, ehdotettu säännös on välineneutraali.

Hallituksen esityksessä ehdotetaan useita tarkistuksia yksityiselämää loukkaavaa tiedon levittämistä ja kunnianloukkausta koskeviin rikoslain säännöksiin. Yksityiselämää loukkaavaa tiedon levittämistä koskevassa rangaistussäännöksessä on kyse loukkaavasta mutta totuuden mukaisten tietojen levittämisestä, kun taas kunnianloukkauksessa kyse on perättömästä tiedosta, vihjauksista tai muusta halventamisesta. Ehdotusten taustalla on pyrkimys ottaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö huomioon. Suomi on saanut kyseisen säännöksen soveltamisesta useita langettavia päätöksiä.

Hallituksen esityksen mukaan vankeusuhka koskisi vain yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisen ja kunnianloukkauksen törkeitä tekomuotoja. Eräät lakivaliokunnan kuulemat asiantuntijat, erityisesti viestinnän alan edustajat, ovat kuitenkin katsoneet, että EIT:n oikeuskäytäntöä vastaisi paremmin se, että vankeusrangaistuksista kokonaan luovuttaisiin yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisen ja kunnianloukkauksen seuraamuksena. EIT:n ratkaisujen mukaan vankeusrangaistus voi tulla lähtökohtaisesti kysymykseen ilmaisuvapausrikoksissa vain poikkeuksellisesti, erityisesti kun toisen henkilön perusoikeuksia on vakavasti loukattu, kuten esimerkiksi vihapuheen ja väkivaltaan yllyttämisen tapauksissa.

Perustuslakivaliokunta toteaa lausunnossaan, että mainitut esimerkit, vihapuhe ja väkivaltaan yllyttäminen, eivät sinänsä oikeastaan sovellu ehdotettujen kriminalisointien perusteluksi ottaen huomioon myös sen, että vihapuhe voi tulla nykyisin rangaistavaksi kansanryhmää vastaan kiihottamisena, väkivaltaan yllyttäminen julkisena kehottamisena rikokseen tai joissakin tapauksissa laittomana uhkauksena. Kaikkiin mainittuihin rikoksiin sisältyy vankeusuhka. Tämä ei kuitenkaan perustuslakivaliokunnan mielestä sulje pois sitä ihmisoikeustuomioistuimen soveltamiskäytäntöönkin sisältyvää mahdollisuutta, että vankeusuhka voi olla ilmaisuvapausrikoksessa hyväksyttävä jonkin muun vakavan, perusoikeusloukkaukseen liittyvän syyn nojalla.

Saamansa selvityksen perusteella lakivaliokunta on päätynyt siihen, että vankeusrangaistusuhka on perusteltua säilyttää kaikkein törkeimpiä tapauksia varten. Valiokunta korostaa, että rangaistussäännökset eivät koske vain joukkotiedotusvälineiden palveluksessa olevia toimittajia vaan niillä turvataan yksilön oikeuksia myös yksittäisten henkilöiden taholta tapahtuvia loukkauksia vastaan. Törkeimmissä tapauksissa ei siten olla sananvapauden ydinalueilla, vaan niissä on kyse teoista, joita sananvapaudella ei ole tarkoitus suojata. Esimerkkinä tällaisesta tapauksesta on toista henkilöä esittävän alastonkuvan levittäminen yleisön saataville internetissä ilman kyseisen henkilön suostumusta.

Rikoslain 25 lukuun ehdotetaan lisättäväksi uusi, vainoamista koskeva rangaistussäännös, jonka mukaan rangaistavaa on toistuva uhkaaminen, seuraaminen, tarkkaileminen tai yhteyden ottaminen taikka muuten näihin rinnastettavalla tavalla toisen oikeudeton vainoaminen siten, että se on omiaan aiheuttamaan vainotussa pelkoa tai ahdistusta. Vainoamisen kriminalisoimisen taustalla ovat paitsi kansainväliset velvoitteet myös kansalliset tarpeet. Suomi on allekirjoittanut Euroopan neuvoston naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemistä ja torjumista koskevan yleissopimuksen CETS 210, jonka ratifioiminen on parhaillaan vireillä. Yleissopimuksen 34 artikla edellyttää toiseen henkilöön kohdistuvan tahallisen ja toistuvan uhkaavan käyttäytymisen, joka saa tämän henkilön pelkäämään turvallisuutensa vaarantumista, kriminalisoimista.

