Marjaana Koskinen /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Hyvät edustajakollegat! Eiliset tapahtumat aiheuttavat sen, että myös varmaan meidän talousarvioesityksemme vuodelle 2002 muuttuu, ja tulevaisuudessakin nämä tapahtumat vaikuttavat siihen, että muutoksia tulee. Epävarmuus kasvaa, ja yhtenä osana voi olla se, että esimerkiksi korkotaso tulee muuttumaan.

Hallitus on kohtuullisen hyvin onnistunut talouspolitiikassaan ja siinä, että esimerkiksi euriborkorot ovat pysyneet alhaalla. Eilen noteerattu 12 kuukauden euribor oli 4,053. Puoli vuotta sitten tilanne oli se, että korkotaso oli 4,640, eli korkotaso on tullut koko ajan alaspäin. Korko on oleellinen asia silloin, kun perhe esimerkiksi rakentaa, hankkii asunnon, ja se vaikuttaa kotitalouden tilanteeseen erittäin voimakkaasti.

Eilinen tapahtumasarja voi aiheuttaa myös öljyn hinnan muutoksia, pörssikurssien heikkenemisiä, työttömyyttä jne., mutta toivotaan, että näin ei tule käymään. Kaikki on kuitenkin tulevaisuudessa mahdollista.

Haluan keskittyä puheenvuorossani talousarvion sosiaali- ja terveysministeriön pääluokkaan ja todeta ihan alkuun, että vuoden 2002 budjetissa sosiaali- ja terveyspuolelle esitetään 47,6 miljardia markkaa. Suomen sosiaalimenojen osuus bruttokansantuotteeseen suhteutettuna on painunut alle EU-maiden keskitason. Se on vuonna 2002 arviolta 23,8 prosenttia. Tämä on tietenkin se ikävämpi uutinen, mutta sosiaali- ja terveysministeriö on kuitenkin saanut suhtkoht hyvän esityksen.

Keliakiaa sairastaville on tulossa osittainen erityisruokavaliosta aiheutuva tuki 1.10.2002 alkaen. Julkisesti tuettu hammashuolto laajenee koko väestöön 1. päivänä joulukuuta 2002. Eläkeläisten sairausvakuutusmaksu pienenee 0,8 prosenttiyksikköä vuonna 2002, joten eroa palkansaajiin jää enää 0,4 prosenttiyksikköä. Toimeentulotukeen on kehitetty ennalta ehkäiseviä toimenpiteitä, ja toimeentulotukea pitää saada välittömästi. Myös hyvänä uutisena on se, että Niuvanniemen sairaalan yhteyteen 1.12.2002 perustettaneen uusi hoitoyksikkö vaikeasti hoidettaville lapsille ja nuorille. Tämä tulee olemaan 12-paikkainen hoitoyksikkö. Omaishoitojärjestelmää ollaan myös kehittämässä niin, että omaishoitajille tulee yksi lakisääteinen vapaapäivä lisää. Nämä poimittuina sosiaali- ja terveysministeriön talousarvioesityksestä, ja nämä kaikki otan ilolla vastaan.

Mutta joitakin asioita on vielä jäänyt hoitamatta. Yksi tällainen asia on niin sanottu pohjaosan kaksinkertainen leikkaus. Asiasta on myös keskusteltu viime torstain suullisella kyselytunnilla. Hallitus vastasi, että hallitus on yksimielisesti päättänyt, että hallitus ei tuo esitystä vaan eläkkeensaajien asemasta huolehditaan muilla tavoin.

Haluan tässä yhteydessä muistuttaa, että eduskunta on edellyttänyt, että hallitus etsii toteuttamiskelpoisen vaihtoehdon kansaneläkkeen niin sanotun kaksinkertaisen leikkauksen kompensoimiseksi. Ratkaisun tulee valmistua siten, että sen toteuttamisesta tehdään päätös vuoden 2001 aikana. Jo vuonna 98 samasta asiasta, kansaneläkkeen pohjaosa -asiasta, on tehty ponsia, ja todella olisi odottanut, että hallitus tähän reagoi. Nämä toimenpiteet, joita on tehty eläkkeensaajille, eivät välttämättä kaikki kohdennu juuri tälle ryhmälle, jolle on ensin tapahtunut yhteensovitus ja sen jälkeen pohjaosan leikkaus. Näitä eläkkeensaajia on noin 120 000.

Se, mikä hämmentää tätä asiaa, on se, että kun tästä toimenpiteestä aikoinaan on tehty yhteensovitus, siitä ovat hyötyneet Kuntien eläkevakuutus ja Valtiokonttori. Jos nyt kompensoitaisiin eläkkeensaajille takaisin esimerkiksi 500 miljoonan markan edestä tukea — keskiarvo on ollut 330 markkaa kuukaudessa, kun pohjaosaa on yhteensovitettu ja leikattu — niin tämä summa jakautuisi niin, että valtion eläkkeitten osuus olisi 200 miljoonaa markkaa, kunnan 230 miljoonaa markkaa ja yksityisen sektorin 70 miljoonaa markkaa. Jos aikoinaan, kun yhteensovitus on tehty, eläkelaitokset ovat saaneet hyödyt, niin minkä takia emme voi vaatia, että myös eläkelaitokset nyt tällä kertaa sitten osallistuisivat kompensaation maksuun?

Tämä asia on tehty monimutkaiseksi ja on annettu ymmärtää, että se on täysin toteuttamiskelvoton, sitä ei pystytä hoitamaan, ja on luotu etukäteen käsitys siitä, että eläkeläisväestö ei olisi tyytyväinen toimenpiteitten jälkeen. Olen laajasti kiertänyt eläkeläisväestöä. Eläkeläiset ovat kertoneet, että ovat tyytyväisiä, jos saavat edes jotain, ei välttämättä tarvitse saada täyttä kompensaatiota. (Ed. Ala-Nissilä: Rikkaat eläkeläiset saavat eniten!) — Se on ollut tietenkin niin aikoinaan Esko Ahon hallituksen aikana, että rikkaimmat ovat saaneet eniten. (Ed. Ala-Nissilä: Puhutaan tästä päivästä!) — Tulen seuraavaksi siihen kohtaan, ed. Olavi Ala-Nissilä.

Tämä asia on sen tyyppinen, että sosiaali- ja terveysvaliokunnassa poliittiset ryhmät ovat nähneet tämän tärkeänä ja asiaa viedään eteenpäin yksimielisesti. Toivottavasti täällä salissa tapahtuu niin, että tämän asian taakse tulee enemmistö ja löydetään myös oikea maksumies. Sen ei välttämättä tarvitse olla valtion budjetti, vaan voidaan osoittaa lasku myös eläkelaitoksiin päin.

Toinen asia, johon haluan vähän vielä puuttua ...

Anteeksi! En ehtinyt toimeentulotukeen, mutta halusin sen sanoa, että toimeentulotuen muutos, jossa 20 prosenttia tuloja jätetään huomioimatta, ei mielestäni ole hyvä. Kun laki tulee tänne, niin käyn sen yksityiskohtaisesti läpi ja tuon esille ne ongelmat, joita siinä kohtaa tulee olemaan. Se on vähän sen tyyppinen lainsäädäntö, että sillä ei kauheasti auteta niitä ihmisiä, jotka toimeentulotuen varassa ovat. Ne, jotka ovat pelkällä toimeentulotuella, eivät yleensä ole kauheasti sen kuntoisia, että pystyvät työskentelemään. Heille tämä laki tuo sen 600 markkaa, (Puhemies koputtaa) mutta kaiken kaikkiaan se lainsäädäntö ei ole kauhean hyvin ajateltu eikä perusteltu.

Olavi Ala-Nissilä /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kuuntelin mielenkiinnolla ja myöskin mielelläni ed. Marjaana Koskisen puheenvuoroa. Hän ei tuohon Vt 8 -asiaan vielä päässyt, joka on maakunnallisesti todella murheellisia asioita siellä Raision suunnalla.

Mitä tulee kansaneläkkeen pohjaosaan ja leikkaukseen, hallitus on tehnyt siinä oman linjauksensa. Turhaan ed. Marjaana Koskinen maakunnissa eläkeläisille käy asiaa selittelemässä, kun hänen tukemansa hallitus on päätöksensä tehnyt. Ei tässä ole mitään muuta toivoa kuin uusi hallitus sitten aikanaan. Jos ei eduskunnan tahto muutu, uusi hallitus sitten aikanaan hoitaa tämän kysymyksen.

Marjaana Koskinen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! En ymmärrä, että asia olisi noin yksinkertainen. Hallitukselle pohjaosan kaksinkertainen leikkaus oli erittäin vaikea, enkä usko, että keskustavetoinen hallitus olisi sen parempia ratkaisuja löytänyt. Meillä eduskunnassa on myös valta tehdä päätöksiä, ja tämä on sen tyyppinen asia, että tämä mielestäni pystytään ihan eduskunnan taholla hoitamaan.

Mitä Vt 8:aan tulee, aika oli sen verran lyhyt, etten kaikkiin asioihin ehtinyt paneutua. Raisio—Marjamäki on erittäin tärkeä kohta. Siihen pitää valtion rahaa saada, ja sitä työtä täällä eduskunnassa tehdään.

Jaakko Laakso /vas(vastauspuheenvuoro):

Rouva puhemies! Mielestäni eduskunta on aika tärkeän valinnan edessä, eli pitääkö eduskunta kiinni kahteenkin otteeseen tekemästään päätöksestä ja edellyttää, että hallitus korjaa pohjaosan leikkauksen niiden eläkeläisten osalta, joilta on kaksi kertaa leikattu pohjaosa. Ei ole totta, kuten keskustelussa on väitetty, että on kyse hyväosaisista eläkeläisistä. Näiden kaksinkertaisen pohjaosan leikkauksen kohteiksi joutuneiden joukossa on noin 8 000 sairaanhoitajaa ja apuhoitajaa, 14 000 opettajaa, 3 000 autonkuljettajaa jne. Kysymys on aivan normaaleista työntekijöistä, yli 3 000 siivoojaa. Mielestäni on aivan välttämätöntä, että eduskunta pitää omista päätöksistään kiinni, vaatii, että hallitus etsii sellaisen ratkaisun, joka on toteuttamiskelpoinen. Ellei hallitus pysty tätä tekemään, eduskunnan (Puhemies koputtaa) on otettava tässä asiassa ohjat käsiinsä.

Risto  Kuisma  /rem(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Koskinen otti esiin keliakiapotilaiden korvauksen. Olen itse samaa mieltä, että se on hyvä asia. Nyt on kuitenkin tullut ilmi, että tämä summa on kovin pieni, ja toisaalta myöskin, että perusteet, kuinka paljon näitä potilaita on ja paljonko tämä lisäkustannus on, olisi arvioitu väärin. Sen takia varmasti olisi syytä toivoa, että kun valtiovarainvaliokunta käsittelee tätä asiaa, niin se vielä tarkistaa tämän asian, jotta oikeilla perusteilla tulee päätös.

Mitä sitten tulee kansaneläkkeen pohjaosaan, niin meidän täytyy ymmärtää, että asia on paljon suurempi kuin se rahamäärä. Se on pyörittänyt tätä yhteiskuntaa ja politiikkaa monta vuotta. Varmasti ne säästöt, joita ehkä (Puhemies koputtaa) siinä asiassa on saatu, ovat poliittiset uskottavuuden ja demokraattisen järjestelmän uskottavuuden tappioksi kymmenkertaisesti menetetty, (Puhemies koputtaa) että siinä mielessä tilanne on hyvin epätyydyttävä.

Sosiaali- ja terveysministeri  Maija  Perho

Arvoisa puhemies! Ed. Kuisma totesi keliakiakorvauksen suuruudesta, josta hän on saanut ennakkotietoja, että se on kovin vaatimaton. Tämä korvaus on mitoitettu samalla tavoin kuin peruskorvattavat lääkkeet. Koska ravinto ei ole lääke, siihen on etsitty oma järjestelynsä elikkä vammaistuki. Mutta logiikka on sama, eli 50 markan omavastuu ja keskimääräisistä erityisravintokustannuksista 50 prosenttia, kuten lääkkeissä. Tätä loppuhiontaa tehdään vielä, mutta tämä periaate on sama kuin lääkkeissäkin ja mielestäni siinä mielessä hyväksyttävä.

Valtiovarainministeri  Sauli Niinistö

Arvoisa puhemies! Silläkin uhalla, että tiedän, että tästä ette pidä, joudun kuitenkin muistuttamaan siitä lisätalousarvion yhteydessä tehdystä ja sen jälkeen eduskunnassa pitkään neuvotellusta 800 miljoonan markan lisämenoerästä ensi vuodelle ja 1,6 miljardin markan lisäerästä seuraavalle vuodelle yhteensä, jossa yhteydessä todellakin eduskunta asetti tärkeysjärjestykseen kaikkein kipeimmät kohdat. Näin ainakin minä ymmärsin, kun hallitus tuota rahaa tavallaan tarjosi. Nyt on sitten aika yllättävää, että näin tärkeä asia kuin tuo pohjaosan kaksinkertainen leikkaus, sen poistaminen, ei mahtunutkaan siihen korjauslistaan. Nimittäin, kun eduskunta on vaatinut sitä, niin eduskunta on vaatinut paljon paljon muutakin, ja osahan niistä tuli siihen mukaan.

Ed. Laakso, käytiin samanlainen keskustelu tästä ylimääräisestä savamaksusta ja nyt sitten kyllä näkyy, että pieni- ja suurituloisella eläkeläisellä on suuri ero näiden eduskunnan vaatimien ratkaisujen puitteissa. Suuresta eläkkeestä veronalennus on lähes 50 prosenttia suurempi, suhteellinenkin veronalennus.

Marjaana Koskinen  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ensin keliakia-asiaan: Siinä tosiaan ministeri Perhoa pitää kiittää, että asia on edennyt. Myös sosiaali- ja terveysvaliokunta on tehnyt töitä, ja tästä asiasta on tehty lukematon määrä kirjallisia kysymyksiä ja lakialoitteita täällä eduskunnassa viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana.

Ministeri Niinistön puheenvuoroa ihmettelen sen takia, että eikö hallitus ollenkaan ole kiinnostunut niistä lausumista, joita eduskunta täällä yksimielisesti tekee ja on tehnyt jo useamman vuoden aikana, eli siinä oli tämä pohjaosan kaksinkertainen leikkaus.

Sen verran vielä verotukseen, että jos on sellaisia henkilöitä, joilla on 340 000 markan vuositulo ja tällainen henkilö ottaa esimerkiksi 500 000 markan asuntolainan, niin paljonko, ministeri Niinistö, tämä henkilö maksaa valtionveroa sen jälkeen? Kunnallisvero maksetaan aina, samoin sairausvakuutusmaksu, mutta valtionvero on ainoastaan 3 prosenttia. Nämä toimenpiteet, joita täällä on arvosteltu, ovat kohdistuneet nimenomaan siihen, että hyvätuloiset ovat viime vuosien aikana hyötyneet. Tämä ei välttämättä ole sen tyyppistä politiikkaa, mitä ehkä tulevaisuudessakin tarvitaan, koska pienituloisten (Puhemies koputtaa) ja keskituloisten ihmisten määrä on kasvanut.

Eero  Akaan-Penttilä  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! En pyytänyt puheenvuoroa, mutta mielihyvin sen käytän tässä. Totean ...

Silti kiitän tästä ja mielihyvin totean, että kyllähän tämä kaksinkertainen pohjaosan leikkaus ja nämä kompensaatiovaihtoehdot ovat niin monimutkainen ongelma, että tämän salin jollakin lailla täytyy ratkaista se niin, että se asia kääntyy selvästi positiivisesti eteenpäin ja tulee sellainen ratkaisu, jonka kanssa kaikki voimme jotenkin elää. Minusta meidän poliittisessa kulttuurissamme, näin nuorena kansanedustajana sanoisin, on hyvin mielenkiintoista, että näin tärkeässä eläkepoliittisessa seikassa hallitus, joka velvoitettiin antamaan jonkinlainen esitys tästä asiasta, ei antanut lainkaan esitystä eduskunnalle. Minusta se poliittinen käytäntö on huolestuttavaa. Toivon, että tämä ei toistu.

Valtiovarainministeri Sauli Niinistö

Arvoisa puhemies! Sen sijaan hallitus antoi kesäkuussa eduskunnalle selvän signaalin, että hallitus on valmis siihen, että nyt ensi vuoden budjettiin eduskunta etukäteen ilmaisee tahtonsa lähes miljardin markan menonlisäyksiin. Sillä olisi hoitanut viisi kertaa tämän saman ongelman. Mutta minulle on ainakin yllättävää ollut se, ettei se tullut missään muodossa silloin esille. Ne muutkin asiat, jotka eduskunta halusi tuohon, olivat toki samanasteisia aikaisempia vaatimuksiakin pohjallaan pitäviä. Olisiko tässä nyt mahdollista miettiä niin, että sitä 800 miljoonan kohdennusta pohdittaisiin sitten vaikka uudelleen? Eihän sitä mikään estä.

Jaakko Laakso /vas(vastauspuheenvuoro):

Rouva puhemies! Ministeri Niinistö, kyllä teidän pitäisi vähän paremmin nyt seurata sitä, mitä hallitus on luvannut eduskunnalle. Hallitus lupasi keväällä ja vielä kesäkuussa selvittää eduskunnalle ja etsiä toteuttamiskelpoisen vaihtoehdon, millä tämä kaksinkertainen eläkeleikkaus korvataan. Tämän lupauksensa mukaisestihan hallitus budjettiriihessä kävi lävitse ministeri Perhon selvityksen pohjalta erilaisia vaihtoehtoja, mutta tuli siihen johtopäätökseen, että mitään ei tehdä, ja kuten pääministeri Lipponen sanoi, asia on loppuun käsitelty. Eli tämä asia eteni kokonaan eri raidetta kuin ne eduskunnan esittämät budjettilisäykset, joista hallitusryhmät neuvottelivat. Hallitus oli luvannut tuoda eduskunnalle esityksen. Nyt ei ole minkäänlaista esitystä. Mielestäni vähin, mitä nyt hallitus voi tehdä, on antaa selvitys niistä vaihtoehdoista, mitä hallitus itsekin on käsitellyt, ja eduskunta sitten katsoo, mikä niistä on toteuttamiskelpoinen.

Oma kantani (Puhemies koputtaa) on se, että kertakorvauksella tämä asia olisi hoidettavissa.

Esa Lahtela  /sd (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ministeri Niinistölle voisi todeta sen, jotta silloin keväällä eduskunta ei päättänyt tarkalleen ottaen, mihin 800 miljoonaa käytetään. Täällä on semmoisia kannanottoja, hyvin tarkkojakin siitä, jotta kaksinkertainen pohjaosan leikkaus pitää oikaista.

Mutta se jankkaus siitä, jotta eläkeläiset saavat tässä jotain, niin se on eri asia, että se kohdentuu eri tavalla eri ihmisiin. On ihan eri asia, jos ministeri Niinistö saa tonnin taikka minä saan tonnin. Se on eri taskuissa. Kyse tässä eläkeläiskysymyksessä on oikeudenmukaisuudesta, kohdentuuko se niille ihmisille, jotka ovat menettäneet jotain. Sen takia minusta se pitää oikaista tavalla taikka toisella. Se on eduskunnan käsissä. Jotta se siitä puolesta, ja toivon mukaan ei jankata sitä enää turhan päiten. Se on eduskunnan heiniä sitten.

Kari  Rajamäki  /sd(vastauspuheenvuoro):

Rouva puhemies! Kun tuossa kesän jälkeen kehuin, että hallitus on osoittanut tärkeätä uusiutumiskykyä, niin en kyllä tarkoittanut, että tällaista keskustelua joudutaan käymään. Syksyllä 98 ja viime talvena muun muassa sosialidemokraattienkin toimesta toimittiin niin, että hallitusryhmien neuvottelujen mukaisesti eduskunta lausui selkeästi, että hallitus valmistelee kaksinkertaisen pohjaosan poiston eli tuplavääryyden korjausta. Kun eduskunta on selkeästi lausunut, että hallitus valmistelee, ei eduskunta silloin vielä päätä yhtään sen kummempaa kuin odottaa sitä esitystä hallitukselta. Kyseessä on sosiaalisen oikeudenmukaisuuden mutta myös edustuksellisen demokratian uskottavuuden kannalta kyllä erittäin keskeinen asia. Tällaista uusiutumista ei nyt tarvita, että näin tätä keskustelua käydään.

Olavi Ala-Nissilä  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin todella tämä savamaksun poistaminen suosii enemmän suurituloisia eläkeläisiä. Entiset pääjohtajat ja pankinjohtajat saavat monta tonnia kuussa lisää tuloja. (Ed. Zyskowicz: Senkö takia vaaditte, että se pitäisi poistaa tänä vuonna kokonaan?) Mielestäni painopisteen tulisi olla pienissä eläkkeissä. Toki savamaksukin pitää asteittain poistaa. Mutta on valitettavaa, että kun hallitus nyt on tästä kansaneläkkeen pohjaosasta, joka kahteen kertaan on viety monelta, ilmoittanut oman kantansa, tämä menee tällaiseksi menettelytapakysymykseksi hallitusryhmien ja hallituksen välillä. Tässä asiassa jälleen eläkeläisiä höynäytetään mielestäni. Pohjaosaa on leikattu ja täällä vain menettelytavoista kiistellään, ja sillä tavalla eläkeläiset varmasti tuntevat jälleen kolmannenkin kerran kohta itsensä petetyiksi.

Marjatta Vehkaoja /sd(vastauspuheenvuoro):

Rouva puhemies! Olisin kyllä odottanut, että ministeri Niinistölle yksi nukuttu yö olisi riittänyt sen ymmärtämiseksi, mistä tässä kaksinkertaisen pohjaosan leikkauksessa on kysymys. Siitähän jo eilen täällä keskusteltiin. Ainakin silloin yritin rautalangasta vääntää, että tuo ponsi on kirjoitettu sellaiseen muotoon, että siinä ei ole edellytetty rahojen sinänsä tulevan vuonna 2002, vaan että ratkaisut tehdään tänä vuonna. Huomautan sen johdosta, että tämä vuosi ei ole muuten vielä loppuun kulunut, joten kyllä tietysti eduskunnalla pitää olla myöskin aikaa ja malttia odottaa, mitä hallitus ehtii tehdä tämän alkusyksyn aikana, ennen kuin koko vuosi on kulunut loppuun. Mutta näin sitä kaavailtiin, ja valiokunnassa keskusteltiin juuri siitä, että kun tuo vuosi 2002 on esimerkiksi eurosyistä aika vaikea, niin me emme uskaltaneet, suoraan sanoen, pannakaan sellaista vaatimusta ja vielä tietämättä sitä, (Puhemies koputtaa) että vaikka minkälainen ratkaisu keksittäisiin, sen tekniikka saattaa olla semmoinen, (Puhemies koputtaa) että tuo vaatimus olisi noin ollut liian rankka.

Valtiovarainministeri  Sauli Niinistö

Arvoisa puhemies! Ed. Vehkaojalle: Minä olen todellakin kiinnittänyt huomiota tässä vain tarvittavaan rahamäärään. Toivoisin, että ymmärrätte sen, erityisesti kun olosuhteet ovat muuttuneet vähän huonompaan suuntaan jatkuvasti, että kun eduskuntaryhmien kanssa tämä 800 miljoonan markan lisäyssopimus tehtiin ensi vuodelle ja 1,6 miljardia seuraavalle, siinä venytettiin kyllä äärimmilleen tavallaan menonsietokyky. Sen jälkeen olosuhteet ovat tiukentuneet niin, että en tiedä, mikä olisi tänä päivänä tilanne, mutta hallitushan pyrkii pitämään, totta kai, ja on esityksessään tuosta sopimuksesta pitänyt kiinni. Mutta vuonna 2003 on tietysti vielä avoimena tätä eduskunnan kanssa tavallaan sovittua lisärahoitusta, sikäli kuin maailma ei ihan muuksi muutu, ja toivokaamme, ettei se muuttuisi.

Haluan tässä kiinnittää huomiota myös siihen vielä, mitä ed. Ala-Nissilä sanoi, että en tiedä, kuinka mielekästä sellainen veron alentaminen on, jossa kaksinkertaiset veronalennukset kaikkiin muihin väestöryhmiin verrattuna annetaan suurituloisille eläkeläisille. Sitä on nyt jouduttu kaksi kolme vuotta (Puhemies koputtaa) peräkkäin harrastamaan.

Sosiaali- ja terveysministeri  Maija  Perho

Arvoisa puhemies! Vielä menettelytavasta sen verran, että kun hallitus on käsitellyt tätä asiaa keväällä neuvottelussaan, elokuussa budjettiriihessä, sillä on ollut käytettävissään selvitykset, eri vaihtoehdot, miten tämä asia voidaan ratkaista, mitä näihin ratkaisuihin liittyy, mitä ongelmia, mitä kustannuksia jne. Hallitus on katsonut, että näistä vaihtoehdoista yksikään ei ole sellainen, että se katsoisi sen toteuttamiskelpoiseksi. Ne asiantuntijat, jotka ovat näitä selvityksiä tehneet, ja se, mihin itse olen päätynyt — en ainakaan enää keksi, mikä olisi se viides tai kuudes vaihtoehto tämän asian hoitamiseksi.

Kun äsken keskusteltiin tästä veronalennusten kohdentumisesta, niin ne kohdentuvat aika paljolti siihen ryhmään, jonka etuuksista ja toimeentulosta tässä on keskusteltu.

Vielä ed. M. Koskiselle sen verran, että kun hän totesi, että ei tämän rahan tarvitse budjetin kautta tulla vaan eläkelaitosten. Sattuu nyt vain olemaan niin, että valtion eläkelaitosta rahoitetaan budjetin kautta. Kyllä osa tästä kustannuksesta vaan väkisin tulee eduskunnalle valtion talousarvion kautta.

Antti Kalliomäki /sd(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! En tässä vaiheessa halua kommentoida pohjaosa-asian sisältöä sen kummemmin, mutta marssijärjestyksestä kyllä haluan sanoa sen, että eduskunnan rooli tässä asiassa keväällä oli se, että hallituksen puolelta olivat selvitykset käynnissä ja ainakin minulla oli se tieto, niin kuin oli ennakoitu aiemminkin, että hallituksen ratkaisut tulevat budjettiriihessä. Se asia ei siis voinutkaan olla eduskuntaryhmien ja hallituksen yhteisessä valmistelussa kesäkuun sopimusta tehtäessä. Minusta se oli koko ajan täysin selvä.

Marja-Leena Kemppainen /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Minä palaisin keliaakikkojen sosiaaliturva-asiaan. Kuten eilen puheenvuorossani totesin, tämä asia on niin iso askel, että jokainen keliaakikko on todella iloinen, että se on tässä vaiheessa. Kiitos tästä kuuluu ministeri Perholle ja hänen kanssaan asian eteen työskennelleille.

Kun tässä on nyt kysymys kustannusten määrästä, mikä se on, niin tiedän, että keliaakikkojen ja Keliakialiiton toimesta on tullut hämmennys siitä, että käytetään erilaisia lukuja laskentaperusteena. Viimeisin tieto on se, että se olisi 100 markkaa. Näkisin, että tässä vaiheessa meillä on vielä mahdollisuus ottaa asia esille syksyllä siinä vaiheessa, kun lakiehdotus hallitukselta tulee tänne käsiteltäväksi. Luotankin siihen, että kun ehdotus tänne tulee, laskentaperuste on todellisuuteen pohjautuva, koska jokainen sanoo vähän eri tavalla, ja käytetään faktatietoja. Luotan kyllä, että tämä asia tulee ihan hyvään lopputulokseen syksyn aikana.

Mikko Elo /sd (vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Olen aikaisemminkin täällä antanut arvostuksen sille, että valtiovarainministeri Niinistö hyvin aktiivisesti osallistuu eduskunnan keskusteluun. Kuitenkin haluan tässä yhteydessä muistuttaa eräistä sanamuodoista, joita ministeri Niinistö on käyttänyt esimerkiksi viime torstain kyselytunnilla.

Suurin piirtein ajatus oli se, että hallitus on antanut eduskunnalle valtuuden lisätä 800 miljoonaa markkaa. Tänään ehkä vähän kohteliaammin kuitenkin. Ministeri Niinistö, haluan muistuttaa siitä, että budjettivalta on kuitenkin täällä eduskunnassa.

Mitä tulee pohjaosan kahteen kertaan leikkaamiseen, niin kyllä tässäkin eduskunnan tahto on ollut selvä. Mutta olen ymmärtänyt, että hallituksen puolelta on myöskin hyvää yhteistyöhalua tämän asian hoitamiseen viimeistään vuonna 2003.

Pekka  Kuosmanen  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Suomen eläkeläiset ovat erittäin loukkaantuneita ja katkeria Lipposen ykkös- ja kakkoshallitukselle siitä, että heitä ei ole tasavertaisesti käsitelty palkansaajien kanssa. Palkansaajien bruttotulot ovat vuodesta 96, kun päätettiin taitettu indeksi ja kansaneläkkeen pohjaosan poistaminen, kasvaneet yli 15 prosenttia, mutta nuorten eläkeläisten tulot ainoastaan 10 prosenttia ja yli 65-vuotiaitten eläkeläisten tulot taitetun indeksin takia vain 7 prosenttia. Eläkeläiset vaativat nimenomaan oikeudenmukaisuutta tässä asiassa, että heitä kohdeltaisiin tasavertaisesti.

Kahteen kertaan poistettu kansaneläkkeen perusosa: Kyllä se on eduskunnan asia hoitaa niin, että hallitus toteuttaa eduskunnan tahdon tässä asiassa ja palauttaa vääryydellä kahteen kertaan poistetun kansaneläkkeen pohjaosan.

Valtiovarainministeri Sauli Niinistö

Arvoisa puhemies! Niin kuin täällä jo pariin kertaan totesin, verotuksessa eläkeläiset ovat voittaneet eniten ja eniten ovat voittaneet suurituloiset eläkeläiset. He ovat saaneet useita vuosia peräkkäin liki kaksinkertaiset veronalennukset muihin verrattuna. Se on ollut eduskunnan tahto. Sitä on noudatettu.

Puhuitte taitetusta indeksistä. Sana vaikuttaa rumalta, mutta se takaa kaikissa olosuhteissa, että eläkkeen ostovoima aina säilyy.

Kun puhuitte tasavertaisesta kohtelusta suhteessa palkansaajiin, joitten tulot nousevat, haluan kuitenkin muistuttaa, että palkansaajia jää myös työttömiksi. Se on erilainen asia olla palkkatyössä ja olla eläkkeellä. Toivottavasti me emme ole nyt sen tilanteen edessä, jolloin palkansaajilla todellakin alkaa olla uhka työpaikkansa suhteen. Se on tämänkin vuoksi kokonaan erilainen elämänolosuhde, myöskin nuorilla eläkeläisillä.

Eero  Akaan-Penttilä  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun kaksinkertaista pohjaosan poistoa kuitenkin ilmeisesti ratkaistaan eteenpäin, toivoisin, että siinä yhteydessä sitä ei yhdistettäisi muihin asioihin, vaan se käsiteltäisiin irrallisena, omana asianaan sen monimutkaisuudesta johtuen.

Toinen kommentti on se, kun tässä salissa hyvin usein puhutaan niistä eläkeläisistä, joilla on suuret eläketulot kuukaudessa, jään kyllä miettimään, mikä on se rahallinen raja. Suurimmalla osalla eläkeläisiä eläke on alle 10 000 markkaa kuukaudessa, josta menee vero. Minusta ne ovat kaikki pieniä eläkkeitä nykyaikana. Pyytäisin, että joku täsmentäisi, kenellä on suuret eläketulot.

Reijo  Laitinen  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Savamaksusta: Muistan hyvin, kun eduskunta teki siitä päätöksen Ahon hallituksen aikaan. Silloinen valtiovarainministeri perusteli eläkeläisten ylimääräistä sairausvakuutusmaksua sillä, että myöskin eläkeläisten on osallistuttava taloustalkoisiin. Nyt kun talouden tilanne on muuttunut — mistä ansio kuuluu huomattavassa määrin Lipposen hallitukselle — niin moraalisesti meidän velvoitteemme on tämä epäkohta poistaa, ja se hoidetaankin tällä aikataululla, mikä on sovittu.

Kansaneläkkeen pohjaosan leikkaushan oli virhe, eihän siitä pääse yhtään mihinkään. Vähin, mitä tässä pitää tehdä, on se, että virhe korjataan niitten henkilöitten osalta, joilta pohjaosa on kahteen kertaan leikattu. Ymmärsin ministeri Niinistön puheenvuoron sillä tavalla, että viimeistään 2003 tämä asia talousarvion yhteydessä käsitellään. Mielestäni asia ei ole missään tapauksessa loppuun käsitelty. Asia on viime kädessä eduskunnan päätösvallan alla. Meillehän se tänne kuuluu.

Valtiovarainministeri  Sauli Niinistö

Arvoisa puhemies! Ed. Laitinen, joudun kuitenkin toivomaan, ettette nyt ymmärtäisi minun puheitani yhtään sen pidemmälle kuin olen sanonut. Tässä on hallituksen ratkaisu takana.

Kun puhutaan osallistumisesta laman talkoisiin, kannattaa muistaa, että palkansaajille asetettiin silloin myös omavastuu eläkkeestään. Tuo maksu on edelleen voimassa ja paremminkin nousemaan päin. Mitä enemmän eläkkeitä täällä halutaan nostaa, sen enemmän palkansaajien eläkemaksu nousee. Näinhän se toimii. Onko sitten tarkoituksena todella ollut asettaa sellainen tilanne, että vain palkansaajat jäävät maksamaan laman kustannuksia? Se on eri asia.

Varoittaisin kuitenkin siitä, niin houkuttelevaa kuin ehkä tämän päivän eläkeläisten myötätuntoa onkin puheilla pyrkiä saavuttamaan, että kymmenen vuoden päästä me olemme tilanteessa, jossa eläkeläisiä on kyllä vielä enemmän, heitä on 400 000 enemmän kuin tänä päivänä, joten äänipohjaa riittää, mutta palkansaajia on 100 000 vähemmän. Kuitenkin joka eläkkeestä (Puhemies koputtaa) on kaksi kolmasosaa otettava sen hetken työntekijöiltä. (Puhemies koputtaa) Ei tämä yhtälö toimi kovin pitkään.

Lauri Kähkönen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun eduskunta viime joulukuussa äänesti pohjaosan lopunkin poistamisesta, väitän, että meitä oli monia, jotka painoimme vihreää nappia olettaen, että eduskunnan lausumalla on merkitys eli pahin vääryys, kaksinkertainen pohjaosan poistaminen, oikeudenmukaisesti kompensoidaan.

Niin kuin ed. Kalliomäki totesi, silloin keväällä eduskunnalla tietenkään tästä asiasta ei ollut tarkoituskaan keskustella, koska me oletimme, että se tulee tänne eduskuntaan. Valtiovarainministeri on monesti tuonut esille, että tämä 800 miljoonaa on kiveen hakattu summa, jonka puitteissa eduskunta tekee päätökset. Näin ei voi olla. Tosiaan, eduskunnan käsissä tämä asia on.

Seppo Kanerva  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun aikoinaan 50 vuotta vanhat asiat sotapäiväkirjojen kadottua jne. pystyttiin kuitenkin selvittämään niin, että rintamamiehet saivat rintamatunnuksen, niin tuntuu ihmeelliseltä, että nykypäivänä virkamiehet, jotka ovat tehneet virheen, eivät pystyisi korjaamaan virhettä. Siitäpä syystä eläkeläisjärjestöt ovat esittäneet, että he saisivat hakemuksella anoa korjauksen tähän kaksinkertaiseen leikkaukseen. Miksikä tätä ei ole voitu toteuttaa? Sehän olisi teille hyvin vaivaton ratkaisu, jos sillä perustellaan, että ei osata tehdä. Jos rahalla perustellaan, se on toinen asia.

Pekka   Nousiainen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Eduskunnan tahto on jälleen tässä keskustelussa tullut esille, että tämä epäoikeudenmukainen kansaneläkkeen pohjaosan kaksinkertainen leikkaus tulee korjata.

Ministeri Perho totesi puheenvuorossaan, että hallitus pohti lähinnä tätä kysymystä menettelytavan, keinovalikoiman, näkökulmasta eikä niinkään epäoikeudenmukaisuus- tai tasa-arvokysymyksen näkökulmasta. Siinä mielessä tuntuu ehkä kohtuuttomalta, että tätä ei voida saattaa kuntoon sillä lailla, että nuo eläkelaskelmat uusitaan ja tuplasti leikattu pohjaosa palautetaan työeläkkeen kautta. Silloinhan asia on kunnossa. Minä uskon, että tämä menetelmä toimii varsin moitteettomasti.

Sosiaali- ja terveysministeri  Maija  Perho

Arvoisa puhemies! Kyllä tätä on pohdittu kovin monelta kantilta. Menettelytavalla tarkoitin nimenomaan sitä, mitä vaihtoehtoja on. Ensimmäinen vaihtoehto on se, minkä mainitsitte: hakemukseen perustuva täsmäkompensaatio. Toinen vaihtoehto on antaa kaikille sama markkamäärä, mistä seuraa luonnollisesti se, että osa saa liian vähän, osa saa liian paljon, on sitten kysymys 100 markan tai 200 markan kompensaatiosta. Kolmas vaihtoehto ei ole suoraan vastaus tälle ryhmälle, vaan tietynlainen kompensaatio kaikille eli vuonna 94 jäädytetyn indeksin palauttaminen osittain tai kokonaan. Viimeksi mainitussa kustannus olisi jäänyt tietysti (Puhemies koputtaa) rasittamaan koko ajaksi.

Kiistän sen, etteikö tätä olisi mietitty nimenomaan oikeudenmukaisuusnäkökulmasta. Silloin keskusteltiin paljolti siitä, miten eri eläkeläisryhmiä kohdellaan.

Erkki  Pulliainen  /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Arvoisa puhemies teki hyvän ratkaisun jakaessaan puheenvuoroja, koska minun kysymykseni liittyy juuri siihen, mitä ministeri Perho äsken juuri totesi. Kun otetaan näistä vaihtoehdoista ensimmäiseksi mainittu, kysymykseni kuuluu: Jos eduskunta päättäisi osoittaa tähän tarkoitukseen nyt kertakompensaationa 200 miljoonaa markkaa, minkä olen keskustelusta ymmärtänyt, että se olisi se valtion osuus noin suurin piirtein, niin onko se tässä teidän laskelmassanne sellainen, että me jollakin tavalla poliittisesti pysyisimme hengissä vielä puolitoista vuotta?

Ben Zyskowicz  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Hallituspuolueet, niiden eduskuntaryhmät, ovat viime kesäkuussa yhdessä sopineet tietyistä painopisteistä ensi vuoden ja seuraavan vuoden budjettiin, 800 miljoonaa vuodelle 2002 ja 800 miljoonaa siihen vielä päälle vuonna 2003. Jos ei maailma kokonaan toisenlaiseksi mene, on kaikki syy olettaa, että hallitus toteuttaa nämä myös vuoden 2003 osalta. On totta, että silloin me emme tienneet, mitä hallitus on tekemässä tämän pohjaosan kaksinkertaisen leikkauksen osalta. Nyt me sen tiedämme. Me tiedämme, että hallitus on päättänyt omalta osaltaan, että asia on loppuun käsitelty. Tällä haluan sanoa, että jos hallituspuolueiden eduskuntaryhmät ovat yksimielisiä keskenään ja hallituksen kanssa siitä, että tämä pohjaosan leikkaus on prioriteetissa ylhäällä, kun 2003 budjettia tehdään, ja jos ne ovat yksimielisiä siitä, että he haluavat tätä priorisoida niiden 800 miljoonan joukossa ja eräiden siellä olevien määrärahojen edelle, toisin kuin mistä ovat viime juhannuksena sopineet, ymmärtääkseni tälle ei voisi olla mitään estettä. Mutta kuten sanoin, sehän edellyttää sitä, että hallituspuolueet, ryhmät ovat tästä yksituumaisia ja että ovat valmiita (Puhemies koputtaa) priorisoimaan tätä asiaa riittävästi.

Raimo Mähönen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Viimeviikkoisen suorana televisiolähetyksenä Suomeen levitetyn kyselytunnin jälkeen tuli erittäin kiukkuista palautetta eläkeläisiltä varmaan hyvin monelle meistä. Aiheena oli hallituksen toteamus täällä, että eläkeläisillä yleensä eri toimenpitein eläketulo nousee, kaikilla eläkeläisillä. Tämä ei kuitenkaan poista sitä epäoikeudenmukaisuuden tunnetta, mitä nämä kaksi kertaa leikkauksen kohteiksi joutuneet eläkeläiset ovat kokeneet. Sitä ei korvata yleisillä korotuksilla. Tämä pitäisi hallituksen huomioida ja tämä vääryys, mikä on tapahtunut, oikaista ja tuoda riittävän selkeät laskelmat ja muut selvitykset eduskuntaan.

Mitä keinoihin tulee, ne ovat osittain varmasti jonkin verran vaikeita toteuttaa, mutta ed. Laakso muun muassa otti äsken (Puhemies koputtaa) puheenvuorossaan näkemyksen, että kertakorvaus olisi varmasti kaikkein (Puhemies koputtaa) paras homma, ja minun on hyvin helppo yhtyä tähän ajatukseen.

Pentti  Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Rouva puhemies! Ed. Pulliaisen mainitsemat 200 miljoonaa markkaa ovat siis todellakin eduskunnan käsissä. Tämä talo voi siitä päättää, ja sen myös pitäisi päättää. Ed. Vehkaojan johtama sosiaali- ja terveysvaliokunta käsittelee kahteen kertaan tapahtunutta pohjaosan leikkausta, eli tämä asia on joka tapauksessa tässä talossa elossa. Se, miten se menee eteenpäin, riippuu meistä, mutta haluaisin, kun peruspalveluministeri on paikalla, viitata vielä siihen, että eläkeläisten ja vanhempien ihmisten asema on selkeästi heikentynyt taloudellisesti, kun ajattelemme sitä, että he ovat juuri niitä kansalaisia, jotka joutuvat käyttämään terveys- ja sairaalapalveluja, jotka ovat kallistuneet ja joita on yhä vaikeampi saada ja nimenomaan vaikeampi saada julkiselta sektorilta. Tämä on eräs tekijä, joka vaikuttaa takana, kun ajattelemme sitä, mitkä väestöryhmät ovat enemmän ja mitkä vähemmän huonossa asemassa tässä yhteiskunnassa.

Tuula Haatainen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Monissa puheenvuoroissa on tuotu esiin, että eläkeläiset olisivat katkeria erityisesti tähän budjettiin. Silloin, kun budjetti annettiin, eläkeläisjärjestöiltä tuli myös myönteistä palautetta hallitukselle siitä, että on sitouduttu sairausvakuutusmaksun korotetun osan alentamiseen. Sitä viedään nyt määrätietoisesti eteenpäin, niin kuin valiokunnassakin on todettu. Tästä on tullut myös kiitosta. Aina voidaan lietsoa kaikenlaiseen katkeruuteen, ja jos se tästä salista lähtee, totta kai se leviää myös muualle.

Kaksinkertainen pohjaosan leikkaus on ollut virhe, joka on päässyt tapahtumaan, ja minusta tähän pitää löytää sellainen ratkaisu, jonka kanssa pystytään menemään eteenpäin. Tämä on erilliskysymys, ja tämä sovittiin budjetissa ratkaistavaksi. Siksi siitä on tässä syytä eduskunnan keskustella ja myös etsiä ja löytää yhdessä hallituksen kanssa ratkaisu.

Sosiaali- ja terveysministeri  Maija  Perho

Arvoisa puhemies! Ed. Pulliainen, joka on poistunut salista, kysyi, onko 200 miljoonaa riittävästi takaamaan poliittisen henkiinjäämisen. Tässä salissa on, jos ollaan täysilukuisena paikalla, 200 alan asiantuntijaa, enkä siihen ota kantaa, mutta budjettihinta, joka on tiedossa, on se 200 miljoonaa plus henkilöstökulut, jotka näistä käsittelyistä aiheutuisivat. Luonnollisesti tulopuolella on veroja, eli netto on noin 120 miljoonaa. Kunnille tämä tietäisi noin 230 miljoonan markan laskua, jonka kuntien eläkevakuutus on ilmoittanut siirtyvän suoraan kuntatyönantajan työeläkemaksun korotukseksi, ja yksityiselle eläkejärjestelmälle noin 70 miljoonaa. Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle on toimitettu yhteenveto siitä valmistelusta, jota tämän asian vireillä ollessa on kertynyt ja koottu.

Inkeri Kerola /kesk:

Arvoisa puhemies! Tämänpäiväinen puheeni tekee mieli aloittaa lausumalla, että pienellä maalla on pienemmät murheet ja isommalla maalla isommat murheet. Eilistä keskustelua talousarviosta kuunnellessani tuli mieleeni se, osaammeko katsoa tarpeeksi kauas tulevaisuuteen. Tänään mietin, onko hyvin suunniteltu aina sittenkään puoliksi tehty.

Arvoisa puhemies! Ajan vähyyden vuoksi keskityn muutamiin konkreettisiin asioihin.