Lakivaliokunta pitää vainoamisen kriminalisoimista itsenäisenä rikoksena tarpeellisena ja perusteltuna. Tämä johtuu siitä, että Suomen nykyinen lainsäädäntö ei ole täysin aukotonta. Lisäksi vainoamisessa on kyse erityisluonteisesta, pitkäkestoisesta rikoksesta, jolla voi olla erittäin vakavia, jopa pysyviä psyykkisiä seurauksia vainon kohteelle.

Valiokuntakäsittelyssä keskustelua herätti erityisesti ehdotus siitä, että vainoaminen olisi virallisen syytteen alainen rikos. Osa lakivaliokunnan kuulemista asiantuntijoista kannatti esityksessä ehdotettua ratkaisua, kun taas osa katsoi, että vainoamisen tulisi olla kokonaan tai ainakin joissakin tapauksissa asianomistajarikos. Lakivaliokunta on pitkään ja perusteellisesti asiaa harkittuaan päätynyt kannattamaan virallisen syytteen alaisuutta. Tätä puoltaa vainoamisen erityisluonteisuus ja se, että se voi aiheuttaa erittäin vakavia seurauksia uhrille. Tällaisissa tapauksissa uhrin kyky olla aktiivinen ja viedä asiaa rikosprosessiin voi olla alentunut.

Toisaalta vainoamisen virallisen syytteen alaisuudesta voi seurata, että rikosprosessiin päätyy asioita, jotka eivät sinne syystä tai toisesta välttämättä kuuluisi. Kyse voi olla esimerkiksi siitä, ettei asianomistaja omasta vakaasta tahdostaan ja perustellusta syystä haluaisi viedä asiaa rikosprosessiin. Tämä voi johtua esimerkiksi asianomistajan asemasta tai tehtävästä. Voi olla myös tapauksia, joissa muiden kuin rikosprosessuaalisten keinojen käyttäminen olisi mahdollisesti riittävää tai asianmukaisempaa. Tällaisten juttujen käsittelyä rikosprosessissa ei voida pitää prosessiekonomisesti eikä viranomaisten resurssien kannalta järkevänä. Lisäksi on huomattava, että uuden kriminalisoinnin aiheuttamien rikosjuttujen määrää on vaikea arvioida eikä juttujen hoitamiseksi ole tulossa lisäresursseja viranomaisille.

Edellä esitetyistä syistä valiokunta pitää tärkeänä, että vainoamisen kriminalisoinnin ja sen syyteoikeusjärjestelyn toimivuutta seurataan. Lisäksi valiokunta muistuttaa, että viranomaisilla on virallisen syytteen alaisissa rikoksissakin mahdollisuus lainsäädännön sallimissa rajoissa soveltaa toimenpiteestäluopumissäännöksiä.

Arvoisa puhemies! Tässä lyhyesti esittely.

James  Hirvisaari  /ps:

Arvoisa puhemies! Näissä lakiehdotuksissa on osaltaan kyse rikoslain viilaamisesta sananvapautta korostavaan suuntaan. Suomessahan sananvapautta on liiaksi rajoitettu erilaisin kurinpitotoimin, mistä Euroopan ihmisoikeustuomioistuin onkin useasti ja ihan aiheesta Suomea huomauttanut. Nyt ollaan siis EIT:n painostuksesta tekemässä lakiin pientä hienosäätöä, ja hyvä niin.

Arvoisa puhemies! Suomi ei ole mikään sananvapauden mallimaa. Päinvastoin, sananvapautta rajoitetaan edelleen ankarasti ja jopa vankeusrangaistuksen uhalla. Raiskaukseen syyllistynyt henkilö pääsee pahimmillaan jopa pelkästään ehdonalaisella, mutta esimerkiksi Tampereella sananvapautta laveasti harjoittanut henkilö tuomittiin 2 vuoden 5 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen ja sen lisäksi aivan hillittömän järjettömiin korvauksiin muka henkisten kärsimysten tuottamisesta tuomitsijoilleen. Siis kenelle? Syyttäjille ja tuomareille, joita kyseinen kansantaiteilija oli lahjakkaan värikkääseen tyyliinsä kohtalostaan kritisoinut.