Hallitus päätti hallitusohjelmassaan toteuttaa maksuttoman esiopetuksen, ja kattava järjestämisvelvollisuus kunnille astui voimaan elokuun alusta. Kuitenkaan ei tämän eikä vielä tulevankaan vuoden talousarvioon sisälly esiopetusoppilaiden koulukuljetuksen järjestämiseen minkäänlaista määrärahaa. Tämä tarkoittaa sitä, että tulevanakin lukuvuonna osa kunnista ei järjestä esiopetusoppilaille kuljetuksia eli osa esiopetuksen piiriin kuuluvista jää tämän opetuksen ulkopuolelle. Kunnat, joissa on paljon haja-asutusalueita ja pisimmät välimatkat, ovat yleensä myös köyhimpiä ja kykenemättömiä järjestämään kuljetusta omin varoin.

Näin ollen esiopetus tällä tavalla järjestettynä ei poista eriarvoisuutta maamme eri osissa asuvien lasten välillä, vaan lisää sitä. Tämä on käsittämätöntä, kun ajatellaan sitä, miten pienistä summista lopulta on kyse. Esimerkiksi esiopetusoppilaiden kuljetukseen tarvittavat varat ovat puolet siitä summasta, joka lisätään tulevana vuonna EU:n rakennerahastojen valtionosuuksiin opetusministeriön osalta. Kyseiset ohjelmat taas ohjaavat koulutusta pääasiassa vain ykkös- ja kakkostukialueille.

Yleissivistävän koulutuksen osalta on markkinoitu 7 prosentin lisäpanostusta perusopetukseen, mikä sinänsä on hyvä asia. Tulee vain miettineeksi, mihin kaikkeen tuo lisäys suunnataan tuloksellisesti. Onko paras kohde erityisopetus, jonka tarve kasvaa, vai entisen budjettiaukon paikkaaminen perusopetuksessa indeksitarkistuksin ym.?

Yliopistojen ja korkeakoulujen määrärahoja lisätään tulevana vuonna.

Hallitus on ilmaissut vakavana pyrkimyksenään lyhentää tutkintojen suorittamiseen kuluvaa aikaa. Tavoitteeksi asetetut opintojen määräajat ovat sinänsä hyviä, mutta hallitus ei ilmeisesti ole ymmärtänyt, millä keinoilla tavoitteet oikeastaan saavutettaisiin. Koska yliopistot ja korkeakoulut joutuvat jatkuvasti toimimaan liian pienin voimavaroin, lukuvuosi jää lyhyeksi, kurssit sijoittuvat liian usein päällekkäin, kurssikirjoja on saatavilla huonosti ja opintojen ohjaus on riittämätöntä. Tästä kaikesta ei voi olla muuta seurausta kuin se, että opiskeluajat ovat pitkiä, vaikka hallitus kuinka toivoisi niiden lyhentyvän.

Opintoaikojen lyhentäminen onnistuisi parhaiten perusvoimavaroihin panostamalla. Valtiovallan on siis rahoituksen kautta taattava yliopistoille ja korkeakouluille riittävät resurssit opetus- ja ohjaushenkilökunnan lukumäärän nostamiseen ja opinnoissa tarvittavan kirjallisuuden hankkimiseen. Viimein olisi otettava keskusteluun myös vuokrakustannusten taso sekä tuottotavoite. Tiedekunnat, joilla on isot harjoitustilat, eivät nykyisellä kustannustasolla selviydy maksuvelvoitteistaan kiinteistöjen osalta.

Mielenkiintoinen piilositoutuminen uuden kansanopiston ottamiseksi valtionavun piiriin sulkee luonnollisesti rahahanoja seuraavana talousarviovuonna entisestään nyt toimivilta kansanopistoilta. Kysymykseksi jääkin, onko hallituksen suunnitelma ajaa kansanopistot tulemaan toimeen vain omillaan.

Arvoisa puhemies! Talousarvioesityksessä mainitaan, että asiakastyytyväisyys liikenteen toimivuuteen säilyy hyvällä tasolla. Kuitenkin alemmalla tieverkolla huonokuntoisten päällystettyjen teiden määrä lisääntyy koko ajan. Tavoitteeksi on asetettu, että vuoden 2004 loppuun mennessä huonokuntoisten päällystettyjen teiden määrä lisääntyy enintään 500 kilometriä. Todellisuudessa esimerkiksi Pohjois-Suomessa vähäliikenteisistä päällystetyistä teistä jo noin viidesosa on huonokuntoisia. Kuinka tavoitteena voi olla huonojen teiden lisääntyminen, kun vuosittain henkilöliikenne kasvaa keskimäärin 2 ja raskas liikenne 4 prosenttia vuodessa? Yhä suuremmat automäärät ajavat yhä huonommilla teillä. Myös painorajoitteisten siltojen määrä lisääntyy, ja tavoitteeksi hallitus asettaa niiden lisääntymisen vain 10 prosentilla.

Alemman tieverkon huono kunto, kelirikkorajoitukset ja niin edelleen haittaavat raskasta liikennettä ja siten elinkeinoelämää erityisesti Pohjois-Suomessa. Myös tieverkon kehittämiseen ja uusien pääteiden rakentamisen osalta Pohjois-Suomi saa vain pieniä palasia. Oulun läänin suurin tiehanke on Valtatie 4:llä Liminka—Oulu-välin korjaustyö. Tähän on budjetoitu ensi vuonna 4,7 miljoonaa euroa. Kaikkiaan rahoja vastaaviin hankkeisiin käytetään ensi vuonna noin 90 miljoonaa euroa. Pohjoinen kasvukeskus lähiseutuineen ei siis näytä tarvitsevan kunnollisia maantieliikenneyhteyksiä sen paremmin elinkeinoelämän kuin kansalaistenkaan ajettaviksi.

Arvoisa puhemies! Kun Pääkaupunkiseudun ulkopuolelta toivotaan valtiovallan ymmärtävän alueiden erityispiirteitä ja niistä aiheutuvia erityistarpeita, hallitus yleensä kuittaa toiveet käskemällä kuntia yhteistyöhön. Ei nähdä, että sitä tehdään ja on tehty jo pitkään. Tästä on osoituksena esimerkiksi strategia Pohjois-Suomen kehittämiseksi vuoteen 2010, jossa on mukana kaksi lääniä, Lapin ja Oulun läänit, kuntineen. Hallitus on mainostanut Aluekeskusohjelmaa pelastavana aseena. Jotta odotuksia voitaisiin täyttää ja asetettuja tavoitteita saavuttaa, tarvitaan muutakin kuin hallituksen henkistä tukea ja kannustusta tai painostusta.

Ilman selvää resursointia ei voida puhua aidosta alueiden kehittämisestä. Esimerkiksi Pohjois-Suomen strategia on saanut valtakunnan tason kehuja osakseen. Nyt päivitetään jo uutta ohjelmapaperia, mutta epäilemme entisten kokemusten perusteella joutuvamme edelleen vain uusien ohjelmien luojiksi ilman toteuttajan roolia. Koko Pohjois-Suomi kysyy siis: Missä viipyvät taloudelliset välineet yhteisesti harkittujen tavoitteiden saavuttamiseksi?

Peruspalveluministeri Osmo Soininvaara

Arvoisa puhemies! Tarkoitukseni oli käyttää puheenvuoro, jossa hieman katson, mitä kuuluu terveydenhuollolle, koska budjetissahan sinänsä annetaan kuntien sosiaali- ja terveyspalveluihin kohtalaisen paljon rahaa ja tilanteitten pitäisi korjaantua. Toivottavasti yhteisöveropuolelta tulevat tappiot eivät ikään kuin mitätöi tätä hyvää tahtoa.

Sitä ennen ajattelin kuitenkin vastata ed. Tiusaselle, joka esitti väitteen, että viimeisten kymmenen vuoden aikana eläkeläiset ikään kuin joukkona olisivat joutuneet huonompaan asemaan kuin aikaisemmin. Jos katsotaan eläkeläisiä joukkona, sen kansanosan keskimääräinen tulotaso on noussut erittäin nopeasti, tietysti johtuen siitä, että toisesta päästä haudan lepoon siirtyy hyvin pienituloisia eläkeläisiä ja toisesta päästä tulee näitä, joilla on täysi työeläke ja joita ei sen takia mielletä tavallaan eläkeläisköyhiksi. Pienituloisuus on selvästi vähentynyt.

Myönnän, että pienituloisia eläkeläisiä edelleen on, ja myönnän senkin, että meidän varsin korkeat terveydenhuoltomaksumme ovat heidän kannaltaan varsin suuri ongelma, mutta tällä pohjaosakeskustelulla on tietysti taas hyvin vähän tekemistä pienituloisten eläkeläisten kanssa. Siinä suhteessa se ei ehkä kuulunut tähän keskusteluun. Pohjaosakeskustelusta haluan vielä sen sanoa, että jos täällä on harrastusta käyttää tähän rahaa, muistakaa myös kuntapuoli, että sieltä tulee se 250 miljoonan markan lasku, koska ei voi tietenkään olla tarkoitus, että pohjaosan palauttaminen parempiosaisille eläkeläisille toteutettaisiin siten, että irtisanotaan sairaanhoitajia.

Kovin monta kertaa olen lehdistä lukenut, että meidän terveydenhuoltojärjestelmämme olisi kriisissä. Siitä on olemassa erilaisia haastattelututkimuksia sun muita sellaisia, jotka kertovat vähän päinvastaista. Paras mittari on kuitenkin se, kuinka paljon käytetään yksityisiä terveyspalveluja. Kun julkiset palvelut ovat huonoja, on ymmärrettävää, että on vuotoa yksityisiin palveluihin. Tällä hetkellä Suomessa käytetään yksityisiä palveluja erittäin vähän verrattuna muihin Euroopan maihin ja paljon vähemmän kuin vuonna 90. Sen määrä on pikkuhiljaa elintason noustessa nyt nousussa, mutta se ei vieläkään ole saavuttanut vuoden 90 tasoa, ja edelleen pääosa yksityisistä terveydenhuoltopalveluista itse asiassa perustuu työterveyshuoltoon. Varsinaisia ihmisten itsensä maksamia yksityisiä palveluja käytetään Suomessa erittäin vähän. Se on silloin eräässä mielessä varsin hyvä arvosana julkiselle terveydenhuollollemme. (Eduskunnasta: Kuinka uusia tilastoja on käytettävissä?) — Tilastot ovat erittäin tuoreita. Nyt täytyy tietysti sanoa, että lääkärilakon jälkeen emme tarkkaan tiedä, miten käyttäytyminen viime kuukauden aikana on muuttunut. Tätä tietoa käytössäni ei ole.

Mutta kun sanoin, että terveydenhuoltojärjestelmä ei ole kriisissä, niin siihen pitää lisätä: vielä. Meillä on mustia pilviä tulossa sieltä, ja ehdottomasti pahin ongelma liittyy henkilökunnan saatavuuteen. Suomessa on puhuttu lääkäripulasta ja tämän takia lääkäreiden koulutusta on lisätty. Itse asiassa lääkärimäärän takia koulutusta ei välttämättä tarvitsisikaan lisätä, mutta ehkä eräät työmarkkinapoliittiset seikat puoltavat sitä, että lääkäreitä nyt kuitenkin vähän reserviin koulutettaisiin. Suomessa lääkäritiheys asukasta kohden on kuitenkin varsin suuri. Jos tämä suuri lääkäreiden määrä ei näytä riittävän, se kertoo, että jollakin tavalla lääkärikuntaa käytetään tehottomasti.

Yksi tehottomuuden muoto on se, että lääkärit tekevät hoitohenkilökunnan töitä. Esimerkiksi silmälääkäreiden työpanoksesta noin puolet menee optikkojen työhön, johon silmälääkäri on aivan väärin ja aivan ylikoulutettu mutta erityisesti optikoksi huonosti koulutettu. Sitten on paljon muuta sellaista työnjakoa. Osittain vika on tietysti työnantajissa, jotka vaativat lääkärintutkintoa henkilöltä, joka selvittää, onko työstä pois jääneellä kuumetta, vaikka kuumeen mittaamiseen ei ehkä tarvita lääkärin koulutusta, jne.

Mutta joka tapauksessa on selvää, että meitä ei varsinainen henkilökuntapula koske vielä mutta tulee koskemaan hoitohenkilökuntaa ja rajuna. Tässä suhteessa meidän on tietysti lisättävä hoitohenkilökunnan koulutusta, ja toisin kuin naapurimaissamme meillä ei toistaiseksi ole ollut vaikeuksia saada koulutusohjelmia täyteen. Naapurimaissa koulutusta ei pystytä lisäämään, kun ei saada ihmisiä koulutukseen.

Joka tapauksessa meillä työnantajat voisivat hoitohenkilökuntaa kohdella huomattavasti paremmin, jotta saisivat heidät myös pysymään maassa ja alalla. Huono työilmapiiri, joka vaivaa meidän monia sairaaloitamme, on seikka, joka totta kai pahentaa edessä olevaa työvoimapulaa. Työvoimapulan ongelma on myös se, että se ei koske ainoastaan määrällisesti koko maata vaan alueellisesti joitakin alueita paljon enemmän kuin toisia. Se tulee vaikeuttamaan meidän sairaanhoitomme järjestämistä syrjäseuduilla ja myös niillä paikkakunnilla, joilla henkilöristiriitoja tai työn johtamiseen liittyviä ristiriitoja on.

Työilmapiirissä ja johtamiskulttuurissa sairaaloissa on selvästi parantamisen varaa, mikä on seikka, joka omalta osaltaan on työntämässä henkilökuntaa yksityissektorille. Minusta on ihmeellistä, miksi kuntasektorin pitää työnantajana toimia huonommin, jäykemmin ja byrokraattisemmin kuin yksityinen sektori.

Hyvin paljon on puhuttu siitä, että meillä terveydenhuollon bkt-osuus on matala. Tämä tilasto on osittain hyvin harhaanjohtava. Se johtuu siitä, että meillä on bkt:ssä sellaisia eriä, joilla ei ole oikein mitään tekemistä terveydenhuollon kanssa. Jos vertaisimme tätä palkkasummaan, joka on paljon olennaisempi, pääsisimme jo paljon vertailukelpoisempiin lukuihin. Jos otamme huomioon sen, että Suomessa on toistaiseksi erittäin edullinen ikäjakauma, huomaamme, että tavallaan sen takia pärjäämme pienemmillä terveydenhuoltomenoilla kuin ne maat, jotka ovat jo paljon vanhusvoittoisempia. Meillä vanhustenhuoltoa tilastoidaan paljon sosiaalisektorin puolelle, kun muissa maissa se tilastoidaan kaikki terveydenhuoltoon. Tämmöiset seikat muuttavat tämän tilaston aivan toiseksi.

Joka tapauksessa on selvää, että väestön nopea vanheneminen tulee tuottamaan terveydenhuoltosektorille menotason, joka on olennaisen korkea. Jos ajateltaisiin, että palveluja käytetään ikäluokkaa kohden täsmälleen yhtä paljon kuin nyt, vuonna 2020 me tarvitsemme sosiaali- ja terveyspuolelle noin 30 miljardia markkaa lisää rahaa. —Valtiovarainministeri poistui, ettei saisi sydänkohtausta tässä vaiheessa. — Tätä 30:tä miljardia markkaa me tuskin tulemme — ahaa, siellä hän olikin — tarvitsemaan, sillä toisaalta me oletamme, että meillä vanhukset tulevat olemaan parempikuntoisia kuin aikaisemmin. Tästä on selvää näyttöä olemassa.

Jotta vanhukset olisivat parempikuntoisia, meidän on ehdottoman paljon kiinnitettävä huomiota kuntoutukseen ja ennaltaehkäisyyn ja tältä osin tehtävä tätä työtä paljon nykyistä systemaattisemmin, koska on olemassa selvää näyttöä siitä, että vanhusten toimintakyvystä huolta pitäminen säästää moninkertaisesti niitä rahoja, mitä tarvitaan laitoshoitoon. Valitettavasti, ja se täytyy oman alani häpeäksi sanoa, tätä vaikuttavuutta ei ole kerätty niin systemaattisesti kuin pitäisi, mikä estää toimintojen suuntaamista sinne, missä ne parhaiten vaikuttavat. Oma käsitykseni on myös, että niin sanotusta kuntoutuksesta osa menee täysin hukkaan, tavallaan sen vaikuttavuus on suurin piirtein nolla.

Meillä on suuria vaikeuksia perusterveydenhuollon järjestämisessä syrjäseuduilla. Meillä on aivan liian pieniä terveyskeskuksia, jotka eivät pysty kunnolla takaamaan hoidon laatua ja joissa lääkäreiden työtaakka tulee olemaan niin vaikea, että niihin on vaikea saada lääkäreitä, koska työhön sitoutumisen aste on silloin niin kovin suuri.

Meillä on vaikeuksia tällä hetkellä perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon työnjaossa. Siinä on paljon päällekkäisyyttä, paljon typeryyksiä, ja meillä on aivan liian monta täyden palvelun sairaanhoitopiiriä. Siinä ei ole kysymys pelkästään siitä, että päällekkäinen osaaminen tulee kalliiksi, vaan kysymys on myös potilasturvallisuudesta, siitä, että kovin ohut osaaminen ja se, että joitakin toimenpiteitä tehdään hyvin harvoin, saattaa vaikeuksiin. STM on puuttunut tähän ja antanut määräyksiä siitä, että eräitä toimenpiteitä ei saa tehdä ollenkaan, jos niitä ei tehdä tarpeeksi usein.

Meillä on myös vaikeuksia ohjausjärjestelmässä. Sosiaali- ja terveydenhuollon ohjausjärjestelmähän oikeastaan hajotettiin kymmenisen vuotta sitten täysin. Selvästi on paineita siihen, että valtiollista ohjausta terveydenhuollossa tarvitaan enemmän. Kerta kaikkiaan terveydenhuollosta päättäminen on aika vaikea taiteen laji, kaikkea osaamista ei joka kunnassa voi olla. Sen takia valtiollista ja maakunnallista ohjausta tarvitaan nykyistä selvästi enemmän. Me tarvitsemme myös semmoisia taloudellisia kannustimia, jotka paremmin ohjaavat tehokkaampiin ja oikeudenmukaisempiin järjestelmiin.

Kaiken kaikkiaan terveydenhuolto on erittäin vaikeitten, suurten ratkaisujen edessä. Tätä varten valtioneuvosto ilmeisesti huomenna asettaa kansallisen terveyshankkeen, joka erittäin nopealla aikataululla yrittää koota sen valmistelun, jota myös lääkärilakon aikana on tehty. Sen jälkeen toivon erilaisilta tahoilta suurta ennakkoluulottomuutta päätösten tekemisessä.

Eero  Akaan-Penttilä  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kuuntelin mielenkiinnolla ministerin analyysia, ja itse asiassa olisi hyvä, että osa tästä analyysista olisi budjettikirjassa ihan tekstinä. Siinä oli niin paljon asiaa. Tartun ainoastaan yhteen asiaan eli siihen, että ministeri sanoi, että terveydenhuolto ei ole kriisissä. Rohkenen olla tästä täysin päinvastaista mieltä — riippuu tietenkin siitä, miten kriisi määritellään. Perustelen vain lyhyesti ajan puutteen johdosta sillä, että ministerin alainen, professori Huttunen, joka on ollut puolitoista vuotta ministeriössä, ensimmäisen kerran käytti tätä nimitystä joulukuussa toissa vuonna eräässä hammaslääketiedettä koskevassa tiedotustilaisuudessa Säätytalossa, on kirjoittanut siitä useita esityksiä sen jälkeen. Hän perusteli kriisi-sanaansa sillä, että tämä järjestelmä räjähtää sisältäpäin henkilöstöpoliittisista, palkkapoliittisista, työpoliittisista, työolosuhdeseikoista johtuen, ei tietotaitoseikoista johtuen. Sen takia tervehdin mielihyvällä terveysprojektia mutta pyytäisin, että ministeri ei sanoisi, että meidän terveydenhuoltomme ei ole kriisissä, koska se minusta kyllä on.

Ismo  Seivästö  /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Vaikka eilisen päivän tapahtumien jälkeen täytyy varovasti puhua taloudellisista resursseista, koska monet ennusteet ehkä menevät uusiksi, ihan kysyisin ministeriltä koulutusmääristä niin lääkärien kuin hammaslääkärienkin kohdalla, miten näette, että jatkossa tarvitaan mahdollisesti lisää paikkoja.

Sitten toinen asia, mikä ei kysy ehkä niin paljon rahaa: Mitä tälle ilmapiirille yleensäkin suomalaisessa työelämässä olisi tehtävä, sellaisia ratkaisuja, jotta se sillä tavalla paranisi, että ihmiset jaksaisivat ja esimies—alainen-suhteet tulisivat paremmin kuntoon?

Oletteko samaa mieltä Sailaksen kanssa siitä, että pitäisi olla vähintään 20 000 asukasta terveyskeskuksen toimivuuden takaamiseksi?

Tarja Kautto /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olen erittäin ilahtunut ministerin puheesta siinä mielessä, että aiotaan puuttua laajemmin näihin kysymyksiin.

Olisin muutamaan asiaan kiinnittänyt huomiota. Mielestäni yksityisen sektorin käyttö ei suoraan heijasta sitä, toimiiko julkinen vai ei, koska tilanne on se, että tietysti niillä, jotka ovat heikommassa asemassa olevia, joilla on heikommat tulot, on usein aikamoinen kynnys käyttää yksityisiä palveluja. Se ei ole aivan suoraan verrannollista.

Sitten toinen asia, lääkäreiden käyttäminen: Varmasti on näin, että tällä hetkellä lääkäreitä ei todellakaan osata käyttää tehokkaasti ja lääkärit suorittavat varmasti sellaisia toimenpiteitä, joita itse asiassa hoitajakunta voisi hyvin tehdä tällä hetkellä, siinä on paljon tämmöistä, ja varmasti myös kansliahenkilökunta et cetera. Mutta yksi asia, jonka takia näen, että on hyvä kouluttaa lisää lääkäreitä, on se, että tällä hetkellä on puutetta tietyistä erikoislääkäreistä. Kuitenkin käytäntö on osoittanut, että kuinka ollakaan, vaatii ihmiseltä tietyn tyyppisiä persoonallisiakin ominaisuuksia, kun hän erikoistuu johonkin erikoislääkärin tehtävään. Sillä tavalla mielestäni pitäisi olla enemmän volyymia, koska tällä hetkellä ei saada tietyille erikoisaloille riittävästi lääkärivoimaa.

Sitten yksi asia, mihin haluan vielä kiinnittää huomiota: Hoitohenkilökunnan koulutus ja varsinkin sen erikoistumiskoulutus on tällä hetkellä erittäin tyhmällä asteella, koska esimerkiksi HUS-alueella ei ole erityiskoulutusta sairaanhoitajille vaan he joutuvat menemään jonnekin muualle Suomeen. Eihän tässä systeemissä ole älliä tippaakaan!

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Soininvaara totesi puheenvuoronsa alussa, että väitteeni siitä, että eläkeläisten asema olisi heikentynyt johtuen terveydenhoidon, sairaanhoidon kriisistä, on väärä. Olen kanssanne, arvoisa ministeri, eri mieltä. Nimenomaan pitkät leikkausjonot, ortopediset jonot, lonkkajonot, polvijonot, selkäranganleikkausjonot, yleensäkin koko ortopedia, kohdistuvat hyvin paljon ikääntyneeseen väestöön.

Myöskään en jaa teidän käsitystänne siitä, että 5 000 markkaa kuukaudessa eläkettä saava olisi suurituloinen, kuten teidän puheenvuorostanne olisi voinut käsittää, koska heihin on jo kohdistunut pohjaosan leikkaus.

Edelleenkin, puhemies, totean, että on selvä, että olemme kriisissä, niin kuin täällä on todettu, terveydenhuollon suhteen. Yksi keskeinen asia on hoitohenkilökunnan palkkaus, sen palkkauksen mataluus. Itse olette sanonut, että se on noin 20 prosenttia alle EU:n tason.

Mauri Salo /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Se on varmasti lähes jokaisen todettavissa, että meillä terveydenhuolto on tällä hetkellä kriisissä ja varsinkin sairaanhoito siltä osin kuin se vaatii erikoislääkäreiden toimenpiteitä, koska pitkä lääkärilakko kasvatti jonot aivan sietämättömiksi. Meillä on varaa kouluttaa lääkäreitä mutta ei ole varaa maksaa lääkäreille palkkaa. Siitä johtuu aikamoinen virtaus juuri koulunsa päättäneistä, valmistuneista lääkäreistä ulkomaille.

Kysynkin ministeriltä: Onko sosiaali- ja terveysministeriössä mietitty ratkaisua tähän, millä tavalla tällaista hyväntekeväisyyttä harjoittava maa voisi toimia kansainvälisessä kentässä, vai onko se vain meidän oma tehtävämme, että koulutamme norjalaisille lääkäreitä ja sitten koemme itse täällä lääkäripulaa?

Marjatta Vehkaoja /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Olen käsittänyt, arvoisa ministeri, niin, että Terveydenhuollon kansallinen projekti on nimenomaan perustettu kriisin tunnelmissa. On sitten toinen kysymys, että me olemme aika hyvin satsanneet terveydenhuoltoomme hyvinvointivaltion mukaisesti menneinä vuosikymmeninä, ilman että kansan ja väestön terveyserot olisivat kuitenkaan riittävästi kutistuneet. Kehitys on ollut oikeastaan toisen suuntainen. Minusta tuntuu, että siinä on meidän suurimpia pulmiamme, nimittäin jos ne satsaukset eivät tuotakaan, niillä ei päästä niihin tavoitteisiin, mitä haetaan, siinä meille on pohtimista.

Arvoisa puhemies! Olisin ilmaissut vielä huoleni kuitenkin tästä terveysprojektista sen johdosta, että nyt on haluttu nähdä terveydenhuolto erillisenä, mitä se ei kuitenkaan enää ole. Sosiaali- ja terveydenhuolto kuuluvat erittäin kiinteästi yhteen, ja sen huomaa vanhusten- ja vammaishuollon piiristä. Olisin sen takia odottanut suurempaa valistuneisuutta, kun tämä projekti nimettiin ja perustettiin. Toivonkin nyt, että varsinkin, jos hallintoa siinä käsitellään, että lääkärit eivät tule (Puhemies koputtaa) määräämään, miten hallinto tullaan järjestämään.

Peruspalveluministeri Osmo Soininvaara

Arvoisa puhemies! Aika paljon vastattavaa.

Sanoin, että terveydenhuolto ei ole kriisissä vielä, mutta että kyllä meillä tietyt kriisitunnelmat on, kun katsomme eteenpäin. Tämä analyysi on aivan yhtenäinen minun ja Jussi Huttusen kanssa. Olen keskustellut tästä asiasta hänen kanssaan moneen kertaan: Vielä toimii hyvin, mutta aika paljon on ikävyyksiä edessä.

Terveyskeskuksen optimaalisesta koosta on voitava sanoa yhtä sun toista: Vähintään kahdeksan terveyskeskuslääkäriä tuntuu tarvittavan. Se tarkoittaa vähintään 12 000—15 000:n väestöpohjaa. 30 000 olisi ehkä optimi, mutta sitä ei tietenkään koko maassa voi soveltaa, koska meillä on harvaanasuttuja ja tiheämmin asuttuja alueita. Mutta tietysti ihmettelen, että tiheästi asutuillakin alueilla on kovin pieniä terveyskeskuksia.

On totta, että tietenkään kaikki eivät voi mennä yksityissektorille, joten heidän kaikkien osalta yksityissektorin käyttö ei käy mittarista. Mutta se väite, että se ei kävisi mittarista ollenkaan, sisältää ajatuksen, että meillä julkinen sektori ikään kuin karsisi vielä potilaita, että antaisi parempaa hoitoa rikkaille ja huonompaa köyhille, ja tällä tavalla ero ei näkyisi. Mutta jos oletamme, että julkinen sektori antaa rikkaille ja köyhille samaa hoitoa, niin silloin kyllä voimme katsoa yksityissektorin käyttöä ja käyttää sitä jonkinlaisena mittarina.

Mutta on totta, että jos jokin hoitoala, esimerkiksi lonkkaproteesit, on sellainen, jossa ehkä yksityissektori ei kuitenkaan voisi tulla näkyviin, niin siltä osin tämä mittari ei toimi. Jos vertaamme hoitotoimenpiteitä, joita annetaan, pohjoismaisittain meillä annetaan aika paljon. Mutta nimenomaan keinonivelkirurgiaa meillä on vähemmän kuin muualla, että siinä on parantamisen varaa selvästi sekä määrällisesti että valitettavasti myös laadullisesti.

Lääkäreitten koulutus kuuluu opetusministeriölle. On selvä ongelma, että on tällainen tilanne, jossa STM on tavallaan selvästi tilaajana, mutta me emme kuitenkaan voi kunnolla tilata. Siinä, että meillä hoitohenkilökuntaa ei kouluteta siellä, missä sitä eniten tarvitaan, on meidän kannaltamme erittäin suuri ongelma. Siinä on tietysti aluepoliittisia näkemyksiä myös, mutta STM:n kannalta tämä on hyvin suuri ongelma ja tulee vaikeuttamaan tilannetta.

Erikoislääkärikoulutuksen osalta näyttää olevan myös eräitä pullonkauloja, jotka vaativat vain avaamista. Siinä on vähän jopa sitä tuntua, että eräät alat säätelevät tätä koulutusta ikään kuin työmarkkinatilannetta varten, ja se on tietysti lopetettava.

En ole missään koskaan sanonut — olen huomannut, että minua on monta kertaa siteerattu — että meillä hoitohenkilökunnan palkat olisivat 20 prosenttia alle jonkin tason. Olen esittänyt laskelman siitä, että jos se olisi 20 prosenttia korkeampi, niin silloin meillä olisi suurin piirtein sama bkt-osuus kuin Ruotsilla. Luulen, että Ruotsissa itse asiassa tämä ero on enemmän kuin 20 prosenttia. Mutta tämä teoreettinen laskelma ei kerro mitään tavoitetasosta.

Nyt, kun lääkärilakko on jo loppunut, niin enää ei tarvitse uskoa sellaisia väitteitä, että meiltä menisi lääkäreitä suurin määrin ulkomaille. Ei niitä mene kovin paljon. Hoitajia menee huomattavasti enemmän. Lääkäreiden, suhteessa siihen, että on akateemista henkilökuntaa, työskentely ulkomailla on aika vähäistä. He ovat usein asiantuntijatehtävissä. Meillä on lääkäreitä tällä hetkelläkin Who:n palveluksessa jne. Sille, että Who on ulkomailla eikä Suomessa, emme mitään voi.

Terveyserot, erityisesti miesten terveyserot, ovat meillä erittäin suuret. Meillä miespuolisessa väestössä koulutus ja sosiaalinen asema kertoo terveydestä erittäin paljon. Kysymys on elämäntavoista. Meidän terveysvalistuksemme ei ole mennyt kouluttamattomiin miehiin perille ollenkaan. Kouluttamattomiin naisiin se on kyllä mennyt perille, mutta kouluttamattomiin miehiin ei ole, ja tämä on seikka, joka tietysti näkyy meillä kaiken maailman ikävissä tilastoissa varsin voimakkaasti.

Marjatta Vehkaoja /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Täytyy kyllä sanoa, että eilisten traagisten tapahtumien jälkeen puhehalut eivät ole erityisen suuret, vaikka meillä on tarkoitus käydä tärkeä kansallinen keskustelu. Pelottaa ajatella, tällaiseksiko maailma nyt muuttui ja tällaistako on tämän päivän sodankäynti. Omat pulmamme näyttävät aika pieniltä.

Ensi vuoden budjetista on sanottava, että kyllähän se on Lipposen kuuden vuoden budjeteista tähän mennessä kaikkein paras. On ollut miellyttävää tietysti hallituspuolueen jäsenenä myöskin vastaanottaa tällainen esitys; kyllä siitä on annettava hyvä yleisarvosana. Edetään sekä palveluiden, investointien että myös perusturvan alueella. Mutta tietenkin toivomuksien lista on kertynyt suureksi vaikeitten vuosien jäljiltä, ja myöskin uusia ideoita on paljon, minkä takia monet haluaisivat katsoa vähän konkreettisemmin nyt jo myös tulevaisuuteen.

Aluekeskusohjelmien virittäminen on ensi vuoden hyvä asia. Siihen sidotaan noin 30 miljoonaa markkaa rahaa, joka on yhtä keskusta varten hyvin vähän, mutta kuitenkin se on eleenä hyvin tärkeä ja voi tulevaisuudessa poikia, toivottavasti poikiikin, paljon muuta.

Sen vastapainona kuitenkin yllätti, että hallitus on esittänyt Pääkaupunkiseudun tonttien ostamista varten muistaakseni 100 miljoonan markan määrärahan, joka kyllä vähän hämärtää kysymystä siitä, mitä aluepolitiikassa oikein tahdotaan.

Sitten tonnistoveroasiasta haluaisin sanoa, että kyllä me joudumme varmaan eduskunnassa nyt palaamaan myöskin tähän kysymykseen siitä syystä, että ne ehdotukset, joita on tehty, eivät tuo suomalaista laivastoa samalle viivalle EU-maiden kanssa. Kilpailuolosuhteet tältä osin eivät kehity riittävän myönteisesti, jos ei siinä liikuta.

Arvoisa puhemies! Sitten vielä lyhyesti sosiaali- ja terveysministeriön pääluokkaan:

Tapaan aina aloittaa budjettikirjan lukemisen yhteenvetotaulukosta, jossa verrataan eri pääluokkia keskenään ja lähivuosina tapahtuneita muutoksia. Se on usean vuoden aikana jo kertonut minulle ja niin nytkin, että sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonala ei ole rahakamppailussa mitenkään erityisen hyvin pärjännyt huolimatta siitä, että paljon myönteistä on erikseen sitten tapahtunut. Sen menokasvu on 6 prosenttiyksikköä tästä vuodesta ensi vuoteen, kun esimerkiksi liikenne kasvaa 9:llä ja lähestulkoon kaikki muut pääluokat 7—8 prosentilla. Kuitenkin on tietysti lähdettävä siitä, että koko pääluokan olemassaolon tarkoitus on edistää terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia. Siinä mielessä se lienee jonkinlainen mittari edelleenkin siitä, mitä pidetään tärkeänä.

Arvoisa puhemies! Sosiaali- ja terveysvaliokunnan kannalta merkitystä ja arvoa on sillä, että eduskuntaryhmät pääsivät yhteiseen sopimukseen loman kynnyksellä meille suodun liikkumavaran käytöstä. Siinä nimenomaan sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuudet saatiin kuvioihin sisään mukaan. Se oli järki-ihmisten toiminnan hyvää tulosta. Voi kyllä tässä yhteydessä myöskin kiittää valiokuntaa ihan kokonaisuudessaan siitä, koska se oli myöskin määrätietoisen, viime vuoden syksyllä aloitetun työn ja prässäyksen tulosta.

Nyt tietysti ensi vuotta ajatellen jää hyvin iso kysymysmerkki siihen, miten kunnat sitten reagoivat tähän asiaan. Alustavia näräisiä puheenvuoroja on jo kuultu, elikkä korvaa ei aiota lotkauttaakaan sille, että eduskunta on suomassa merkittäviä korotuksia sekä opetuksen että sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksiin. Minusta tuntuu, että tämä tulee jäämään ikään kuin nyt poliittiseksi jännitteeksi ja vaatii jälkityötä.

Tämän käsittelyn alkaessa on käynyt myös esille se, että kun sosiaali- ja terveydenhuollon perustamiskustannusten valtionosuudet on pudotettu parhaista vuosista alle viidenteen osaan, on tietysti sitten käynyt niin, että kunnat ovat joutuneet välttämättömän rakentamaan nojautuen valtionosuuksiin ylipäätään ja, ehkä voidaan sanoa, käyttämällä käyttökustannustenkin laskennallisia valtionosuuksia tähän tarpeeseen, joten se tietysti hieman vähentää tuon tasokorotuksesta muuten hienoa arvoa.

Toinen kysymys vielä, joka liittyy tähän kokonaisuuteen, on se, että kyllä sosiaali- ja terveydenhuollon puolelta on syytä toivoa täyttä indeksikorotusta valtionosuuksiin, koska tilannehan muuten näyttäytyy niin, että — äsken puhuttiin paljon palkoista — jo vastaaminen sopimusten mukaisiin palkantarkastuksiin tulee syömään tästä erittäin paljon, jollei siinä päästä eteenpäin.

Raha-automaattiyhdistyksen tilanteeseen emme varmaan ole myöskään kovin tyytyväisiä. Kolmannen sektorin merkitys on meidän aikanamme erittäin suuri. Siellä arpajaisveron korotukset rassaavat ehkä tulevaisuudessa aika kovaa, jos tuo ratkaisu myöskin tullaan tekemään.

Arvoisa puhemies! Äsken puhuttiin niin paljon kaksinkertaisen pohjaosan kysymyksestä, että en sano siitä tässä yhteydessä nyt enempää, kuin että siinä pitäisi nyt paljon ponnistella. Toivon omasta puolestani, että tässä pystyttäisiin tekemään samaa hyvää puoluerajat ylittävää yhteistyötä, oppositio tässä mukana, mitä tehtiin, kun näitä lausumia rustattiin. Haluan kiinnittää huomiota siihen, että poliittinen oppositio oli myöskin hyväksymässä näitä lausumia, kun valiokunnasta käsin ne lähetettiin maailmalle. Moraalisesti vetoan siihen, että voisimme sitten myöskin lopputyön tehdä yhdessä.

Tarja Kautto /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Jos kuulin oikein, ed. Vehkaoja sanoi, että Pääkaupunkiseudulla on varattu tonttien ostamiseen kunnille 100 miljoonaa markkaa. Minä en ole löytänyt semmoista kohtaa. Jos näyttäisitte minulle, olisin oikein ilahtunut siitä.

Sen sijaan tiedän kyllä, että 100 miljoonaa markkaa on varattu 11 seudun kunnan kunnallistekniikkamenoihin, jolla on tarkoitus, että saataisiin nimenomaan rakentamiskelpoisia ja kaavoitettuja tontteja käyttöön, jotta se vaikea, erittäin vaikea, asuntotilanne, mikä täällä on, saataisiin jotenkin korjattua. Mutta ilmeisesti jollakulla on vielä sellaisia unelmia, että jos täällä ei rakennettaisi asunnon asuntoa, kaikki olisi hyvin valtakunnassa ja ihmiset pysyisivät synnyinseuduillaan, mutta näin ei valitettavasti ole.

Minun mielestäni oli oikein terve avaus hallitukselta, että tämmöinen otettiin käyttöön, aivan kuin myös se, että varattiin määrärahoja niin sanottujen taantuvien paikkakuntien vaikeuksissa olevien vuokrataloyhtiöiden asioiden hoitamiseen. Pitäisi katsoa vähän molempia vaakakuppeja.

Aulis Ranta-Muotio  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Vehkaoja aivan oikein totesi, että kunnille tulisi antaa täysi indeksikorotus valtionosuuksiin. Sosiaali- ja terveyspuolella erityisesti tämä olisi tarpeen.

Ed. Vehkaoja myös puheenvuorossaan kovin ylisti Aluekeskusohjelmaa. Kysyisin: Mitä erinomaista lisää se tuo esimerkiksi Pohjanmaan liiton alueelle? Vaasassa on jo aluekeskus ohjelmineen, sitten liiton hankkeet, EU-hankkeet ja muut. Niissä on monia kohteita. Yhteistyöryhmä jakaa rahaa niihin kohteisiin. Eikö tämä vajaa miljoona nyt ole aika mitätön lisä siihen koko maakunnan kehittämiseen?

Marjatta Vehkaoja /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Myönnän tosiaan, että käytin väärää sanaa puhuessani Pääkaupunkiseudun lisärahoituksesta. Se koskee kunnallistekniikkaa. Minun oli tarkoitus todeta — se jäi siinä alleviivaamatta — että minun mielestäni siinä tavallaan huono tonttipolitiikka nyt palkitaan. Minä tiedän perheen piiristäkin sen seikan, että ei ole käytetty pakotteita näissä kunnissa, kunnallistekniikan osalta valmiita tontteja on, mutta ei ole käytetty pakotteita, että niitä olisi päästy rakentamaan.

Mitä tulee aluekeskuskysymykseen, pidän sitä sen takia tärkeänä, että siihen sisältyy paljon optioita. Se rahamäärä, millä aloitetaan, ei ole suuri, ja vahinko on, että tässä vaiheessa vielä Pohjanmaan liittokaan ei ole hyväksyttyjen listalla toistaiseksi. Siitä huolimatta pidän sitä hyvänä optiona.

Tarja Kautto /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Sen verran oikaisisin vielä ed. Vehkaojalle, että ensinnäkin tässä on hyvin erilainen tilanne näiden 11 kunnan välillä siinä, mikä on ollut omistajapolitiikka. Joissakin vain on historiallisista syistä ollut esimerkiksi kunnilla ja kaupungeilla omistuksessaan maata enemmän kuin toisissa. Tässä on ollut monia sellaisia tekijöitä, että vaikka on käytetty lain sallimia konstejakin hyväksi, niitä ei valitettavasti joka paikassa pystytä toteuttamaan niin, että se olisi ratkaisukeino.

Mauri Salo /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Tonttipolitiikka on politiikkaa, joka alueen kuntien pitäisi hoitaa. Tässä valtio taas kerran tekee aluepolitiikkaa ja edesauttaa Pääkaupunkiseudun kuntia tässä ongelmakentässä, jonka ne ovat itse olleet luomassa.

Arvoisa puhemies! Vuoden 2002 talousarvioesitystä on laadittu 2,5 prosentin kansantuotteen kasvuennusteella. Budjetissa on päädytty myös hyvään lopputulokseen, niin että noin 4 miljardia markkaa vielä velkakin lyhenisi eli budjetti on ylijäämäinen. Budjetin sisällä on tehty ihan oikean suuntaisia linjauksia. Siellä on osoitettu lisää rahaa koulutukseen ja sosiaalipuoleen, mutta toisaalta uhkatekijänä on kuntapuolella yhteisövero-osuuksien muuttuminen.

Kansantalous on hyvässä kunnossa. Se on voitava näin sanoa, mutta valtiontalous ei kestä jyrkkiä laskuja. Valtiontalous on todella haavoittuvainen, ja nyt, kun mietitään tämän hetken tilannetta USA:ssa, USA:n talouskasvu oli hiipumassa ja jo ennen eilistä päivää aprikoitiin sen joutuvan selvään ylituotantolamaan, siis tavaraa tehdään paljon enemmän kuin syntyy kysyntää. Se johtaa siihen, että joudutaan ajamaan alas tuotantoa, mikä synnyttää myöskin työttömyyttä ja edelleen vähentää kysyntää.

Japanin kansantalous on joutunut deflaatiotilanteeseen. Siellä rahan arvo vahvistuu ja samanaikaisesti pankkimaailma on kriisissä. Romahtaako se vai ei, se tullaan varmaan muutaman kuukauden sisällä näkemään. Aasia, joka on toiminut viime aikoina tietyllä tavalla myös nousun aikaansaajana, on joutunut uudelleen ongelmatilanteeseen. Siellä on tällä hetkellä noin 18 miljoonaa työtöntä, ja ennuste on, että joulun tietämiin siellä olisi jo 22 miljoonaa työtöntä.

Suomalaiselle kansantaloudelle työllisyys on varsin merkittävä asia. Valtiontalouden kannalta työttömyyden kasvu yhdellä prosentilla aiheuttaa 2 miljardin lisäkustannuksen ja kansantalouteen se kertaantuu 4 miljardina. Tämä on varsin merkittävä asia, kun puhutaan, kuinka kunta—valtio-suhde pitäisi saada toimimaan. Valtiolla on vastuu työllisyydestä. Valtiolla on myös vastuu kuntien toimintaedellytysten turvaamisesta, koska kaikki ne lakisääteiset toiminnot, jotka tämä talo säätää, kuntien on kyettävä tuottamaan ja valtio toimeenpanijana on velvollinen edesauttamaan, että ne tulevat hoidettua.

Suomi on hyvin tiukkaan verotettu maa. Vuonna 98 meillä oli verotuksen tarve 350 miljardia markkaa. Samanaikaisesti palkkoja ja eläkkeitä maksettiin 371 miljardia markkaa. On ihan perusteltua käydä keskustelua verojen alennuksesta, mutta toisaalta, kun meillä verotuksen tarve on varsin korkea, on syytä miettiä veronalennuksen kohdentamista. Hallitus lähti budjetissa siitä, että kun työmarkkinajärjestöjen kanssa on sovittu veronalennusvaran käyttämisestä palkkaveron alentamiseen, siinä pysytään. Keskusta on esittänyt vaihtoehtona elintarvikkeiden arvonlisäveron alentamista 5 prosenttiyksiköllä, mikä tekisi 1 000 markan elintarvikeostoksen kohdalla 50 markkaa. Tämä olisi aikamoinen kädenojennus nimenomaan niille pienituloisille, jotka elävät parin kolmen tuhannen markan eläkkeen varassa tai eivät saa juuri sitäkään.