Arvoisa puhemies! Raiskauksesta ehdollista, sanoista vankeutta. Onko tämä yleisen oikeustajun mukaista? No, ei hyvää päivää ole. Kyseisen kansantaiteilijan kohdalla on mielestäni puhuttava oikeusmurhasta, ja sellaisia erityisesti Valtakunnansyyttäjänvirastossa jatkuvasti tehtaillaan sen varjolla, että rikoslaki tällä hetkellä kriminalisoi jopa mielipiteet ja tulkinta on sen tähden helposti mielivaltaista. Väitän, että oikeuslaitoksemme on siltä osin poliittisesti korruptoitunut ja sen moraalinen selkäranka on vakavasti hapertunut. Perustuslain laillisuusperiaate on todella kovilla.

Ihmisoikeustuomioistuimen mielestä vankeusrangaistusta pitäisi soveltaa ainoastaan äärimmäisen poikkeuksellisissa tilanteissa. Sen mukaan yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisen ja kunnianloukkauksen rangaistusuhkana pitäisi olla sakko eikä vankeus, kuten puheenjohtajamme äsken ilmaisikin.

Hallituksen esitys sisältää rangaistavuutta rajoittavia säädöksiä tilanteen korjaamiseksi järkevämmäksi. Suunta on oikea, sillä onhan EIT antanut Suomelle lukuisia langettavia tuomioita. Suomen on katsottu loukanneen Euroopan ihmisoikeussopimuksen sananvapautta turvaavaa 10 artiklaa. Nyt EIT:n oikeuskäytäntö viimeinkin huomioidaan, mutta mielestäni ei vieläkään läheskään riittävästi.

Arvoisa puhemies! Vastaus sananvapautta rajoittavan lainsäädännön ongelmiin on kuitenkin olemassa. Kummeli-tv-sarjaa mukaillen oikea vastaus on Kanada. Kanadassa oli varsin epämääräinen, ongelmallinen ja sekava ihmisoikeuslaki, joka merkittävästi rajoitti kansalaisen oikeutta sananvapauteen. Tökeröä lakia käytettiin merkittävässä määrin keppihevosena erilaisiin ajojahteihin. Alun perin Kanadan vihapuhepykälän oli tarkoitus toimia vähemmistöjen kilpenä, mutta huonosti kirjoitettua pykälää alettiin käyttää poliittisena lyömäaseena ja miekkana omia kansalaisia vastaan. Kuulostaako tutulta? Eli tasan tarkkaan niin kuin täällä Suomessa jatkuvasti tapahtuu. Kanadassa väärinkäyttötapaukset saivat runsaasti julkisuutta, ja lopulta parlamentti päätyi maalaisjärjen mukaiseen ratkaisuun, jonka senaatti vahvisti, lopetti sensuurin ja kumosi kyseisen pykälän tämän vuoden kesäkuussa.

Ehkä sananvapautta koskevassa lainsäädännössä voitaisiin jatkossa ottaakin mallia Kanadasta ja säästyä EIT:n langettavilta päätöksiltä, jotka uhkaavat rapauttaa kansainvälistä mainettamme oikeusvaltiona ja sotivat rankasti yleistä oikeustajua vastaan murentaen ihmisten uskoa yhteiskunnan oikeudenmukaisuuteen. Valitettavasti Suomessakin eräät poliittiset tahot haluavat sumeilematta käyttää ihan mitä tahansa keinoja kilpailijoiden vaientamiseen. Likaista peliä, sanon minä. Haluammeko todella elää maassa, jossa toisinajattelijat yritetään vaientaa väkisin niin sanotun vihapuheen hyvin epämääräisellä leimalla, kun vihapuheeksi halutaan määritellä melkein mikä tahansa kritiikki ja esimerkiksi maahanmuuton todellisiin ongelmiin ja uhkiin tarttuminen selvällä suomen kielellä?

Arvoisa puhemies! Suomessa vankeusuhka sisältyy edelleen useisiin rikoslain kohtiin, joissa rajoitetaan ilmaisuvapautta. Lakivaliokunnan kuulemat viestinnän asiantuntijat ovat olleet sitä mieltä, että yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisen ja kunnianloukkauksen seuraamuksena ei pidä olla vankeusrangaistus törkeässäkään tekomuodossa, ja itse olen samoilla linjoilla.

Vaikka eduskunta on nyt kääntämässä ruoria piirun verran oikeaan eli sananvapauden suuntaan, on harmillista, ettei valiokunnan kantti riittänyt rohkeampaan linjanvetoon.

Ben  Zyskowicz  /kok:

Arvoisa herra puhemies! Hyvät kansanedustajat! Kuten keskustelussa tähän saakka on käynyt ilmi, tässä hallituksen esityksessä muun ohella lievennetään rangaistuksia yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämis- ja kunnianloukkausrikoksista.

Erityisesti törkeän kunnianloukkauksen osalta tehdään sellainen muutos, että kun aikaisemmin tässä rikoslain 24 luvun 10 §:ssä, joka koskee törkeätä kunnianloukkausta, katsottiin yhdeksi perusteeksi pitää kunnianloukkausta törkeänä, jos rikos tehdään joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai muuten toimittamalla tieto tai vihjaus lukuisten ihmisten saataville, niin nyt tämä törkeän tekomuodon tunnusmerkistöön kuuluva seikka on laista poistettu. Aikaisemminkin edellytettiin sitä, että kunnianloukkaus on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, mutta nyt siis esitetään, että se, että se on tehty joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai muuten toimittamalla tieto tai vihjaus lukuisten ihmisten saataville, ei vielä olisi omiaan viemään ratkaisua siihen suuntaan, että kyseessä on törkeä kunnianloukkaus.

Jos nyt oikein ymmärrän, niin tässä halutaan jotenkin asettaa samalle viivalle se, että joku sanoo pubissa pöytäseurueelleen, että kansanedustaja X, Y tai Z — no, ei nyt sentään Z, mutta X tai Y — on vaimonhakkaaja, pedofiili ja raiskaaja, niin nyt tällä, että sanooko tämän pubissa pöytäseurueelleen vai sanooko sen jossain erittäin laajalevikkisessä skandaalilehdessä, ei haluta siis olevan eroa. Minä itse henkilökohtaisesti kyllä pitäisin pahempana sitä, että tällainen valheellinen väite esitetään joukkotiedotusvälineessä, kuin sitä, että se esitetään suljetulle seurueelle vaikkapa jossain pubissa. En ole siis varma, että tämä muutos, mikä tältä osin tehdään, on perusteltu.

Mutta kuten täällä muun muassa edustaja Hirvisaaren puheenvuorossa hyvin selvästi kävi ilmi, tämä muutos ja nämä muutkin lievennykset tässä perustuvat Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuihin ja tulkintakäytäntöön. Pitää sanoa, että — toisin kuin edustaja Hirvisaari — minä en ole pitänyt enkä pidä nytkään Suomea minään sananvapauden takapajulana enkä oikein ole innostunut siitä, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen näkemykset otetaan eräänlaisena Jumalan sanana.

On mielenkiintoista, kun perustuslakivaliokunta lausunnossaan sivulla 3 ensin osoittaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen perustelut, voisiko sanoa, virheellisiksi ja sen jälkeen korostaa, että niitä on noudatettava. Siteeraanpa nämä kohdat siis perustuslakivaliokunnan lausunnosta. "Ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä mainitut esimerkit — vihapuhe ja väkivaltaan yllyttäminen — eivät sinänsä oikeastaan sovellu ehdotettujen kriminalisointien perusteluksi ottaen huomioon myös sen, että vihapuhe voi tulla nykyisin rangaistavaksi kansanryhmää vastaan kiihottamisena - - ja väkivaltaan yllyttäminen julkisena kehottamisena rikokseen - - tai joissakin tapauksissa laittomana uhkauksena - - joihin kaikkiin sisältyy vankeusuhka." Eli tässä perustuslakivaliokunta siis kiistää EIT:n päätöksen perustelut. Mikä on johtopäätös? "Valiokunta kuitenkin korostaa tarvetta ottaa mainittujen törkeiden tekomuotojen soveltamiskäytännössä huomioon Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntö vankeusrangaistukseen tuomitsemisessa." Eli Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntö ja näkemykset ovat ilmeisesti eräänlaista Jumalan sanaa.