Eläkeläiset ovat toimineet viime aikoina hyvin aktiivisesti ja ovat saaneet tähänkin taloon vipinää. Erityisellä mielenkiinnolla kuuntelin kokoomuksen ryhmäpuheenjohtajan Zyskowiczin puheenvuoroa, kuinka hän vakuutti, että jos tästä salista löytyy yksimielisyys, niin kyllä eläkeasia, nimenomaan kaksinkertainen pohjaosan leikkaus, tullaan tavalla tai toisella hoitamaan. Se on mielenkiintoista vakuuttelua, koska muutama viikko sitten vielä hän oli täysin ehdoton, että ei missään tapauksessa sillä asialla enää edetä.

Toivoisi, että kun hallitus tekee budjettia, se myös pyrkisi paikkaamaan sellaisia aukkoja, jotka ovat eittämättä syntyneet vuosien saatossa ja jotka kuitenkin olisi akuutisti hoidettava. Yksi on vuonna 26 syntyneiden rintamamiestunnukset ja heidän oikeutensa saada rintamamieslisää. On käsittämätöntä, että rintamalle lähetetyt ihmiset, jotka ovat matkustaneet Korialle ja jääneet sinne eivätkä ole joutuneet varsinaiselle sotatoimialueelle, eivät ole päässeet rintamamiestunnuksen piiriin. Koria-esimerkki vain yhtenä, varmaan siellä on paljon muitakin.

Arvoisa puhemies! Ei niin paljon huonoja asioita, ettei jotain hyvääkin voisi olla. Erityisellä mielihyvällä on todettava, että E18-tie on saamassa nyt tässä budjetissa kokonaissiunauksen. Tämä on erittäin suurella mielenkiinnolla ja mielihyvällä merkillepantava.

Alempaan tieverkkoon, joka rappeutuu selkeästi käsiin, samoin kuin kantateihin, on tässäkin budjettikeskustelussa pyrittävä saamaan vielä lisää rahaa, koska kyllähän se niin on, että jos seutukuntien väliset tieyhteydet eivät ole kunnossa, miten seutukunnat voivat harjoittaa siunauksellista yhteistyötä keskenään.

Arvoisa puhemies! Aikaa on kulunut se, mitä saa käyttää. Jatkan sitten seuraavassa puheenvuorossa.

Tapio Karjalainen  /sd:

Arvoisa puhemies! Maailma ei ole sama kuin eilen. Tällaisen dramaattisen lauseen olen lukenut ja kuullut viime tuntien aikana moneen kertaan. Saattaa olla, että karu arki tulee todistamaan, että kyseessä ei ole pelkästään tunneherkkä dramatiikka, vaan realismi, joka meitä muuttuneena kohtaa. Herkkyys terrorismille tässä globaalissa järjestelmässä paljastuu. Globaalin järjestelmän riskitekijöitähän on muitakin kuin tämä. Omassa ajattelussani eiliset tapahtumat tuovat pintaan tarpeen korostaa tervettä omavaraisuutta kansainvälisen yhteistyön rinnalla.

Arvoisa puhemies! Tämä budjetti on seitsemäs budjetti omalta osaltani tässä talossa, ja pidän sitä parhaana. Maailma ei tule valmiiksi tällä, mutta se on oikean suuntainen ja siinä suunnanmuutoksessa on aivan oikea vastaus tämän hetken vaatimuksiin myös suhdannepoliittisesti.

Muutama huomio tästä budjetista:

Liikenteen osalta budjetti lupaa suuret sijoitukset tuolle mainitulle Valtatie 18:lle ja Kerava—Lahti-radalle. Vaikka tulenkin Oulusta, täytyy sanoa, että ne ovat tässä kokonaisuudessa myös aluepoliittisesti hyvin järkeviä toimenpiteitä. Kun tämän sanoo, tietenkin heittää toiveen tuleville budjeteille. Keski-Suomen ja pohjoisen liikenneinfrassa on paljon sellaista, mikä on syytä vastaisuudessa ottaa tarkasteluun kunnostamisesta huolehtien.

Budjettikirjassa mainitaan, että rautatieliikenteen avaamista kilpailulle selvitetään. Minusta on syytä tämä ottaa tässä esille ja varoitella, että toivottavasti koneisto, joka tätä kilpailun avaamista valmistelee, ei sitoudu tuon avaamisen toteuttamiseen eikä aloita sitä, ennen kuin tämä talo on saanut sanoa tässä tärkeässä asiassa mielipiteensä. Uskon, että tämä talo ei ole valmis turvallisuus- eikä kokonaistaloudellisista näkökohdista tuon kilpailun avauttamiseen. Rataverkon supistaminen on joissakin sivulauseissa mainittu. Se on arveluttavaa. Rataverkon rullalle kääriminen tahtoo olla sellainen jatkuva toimenpide, jolle ei löydy helposti päätepistettä.

Aluepolitiikan osalta aluekeskukset on useaan kertaan mainittu myönteisenä asiana. Yleensä voi sanoa, että budjettikirja antaa oikeuden uskoa, että hallituksen taholla on havaittu hallitsemattoman muuttoliikkeen haitallisuus. Aluekeskusohjelma vastauksena tuohon huoleen on minusta ihan oikea, kun vain muistaa sen rajoitteet. Aluekeskusohjelma tuottaa tulosta myönteisenä vasta noin kymmenen vuoden mittakaavassa. Kuitenkin ongelmat muuttoliikkeen ja alueellisen epätasapainon osalta ovat tällä hetkellä käsissä. Sen takia budjettikirjan myönteiset osat aluepolitiikassa sisältyvät siihen, että kuntien mahdollisuudet selviytyä ovat nyt paremman huolen kohteena kuin aikaisemmin.

Minusta paras, nopein ja käyttökelpoisin aluepolitiikan väline on varmistaa kuntien mahdollisuudet selvitä tehtävistään. Hyvin toimiva kunnallinen palvelujärjestelmä nyt ja lähivuosina, pitkällä tähtäimellä Aluekeskusohjelma ehkä seutukunta-ajattelun vahvistamisella ryyditettynä, niitä voisi pitää järkevänä aluepoliittisena kokonaisuutena.

Arvoisa puhemies! Kaksinkertainen pohjaosan leikkaus eläkkeissä on puhututtanut. Se on tässä keskustelussa pyritty liittämään yleiseen eläkeläisten ongelmaan ja toimeentuloon. Minä omalta osaltani huomautan kuitenkin, että kyseessä ei ole yleinen eläkepoliittinen pulma, vaan se on yhteen eläkeläisryhmään kohdistunut ihan selkeä vääryys, joka on syytä korjata.

Leea  Hiltunen  /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ilahduin kovasti ed. Karjalaisen lähestymistavasta, kun hän totesi, että parasta aluepolitiikkaa on mahdollistaa kuntien selviytyminen. Olen vahvasti tätä mieltä itsekin. Kun aluekeskushankkeet on saatu liikkeelle, toivoisin kovasti, että myöskin rahallinen kohdentuminen aluekeskusten toteuttamiseen arvioitaisiin siinä suhteessa, riittääkö se rahallinen varaus, mikä nyt budjetissa on, vai onko mahdollisuutta vielä arvioida tätä uusiksi. Myöskin ed. Vehkaojan puheenvuorossa tuli aikaisemmin esille valtionosuuksien täysimääräinen indeksikorotus. Ymmärrän näin, että nimenomaan valtionosuuksien täysimääräinen indeksikorotus ja harkinnanvaraisen valtionosuuden lisääminen olisi tuki kuntien selviytymiselle ja näin ollen myöskin parasta aluepolitiikkaa.

Pekka Ravi /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minäkin pidin ed. Karjalaisen puheenvuoron aluepoliittista osaa erittäin ansiokkaana. Ne huomiot, jotka hän teki kunnallistalouden vahvistamisen suuntaan, olivat aivan oikeita. Puutun niihin itsekin hetken kuluttua myöhemmin.

Yhden huolenaiheen hänen kanssaan jaan. Se on juuri viittaus suunnitelmiin, että vähäliikenteisiä ratoja ollaan suunnittelemassa otettaviksi kokonaan pois käytöstä. Sitä perustellaan tämänhetkisten liikennemäärien vähäisyydellä. Kun asiaa on kuitenkin selvitelty, on huomattu, että nimenomaan elinkeinoelämän ja esimerkiksi puuhuollon ja metsäteollisuuden viennin osalta tällä hetkellä vähäliikenteiset rataosuudet tulevat tulevaisuudessa olemaan huomattavasti enemmän käytössä. Päinvastoin pitäisi pyrkiä kehittämään niiden toimintaedellytyksiä.

Osmo Puhakka /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minäkin liityn niihin, jotka ovat tottuneet kuuntelemaan ed. Karjalaisen puheenvuoroja hyvin tarkalla korvalla, ennen kaikkea hänen viitoituksiaan aluepolitiikasta. Nyt kuitenkin liikennepoliittisesti epäilen, että häneltä yksi suunta unohtui, kun hän otti tieasioita esille. Minusta erittäin tärkeää olisi myös puhua Kuutostien tärkeydestä olletikin, koska sen tien varressa on puunjalostusteollisuutemme yksi ihan ehdoton keskittymä. Tällä hetkellä Kuutostie on erittäin vaarallinen. Toivoisin, että Oulun suunnalta myös kiinnitettäisiin huomiota erityisesti Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan puunjalostusteollisuuden kuljetusongelmiin.

Lauri Kähkönen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ensin aluekeskuksista: Viime viikolla valtioneuvosto teki päätöksen niistä, ja jollakin tavalla uskottavuutta heikentää se, että valtioneuvosto ei pitäytynyt sisäasiainministeriön asiantuntijatyöryhmän esityksessä, vaan syystä tai toisesta, joita me edustajat voimme vain arvailla, tämä avattiin ja sitten niitä lisättiin. Toivon, että alueilla, joiden hakemukset hylättiin, voitaisiin muuta kautta osoittaa tähän toimintaan ja hyviin esityksiin myös resursseja.

Aivan lyhyesti ratahankkeista: Muun muassa, jos Oulun suuntaan Pohjois-Karjalasta kulkeva rata pannaan niin sanotusti rullalle, viedään suurteollisuuden toimintaedellytykset ja samalla myös asumisen ja olemisen edellytykset tältä alueelta.

Arto Seppälä /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Budjettiesitys on pääpiirteissään oikean suuntainen ja hyväksyttävissä. Siinä on paljon juuri niitä painotuksia, joita tässäkin salissa käydyissä keskusteluissa on pidetty keskeisinä kysymyksinä tulevia vuosia ajatellen.

Kuntien rahoitusasemaa parantavat toimenpiteet ovat myös Etelä-Savon kunnallistaloudelle erittäin tervetulleita. Maakunnan kunnallistalous on vuosikatteella esitettynä negatiivinen vuonna 2000. Tämä kehitys on ollut jo usean vuoden poikkeavaa verrattuna koko maan kunnallistalouden kehitykseen. Tulevissa kuntatalouden ratkaisuissa korostuu valtionosuuksien merkitys, koska kuntien verotulot heikkenevät.

Kuntien talouden vakautta ja positiivista kehitystä ei vieläkään pystytä turvaamaan riittävällä tasolla. Näyttää siltä, että kuntien yhteenlasketut tulot ensi vuonna paranevat, mutta esimerkiksi sinällään tarpeelliset veronkevennykset väistämättä tarkoittavat alemman tulotason alueella kuntien verotulokertymän pienentymistä. Harkinnanvaraista tukea kunnille pitää varata riittävästi. Määrärahan tulisi olla edellisvuosien tasolla, ja ne tulisi siinä pitääkin, kunnes voidaan selvästi osoittaa tarpeen väheneminen. Aluetukiin pitää myös varmistaa riittävästi varoja.

Etelä-Savon maakunnalla ei tänä vuonna ole käytössään kansallista maakunnan kehittämisrahaa, ja ensi vuonna tilanne näyttää olevan sama. Talouden kasvun hidastuminen ja täysin mahdollinen työttömyyden lievä nousu ensi vuoden aikana on huomioitava. Työttömyyden kasvu koskettaa aina ensin erityisesti kasvukeskusten ulkopuolisia alueita. Yritys- ja muilla tuilla voitaisiin taata työpaikkojen säilyminen. Tämä olisi sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta mukavampi tapa hoitaa työllisyysasiaa heikommin menestyvillä alueilla.

Mielestäni on ongelmallista, että Etelä-Savo on saanut selvästi pienemmän osuuden palkkaperusteisesta työllistämistuesta valtionhallinnolle kuin muut niin sanotut kehitysalueet. Myös kunnille ja kuntayhtymille suunnatuissa resursseissa on maakuntamme ollut vastaavia alueita heikommalla.

Arvoisa rouva puhemies! Mikkelin ja Seinäjoen lentopaikkojen tuki tulisi nostaa 90 prosenttiin. Lentokenttien merkitys maakunnille on suuri, mutta ne tarvitsevat melkoisesti tukea valtiolta. Mikkelissä lentokentän kehittämistä on haitannut avustuksen saamiseen liittyvä epävarmuus, ehtojen muuttuminen ja avustuksen pienentyminen. Mikkelin kaupunki on omalta osaltaan ollut tukemassa lentoliikenteen jatkumista yhdessä Savonlinnan kaupungin kanssa. Tehdyillä ratkaisuilla, joihin liittyy muun muassa tappiotakuu, on säännöllisen liikenteen jatkuminen Mikkeliin turvattu, joten valtionavun Mikkelin kentän ylläpitoon tulisi olla vähintään kuluvan vuoden budjetin tasolla. Vuosittain tehtävät muutokset aiheuttavat epävarmuutta ja hankaloittavat tulevien vuosien liikennöinnin suunnittelua.

Toinen Etelä-Savon kannalta tärkeä liikennehanke on Viitostien kunnostaminen, johon ei ensi vuodelle esitetä lainkaan rahoitusta. Valmistumassa oleva Seppälänjoki—Vihantasalmi-osuuden sisällä on tieosuus Koirakivi—Karankamäki, jonka parantamisen kustannuksiksi on arvioitu 4,3 miljoonaa euroa. Lisäksi tiellä on muutamia muita osakokonaisuuksia, joiden rahoitus tulisi kohtuullisella aikavälillä varmistaa.

Viitostien kunnostaminen näyttää olevan jonkinlainen ikuisuushanke. Emme voi antaa sellaista signaalia, että kunnostaminen loppuu. Työtä on jatkettava vaikka tällaiseen hitaasti mutta varmasti -tyyliin. Totta kai me Kuutostietäkin olemme tukemassa Etelä-Savossa.

Jo usean vuoden ajan on ollut vaatimuksia siitä, että pelastushelikopteritoiminta tulisi rahoittaa valtion budjetista kansalaiskeräysten ja Raha-automaattiyhdistyksen avustusten sijaan. Useana vuonna on nämä vaatimukset sivuutettu, ja pelastushelikopteritoiminta on edelleen täysin riippuvainen hyväntahtoisten kansalaisten auttamishalusta. Olisi jo korkea aika huolehtia tämä asia kuntoon budjetissa. Pelastushelikopteritoimintaan kuuluvat ensihoito, sairaankuljetus, sammutus ja kadonneiden ihmisten etsintä. Pelastushelikopteritoiminta on merkittävä turvallisuuslisä muun muassa Itä-Suomen vesistöjen pirstomilla sekä alempiasteisen tieverkon osalta ongelmallisilla alueilla.

Arvoisa rouva puhemies! Opetusministeriön hallinnonalalta haluaisin kiinnittää huomiota erityisesti nuorisotyön määrärahoihin sekä kirjastojen suureen osuuteen veikkausvoittovaroista. On jo sovittu, että kirjastomäärärahoja ei vuonna 2003 alkavan 10 vuoden siirtymäkauden jälkeen enää makseta veikkausvoittovaroista. Mielestäni siirtymiseen olisi syytä varautua ensi vuoden budjetissa, jossa kirjastojen määrärahoista esitetään alle 10 prosenttia maksettavaksi budjettivaroista ja, mikä erityisen silmäänpistävää, veikkausvoittovaroista myönnettävää avustusta kirjastoille kasvatettavaksi 1,2 miljoonalla eurolla, mikä on täysin eduskunnassa vallitsevan mielialan ja toiveiden vastaista. Veikkausvoittovarojen edunsaajista taiteen, nuorison ja liikunnan keskeisten järjestöjen yhteinen kanta on, että kirjastomäärärahoja tulisi siirtää 8,5 miljoonaa euroa enemmän maksettavaksi budjettivaroista ja vapautuva määrä veikkausvoittovaroista tulisi jakaa mainittujen edunsaajatahojen kesken.

Nuorten työpajoille tulisi suunnata enemmän rahaa sekä perustoimintaan että toiminnan kehittämiseen. Työpajojen rooli nuorten tukemisessa ja työelämään valmentamisessa kasvaa edelleen. Toimintaan osallistuvat nuoret tulevat lähivuosina todennäköisesti olemaan entistä vaikeampia tapauksia. Työpajoilla tarvitaan uusia työtapoja entisten sinällään hyväksi todettujen lisäksi. Esimerkiksi päihdetyö tulee pajoilla nousemaan lähivuosien aikana tärkeäksi. Kaikkiaan yksi suurimpia nuorisotyön haasteita on ennalta ehkäisevä huumetyö, jonka hoitaminen on asetettu aivan keskeiseksi vaatimukseksi nuorisotyötä tekeville tahoille. Tähän myönnettävät määrärahat ovat kuitenkin riittämättömiä. Emme voi vaatia tuloksia, jollemme itse ole valmiita myöntämään taloudellisia resursseja työn tekemiseen.

Vapaan kansalaistoiminnan merkitys on Suomessa ollut aina suuri. Nuorten toiminta ja aktiivisuus on merkki siitä, että kansalaistoiminnalla on hyvä tulevaisuus edessään. Nuorisojärjestöjen avustukset putosivat rajusti laman aikana. Korotuksia on pikkuhiljaa saatu tehtyä, mutta valtionapujen taso ei vieläkään ole lamaa edeltävällä tasolla. Saman kohtalon ovat kokeneet myös liikuntajärjestöt.

Joka vuosi maassamme syntyy useita uusia järjestöjä, joista monet hakevat valtionapukelpoisuutta. Viime vuosien aikana ei järjestöille suunnattujen avustusten määrässä ole riittävästi huomioitu sitä, että jaossa mukana olevien järjestöjen määrä kasvaa. Selvää on, että valtio ei missään tapauksessa itse pystyisi tuottamaan näitä palveluja sillä rahalla, mikä niihin käytetään valtionavuissa. Siksi pitäisikin nuoriso- ja liikuntajärjestöjen valtioapujen olla nykyistä suurempia.

Keskustelun nopeatahtinen osa päättyy.

Pekka Ravi /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Ensi vuoden talousarvio on valitettavasti jouduttu laatimaan varsin epävarmojen talousnäkymien vallitessa. Useiden vahvan kasvun vuosien jälkeen tänä ja ensi vuonna taloudellinen kasvu ei tule olemaan yhtä ripeää kuin aikaisemmin. Poikkeuksellisen pulmalliseksi tilanteen tekee se, että arviot tulevasta kansainvälisestä taloudellisesta kehityksestä ovat varsin ristiriitaisia. Epävarmuutta edelleen osaltaan lisäävät eiliset Yhdysvaltojen järkyttävät tapahtumat ja siitä seuraavat varsin mittavat vaikutukset.

Maan hallituksen noudattama pitkäjänteinen ja johdonmukainen talouspolitiikka on tehnyt mahdolliseksi tässäkin tilanteessa antaa eduskunnalle sellainen talousarvioesitys, jossa lyhennetään valtionvelkaa, kevennetään verotusta ja mahdollistetaan kansalaisille tärkeiden peruspalvelujen parantaminen. Budjetilla pyritään edistämään talouskasvua ja työllisyyttä keventämällä ansiotulojen verotusta ja alentamalla välillisiä työvoimakustannuksia. Tuloveroa on voitu laskea ennalta sovittua enemmän ja samalla on voitu vielä nostaa veroasteikon alinta tulorajaa.

Kun ed. Mauri Salo äskeisessä puheenvuorossaan verotuksen linjausta kritisoi jotenkin sillä tavalla, että hallitus on pitänyt sanansa työmarkkinaosapuolten suhteen, niin minusta se on juuri oikeata politiikkaa. Sanansa pitäisi pyrkiä aina pitämään. En oikein ymmärtänyt kritiikin kärkeä.

Arvoisa rouva puhemies! Sitten kuntatalouteen: Budjettiesitykseen sisältyy useita kunta—valtio-suhteeseen vaikuttavia toimenpiteitä. Näiden yhteisvaikutuksena on laskettu kunnallistalouden vahvistuvan ensi vuonna noin 260 miljoonaa euroa eli puolitoista miljardia markkaa. Kunnallistalouden kannalta erittäin merkittävä rakenteellinen uudistus on arvonlisäveron takaisinperinnästä luopuminen. Asiaa on kuntien taholta jatkuvasti pidetty esillä ja nyt syntynyttä ratkaisua on pidettävä todella tervetulleena. Uudistuksen toteuttaminen pääosin yhteisöveron osuuksien eikä valtionosuuksien pienentämisen kautta on perusteltu ja oikeudenmukainen ratkaisu. Tästä hyötyvät erityisesti taloudellisesti heikoimmassa asemassa olevat kunnat.

Vaikka kuntien talouden kokonaisuutena voidaan todeta vahvistuvan, on syytä huomata kuntakentän sisällä vallitseva eriarvoinen tilanne. Tätä kuvastaa esimerkiksi harkinnanvaraista rahoitusavustusta hakeneiden kuntien erittäin suuri määrä. Vaikkakin voi olla ja varmastikin on niin, että hakijoiden joukossa on kuntia, jotka niin sanotusti kokeilevat kepillä jäätä ja joiden osalta avustuskriteerit eivät tule täyttymään, ei tämän avustuksen käyttökelpoisuutta ja merkitystä tule vähätellä tai asettaa kyseenalaiseksi.

Arvoisa rouva puhemies! Viime viikolla puolustus- ja turvallisuuspoliittisen selonteon yhteydessä käydyssä keskustelussa tuli tässä salissa esille mielenkiintoinen ilmiö. Aluepoliittinen näkökulma ja sen huomioon ottaminen ratkaisuissa sai tukea sellaisten alueitten edustajien taholta, joilta sitä tähän asti on harvemmin kuultu. Pidän tätä erittäin myönteisenä kehityksenä ja toivon, että sama harrastuneisuus ja into tulee myöskin jatkossa säilymään ja erityisesti myös silloin, kun siirrytään käsittelemään hieman kauempaa kotiseudulta olevien alueitten kysymyksiä.

Merkillepantavaa on mielestäni myöskin se, että Pääkaupunkiseudulla on varsin monella taholla havahduttu huomaamaan ne ongelmat, joita liian voimakkaasta maassamuutosta aiheutuu. Tukea aluepoliittisten toimien tehostamiselle onkin alkanut yhä enemmän tulla Pääkaupunkiseudulla syntyneiden tai siellä pitkään asuneiden taholta. Suurin vastustus taitaakin tätä nykyä kummuta niin sanottujen äskettäin junan tuomien pääkaupunkiseutulaisten joukosta.

Maan hallitus on todennut kansallisen aluepolitiikan tehostamisen välttämättömäksi. Monesti tässäkin keskustelussa mainitun kahdeksan kohdan toimenpideohjelman toteuttaminen on hyvässä vauhdissa. Budjettiesityksessä on selkeästi nähtävissä monia alueellisen kehityksen tasapainottamiseen tähtääviä toimenpiteitä. Näistä mainittakoon muun muassa aluekeskusten kehittämiseen, perustienpitoon, yksityisteitten valtionapuun ja rataverkon kehittämiseen osoitetut lisämäärärahat.

Arvoisa puhemies! Aitojen, pysyvien työpaikkojen luominen varsinkin Itä- ja Pohjois-Suomessa vaatii paljon ponnisteluja ja useitten toimijoitten hyvää yhteistyötä. Vaikuttaa siltä, etteivät ne ongelmat, joita tuossa työssä kohdataan, ole samanlaisia eri puolilla maata eikä niiden merkitystä kehityksen jarruna aina ymmärretä. Esimerkiksi yrityksille suuntautuvien suorien yritystukien merkitystä ei täältä Ruuhka-Suomesta katsottuna havaita. Toimintansa aloittavien tai sitä laajentavien yritysten kohdalla suorat, muun muassa investointeihin suuntautuvat tuet ovat monasti aivan ratkaisevassa asemassa. Esimerkiksi toimitilojen rakentamisen suhteen tilanne on hyvin erilainen Pääkaupunkiseudulla ja esimerkiksi Pohjois-Karjalassa. Toimitilojen rakentaminen ja edelleen vuokraaminen tuotantotoimintaan ei Pohjois-Karjalan olosuhteissa ole kannattavaa liiketoimintaa, ja siksi tarvitaan valtiovallan ja myöskin kuntien mukaantuloa.

Käsittääkseni hallitus on parhaillaan selvittämässä yritysten suorien tukien tasoa EU-maiden kesken. Alustavat tiedot tuosta selvityksestä viittaavat siihen, että meillä tässä suhteessa on paljonkin parantamisen varaa.

Sitten, arvoisa rouva puhemies, otan esille erään paikallisen ongelman.

Vuonna 2000 valtioneuvosto teki periaatepäätöksen Metsäntutkimuslaitoksen Joensuun tutkimuskeskuksen kehittämisestä. Tälle vuodelle hallitus esitti tarvitun 5 miljoonan sijasta 1 miljoonaa markkaa. Valtiovarainvaliokunta ja myöhemmin koko eduskunta korjasi tämän tilanteen muuttamalla tuon miljoonan viideksi. Nyt ensi vuodelle varsinaisesti tutkimuskeskuksen kehittämiseen ei erillistä rahaa talousarviossa ole enää osoitettu.

Näyttäisi siis siltä, että kehittäminen jää täysin kesken. Tuntuu erittäin vaikealta uskoa, että näin on todella haluttu tapahtuvan. Haluan uskoa, että kyseessä on työtapaturma, joka budjetin eduskuntakäsittelyn aikana tulee korjata. Joensuun tutkimuskeskuksen kehittämiseksi todellakin tarvitaan 5 miljoonan markan erillispanostus, jotta voidaan turvata hankkeen eteneminen alkuperäisen ja aiemmin hyväksytyn suunnitelman ja aikataulun mukaisesti.

Jonkin asteista epävarmuutta on ollut myös Metsäntutkimuskeskuksen uudisrakennushankkeen suhteen. Tuntuu jotenkin erikoiselta, ettei kyseisen hankkeen toteuttaminen ota onnistuakseen suoraan Senaatti-kiinteistöjen toimesta, vaikka periaatetasolla tuo ratkaisu on kristallinkirkas. No, kun näin on, että on ongelmia, paikalliset toimijat ja erityisesti Joensuun kaupunki ovat tässä tilanteessa sitoutuneet edistämään hankkeen toteutumista varsin merkittävällä tavalla. Onneksi viimeisimmät tiedot neuvottelutilanteesta kertovat, että asia on saamassa käyttökelpoisen ratkaisun.

Korkean asteen koulutuksella ja tutkimuksella on merkittävä rooli alueellisessa kehityksessä. Yliopistot ja ammattikorkeakoulut yhdessä elinkeinoelämän ja muiden toimijoiden kanssa muodostavat innovaatiokeskittymiä ja edistävät alueensa väestön koulutustasoa. Näin on luotu pohjaa muun muassa alueiden taloudelliselle kasvulle. Itä-Suomen yliopistoilla ja yliopistoyksiköillä sekä ammattikorkeakouluilla on selvä aloituspaikkojen vajaus. Tällä vajauksella on vaikutusta sekä opiskelijoitten mahdollisuuteen opiskella kotiseudullaan että yliopistojen resurssien pienenemisen kautta myöskin alueellisiin kehittämistavoitteisiin. Koulutusvolyymin nostaminen jo pelkästään alueellisen kehittämisen näkökulmasta on erittäin perusteltua.

Arvoisa rouva puhemies! Heikentyvistä talousnäkymistä huolimatta hallitus on mielestäni onnistunut erinomaisesti budjettiesityksensä laadinnassa. Tämä esitys antaa hyvät eväät vastata julkisen talouden tulevaisuuden haasteisiin.

Seppo  Kanerva  /kok:

Arvoisa puhemies! Eduskunnan tarkoitus ei ollut leikata kansaneläkkeen pohjaosaa niiltä, joilta jo kertaalleen oli leikattu vastaava rahamäärä kokonaiseläkkeestä. Tämä kaksinkertainen leikkaus on tässä salissa todettu vääryydeksi, joka on kompensoitava. Esityksen tekeminen on annettu hallitukselle.

Ennen lomia ministeri Perho totesi, että ainoa oikeudenmukainen tapa on, että kaksinkertaisen leikkauksen uhrit hakevat itselleen uutta eläkepäätöstä. On tietysti ruma kauneusvirhe, että eläkejärjestelmä ei pysty itseoikaisuun. Järjestelmä ei siis pysy enää vastuullisten hoitajiensa käsissä, kun se on ryhtynyt rikkomaan omaa keskeistä ja aikaisemmin noudattamaansa periaatetta, että jo myönnettyihin eläkkeisiin ei puututa taannehtivasti.

Pahempi ja varsinaisesti vastoin kaikkia oikeusvaltion periaatteita sen sijaan oli sosiaali- ja terveysministeriön ajatus, että hakemuksia ryhdyttäisiin ottamaan vastaan vuonna 2002, mutta korjattua eläkettä ryhdyttäisiin maksamaan vasta vuonna 2003 euroon siirtymisen vuoksi. Eihän euroon siirtymisellä ja eläkkeiden leikkaamisessa tehdyn virheen korjaamisella ole mitään asiallista yhteyttä.

Budjettiriihessä Perhon ajatukset sitten kaatuivat, ja nyt kehitellään muita kompensaatiokeinoja. Niihin sisältyy kuitenkin ongelma, joka voi viedä asian ihmisoikeustuomioistuimeen. Arviolta 120 000 ihmiseltä on pienennetty eläkettä teknisin perustein, siis mielivaltaisesti. Monien ihmisten ainoaan omaisuuteen kohdistunut virhe on havaittu ja on korjattava heille. Ei auta, jos se korvataan muille.

Tässäkin salissa puhumme virheellisesti kansaneläkkeen pohjaosan kaksinkertaisesta leikkauksesta. Ensimmäisellä kerralla kuitenkin kokonaiseläkkeen ansioeläkettä vähennettiin pohjaosan määrällä, toisella kerralla poistettiin kansaneläkkeen pohjaosa. Kun kansaneläke pieneni, työeläkkeen olisi kuulunut nousta. Se on eläkepoliittisen historiallisen kompromissin kulmakiviä. Virheestä ovat hyötyneet Valtiokonttori, Kuntien eläkevakuutus ja työeläkelaitokset. Niille on jäänyt vuosittain 500 miljoonaa markkaa eläkeläisille kuuluvia rahoja.

Tässä salissa kenenkään on turha väittää, ettei rahoja pitäisi ja voitaisi palauttaa taannehtivasti koko ajalta ja myös kuolinpesille. Pystyiväthän eläkelaitokset pelkästään vuonna 2000 palauttamaan työnantajille työeläkevakuutusmaksuja yhteensä 1,1 miljardia markkaa.

Pohjaosan leikkauksen korvaamisella työeläkkeeseen on suuri periaatteellinen merkitys myös jokaisen vielä työssä olevan eläketurvalle. Siksi olen esittänyt, että budjettiin otetaan määräraha kaksinkertaisen leikkauksen korjaamiseksi. Jos sitä ei oteta ja käytetä työeläkkeiden korottamiseen virheen korjaamiseksi, vastaisuudessa mikä tahansa tilapäinen eduskunnan yksinkertainen enemmistö voi puuttua ihmisten työeläketurvaan.

Lopuksi lausun ihmettelyni demokratian käsitteen katoamisesta maassamme. Sitä voisi sanoa demokratian kriisiksi. Olemmehan me hallituspuolueiden kansanedustajat valinneet ministerimme ja antaneet heille tehtäviä, muun muassa äsken mainitun kaksinkertaisen leikkauksen korjaamisen. Nyt he sitten tekevätkin toisenlaisen päätöksen ja yrittävät piiskata kansanedustajat ryhmäkurivelvoitteella ja muilla uhkauksilla pettämään äänestäjille antamamme lupauksen ja luopumaan päätöksistämme. Kaiken huipuksi eräs poliittinen kansliapäällikkö jopa yllyttää, että näin pitäisi menetellä ja että eduskunta saamattomien, kilttien kansanedustajien kumileimasimena nyökyttelisi hallitukselle. Siksi tekee mieli kysyä: Kuka oikein käskee tässä talossa? Pitäisikö eduskunnan harkita eroaan, kun sen tahto ei toteudu kansanedustajan haluamalla tavalla, vai olisiko eron pyytäjänä toinen osapuoli, se, jonka tulisi totella valitsijoitaan eli eduskunnan enemmistöä? Siinäpä mietittävää. — Ei muuta, rouva puhemies.

Liisa Hyssälä /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Jatkan ihan juuri tuosta, mihin ed. S. Kanerva lopetti. Hän viittasi sanoilla "toinen osapuoli" selvästi hallitukseen, ja tulkitsen, että hän esittää tässä epäluottamusta hallitukselle, koska hän ei ollut tyytyväinen tässä hallituksen aikaansaannoksiin ja koko hänen puheensa tähtäsi siihen, että tämä asia on hoidettu huonosti ja väärin ja että hallitus on siinä syyllinen. Minä kannatan tältä osin ed. Kanervan asiaa ja tulkitsen sen niin, että kysymyksessä on epäluottamuslause.

Ed. Kanerva totesi, että eduskunnan tarkoitus ei ollut pohjaosan poistaminen kahteen kertaan. Ed. Kanerva, tämä oli eduskunnan tiedossa silloin, kun tätä päätöstä tehtiin. Olen tullut itse eduskuntaan vuonna 95, ja tämä poisto aloitettiin vuoden 96 alusta. Olin sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. Keskustan ryhmä ainoana vastusti tätä, ja kaikki nämä faktat ja asiat olivat tiedossa. Meillä on tästä vastalauseet sieltä saakka joka vuosi. Olemme tehneet samat vastalauseet, kun tätä on vuodesta 96 viime vuoteen, niin kuin hyvin tiedämme, poistettu, ja täällä salissa käyty keskustelut. Eduskunta siis tiesi koko ajan ihan tasan tarkkaan, mistä on kysymys.

Ministeri Mönkäre jossain käänteessä sanoi, että kenenkään käteenjäävä eläke ei pienene, kun tehtiin näitä leikkauksia. Muistan hyvin, kun täällä eduskunnassa ed. Kuoppa sanoi, että tämähän on sitten aivan ihmeellistä matematiikkaa, kun yli 300 miljoonaa on eläkejärjestelmiin syntyvä säästö ja kuitenkaan kenenkään eläke ei pienene. Valtio säästi, eläkeläiset menettivät, mutta kenenkään eläke ei pienentynyt. Tällä tavalla voitaisiin hoitaa paljon muitakin raha-asioita. Tämä on ihmeellistä matematiikkaa.

Pohjaosan poistostahan on puhuttu joissakin puheenvuoroissa, että olisi kysymys hyvätuloisista eläkeläisistä. Vastoin yleistä käsitystä osa näistä eläkeläisistä on todellakin suhteellisen pientä työeläkettä saavia työkyvyttömyyseläkeläisiä, niitä, jotka ovat menettäneet työkykynsä, ennen kuin ovat tulleet vanhuuseläkeikään, 65:n ikäisiksi. Heillä ei ole pitkää työuraa, he ovat sairaseläkeläisiä. Tämä on ihan kohtuuton leikkaus, ja tämä on eläkejärjestelmiin todellakin yli 500 miljoonaa vuositasolla. Mielestäni tämä on ihan yhtä väärin kuin kansaneläkkeen pohjaosan poisto. Siinähän myöskin on pientä eläkettä saavista kysymys, jotka joutuivat menettäjiksi.

Tässä tietenkin, kun puhutaan työeläkkeistä, on ennenkuulumatonta, että täällä eduskunta pienentää jonkun ansaitsemaa työeläkettä. Se on aivan ennenkuulumatonta, että näin voi tapahtua. Ihmiset ovat maksaneet maksuja, ovat olleet töissä ja saaneet työeläkettä, ja siitä on nyt leikattu.

Arvoisa rouva puhemies! Puhun seuraavaksi hiukan koulutuspolitiikasta ja sitten yrittäjyydestä, koska minulla on sellainen puheenvuoro, jonka on sallittu olla pidempi.

Meillähän on käsitelty täällä hyvinkin usein korkeakouluihin, yliopistoihin, liittyviä kysymyksiä. On todettava, että uusi budjetti ei lupaa hyvää yliopistoille. Yliopistoilla on nimenomaan ollut puute perusrahoituksesta, ja ensi vuonna rahoituksen vajetta paikataan 240 miljoonalla markalla. Kuitenkin tästä rahasta liki puolet on sidottu etukäteen eri koulutushankkeisiin, kuten tutkijankoulutukseen ja tietoteollisuuteen. Lisäksi siinä on sisällä 75 miljoonaa markkaa jo aiemmin niin sanotussa tulevaisuuspaketissa myönnettyä rahaa. Eli kun antaa saman rahan kahteen kertaan, se näyttää ikään kuin enemmältä. Täällä onkin paikalla ministeri Sasi, joka on tunnettu laskumies. Hän voi tämän korjata, jos näin ei ole.

Yliopistoilta on vaadittu tehokkuutta ja niitä on kuritettu huonoina aikoina, mutta ei ole muistettu aikojen parantuessa. Yliopistojen toiminta on viimeisten kymmenen vuoden aikana laajentunut voimakkaasti. Maisterintutkintojen määrä on kasvanut 37 prosenttia ja tohtorintutkintojen 121 prosenttia. Opiskelijamäärät ovat nousseet kymmenillätuhansilla, mutta opettajamäärät yhä vain laskevat. Niinpä opettaja—opiskelija-suhde on 44 prosenttia heikompi nyt kuin vuonna 91 eli kymmenen vuotta sitten, huom. ministeri Sasi: 44 prosenttia heikompi. Suomi on opiskelijakohtaisen perusrahoituksen määrässä Oecd-maiden viimeisimpiä, ellei tänä päivänä jo viimeisin. Niinpä opiskelijoiden arkipäivää ovat massaluennot, heikentyvät laitteet ja kirjastot ja jonotukset eri opintoryhmiin. Ohjaus on hyvin puutteellista erityisesti graduvaiheessa, joten opinnot pitkittyvät. Professorien aikaa haukkaa ulkopuolisen rahoituksen etsintä, joka kattaa jo keskimäärin noin 36 prosenttia budjeteista. Miten näin on päässyt käymään? Eikö pienen maan valtti olisi nimenomaan kovatasoinen koulutus ja osaavat ihmiset? Tätä voi kyllä kysyä.

Kun kirjoitin näin Ilta-Sanomissa, opetusministeriön yliopistoyksikön johtaja Markku Mattila vastasi kirjoitukseeni. Hän totesi, että "ensi vuoden budjetti ja yliopistojen kehittämistä koskevat päätökset lupaavat hyvää yliopistoille. Tänä vuonna yliopistojen määrärahat lisääntyvät 403 miljoonaa markkaa viime vuoteen verrattuna". Vastauksessaan hän ei kykene kuitenkaan osoittamaan yhtään kohtaa kirjoituksestani vääräksi. Sen sijaan voin todeta, että tämä 403 miljoonaa markkaa, jota hän mainostaa, koostuu seuraavista summista: 190 miljoonaa markkaa siitä menee palkankorotuksiin — huom. puolet palkankorotuksiin. Korkeakoulujen korvamerkittyjä alueellisen kehittämisen rahoja siinä on 20 miljoonaa markkaa, mutta esimerkiksi Turun yliopistoon tästä ei tule penniäkään. Tutkijakoulujen laajentamiseen on noin 25 miljoonaa markkaa, jolloin yliopistojen saama rahoituksen lisäys on noin 170 miljoonaa markkaa. Kun samanaikaisesti yliopistojen tilakustannukset ovat kasvaneet noin 56 miljoonaa markkaa, tietoteollisuuden koulutuksen laajennus vie päältä pois 30 miljoonaa markkaa ja muut koulutuksen laajentamishankkeet 20—30 miljoonaa markkaa, yliopistojen perusrahoitukseen, josta juuri yliopistomiehet ja kaikki ovat käyneet sivistys- ja tiedejaostossa sekä sivistysvaliokunnassa puhumassa, jää todellisuudessa noin 50 miljoonaa markkaa, joka on yhden prosentin verran.

Nyt voi tietysti kysyä, mikä olisi oikea taso. Oikea taso olisi juuri se, jonka sivistysvaliokunta jo kerran päätti, jonka se toi tänne suureen saliin ja joka täällä kertaalleen hyväksyttiin. Se olisi noin miljardi markkaa. Siihen tässä ei päästä, vaikka opetusministeriön yliopistoyksikön johtaja kuinka yrittäisi näillä kirjoituksensa luvuilla pelata. Ne eivät vain valitettavasti osu tähän tasoon, josta täällä on jo kerran päätetty.

Arvoisa rouva puhemies! Hiljattain tullut tieto kertoo, että meillä on 10 000 yrittäjää vähemmän kuin vuosi sitten. Mielestäni tätä ei ole ollenkaan oikein noteerattu, ei täälläkään keskusteluissa. Toisen tutkimuksen mukaan asenteet yrittäjyyteen ovat yllättävän kielteiset. Vain 12 prosenttia tutkitusta kohderyhmästä piti yrittäjänä toimimista erittäin houkuttelevana. Pk-yritysten barometri taas kertoo, että yhä pienempi osa yrityksistä haluaa kasvaa. Tyydytään siis nykyisiin asemiin. Missä vika piilee? Varmasti yrittäjänä toimimisen turvattomuus ja korkeat sivukulut ovat syitä tähän. Kun katsoo ensi vuoden budjettia näistä näkökulmista, niin mielestäni siellä ei ole pienyrittäjyyteen kohdistettu sitä huomiota, jonka se olisi ansainnut. On laskettu, että meiltä puuttuu 100 000 pienyritystä, jos verrataan maatamme muuhun keskeiseen Eurooppaan, kilpakumppaneihimme.

Viimekeväisessä pk-barometrissa, jossa oli 4 000 vastaajayritystä, työn sivukulut arvioitiin suurimmaksi työllistämisen esteeksi. Tilanne on säilynyt samansuuntaisena vuosikausien ajan. Sivukulut koostuvat tietysti hyvin monista eri osioista, mutta ne eivät ole riittävästi laskeneet. Olisin toivonut, että kauppa- ja teollisuusministeri olisi nyt tämän puheen kohdan ajan jaksanut olla täällä salissa, sillä tämä on selvä viesti hänelle. Otin itse asiassa tämän puheeseeni juuri sen takia, kun näin, että ministeri Sasi, jonka toimialaan tämä erityisesti kuuluu, oli salissa. Hänen olisi ollut hyvä kuulla, että alasta riippuen sivukulujen osuus tehdyn työajan palkoista vaihtelee ja on keskimäärin 65 prosentin luokkaa Tilastokeskuksen mukaan. Tutkimuksessa työnantajaksi ryhtymisen kynnyksistä — Mäki ja Pulkkinen ovat tehneet tämän tutkimuksen — arvioitiin yhden uuden työntekijän palkkauksen edellytykseksi noin 390 000 markan suuruinen liikevaihdon kasvu. Liikevaihdon tulee noin kolminkertaistua suhteessa uuden työntekijän palkkauskuluihin. Eräänä syynä tähän kertoimeen ovat nimenomaan työn sivukulut.

Budjetissa ei myöskään ole arvonlisäveroon eikä 50 000 markan rajaan minkäänlaisia uusia ehdotuksia. Suomen Yrittäjien perusvähennysmalli, jossa liikevaihdon ylittäessä verovapaan 50 000 markan rajan maksettavaa alvia kevennetään liukuvasti poistuvalla vähennyksellä, tarjoaa mielestäni mahdollisuuden arvonlisäverokynnyksen loiventamiseen. Tällä mallilla voitaisiin keventää pienimpien yritysten arvonlisäverorasitusta ja helpottaa pienimuotoisen liiketoiminnan kasvua ja toisaalta vähentää houkutusta toimia harmaan talouden piirissä. Arvonlisäverotuksen rakenteen selvittäminen on merkitty hallitusohjelmaan. Tässä pitäisi ryhtyä toimiin, mutta minä ihmettelen, missä esimerkiksi nämä ovat ensi vuoden budjetissa.

Arvoisa rouva puhemies! Lehdissä on kovasti kirjoiteltu, että kuntien talous vakautuu tämän uuden budjetin myötä. Valtionosuuksien yksikköhinnoissa on lehtitietojen mukaan kovia korotuksia jne. On unohdettu, että samaan aikaan korotetaan kuitenkin myös kunnan laskennallista rahoitusosuutta tuntuvasti. Esimerkiksi omassa kunnassani Liedossa sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuutta saanemme noin 1,7 miljoonaa markkaa kuluvaa vuotta enemmän, mutta pelkästään sairaanhoitopiirin valmisteilla oleva talousarvio näyttää maksuosuuden kasvua yli 3,5 miljoonaa markkaa, vaikka hoitopäivien määrä silti vähenee.