Olen muutenkin viime aikoina suhtautunut vähän kriittisesti joihinkin EIT:n linjauksiin. Esimerkkinä nyt tämä esillä oleva tapaus. Toisena esimerkkinä se, että korkein oikeus joutui palauttamaan niin sanotun GLO-hotellin huumejutun takaisin alioikeuden käsittelyyn, kun ei ollut riittävän selvästi osoitettu, että syytetylle — joka oli siis tunnustanut tekonsa, ja koko juttu oli selvitetty — oli korostettu, että hänen ei ole velvollisuus tunnustaa mitään. Eli tässä asiassa, joka perustui myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen linjaukseen, lähdettiin vähän tällaiseen amerikkalaiseen suuntaan, että tutkinnassa tehdyt virheet jotenkin ovat oleellisempia sen jutun ratkaisussa kuin itse aineellinen totuus. Suomessa on ollut tähän saakka ja toivottavasti jatkossakin se käytäntö, että aineellinen totuus on se, mikä ratkaisee ja mihin pyritään, eikä niin sanottu prosessuaalinen totuus. Kuten me tiedämme amerikkalaisista rikoselokuvista, jos siellä tapahtuu kotietsinnän tai esitutkinnan yhteydessä joku virhe, niin todetaan, että jotain ilmiselvää todistuskappaletta ei saa lainkaan käyttää.

Kolmas Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen linjaus, johon olen ollut kriittinen, on se, että se vaikeutti suomalaista kotietsintäkäytäntöä. Nyt pitää erikseen ilmoittaa rikolliselle siitä, että kotietsinnästä voi viedä jutun oikeuteen, millä on taas saatu oikeuteen muutamia täysin turhia juttuja.

Mutta kaikkein ajankohtaisin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuihin ja sitä kautta perustuslakivaliokunnan korkeimman oikeuden kannanottoihin liittynyt asia on tämä verorikoksista rankaiseminen. Aikaisemmin Suomessa on ollut käytännössä hyvin toimiva systeemi, jossa verorikoksesta on hallinnollisena seuraamuksena voitu määrätä veronkorotus ja sitten rikosoikeudellisena seuraamuksena asianmukainen sakko. No, nyt sitten ihmisoikeustuomioistuimen ja ilmeisesti niin sanottujen ihmisoikeusjuristien suureksi riemuksi Suomessa on käytäntöä jouduttu muuttamaan. On katsottu, että tässä määrätään kaksi eri rangaistusta samasta rikoksesta ja se on ihmisoikeuksien vastaista, ja niinpä meillä nyt viimeksi on julkisuudessa ollut esillä juttu, jossa suomalainen voi piilottaa verottajalta 10 miljoonaa euroa liechtensteinilaiseen pankkiin ja häntä ei voida siitä vetää minkäänlaiseen rikosoikeudelliseen vastuuseen. Onko tämä nyt jotenkin sitten sellainen asia, josta pitäisi olla tyytyväinen ja iloinen? Näin ihmisoikeudet taas vahvistuvat. Ihmisoikeusjuristit voivat pitää kerhotiloissaan bileet sen kunniaksi, että tällainen suuri verorikollinen pääsee kuin koira veräjästä.

Tästä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen linjasta on myös se seuraus, että kun veronkorotus aikaisemmin iski verorikollisen kaikkein arimpaan paikkaan eli lompakkoon, niin nyt käytännössä, kun voidaan tuomita joko veronkorotus tai käytännössä vain rikosoikeudellinen seuraamus eli esimerkiksi sakkoa, tämä euromääräinen seuraus tästä verorikoksesta eli kaikilta muilta suomalaisilta varastamisesta tulee olemaan pienempi kuin mikä se olisi voinut olla vanhemman käytännön mukaan. Eli kiittäkäämme tästä Euroopan ihmisoikeustuomioistuinta. Haluan tehdä ihan selväksi sen, että minun mielestäni Suomi ei esimerkiksi tässä suhteessa ollut mikään banaanitasavalta aikaisemminkaan, vaan määrättiin hallinnollinen seuraamus, veronkorotus ja erikseen sitten sakot rikosoikeudellisena seuraamuksena.