Hyvät kuulijat, helppo laskea tämä yhtälö. Siis tulee lisää rahaa, mutta nyt on jo niitattu yli kaksinkertaiset menot, puhumattakaan sitten muista menoista. Jos verotulot alenevat, yhteisövero hiipuu, ja ansiotulovähennyksen nosto syö myös ansiotason nousun tuomaa verotuloa. Kuntien tilanne siis entisestään pahenee ja erityisesti juuri sosiaali- ja terveydenhuollon osalta. Hyvät neuvot ovat kalliit, miten pystytään erikoissairaanhoitoa järjestämään.

Arvoisa puhemies! Puheessani en puutu ongelmiin, jotka liittyvät sairausvakuutuksen alimpaan päivärahaan, äitiyspäivärahaan, omaishoitajien tuen korottamiseen ja kehittämiseen jne., mutta tulemme keskustan ryhmässä näihin puuttumaan ja budjettialoitteita tekemään.

Osmo  Puhakka  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Hyssälä puuttui erittäin keskeiseen ongelmaan yliopisto-opiskelun kannalta, kun hän viittasi yliopistokirjastojen määrärahoihin ja sitä kautta oppikirjastojen määrärahoihin. Yliopistojen rahoitusvajaus merkitsee sitä, että kirjoja ei ole tarpeeksi ja toisaalta siirtyminen sähköiseen viestintään ei onnistu, koska ei ole määrärahoja. Mikä on olennaista sitten ulkopuolisen rahoituksen kohdalta, kun yliopistojen määrärahoissa on erittäin keskeinen asia tohtorinväitöskirjalla, niin esimerkiksi monien teknillisen puolen väitöskirjaa tekevien kohdalla on käynyt niin, että yritys, joka on tilannut väitöskirja-aiheen, onkin joutunut taloudellisiin vaikeuksiin ja opiskelija on täysin tyhjän päällä monen vuoden työskentelyn jälkeen. Yliopistojen rahoitus on paitsi ekonominen myös henkisesti ja opinnollisesti erittäin iso ongelma. Siihen tulisi, aivan kuten ed. Hyssälä totesi, vakavasti puuttua.

Mauri Salo /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Hyssälä otti oikeutetusti esiin yrittämisen ja yrittämisen edellytykset. Hallitus ei ole kiinnittänyt budjettiesityksessä riittävästi huomiota harmaan talouden pois kitkemiseen. Valtiontalous menettää noin 20—30 miljardia markkaa vuositasolla, kansantalous vielä enemmän. Tässä on todella iso työmaa, että saadaan harmaa talous kitkettyä ja saadaan toimimaan lainmukaisesti. Eduskunnan piirissäkin on ollut kannanottoja, että harmaa talous pitäisi laillistaa. Paheksun syvästi sellaisia puheita ja toivon, että hallitus toimii niin, että ihmisten työllistäminen tulee helpommaksi ja erityisesti pienyritystoiminnan kohdalla myös arvonlisäverokohtelu voitaisiin muuttaa. (Puhemies koputtaa) Meillähän oli yksi mahdollisuus silloin, kun unionissa esitettiin kokeiltavaksi matalampaa verokantaa. Ministeri Niinistö sen silloin yksiselitteisesti torpedoi. (Puhemies koputtaa) Jos hallitus nyt tuntisi piston sydämessään ja yrittäisi vielä sitä asiaa uudelleen.

Merikukka Forsius /vihr:

Arvoisa rouva puhemies! Kansainvälisen talouden heikot näkymät ovat leimanneet talouskeskustelua viimeisen puolen vuoden ajan myös Suomessa. Mielipiteet maailmantalouden vaikutuksista suomalaiseen talouskehitykseen ovat olleet varsin ristiriitaisia. Se, kuinka nämä talouden heilahtelut vaikuttavat tavallisen kansalaisen elämään, suuntaa hyvin pitkälle meidän työtämme eduskunnassa. Varmaan eilisillan ja eilispäivän tapahtumilla on myös paljon vaikutusta.

Talousarvion lähetekeskustelun avauksessaan valtiovarainministeri Niinistö ei nähnyt kansainvälisellä talouspolitiikalla olevan niin suurta merkitystä, etteikö siihen voisi vaikuttaa budjettipolitiikallamme. Tässä hän on mielestäni oikeassa. Hyvällä budjettipolitiikalla vähennämme talouden muutosten vaikutusta tavallisen kansalaisen elämään.

Kansalaisille yhteiskunnan taloudellisen tason mittari on palvelujen laajuus ja laadukkuus. Riittävän palvelutason tuottaminen vaikuttaa suoraan kansalaisten hyvinvointiin. 1990-luvun valtionosuusleikkausten vuoksi kunnat joutuvat rahoittamaan toimintaansa yhä enemmän verotuloilla, minkä seurauksena joka toisella kunnalla oli kattamatonta alijäämää vuoden 2000 lopussa. Tulevan vuoden budjetissa alennetaan jälleen tuloveroja. Lisäksi valtio korottaa omaa osuuttaan yhteisöveroista kuntien kustannuksella. Kaikki tämä asettaa paineita kuntien talouteen, jolloin palvelujen tarjoamiseen eivät rahat riitä. Näyttää siltä, että useassa kunnassa joudutaan varautumaan kunnallisveron nostoon alijäämän kattamiseksi.

Kauniina pyrkimyksenä tässäkin budjetissa on kohentaa palvelutasoa ja korottaa etuuksia lamaa edeltäneelle tasolle. Kuitenkin on vielä monia alueita, joilla taso ei ole lähellekään riittävä. Muistiin palautuvat myös korkean tason lupaukset esimerkiksi lapsilisien palauttamisesta vuoden 95 tasolle sekä niiden sitomisesta indeksiin. Luulisi valtiovarainministerin ainakin muistavan nämä vähäiset lupauksensa. Työttömien peruspäivärahan ja varusmiesten päivärahan korottamiseen on löytynyt yritystä, mutta lapsiperheisiin asti se ei ole riittänyt. Miten selitetään se, että tähän ryhmään ei muka inflaatiolla ole ollut mitään vaikutusta?

Valtiontalouden tasapaino parani viime vuonna 32 miljardilla markalla ja oli ensimmäistä kertaa ylijäämäinen yli kymmeneen vuoteen. Mitä tuolla rahalla tehtiin? Lyhennettiin edelleen valtionvelkaa sekä kevennettiin tuloverotusta, vaikka juuri tässä kohtaa olisi ollut mahdollisuus nopeasti kohentaa laman aikana heikentyneitä palveluita edes väliaikaisesti. On totta, että velan lyhennys vähentää korkomenoja, mutta se ei tuo välitöntä apua ongelmiin, joihin olisi puututtava heti.

Kysymys ei ole pelkästään palvelutason palauttamisesta lamaa edeltävälle tasolle vaan uusien akuuttien ongelmien hoitamisesta. Akuutteihin ongelmiin puuttumiseen on löydettävä jokin uusi, nopeampi reagointitapa, mahdollisesti jonkinlainen ympäri vuoden käytettävissä oleva vararahasto. Nykyinen järjestelmä on liian hidas ja byrokraattinen. Vaikeudet ehtivät kasaantua, jolloin niiden korjaaminen seurannaisvaikutuksineen maksaa yhteiskunnalle moninkertaisesti enemmän, puhumattakaan niiden aiheuttamasta inhimillisestä kärsimyksestä. Esimerkkinä voisin mainita päihdeäidit, joille olisi paljon aikaisemmin tarvittu tukitoimia, mutta valtionhallinnon jäykkyyden vuoksi siihen on vasta nyt tulossa taloudellista ensiapua budjetissa. Tietysti myös päättäjiltä vaaditaan kykyä havaita ongelmat tarpeeksi ajoissa.

Kuten jo aikaisemmin sanoin, on monien kuntien talous erittäin tiukka. Tällä budjetilla sitä ei juurikaan kohenneta huolimatta 1,5 miljardin valtionosuuslisäyksistä. Keskustelun aikana hyvin moni kansanedustaja on kysynyt, mihin tämä 1,5 miljardia käytetään, kuka hyötyy tästä, miten eri kunnat hyötyvät tästä. Kerron teille esimerkin. Äsken ed. Hyssälä kertoi esimerkin Liedosta, mutta yritän vielä selkeämmin tuoda tämän esille: Vihdissä, joka on tyypillinen uusmaalainen kasvukunta, sosiaali- ja terveyspuolelle lisättyjen valtionapujen on laskettu olevan ensi vuonna noin 1—2 miljoonan markan luokkaa. Kuitenkin Vihdissä perusturvan alustava lisäystarve ensi vuodelle on 40 miljoonaa markkaa, josta jo pelkästään erikoissairaanhoidon osuus on arviolta 14—16 miljoonaa.

Moniin kasvukuntiin kohdistuu suuria investointipaineita, kun samalla laman aiheuttamat säästöt edelleen niitä vain lisäävät esimerkiksi homekoulujen ja -päiväkotien muodossa. Homeongelmat ovat suunnaton riski, ja jo nyt nähdään monessa kunnassa, mitä ne hoitamattomina aiheuttavat. Koulurakentamiseen on varattu ensi vuoden talousarvioesityksessä 244 miljoonaa markkaa. Viime vuonna eduskuntakäsittelyn jälkeen budjetissa oli 295 miljoonaa. Käytännössä tämä tarkoittaa, ettei kaikkia homevaurioita pystytä korjaamaan ja että korjauksista tulee tulevaisuudessa entistäkin kalliimpia.

Vähintäänkin yhtä huono tilanne on sosiaali- ja terveyspuolella, jossa hankerahat ovat pudonneet huikeasti vuosi vuodelta. 90-luvun alussa uusiin hankkeisiin varattiin noin miljardi vuodessa, 90-luvulla keskimäärin 700 miljoonaa markkaa vuodessa ja tänäkin vuonna vielä 520 miljoonaa. Ensi vuonna uusien investointien aloittamisvaltuus on enää noin 100 miljoonan markan luokkaa.

Monet vanhemmat haluaisivat olla lastensa kanssa kotona silloin, kun lapset ovat pieniä, mutta taloudellisista syistä he joutuvat palaamaan usein liian aikaisin työelämään. Kotihoidon tuen määrän tulisi olla sellaisella tasolla, että vanhemmilla on todellinen mahdollisuus jäädä halutessaan kotiin. Samalla vapautettaisiin päivähoitopaikkoja isommille lapsille, esimerkiksi esiopetukseen, johon monet kunnat ovat joutuneet satsaamaan lisäresursseja.

Arvoisa rouva puhemies! Elokuun alusta alkaen tänä vuonna on kaikilla kunnilla ollut velvollisuus antaa kuusivuotiaille lapsille maksutonta esiopetusta. Uudistuksen lähtökohtana oli halu saattaa kaikki kuusivuotiaat tasa-arvoiseen asemaan asuinpaikasta riippumatta. Kuitenkaan lainsäädännön mukaan esiopetukseen osallistuvilla lapsilla ei ole samanlaista oikeutta maksuttomiin kuljetuksiin kuin peruskoululaisilla. Siksi pidänkin ministeri Raskin vaatimusta kuljetustuen saamiseksi budjettiin oikeutettuna.

Sosiaali- ja terveysministeriö esitti omassa budjettiehdotuksessaan 3 miljoonaa markkaa avustusta kansainväliseen adoptioon. Hallitus kuitenkin jätti avustuksen pois budjettiesityksestä. Summan ei pitäisi päätä huimata, varsinkin kun vielä tiedetään, että adoptio on monille perheille ainoa tapa saada lapsia. Myös muut etuudet pitäisi saada samalle tasolle biologisten vanhempien kanssa.

Budjetissa on varattu 33,5 miljoonaa markkaa omaishoitajien toiseen vapaapäivään kuukaudessa. Kuntien päätettäväksi jää, kuinka ne määrärahan käyttävät. Ongelmana omaishoitajien lomapäivän pitämisessä on ollut se, että hoidettava on joutunut loman ajaksi laitoshoitoon. Monet hoitajat eivät ole halunneet tästä syystä käyttää edes yhtä vapaapäivää. Määrärahan pienuudesta johtuen kunnille jää edelleen käytännössä mahdollisuus vain laitospaikan järjestämiseen. Kuitenkin olisi tärkeää, että määräraha kattaisi myös sijaishoitajan palkkaamisen kotiin vapaapäivän ajaksi.

Kokonaisuutena pidän budjettia oikean suuntaisena. On hyvä, että hallituksella on ollut luottamusta siihen, että Suomen talous pystyy vastaamaan tulevan vuoden palvelutason hienoiseen nostoon. Tosin edelleenkin budjettiesityksessä on pientä kikkailun makua. Toivon kuitenkin, että valiokuntakierroksella kokonaisuuden kannalta pienet mutta monelle merkitykselliset asiat saavat vielä ansaitun huomion.

Pekka Nousiainen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Suomen talouskehitys on pitkään jatkuneen nousun jälkeen hidastumassa voimakkaasti. Se, miten eiliset tapahtumat ja kansainvälinen talous vaikuttavat Suomen talouden kehitykseen, tulee nähtäväksi, ja joudumme varmasti tätäkin budjettiehdotusta vielä aikanaan tarkistelemaan. Tuo heikkenevä talouskehitys näkyy budjettiesityksessä verotulojen kasvun ehtymisenä ja työllisyyden heikkenemisenä. Budjettiesitys on ylijäämäinen ja mahdollistaa rajallisesti valtionvelan lyhentämisen. Yhteinen huoli on juuri työllisyystilanteen kehityksestä hitaan kasvun oloissa ja siitä, miten heikosti kehittyneiden alueiden aluetaloudet selviytyvät muutoksessa. Varautumista vaatii myös väestön ikääntyminen.

Ministeri Soininvaara väestön ikääntymisen osalta nosti esille erityisesti kuntoutukseen liittyvät kysymykset. Se on asia, johon meidän tulisi paneutua voimakkaammin kuin budjettiehdotuksessa on esitetty — työkyvyn ylläpitäminen, veteraanien kuntoutus ja geriatrisen kuntoutuksen voimakkaampi esille nostaminen.

Hallitus on markkinoinut budjettiesitystä tahollaan peruspalvelubudjetiksi johtuen siitä, että kuntatalous on saamassa lisää resursseja valtionosuuksien korotusten kautta erityisesti sivistystoimeen ja sosiaali- ja terveystoimeen. Minusta hallitus on luonut kuntien taloustilanteen parantumisesta myönteisemmän kuvan kuin tosiasiat ovat. Minusta äskeinen keskustelu itse asiassa osoitti sen, että hallituksen sisällä on suuria erilaisia ja erimielisiä näkemyksiä siitä, miten budjetti vastaa kuntien peruspalvelukysymyksiin. Ministeri Soininvaara ja hallituspuolueiden lääkäriedustajat totesivat, että Lipposen hallitus on itse asiassa ajanut terveydenhuollon kriisiin tässä maassa. Se on valitettava asia mutta ilmeisen totta. Meillä ovat leikkausjonot kasvaneet, pulaa on henkilökunnasta, niin lääkäreistä kuin hoitohenkilöstöstä, kunnilta on viety palkanmaksukyky, ja tämän seurauksena me nyt pähkäilemme ja hallitus miettii terveydenhuoltoprojektia, jossa ei niinkään liene tarkoitus parantaa terveydenhuoltoa koko maan laajuisesti vaan enemmän ryhtyä tarkastelemaan rakenteellisia kysymyksiä terveydenhuollon hallinnon osalta.

Joka tapauksessa tosiasia on se, että kuntien taloudet ovat eriarvoistuneet ja kuntapalvelut ovat käyneet monissa paikoin vaikeasti saataviksi. Meillä on joukko vahvoja, hyviä kasvukeskuskuntia mutta erittäin suuri joukko heikkoja kuntia, jotka ovat pääasiassa alle 6 000 asukkaan yksiköitä.

Heikoissa kunnissa hätä on suuri. Seitsemän vuoden mittaisen talouden nousukauden hedelmistä nämä kunnat eivät ole päässeet nauttimaan vaan ovat ajautuneet syvään lamaan. Viime vuoden kuntien tilinpäätösten mukaan meillä oli vuosikatteella mitattuna 196 alijäämäistä kuntaa ja kuntien taseissa oli kaikkiaan noin 2,6 miljardin markan alijäämät, jotka tulisi kattaa kolmen vuoden kuluessa.

Kuntien heikko taloustilanne on pidempiaikaisen kehityksen tulos. Viime vuosikymmenen rajut kuntien valtionosuuksien leikkaukset ja yhteisöverojen jako-osuuksien muutokset, yhteensä 25 miljardia markkaa, ovat kääntymässä heikkojen kuntien tuhoksi, ja mahdollisuus talouden uuteen tasapainottumiseen on käynyt näillä kunnilla mahdottomaksi. Heikosti voivia kuntia löytyy kaikkialta maasta yhtä lailla kuin alueitakin, mutta enin osa näistä kunnista on Itä-, Pohjois- ja Väli-Suomessa. Maakuntien keskusseuduista vain kolmannes on kestänyt mukana maan kasvukehityksessä.

Vaikka kuntatalouteen budjetissa osoitetut määrärahat tasaavatkin jonkin verran tuota kuntien epätasapainoa talouden suhteen, kuntatalous tulee jatkumaan erittäin ongelmallisena myös tulevaisuudessa. On arvioitu, että kuntien toimintamenot kasvavat ensi vuonna 5,4 miljardia markkaa ja toimintatulot vain 1,8 miljardia markkaa. Jos näihin lisätään budjetin lupaama 1,5 miljardin markan tulorahoitus kunnille, jää silti kuntien toiminnalliseksi tappioksi ensi vuonna vielä 2,1 miljardia markkaa. Tämän perusteella on esitettävä, että heikossa asemassa olevien kuntien talouksien tervehdyttämiseksi tarvitaan selkeä tervehdyttämisohjelma, joka tulee kytkeä alkavaan valtionosuusuudistukseen. Harkinnanvaraisia rahoitusavustuksia tulee nostaa viime vuoden tasolle eli 420 miljoonaan markkaan. Osoitus tuon rahan tarpeesta oli se, että yli 300 kuntaa haki tänä vuonna rahoitusavustusta. Lisäksi köyhimpien kuntien tulopohjaa syö täälläkin jo todettu indeksikorotusten puolitus ja toisaalta se, että ansiotulovähennys vähentää kuntien verotuloja. Nämä tulee kunnille kompensoida, määrältään noin 1,5 miljardia markkaa. Yhtä lailla esiopetuksen kuljetukset tulee saada valtionosuuksien piiriin.

Kuntatalouden elvyttämistoimenpiteitten esteenä ei voi olla maamme kuntien suuri lukumäärä, vaan myöskin pienempien kuntien tulee selvitä laajenevien peruspalvelujen ja muiden yhteiskunnallisten tehtävien järjestämisvastuusta. Kyse on enemmänkin kuntien ja valtion välisen kustannusvastuun jakamisesta niin, että kuntien erilaiset olosuhteet ja tarpeet otetaan riittävästi huomioon. Lisäksi kuntien yhteistyötä on tuettava.

Arvoisa puhemies! Lipposen hallituksen aikana meillä ei ole ollut tasapainoista alueellista kehitystä. Talouskasvun hiipuminen ja yritysten heikkenevä tuloskehitys heikentävät työllisyyttä. Hallituksen Yrittäjyys-hanke on jäänyt tehottomaksi. Meillä tarvitaan tänä päivänä yritystoiminnan elvyttämiseksi ja yrittäjyyden huomioimiseksi enemmän selkeitä kannustimia. Heikosti kehittyville alueille tarvitaan yrityksille investointi- ja kehittämisvaroja myös kansallisista varoista, sillä pelkkä EU:n rakennerahasto-politiikka ei ratkaise näitä kysymyksiä.

Perusteltua nyt muuttuvassa suhdannetilanteessa on ottaa käyttöön alueelliset veromallit: tuloveron kevennys ja sosiaaliturvamaksujen huojennus. Näillä pk-yritykset keventävät verorasitustaan ja henkilöstömenojaan. Mielestäni on selvää, että nimenomaan yritystoimintaan osoitetuin tukitoimin ja panostuksin voidaan parhaiten tukea kasvukeskusten ulkopuolisten alueiden elinvoimaisuutta ja hillitä muuttoliikettä.

Alueellisen tasapainon edistämiseksi hallitus tarjoaa keinoksi aluekeskuksia. Sanon, että monet kunnat, yritykset ja koulutusyksiköt ovat olleet innostuneesti laatimassa aluekeskusohjelmia. Odotukset ovat suuret, mutta pettymys on se, että aluekeskuksille varattua rahaa on vain 40 miljoonaa markkaa. Pettymyksen suuruutta lisää se, että Pääkaupunkiseudun varakkaille kunnille samalla kertaa osoitetaan kunnallistekniikan rakentamisen tukemiseen 100 miljoonaa markkaa.

Aluekeskuksille tulee saada riittävän suuri erillisrahoitus, jotta ne todella kykenevät kasvamaan alueensa kehityksen vetureiksi eivätkä syö alueidensa hallinnonalakohtaisia tai muita rakennerahastovaroja. Ikävää on se, että nyt aluekeskuspäätöksen jälkeen hallituspuolueiden edustajat kiertävät maakuntia varoittamassa, että ei pidä odottaa liikoja aluekeskuksilta; kehitys tulee saada aikaan alueen omin voimavaroin ja toimijoiden yhteistyöllä. Kysyn, mikä on hallituksen aluepoliittinen uskottavuus.

Tasapainoisen alueellisen kehityksen edellytyksiä tukee myös liikenneverkkojen riittävä ylläpito ja rakentaminen. Oman maakunnan Etelä-Savon kannalta budjettiesitys on heikko. Olisin odottanut, että Savonlinnan liikennejärjestelyjen osalta tässä budjettiesityksessä olisi ollut vähintään töiden aloitusraha tai budjetin perusteluihin olisi kirjattu vähintään periaatepäätös rakennustöitten aloittamisesta viimeistään vuonna 2003. Hankkeen kustannukset ovat noin 340 miljoonaa markkaa, ja se on jo suunnitelmien tarkistuksessa puoliintunut aikaisemmasta. Samoin Valtatie 5:n peruskorjaus välillä Heinola—Mikkeli tulisi saada loppuun viedyksi.

Haja-asutusalueiden, maaseudun ja ydinmaaseudun yhdysteiden riittävällä ylläpidolla voidaan tutkimusten mukaan vaikuttaa merkittävästi alueiden kehityksen elinvoimaisuuteen. Tienpitoon kohdistuneet suuret leikkaukset ovat johtaneet siihen, että varsinkin alemman tieverkon kunto on rapistunut ja rakenteeltaan huonokuntoisten teiden määrä on selvästi lisääntynyt. Heikot tiet ovat jo turvallisuusriski. Maakunnissa tarvitaan nyt pikaisesti lisärahaa erityisesti alemman tieverkon ja yksityisteiden valtionosuuksiin. Toimenpiteet tulisi ensisijaisesti kohdistaa niille tieosuuksille, joiden kunto on todella heikko ja heikossa suhteessa vielä niiden liikennöintikertoimiin.

Yhtä lailla tärkeää on riittävän alue-, talous- ja työllisyyskehityksen kannalta maan kattavan rataverkon säilyttäminen ja kehittäminen. Vähäliikenteisten rataverkkojen lakkauttamistoimet eivät tue kehittyvien aluekeskusten toimintaa liikenneyhteyksien kannalta. Vaikka monilla vähäliikenteisillä radoilla on henkilöliikenteestä luovuttu, ovat ne edelleen tärkeitä puutavaran kuljetusväyliä. Metsäteollisuuden kuljetuskapasitee-tin voidaan odottaa nimenomaan näillä väylillä lisääntyvän, ja joillakin rataosilla on mahdollisuus aloittaa henkilöliikenne uudelleen.

Tällainen rataosuus on muun muassa Savonlinna—Huutokoski-väli. Radan kehittäminen liittyy osana Järvi-Suomen radan kehittämishankkeeseen ja on myöskin osa Savonlinnan liikennejärjestelyjä. Maakunnassa tuota hanketta pidetään yleisesti tärkeänä, ja myöskin toivoisin, että se rataliikenteen kehittämisessä saa osuutensa.

Hallitusohjelma lupaa tukea elinkeinoelämän ja teollisuuden toimintaedellytyksiä vahvistamalla sisävesiliikenteen kehittämistä. Sisävesiliikenne erityisesti Saimaalla on laajasti teollisuuden tarpeita palveleva kuljetusmuoto, joten kysyn, missä nämä toimet viipyvät. Mielestäni sisävesiliikenteen tuki ja kehittäminen tulee hoitaa samanaikaisesti merenkulun tukipaketin kanssa.

Pekka  Kuosmanen  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Totean ed. Nousiaiselle hänen hyvän ja ansiokkaan puheenvuoronsa jälkeen, että te puutuitte aluekeskusten kehitykseen sillä tavalla, että panitte negatiivisen painoarvon aluekehitystyölle aluekeskusten kautta. Mutta totean, että tällä pakotetaan kunnat, elinkeinoelämä ja valtion paikallinen putkihallinto entistä enemmän hyvään yhteistyöhön keskenään. Sitä kautta toivoakseni kuntien lukumäärä Suomessa pienenee, tulee suurkuntia, ja sillä tavalla pystymme purkamaan byrokratiaa. Esimerkiksi Pohjois-Kymenlaaksossa on seitsemän kuntaa, ja me olemme konsultin kanssa tutkineet asiaa: Jos sinne rakennettaisiin 100 000 asukkaan kaupunki, niin 250 miljoonaa vuositasolla henkilöstökulut olisivat jo pienemmät ja budjetin arvo noin 2 miljardia markkaa. Eli minun mielestäni aluekeskuksiin pitää panostaa jatkossa valtion toimin lisää rahaa ja sitä kautta pyrkiä aluekehitystyötä kannustamaan, että ihmiset säilyvät omilla alueillaan eivätkä muuta Ruuhka-Suomeen.

Mauri Salo /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Yhteiskunnan tehtävä on pitää huolta myös rataverkosta. Ratahallinto on velvoitettava ylläpitämään mahdollisuudet harjoittaa rautatieliikennettä sillä tavalla, että myös puutavarakuljetukset tulevat järkevästi hoidettua.

Erityinen huolenaihe on tietenkin valtatieverkon kehittyminen ja kehittäminen. Varsinais-Suomessa yhtenä huolenaiheena on Valtatie 8:n raukeamassa olevat suunnitelmat. Nythän hallitus esittää eduskunnalle lainmuutosta, että voitaisiin käyttää siirtymäaikaa ja sitten aikaa myöten osoittaa rahoja. Kyllä näillä maakunnan tiehankkeilla on kiire. Ei niiden aloittamista enää lainsäädännöllä pidä siirtää.

Olavi Ala-Nissilä  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Ed. Nousiainen käsitteli hyvin mielestäni kuntataloutta ja aluekeskuskysymystä. Totta kai on niin, että Pääkaupunkiseudulle pitää saada vastapainoa. Ed. Kuosmaselle, joka käytti vastauspuheenvuoron — hän asuu siellä entisen Neuvostoliiton lähellä, tietääkseni hän ei ole Neuvostoliiton suuri ihailija ollut kuitenkaan: Hallinnollisilla päätöksillähän kehitys ei tahdo syntyä, vaan kyllä se syntyy yrittäjyyden ja yhteistyön kautta.

Siinä mielessä mielestäni Aluekeskusohjelman huono puoli on, että se jakaa suomalaisia seutukuntia nyt menestyjiin ja niihin, joita ei erityisesti kehitetä. Meidän pitäisi kyllä lähteä siitä, että kaikille seutukunnille annetaan kehittymisedellytyksiä niin, että osaaminen ja yrittäminen verkottuisi maakunnassa laaja-alaisesti myöskin kaikkiin seutukuntiin. Tämä on se iso haaste, ja jos Aluekeskusohjelmaa kehitetään, kyllä siinä tasapuolisuuden näkökulma on erittäin keskeinen, yrittäjyys keskeinen, eivät hallinnolliset päätökset, ed. Kuosmanen.

Pekka  Nousiainen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Kuosmaselle toteaisin, että olen ollut tukemassa aluekeskuksia ja laatimassa myöskin aluekeskusohjelmaa. Niin kuin totesin, kaikki ovat olleet innostuneita siinä työssä, mutta ongelma on juuri se, että aluekeskusten rahoitus jää niin ohueksi. Siksi peräsin sitä, että niille tulisi saada riittävä erillisrahoitus kehitykseensä. Valitettavana pidin sitä, että jotkut — sanon suoraan: jopa sosialidemokraattiset ministerit ja kansanedustajat — ovat nyt kierrelleet maakuntia ja todenneet, että ei pidä odottaa aluekeskuksilta liikoja. Se on minusta väärää politiikkaa. Nyt pitää antaa kaikki tuki aluekeskuksille.

Osmo Puhakka /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Eilisen talousarvion lähetekeskustelun eräs episodi kulminoitui niihin miljardeihin, joita toisaalta oppositio ja toisaalta hallituspuolueiden yksityiset edustajat ovat muka viime vuosina talousarvioesityksiin tyrkyttäneet. Olennaisinta eivät kuitenkaan liene summat itsessään, vaan niiden kohteena olevat ihmiset ja ennen kaikkea heidän hätänsä. Emme kai vielä ole niin pitkällä, että ihmiset ovat muuttuneet kylmiksi numeroiksi, vaikkapa sitten miljooniksi ja miljardeiksi, paksun budjettikirjan sivuilla. Toivottavasti emme niin pitkälle menekään.

Tästä näkökulmasta katsottuna miljardin lisäys sosiaali- ja terveysmenoihin on tietenkin enemmän kuin paikallaan. Valitettavasti se vain on riittämätön, täysin riittämätön, kuten tässäkin salissa tänä päivänä olemme kuulleet. Hoitohenkilökuntaan viimeisen vuosikymmenen aikana kohdistuneet leikkaukset merkitsevät käytännössä toistuvia sairaslomia, joiden yleisimpänä syynä on joko fyysinen tai psyykkinen väsyminen. Yhtä lailla pako osa-aikaeläkkeelle tai vuorotteluvapaalle on yhä kiinnostavampi vaihtoehto. Ajan oloon mahdottomaksi tulee osoittautumaan yhtälö, jossa sairaita potilaita hoitaa sairastava henkilökunta. Tottahan toki vastuu on viime kädessä kuntatyönantajalla, mutta ei kuitenkaan millään muotoa nykyisessä mittakaavassa.

Tätä taustaa vasten omaishoitajat puolestaan kantavat suurempaa vastuuta hoitosektorilla kuin edes aavistavatkaan. Keskeisestä asemastaan huolimatta heidän vapaapäivänsä toteutuvat ainoastaan ja vain paperilla riippumatta edes siitä, että nyt sinne osoitetaan 33 miljoonaa lisämäärärahaa. Käytännössä omaishoitajat joutuvat itse edelleenkin ostamaan itselleen vapaata, mikä kustannuksista johtuen edelleenkin supistuu korkeintaan yhteen ainoaan vapaaseen kuukaudessa, hyvä jos siihenkään. Me voimme toki juhlapuheissa hehkuttaa kolmannen sektorin merkitystä. Käytäntö on kuitenkin tyystin toinen, olletikin kun useissa tapauksissa omaishoitaja on saman ikäinen hoidettavansa kanssa.

On totta, että köyhän paras turva on julkisen talouden tilassa, kuten eilen vannottiin, mutta vähintäänkin yhtä totta on se, että työ on aivan keskeinen tekijä niin ansion kuin ennen kaikkea yksityisen ihmisen elämänrytmin kannalta. Aivan keskeiseksi tämä kuitenkin muodostuu nuorten pitkäaikaistyöttömien kohdalla, joiden prosentuaalinen määrä ei lihavienkaan vuosien aikana ole suostunut merkittävästi laskemaan. Vuonna 92 ilman opiskelu- tai työpaikkaa olevia 15—29 vuotiaita oli 30 322 ja vuonna 98 vastaavasti liki 23 000.

Vastaavasti toimeentulotuen pitkäaikaisasiakkaiden määrä oli 4 065 vuonna 92 ja viime vuonna 7 487. Hallitus tuntuu tiedostavan ongelman 100 miljoonan markan panostuksella nuorten työmarkkinatukilaisten aktivoimiseksi. Perusongelman mittaluokan, mutta ennen kaikkea siitä käsin rönsyävien huume- ja alkoholi-ongelmien mittavuuden tiedostaen panostus on kuitenkin häviävän pieni, mikäli pyrkimyksenä on nuorten aito sopeuttaminen yhteiskuntaan. Siihen tarvitaan lisää rahaa.

Kaakkoissuomalaisena en voi olla lausumatta kiitosta Pietarin lounaisen vedenpuhdistamon saamalle 60 miljoonan markan erillismäärärahalle, joka on jaettavana kolmen seuraavan vuoden aikana. Mikäli tämä aikoinaan valuvaiheeseen eli alkutekijöihinsä pysähtynyt hanke lopulta tällä kertaa saataisiin valmiiksi, sen merkitys itäisen Suomenlahden puhtaudelle on keskeinen.

Samaan hengenvetoon en malta kuitenkaan olla puuttumatta siihen uhkakuvaan, mikä nousee entisen Koiviston, nykyisen Primorskin, niin öljysatamasta kuin sen käyttöön liittyvistä merikuljetuksistakin. Tähän liittyen ja sen riskien takia Kotka tarvitsee öljyntorjunta-aluksen ja pikaisesti.

Aivan yhtä lailla hallitus ansaitsee kiitoksen Mustilan arboretumin saamasta 200 000 markan lisämäärärahasta. Summa on mitättömän pieni, mutta periaatteessa se on sitäkin merkittävämpi, koska se samalla hahmottaa sitä merkitystä, mikä maamme kaikilla noin 40 arboretumilla on erilaisten puu- ja pensaslajikkeiden kotouttamiseksi Suomeen. Merkityshän vain korostuu tulevaisuudessa ilmastollisten muutosten mukanaan tuomien uusien haasteiden kautta. Tätä taustaa vasten olisi vähintäänkin kohtuullista kohdistaa 2 miljoonan markan määräraha Mustilan lisäksi muiden arboretumien auttamiseksi.

Arvoisa puhemies! Kuutostiellä Koskenkylän ja Keltin välillä ovat työt hiljalleen käynnistymässä 290 miljoonan markan määrärahalla. Kun ongelmana on osan tiestä jääminen entiselleen yhtä kapeaksi ja siten yhtä vaaralliseksi, toivottavaa olisi ollut, että nykyiseen budjettiin olisi sisältynyt puuttuva 90 miljoonan markan summa. Onneksi kuitenkin vahingon voi korjata myöhemminkin ja toivottavasti ennen kuin Etelä-Karjala saa kohteensa, ja tärkeän kohteensa, Lappeenrannan ja Imatran välisen Kuutostien, kuntoon.

Eero Lämsä /kesk:

Arvoisa puhemies! Niin kuin budjetin perusteluissa todetaan, Suomen talouskehitys on pitkään jatkuneen nousun jälkeen hidastumassa. Takana onkin seitsemän lihavaa vuotta, mutta toivottavasti ei yhtä monta laihaa.

Lipposen hallituksen mukaan talouspolitiikan peruslinjassa pitäytyminen on nyt erittäin tärkeää. Hallitusohjelmassa korostetaan kestävän kasvun edellytysten parantamista markkinoiden toimivuutta sekä verotuksen ja sosiaalietuusjärjestelmän työllistävyyttä edistävillä rakenteellisilla uudistuksilla. Vaihtoehtona on menojen leikkaaminen ja verotuksen kiristäminen. Tähän näkemykseen voi kyllä yhtyä.

Mutta onko talouspolitiikan peruslinjassa otettu riittävästi huomioon tuottavuuden kasvun notkahdusta? Vienti oli tämän vuoden heinäkuussa miinuksella 10 prosenttia ja heikkenee edelleen. Vuoden 99 lähes 5 prosentin kasvusta on tultu nyt alle 2 prosentin kasvuun. Onkin valitettavaa, ettei kovina kasvun vuosina paneuduttu enemmän rakenteellisiin uudistuksiin, joita muun muassa keskustaoppositio on korostanut. Nyt ollaan esimerkiksi monissa yrityksissä hyvin nopeasti tilanteessa, jossa ei ole muuta mahdollisuutta kuin työvoiman vähentäminen. Puskuria ei ole olemassa, jotta voitaisiin mennä hiljaisempien aikojen yli. Vaikeuksiin ovat ensimmäisinä joutumassa työvoimavaltaiset yritykset.

Arvoisa puhemies! Puheenvuoroni tässä osassa käsittelen Itä-Suomen ongelmia.

Viime vuosina on budjetin tultua julkisuuteen jouduttu usein toteamaan, ettei se lupaa Itä-Suomen tilanteeseen juurikaan helpotusta. Näin on valitettavasti todettava myös tänä syksynä. Itä-Suomen tilanne on säilynyt edelleen synkkänä. Kolmen viime vuoden aikana Itä-Suomen viiden maakunnan yhteenlaskettu väkiluku on laskenut liki 18 000 hengellä. Tuoreimmat aluekohtaiset bruttokansantuotetilastot ovat vuodelta 99. Tuolloin alueen bruttokansantuotteen kasvu oli 1,9 prosenttia, kun se koko maassa oli peräti 4,7 prosenttia.

Työpaikkojen nettokasvu on Itä-Suomessa ollut heikompaa kuin muualla maassa. Työttömyys on selkeästi korkeammalla tasolla kuin muualla maassa. Työpaikkojen luominen onkin avainasia Itä-Suomen kehityksen kääntämiseksi parempaan suuntaan. Selvää on, että työpaikkoja saadaan vain yritystoiminnan kautta. Julkinen sektori ei niitä tuo, päinvastoin julkiselta sektorilta työpaikat vähenevät.

Itä-Suomen osalta ensiarvoista olisikin nostaa kansallisen yritystuen määrää. Itä-Suomen osalta yritystuen tarve olisi noin 30 miljoonaa euroa, mutta budjettiesitys lupaa koko Suomeen vain puolet tästä. EU-rahaa ei voida hyödyntää täysimääräisesti, kun kansallinen vastinraha puuttuu.

Yritystukia arvostellaan usein vanhan ajan politiikkana. On kuitenkin muistettava, että yrityksiä tuetaan kansallisesti kaikkialla Euroopassa, Saksassa peräti kolme kertaa enemmän kuin meillä. Olisi syytä myös harkita työnantajan sosiaaliturvamaksujen alentamista kohdennettuna sellaiseen ryhmään, jolla on suuri vaikutus alueen osaamispääomaan. Tällöin tulevat kyseeseen ainakin korkeasti koulutetut kaupallisen ja teknisen alan henkilöt. Kustannusvaikutukseltaan tällainen kohdennettu alennus olisi pieni: puhutaan muutamista miljoonista euroista. Alueen talouteen se olisi kuitenkin merkittävä piristys.

Muitakin työnantajiin kohdistuvia keinoja olisi mahdollista käyttää. Itä-Suomi-työryhmä esitti jo vuonna 96, että Itä-Suomen alueelle sijoittuviin ulkomaisiin yrityksiin sovellettaisiin kymmenen ensimmäisen vuoden aikana selvästi vallitsevaa tasoa alhaisempaa yritysverokantaa. Tällaista kuitenkaan ei ole toteutettu.

Uusyrityskeskuksien perustamiseen olisi saatava lisää rahaa valtion budjettiin. Kysymys ei ole merkittävistä rahoista, vain muutamista miljoonista. Tällaiset uusyrityskeskukset ovat osoittautuneet tehokkaiksi uusien yrityksien perustamisen tukimuodoiksi.

Yrityksien sijoittumiseen ja olemassa olevien yrityksien kehittymiseen vaikuttaa erityisesti harvaanasutuilla alueilla liikenneväylien kunto. Liikennepolitiikan osalta haluan ottaa esille yksityisteiden avustukset. Avustuksia on nostettu jonkin verran edellisvuodesta, mutta edelleen ne ovat liian alhaisella tasolla. Valtionapu riittää käytännössä vain investointiluontoisiin töihin, mutta päivittäiseen hoitoon ei ole riittänyt resursseja. Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään budjetissa vain 10 miljoonaa euroa. Viime keväänä valmistuneen hallituksen maaseutupoliittisen ohjelman mukaan avustusten oikea taso olisi noin 30 miljoonaa euroa. Budjetti on siis ristiriidassa maaseutupoliittisen ohjelman kanssa. Tämä on yksi esimerkki siitä, miten hallituksen linja muuttaa hyvin valmistellun ohjelman toiveiden tynnyriksi.

Yksityisteitä hoitavia tiekuntia rasittaa myös arvonlisäverovelvollisuus. Tämä velvollisuus tuli tiekunnille 90-luvun arvonlisäverouudistuksen yhteydessä. Aiemmin vastaavaa rasitusta ei ollut. On arvioitu, että tiehoitokunnat joutuvat käyttämään arvonlisäveroihin vuosittain liki 50 miljoonaa markkaa. Asia olisikin korjattava nostamalla yksityisteiden valtionavut korkeammalle tasolle tai vapauttamalla yksityiset tiehoitokunnat arvonlisäverovelvollisuudesta.

Täällä on tullut esille monissa puheenvuoroissa myös alempiasteisen tieverkon kunto. Tiet ovat todella rapautuneet, ja olisi erittäin tärkeää, että määrärahoja voitaisiin lisätä, että tiestöt saataisiin sellaiseen kuntoon, että niillä voidaan liikkua.

Arvoisa puhemies! Lopuksi maatalousosiota:

Budjettiesitys lisää valtion menoja keskimäärin 5,8 prosenttia. Maa- ja metsätalousministeriön menot kasvavat keskimääräistä hitaammin eli 4,7 prosenttia. Ministeriön menolisäykset eivät tuo tulonlisää viljelijöille. Sen sijaan palkansaajien tulokehityksen hallitus arvioi jatkuvan myönteisenä, mikä on tietenkin hyvä asia. Mutta tämä on siis käytännön linja. Vaikka hallitus on toistuvasti luvannut turvata viljelijäväestölle oikeudenmukaisen tulotason muihin väestöryhmiin verrattuna, mitään toimia viljelijöiden tulotason nostamiseksi hallitus ei kuitenkaan tässä yhteydessä esitä.

Budjettiin sisältyvät lisäykset maa- ja puutarhatalouden tulotukeen johtuvat aiemmista lisätalousarviopäätöksistä tai ovat korvausta Agendan aiheuttamista tuottajahintojen alenemisista. Nämä korvaukset tuottajahintojen alentamisesta eivät tuo tulonlisää viljelijöille. Samaan aikaan kustannukset ovat nousussa. Viime vuonna maatalouden kustannukset nousivat 850 miljoonaa markkaa, mikä on noin 15 prosenttia maatalouden nettotuloista.

Olisi ryhdyttävä pikaisiin toimiin viljelijöiden tulotason parantamiseksi. Täällä on monissa puheenvuoroissakin esitetty erilaisia keinoja. Yksi olisi kevyen polttoöljyn polttoaineveron palauttaminen viljelijöille kustannusten nousun tasaamiseksi. Lisäksi maatalouden kansallista tukea tulisi korottaa noin 250 miljoonaa markkaa eli 42 miljoonaa euroa. Tällä pystyttäisiin viljelijöitten tulotasoa nostamaan suurin piirtein vastaavalla osuudella, mikä on tullut palkkapuolelle.

Arvoisa puhemies! Maatalouden lomitustoiminnan kehittämisestä on annettava hallitukselle kiitosta. Leikkauslinjasta on nyt päästy kehittämiseen. Maksullisen lomittaja-avun käyttö laajenee, samoin sijaisavun käyttömahdollisuus. Omaishoitajille luvataan yksi vapaapäivä lisää. Tämä on erittäin tärkeää, koska varsinkin maaseudulla toimii paljon omaishoitajia. Mutta budjetti ei kuitenkaan lupaa viljelijöille lisälomapäiviä. Vuosi sitten, muistaakseni vuosi sitten, ministeri Perho linjasi, että näin tulee kuitenkin tapahtumaan eli vuosittain yksi lomapäivä lisää. Minusta on ilman muuta selvää, että tähän on tämän budjetin eduskuntakäsittelyn yhteydessä vielä palattava.

Tärkeää on, että budjetissa luvataan kohentaa lomittajien palkkausta ja että oppisopimuskoulutuksen kautta koulutetaan lisää ammattitaitoisia lomittajia. Tämä on erittäin hyvä, tärkeä asia. On jo nyt havaittavissa, että nuoret ovat enemmän kiinnostuneita lomittajan ammatista, ja jotta lomitusjärjestelmä kokonaisuudessaan toimisi, tarvitaan todella ammattitaitoisia lomittajia maatalouteen.

Matti  Vanhanen  /kesk:

Arvoisa puhemies! Useat edellisistä puhujista ovat käsitelleet aluekehitystä. Minä koetin lukea budjetin sillä silmällä, mitä uusia esityksiä on aluekehityksen tasapainottamiseksi. En löytänyt sellaisia, mutta erään uuden päänavauksen löysin. Se liittyy siihen, että valtiovalta lupasi tukea tyhjiksi jäävien aravatalojen purkamista. Sekin tuo hetkeksi työtä monelle seudulle, jos näin tehdään, mutta sen jälkeen kun talot on purettu, paikalla on tyhjä läntti ja on varmaa, että se ei ainakaan pidemmässä juoksussa alueiden kehitystä auta. Mutta tämäkin on hyvä esimerkki siitä, mihin Suomessa aluekehityksen kanssa ollaan joutumassa. Meillä, kuten Ruotsissa aikaisemmin, on edessä 60- ja 70-luvulla rakennettujen aravatalojen purkamisia. Tulemme näkemään, kun ensimmäiset vielä kunnossa olevat kerrostalot ja rivitalot tullaan purkamaan vain sen tähden, että asukkaita ei riitä.

Olisi toivottavaa, että talojen purkamisen lisäksi hallitus löytäisi myös muita keinoja aluekehityksen tasapainottamiseksi, sillä näitä keinojahan on kyllä Pääkaupunkiseudulle löytynyt. Tänne hallitus on päättänyt jakaa korkotukea omistusasuntojen kaupan vauhdittamiseksi. Meillähän on Pääkaupunkiseudulla asuntopolitiikassa sellainen merkillinen tilanne, että kasvun myötä kustannukset Pääkaupunkiseudulla ovat nousseet rakennusalalla ja tonttien hinnoissa niin korkeiksi, että tällä hinnalla rakennetuille asunnoille ei ole enää tarpeeksi ostajia. Korkotuella alennetaan asuntojen myyntihintaa noin 1 000 markalla neliömetri. Tällä tavalla valtion tuella saadaan asuntotuotantoa ylläpidettyä. Tässäkin peruste ja tavoite on hyvin ymmärrettävä, mutta keino, joka on valittu, on puhdasta ensiapua, hätäapua, joka maksaa aika paljon, eikä hallitus pyrikään puuttumaan itse perussyihin, jotka ovat johtaneet tähän tilanteeseen: kustannusten nousuun ja muuttoliikkeeseen.

Huomasin, että pankinjohtaja Wahlroos otti osaa aluekeskusteluun nimenomaan asuntopolitiikan näkökulmasta kertomalla, että hän ei hyväksy eikä ymmärrä sitä, että Pääkaupunkiseudulla maksetaan korkeampaa asumistukea kuin muualla maassa. Hänen analyysinsa oli, että se omalta osaltaan tekee työnantajien näkökulmasta helpommaksi työpaikkojen tarjonnan, kun ei työntekijöille tarvitse maksaa sitä palkkaa, joka täällä riittäisi todellisten asumiskulujen peittämiseen. Hänen perusanalyysissaan on jotain oikeaa, sillä täällähän todellakin maksetaan korkeampaa asumistukea, mutta siinä hän ehkä iski vikaan, että hyvin harva työssäoleva saa täällä sitä asumistukea. Normaalipalkalla elävä ei enää yllä asumistuen piiriin, eli tietyllä tapaa hänen johtopäätöksensä oli väärä.

Mutta tosiasia on se, siitä ei päästä mihinkään, että korkeammalla asumistuella myös Kelan voimavaroja kyllä jaetaan verraten suuret määrät Pääkaupunkiseudulle. Se on johtanut muun muassa siihen, että Helsingin kaupunki pystyy perimään vuokratalojen tonteista huomattavasti korkeampaa vuokraa kuin siinä tapauksessa, että asumistuki ei olisi tätä tasoa. Täällä on hyvin tavallista, että asukkaat maksavat vuokrassaan jopa 3—6 markkaa neliömetriltä tontin vuokraa Helsingin kaupungille tontista, jonka aikanaan kuningas tai keisari on kaupungille lahjoittanut, ja sukupolvesta toiseen tästä eteenpäin kaupunki voi käyttää sitä eräänlaisena verotuskeinonaan, josta osa maksetaan Kelan maksamina korkeampina asumistukina. Tässä mielessä pankinjohtaja Wahlroos oli oikeilla jäljillä. Nämäkin ovat kysymyksiä, joista yhteiskunnan pitäisi uskaltaa keskustella.

Arvoisa puhemies! Tämän budjetin laatiminen ja hyväksyminen osuu saumaan, jossa taloudessa tapahtuu selvä käänne. Tämä on luonnollinen tilaisuus myös tarkastella sitä kuuden vuoden jaksoa, jonka Lipposen hallitus on jättänyt taakseen hyvän nousukauden vallitessa. Millä tavalla se on pystynyt käyttämään nousukauden vaihetta hyväkseen meidän suurimman ongelmamme, työllisyyden, parantamiseksi? Edellä ed. Lämsä totesi, että monia rakennemuutoksia on jätetty tekemättä nousukauden aikana, ja se pitää todella paikkansa.

Monella tapaa tämä arviointi kannattaa keskittää hallituksen veropolitiikkaan. Ensi vuoden kevennysten jälkeen hallitus on keskittänyt lähes koko sen kevennysvarapotin, joka sillä on ollut käytettävissään, reilut 10 miljardia markkaa vuositasolle laskettuna, vain tuloverotuksen keventämiseen. Nyt tällä kertaa tehdään pieni kevennys, noin 0,5 prosenttiyksikköä, työnantajien kelamaksuihin ja onneksi myös eläkeläisten ylimääräiseen sairausvakuutusmaksuun, mutta voidaan sanoa, että kaikki munat on pantu samaan koriin: koko kevennysvarapotti näiden vuosien aikana on käytetty yksinomaan tuloverotuksen keventämiseen.

Peruskysymys kuuluu: Mikä on talouden dynamiikan näkökulmasta ja työllisyyden näkökulmasta tehokkain tapa käyttää veronkevennysvaraa? Itse väitän, että se ei ole pelkkään tuloverotukseen keskittyminen, jota sitäkin tarvitaan, vaan merkittävä osa tästä potista olisi pitänyt rohjeta käyttää työnantajien välillisten työvoimakustannusten keventämiseen ja se olisi pitänyt tehdä tavalla, joka parhaiten kohdistuu sellaisiin työpaikkoihin, joihin työttömät työnhakijat olisivat kykeneviä. Tällöin kyse on pitkälti aika heikon tuottavuuden alojen työpaikoista, joissa ammattitaitovaatimus ei ole korkea, tuottavuustaso on heikko ja joissa maksettava ansiotaso myös jää 6 000—8 000 markan kuukausiansioiden tasolle.

On helppo laskea, että tästä noin 10 miljardin markan potista ei olisi tarvinnut käyttää kuin 2—3 miljardia markkaa välillisten työvoimakustannusten keventämiseen. Jos niitä olisi kevennetty oikealla tavalla heikon tuottavuuden aloilla, voitaisiin saada jopa 10—20 prosenttiyksikön kevennys työvoimakustannuksiin. Silloin ei puhuta mistään 0,45 prosenttiyksiköstä vaan 10—20 prosenttiyksiköstä, jollaisia uudistuksia on pitkin poikin maailmaa tehty, kun on haluttu panna sulkua itsepalvelukehitykselle, kun on haluttu työllistää vaikeasti työllistettäviä. Tällaista valintaa meillä ei ole haluttu tehdä.

Me olemme tavattoman tuporiippuvaisia. Sanotaan, että kun tupo solmittiin vuosi sitten, niin vaikka maailma miten kääntyisi, siihen ei ole haluttu muutosta, vaan siihen lupaukseen, jolla on annettu 4 miljardia markkaa tuloveronkevennykseen, ei uskalleta puuttua. Olisi sentään edes pitänyt aloittaa keskustelut työmarkkinajärjestöjen kanssa siitä, pitäisikö jotain muuta ehkä tehdä, vaatisiko tilannemuutos uudelleenarviointia, johon myöskin työmarkkinajärjestöt osallistuisivat, jolloin tuloveronkevennyspottia olisi voitu käyttää työllisyyden näkökulmasta tehokkaammalla tavalla. Tässä suhteessa yhteiskuntamme, samalla kun se on tietysti tupojärjestelmässä hyvin pitkäjänteinen, on kyllä näemmä hyvin heikko reagoimaan maailman tilanteen muutoksiin. Tätä pidän valitettavana. Mutta näin on näemmä tälläkin kertaa käymässä. Hyvä, että työllisyyttä tuetaan edes 0,45—0,65 prosenttiyksikön työnantajan kelamaksun alentamisella. Sen työllistävään vaikutukseen ainakaan lyhyellä tähtäimellä en kovin paljon usko enkä kovin paljoa sen päälle laskisi.

Antero  Kekkonen  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Minulle jäi hiukan epäselväksi, suhtautuiko ed. Vanhanen kriittisesti tähän tuporiippuvuuskysymykseen. Jos hän suhtautui siihen kriittisesti, sitten minä suhtaudun erittäin kriittisesti ed. Vanhasen puheenvuoroon, koska tuporiippuvuus ja siihen liittyvä kolmikantaisuus on merkinnyt Suomen taloudelle ennustettavuutta. Ennustettavuus on merkinnyt turvallista yhteiskuntapolitiikkaa, sellaista yhteiskuntapolitiikkaa, jossa voidaan nähdä hiukan yli, eikä ihan hiukankaan yli, sen, mitä päivittäiset pörssivaihtelut olisivat saattaneet merkitä. Minusta tuporiippuvuus on osa suomalaista talouspolitiikkaa ja sellaisenaan myöskin aivan oikea lähtökohta, kun rakennamme budjetteja.

Tanja  Karpela  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kysyisin ed. Kekkoselta, tarkoittiko edustaja puheenvuorossaan sitä, että ammattijärjestöt eivät ole lainkaan vastuussa inflaatiokehityksestä.

Matti  Vanhanen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minä arvostan kaikkea sitä, mikä liittyy tuporiippuvuuden tuomaan pitkäjänteisyyteen, mutta ei tuporiippuvuus saisi myöskään olla sokeutta sille, että tilanteet muuttuvat. Viime vuodenvaihteessa ei voitu nähdä sitä, että jo tänä syksynä työllisyyskehitys heikkenee, mutta kyllä järjestelmällä pitäisi sellainen reagointikyky olla, että kesken kauttakin arvioitaisiin, voitaisiinko ehkä veronkevennykset tehdä toisin. Sillä eihän näiden veronkevennysten vaikutus kuitenkaan ehkä tulosopimuksen tasoon ole ollut sillä tavalla merkittävä, että esimerkiksi inflaatiotasossa me olisimme EU-maita jotenkin parempia. Päinvastoin meillä inflaatiokehitys taitaa olla aika keskimääräistä. Tässä suhteessa ei ole saatu kovin suurta tulosta näillä tupoilla. Peräänkuuluttaisin sitä, että myös tupojärjestelmä katsoisi, mitä maailmalla tapahtuu, ja yhteistyössä valtiovallan kanssa neuvoteltaisiin, miten uuteen tilanteeseen pitää reagoida, sillä nyt kun ei reagoida, me olemme tämän kanssa kiinni ensi vuoden loppuun asti.

Antero  Kekkonen  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Vastauksena ed. Karpelan kysymykseen, joka kuului ymmärtääkseni niin, että tarkoittaako tämä sitä, ettei ammattiyhdistysliike ole vastuussa inflaatiosta lainkaan: Se on hyvä kysymys, mutta juuri tässä tilanteessa siihen on myöskin perin helppo vastata. Suomessa ei ole inflaatiota, joka olisi olennaisesti erilainen kuin kilpailevissa maissa. Itse asiassa se taitaa olla keskiarvoa pienempi tällä hetkellä. Tämä riittänee vastaukseksi siihen, että suomalainen ammattiyhdistysliike, jos kuka ja mikä, on todella tuntenut vastuunsa.

Jaana Ylä-Mononen /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Äskeinen oli hyvin analyyttinen keskustelu, ja erityisesti ed. Vanhasen puheenvuoro oli merkittävä ja pohtiva. Sellaisia puheenvuoroja toivoisi kuulevan näissä budjettikeskusteluissa myös paljon enemmän. (Ed. Kekkonen: Nyt kuulee!) — En kykene itse siihen niin hyvin. Tämä vain kommenttina.

"Aluepolitiikka ja maaseutupolitiikka menevät päin mäntyä." Näin me totesimme yhdessä sosialidemokraattien kansanedustajan Tero Rönnin kanssa eräässä lehtihaastattelussa toista viikkoa sitten, eikä meidän näkemyksiämme tämäkään budjettikeskustelu ole miksikään muuttanut. (Ed. Kekkonen: Demarit ovat analyyttisiä!) — Kyllä, ja yritetään keskustassa pysyä demareiden perässä tässä asiassa. — Tämän asian todistavat esimerkiksi Pirkanmaalla tapahtuvat asiat. Kaikki on hyvin, kun sitä katsoo Tampereen kasvukeskuksen näkökulmasta, mutta kun tullaan vaikkapa uudelle seutukunnalle, Ylä-Pirkanmaan seutukunnalle, näkymät ovat aivan toiset.

Kun tänään pääministeri Lipponen on puheessaan maakuntakierroksella kiittänyt valtion eri hallinnonaloja ja ministereitä hyvästä toiminnasta valtion työpaikkojen hajauttamisessa ja niissä hankkeissa, niin pienenä piikkinä tässä voisi sanoa, että tuolla Pirkanmaan suunnalla on tilanne ja käytäntö näköjään aivan päinvastoin. Siellä on erittäin vahvaa keskittymistä edelleen eivätkä hyvätkään maaseutu- tai aluepoliittiset linjaukset näytä sitten käytännön tasolla vaikuttavan yhtään mitään. Itse sanon, että sen enempää tuo Aluekeskusohjelma kuin mikään muukaan nyt esitetty ohjelma ei ilmeisesti taantuvia alueita tule auttamaan. Tarvitaan muutosta. Keskustan eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuorossa ja myöskin ed. Vanhasen puheenvuorossa näitä vaihtoehtoja tuotiin esiin.

Sitten terveydenhuoltoon. Olemme kaikki huolissamme siitä. Niin pitääkin olla. Ministeri Soininvaara pari tuntia sitten tässä istunnossa totesi, että esimerkiksi lääkärikuntaa työvoimana käytetään tehottomasti, ja niin juuri osittain onkin. Hallinnollinen touhuaminen, paperityön paisuminen sekä vanhanaikaiset ja vanhat toimintatavat ovat osaltaan viemässä työaikaa varsinaisesta potilastyöstä. Siis hallinnollinen työ, paperityö, erilaiset epäkäytännölliset toimintatavat jne. ovat jarruttamassa hyvää kehitystä.

Esimerkiksi voi ottaa myöskin hienon tietoyhteiskuntakehityksen, joka jostain syystä tulee paljon hitaammin esimerkiksi terveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon puolelle kuin mihinkään muuhun. Me seurasimme esimerkiksi eilisen päivän aikana täältä livenä maailman katastrofaalisia tapahtumia. Jos sama hektisyys tietoverkoissa olisi mahdollista terveydenhuollossa kuin esimerkiksi me olemme nyt Amerikan mantereen tapahtumaa todistaneet, niin voi että tapahtuisikin paljon asioita, mutta jostain syystä tämmöinen panostushalukkuus terveydenhuollon tietoverkkojen tai tietotekniikan hyödyntämiseen näyttää olevan toisen luokan asia. (Välihuuto) — Ei se ole pelkästään tietosuoja-asia.

Kansallinen terveyshanke on oikea askel Lipposen hallitukselta. Nyt on otettava pöydälle koko terveydenhuolto ja sen ongelmat. Kun ed. Vehkaoja valiokunnan puheenjohtajan roolissa hiukan kritisoi sitä, että on ollut suppea näkemys, kun ei sosiaalipuolta oteta tähän pakettiin nyt mukaan ja tarkastella sitä samanaikaisesti, pitäisin tällaista valintaa, että kaikkea mahdollista yritetään kattavasti tarkastella yhden hankkeen alla, erittäin hankalana. Minusta terveydenhuolto, erikoissairaanhoito erityisesti, on siinä tilanteessa, että se vaatii tällaiselta työryhmätyöskentelyltä kaiken huomion.

Edelleen kiinnittäisin huomiota lääkärikoulutukseen. Sitä lisätään. Vuoden 2002 budjetissa ei ole rahaa samassa suhteessa. Asia on hoidettava kuntoon. Jos rahaa ei budjettiin saada tähän tarkoitukseen, on vaara, että syksyllä 2002 lääkäreiden aloituspaikkojen määrä vähenee nyt päätetystä. Lisärahoitus on saatava kuntoon. Olen iloinen, että esimerkiksi ed. Karpela on täällä paikalla sivistysvaliokunnan jäsenenä, ja koska tämä on todellakin sivistyspuolen asia, vaikka lääkärikoulutuksesta on kysymys, toivon, että kannatte huolta ja pidätte huolta siitä, että tämä raha-asia saadaan kuntoon.

Seuraavakin asia kuuluu sivistysvaliokunnan rooteliin, ja edelleen kohdistan sinne katseet ja huomion. Tämä asia ei kuulu oikeasti mihinkään pääluokkaan. Huolenani on sairaalakoulujen tilanne. Tämä on varmasti outoa maailmaa suurimmalle osalle kansanedustajista. Ehkä osa ei edes tiedä, että tällaisia kouluja on olemassa. Suoranainen avunpyyntö on tullut Suomen sairaalakoulujen rehtoreilta.

Paljon puhetta ja kannanottoja perheiden, koulun, lasten ja nuorten puolesta on ollut jopa puoluejohtajatasolta. Lasten- ja nuortenpsykiatriaa on kehitetty, ja eduskunta on todella panostanut asiaan parin viime vuoden aikana. Kuitenkaan linkki sairaalan, kodin ja kotikunnan koulun välillä ei toimi. Pidempään sairaalassa oleva lapsi tai nuori, oppivelvollisuusikäinen siis, käy kouluaan sairaalassa, jos kunto antaa myöten. Jos hyödyntäisimme sen tiedon, joka sairaalakoulun opettajille hoitojakson aikana kertyy, saisimme aivan uutta puhtia esimerkiksi nuorten ongelmakäyttäytymisen hallitsemiseen koulussa ja kotona. Nyt rahan puutteessa yhteyttä kotikunnan koulun ja sairaalakoulun välillä ei ole. Tämä on pieni asia, mutta tämän epäkohdan korjaaminen voi auttaa kaikkia edellä mainittuja tahoja. Sen tiedon siirtäminen, mikä sairaalakoulun henkilökunnalla on, vaatii konsultaatioita kuntiin, lapsen tai nuoren kotikunnan kouluun tai opettajien tapaamisia sairaalassa. Tämän asian kehittäminen vaatii ilmeisesti valtiovallalta ja myöskin eduskunnalta erityishuomiota, koska kunnat eivät osaa hyödyntää tätä järjestelmää, valitettavasti.

Tässä muutamia huomioita. Valtion talousarvio vuodelle 2002 ei ole hyvä eikä riittävä vallitseviin oloihin nähden. Erityisesti keskustaa huolettaa työllisyys. Vaikka budjetti ei ole Lipposen hallituksen huonoista esityksistä suinkaan huonoin, arvoisa rouva puhemies, valiokunnille jää paljon työstettävää, jotta hallitusohjelman otsikko saisi mahdollisuuden toteuttaa itseään.

Tanja Karpela /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ilolla kuuntelin ed. Ylä-Monosen puhetta lääkärikoulutuksen lisäämisestä. Sivistysvaliokunnan asioissa liikutaan. Niin ikään opettajankoulutuspaikkoja lisätään, mutta huoli siitä, että paikkoja ei kuitenkaan tulevaisuuden tarpeeseen ole riittävästi, on kyllä ihan realistinen niin lääkäri- kuin myös opettajankoulutuksessa. Tietysti nämä sivistysvaliokunnan asioihin kuuluvat. Toivon, että lisäykset yhtä lailla käsi kädessä määrärahojen kanssa kulkisivat.

Eero  Akaan-Penttilä  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Lääkärikoulutuksesta haluaisin sanoa sen, että koulutetaan sitten lääkäreitä liikaa tai liian vähän, en ota siihen kantaa, vaan heidän nykyisiin työtehtäviinsä. Minusta siellä on hyvin paljon sellaista, joka ei kuulu 7 vuotta tai 15 vuotta yliopistossa opiskelleen ihmisen tehtäviin. Esimerkiksi sihteerin työt ovat sellaisia. Niitä on hyvin paljon. Toivoisin, että tästä tehtäisiin jokaisessa kuntayhtymässä analyysi, mitä töitä lääkärit tekevät, tekevätkö he sitä ammattia, mihin heidät on koulutettu. Hämmästyttävän paljon löytäisitte sellaista, mikä ei kuulu varsinaisesti lääkärin ammattitaitoon.

Pertti Turtiainen /vas:

Arvoisa rouva puhemies! Tämän talousarvion käsittely jää varmaan meidän kaikkien mieliin varsin sitkeästi, sillä eilispäivän hirveät tapahtumat Yhdysvalloissa terrori-iskujen muodossa tulevat vaikuttamaan varmaan pitkälle tulevaisuuteen varsinkin talouden suhteen, ei pelkästään Suomessa vaan koko maailmassakin, olettaisin näin. Tuntuu todella pahalta tämä, mikä on tapahtunut.

Ennen tätä tapahtumaa puhuttiin Yhdysvaltojen taloustilanteen vaikutuksesta maailmantalouteen ja sitä kautta Suomen budjetin valmisteluihin. Hallituksen budjettiesityksessä heijastuukin se, että se on laadittu epävarmojen talousnäkymien valossa, vaikkakin jotkut, muun muassa keskustan edustajat, ovat antaneet ymmärtää, ettei reaalitilannetta, mikä Suomen taloudessa vallitsee ennusteiden mukaan tulevana vuonna, ole otettu huomioon ehdotuksessa. Tästä olen toista mieltä, sillä osaltaan tuntien tämän talon hitauden reagoida budjettiesityksessä on nyt hiukan nopeammin reagoitu tämän päivän todelliseen taloudelliseen tilanteeseen. Siitä huolimatta on syytä muistaa, että valtiontalous on edelleenkin ylijäämäinen ja tarjoaa jonkinlaiset mahdollisuudet kansantalouden kilpailukyvyn vahvistamiseen.

Budjettiesityksessä on myös elvyttäviä piirteitä, kuten työnantajamaksujen alentaminen, jota joissakin puheenvuoroissa on vähätelty. Mikä on elvytyksen tarve ja valmiudet siihen, onkin suuri kysymys, sillä laskusuhdanteen ohittaminen ilman vaikeasti korjattavia vaurioita edellyttää valtiovallan tukia ja tehokkaita toimia työllisyyden hyväksi.

Budjetin esitys työttömyyden poistoon ei ole kovin upea. Uusia työpaikkoja on saatu synnytettyä, mutta työttömyys on alentunut varsin huonosti bruttokansantuotteen huikeasta kasvusta huolimatta. Onko sitten ongelma siinä, että työvoimahallinto pyörittää vain byrokratiaa ilman todellisia tuloksia? Kysyn vain, onko esimerkiksi paljon kehutun toisen aallon esityksessä oleva työnetsijöiden palkkaaminen kannatettava uudistus, jos palkkiot liikkuvat julkisuudessakin olleissa hyvinkin suurissa summissa, jopa 10 000 markkaa/työpaikan löytäminen, kun työvoimahallinnon virkailijan tehtäväksi jää työllistetyn kirjaaminen tilastoihin ja palkkion maksaminen. Mieluimmin pitäisikin nuokin satsaukset kohdentaa työvoimahallinnon toiminnan järkeistämiseen ja kiinteämpään yhteistoimintaan yritysmaailman kanssa, johon kylläkin toisen aallon esityksessäkin viitataan, mutta tuloksia siitä ei aikaisemmalta ajalta ole havaittavissa.

Myönteisiä ovat työvoimahallinnon esimerkit jalkauttamisesta ja siitä saadut tulokset työnetsijämahdollisuuksien sijaan. Pettymys minulle ainakin on ollut tulosten osalta suuri työministeriön toimia kohtaan, sillä lähes kaikki uudistustoimet ovat olleet työttömien juoksuttamista paikasta toiseen ja erilaisilla työllistämisratkaisuilla on saatettu työtön hyvin useassa tapauksessa taloudelliseen ahdinkotilanteeseen. Käsittämätöntä on se, että esimerkiksi nuoren ammattitaidottoman työttömän kohdalla odotetaan ensin syntyvän pitkäaikaistyöttömyys ja sitten vasta ryhdytään tarkastelemaan, mitä voitaisiin tehdä. Järjestys on aivan väärä.

Työministeriö ministerinsä johdolla näpertelee ja selittelee tiedostamatta reaalitodellisuutta. Miksi ministeriö ei ärähdä nyt yritysten hätiköityihin irtisanomisiin, mitä muun muassa kansainväliset konsernit tekevät talousnäkymien heikentyessä, kun nyt sen sijaan pitäisi henkilöstöä kouluttaa ja kuntouttaa työuupumuksen voittamiseksi?

Pitkästä aikaa pieni myönteinen liikahdus on vasemmistoliiton vaatimuksesta työttömyysturvan ja työmarkkinatuen korottamiseksi, joskaan taso ei ole sitä, mitä olemme esittäneet, vaan päätyy 8 markan korotukseen päivässä. Tämä ei vaikuttaisi ansiosidonnaisen päivärahan laskennalliseen kytkökseen, mikä onkin terveen harkinnan voitto. Arveluttavaa kuitenkin on edellä mainitun korjauksen ehdollisuus, joka on sidottu työttömyysturvan kehittämistä selvittävän työryhmän ehdotukseen. Myönteistä on työmarkkinatuen lapsikorotuksen nostaminen.

Sen sijaan ammatillisen aikuiskoulutuksen lisäys 20 miljoonalla markalla on aivan liian pieni. Viittaan vain puheenvuoroni alussa esittämiini epävarmoihin suhdannenäkymiin ja uhkaan työttömyyden lisääntymisestä. Nyt jos koskaan pitäisi panostaa ammatilliseen aikuiskoulutukseen ja katsoa perinteisen teollisuuden mahdollisuuksiin pitää tätä yhteiskuntaa pystyssä, sillä it-ala on häilyvää, kuten olemme viime aikoina huomanneet, muun muassa kruununjalokivemme Soneran pettäessä totaalisesti huonon johtamisen seurauksena. Esimerkinomaisesti tilanne on sellainen, että jos vuonna 2000 olisi sijoittanut miljoona markkaa Soneran osakkeisiin, nyt sen sijoituksen arvo olisi ainoastaan 46 000 markkaa. Jos saman summan olisi sijoittanut esimerkiksi olueeseen, palautuspulloista olisi saanut 76 000 markkaa. Eli tällaista se on korkean osaamisen sijoitustoiminta. Mikään ennakoiva indikaattori ei ole kyennyt näin jyrkkää muutosta povaamaan. Sähköteknisen teollisuuden vaihtelut ovat viime vuosina olleet voimakkaita. Silloinkin näkymät ovat olleet hyvät. Tämä tulisikin paremmin huomioida, kun tarkastelemme tulevaisuutta suhteessa perinteiseen teollisuuteen.

Arvoisa puhemies! On monia asioita, joita talousarvioehdotuksessa tulisi paremmin huomioida, joita en nyt täällä jo käytettyjen puheenvuorojen vuoksi lähde toistamaan, kuten oikeudenmukainen vaatimus eläkkeiden pohjaosan kaksinkertaisen leikkauksen palauttamisesta.

Vasemmistoliiton ryhmäpuheenvuorossa esitetty investointitukien myöntämisvaltuuden lisäys ja kehittämishankkeiden tukeminen ovat varsin kannatettavia ehdotuksia. Panostukset asuntotuotantoon ovat suoraan vaikuttamista työllisyyteen myönteisesti ei vain Pääkaupunkiseudulla vaan kaikissa keskuksissa. Kommentti ed. Vanhasen puheenvuoroon liittyen, että mitään ei ole tehty tällä alueella, vaan varauksia on tyhjien aravatalojen purkamiseen: On sekin järkevää, että ne talot puretaan, ettei tule mitään vaaratilanteita talojen ollessa tyhjillään.

Kuntatalous on useassa puheenvuorossa ollut esillä, ja se olisi laajankin tarkastelun alainen asia. On kritisoitu aluekehitysohjelmia, aluekeskusten muodostamista, ja vähätelty sitä, että 40 miljoonaa markkaa ei riitä alkuunkaan, että panostusten pitää olla suurempia. Sen sijaan mielestäni on toisella tapaa katsottava, että tämähän on mahdollisuus. Alkuvaiheessahan aina panostukset ovat alkuvaiheen panostuksia. Ei pidä tyrmätä tässä vaiheessa vielä missään tapauksessa aluekeskusten muodostamista, sillä jotakinhan pitää yrittää.

Harkinnanvaraisen tuen kohdalla on huolestuttavaa, että jo 250 kuntaa on anomuksia tehnyt. Kuitenkaan niistä ei tule toteutumaan kuin murto-osa. Eli jotakin on pahasti vialla kuitenkin kuntatalouden suhteen. Edelleenkin vuoden 2002 jälkeen kuntatalouden yllä piilevät harmaat pilvet, ja se tulisi tulevaisuudessa huomioidakin hyvinkin tarkkaan.

Budjettiesitys ei anna kunnille indeksitarkistusta täysimääräisenä, vaikka sitä ministeri Korhonen esitti jääden yksin esityksensä kanssa, joten paljon on silläkin alueella vielä tehtävää, että ymmärretään se, että kuntien täytyy taloudenkin suhteen pyöriä oikein.

Veronkevennyksistä ja niiden kohdentamisista olen kyllä eri mieltä hallituksen kanssa. En lähde sitä kovin paljon toistamaan, mutta edelleenkin minua harmittaa se, että elintarvikkeiden arvonlisäveron alentamismahdollisuutta ei ole otettu vakavasti huomioon, sillä nähdäkseni olisi voitu kohdentaa veronkevennystä osittain elintarvikkeiden arvonlisäveron alentamiseen, joka olisi turvannut osaltaan koko ketjun työllisyyden ja olisi hyödyttänyt kaikkia ihmisiä tasavertaisesti samalla tapaa elintarvikkeiden kohdalla.

Paljon on puhuttu teistä. Pirkanmaan kohdalla toivon sitä, että budjettiin vielä tulee tarkistus läntisen ohikulkutien aloittamismäärärahan sisällyttämisestä budjettiin, jolloin se tulee hyödyttämään Pirkanmaata ja Pohjanmaata ja koko kansakuntaa kokonaisuudessaan.

Kyösti Karjula /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Turtiainen tarkasteli talousarvioesitystä varsin monipuolisesti. Haluan yhteen asiaan kiinnittää huomiota. Hän arvioi työvoimahallinnon toisen aallon uudistusta ja kysyi myös sitä, millä tavalla työhallinto on onnistunut omassa tehtävässään. Tosiasiahan on, että edelleen näitten voimakkaan kasvun vuosien jälkeen työttömyytemme taso on kohtuuttoman korkea.

Mielestäni työvoimahallinnon toisen aallon uudistuksessa on aivan liian vähälle huomiolle jäänyt se, mitä merkitsee se, että te-keskukset toimivat kolmen ministeriön alaisuudessa ja että sitä kautta aluekehitysvastuu jakautuu työvoima- ja elinkeinokeskusten osalta paikallisille, nykyisin työvoimatoimistoina toimiville yksiköille. Ei ole kysymys vain näitten yksiköiden heikentämisestä, vaan minusta olisi paljon perusteellisemmin pitänyt keskustella siitä, millä tavalla nykyisiä työvoimatoimistoja vahvistetaan (Puhemies koputtaa) kokonaisvaltaisina yrittäjyyden edistämisen yksiköinä.

Antero  Kekkonen  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Puutun samaan asiaan kuin ed. Karjula koskien ed. Turtiaisen sinänsä asiallista puheenvuoroa. Minun täytyy sanoa, että hiukan yllätyin ed. Turtiaisen hyvän puheenvuoron kovasta kritiikistä työvoimahallintoa kohtaan. Minusta työvoimahallinnolle hänen puheenvuorossaan sälytettiin hiukan liian suuri taakka. Minun käsitykseni aika usein näissä toimistoissa vierailleena on se, että siellä tehdään työtä täysin, sanoisinko, yli voimien. Se ei näy työllisyysnumeroina, mutta voiko työvoimaviranomainen koskaan ratkaista työllisyyspulmia? Mielestäni ei.

Kun ed. Turtiainen kritikoi sitä, että yhteistyö yrittäjien kanssa ei oikein toimi työvoimahallinnossa, se on todennäköisesti aivan totta, mutta tähänkin panisin sellaisen varauksen, (Puhemies koputtaa) että onko varmaa, että vika silloin on työvoimahallinnossa. (Puhemies koputtaa) Pahaa pelkään, että yrittäjät eivät aina ole kovin avoimia, kun he ovat tekemisissä hallinnon kanssa.

Mauri Salo /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Kyllä on syytä yhtyä ed. Turtiaisen pohdiskeluun ja arvosteluun työvoimahallinnon osalta. Se yksinkertaisesti vain ei toimi. Omakohtainen kokemus noin puoli vuotta sitten: Julistettiin auki kaksi työpaikkaa. On oltu yhteydessä useamman kerran työvoimatoimistoon ja kysytty, miksi ei tule henkilöitä työhaastatteluun katsomaan työpaikkaa. Vastaus on se, että kun teidän tarjoamanne työ ei ole kovin muodikasta. Jos tällä tavalla tässä yhteiskunnassa näitä asioita hoidetaan, kyllä jotain todella syvällisempää pohtimista niin koko järjestelmän kuin työvoimahallinnonkin osalta on.

Pertti Turtiainen  /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Jos ed. Kekkonen kuunteli tarkkaan puheenvuoroni, kritiikki kohdistui siihen, että työvoimahallinnon toisen aallon uudistus ei välttämättä toimi käytännössä. Yrittäjiin päin se edellyttää, että ollaan hyvin aktiivisia, koska viranomaisen pitää olla aktiivinen siihen suuntaan, jossa suuret ongelmat ovat. Asiakkaan näkökulmasta niissä tapauksissa, joita eteeni on sattunut, on selkeitä esimerkkejä siitä, että työvoimahallinto ei ole ottanut sitä nuorta työtöntä, joka on joutunut työttömäksi, hoitoonsa alusta asti, vaan sitten vasta, kun syntyy pitkäaikaistyöttömyys. Se on nurinkurista toimintaa.

Ed. Karjulan kommenttiin te-keskusten toiminnasta: Olen siinä ihan samaa mieltä, että tämä on alue, joka pitää selkiyttää.

Kari Myllyniemi /kesk:

Arvoisa puhemies! Ed. Turtiainen käsitteli budjettia hyvin laaja-alaisesti, joten minä tyydyn hyvin kapealle sektorille, vain pelkästään poliiseja koskeviin asioihin.

Eräitten laskutapojen mukaan — budjetin rakenne on vähän muuttunut — poliisille tulisi 90 miljoonaa markkaa lisää varoja verrattuna tähän vuoteen, mutta ammatti-ihmiset, jotka ovat sitä laskeneet, väittävät, että lisäys on vain 40 miljoonaa. Hyvä sekin, että lisäystä tulee eikä päinvastoin, mutta toisaalta, kun on siirrytty nettobudjetointiin eräiltä osin, saattaa olla, että kääntyy miinukseksi koko laskutapa.

Edelleen poliisilla on kuitenkin 500 virkaa auki. Se vaatisi kyllä 140 miljoonaa todellisuudessa vähintäänkin lisää rahaa, jotta nuo virat pystyttäisiin täyttämään. Toisaalta ei ole myöskään koulutettuja poliiseja saatavina. Se tässä hämmästyttääkin. Kun vielä viime vuonna aloitti koulutuksen 400 uutta poliisimiestä — koulutus kestää noin 2,5 vuotta — ensi vuoden budjetissa on arvio, että alle 300 poliisimiestä otetaan koulutukseen. En oikein pysy mukana näissä laskelmissa, millä tavalla tätä aukkoa voidaan täydentää, jos ei ole mahdollisuutta saada koulutettuja poliisimiehiä virkoihin, vaikka olisi rahaakin.

Nettobudjetoinnista: Ilmeisesti 180 miljoonan markan edestä siirretään rahoja pois nettobudjetoinnin piiriin lähinnä lupahallinnossa. Sitä uskaltaisin vähän epäillä. Ajokorttien ja erilaisten muiden lupien, passien, antaminen vaihtelee hirvittävästi vuodesta toiseen. Jos saman verran eli 180 miljoonaa otetaan rahaa pois palkoista, joita pitäisi hankkia lupahallinnon tulevilla rahoilla, se voi aiheuttaa suurta hämminkiä poliisin budjetissa. Hyvin monet asiantuntijat poliisipuolelta ovat sitä mieltä, että nettobudjetointi ei sopisi poliisitoimintaan ainakaan noiden osalta.

Aulis  Ranta-Muotio  /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Eilisessä ryhmäpuheenvuorojen jälkeisessä keskustelussa johtavien hallituspuolueiden puheenjohtajat ja myös valtiovarainministeri esittivät aika voimakkaita syytöksiä meille keskustalaisille, että me vain lisäämme menoja sinne tänne emmekä esitä vastaavia tuloja. Mielestäni tässäkin keskustelussa on muun muassa ed. Vanhasen puheenvuorossa käynyt ilmi, että me hyvin rakentavasti esimerkiksi veropolitiikassa haluamme esittää vaihtoehtoa, jossa pysytään siinä budjettiraamissa, minkä hallitus on esittänyt.

Neljän miljardin veronkevennys voitaisiin osittaa. Varmasti ed. Vanhasen esittämä työnantajamaksujen lisääminen siitä, mitä hallitus esitti, olisi yksi hyvä tapa. Mielestäni elintarvikkeiden arvonlisäveron alentaminen olisi se, joka olisi sosiaalisesti kaikkein oikeudenmukaisin, ja se olisi ensi vuonna aloitettava. Jos se alennetaan 17:sta 12:een, niin kuin on puhe ollut, ja 12:han on nyt hyvin monissa EU-maissa, se 12 on jopa keskiarvoa enemmän, niin 4—4,5 miljardista kuluisi ehkä kolmasosa elintarvikkeiden arvonlisäveron alentamiseen. Se hyödyttäisi todella pienituloisia, eläkeläisiä, työttömiä, myös lapsiperheitä, ja se hyödyttäisi myös elinkeinoelämää.

Uskon, että pienituloisimmat lisäisivät elintarvikkeiden kulutusta. Vaikka me nyt keskimäärin aika pulskia olemme, niin pienituloisimmilla on niukkuutta elintarvikkeiden käytössä. Sitä kautta valtion menetys ei olisi niin suuri kuin on arvioitu. Onhan laskettu, että se olisi 1,5—2 miljardia noin laskennallisesti, jos se 17:sta 12:een alennettaisiin. Tätä ovat aika monet hallituksen ministeritkin esittäneet, mutta ei vain tunnu mitään tapahtuvan. Tämä olisi todella sitä sosiaalisesti oikeudenmukaista politiikkaa. Oli miellyttävä kuulla, että ed. Turtiainen oli aivan samoilla linjoilla.

Toisena asiana puuttuisin aluepolitiikkaan. Tuntuu siltä, että hallitus ei ota muuttoliikettä vakavasti. Se koetaan vain välttämättömänä ja väistämättömänä luonnonlakina, että ihmiset muuttavat suurempiin keskuksiin. Varmasti osaksi se näin onkin. Vuosikymmeniä ihmiset ovat muuttaneet ja varmaan tästä eteenkinpäin, mutta nykyistä vauhtia voitaisiin kyllä hillitä, jos todella haluttaisiin.

Aluekeskusohjelmaa on markkinoitu, että se on jokin uusi käänteentekevä aluepoliittinen toimenpide. Siinä on kuitenkin aika pienestä rahasta kysymys. Tietysti on tarkoitettukin, että ne ovat lähinnä byrokratiarahoja, vajaa miljoona markkaa per aluekeskus. Silloin sillä on merkitystä, jos suurempia rahavirtoja, esimerkiksi investointitukia, kohdennetaan aluekeskusohjelmiin, mutta silloin herää kysymys, miksi tarvitaan tällaista uutta järjestelmää, kun meillä on osaamiskeskukset ja meillä on maakuntien yhteistyöryhmien toimesta EU-hankepäätökset, joissa näitä rahoja kohdennetaan. Aluekeskukset tuli kuitenkin nyt valittua niin, että ne ovat juuri näissä samoissa maakuntakeskuksissa, missä ovat osaamiskeskukset.

Omalta alueeltani voin todeta, että meillä oli se hyöty, että viiden kunnan toimesta ja vähän naapuriseutukuntiakin koskevana lähes kymmenen kunnan yhteistoimin tehtiin tämä ohjelma. Se oli sinänsä hyvä yhteistyöhanke; meillä elinkeinotoimi on jo ennestäänkin kyllä yhteinen. Mutta rannalle jäätiin, kun tämä ei ollut kaupunkikeskus: vain maakuntakeskus voitiin ottaa aluekeskusohjelmaan. Muistan, että viime syksynä sisäministeriönkin korkeat virkamiehet ja jopa ministerit totesivat, että aluekeskusohjelmilla voitaisiin kehittää muitakin kuin maakuntakeskuksia. Samaa rahaa nyt vain uudenlaisella byrokratialla yritetään kohdentaa toiseen kertaan. Tuskin siitä on mitään hyötyä kenellekään pitkän päälle.

Muuttoliikkeen hillintään pitäisi käyttää paljon kovempia lääkkeitä. Ihmettelen, ettei tämä hallitus uskalla veroporkkanaa käyttää. Paljon on puhuttu Norjan-mallista. Kyllä me voisimme edes koemielessä suurimmilla muuttotappioalueilla käyttää veroporkkanaa ja myös työnantajamaksujen porrastuksia ja alennuksia. Miksei sitä voi edes kokeilla, kun siitä on muun muassa Norjassa hyviä kokemuksia?

Myös Tekes-varoja voitaisiin käyttää. On sinänsä hyvä asia kyllä, että Lipposen hallitusten aikana on satsattu aika paljon teknologian kehittämiseen, mutta esimerkiksi omassa maakunnassani työvoima- ja elinkeinokeskuksen johtokin on esittänyt, että edes 10 prosenttia siitä olisi heidän käytössään maakunnallisiin uusiin hankkeisiin. Tulen maakunnasta, jossa huonekaluteollisuus on merkittävä. Se on Tekes-ihmisten kannalta niin sanottua vanhanaikaista teollisuutta, jossa ei ole mitään teknologian kehittämistarvetta. Kuitenkin huonekaluvalmistajat pyrkivät toden teolla vientimarkkinoille vihdoinkin, mutta ovat nyt ulkona näistä rahoista.

Aika paljon olisi tehtävää aluepolitiikassa, jos todella halutaan, mutta sellainen kuva jää, ettei halutakaan. Pikemminkin, kun täällä päässä, Pääkaupunkiseudulla, syntyy ongelmia, helpotetaan budjettirahoituksella, 100 miljoonalla, asumisasioita, tavallaan houkutellaan ihmisiä muuttamaan.

Kolmantena asiana haluan puuttua vain lyhyesti maa- ja metsätalouspääluokkaan. Maatalouden liikevaihdosta nyt EU-aikana noin kolmannes tuotantosuunnasta riippuen on EU- tai kansallisia tukia. Budjetti on tältä osin aika tyly: Mitään lisäyksiä ei esitetä, tarjotaan tavallaan valtion puolelta nollatupolinjaa. Tiedetään kuitenkin, että elinkeinokustannukset lähes miljardin ovat nousseet viime vuosina vuositasolla eli selvästi enemmän kuin 94 oletettiin. Öljyn hinnannousu on tästä miljardista jo useita satoja miljoonia. Pitää saada joitakin kevennyksiä, kuten ed. Lämsä esitti, siinä suhteessa. Tupo maatalouden osalta jää todellisuudessa selvästi miinusmerkkiseksi; ilmeisesti ainoa ryhmä yhteiskunnassa, mutta se sopii tämän hallituksen linjauksiin.

Arvoisa puhemies! Eilisen tapahtumat nostavat esille ulkoisen ja sisäisen turvallisuuden kysymykset. Strategisen iskun vaikutuksista saatiin järkyttävä havainnollinen näyttö, vaikkakaan se ei ollut sotilaallinen isku eikä siinä mielessä strateginen isku vaan terroriteko. Mielestäni se havahduttaa kuitenkin meidät siihen budjettikeskustelussakin, että turvallisuuskoneisto on pidettävä valtakunnassa, rauhallisessa Suomessakin, kaiken aikaa kunnossa ja terässä.

Ed. Myllyniemi viittasi poliisin rahoihin. Näyttää siltä, että entinen linja, että taas lisäbudjeteissa joudutaan aina sinne muutamaa kymmentä miljoonaa pakolla lisäämään, jatkuu. Mitään sellaista perustavaa korotusta ei ole, vaikka oli maaherra Kosken johtama työryhmä, jossa hyvin huolellisesti mietittiin, kuinka poliisisysteemiä kehitetään. Siinähän oli sellainen ajatus, että 8 000 vakanssista nostetaan vähin erin 8 500:aan vuoteen 2010 mennessä, mutta ensi vuoden budjetti ei ainakaan anna mitään tukea sille linjalle, vaan päinvastoin Poliisikoulussa pitää jälleen vähentää oppilasmäärää.

Puolustuspolitiikan osalta käytiin viime viikolla perusteellinen keskustelu ja se asia on valiokunnassa esillä, joten en siihen nyt tässä yhteydessä sen tarkemmin puutu muuta kuin, että voi todeta, että siinäkin peruskysymys on budjetin suuruus ja tietynlainen niukkuus määrärahoissa.