Herra puhemies! Totean lopuksi, että nyt jotkut Suomen, ehkä pitäisi sanoa, johtavat ihmisoikeusjuristit ovat sanoneet, että heidän mielestään kerjäämisen kieltäminen Suomessa olisi vastoin Euroopan ihmisoikeussopimusta tai vankien tarkkailuhaalarit, joilla estetään huumeiden kulkeutuminen vankilaan, olisivat vastoin Euroopan ihmisoikeussopimusta. Jos Euroopan ihmisoikeustuomioistuin tällaisia kantoja menisi ottamaan, ymmärtäisin nykyistäkin paremmin Englannin pääministeri David Cameronia, joka on esittänyt harkittavaksi Englannin osalta koko ihmisoikeussopimuksesta irtaantumista sen johdosta, että — näin olen ymmärtänyt — eräät tulkinnat ihmisoikeustuomioistuimessa ovat merkinneet englantilaisten itsensä päättämissä, heidän kannaltaan tärkeissä asioissa taaksepäin menoa.

Kristiina  Salonen  /sd:

Arvoisa puhemies! Lakivaliokunnassa käytiin pitkä ja perusteellinen kuuleminen vainoamisen kriminalisoimisesta. Asiantuntijakuulemisissa nousi hyvin esille se, miten vakavasta ongelmasta on kyse. Vainoamisen kieltävä laki on voimassa jo useassa EU-maassa, ja Suomessakin arvion mukaan jopa yli 100 000 ihmistä altistuu vainoamiselle vuosittain.

Mitä sitten voidaan pitää vainoamisena? Vainoaminen synnyttää lähes aina vainottavassa pelkoa. Vaikka itse teko voi olla normaaleja toimintoja, kuten puheluita, tekstiviestejä ja sähköposteja vainotulle, vainoamisen kohteena olevan henkilön elämää vaikeutetaan ja terrorisoidaan sadoilla päivittäisillä yhteydenotoilla puhelimitse, Facebookissa tai sähköpostitse.

Lisäksi vainoamiseen liittyy henkilön jatkuva seuraaminen, oleskelu kodin lähellä tai toistuvat yhteydenottoyritykset. Pitkään jatkuessaan ne aiheuttavat uhrissa masennusta ja ahdistusta. Uhri kokee, että hän ei enää hallitse elämäänsä vaan vainoaja toiminnoillaan määrittelee, missä hän voi liikkua, milloin ja kenen kanssa.

Vainoamisella loukataankin ihmisen itsetuntoa ja vaurioitetaan psyykkistä hyvinvointia. Yli 30 prosenttia vainoamisen kohteena olevista henkilöistä joutuukin vainoamisen myötä myös fyysisen väkivallan uhriksi ja noin joka kymmenes seksuaalisen väkivallan uhriksi.

Vainoamiseen syyllistyy henkilö, joka toistuvalla uhalla aiheuttaa pelkoa vainotulle. Vainoamisen taustalla onkin usein vainoajan voimakas tarve toisen ihmisen kontrollointiin. Vainoaminen on tekotapana ja käyttäytymismuotona sellainen, joka loukkaa vakavasti toisen ihmisen itsemääräämisoikeutta. Se syö vainotun itsetuntoa lähisuhdeväkivallan tavoin ja samalla estää mahdollisuuden elämäniloon ja normaaliin arkeen.

Vaikka hallituksen esityksessä todetaan, että Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan estämisestä ja torjumisesta velvoittaa Suomea, on lakiuudistus äärimmäisen tärkeä nimenomaan vainoamisen uhrin aseman parantamisen ja turvaamisen vuoksi. Tähän epäkohtaan myös edustaja Viitamies on lakialoitteellaan halunnut puuttua.

Lakivaliokunnan asiantuntijakuulemisissa kä-vi ilmi muun muassa se, että nykyinen lähestymiskiellon antama suoja vainoamisen estämiseen on heikko ja lähestymiskieltoa on myös vaikea valvoa. Lähestymiskielto tunnistaa kyllä uhkailun ja kotirauhan rikkomisen, mutta ei vainoamista. Lähestymiskieltoa on myös voinut kiertää muuttamalla vainoamisen muotoa juuri sellaiseksi, mihin lähestymiskielto ei pure. Nyt tähän on mahdollisuus puuttua.

On myös erittäin tärkeää, että vainoamisesta tuli virallisen syytteen alainen rikos eikä asianomistajarikos. Nyt esitutkinta, syyteharkinta ja tuomioistuinkäsittely eivät ole riippuvaisia asianomistajan itse tekemästä rangaistusvaatimuksesta. Ihmisellä, joka vainoa on joutunut kenties vuosikaudet kokemaan, voi esimerkiksi pelon vuoksi olla erittäin suuri kynnys asian eteenpäinviemiseen, ja hän saattaa samasta syystä myös helposti perääntyä asiassa. Aloitteellisuus ja myös sen puute voi olla uhrille jopa merkittävä turvallisuusuhka. Se, että vainoamisesta tulee virallisen syytteen alainen rikos, on myös yhteiskunnalta voimakas signaali uhreille siitä, että vainoaminen ei missään tapauksessa ole hyväksyttävää.

Arvoisa puhemies! Kuten lakivaliokuntakin mietinnössään toteaa, on myös tärkeää, että viestintärauhan rikkomiseen liittyvä rangaistavuus ei enää edellytä jatkossa sitä, että soittaminen ja viestien lähettäminen rikkoisi kotirauhaa. Nykyaikaiseen viestintäkulttuuriin kuuluu se, että kännyköitä, tietokoneita ja sosiaalista mediaa käytetään paljon muualla kuin kotona.

Vainoaminen tunkeutuu yhtä lailla häiritsevänä toimintana myös kodin ulkopuolelle, työhön ja vapaa-aikaan. Se, että ehdotettu säännös koskee kaikenlaisia viestintävälineitä, on ansiokas uudistus. Lisäksi tähän mennessä esimerkiksi jatkuva sähköpostiviestien lähettäminen ei ole ollut rikos, jos viestien sisältö ei täytä toisen rikoksen tunnusmerkistöä. Nyt kyse ei enää pelkästään ole sisällöstä, vaan ylipäänsä toisen elämää häiritsevästä toiminnasta. Nimenomaan uhrien aseman helpottamiseksi tarvitaan näitä uudistuksia.

Lopuksi, arvoisa puhemies, toivon, että asia saa nyt paljon julkista huomiota. Puhumalla asiasta välitämme lain lisäksi yhteiskunnassa vahvaa arvoviestiä siitä, että vainoaminen ei ole hyväksyttävää. Esimerkiksi parisuhteen päättyessä liian usein vapautta yritetään viedä ex-puolisolta vainoamalla. Vainoamisessa nähdään myös olevan sukupuolisia eroja: naiset vainoavat halutessaan parisuhteeseen kohteen kanssa, miehet taas vainoavat päästäkseen takaisin parisuhteeseen. Yhtä kaikki, molemmat ovat jatkossa tekoina tuomittavia.

Anne Holmlund /kok:

Arvoisa herra puhemies! Ihan muutamalla sanalla. Ensinnäkin haluan todeta, että sananvapaus on äärimmäisen tärkeä arvo, jota meidän erityisesti pitää kunnioittaa ja suojata. Sananvapauteen liittyy kuitenkin aina vastuu omista sanoistaan.

En halua ottaa kantaa yhteenkään tuomioon, koska en katso olevani oikea henkilö sitä tekemään. Taustat ovat aina varsin moninaisia. Ehkä yhteen asiaan haluan puuttua, jonka edustaja Hirvisaari mainitsi omassa puheenvuorossaan.

Ensinnäkin, mikäli oikein valiokunnan kantaa olen tulkinnut, valiokunnan mielestä on ollut erittäin perusteltua se, että törkeiden tekomuotojen, nimenomaan kaikkein törkeimpien tekomuotojen, osalta säilyy mahdollisuus vankeusrangaistukseen. Nämä teot ovat olleet todella syvältä ihmistä loukkaavia ja käyvät todella kipeisiin paikkoihin. Tähän on selkeästi perustelu olemassa.

Sen sijaan en oikein ymmärtänyt kommenttia siitä, että valiokunnasta ei löytynyt vahvuutta tai vääntöä, mitä sanaa edustaja mahtoikaan käyttää, pidemmälle meneviin uudistuksiin. Kuitenkin valiokunnan mietintö on varsin selkeästi yksimielinen. Siinä on myös edustaja Hirvisaaren nimi.