Antero  Kekkonen  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ensin asia, josta olen samaa mieltä: Huomio strategisesta iskusta oli sillä lailla terveellinen muistutus asiasta, että nimenomaan keskustan piirissä on hiukan kummeksuttu aiemmin, mitä tarkoittaa strateginen isku. Me saimme siitä havaintoesimerkin eilen, vaikkakaan se ei ollut perinteiseen sodankäyntiin liittyvä strateginen isku.

Mutta Norja-kysymys: Mahdammeko me lukea samoja papereita, edustaja, kun minun käsitykseni Norjan-mallista on aivan päinvastainen kuin teidän? Ei sillä ole pystytty estämään siellä muuttoliikettä. Sen sijaan se on tuottanut monenlaisia pulmia, jotka ovat nimenomaan byrokraattisia, ja byrokratiaa tässäkin salissa tämän keskustelun aikana on perin useasti arvosteltu.

Eero  Lämsä  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Ranta-Muotio otti esille niin sanotun Norjan-mallin ja kysyi, miksi kokeiluja ei ole tehty ja toteutettu. Nythän ministeri Korhonen esitti, että Lapin kolmesta pohjoisesta kunnasta tulisi muodostaa tällainen vyöhyke, jossa kokeillaan muun muassa työnantajamaksujen alentamista ja sen vaikutusta. Minusta kuitenkaan yhden keinon varaan ei pitäisi tällaista kokeilua rakentaa vaan pitäisi olla useita erilaisia keinoja samanaikaisesti. En usko, että yksistään työnantajamaksujen alentaminen tuolla alueella toisi hyvin merkittäviä vaikutuksia. Haluan tähän myös todeta sen, että työnantajamaksujen alentamista on esitetty kokeiltavaksi Itä-Suomessa yhtenä keinona mutta samanaikaisesti myös monia muita (Puhemies koputtaa) sellaisia kokeiluja, jotka lisäisivät yritystoimintaa ja auttaisivat tätä kautta myös alueilla työpaikkojen syntymistä.

Aulis Ranta-Muotio /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Vielä verohelpotuksiin: Nyt alkaa tietysti olla se tilanne, kun väki on jo muuttanut sieltä, että on pulaa hitsareista jne. ja veroporkkanoita pitäisi käyttää työntekijöihin. Emme me Norjan-mallia voi sellaisenaan soveltaa. Tiedän, kun olen Pohjoismaiden neuvoston jäsen ja reilu vuosi sitten tässä talossa pidettiin Pohjola-valiokunnan kokous, jossa näitä asioita pohdittiin, että ei Norjassakaan suinkaan ole voitu muuttoliikettä estää, mutta sitä on voitu ainakin hidastaa. Näin he ainakin itse toteavat. Mutta meillä voisi olla suomalainen monipuolisempi malli.

Pertti Mäki-Hakola /kok:

Arvoisa herra puhemies! Ensiksi ed. Ranta-Muotiolle voisi todeta, kun hän arvosteli aluepolitiikkaa, että kepun aluepolitiikkaa aikanaan koeteltiin ja silloin lähti satojatuhansia ihmisiä Ruotsiin, maaseutu tyhjeni ja ihmiset karkasivat pois.

Nollatupolinjasta voi todeta, että hallitus on lunastanut edellisessä maataloustupossa tehdyt sopimukset, sillä selvä.

Lipposen—Niinistön hallitukset ovat tähän asti onnistuneet eduskunnan myötävaikutuksella erinomaisella tavalla linjaamaan valtakunnan talouspolitiikkaa suhdanteet huomioon ottaen jopa niin, että kansainväliset luottolaitokset ovat luokitelleet taloudenpitomme erinomaiseksi. Tähän tilanteeseen pääseminen on vaatinut kylmäpäisyyttä ja harkintakykyä. Tilanne on vaatinut tosiasioiden, erityisesti suuren valtionvelan olemassaolon, tunnustamista ja tietoisuutta siitä, että velka on myös pois maksettava.

Kaikilla tätä kylmäpäisyyttä ei ole ollut. Kuten kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Zyskowicz eilen täällä osoitti, oppositiopuolue keskustan talouspoliittinen linja olisi tie katastrofiin. Kuten ed. Zyskowiczin laskelmat vastaansanomattomasti kertoivat ja kertovat, keskusta aiheuttaisi virallisilla vaatimuksillaan — siis pelkästään virallisilla vaatimuksillaan — 16 miljardin markan aukon ensi vuoden budjettiin. Tuon aukon kattamiseksi valtion tulisi ensi vuonna ottaa 12 miljardia markkaa uutta velkaa. Ellei keskusta sitten kattaisi tuota kaikille kaikkea -listaansa uuden velan otolla, pitää kysyä, kuten valtiovarainministeri eilen kysyi, keneltä tuo 12 miljardia pitäisi ottaa. Kenen pitäisi maksaa enemmän? Otettaisiinko tuo 12 miljardia yrityksiltä vai olisiko ehkä varallisuusveroa nostettava tai ansiotuloverotusta kiristettävä vai laajennettaisiinko kiinteistöveropohjaa myös maa- ja metsätalouden maahan? Siihenkö keskusta olisi valmis?

On niin helppoa luvata kaikille pyytäville kaikkea hyvää, kun ei tarvitse kertoa, mistä se katetaan. Peräänkuulutan edelleen sitä, missä on pääoppositiopuolueen puheenjohtaja Esko Aho. Eilen, kun talousarvioesityksen lähetekeskustelu alkoi, puheenjohtaja Ahoa ei napin painalluksen jälkeen näkynyt missään, ei ainakaan tässä salissa. Harvardista palattuaan puheenjohtaja Aho antoi Suomenmaa-lehdelle haastattelun, jossa hän varoitti eduskuntaa ja hallitusta menojen lisäyksistä ja kehotti panemaan suun säkkiä myöden. (Ed. Korkeaojan välihuuto) — Ed. Korkeaoja, olisitte kuunnellut Ahoa. — Nyt Aho voisi tulla tässäkin salissa esiin ja kertoa tuon viestinsä uudelleen, jospa se hieman hillitsisi puoluekumppaniensa villiintymistä talousarvioasioissa.

Minusta ensi vuoden budjettiesityksessä painopisteet ovat oikeat. Budjetin perusteella pystymme edelleen lisäämään yhteiskunnan peruspalveluja, keventämään ansiotulojen verotusta sekä lyhentämään valtionvelkaa — erinomainen pohja talousarviolle.

Helsingin Sanomat otsikoi pääkirjoituksessaan 5.9.: "Työllistämisen tukeminen on parasta suhdannepolitiikkaa". Pääkirjoituksessa kirjoitetaan muun muassa: "Jos työttömien määrä lähtee nousuun, ihmisten varovaisuus kasvaa, ja se voimistaa negatiivista kierrettä." — Varmasti aivan oikein todettu, ja tähänkin haasteeseen budjettiesitys vastaa myönteisellä tavalla.

Kuten budjettikirjan yleisperusteluissa todetaan, edellisen hallituskauden keskeinen painopistealue oli tutkimus- ja tuotekehitystoiminnan edistäminen, josta myöskin ed. Ranta-Muotio antoi jonkinlaisen tunnustuksen. Näin on vahvistettu edellytyksiä tulevalle reaalitulojen ja työllisyyden kasvulle. Tällä hallituskaudella on samoin perusteluin vuorossa koulutus, suurimpina yksittäisinä päätöksinä maksuton esiopetus, opetuksen valtionosuuksien lisääminen ja korkeakoulurahoituksen vahvistaminen. Nämä painopistevalinnat ovat suoraa panostusta tulevaisuuteen.

Arvoisa herra puhemies! Vaasan vaalipiiristä valittuna kansanedustajana myös muutama sana budjetista alueen kannalta.

Pohjanmaa tunnetaan yleisesti alueena, jolla asuu ahkera ja yritteliäs kansa. Meillä myös tehdään eikä vain puhuta ja valiteta, tietenkin pois lukien opposition normaalit itkuvirret. Tässä mielessä tietenkin voi odottaa, että valtiovalta on omalta osaltaan antamassa kannustusta omatoimisuudelle ja tekemiselle.

Meillä Etelä-Pohjanmaalla ei ole omaa korkeakoulua, ja se on kieltämättä suuri puute alueen kannalta. Tilanteen näin ollen olemme ideoineet alueelle ainutlaatuisen tutkimusprofessuurihankkeen. Hankkeen tarkoitus on rekrytoida maakuntaan maakunnan kehitystä vauhdittavia korkeatasoisia tutkijaprofessoreita tutkimusryhmineen. Hanke on lähtenyt hyvin liikkeelle. Siihen ovat sitoutuneet maakunnan liiton ja te-keskuksen lisäksi myös alueen kunnat, suuri joukko yrityksiä ja muita toimijoita. Hanke on otettu yllättävän myönteisesti vastaan myös varsinaisten toimijoiden eli yliopistojen ja muiden kouluttajien toimesta. Myös valtiovallan edustajilta on saatu osaksi myönteistä suhtautumista. Maakuntaan on tulossa tällä tietoa ainakin 12 tutkijaprofessoria, ja tälle hankkeelle toivomme myös valtion panostusta.

Ministeriöille on kovasti tuttu asia Vaasan diplomi-insinöörikoulutus. Nyt koulutus tapahtuu aluksi Vaasassa mutta loppu Otaniemessä. Tämä järjestely merkitsee sitä, että valmistuvat tekevät lopputyönsä Etelä-Suomen yrityksissä ja jäävät sille tielleen. Vaalipiirin kannalta olisi tärkeää saada diplomi-insinöörejä jäämään myös Pohjanmaan alueelle. Mielestäni on vain oikeus ja kohtuus, että diplomi-insinöörikoulutus saadaan kokonaisuutena Vaasaan. Tämä ongelma on pikaisesti ratkaistava.

Liikenneinfrainvestoinnit ovat Vaasan vaalipiirin kaltaiselle alueelle äärimmäisen tärkeitä. Seinäjoen lentoaseman matkustajamäärät ovat kehittyneet hyvin myönteisesti. On halua Mikkelin kanssa päästä muiden maakuntakeskuksien kanssa samaan asemaan ja turvata lentokenttien kehittäminen suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti jatkossakin. Tämä edellyttää lentoasemien siirtämistä Ilmailulaitoksen hallintaan. Esitys ei ole vieläkään päässyt ensi vuoden budjettiesitykseen, vaikka perustelut ovat vahvat. Budjettiin on kuitenkin saatava ainakin saman verran markkoja kuin kuluvanakin vuonna. Tämän epäkohdan eduskunta korjannee niin kuin aikaisemminkin.

Rautatiepuolella myönteistä on Seinäjoki—Kokkola-rataosan päällystysrakenteen uusimisen jatkuminen. Jatkossa on huolehdittava Seinäjoki—Vaasa-radan sähköistämisestä, jota meille on jo hallituksen toimesta lupailtukin.

Suuri murheenkryyni alueellammekin ovat tiekysymykset. Alueellamme on vähän isoja teitä. Tyypillistä on alempiasteisten ja yksityisteiden tiheä verkosto. Myönteistä budjetissa on se, että näihin teihin on tulossa hieman lisää rahaa, tasoa on vain syytä jatkossa nostaa. Tieverkoston kehittämiseen on investoitava myös Ruuhka-Suomen ulkopuolella. Vaasan vaalipiirin maakunnat ja kansanedustajat ovat yksimielisesti listanneet kolme tieverkon kehittämisen kärkihanketta: ne ovat Sepänkylän ohitustie Vaasassa, Seinäjoen pohjoinen ohikulkutie ja Kokkolan satamatie, kustannuksiltaan yhteensä vajaat 300 miljoonaa markkaa — ei euroa vaan markkaa. Näistä yksikään ei sisälly budjettiesitykseen. Jatkossa nämä on ehdottomasti saatava rakenteille.

Arvoisa puhemies! Kokonaisuutena hallituksen esitys valtion ensi vuoden talousarvioksi on myönteinen ja pääosin suhdannetilanne huomioiden eduskunnan tahdon mukainen ja vie kehitystä myönteisellä tavalla eteenpäin.

Aulis Ranta-Muotio /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Mäki-Hakola oli nyt takertunut ryhmäpuheenjohtajansa Zyskowiczin listaan hyvin sokeasti. Mehän olemme esittäneet, että veronkevennys voisi olla suuruusluokaltaan sama kuin hallitus esittää, mutta eri lailla painotettuna. Ei siinä ole markkaakaan enempää valtiolta lisämenoja. Olisi mielenkiintoista kuulla, millä perusteella ed. Mäki-Hakola näkee, että vain tuloveronalennus on oikea tässä tilanteessa. Eikö esimerkiksi elintarvikkeiden arvonlisäveron alennus olisi nyt korvausta kansaneläkkeen kaksinkertaisesta pohjaosan leikkauksesta pienituloisille kansaneläkeläisille?

Juha  Korkeaoja  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Jatkan edellistä puheenvuoroa. Minun täytyy kysyä ed. Mäki-Hakolalta: Oletteko koskaan nähnyt keskustan esityksissä tai politiikassa mitään hyvää? Minusta tuntuu siltä, että ainakin teidän puheenne täällä salissa ovat sen kaltaisia, että vähän uskottavuus kärsii siitä, että teillä ei ole koskaan ollut mitään hyvää sanottavaa keskustasta. Tämä muistuttaa minua vähän samanlaisista puheista kuin edellisellä kaudella ed. Virtanen täällä piti. Hänellä ei myöskään koskaan ollut mitään hyvää sanottavana keskustasta, hän ei mitään hyvää löytänyt keskustasta.

Mitä tulee puheenne sisältöön ja sen alkuun maatalouden osalta, ihmettelen, jos maaseudun ihmisenä ja heidän asioitaan ajavana voitte olla sitä mieltä, että maaseudun ihmisten tulokehitys olisi ollut jotenkin verrannollinen tai siedettävä viiden viime vuoden aikana, Lipposen ja kokoomuksen hallituksien aikana.

Mauri Salo /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Varsin erikoinen sävy on ed. Mäki-Hakolan puheenvuorossa. Ensinnä hän kiittää hallitusta, toisaalta hän sitten esittää, että muutama sata miljoonaa kuitenkin pitäisi saada lisää heidänkin alueelleen. Jos se kertaistetaan maakuntien lukumäärällä, aikamoinen aukko kuitenkin budjettiin sitä kautta syntyy.

Ed. Mäki-Hakola, te takerrutte voimakkaasti ed. Zyskowiczin listaan keskustan budjettiesityksistä, ja nyt kysyn teiltä: Mitä mieltä olette siitä, kun kokoomuksessa näyttää olevan vallalla suuri Nato-into, joka maksaa 16 miljardia vuositasolla, onko se teidän linjanne mukainen?

Pertti  Mäki-Hakola  /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ensiksikin voisi ed. Korkeaojalle todeta, että minähän juuri kehuin keskustan puheenjohtajan esitystä menopuolen pitämiseksi, mutta te ette ota edes oman puheenjohtajanne esityksiä huomioon. Se on jotenkin käsittämätön juttu täällä, ja ed. E. Aho sitkeästi pysyttelee pois täältä, ettei vain joudu vastuuseen näistä puheista oman ryhmänsä edessä.

Ed. Mauri Salolle toteaisin, että äskeisessä puheenvuorossani esitin yhtä miljoonaa markkaa lisää valtion budjettiin Seinäjoen lentokentän turvaamiseen, en mitään muuta. Esitin toivomuksen, että kun jatkossa tehdään suunnitelmia, silloin myöskin meidän alueemme otetaan huomioon. Ensi vuoden budjettiin esitin tasan tarkkaan kustannusvaikutuksiltaan yhtä miljoonaa markkaa. Kuuntelisitte tarkemmin puheenvuorojani, niin ehkä ymmärtäisitte, mistä on kysymys.

Nato-kysymys taitaa olla liian iso kysymys lähteä tässä keskustelemaan. Myöskään emme ole ensi vuoden budjettiin esittäneet sen osalta yhtään mitään, mutta periaatekeskustelu nähtävästi olisi syytä käydä. Varmaan pitkäaikaisena edustajana ymmärrätte, että Baltian tilanteen muuttuminen muuttaa myöskin meidän ulkopoliittista tilannettamme aika selkeästi.

Maaseudun ihmisten tulokehitys, jos katsotaan esimerkiksi Etelä-Pohjanmaalla, on ollut hyvin myönteistä. Siellä nuoret kokoomuslaiset viljelijät (Puhemies koputtaa) tänä päivänä investoivat ja uskovat erittäin voimakkaasti omaan tulevaisuuteensa.

Petri Salo /kok:

Arvoisa herra puhemies! Kun puhuu toisen eteläpohjalaisen kokoomuksen kansanedustajan jälkeen, voi sanoa, että kaikki oleellinen tuli varmasti jo äsken sanottua. Mutta yritän poimia sellaisia kohtia, jotka jäivät kertomatta.

Ensinnäkin tästä 16 miljardista markasta, mistä tuntuu syntyvän tässäkin salissa vielä keskustelua: Kävin oikein katsomassa sitä tuolla Internetin sivuilla ja olen todennut, että siihen oli kerätty kuitenkin ne opposition ryhmänä esittämät menolisäykset, mitä tässä salissa on muun muassa ed. Pekkarisen puheenvuoroissa ja ryhmäpuheenvuoroissa todettu. Siihen ei ollut sisällytetty yksittäisten kansanedustajien aika luonnollisiakin menoehdotuksia, joita tulee tietysti meiltä hallituspuolueiltakin tähän budjettiin aivan riittävästi. Luulen, että pääsisimme tästä aika lailla yksimielisyyteen, jos esimerkiksi ryhmän puheenjohtaja ed. Pekkarinen selvästi kertoisi, miltä osin netissä olevat asiat eivät pidä paikkaansa. Pääsisimme konkreettiseen tietoon, onko tällaista esitetty vai ei.

Arvoisa puhemies! Olen tyytyväinen ainakin siihen, että tässä budjettiriihessä syntyi hallitukselle yhteinen tahtotila paljon puhuttuun työttömyysturvan sekä varhaiseläkejärjestelmän uudistamiseen. Tämä asiahan keskustelutti vielä kesän mittaan paljon ja myöskin tänä syksynä. Odotan, että ammattiyhdistysliike myöskin näkee ikääntymisen vaatimukset tulevaisuudelle ja ottaa nämä asiat tosissaan. Täällä on monessa puheenvuorossa väitetty, että tässä olisi tarkoitus heikentää jotenkin nykyistä turvaa. En ole kuullut kuitenkaan summaa, millä haluttaisiin leikata työttömyysturvaa tai ansiosidonnaista turvaa, vaan sen rakenteellista sisältöä muutettaisiin sellaiseksi, että se vastaisi paremmin tulevaisuuden haasteisiin. Yksityiskohtainen käsittely tältä osin toteutuu luonnollisesti kolmikantayhteistyössä. On kaikki syyt olettaa, että rakenteellisista toimista syntyy tuloksia hallituksen asettamassa aikataulussa. Tämä on kynnyskysymyksiä Suomen tulevaisuuden kannalta.

Veroratkaisun osalta toteaisin, että kokonaisveroaste vuodesta 2000 vuoteen 2002 putoaa noin 3 prosenttiyksikköä. Nyt pääsemme vasta sille kultaiselle keskitasolle, missä olimme 80-luvulla. Kansainväliset talousasiantuntijat ovat kehuneet Suomen budjettia hyväksi, meidän talouskehitystämme onnistuneeksi, mutta yhteen asiaan he kiinnittävät joka vuosi huomiota: Meillä työn verotus eli nimenomaan tuloverotuksen taso on liian korkea verrattuna Eurooppaan ja muihin kilpailijamaihin.

Olen pannut myönteisenä merkille, että esimerkiksi tälle vuodelle suunnatut korkeat veronalennukset tulivat suhdannepoliittisesti täsmälleen oikeaan aikaan. Juuri nyt kulutuskysyntä laskee, ja yksityisen kulutuksen merkitys on Suomen bkt:lle jopa yli 50 prosenttia. Väitän, ettei tämän paremmin suhdannepoliittisesti tuloveronalennuksia olisi voitu tehdä. (Ed. Kekkonen: Puhuja on aivan oikeassa. Se on sitä yksityistä elvytystä!) — Juuri niin sanottua keynesiläista talouspolitiikkaa, jota itsekin kyllä pidän oikean suuntaisena.

Toisekseen tässä salissa on aika paljon keskusteltu siitä, ovatko ensi vuodelle tulevat tuloveronalennukset liian suuria. Joku haluaisi suunnata ne toisin. Muistutan nyt kuitenkin vain siitä, että jo tupo — tupon merkittävyydestä me kaikki tässä salissa varmaan olemme yhtä mieltä — sisälsi noin 3,8 miljardin markan tuloveronkevennykset. Nyt puhutaan noin 4 miljardista markasta, eli noin 200 miljoonaa markkaa on vasta tupokorotuksen yli veronalennuksia tehty. Ei voida pitää niitäkään kovin paljon enempänä, kuin mitä jo ennakkoon on yhteisesti työmarkkinajärjestöjen kanssa sovittu.

Myöskin tälle vuodelle on työnantajan velvoitteita alennettu ja ensi vuonna myös kuntien kevamaksua kevennetään tupossa sovitun 0,5 prosentin lisäksi vielä 0,25 prosenttia, mikä minun ymmärtääkseni nimenomaan helpottaa kuntien työllistämistä. Tässä salissa keskustellaan paljon, että kunnissa tällä hetkellä on liian vähän työvoimaa varsinkin sosiaali- ja terveyspuolella, mutta myöskin koulu- ja mielenterveyspuolella. Nyt vetoaisinkin, oppositio, nimenomaan teihin. Teillä on yksinkertainen valta lähes 300 suomalaisessa kunnassa. Kuntien kevamaksujen alennuskin voisi olla kyllä kannuste täyttää näitä paikkoja myöskin vakinaisilla työntekijöillä esimerkiksi sosiaali- ja terveyspuolella. Vastuu näistä asioista kuuluu nimenomaan paikalliselle tasolle eli kuntatasolle.

Myönteistä on myöskin paljon puhuttu eläkeläisten 0,8 pennin savamaksun alennus.

Arvoisa puhemies! Merkittävä budjetti on myöskin kuntataloudelle. Luulen, että meillä vallitsee aika pitkälle yksimielisyys siitä, että viime vuosina kuntien talous on ollut erittäin tiukalla. Se näkyy jo pelkästään siitä, paljonko harkinnanvaraisia avustuksia anotaan ministeriöstä, kuten tänäkin vuonna. Kun ensi vuonna sosiaali- ja terveydenhuollon ja koulutuksen voimavaroja lisätään korottamalla kuntien valtionosuuksia yli 2 miljardilla markalla, jolloin valtio—kunta-suhteessa nettovaikutus on arvioiden mukaan noin 1,5 miljardia, tällä pitäisi olla merkittävä vaikutus laatia kuntien ensi vuoden budjetit sellaisiksi, että ne olisivat kestävällä pohjalla.

Lisäksi poimin muutaman yksittäisen kysymyksen.

Jokainen meistä on voinut nähdä, mikä on Itämeren tämänhetkinen tilanne. Me pohjalaisetkin olemme huolestuneita siitä aivan niin kuin te kotkalaisetkin. Pidän erittäin tärkeänä päänavauksena sitä, että hallitus toteuttaa Pietarin lounaisen jätevedenpuhdistamon saneerauksen. Sillä on merkitystä pitkällä juoksulla myöskin aina meille Pohjanlahtea myöden, koska vedet liikkuvat ja saasteet sitä kautta.

Positiivisena näen myöskin suuret infrahankkeet, jotka tulevat myöskin suhdannepoliittisesti täysin oikeaan aikaan: E18-tie, ratainvestointi Kerava—Lahti, perustienpitoon lisää 300 miljoonaa markkaa jne. Tältä osin yhdyn edustajakaverini Mäki-Hakolan lausuntoihin Etelä-Pohjanmaan tarpeista ja niistä kehittämishankkeista, joita on Seinäjoella, Kokkolassa ja Vaasassa. Tältä osin yhdymme opposition kritiikkiin siinä, voisiko aluepolitiikassa olla tehostamisen varaa, etteivät kaikki kehittämishankkeet ole ainoastaan Etelä-Suomessa ja siellä, missä on väkeä. Me tarvitsisimme Pohjanmaalle myöskin Kokkolan, Vaasan ja Seinäjoen alueelle imua. Sitä kautta nämä kehittämishankkeet täytyisi saada myöskin siellä liikkeelle.

Summa summarum: Sanoisin, että budjetti on niin hyvä, että hallituspuolueen kansanedustajana minun on helppo painaa vihreää valoa. Niin sanottu kova talouspolitiikka on silti ollut aika pehmeää, koska se turvaa kestävän hyvinvoinnin, ja sitä on hyvä puolustaa.

Yksi musta pilvi tuli eilen kuitenkin, ja se on aika suuri: Miten Amerikan eiliset tapahtumat vaikuttavat talouskasvuun Euroopassa, Kaukoidässä ja Amerikassa? Mitä ne vaikuttavat Suomen talouteen ja budjettimme pohjan kestävyyteen? Mikäli ne vaikuttavat dramaattisesti, kuten jotkut pessimistit ovat ennustaneet, se tietää sitä, että me joudumme tekemään tässä eduskunnassa paljon ikävämpiä päätöksiä kuin tämän budjetin hyväksyminen.

Aulis  Ranta-Muotio  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. P. Salo antoi hyvin myönteisen kuvan kuntataloudesta. Ed. Salo, meidän maakunnassamme yli puolella kunnista on miinusmerkkinen vuosikate. Tällä harkinnanvaraisella tuella aika moni korjasi viime vuonna sitä. Ei siinä juuri pysty, vaikka on jokin pieni kelamaksualennus, lisää työllistämään, kun on tämä tilanne. Kieltämättä Sailaksen mallin toteuttaminen on budjetin myönteinen asia näille kunnille, mutta täytyy muistaa, että sen vaikutus on täysi vain ensi vuonna. Vuonna 2004 se on jo kutistunut kolmanteen osaan. Se on pieni tilapäisruiske eikä suinkaan pidemmällä tähtäimellä paranna kuntien taloutta.

Raimo Vistbacka /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! En halua muuten puuttua ed. P. Salon puheenvuoroon, mutta siltä osin, että minua hieman hämmästyttää se, että kokoomuksen kansanedustajakin noin voimakkaasti sitoutuu ulkoparlamentaariseen päätöksentekoon. Mikäli ymmärsin oikein, te totesitte puheenvuorossanne, että oli työmarkkinajärjestöjen kanssa sovittu. Minä olen ymmärtänyt parlamentarismin siten, että veroratkaisuista päättää tämä talo eikä sillä tavoin, kuin te sanotte, että kun niin on silloin tehty. Te ikään kuin annoitte ymmärtää, että isännät ovat muut kuin te itse yhtenä niistä.

Antero  Kekkonen  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kun ed. P. Salo otti alueellisesti kantaa myöskin siihen seutuun, jota me ed. Vähänäkin kanssa täällä edustamme, panin sen suurella myötämielellä merkille. On todellakin, niin kuin hän sanoi, että Itämeri tekee kuolemaa ja aivan erityisesti Suomenlahti.

Se, että nyt rahoitamme Pietarin lounaista jätevedenpuhdistuslaitosta, ei ole ihan läpihuutojuttu esimerkiksi vanhojen karjalaisten keskuudessa. Iäkkäät ihmiset — oletan, että ed. Kuosmanen on joutunut sellaisiin keskusteluihin myöskin — iäkkäät, vanhat karjalaiset ovat aika lailla tuohtuneita siitä seikasta, että Suomi tarjoaa rahaa naapurille, jotta naapuri edes osan jätevesistään puhdistaisi. Mutta kysymys on eloonjäämiskamppailusta. Ensi kesästä on tulossa sinileväkesä Itämerelle yleensä, (Puhemies koputtaa) Suomenlahdelle erityisesti, ja kaikki mahdollinen on tehtävä, jotta Suomenlahti ei kuolisi.

Petri Salo /kok (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Lyhyesti yritän vastata.

Ensin ed. Ranta-Muotiolle: Täytyy lisäksi muistaa, että pelkkä keva-alennushan tässä on aika pieni asia. 1,5 miljardin markan lisätulo kunnille on myöskin merkittävä, mutta vielä tämän päälle tulee arvonlisäveron takaisinperinnän järjestelmän muuttamisesta ja Sailaksen paketin vaikutuksesta noin miljardin tulonsiirto etelästä nimenomaan pohjoiselle. Tämä asia on merkittävä myös meille eteläpohjalaisille.

Ed. Vistbackalle sanoisin vain, että minä olen siinä mielessä kolmikantamies, että jos hallitus ja työmarkkinajärjestöt eivät olisi 90-luvun alussa ja 90-luvun aikana pystyneet kolmikannalla sopimaan siitä, kuinka me selviämme lamasta, voitaisiin kysyä, missä me tänä päivänä olisimme. (Ed. Vistbacka: Missä on perustuslain kunnioitus!) — Veronalennukset olivat oikeaa politiikkaa 90-luvun aikana. Myöskin kokoomus seisoo tämän kolmikannan takana.

Esko  Kurvinen  /kok:

Arvoisa herra puhemies! Lähes kymmeneen vuoteen ei valtion talousarviota ole laadittu nykyisten kaltaisten epävarmojen suhdanteiden näkymissä. Eiliset järkyttävät tapahtumat maailman talouselämän keskuksessa eivät ainakaan lisää maailmantalouden vakautta. Ensi vuoden talousarviota käsitelläänkin eduskunnassa selvästi erilaisissa tunnelmissa kuin käsittelimme tämänvuotista talousarviota samaan aikaan vuosi sitten.

Silloin tässä salissa käytettiin runsaasti puheenvuoroja, joissa vaadittiin valtion menojen kasvattamista pysyväisluonteisilla menoilla. Samalla moitittiin talousarvion tiukkuutta ja valtionvelan lyhentämistahtia siitä huolimatta, että samanaikaisesti voitiin tälle vuodelle merkittävästi keventää ansiotuloverotusta ja parantaa monin tavoin hyvinvointiyhteiskunnan palveluja. Eilen ja tänä päivänä puhujat ovat antaneetkin tunnustusta edellisvuosina harjoitetulle talouspolitiikalle eikä mikään ihme, sillä valtionvelkaa lyhentämällä on saatu miljardeja markkoja säästöjä korkomenoihin.

Arvoisa puhemies! Mielestäni hallituksen lievästi elvyttävä budjettiehdotus sopii erinomaisesti nykyiseen taloustilanteeseen. Hyvän talouspoliittisen linjan mukaisesti talousarvion rakenteellinen talouden ylijäämä toimii myös hitaamman kasvun aikana ja mahdollistaa lukuisten parannusten toteuttamisen ihmisten jokapäiväiseen elämiseen myös ensi vuonna.

Tällä hetkellä talouskasvua ylläpitävänä voimana on kotimainen kysyntä. Tämänkin vuoksi hallituksen ensi vuoden budjettiesitystä on pidettävä onnistuneena, lisäähän se ihmisten peruspalveluja samalla, kun tuo lisää käteenjäävää rahaa verohelpotusten muodossa. Näillä toimilla vahvistetaan kuluttajien luottamusta tulevaisuuteen ja estetään kotitalouksien epävarmuuden kasvua.

Keskeisin asia on pitää työttömyys laskevalla uralla. Työn verotuksen keventäminen alentamalla tuloverotusta ja palkkojen sivukulujen alentaminen ovat kestävin tapa estää työttömyyden kasvua. Työn tekemisen kannustimia ja työn teettämisen edellytyksiä on edelleen parannettava, jotta työllisyysaste saataisiin nostettua kestävälle tasolle. Talousarvioesityksessä oleva työnantajien kansaneläkemaksun alennuksen painottuminen pieniin yrityksiin on sekä suhdanne- että rakennepoliittisesti oikea toimenpide.

Samaa linjaa on jatkettava myös tulevaisuudessa, niin että muun kuin ansiosidonnaisen sosiaaliturvan rahoitus siirtyy asteittain kokonaisuudessaan pois palkkasidonnaisuudesta. Voidaksemme taata tulevaisuudessakin palkansaajien ostovoiman ja työvoiman säilymisen Suomessa sekä kannattavuuden on tuloverotuksen alennusta jatkettava myös tulevien budjettien yhteydessä.

Arvoisa puhemies! Haluaisin nostaa esille muutamia yksittäisiä kohtia vuoden 2002 talousarvioesityksestä.

Ensinnäkin poliisin toimintamenojen rahoituksen lisääminen tasokorotuksella eli 15 miljoonalla eurolla on hyvä apu poliisin kasvavaan työmäärään. Rikollisuus on kasvussa, ja se muuttuu entistä ammattimaisemmaksi, järjestelmällisemmäksi ja kansainvälisemmäksi. Yhtenä pahimmin kasvavana ongelmana on huumausainerikollisuus. Sen estämiseen tarvitaan poliisin lisäksi myös meidän kaikkien panostusta.

Pohjois-Suomen osalta on tärkeää, että niin maantie- kuin rautatieyhteyksienkin parantamista jatketaan. Pitkien välimatkojen takia on teiden peruskunnon oltava sekä pääteillä että myös pienemmillä teillä hyvä. Pienemmät tiet ovat usein tärkeitä kuljetusreittejä teollisuuden puuhuollolle ja muulle alueen elinkeinotoiminnalle. Kuljetustuen jatkaminen kahdella vuodella on tärkeää Pohjois-Suomen pienelle ja keskisuurelle yritystoiminnalle, tasoittaahan se sijainnista johtuvia ylimääräisiä kustannuksia jonkin verran.

Valtionosuuksien syrjäseutulisien painoarvon nostaminen on monelle väestöä menettävälle Pohjois-Suomen kunnalle tärkeä lisä palvelujen turvaamiseksi. Hallituksen äskettäin tekemä aluekeskuspäätös on viimeisin hallituksen aluepoliittinen toimenpide seutukuntahankkeiden ja osaamiskeskusohjelmien jatkoksi. Nämä näkyvät ensi vuoden talousarvioesityksessä jo selvinä euroina.

Asuntorakentamisen osalta sen sijaan olen huolissani korjausavustusten pienenemisestä tämän vuoden 40 miljoonasta eurosta 25 miljoonaan euroon. Korjaus- ja perusparannustoimet asuntopoliittisena painopistealueena etenkin kasvukeskusten ulkopuolella ovat tässä suhdannetilanteessa erittäin merkityksellisiä.

Arvoisa puhemies! Lopuksi haluan puuttua erääseen asiaan, johon olisin odottanut kauppa- ja teollisuusministeriön siirtävän painopistettään jo ensi vuoden budjettiesityksessä, nimittäin kasvukeskusten ulkopuolelle tehtävien yritysinvestointien rahoituksen kehittämiseen. Suomessa on toimivat markkinat yritysrahoituksessa neljällä viidellä kasvukeskuspaikkakunnalla, mutta näiden ulkopuolelle sijoittuvien yritysten, etenkin uusien, pienten yritysten, osalta rahoitusten saanti on vaikeutunut. Yksityiset riskirahoitusyhtiöt odottavat tuotto-odotuksina parhaimmillaan 30 prosentin tuottoa, eivätkä näihin pienet yritykset pysty vastaamaan. Pankit rahoittavat toimenkuvansa mukaisesti yrityksiä, mutta vaativat sellaisia vakuuksia, joita aloittavat yritykset eivät pysty löytämään. Kiinteistöjen vakuusarvot syrjäseuduilla ovat murto-osa vastaavien rakennusten vakuusarvoista kasvukeskuksissa. Tämän vuoksi nyt tarvittaisiin kauppa- ja teollisuusministeriön painopisteen muutosta tukemaan kasvukeskusten ulkopuolella yritysten investointeja niin sanotulla kansallisella rahalla.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Vuosi sitten kunnallisvaalien alla käytiin keskustelua siitä, onko sopivaa, että kansanedustajat ovat ehdolla kunnallisvaltuustoihin ja edelleen valittaviin tehtäviin, joihin valituiksi tulleet voivat sitten päästä. Oma kokemukseni on, että on hyvä, että mahdollisimman moni kansanedustaja, nimenomaan joka katsoo ajan riittävän, on myös mukana paikallistason hallinnossa, kunnalliselämässä. Ainakin itse saan sitä kautta hyvää pohjaa sille työlle, jota teen täällä eduskunnassa.

Mitkään kalvosulkeiset tai A4-pinot eivät riittäisi kertomaan sitä kovaa todellisuutta, joka kuntapäättäjillä tällä hetkellä on. Tämä koskee ainakin niitä noin 200:aa kuntaa, jotka ovat tehneet miinusmerkkisen vuosikatteen. Näissä kunnissa joudutaan kamppailemaan kipeästi sen kysymyksen edessä, miten supistetaan terveydenhuollon menoja, miten rajoitetaan lääkäripäivystyksiä, miten vähennetään ambulansseja, miten voidaan etsiä ratkaisuja, että ihmisiä eivät lääkärit lähettäisi erikoissairaanhoitoon, koska se on kallista.

Edelleen sairaanhoitajat hoitolaitoksissa joutuvat, tämän olen seurannut itse, juosten tekemään päivittäistä työtänsä. Sairaanhoitajien puolisot ovat huolissaan puolisoidensa jaksamisesta epäinhimillisissä työolosuhteissa. Monia sairaanhoitajia vaivaa kysymys työpaikan säilymisestä ja pätkätöistä. Jos ongelmista kertoo, ei pätkätöiden jälkeen töihin tarvitse tullakaan, vaan saa olla vaikka pitkäaikaistyötön. Tilanne on hyvin karu. Henkilöt, jotka ovat olleet potilaina sairaaloissa, ovat pyytäneet, että kerron sen hädän ja huolen, joka hoito- ja hoivatyössä työskenteleville ihmisille on kovaa todellisuutta tänä aikana.

Kunnat joutuvat vaikeiden kysymysten äärelle. Sama koskee sosiaalitointa koko sektorilla kotipalveluista lähtien. Ei ole järkeä, että kotipalvelua joudutaan supistamaan, koska rahat eivät tahdo riittää, vaikka se olisi kaikkein edullisinta verrattuna laitoshoitoon. Samoin valitetaan sitä, että henkilökuntaa etenkin yöaikoihin on vähennetty vanhusten hoitolaitoksista. Vanhukset joutuvat virumaan lattialla maaten. Sähköisiä hälytysnappeja ei jakseta tai osata painaa. Aamulla työvuoroihin tulevat löytävät potilaat, vanhukset, lattialta. Tämä on kovaa todellisuutta, jonka kuntapäättäjänä tiedän.

Sama koskee koulutointa. Koulun pitäisi antaa hyvä pohja tulevalle kansalle. Kuitenkin tuntikehyksistä joudutaan leikkaamaan ja tinkimään. Opetusryhmät kasvavat. Koulunkäynti on koululaisille työtä. Perustyöedellytykset on kuitenkin taattava huolimatta nykyajan tietokoneista. Jos menee koululle kuin koululle, näytetään, että meillä on tietokoneet jne. Mutta jos opetusryhmät ovat suuret, siitä kärsii opetustyö ja siitä myös opettajan työ vaikeutuu. Kyllä opettajat tänä aikana väsyvät ja uupuvat. Tämäkin on kovaa todellisuutta. Samalla nuorison ongelmat ikävällä tavalla näkyvät nuorten vapaa-aikana. Kuntien mahdollisuudet panostaa nuorten huolenpitoon vapaa-aikana ovat rajusti vähentyneet. Tämä näkyy valitettavina häiriöinä.

Tässä niitä todellisia tilanteita, joiden parissa kunnissa toimitaan. On hyvä, että tiettyjä signaaleja on tässä asiassa paremmasta. Annan niille täyden tunnustuksen. Ne ovat ehdottomasti oikean suuntaisia, mutta valitettavasti ne eivät ole vielä riittäviä.

Kunnissa joudutaan pohtimaan veroprosenttien nostamista. Näin ollen saattaa olla hyvinkin monia suomalaisia, joille luvatut veronalennukset eivät kohdistu, vaan tuleekin kunnallisveroprosentin nostamisen vuoksi entistä enemmän maksettavia veroja. Samoin kiinteistöverot on varmasti kaikissa kunnissa nostettu maksimiinsa ja kunnat joutuvat kaikkia maksuja korottamaan, mistä vain ikinä niitä voisi saada. Pelkään, että lupaukset veronalennuksista eivät kaikille Suomen kansalaisille toteudu.

Kunnallisvero on myös jakovero, joka koskettaa vähätuloisia suhteessa kaikkein kipeimmin. Näitä vähätuloisia meidän yhteiskunnassamme on paljon. Opiskelijat elävät todella tiukoilla. Samoin olen tavannut hyvin paljon eläkeläisiä, joitten tuhatluku alkaa numero kakkosella, kun on eläketulosta kyse. Paljolti he ovat omaa työtään tehneitä, täyden työeläkkeen ulkopuolelle jääneitä, mutta epäkohta on kyllä tässä suhteessa hyvin huutava. Nämä ovat niitä arjen kovia todellisuuksia, joille toivoisin voitavan budjetissa löytää parempaa ymmärtämystä suurten valtakunnallisten kysymysten rinnalla.

Eiliset uutiset kertovat, kuinka on tarpeen pitää huolta turvallisuudesta. Tämä on perusasia koskien niin Puolustusvoimia, Rajavartiostoa, Tullia kuin poliisitointa. Meidän on luotava turvallinen Suomi. Sen edistämiseksi kaikilla sektoreilla tulee tehdä paljon. Tämä alkaa myös siitä, että on turvattu lapsuus. Myös lapsiperheiden asioihin on kiinnitettävä huomiota.

Pekka Kuosmanen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Yhdysvalloissa eilen tapahtuneen terrori-iskun jälkeen kansainvälisen talouden näkymät ovat mielestäni poikkeuksellisen epävarmat ja nämä näkymät tulevat heijastumaan myös valtion ensi vuoden budjetin pohjaan. Suomessa useiden vahvan taloudellisen kasvun vuosien jälkeen kasvu on selvästi hidastunut. Tulevaisuuden kehitys riippuu pitkälti kansainvälisestä kehityksestä, johon liittyy nyt useita riskitekijöitä. Suomeen vaikuttavat niin Yhdysvaltojen, Japanin kuin euroalueenkin talousnäkymät.

Kaiken kaikkiaan budjetti on mielestäni onnistunut ja voimme kaikki olla siihen tyytyväisiä. Budjetissa on tehty huomattavia panostuksia moniin tärkeisiin asioihin. Eräs näistä on koulutus. Koulutukseen panostaminen merkitsee panostamista tulevaisuuteen. Muun muassa yliopistojen rahoitusta lisätään huomattavasti. Yliopistojen budjetoinnissa painotetaan yliopistojen perustehtävien toteuttamista ja mahdollistetaan koulutus-, tutkimus- tai kulttuuripoliittisesti merkittävien valtakunnallisten tehtävien hoitaminen sekä toiminnan ja laadun ja vaikuttavuuden palkitseminen.

Panostukset aikuisten ammatilliseen koulutukseen ovat sijoituksia erityisesti keski-ikäisten ja huonon pohjakoulutuksen saaneiden aikuisten kouluttamiseen. Aikuisten ammatilliseen koulutukseen onkin sovittu noin 21 miljoonan markan lisäys, joka kohdistetaan erityisesti ammatillisille aikuiskoulutuskeskuksille ja ammatillisille erikoisoppilaitoksille. Nämä lisäykset ovat mielestäni tervetulleita.

Myös nuorten hyvinvointi ansaitsee lisäpanostusta. Yksi tärkeimmistä lisäyksistä onkin ennalta ehkäisevään huumetyöhön lisätty uusi määräraha, 1,8 miljoonaa markkaa. Tällä rahalla on tarkoitus tukea kuntien ja järjestöjen nuorisotyöntekijöitten ammattitaidon lisäämistä nuorten huumeongelmien tunnistamiseksi, kohtaamiseksi ja käsittelemiseksi. Myös talousarvioesitykseen sisältyvä 5 miljoonan markan määräraha ennalta ehkäisevään huumetyöhön liittyvään opetustoimen henkilöstökoulutukseen on tervetullut lisäys.

Hyviä uutisia budjetissa on myös eläkeläisille, sillä kesäkuun alusta on tehty kansaneläkkeen tasokorotus, joka tehtiin ensimmäisen kerran 14 vuoteen. Korotus oli 73 markkaa kuukaudessa. Tasokorotus vaikuttaa myös eläketulovähennykseen sitä nostaen. Tämän vuoksi kaikilla eläketulovähennyksen piiriin kuuluvilla eläkkeensaajilla on käytettävissä oleva rahamäärä suurempi. Tämän lisäksi valtion- ja kunnanveroa maksavat eläkeläiset hyötyvät eläkeläisten sairausvakuutusmaksun alentamisesta 0,8 prosenttiyksiköllä 0,4 prosenttiin. Tämä on hyvä kädenojennus hallitukselta ja eduskunnalta, mutta mielestäni sairausvakuutusmaksu tulisi poistaa eläkeläisiltä kokonaan. Onkin sovittu, että loppuosa poistetaan vuoteen 2003 mennessä. Toivon, että tämä todella toteutuu. Tuloveron tällä hetkellä alimmasta perintäluokasta luopuminen helpottaa kaikkien niiden eläkeläisten asemaa, jotka maksavat valtionveroa.

Mielestäni suuri epäkohta tässä budjetissa on se, ettei eläkeläisten kaksinkertaisen pohjaosan leikkauksen kompensoiminen sisälly talousarvioesitykseen, vaikka sitä oli bujdettiriihessä esitetty. Tämä asia tulee mielestäni välittömästi korjata viimeistään vuoden 2003 budjetissa.

Arvoisa herra puhemies! Erittäin tärkeitä panostuksia on tehty infrahankkeisiin. Näissä panostuksissa on kyse tulevaisuuteemme tehtävistä investoinneista. Toimiva infrastruktuuri on tärkeä osa kansantaloutemme kilpailukykyä. Tiestön ja rautateitten kehittämisellä ja kunnossapidolla on myös selkeät aluepoliittiset ja ympäristövaikutuksensa. Tiehallinnon päämäärinä ovat tieverkon kunnon säilyttäminen, päivittäisestä liikennöitävyydestä huolehtiminen sekä liikenneturvallisuuden parantaminen. Perustienpitoon osoitetuista panoksista huolimatta huonokuntoisten päällystettyjen teitten määrän on laskettu kasvavan lähitulevaisuudessa noin 200 kilometrillä vuodessa. Samanaikaisesti lisääntynyt teiden käyttö ja kohonneet raaka-ainekustannukset tekevät väyläverkoston kunnon ylläpidosta yhä kalliimpaa. Perustienpitoon osoitettavat lisämäärärahat tulevatkin todella oikeaan aikaan ja tarpeeseen.

Perustienpidon lisäksi on otettu huomioon myös turvallisuutta edistävä tasoristeysten poistaminen. Tasoristeysten poistamisohjelmaa toteutetaan 150 miljoonalla markalla. Suomen rataverkolla oli vielä tämän vuoden alussa pitkälti yli 5 000 tasoristeystä, joista suurin osa sijaitsee pääratojen raiteilla. Onnettomuustilastojen mukaan tasoristeysonnettomuuksien määrä on vähentynyt viime vuosien aikana. Tästä huolimatta tasoristeyksissä sattuu vuosittain noin 50 onnettomuutta. Tasoristeysten turvallisuutta parantamalla vaikutetaan jokaisen tiellä liikkujan turvallisuuteen. Samalla voidaan myös parantaa rautateitten kilpailukykyä nopeuttamalla niillä kulkevaa liikennettä.

Rataverkon suhteen lisäresursseja on luvassa myös sähköistykseen. Rataverkon sähköistys vaikuttaa sekä junaliikenteen tehokkuuteen että sen ympäristövaikutuksiin.

Talouskasvua ja työllisyyttä tuetaan suuntaamalla verojen ja veronluonteisten maksujen kevennyksiä ansiotuloihin ja välillisiin työvoimakustannuksiin. Olen samaa mieltä kokoomuksen eduskuntaryhmän kanssa siitä, että tuloverotuksen keventämistä tulee jatkaa. Tämä kannustaa työntekoon.

Uusien yrittäjien määrä on huolestuttavasti laskenut viime vuosina. Veronalennukset ovat erityisesti yrittäjän näkökulmasta toivottuja. Verokiilan pienentäminen toivottavasti vaikuttaa positiivisesti uusien työpaikkojen syntyyn.

Herra puhemies! Hallituksen budjettiesitys vuodelle 2002 on mielestäni hyvin laadittu ja painopisteet on oikein valittu. Terveydenhuolto, koulutus ja muut hyvinvointivaltion peruspilarit vahvistuvat tulevina vuosina. Liikenne- ja rakennusinvestoinnit on oikein ajoitettu huomioiden talouden taantuman.

Matti  Vähänäkki  /sd:

Herra puhemies! Olen huomannut näiden muutamien vuosien aikana, mitä tässä talossa olen työskennellyt, että tätä tilaisuutta, lähetekeskustelua talousarviosta, pidetään erittäin merkittävänä, mutta kun ne joululahjarahatkin aikanaan poistuivat, niin tämän merkitys on jäänyt aika vähäiseksi, koska valtiovarainvaliokunta aika harvoin noukkii täältä uusia määrärahoja, jotka tulisi rahoittaa. Mutta harva kansanedustaja loppujen lopuksi jättää tämän puheenvuoron käyttämättä, koska aluelehdessä voi pian todeta, kuka puhui mistäkin, ja todetaan kenties jonkun kohdalla, ettei hän katsonut aiheelliseksi puuttua talousarvioon lainkaan.

Tältä puhujakorokkeelta on tänään ja eilen kuultu lukuisia asiantuntemuksella laadittuja puheenvuoroja valtiontaloudesta ja budjetista. Olen huomannut, että ne kuulostavat — jollei mennä tiettyihin kohteisiin, joita halutaan rahoittaa — aika lailla saman kaltaisilta. Olen ajatellut ihan joskus tutkia, lienevätkö ihan samat paperit valmiina odottamassa seuraavaa syksyä työhuoneen pöydällä.

Viittaan näihin erittäin ansiokkaisiin puheenvuoroihin, joita on käytetty, enkä ryhdy niitä toistamaan, koska useimpiin niihin on hyvin helppo yhtyä, varsinkin silloin kun on kysymys hallituspuolueiden kansanedustajasta, joka on puhunut ja esittänyt näkemyksiään budjetista. Totean kuitenkin, että tämä budjettiesitys on elvyttävä, se antaa uskoa tulevaisuuteen verrattuna moneen edeltäjäänsä. Lipposen hallituksen aikana on vähitellen ja vihdoin päästy nousemaan siitä kurimuksesta, johon kansainvälinen lama talouselämässämme 1990-luvulla meidät suisti ja jota Ahon hallitus virheellisellä talouspolitiikallaan ainoastaan syvensi ja antoi vielä heikommat eväät, kuin kansainvälinen kapitalismi olisi antanut, seuranneille Lipposen hallituksille.

Lipposen hallitusten aikana on vähitellen ja vihdoinkin todella onnistuttu nousemaan, ja tästä meidän pitää olla tyytyväisiä ja myös äänestäjille tuoda selkeästi esiin, mikä olisi tilanne, jos ei niinkin kovin kourin olisi jouduttu monien ihmisten ja ihmisryhmien asioihin ja varallisuusoikeudellisiin etuihin puuttumaan. Kuuri on ollut useana vuotena hyvin raskas ja koetellut erityisen ankarasti vähäosaisia kansalaisia, kuten eläkeläisiä, työttömiä, pienipalkkaisia yleensä ja paljon sairastavia tai muuten sosiaali- tai terveyspalveluja aika kiinteästi tarvitsevia kansalaisia. Erityisryhmänä ovat nuoret, jotka ovat monin osin tulleet unohdetuiksi välivuosien budjeteissa. Tämä budjetti keventää verotusta, lisää työllisyysmäärärahoja, panostaa terveyspalveluihin ja satsaa ammatilliseen koulutukseen sekä myös infrastruktuuriin. Eteenpäin ollaan nyt menossa.

Seuraavaksi kajoan aivan muutamaan yksittäiseen asiaan.

Täällä jo erittäin ansiokkaasti ed. Oinonen kajosi kunnallishallinnon ja kunnallistalouden heikkoon tilaan ja esitti omia näkemyksiään asian kohentamiseksi. Kuntatalouden kohentamiseen esitetyt parannukset eivät ole olleet riittäviä. Ennennäkemätön kuntien joukko kamppailee tällä hetkellä erittäin heikossa taloudellisessa tilanteessa. Harkinnanvarainen valtionapu, johon ollaan tarttumassa aivan kuin hukkuva köyteen, ei ole tarkoitettu eikä se myöskään yllä kunnan talouden kohentamiseen. Se on tilapäisapu pienenä hätäruiskeena.

Yhtenä vaikuttavana keinona näen kunnallisen lainsäädännön kehittämisen. Liitoksien lisäämiseksi on käytetty vaihtelevalla menestyksellä porkkanaa siitä hyvästä, että kunnat päättävät liittyä toisiinsa tai useammatkin kunnat yhteen. Porkkanat eivät kuitenkaan ole riittävällä tavalla aikaansaaneet liitoksia, vaikka porkkanarahoja on lisätty ja täydennetty. Itsestäänselvää pitäisi olla, että kahden tai useamman kunnan yhteenliittymä muodostaa alueen, jonka talouden kasvukyky on huimasti suurempi kuin erillään olleiden kuntien erikseen ja yhteen laskettuna. Takavuosikymmeninä tehdyt pakkoliitokset, muun muassa aikanaan Lappeenranta, Lauritsala ja Lappee sekä Kymi, Kotka ja Karhula, ovat erittäin ymmärrettävien synnytyskipujen jälkeen osoittautuneet onnistuneiksi ratkaisuiksi. Vain ani harva niistä on koko Suomen laajuutta ajatellen onnistunut.

Toivoisin, että sisäasiainministeriö, sen kuntaministeri ja uusi sekä uskalias kansliapäällikkö ottaisivat porkkanan ohella myös vähitellen kepin käyttöönsä. Se vaatii tietysti uutta lainsäädäntöä, mutta sen valmistelu on toki entisiin pakkoliitoslakeihin nähden inhimillisempää varmasti tänä aikana, mitä nyt elämme. En halua tässä yhteydessä mainita, mikä puolue on systemaattisesti ja aina ja jatkuvasti tiukasti vastustanut kuntaliitoksia yleensä ja pakkoliitoksia erityisesti. En mainitse tätä puoluetta nimeltä sen vuoksi, koska olen ilolla huomannut, että sen piirissä, sitä edustavissa valtuustoryhmissä, on havaittu muuttotappiot kunnista jatkuvalla syötöllä, talouden hiipuminen ja monet muut taloudellisiin vaikeuksiin liittyvät asiat.

Seuraavaksi olisin ottanut esille kansaneläkkeen pohjaosan. Moni puhuja on vaatinut tässä yhteydessä ja tältä kateederilta kansaneläkkeen pohjaosan niin sanotun kaksinkertaisen leikkauksen kompensointia sopivalla tavalla. Kompensaatiota ei ole tapahtunut, vaikka eduskunta oli asian selvittelyä melko lailla yksimielisesti vaatinut, jota selvitystä hallituksen piirissä on toki tehtykin, mutta ei sen sijaan ole sen perusteella kompensaatiota pantu alulle. On sanottu muun muassa, että koska se ei ole hallitusohjelmassa mukana.

Olen sitä mieltä, että tämä kunniavelka on nimenomaan eläkeläisille maksettava ja tehtävä uusi selvitys ja tutkimus, jossa todetaan, ettei se rahan antaminen niin vaikeaa olekaan niille, jotka ovat mielestään hyvin oikeudettomasti siihen asemaan joutuneet. Oltakoonpa mistä ryhmästä hyvänsä, kun tuolla kaduilla ja toreilla kävelee kotipaikkakunnalla, niin tämä on eläkeläisten suussa ensimmäinen sana.

Sitten olisin kajonnut rikosuhripäivystyksiin. Mitä se on, saattaa joku kysyä. Suomessa on hoidettu suurella ja pienemmällä rahalla kyllä rikoksentekijän asemaa ja asianomistajien asemaa tietyllä tavalla taloudellisesti, mikäli he ovat pystyneet sopivan avustajan oikeuteen saamaan. Rikosuhripäivystys pitää rikoksen uhriksi joutuneen kotipiirissä olevaa läheisten ryhmää, jossa kotipiirissä ja lähistöllä, samalla paikkakunnalla asuva ryhmä on ottanut asiakseen auttaa niitä henkisiä kärsimyksiä, mitä rikoksen kohteeksi joutuneelle saattaa tulla, eritoten pahoinpitelyrikoksissa ja muissa kehoon kohdistuvissa rikoksissa.

Kymenlaaksossa ja myös Etelä-Karjalassa sekä jopa Päijät-Hämeessä vaikuttaa Kotkassa pääpaikkaansa pitävä Toukola-setlementtiyhdistys, jonka piirissä toimii tällainen rengas, joka rikosuhripäivystystä suorittaa. Viime vuonna oltiin budjetista pudottamassa puoli miljoonaa markkaa, mitä tämä laajalla alueella toimiva yhteisö on tarvinnut asiansa eteenpäinviemiseen ja hoitamiseen. Mutta raha saatiin budjettiin mukaan, vaikka se oli poistettu alkuperäisestä budjetista. Nyt ei budjettikirjasta vastaavaa summaa löydy. Edellytän asianomaisella tavalla aikanaan, että tämä summa ensi vuodellekin jostakin nyhjäistään.

Viimeiseksi mutta en suinkaan vähiten tärkeänä yksittäisenä asiana otan esiin Heli-radan eli radan, jota on kaavailtu rantaratana Helsinki—Porvoo—Loviisa—Kotka—Hamina—Vaalimaa-linjalle. Olen 14,5 vuoden aikana silloin tällöin ja vähintään muutaman kerran vuodessa ottanut tämän Heli-rantaradan tärkeyden esille. Mutta nyt muutama päivä sitten, kun Venäjän presidentti Putin kävi täällä, niin hänen ja suomalaisten vaikuttajien keskustelussa tämä asia tuli selkeästi esiin ja pidettiin tärkeänä, että se nimenomaan rannikolle rakennetaan. Muistan, kun aikanaan esimerkiksi liikenneministeri Norrback totesi, että ei sinne rannikolle voi rakentaa, koska maa on niin pehmeätä, saviliejua ja muuta, vaikka nykyään tehdään rata vaikka mihin ja kallio löytyy aika pian myös rannikkoseudulla. Toivoisin, että vihdoinkin tämä lähtee myös virkamiestasolla valmisteluun, koska senhän me olemme itse kukin edustaja joutuneet huomaamaan, että jos eivät virkamiehet tuo esitystä ja lähde jotakin asiaa selvittämään, niin turha sitä asiaa on pelkästään tältä taholta rummuttaa.

Tero Mölsä /kesk:

Arvoisa puhemies! On selvää, että kun ensi vuoden budjetti, joka on täällä lähetekeskustelussa, on neljän puolueen hyväksymä esitys, niin se tulee tietysti eduskunnassa hyväksytyksi, mikä ei ole tietenkään mikään yllätys. Tuttua on myös se, että kun hallituspuolueen edustajat täällä puhuvat, niin budjetti puheissa hyväksytään, mutta yhtä paljon puheissa on myös kritiikkiä budjettia vastaan. Tällainen kaksinaismoraali kyllä heikentää kansalaisten uskoa poliittiseen päätöksentekoon eikä missään tapauksessa ole myöskään innostamassa kansalaisia vaaliuurnille.

Budjetissa on kosmeettisia parannuksia ja lisäyksiä. SDP:n ryhmäpuheenvuorossa kehuttiin muun muassa sitä, että sosiaali- ja terveydenhuoltoon on tulossa 440 miljoonan markan — puhun markoissa vielä — lisäpanostus. Tämä tietysti on totta, mutta ei vastaa sitä kehitystä, joka tällä sektorilla yhteiskunnassa on tapahtunut. Tällainen panostus ei ole läheskään riittävä. Kustannusten nousu, joka on tapahtunut, nielee tällaiset korotukset, ja jo pelkästään lääkärien palkankorotus on sellainen, että sinne nämä rahat uppoavat moneen kertaan.

Edelleen täytyy sanoa, kun monta kertaa olemme puhuneet täälläkin maan alueellisesta kehityksestä, että siihen ei ole parannusta näköpiirissä ollut. Kahtiajakoinen alueellinen kehitys näyttää jatkuvan, mikä merkitsee sitä, että se aiheuttaa yhteiskunnalle kaksinkertaisia kustannuksia. Toisaalta muuttotappiokunnista julkisia palveluja karsitaan sen takia, että niille ei ole käyttäjiä, ja vastaavasti sitten niissä kunnissa, jotka ovat vastaanottokuntia, on kova paine rakentaa uutta. Tästä hyvänä esimerkkinä käyvät Pääkaupunkiseudun kehyskunnat.

Vastuu lakisääteisistä palveluista on kuitenkin myös valtion. Se on kuntien, mutta se on valtion ja kuntien yhteinen. Käytännössä on kuitenkin käynyt niin, että täällä valtion päässä mieluumminkin sälytetään lisää velvoitteita, esiopetus ja hammashuolto hyvinä esimerkkeinä mainittakoon, siten että vastaavaa panostusta budjetin kautta näitten rahoittamiseen ei kuitenkaan järjestetä. Kunnat saavat tulevan vuoden budjetissa puolentoista miljardin markan lisäpanostuksen, mutta vastaavasti myös kuntien harkinnanvaraisia avustuksia leikataan. Käytännössä on ollut niin, että juuri näitten harkinnanvaraisten avustusten kautta moni kunta on joutunut elämään koko viime vuodet, oma kotikuntani tästä hyvänä esimerkkinä.

Kuntien verotuloilla ja valtionosuusjärjestelmällä ei ole pystytty kattamaan niitä kasvavia kustannuksia, joita kunnille on tullut. Tosiasiahan on se, että kun kunnat ovat palveluitten järjestäjiä, suuri osa kuntien kustannuksista on nimenomaan henkilöstön palkkakuluja. Nämä kulut määritellään aivan jossain muualla kuin kuntien omissa päätöksentekoelimissä. Ne ovat tupon osia. Itse en edes kritisoi tätä siltä osin, että on ymmärrettävää, että kuntasektorin palkkojen on oltava vertailukelpoisia yleisen ja yksityisen sektorin kanssa. On selvää, että tällaista eriytymistä ei voi tapahtua, ja sen takia palkkamenot ovat välttämättömiä kuntien maksettavia menoja.

Epäsuhta tulojen ja menojen suhteen on johtanut siihen, että alijäämäisiä tilinpäätöksiä tekeviä kuntia taitaa olla noin 400 kunnan joukossa yli puolet tällä kertaa, ja näitten kuntien on mahdotonta täyttää se velvoite, jonka eduskunta on lain kautta säätänyt, että kolmen vuoden kuluessa alijäämät on tasattava. Itse mielenkiinnolla jään seuraamaan, mihin tämä kehitys johtaa, miten lain velvoittavuus voidaan hoitaa, ja kun sitä ei hoideta, mitkä ovat sen seuraukset.

Arvoisa puhemies! Viime vuosina näitten keskustelujen yhteydessä olemme vuosittain käsitelleet liikenneväyliä. Muun muassa ed. Kuosmanen äsken käsitteli tätä asiaa, tosin hyvin positiivisessa valossa. Tässäkin asiassa tosiasia on kuitenkin se, että aikaisempina vuosina — viittaan nyt aikaisempien vuosien budjetteihin — teitten rahoitustasoja on leikattu ja samanaikaisesti myös maanrakennusalalla kustannustasot ovat nousseet jopa muuta kustannustasoa nopeammin. Tämä kehitys on romahduttanut alemman asteisen tieverkon kunnon ja ennen kaikkea yksityisteiden osalta niin, että voidaan sanoa, että niitten kunto on jopa dramaattisesti alentunut. Tästä voi todeta, että kun vielä viime vuonna hyvien teitten osuus yksityisteistä oli yli 70 prosenttia, nyt hyvien teitten osuus on pudonnut noin 30 prosentin tasolle. Tämä on tietenkin asia, joka ei välttämättä ihan kaikkia liikuta, mutta kyllä käytäntö on osoittanut, että myös ihmiset, jotka asuvat kaupunkipaikkakunnilla, ovat tämän kehityksen huomanneet. Tilanne on se, että muun muassa kansantalouden kannalta tärkeät puukuljetukset kärsivät jo tästä kehityksestä.

Ensi vuoden budjetissa, täytyy sanoa, on tehty parannuksia, kuten ed. Kuosmanen jo totesi. Perustienpitoon on lisätty 300 miljoonaa markkaa ja yksityisteille 10 miljoonaa markkaa. Mutta nämä lisäykset ovat sellaisia, että niillä teitten huononevaa kehitystä ei pystytä pysäyttämään, vaan nimenomaan panostusten valitettavasti pitäisi olla tältä osin suurempia. Viime vuosien voimakkaan talouskasvun, joka nyt on tosin hiipumassa, liikenteen maksamien kasvavien verotulojen ja valtion kirstuun tulleiden omaisuudenmyyntitulojen olisi pitänyt näkyä paremmin perusinfran hoitamisessa ja siitä huolehtimisessa.

Tässäkin asiassa on todettava, että puheet ja teot ovat valitettavasti hallituksella menneet pahasti ristiin. Jopa ministerityöryhmä on todennut, että rahaa pitää saada enemmän. Myös muistaakseni liikenneministeriö on todennut, että yksityisteitten osalta pitää päästä 100 miljoonan markan tasoon, kun nyt lisäys on 10 ja taso nousee 60 miljoonaan markkaan.

Arvoisa puhemies! Lopuksi olisin todennut muutaman positiivisen asian oman maakuntani kannalta. Täytyy todeta, että periaatepäätös mittavasta investoinnista, Lahti—Kerava-oikorata, on todella oikean suuntainen ja palvelee paitsi Päijät-Hämettä ennen kaikkea koko maata ja, voi sanoa, Pohjolan kolmioon liittyen koko Eurooppaa.

Edelleen kuitenkin on todettava, että Päijät-Häme on maakunnistamme heikoimmin kehittyneitä, ja sen takia toivoisi, että kun muun muassa valtionhallintoa hajautetaan, niin Päijät-Häme voisi olla yhtenä osana tässä mukana. Onhan siellä muun muassa erittäin korkeatasoista ympäristöosaamista, ja tähän liittyvää valtionhallintoa olisi erinomaisen hyvä sijoittaa muun muassa Päijät-Hämeeseen.

Matti   Väistö  /kesk:

Arvoisa puhemies! Vuoden 2002 talousarvioehdotusta käsitellään monin tavoin epävarmassa tilanteessa. Sekä talouden kehitys että maan eri osien työllisyyskehitys näyttävät olevan olennaisesti muuttumassa. Tästä syystä, arvoisa puhemies, olisi ollut paikallaan, että hallitus budjettiesityksessään olisi ottanut selkeämmän linjauksen työllisyyttä parantaviin, alueellista kehitystä vahvistaviin ja myös kuntien tilannetta korjaaviin ratkaisuihin.

Kuntien taloudellinen tilanne on tässä salissa huolettanut suuresti. Pohjois-Karjalassa kerrotun mukaan vain kolme kuntaa jätti hakematta harkinnanvaraista avustusta. Mielestäni tämä kertoo sen karun tosiasian, että hätäapu alkaa olla suurelle osalle kunnista jo tarpeen. Muuttoliike on koetellut maakuntia ja maaseutua. Se tuo kasvavia ongelmia lähtöpaikkakunnille, kuntiin ja maakuntiin, mutta se lisää ongelmia myös voimakkaimmin kasvavilla alueilla.

Erityisesti investointitukien kohdentamisella sekä alueelliseen kehittämiseen suunnatuilla muilla ratkaisuilla, mukaan luettuina veroratkaisut, tulisi aluekehitystä nyt voimakkaasti kyetä tasaamaan ja estämään työllisyyden heikkeneminen maan reuna-alueilla. Viimeisimmät tiedot Pohjois-Karjalasta kertovat, että maakunnan suotuisa teollisten työpaikkojen kehitys on nyt pysähtynyt ja uhkana on, että tapahtuu jopa käänne alenevaan suuntaan. Korkeimpien työttömyysalueiden ongelmia on lievitettävä myös kohdennetuilla työllisyysohjelmilla.

Arvoisa puhemies! Pohjois-Karjalasta ja useasta muusta maakunnasta on viime vuosina esitetty julkisen rakennustoiminnan edistämistä myös työllisyyttä tukevin varoin. Erityisesti on kiinnitetty huomiota koulurakentamisiin. Myös muiden julkisen palvelun ja julkisten tehtävien kannalta tärkeiden rakennusten korjausta on kiirehditty. Suuri joukko homevaurioisia rakennuksia odottaa myös korjaustaan ja määrärahoja. Kuntien taloudellinen tilanne ei useinkaan mahdollista korjaustöiden aloittamista, niin mielellään kuin monet kunnat korjaisivatkin käytössään olevia rakennuksia.

Arvoisa puhemies! Osaaminen ja koulutus on nähty hyvin tärkeänä, ja aivan oikein. Tässä suhteessa Pohjois-Karjalassa on käynnissä Joensuun Tiedepuiston, maakunnallisen yhteisön ja maakunnallisesti tärkeäksi koetun yhteisön investointihanke. Tämän hankkeen rahoitus ja myös seuraavan jo suunnitelmissa olevan hankkeen rahoitus on Pohjois-Karjalan kehityksen kannalta erittäin tärkeä. Maakunnassa, joka on vahva metsäosaamisen maakunta, on myös rakenteilla Metlan, Metsäntutkimuslaitoksen, vahvistaminen, Joensuun tutkimuskeskuksen kehittämishanke. On valitettavaa, että tähän liittyvä kehittämisrahoitus on toistamiseen myös ensi vuoden budjetista poistunut. On välttämätöntä, että eduskuntakäsittelyssä tämä viiden miljoonan markan määräraha tulee Joensuun tutkimuskeskukselle täysimääräisenä.

Merkittävä kysymys alueiden kehityksen kannalta ovat liikenneinvestoinnit, tietoliikenne mukaan luettuna. Liikenneyhteyksien ylläpidon määrärahaa onkin selkeästi lisättävä. Pieni lisäyshän tähän on tulossa. Lahti—Kerava-oikorata-asia on Pohjois-Karjalalle myös tärkeä, mutta samaan aikaan on huolehdittava, että myös alemman asteinen tiestö kyetään säilyttämään, että yksityisteiden valtionosuudet palautetaan ja että luovutaan kiireesti niistä hankkeista, jotka ovat ratojen rullallepanon merkeissä nousseet esille. Pohjois-Karjalassakin se koskee kahta tärkeää ja tulevaisuudessa mielestäni entistä tärkeämpää rataosuutta.

Metsämaakunnassa myös puuenergian käytön kehittäminen ja lisääminen nähdään todella tärkeäksi tulevaa kehitystä ja työllisyyttä ajatellen.

Pekka  Vilkuna  /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Oli surullinen päivä eilinen päivä meille. Minäkin olin varautunut istumaan täällä pitkän illan ja ottamaan osaa mahdollisesti debatteihin, mutta kerta kaikkiaan sen uutisen jälkeen yksityistiemäärärahat ja pohjaosan leikkaukset rupesivat tuntumaan kevyeltä tavaralta ja poistuin. Mutta nyt on tämä virallinen puheenvuoro.

Eläkeläisten asiasta on täällä puhuttu paljon ja pitää puhuakin. He ovat kuitenkin maan tähän kuntoon rakentaneet ja ovat sen eläkkeensä maksaneet. Kyllä se kaksinkertainen pohjaosan poisvienti pitää pystyä hoitamaan asianmukaiseen järjestykseen. Eivät siihen tämmöiset selitykset kelpaa, joita viime viikon kyselytunnillakin saimme kuulla, että se on teknisesti vaikeaa. Suomi on kuitenkin yksi maailman huipputeknologiamaita. Ei oikein passaa selitykseksi, että kortit ovat sekaisin ja se vie liikaa aikaa. On yksi tämän budjetin suuri epäkohta, että sitä ei ole pantu siinä jo kuntoon.

Veteraaniasia on oikeastaan vielä tärkeämpi, ja vielä hävettävämpi näin kansanedustajana on mennä veteraanien eteen sanomaan, että siitä nyt on kolmekymmentä vuotta puhuttu, veteraanien asioitten kuntoon panemisesta. Nyt on seitsemän kahdeksan lihavaa vuotta Suomen yhteiskunnassa peräjälkeen ollut, ja edelleen vain veteraanit elävät armopaloilla, parin tonnin kuukausieläkkeellä. Kuitenkin nekin nivalaiset veteraanit, jotka pienimmällä eläkkeellä elävät, ovat niin paljon ylpeitä, että he eivät sosiaaliluukulle mene, vaikka heillä sillä eläkkeellä olisi täysi mahdollisuus sinne mennä. He vain elävät nälässä mieluummin kuin kävelevät sosiaaliluukulle. Minä olen koettanut heille sanoa, että kyllä teillä sinne on oikeus mennä, mutta kun he eivät mene. He sanovat, että ei, he ovat tapelleet vapaan Suomen, he tykkäävät, että yhteiskunnan pitää pystyä heidät elättämään edes jonkinlaisella kohtuullisella eläketasolla, että pystyisi lääkkeet ja muut hankkimaan. Tässä budjetissa ei ole edes sitä otettu käyttöön, mistä on monta kertaa puhuttu, että kun veteraaneja poistuu kuoleman kautta jo yhä kiihtyvällä vauhdilla, edes ne näin säästyvät määrärahat käytettäisiin jäljelle jäävien eduksi.

Omaishoidosta, niin sanotun kolmannen sektorin arvosta tälle yhteiskunnalle, on puhuttu paljon. Monessa juhlapuheessa puhutaan, että se on erittäin tärkeä. Totta kai se on tärkeä, jos ihminen suostuu tekemään työtä korvauksetta yhteiskunnalle. Sehän on tärkeää. Kyllä minäkin pitäisin semmoista renkiä arvossa ja kehuisin sitä päivin öin, jos semmoisen saisin, joka tekee työtä korvauksetta. Omaishoitohommahan on suurin piirtein sitä. Yhteiskunnan kannalta erittäin arvokasta työtä tekevät joko täysin korvauksetta tai aivan minimaalisella korvauksella.

Arvoisa herra puhemies! Perhepolitiikka on myös hyvin retuperällä tässä asiassa. Huumenuorista, nuoriso-ongelmista ja nuorison henkisistä pulmista puhutaan kovasti, että niille jotakin pitäisi tehdä. On aivan varma asia, että suuri osa näistä pulmista johtuu siitä, että perheillä ei ole mahdollisuutta itse hoitaa, äidillä, isällä tai perheeseen palkatulla hoitajalla, sitä lasta, niin että lapsi jää tietyllä tavalla heitteille tuntikausiksi iltapäivisin koulun jälkeen ja yritetään rahalla korvata puuttuva aika. Meidän pitäisi tässä talossa pystyä rakentamaan systeemi, että lapsiperheiden jommallakummalla vanhemmalla on taloudellisesti täysin yhtä hyvä mahdollisuus päättää kolmen vaihtoehdon välillä: joko vie lapsen päivähoitoon, jää itse hoitamaan häntä tai palkkaa ulkopuolelta hoitajan. Jos nämä kolme olisivat perheen ekonomian kannalta tasavertaisia vaihtoehtoja, minä olen aivan varma, että pulmat nuorison keskuudessa vähenisivät. Siihen kun vielä saataisiin joillakin markkinointikonsteilla imagokysymystä mukaan, kuinka tärkeää on, että jompikumpi vanhemmista lapsen huolehtii ja hoitaa, ja tästä tehtäisiin imagollisesti arvokasta työtä, tavoiteltua työtä, niin kuin sen pitäisi olla. Se on kuitenkin yhteiskunnan kannalta ehdottomasti tärkeintä työtä, mitä nuoren perheen vanhemmat voivat tehdä. Sitä kautta voisi poikia jopa yrittäjyyttä ja kaikkea tämmöistä vähän pitemmässä juoksussa.

Ruoan arvonlisäveron poistosta on puhuttu täällä vaihtoehtona veronkevennyksille. Kannatan sitä lähes varauksetta. Sikäli käytän sanoja "lähes varauksetta", että jos ruoan arvonlisäveron alentaminen tehdään, jollakin konstilla täytyy huolehtia, että sitä etua ei ota kauppa, vaan että se menee kuluttajalle asti. Minulla on omakohtaiset katkerat kokemukset siitä, kuinka kauppa sen osaa itselleen ottaa. Me olimme ennen EU:ta liikevaihtoverosysteemissä. Sitä ei näin ollen alkutuotteissa ollut ollenkaan. Olen viljellyt kaalia liki kolmekymmentä vuotta ja saman ostajan kanssa kauppaa tehnyt, ja kun siihen tuli 17 prosentin arvonlisävero mukaan, tuottajan saama pennimääräinen hinta ei noussut yhtään. Kauppa otti sen vain kylmästi itselleen tai maksattaa siis alkutuottajalla itse alvin korvauksetta.

Tiemäärärahat ed. Väistökin ja moni muu otti esille. Kyllä alemmasta tieverkostosta ja yksityistieverkostosta on yhteiskunnan huolehdittava tiettyyn rajaan asti. Ne ovat kuitenkin jokamiehenoikeuden alaisia kulkuväyliä. Kun kaikki niissä kulkea saavat, niin kyllä yhteiskunnan yleensä pitää koko laajuudella myös rahoittaa niiden kunnossapitoa. 85 prosenttia Suomen puista otetaan ulos yksityisteitä myöten, ja on hyvin kohtuullista, että valtio osallistuu näiden teiden kunnossapitämiseen, kun se on avustusta eikä edes koko kunnossapito. Päättäjät, jotka niitä aikoinaan leikkasivat ja yrittivät viedä ne kokonaan pois, itse asuvat sellaisilla paikoilla, joissa Tielaitos pitää tiet auki kesät talvet, hiekoittaa talvella liukkaat paikat, luo lumet pois, pitää asfaltit kunnossa, pitää tiet valaistuina, eivätkä nämä päättäjät maksa siitä edes osaakaan. Kuitenkin yksityistiet ovat niitä teitä, jotka pääsääntöisesti pidetään pääasiallisten kulkijoitten toimesta kunnossa, valtiolta pyydetään siihen vain avustusta.

Yhtenä lisämäärärahaehdotuksena tulen huomenna jättämään kansliaan aloitteen Ylivieskan—Rahjan rautatielinjan tutkimisesta. Se olisi keskisen Suomen elinkeinoelämän ja Rahjan sataman kannalta hyvin tärkeä ratahanke.

No, tässä nyt tuli muutamia raha-aloitteita. Tässä vaiheessa Niinistö, jos olisi paikalla, kysyisi heti, mistä rahat. No, ne löytyvät hyvinkin helposti. Esimerkiksi asumistuki; en ymmärrä semmoista momenttia. Sehän on hirveän suuri, pitkästi puolitoistakymmentä miljardia markkaa. Miksi semmoinen on yleensä järjestetty, koska sehän on aivan puhtaasti tulonsiirto omistavalle luokalle? Vielä kaiken lisäksi, miksi se on niin nurinkurinen, että Pääkaupunkiseudulle maksetaan sitä enemmän kuin muualle Suomeen? Se on täysin väärin päin toimiva aluetuki, niin kuin Wahlrooskin otti muutama viikko sitten asian näin esille. Minä olen tässä talossa aikaisemminkin tämän sanonut, mutta en päässyt niin reilusti julkisuuteen kuin Wahlroos (Ed. Takkula: Kumpikin opposition miehiä!) — Näin saattaa olla, että olemme kumpikin opposition miehiä.

Minulla on tästäkin määrärahasta omakohtainen kokemukseni. Minulla on pieni asunto Oulussa, jonka vuokrasin ulos. Vuokralainen vaihtui, ja minä silmät ummessa sanoin korkeamman hinnan kuin olisin kuvitellut saavanikaan. Vuokraaja vastasi, että joo, kyllä se passaa, minä saan asumistukea. Eli siis minä saan nyt sitä asumistukea, se vain välittyy vuokralaisen kautta. Tältä momentilta voitaisiin aivan hyvin ottaa semmoinen määräraha pois, että kaikki puuttuvat rahat saataisiin käyttöön.

Mikä on yhtenä pienenä, mutta merkittävänä säästökonstina, niin mielestäni tässä suhdannetilanteessa ei ole mitään mieltä ruveta eduskunnan lisärakennusta rakentamaan tuohon paikalle, eikä tuohon paikalle yleensäkään. Minä olen ollut järjestelmällisesti sitä mieltä, että koko rakennusta ei tarvitsisi rakentaa mihinkään, mutta jos se nyt joka tapauksessa pitää rakentaa, ei ainakaan Kehäkolmosen sisäpuolelle semmoisessa maassa, missä puhutaan etätyöstä ja ollaan it-tekniikan huippumaita. Jos sitä ruvetaan johonkin Kärsämäelle rakentamaan, kannatan sitä hirveästi, mutta niin kauan kuin sitä tuohon suunnitellaan, tulen vastustamaan. Olisi huomattavasti parempi meille kaikille, jos säästyvät ne 23 miljoonaa euroa, mitä ensi vuodellekin on sinne varattu, käyttäisimme vaikka veteraanien eläkkeiden korottamiseen ja yksityisteiden parantamiseen. (Eduskunnasta: Nyt meni jo populismin puolelle!) — Arvoisa herra puhemies! Nuorelle parlamentaarikolle pieni populismikin sallittakoon.

Säde Tahvanainen /sd:

Arvoisa puhemies! Senioriparlamentaarikkona voin ed. Vilkunalle todeta, että kyllä toki mielipiteitä voi täällä esittää ja populisti olla, vaikka kuinka pitkään on istunut, mutta toivon, että asiallista keskustelua voimme eduskunnassa käydä.

Arvoisa puhemies! Käsittelemme nyt seitsemättä Lipposen hallituksen budjettia, ja olen itse käsittelemässä budjettia seitsemättä kertaa. Voin sanoa, että kun takavuosien budjetteja vertaa tämän vuoden budjettiin, lama- ja säästövuosien budjettien puolustaminen todellakin oli huomattavan paljon vaikeampaa. Ajat eivät olleet helppoja, kun joka vuosi jouduttiin tekemään säästöjä ja velkataso kuitenkin kaiken aikaa nousi. Nyt on saatu nämä ongelmat hallintaan ja velkatasoa roimasti alaspäin. Se on hyvä suunta. Toivon mukaan taloudessamme jatketaan tasaiseen tahtiin, niin että taantuma, joka tänä vuonna on kohdannut meitä, ei tulisi jatkumaan pitkään eikä varsinkaan syvenemään. Tiukka taloudenpito on pitänyt niukkuudesta huolta aiemmissa budjeteissa. Hallitus ei tuon takia tietenkään kovin paljon tässä salissa ole kehuja saanut.

Nyt voin kuitenkin todeta, että kiitoksen paikka varmasti on. Hallitukselle voi antaa kiitosta siitä, että olemme voineet hyvässä yhteistyössä rakentaa ensi vuoden budjettia ja jo keväällä sopia eduskuntaryhmien kesken lisämäärärahasta muun muassa sosiaali- ja terveydenhuoltoon, ja budjettiriihessä myöskin hallitus lupauksensa piti. Samoin myöskin opetustoimen yksikköhintoja tullaan korottamaan ja helpottamaan tätä kautta kuntien ahdinkoa. Tässä mielessä voidaan puhua peruspalvelujen pelastusvarjobudjetista. (Ed. Takkula: Voi kun tultaisiin!) — Nämä ovat, ed. Hannu Takkula, erittäin merkittäviä toimia, joita pitkän aikavälin politiikan harrastamisella on nyt saatu budjettiin vietyä. Tiukalla taloudenpidolla on luotu pelivaraa takavuosina, mikä ei tietenkään meidän demariryhmässämme esimerkiksi napisematta aina läpi ole mennyt.

Meillä on tiedossa, että valtion ensi vuoden budjetti siis vahvistaa ja vakauttaa kuntataloutta noin miljardilla markalla. Suurimmat lisäpanokset suunnataan, kuten äsken sanoin, hyvin keskeisille hyvinvointiyhteiskunnan sektoreille, koulutukseen ja terveydenhuoltoon. Tässä peruspalvelujen korjaamisessa on edetty johdonmukaisesti. Ensin oli koulutoimen vuoro, jossa hälytysmerkkejä jo pari vuotta sitten oli olemassa, nyt terveydenhuollon, jossa todellakin on paljon korjaamista.

Tässä suhteessa ovat esimerkiksi Kuntaliiton kannanotot olleet ensi vuoden budjettia tarkasteltaessa aika kummastuttavia, kun muun muassa opetustoimen osalta Kuntaliitosta väitetään, että määrärahoja ollaan leikkaamassa. Määrärahat tulevat nousemaan kahdeksisen prosenttia ensi vuonna tämän vuoden budjettiin verrattuna. Niistä järjestelmämuutoksista, jotka opetustoimeen tulevat, ei todellakaan voi puhua leikkauksina, kun kokonaistaso nousee.

Pidän hienona asiana, että hallituksen antama budjettiesitys kiinnittää erityistä huomiota ikääntyvän väestön terveyspalveluihin, mielenterveystyöhön, huumeiden käyttäjien hoitoon, lasten ja nuorten palvelujen kehittämiseen ja sosiaalityöhön sekä avopalvelujen parantamiseen. Myös juuri asetettu terveydenhuollon kansallinen arviointityöryhmä antaa toivoa paremmasta huomisesta.

Meidän sosialidemokraattien pitkään ajama kuntatyönantajamaksun alennus 0,75 pennillä helpottaa myös mahdollisuuksia työllistää ja parantaa palveluja kuntasektorilla. Näitä lamavuosina palveluverkkoon syntyneitä aukkoja on siis mahdollista nyt lähteä aktiivisti paikkaamaan. Myös kuntatasolla siihen todellista halua on. Kaikilla kunnilla ei tietenkään vieläkään lujasti mene, sen me tiedämme, ja yhteistyössä on noita ongelmia pystyttävä ratkomaan.

Näiden yleisten budjettilinjausten ohella haluaisin kiinnittää huomiota myös muutamiin keskeisiin epäkohtiin, joita budjetin valmisteluun liittyy.

Yleisten peruspalvelujen lisäksi budjetissa satsataan rautatiehankkeisiin. Se on hyvä asia. Mutta toisaalta myös siellä ratasektorilla rautatieliikenteessä ollaan tekemässä sen tyyppisiä linjauksia, joita ei tulisi viedä eteenpäin.

Liikenneministeriö suunnittelee joidenkin syrjäisimpien seutujen rataosuuksien lakkauttamista. Nämä suunnitelmat ovat käsittämättömiä. Esimerkiksi Pohjois-Karjalan alueella rataosuus Joensuusta Ilomantsiin ja Nurmes—Kontiomäki-osuus meinataan lakkauttaa. Tämä tulisi hankaloittamaan muun muassa raaka-aine- ja puukuljetuksia alueellamme. Liikennepoliittisestikin tehtäisiin epäviisaita päätöksiä lisäämällä raskasta liikennettä teillämme.

Nyt kun paine ympäristön suojeluun ja ilmasto-ohjelmien ratkaisuun yhä vain kasvaa, ei ole järkevää lähteä yksittäispäätöksillä romuttamaan omaa rataverkostoamme. Sen sijaan nopeisiin ratayhteyksiin ja perusradanpitoon tulee panostaa. Tämä olisi niin liikenne-, ympäristö-, teollisuus- kuin aluepoliittisestikin viisasta politiikkaa. Hyvät ratayhteydet takaavat koko Suomen kehittymismahdollisuudet ja tieliikenteen kuormituksen vähentämisen. Hallituksen tulisikin luoda laaja-alainen rautatieliikennettä koskeva ohjelma sen sijaan, että se antaa liikenneministeriön ja Ratahallintokeskuksen ohjailla rataverkkomme kehitystä yksittäisillä budjettipäätöksillä.

Aluepolitiikkaan muutoinkin ollaan hallituksen puolelta kohdentamassa lisäsatsauksia. Toivon, että alueellisesti täällä esille tulleet, muun muassa ed. Väistön esille tuomat hankkeet alueemme Metsäntutkimuslaitoksen määrärahojen korotuksesta 5 miljoonaan markkaan hyväksyttäisiin ja myös tiedepuistohankettamme edistettäisiin. Uskon positiiviseen lopputulokseen näissä asioissa.

Arvoisa puhemies! Asumisen kalleus puhuttaa tänä päivänä myös kaikkialla. Vuokrien hinnat etenkin Pääkaupunkiseudulla ja isoissa keskuksissa hipovat taivaita. Täällä ne ovat pahimmillaan 110—120 markkaa neliöltä. Kokonaisuudessaan katsoen tilanne on vuokralaisen kannalta epätoivoinen. Kehitystä seurataan ilmeisen hiljaisina. Budjetilla pyritään asuntopulaa ja korkeaa vuokratasoa korjaamaan. Toimet eivät kuitenkaan tältä osin riitä. Asuntorakentaminen ja asumistuki eivät pelkästään takaa kohtuullisia asumismenoja. Tämän lisäksi tulisi muun muassa vuokrankorotuksiin saada selkeät säännökset. Moraalinen keskustelu kohtuullisesta vuokratasosta tulisi avata asuntoministeriön toimesta luomalla vähintään suositusten tasoiset säännökset kohtuuhintaisesta vuokratasosta ja vuokrankorotuksista. Asuntorakentamiseen varattujen määrärahojen riittävyyttä on myös budjetinteon yhteydessä arvioitava.

Opposition puolelta on esitetty kovaa kritiikkiä asumisen kalleudesta. Toivoisin, että opposition puolelta otettaisiin myös kantaa juuri esittämääni asiaan vuokra-asumisen sääntelystä, kuinka moni teistä kannattaa sen tyyppisiä toimenpiteitä, ja myös ed. Vilkunan esittämään, jossa hän esittää poistettavaksi kaikkia asumistukia. On toki päivänselvää, että kun asumistukea nostetaan, se lisää myös mahdollisuutta nostaa vuokratasoa. Mutta itse en olisi poistamassa asumistukea niiltä kaikkein köyhimmiltä, joita keskustakin eilisissä puheenvuoroissa peräänkuulutti tukevansa.

Arvoisa puhemies! Loppuun haluan vielä todeta, että toivon, että yliopistojen kiinteistökustannusjärjestelmä käsiteltäisiin tämän budjetin yhteydessä ja saataisiin hallitukselle eväät siitä, millä tavalla järjestelmän uudistamisessa pitäisi edetä. Valtio on asettanut sellaisia tulostavoitteita muun muassa Senaatti-kiinteistöille, jotka ovat johtaneet aikamoiseen kierteeseen yliopistokentässä. Vuokrat ovat kohonneet ja sitä kautta myös yliopistojen menopaineet lisääntyneet. Toivoisin, että valtiovarainministeriö velvoitettaisiin tarkastelemaan uudelleen nämä tulostavoitteet.

Matti  Väistö  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Ed. Tahvanainen antoi kuntataloudesta ehkä liian optimistisen kuvan. Otan Pohjois-Karjalan näkökulmasta nämä asiat. Siellä ongelmat jatkuvat. Ilman Joensuuta maakunnan kuntien vuosikate on miinuksella. Kattamattomat alijäämät vuositasolla nousevat tämän vuoden lopussa noin 160 miljoonaan markkaan. Laskennallinen lisäys talousarviossa ensi vuonna on 94 miljoonaa markkaa Pohjois-Karjalaan. Samaan aikaan sosiaali- ja terveyspuolen menojen arvioidaan vuositasolla lisääntyvän 5—6 prosenttia eli noin 100 miljoonaa markkaa. Todellisuudessa tilanne tulee kiristymään, kun otetaan huomioon vielä työttömyyden kääntyminen nousuun monissa kunnissa.

Säde Tahvanainen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Väistölle voin todeta, että tiedän toki Pohjois-Karjalan kuntien taloudellisen tilanteen ja myös koko Suomen kuntakentän kokonaistilanteen. Puhuin juuri budjetin vaikutuksista kokonaiskuntatalouteen ja siitä, että nyt ollaan todellakin budjetissa lisäämässä kunnille tulevia valtionosuuksia. Juuri nämä ongelmat, joita esimerkiksi Pohjois-Karjalan pienemmät kunnat tällä hetkellä potevat, on meidän yhteisesti ratkaistava muun muassa valtionosuusjärjestelmien uudistustyötä mietittäessä.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Valtion talousarvioesitys vuodelle 2002 on yleisesti ottaen hallituspuolueitten esittämänä todettu hyväksi. Lähetekeskustelussa myöskin hallituspuolueitten edustajat ovat nähneet, että siinä olisi jotain korjaamisen varaa. En käy mitenkään erityisesti arvostelemaan hallituksen esitystä muuten, totean vain, että se on juuri niin hyvä, kuin mihin nykyinen hallitus kykenee. Tippaakaan parempaan esitykseen Lipposen—Niinistön hallitus tässä asiassa ei tule pääsemään eikä ole kyennyt parempaa esittämään.

Mitä äskeiseen ed. Tahvanaisen puheenvuoroon tulee, toteaisin, että ed. Tahvanaisella, vaikka hän on tällä kertaa jo salista poistunutkin, on vallan avaimet olla muuttamassa niitä asioita, joissa köyhempi väestönosa tulisi paremmin hoidettua, koska ed. Tahvanainen kuuluu sosialidemokraattien puheenjohtajistoon. Siinä mielessä hänellä käsittääkseni on vallan avaimet käsissään. Sitä kautta vain pitäisi pyrkiä vaikuttamaan, mutta tuntuu siltä, että pääministeri Lipponen ja valtiovarainministeri Niinistö eivät halua kuunnella edes puheenjohtajiston mielipidettä, tai sitten on jotain eroa ja poikkeavuutta puheissa ja teoissa. Teot eivät ainakaan edellytä sitä, että vähempiosainen kansa jollakin lailla pääsisi kohtuuden pariin tässä asiassa.

Tässä voi todeta, että hallituksen esityksessä on paljon puhuttu työllistämisestä, työllistämisen vaikutuksista ja työllistämisen turvasta normaalikansalaiselle, miten se vahvempi ja terävämpi voisi olla olemassa. Kuitenkin toteaisin tähän varsin vahvan näkemyksen, että enemmän pitäisi työllistämisenkin olla kannustavaa, työhaluja lisäävää ja sellaista, että väen kannattaisi hakeutua töihin ja että niidenkään kansalaisten, jotka työtä vailla ovat, ei tarvitsisi laskea, kannattaako minun lähteä töihin, nousta aamulla aikaisin ylös, jättää harrastukset ja mennä työpaikalle johonkin, mikä ei saata olla edes kovin mielekästäkään, kun siitä ei kuitenkaan paljon enemmän saa kuin kotiin maksetaan.

Tämä ei voi olla oikea eikä kestävä linja yhteiskunnan rakentamisessa muutenkaan. Työnteon pitää olla kannustavaa, sen pitää olla haluttua, ja sen pitää kuulua jokaisen perusoikeuksiin niin, että jokainen sitä halusta tekee, eikä vain, että eduskunta työstä puhuu, poliitikot siitä puhuvat mutta varsinainen kansa ei sitä sellaisena näe eikä tunne.

On erittäin paljon erityisesti kokoomuksen edustajien taholta eilen ja tänään puhuttu ja kerrottu sitä, kuinka edullinen ja kuinka hyvä on talousarvioesitys veronkevennyksineen ja kuinka ne kohtaavat normaalikansalaisen. (Eduskunnasta: Pitkästä aikaa!) Täytyy sanoa, että nämä puheet eivät ole olleet mitenkään outoja. Niitä olen kuullut niin kauan kuin kokoomus on budjetteja ollut tekemässä. Varsinkin kun vaalit ovat lähestymässä taikka edessäpäin, kokoomuksen talouspolitiikka perustuu kansalaisten houkutteluun veronkevennyksillä. Aika näyttää, milloin sille tulee lopullinen pää vetävän käteen, niin että se ei enää pure.

Jos ajatellaan sitä, mitä normaalikansalainen saa näistä veronkevennyksistä, joita talousarvio pitää sisällään, ellei kansalaisella ole tuloja, ei hänellä ole paljon sitä, mistä kevennyksiäkään jaetaan. Siinä mielessä köyhemmän ja pienituloisemman väestönosan huomioiminen erilaisin tulonsiirroin olisi selvästi käypäisempää ja järkevämpää kuin se, että parhaan tuloluokan omaavalle kansalle järjestetään valtion budjetissa kevennyksiä.

On useissa eri puheenvuoroissa tullut julki varsin selkeästi ja kouriintuntuvasti ja hallituspuolueitten edustajatkin kentällä puhuvat, että kansaneläkkeen perusosaan liittyvät järjestelyt, kaksinkertaisen eläkkeitten leikkauksen palauttaminen, on ikään kuin sovittu ja läpihuutojuttu. Kuitenkaan tämä talousarvio ei tätä sisällänsä pidä. Pidän tätä suomalaisten kansalaisten jos en sanoisi pettämisenä niin ainakin ajattelutavan aliarvioimisena, edesvastuuttomana ja sellaisena, että toivottavasti väki tähän herätessään myöskin asian niin noteeraa, että palaute on sen tyyppistä, että tällainen meno tässä tasavallassa loppuu, siirrytään sellaisen menon puolelle, missä otetaan huomioon myöskin puheet ja teot, niin että ne ovat synkronissa toistensa kanssa.

Ei ole vähäinen tämä näköala, mitä juuri äsken ed. Vilkuna toi esille, näkemys siitä, että veteraanien asema ja hoito tässä yhteiskunnassa on aivan selkeästi laiminlyöty. Veteraanit 60 vuotta sitten taistelivat tämän isänmaan meille hoidettavaksi niin, että me jätämme sen parempana jälkipolville, ehjempänä ja terveempänä. Tämä asia, että näitä veteraanien kuntoutus- ja hoitoasioita heidän viimeisinä elinpäivinään ei saada järjestykseen, ei ole nykyiselle sivistyneelle yhteiskunnalle ja tälle eduskunnalle kunniaksi eikä eduksi. Tästä asiasta on päästävä myöskin tekojen puolelle. Mielestäni siinä asiassa ei ole vastuu hallituksen eikä opposition vaan se on koko eduskunnan vastuu, ja toimeenpaneva elin, esitysten tekijä, joka täällä hyväksytään, on olemassa: maan hallitus. Maan hallitus jos omaa tässä vastuuntuntoa ja näkemystä, tulee sellaisia esityksiä, joissa myöskin puheet saavat katetta.

Herra puhemies! Kun tapana on ollut kuitenkin omalta seutukunnalta aina jotenkin talousarviopuheenvuoroissa sivuta niitä epäkohtia, mitkä pahimpina on nähtävissä tai talousarviossa jo hyvinä nähtävissä, niin kaakkoisen Suomen edustajana toteaisin, että on kaksi hyvää asiaa täältä löydettävissä: Kerava—Lahti-oikoradasta uskotaan erityistä pelastusaskelta myöskin tulevaksi koko itäiselle ja kaakkoiselle Suomelle. Ratakysymyksestä ainoastaan puuttuu puhdasta Kaakkois-Suomea ajatellen rantarata Helsinki—Porvoo—Kotka—Hamina ja siitä eteenpäin tietysti Viipuriin, mikä läheisesti meidän elämäämme liittyy nyt ja tulevaisuudessa. Tämä jos tässä vielä olisi olemassa, voisi sanoa, että liikenneolojen puolesta lähes täydellinen esitys.

Kuitenkin voi myös hyvänä todeta, että Kuutostien Kouvola—Koskenkylä teko — työt parhaillaan siellä alkamassa — on hyvä ja oikean suuntainen päätös tässä asiassa. Ainoastaan tarvitaan lisää rahaa, että se tulee kokonaisuutena valmiiksi, unohtamatta ollenkaan Lappeenranta—Imatra-väliä. Sen jälkeen ei enää paljon Luumäeltä puutukaan, kun tämä asia olisi sillä lailla, että tie johtaisi jopa Pohjois-Karjalaan suoraviivaisesti.

Hyvänä asiana on myöskin nähtävissä, että Rajavartioston asema on jollakin lailla huomioitu tässä asiassa ja jotenkin on turvattu kohtuulliset toimintarahat. Sen sijaan Puolustuslaitoksen osalta, vaikka joissakin ryhmäpuheenvuoroissa kuulin, että olisi hyvin turvattu, nämä asiat eivät ole riittävässä määrin järjestyksessä johtuen siitä, että vuosittain on jääty vuoden 97 selonteosta ja sen osoittamista tehtävistä niin paljon jälkeen, että tämä vähäinen lisäys, mikä sinne on tullut, ei riitä alkuunkaan. Toiminnot ovat liian suuret käytettävissä oleviin rahoihin nähden.

Täällä vahvana tuli esille ed. Vähänäkin puheenvuorossa, että täältä puuttuu periaatteessa henki, kun ei enää eduskunnalla ole jaettavissa joululahjarahoja. Herra puhemies! Tulenkin tekemään mitä ilmeisimmin sellaisen talousarvioehdotuksen, että valtion talousarvioon jo vuodelle 2002 ja varsinkin myöhempiin lisättäisiin erikseen momentti, mikä koskettelisi näitä joululahjarahoja, joista eduskunta voisi täällä keskustella ja joita toteuttaa. Summa voisi olla alkuun pieni, mutta tulevaisuudessa suurempikin. Se elävöittäisi tätä keskustelua ja toisi elävyyttä, sellaista henkistä vireyttä, mitä eduskunta ja maan päätöksenteko tällä kertaa tarvitsee.

Herra puhemies! Tässä alkuun näitä pienimpiä toiveita.

Susanna Huovinen /sd:

Arvoisa herra puhemies! Talousarvio vuodelle 2002 sisältää monia myönteisiä mainitsemisen arvoisia asioita. Olen ilahtunut, että äskeinen puhuja ja edustaja myöskin näitä asioita täältä budjetista löysi. Mielestäni plussalistalta löytyy muun muassa kuntien sosiaali- ja terveystoimen valtionosuuksien korotus. Myös opetuksen valtionosuuksissa päästään vihdoin ensimmäistä kertaa lamaa edeltäneelle tasolle. Juuri näihin asioihin kansalaiset ovat lisäpanostusta toivoneetkin. On tietenkin selvää, että niin kansalaisten kuin meidän kansanedustajienkin toiveiden tynnyri on kooltaan huomattavasti suurempi kuin itse talousarvio, mutta moniin huoliin ja haasteisiin saadaan todellista lisäsatsausta tulevana vuonna.

Haluan korostaa, että eduskuntaryhmien mukanaolo keväällä budjetin suunnittelussa oli paitsi historiallista myös tuloksellista ainakin meidän sosialidemokraattien tavoitteiden kannalta, niin monia meille tärkeitä asioita saatiin sovituksi jo tuolloin keväällä, yhtenä esimerkkinä sosiaali- ja terveystoimen valtionosuuksien korotus.

Puhemies! Kansalaiset ottavat usein yhteyttä tärkeiksi kokemissaan asioissa ja ongelmissa juuri meihin kansanedustajiin. Tämä on oikein. Usein oikeampi osoite toiveille ja palautteelle olisi kuitenkin oman kunnan valtuutettu. Tosin monet meistä täällä istuvista edustajista olemme samalla kuntapäättäjiä, ja silloin tietysti osoite on oikea. Kuntalaisten on nyt todellakin tarkasti vahdittava, että uudet valtionosuuksien markat menevät kaivattuun ja tarkoitettuun tarpeeseen: hyvinvointiyhteiskunnan terveys- ja koulutuspalveluihin.

Oppositio täällä salissa ja turuilla ja toreilla esittää mielellään, etteivät valtionosuudet riitä millään eikä kuntien tilanne helpotu näillä toimilla lainkaan. Kuntien budjeteissa valtionosuuksia suurempaa roolia näyttelevätkin verotulot. On totta, että monen kunnan ongelmallinen tilanne on vähenevän ja vanhenevan väen kanssa ongelmallinen. Tätä ongelmallisuutta ei kuitenkaan ainakaan helpota se, että kunta saattaa esimerkiksi satsata peruspalvelumarkkojaan kiihkeään kilpaan naapurikunnan kanssa siitä, kumpi rakentaa komeamman, tilavamman ja yritykselle halvemman pytinkihallin. Tätäkin on valitettavasti nähty.

Muuttotappiokuntia ei myöskään auta opposition ylläpitämä turha hallituksen syyttäminen vallitsevasta tilanteesta, pikemminkin päinvastoin. Opposition luomat mielikuvat kurjasta ja autioituvasta maaseudusta alkavatkin ehkä elää omaa elämäänsä ja nekin maaseutueläjät, joilla asiat ovat hyvin, ajattelevat, että kaipa tästä on sitten minunkin keskukseen lähdettävä. Esimerkiksi pienestä pohjoisessa Keski-Suomessa sijaitsevasta Karstulan kunnasta eivät muuta ne, jotka olisivat ilman työtä, vaan juuri työssäkäyvä väki suuntaa muualle. Tämä ilmiö johtunee kuitenkin opposition mielikuvamarkkinointia enemmän ihmisten aivan inhimillisestä halusta saada elämäänsä jotakin uutta. Tämä on kai kaikille täälläkin olijoille aivan selvää ja ymmärrettävää.

Muuttotappiokuntia ja köyhiä kuntia auttaa kuitenkin hallituksen linjaus noin 1,5 miljardin markan siirtämisestä niin sanotuista hyvinvoivista kunnista köyhemmille kunnille. Tähän linjaukseen liittyy myös arvonlisäveron palautusjärjestelmästä luopuminen, asia, jota muun muassa Kuntaliitto on pitkään vaatinut. Olisi mukavaa, että joskus tehdyt ratkaisut saisivat myös aidon tunnustuksen niiltä, jotka ovat asiaa ajaneet. Näin ei kuitenkaan ainakaan tässä asiassa ole käynyt, pikemminkin päinvastoin. Kun hallitus tämän ratkaisunsa teki, siitä ei ole kukaan sanonut sen jälkeen halaistua sanaa.

Keskuksiin muuttajia taas ei voida mielestäni syyllistää tai rangaista huonommilla palveluilla kuin maassa keskimäärin. Sen vuoksi kasvukeskukset tarvitsevat myös tukensa.

Kaiken kaikkiaan nyt olisi tarpeen yhteistyössä miettiä, miksi ne kunnat, joissa menee taloudellisesti niin huonosti kuin menee, ovat tässä tilanteessa. Minä en usko henkilökohtaisesti niin sanottuihin Norjan-malleihin. Ihmettelin, kun täällä salissa aikaisemmassa keskustelussa tuotiin esille sellaista, että siellä olisi saavutettu hyviä tuloksia. Kyllä minun saamani tiedot ovat aivan päinvastaisia. Minun kaltaiseni nuoret ihmiset menevät jonnekin syrjäseudulle juuri siksi ajaksi, kunnes saavat opintolainansa maksetuksi, ja palaavat kipin kapin kiivaan vilkkaa takaisin Oslon seudulle, kun saavat tämän edun itselleen.

Arvoisa puhemies! Huolimatta uusista satsauksista terveydenhuoltoon olen huolissani väestön ikääntymisen, palveluiden kasvavan tarpeen ja huoltosuhteen muuttumisen aiheuttamasta yhtälöstä. Siksi minusta onkin ollut hieno asia, että pääministerin esitys terveydenhuollon kansallisesta projektista nyt etenee. Meidän on tarkkaan pohdittava, miten julkinen, laadukas, kaikille avoin terveydenhuoltojärjestelmämme pysyy ja paranee kovenevien paineiden alla, haasteita kun on monia.

Väestön vanhenemisen kanssa rinnan me ihmiset elämme pidempään. Lääketiede kehittyy, laitteet kehittyvät. Yhä paremmat ja kalliimmat lääkkeet ja laitteet tulevat markkinoille, ja tässä kilpailussa on pysyttävä mukana. Samoin rakennuskannasta on pidettävä huolta. Valitettavasti yhä useampi kunta, kuntayhtymä, sairaanhoitopiiri kamppailee yhä pahenevien homeongelmien kanssa. Sairaita ihmisiä ei voida hoitaa epäterveellisissä tiloissa.

Arvoisa puhemies! Jotta hyvinvointiyhteiskunta kehittyy, on sen palvelut kyettävä jatkossakin rahoittamaan verotuloilla. Jatkuva veroasteen alentaminen ei tähän sapluunaan sovi. Monissa tutkimuksissa on todistettu, että me suomalaiset haluamme hyvät julkiset palvelut, vaikka se tarkoittaisikin suhteellisen korkeaa veroastetta. Pidetään tämä mielessä, kun verolinjauksia tulevaisuudessa pohditaan.

Puhemies! Pari pientä yksityiskohtaa budjetista:

Sain kesällä tilaisuuden vierailla vastaanottokeskuksessa ja keskustella siellä päätöstä odottavien turvapaikanhakijoiden kanssa. Hämmästelen sitä, että sivistysvaltioksi itseään kutsuva Suomi käsittelee turvapaikanhakijoiden hakemuksia jopa kaksi vuotta. Tämä ei voi olla suomalaisen yhteiskunnan, saati turvapaikanhakijan inhimillisen elämän, kannalta oikea tapa. Esimerkiksi sodan keskeltä maahamme tulleet ihmiset eivät tarvitse elämäänsä enempää epätietoisuutta tulevasta, kuin heidän tilanteessaan jo on. Siksi heidän tulisi saada päätökset nopeammin ja myös päätöksentekoprosessin kestäessä saada jonkinlaista väliaikatietoa hakemuksensa vaiheista. Näin ei tällä hetkellä valitettavasti ole. Näihin tarpeisiin tarvitaan selkeästi lisää voimavaroja turvapaikkahakemusten käsittelyyn, jotta hakijoiden inhimillinen kohtelu voidaan taata.

Haluan vielä nostaa esiin yhden pienen yksityiskohdan, joka on kuitenkin suuri epäkohta. Lapsettomuus on nimittäin asia, joka koskettaa yllättävän monia meistä nuorista aikuisista. Kansainvälinen adoptio on monen vanhemmaksi toivovan ainoa apu. Tämä tie on kuitenkin tavattoman kallis ja asettaa näin lapsia toivovat, lapsettomuudesta kärsivät parit epätasa-arvoiseen tilanteeseen. Mielestäni valtion tulisi nykyistä paremmin auttaa taloudellisesti tässä tilanteessa olevia, kuten esimerkiksi naapurimaassamme Ruotsissa tehdään. Jos ja kun onnelliset vanhemmat sitten lapsineen saapuvat Suomeen, heille täytyisi taata paremmin aikaa tutustua toisiinsa perheenä, ei vain siten, että jompikumpi vanhemmista on kotona toisen paiskiessa ylipitkää työpäivää, jotta kallis adoptiourakka saadaan ylipäätään maksetuksi. Nämä perheet tarvitsevat mielestäni nykyistä parempaa yhteiskunnan tukea.

Eero Akaan-Penttilä  /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Hallituksen budjetissa ensi vuodelle on monta hyvää asiaa esimerkiksi sen talouspoliittisessa osuudessa.

Sanon vain lyhyesti, että verotukseen liittyvissä asioissa olen eri mieltä edellisen puhujan kanssa. Se että meille lopultakin tulee selkeänlaisia veroalennuksia, on hyvä. Se että suurta valtion lainaa pystytään lyhentämään, on ilman muuta hyvä asia, ja samalla kolmantena asiana, kolmantena kärkenä, se että peruspalveluihin saadaan selvästi lisää rahaa, on eräänlainen hattutemppu. Tämmöistä ei monena vuotena Suomessa ole nähty.

Puolustuspolitiikasta, toisesta sektorista, en kovin paljon tässä puhu, koska meillä on puolustuspoliittinen selonteko hyvin huolellisessa tarkastelussa eduskunnassa. Mutta sen haluan sanoa kuitenkin, että määrärahat sillä alueella ovat selvästi tiukassa. Itse olisin toivonut ensi vuoden osalle suurempaa menoerää. Tähän nykyiseen, 10,8 miljardiin vähitellen nousevaan määrärahaankin liittyy aikamoisia epävarmuustekijöitä, pelkästään miinojen mahdolliseen poistamiseen, jota kyllä kovasti ihmettelen. En lainkaan itse asiassa voi edes ymmärtää sitä, miksi niistä pitäisi luopua. Joka tapauksessa, jos niistä luovutaan, tarvitaan ehkä jopa 5 miljardia markkaa lisää, siis suurin piirtein puolet siitä, mitä nyt ehdotetaan Puolustusvoimille. Isoilla asioilla aiotaan tulevaisuudessa leikkiä.

Vähän lähemmin sitten puhuisin sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalasta. Sehän on ala, jossa tietysti tähdätään siihen, että väestön terveydentila olisi entistä parempi. Tänään täällä debatin yhteydessä minua jäi vaivaamaan se, että meidän peruspalveluministerimme Soininvaara hyvin suorasanaisesti itse aloitti puheenvuoronsa, rouva puhemies, sanomalla, että Suomen terveydenhuolto ei ole lähelläkään kriisiä. Itse asiassa hänen lähin alaisensa, Kansanterveyslaitoksen ylijohtaja professori Jussi Huttunen, on puolitoista vuotta jo sanonut näin, että terveydenhuolto on kriisissä. Tietenkin on vähän määritelmäkysymys, missä vaiheessa tämmöinen asia kriisiksi sitten muotoutuu, mutta hallinnollisesti se sitä on.

Onneksi meidän hyvin työllistetty lääkäri-, terveydenhoitaja- ja sairaanhoitajakuntamme vielä osaa asiansa erinomaisen hyvin. Kansainvälisellä tasolla mitattuna he ovat parhaimmalla tasolla, mutta sisältäpäin tämä järjestelmä on murentumassa. He ovat liian työllistettyjä, työn raskaan raatajia. Heidän työolosuhteensa ovat monen vuoden ajan olleet erittäin kyseenalaiset. Miksi tähän kaikkeen ei ole puututtu aikaisemmin? Minusta siinä on aika paljon kriisin piirteitä mukana. Ainoa, mikä tässä nyt lohduttaa, on se, että Kansallinen terveysohjelma on päätetty hallituksen toimesta laittaa pystyyn. Onnittelen tästä päätöksestä. On myöskin hyvä, että kun se huomenna lähtee liikkeelle, niin sillä on hyvin lyhyt toiminta-aika. Sen on tuotava raporttinsa jo ensi keväänä.

Yleensähän budjetti tässä talossa käsitellään hyvin numeerisena asiana, lukuina ja markkoina, mutta tulevaisuuden kannalta toivoisin, että entistä enemmän voisimme myös käsitellä näitä asioita toiminnallisina lukuina ja sanallisina teksteinä. Itse asiassa niin me edustajat pääsisimme vähän paremmin sisälle siihen, mitä näiden markkojen taakse kätkeytyy. Tämä tapa on tähän asti riittänyt, puhumme markoista, mutta sanon kahdella ihan selkeällä esimerkillä, mitä yritän tässä sanoa.

Ajatellaan suomalaista sepelvaltimotautipotilasta, jolla todetaan diagnoosi tänään, ja samaten todetaan siinä yhteydessä, että se on tilanne, joka vaatii leikkaushoitoa. Kansainväliset tutkimukset ovat kymmenen vuotta sitten jo kertoneet, että tämmöiselle henkilölle on syytä saada leikkaus suoritettua kolmen kuukauden sisällä. Jos se menee yli tämän kolmen kuukauden rajan, niin suurin osa näistä potilaista ei enää toivu takaisin työelämään. He hospitalisoituvat tavalla tai toisella, heidän elämänsä vaikeutuu niin, että he eivät enää pysty tekemään sitä työtä, mitä iloisina aikaisemmin tekivät. En ole juuri nähnyt Suomessa selvitettävän, kuinka suuri kansantaloudellinen rasitus tästä seuraa, kun meillä esimerkiksi tällä hetkellä ollaan näissä lisääntyvissä jonoissa. Ainoa syy näihin jonoihin ei ole suinkaan lääkärilakko, sitä on jopa selvitetty Suomessa. Se on vähän lisännyt niitä, mutta siihen on monta muuta syytä. Jos tätä problematiikkaa oikealla tavalla osaisimme täällä tarkastella, epäilisin ja olisin suhteellisen varma, että tähänkin asiaan löytyisi parannusta.

Toinen ihan yhtä hyvä esimerkki on minusta kaihileikkaukset. Kun silmän linssin kaihi tulee tiettyyn asteeseen, henkilö näkee niin huonosti — ja kun yleensä on vielä vanhuksesta kysymys — että hänen näkökykynsä aiheuttaa sen, ettei hän edes kotioloissa tule enää toimeen ilman toisen henkilön tukea ja apua. Hän myöskin helposti kaatuu, saa esimerkiksi lonkkamurtuman, joka aiheuttaa aika paljon kuluja, paljon enemmän kuluja kuin konsanaan kaihileikkauksen järjestäminen.

Hassua, että tämmöisiin jonoihin nykyaikana, jolloin tulosjohtamisen periaatteet ja muut ovat hyvin voimassa, ei ole sen tarkemmin päästy paneutumaan. Tämä ei, rouva puhemies, ole hallituksen vika. Tämä on enemmän kulturellinen asia koko meidän Suomessa, miten me käsittelemme näitä asioita kuntayhtymissä ja useilla eri tasoilla, mutta en kuule näitä usein näin mietittävän ja siksi halusin tämän asian nostaa tällä lailla esille.

Eläkepolitiikasta on täällä onneksi aika paljon puhuttu, varsinkin kaksinkertaiseen pohjaosan leikkaukseen liittyvästä problematiikasta. Itse olen sillä kannalla, että se pitää tavalla tai toisella järjestää eduskunnan toimesta, koska hallitus ei nyt siihen tällä hetkellä ole pystynyt. Minusta ei sitä pitäisi sitoa epäterveesti muihin vastaaviin ongelmiin. Se on hyvin kipeä paikka, johon me tiedämme olevan löydettävissä keinot. Sosiaali- ja terveysvaliokunta esimerkiksi tulee keskustelemaan uudestaan tästä asiasta jo tämän viikon lopulla. Toivon, että se positiivisesti ratkeaa, ja erityisesti toivoisin niitä ilmoittautumaan, jotka ovat toista mieltä. Luulen, että niitä edustajia on aika vähän.

Mutta, arvoisat edustajat, rouva puhemies, eläkepolitiikassa on itse asiassa paljon tärkeämpi asia kuitenkin, paljon suurempi asia tulevaisuudessa meidän edessämme. Sen sanallisen tekstin käsittely esimerkiksi tämän budjetin yhteydessä on mahdotonta, koska siihen liittyvää pohjatekstiä meillä ei ole käytettävissä. Sitä toteutetaan kolmikantaperiaatteella itse asiassa aika lailla tämän talon ulkopuolella. Itse koen hyvin tärkeäksi päästä mukaan siihen keskusteluun, miten jatkossa eläkepalkka määräytyy, minkä ikäisinä tulevien sukupolvien suositellaan tässä maassa menevän eläkkeelle jnp. Se on ison luokan asia. Se vaatii huomattavaa pitkäjänteisyyttä. Eläkeasiat itse asiassa ovat noin 40 vuoden, 50 vuoden jaksollakin ehkä toimivia juttuja. Kun ihminen menee työelämään, hänen pitää pystyä suunnittelemaan elämänsä luotettavasti niin, että se eläkejärjestelmä, johon hän sitoutuu, turvaa hänelle eläkeiässä sen, mitä hän kuvittelee saavansa, kun hän eläkejärjestelmään lähtee rahojaan säästämään. Tämä on erittäin tärkeä tulevaisuuden asia, joka voi tupsahtaa meidän eteemme muuten vaikka tänä syksynä aivan ykskaks täysin riippumatta meidän budjetistamme ja sen käsittelystä.

Aivan lopuksi haluaisin lainata professori Matti Wibergin kirjaa Paluu politiikkaan, jota suosittelen kaikille kuulijoille luettavaksi. Siinä on monia erittäin terveitä kappaleita, joista toivoisin tässä talossa kaikkien ottavan oppia. Hän esimerkiksi sanoo, että koko meidän säädöskokoelmamme näyttää, minkälainen ongelma se itse asiassa meille on. Sotien jälkeen säädöskokoelmassa on julkaistu yhteensä yli 40 hyllymetriä uusia säädöksiä. Nehän ovat siis lakeja, asetuksia, valtioneuvoston ja ministeriön päätöksiä. Kuka hallitsee nämä 40 hyllymetriä tällä hetkellä Suomessa? Ehkä ei ole tarkoituskaan, että kukaan sen kaiken hallitsee, mutta löytyykö esimerkiksi sata ihmistä, jotka yhdessä kaiken sen hallitsevat? Tämän lisäksihän on normistoja aikamoinen määrä. Niitä on ollut joskus 80-luvulla noin 5 000 erilaista normistoa, siis alemman asteisia määräyksiä. Niitä purettiin silloin erityisessä normipurkutyöryhmässä, mutta tällä hetkellä tämän kirjan tietojen mukaan niitä on uudelleen jo 8 500 kappaletta. Nämä ovat aika hurjia lukuja.

Jatkan vielä muutaman: Kun 50-luvulla oli erilaisia säädöksiä vajaat 600 kappaletta ja sivuja noin 1 100, niin 90-luvulla säädöksiä oli kolme kertaa enemmän ja sivujakin oli yli 4 000 vuodessa. Se on aikamoinen inflaatio, joka näihin sisältyy. Jos ne ovat tärkeitä ja jos ne kaikki tunnetaan, jos ne päivitetään oikein, niin sehän on vain hyvä asia. Mutta en mahda mitään, rouva puhemies, joka itsekin siteeraatte historiaa mielellänne, että Tacitus on aikanaan sanonut: "Semmoinen maa ja semmoinen valtio, jossa on hyvin runsas lainsäädäntö, se maa yleensä on vaikeuksissa." Haluan lopettaa tähän sanomalla vain, että budjetin käsittelyn yhteydessä halusin tämänkin seikan tuoda esille, koska tämä on ainoa paikka, jolloin voi lainsäädännön kokonaisuuteen kiinnittää huomiota.

Timo  Seppälä  /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Syyskauden työsarka on käynnistynyt totuttuun tapaan seuraavan vuoden talousarvion käsittelyllä. Kun kevätkauden päättyessä luodattiin näkymiä tulevaisuuteen, ne näyttivät vielä kohtuullisen lohdullisilta. Kuitenkin jo silloin oli havaittavissa, että kertaluonteiset, nousupiikin aiheuttamat optio- ja yhteisöverotuotot olivat hiipumassa. Nyt olemme saaneet lisää huolenaiheita. Talouskasvun ennusteita on alennettu viikoittain, ja alamäkeä tulevat varmuudella syventämään tiistain traagiset iskut Yhdysvalloissa.

Nyt voimme olla tyytyväisiä siihen, että emme nousupiikin aikana retkahtaneet enempää pysyviin menolisäyksiin, vaikka niitä opposition lisäksi vaadittiin voimakkaasti myös muutamien hallituskumppaneidemme populistisissa puheenvuoroissa. Parin ministerinkin puheenvuoroissa vaadittiin jo hallitusohjelman muuttamista ja miljardien markkojen menoautomaatin laukaisemista.

Käsittelyssä oleva talousarvioesitys mahdollistaa vielä peruspalvelujen lisäämisen, tuloverotuksen keventämisen ja valtionvelan lyhentämisen. Näistä kaksi ensin mainittua asiaa tulevat myös toteutumaan, mutta kolmas, valtionvelan lyhentäminen, jää riippumaan yleisestä talouskehityksestä. Tämän päivän näkymien pohjalta lyhennyssuunnitelma vaikuttaa ylioptimistiselta.

Budjetissa panostetaan entistä enemmän pehmeisiin arvoihin. Sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuudet nousevat noin miljardilla ja opetussektorin yli 2 miljardilla markalla. Näistä summista menee varmuudella oikeaan paikkaan runsaat 0,5 miljardia markkaa, jolla kohennetaan yliopistojen rahoitusta, mutta loppujen kohdentamisesta päättävät kuntapäättäjät. Kuntiin nämä rahat tulevat kohoavina valtionosuuksina, ja silloin on aina mahdollista, että lisärahoille on jo muitakin reikiä olemassa.

Esimerkiksi Päijät-Hämeessä monet kunnat kamppailevat vaikean yhtälön kanssa. Me täällä eduskunnassa olemme säätäneet paljon hienoja asioita kuntien hoidettaviksi, mutta kuntien tulot eivät ole kasvaneet lainkaan menojen suhteessa. Ensi vuoden budjetissa toteutuu täysimääräisesti viimeistään tänä syksynä alkanut esikoulu-uudistus, jolla kaikki kuusivuotiaat saavat maksuttoman esiopetuksen. Ensi vuonna myös hammashoidon korvaukset ulotetaan kaikkia koskevaksi. On hyvä, että peruspalvelut paranevat, mutta niiden voimaantulo tulisi sovittaa paremmin yhteen kuntien kantokyvyn kanssa. Tosin palvelujen pakkotyöntäminen kuntien hoidettaviksi pakottaa entistä parempaan tehokkuuteen ja hyötysuhteeseen, mutta jos palveluja parannetaan liian nopealla vauhdilla, niin tuloksena on vain kunnallisverotuksen nousu ja se taas vesittää hyvät pyrkimykset tuloverotason kokonaisalennukseen.

Erityisen kalliiksi edellä mainituista tulee kuusivuotiaiden esiopetuksen kustannukset koulukuljetuksineen. Asiahan on hyvä ja tärkeä, mutta se olisi voinut odottaa otollisempaa aikaa. Nyt kuusivuotiaiden esiopetukseen hukkuvia rahoja olisi kunnissa tarvittu kipeästi vanhustenpalveluihin, sairaanhoitajien palkkaamiseen, koululaisten tukiopetukseen sekä moneen muuhun yhtä kipeään tarpeeseen, joista nyt joudutaan tinkimään.

Kipeään tarpeeseen tulee myös kokonaan uusi määräraha nuorten elinolojen parantamiseen ja ennalta ehkäisevän huumetyön lisäämiseen. Lisärahoitusta esitetään myös kuntien mielenterveystyöhön ja huumepotilaiden hoitoon. Huumepotilaiden hoito on kallista, ja siinäkin jää vielä pääosa kuntien maksettavaksi. Koko huumepotilaiden hoitoasiasta tulisikin käynnistää keskustelu eduskunnassa. Nykyisin vain muutamalla kunnalla on varaa ostaa hoitopaikkoja, vaikka hoitoon halukkaitakin olisi. Hoitoonohjauksen pitkittyminen taas lisää hoitoaikoja ja -kustannuksia. Tulisikin vakavasti harkita nuorien huumekäyttäjien pakkohoitoon ohjaamista valtion kustannuksella. Muuten ongelma paisuu paisumistaan.

Vuoden 2002 talousarvion ylivoimaisesti paras anti päijäthämäläisittäin on Kerava—Lahti-oikoradan rakentamispäätös. Liikenneministeri Olli-Pekka Heinonen ansaitsee ylimääräiset kiitokset koko hankepäätöksestä ja pääministeri Lipponen ja valtiovarainministeri Niinistö hatunnoston rahoituksen nopeudesta. Nyt koko maan raideliikennettä ja itäisen Suomen elinkeinoelämää helpottava hanke saadaan aloitettua jo ensi vuonna, ja valmiina se tulee olemaan vuonna 2006. Hanke, johon pari vuotta takaperin ei ollut luvassa markkaakaan, käynnistyy siis vuoden 2002 talousarviossa ja valtion ylimääräisellä suoralla rahoituksella eikä millään vippaskonsteilla.

Arvoisa rouva puhemies! Kaiken kaikkiaan ensi vuoden talousarvioesitys on hyvä. Siellä on annettu tasapuolisesti hyvää joka puolelle, mutta kantokyvyn rajoissa ja tulevaisuuteen panostaen. Se on vastuullinen budjetti, johon ei tarvitse juurikaan muutoksia tehdä, ellei sitten lähipäivien kehitys vie meitä kohti suurempia ongelmia ja syvää kriisiä.

Jouko Jääskeläinen /kd:

Arvoisa rouva puhemies! Budjetista on nyt puhuttu kohta kaksi pitkää päivää, ja varmasti kaikki linjat ja yksityiskohdatkin ovat pikkuhiljaa avautuneet. Sama työ tietysti jatkuu valiokunnissa ja valtiovarainvaliokunnassa erityisesti. On selvää, että budjetissa on paljon hyvää. Ed. T. Seppälä totesi, että budjetti on hyvä. Ehkä on kohtuullisempaa sanoa, että budjetissa on hyvää. Eihän näitä kukaan kenenkään kiusaksi tee, vaan kaikkihan tässä talossa ja poliittisessa järjestelmässä pyrkivät ihmisten parhaaseen. Mutta me oppositiossa haluamme kysyä, eikö tätä voisi tehdä vielä paremmin. Kaikki ongelmat tietysti tässä yhteiskunnassa eivät ole budjetin sisässä tai hallinnossa. Ongelmat ovat ihmisten elämässä ja lähiympäristössä sekä niissä tilanteissa, jotka ihmiset joutuvat kohtaamaan. Niihin yksi keino vaikuttaa on tietysti valtion vuosittainen budjetti.

Arvoisa rouva puhemies! Muutamaan konkreettiseen asiaan haluan ensin puuttua; ehkä vähän kiitosta, mutta myöskin pientä ponnistusta, innostusta parempaan, ja sitten jokin periaatteellisempi kysymys.

Poliisien määrärahoista on kannettu tässä talossa hyvin paljon huolta. Niitä onneksi menneinä vuosina on lisäbudjeteissa kohennettu. Nyt viestit ovat sen sisältöisiä, että poliisien virkojen täyttö paranee. Näinä vuosina poliiseja näyttää valmistuvan kohtuullisesti, ei ehkä riittävästi, mutta varsin kohtuullisesti, tähän tärkeään ammattiin, joka on hyvin arvostettu ammatti. Kuitenkin kun kuuntelee viestejä myöskin omalta asuinseudultaan, esimerkiksi naapurikunnasta Keravalta, jossa 14 000 ihmistä allekirjoitti vetoomuksen sen puolesta, että sinne saataisiin poliisille oma toimipiste, ihmettelee, käykö kuitenkin niin, että ongelmat karkaavat käsistä vielä nopeammin kuin mihin näillä tietyn tasoisilla korjauksilla, joita kuluneina vuosina on tehty, päästään.

Sisäministeri Itälähän on vakuuttanut, että poliisin näkyvyyttä parannetaan. Luulen, että aika monelle keravalaiselle saattoi olla pettymys, että ei lupauksia toimipisteestä annettu, mutta virantäytöistä ja poliisin näkyvyydestä kylläkin. Siihen on todellakin tarvetta. Luulen, että valtiovarainvaliokunnalla ja sen jaostoilla on syytä tähän kysymykseen palata ja tätä asiaa edelleen pohtia. Valiokunnan pitää olla valmis myöskin sitten lisäämään määrärahoja, jos on niin, että ongelmat edelleen vaikeutuvat ja nimenomaan poliisin näkyvyyttä enemmän tarvittaisiin. Tämä on hyvin vakava asia, ihmisiä koskettava asia. Ei meillä kenelläkään varmaan ole siitä epäilystä. Nuo Keravan viestit ovat esimerkki tästä kansalaisten aidosta ja todellisesta huolesta.

Huumekysymys, huumeongelmien hoito, tässä budjetissa jossakin määrin tulee esille. Olen ilahtunut siitä, että erityisesti ennalta ehkäisevään työhön poliittisessa keskustelussa entistä enemmän paneudutaan, sitä asiaa otetaan esille. Pelkään vain, että todelliset määräraharesurssit, henkilökuntaresurssit ja hoitopaikkojen resurssit eivät ole sillä tasolla, mitä näitten ongelmien kanssa painivat ihmiset tarvitsisivat tai mitä tarvitsisivat näitten huumeongelmista kärsivien ihmisten läheiset tai kenties heidän rikostensa ja erilaisten toimenpiteitten kohteeksi joutuneet ihmiset. Tähänkin asiaan on syytä entistä enemmän paneutua myöskin valiokuntavaiheessa.

Nämä pari turvallisuuskysymyksistä esille otettavaa asiaa ovat tietysti sitä jälkihoitoa, itse asiassa loppupään hoitoa. Tätä kaikkea vielä paljon tärkeämpi kysymys on se, miten todella ennalta ehkäisevästi näihin kysymyksiin voitaisiin puuttua, miten perheitten asema olisi vahvempi, miten vanhemmuus, vanhempien aika lapsille, nuorille, ja miten meidän yhteinen kulttuurimme voisi paremmin kehittyä.

On mielenkiintoista, että lähes kaikissa puolueissa perhepolitiikka näyttää nousevan entistä tärkeämpien teemojen joukkoon. Siihen todellakin meillä on varaa ja tarvetta tässä yhteiskunnassa. Meidän eduskuntaryhmämme kantoi vaihtoehtobudjetissaan, jonka muutokset sekä tulo- että menopuolella ovat noin 2,5 miljardin markan luokkaa, erityistä huolta perheiden tilanteesta. Tulemme esittämään myöhemmässä käsittelyssä sitten kotihoidon tuen nostamista noin 200 miljoonan markan määrärahalla. Sehän tarkoittaisi sitä, että kun perheitä, jotka kotihoidon tukea saavat, on noin 80 000—90 000 ja lapsia sitten jonkin verran enemmän, yli 120 000, niin jos tuo 200 miljoonaa markkaa jollakin tavoin tasan näille perheille kohdennettaisiin, puhuttaisiin kuitenkin noin 200 markan kuukausikorotuksesta perhettä kohden. Se on sen kaltainen markkamäärä, että jos kunnat itse siihen myöskin jonkin verran lisää panostavat, kun se kulkee kuntien kautta, ja samalla lainsäädäntöä myös muutettaisiin, kotihoidon tuesta tulisi selvästi nykyistä kilpailukykyisempi. Tällä hetkellähän on nähtävissä selvä rapautuminen kotihoidon tuen kohdalla. Se ei enää ole senkään veroinen vaihtoehto kuin vielä kuusi seitsemän vuotta sitten oli.

Olemme todella hyvin huolellisesti pyrkineet tasapainottamaan budjettivaihtoehtomme, ja ilahduin siitä, että kokoomuksen ryhmänjohtaja Zyskowicz oli siihen kohtuullisessa määrin paneutunut ja totesi myöskin hallituspuolueen ryhmänjohtajana, että kristillisdemokraatit ovat nähneet tässä vaivaa.

Meidän budjettiraamimme sisään mahtuisi myös pienimmän äitiyspäivärahan korottaminen, josta myös tulemme sekä talousarvioaloitteen että lakialoitteen tekemään. Eihän voi olla järkevää, että pienin äitiyspäiväraha tällä hetkellä on 60 markkaa. Se on paljon alle pienimmän työttömyyspäivärahan. Eihän voi olla oikein, että yli neljäsosa äitiyspäivärahoista on pienimmän työttömyyspäivärahan tai työmarkkinatuen alapuolella. Minusta tämä on asia, jossa oikeastaan ihmettelen, että hallitus ei ole ryhtynyt toimenpiteisiin. Tässä hallitus suorastaan pakottaa meidät tekemään näitä ehdotuksia, niin ilmeisistä ongelmista on kysymys.

Lasten iltapäivähoito on myöskin asia, josta kansalaiset kantavat huolta. Emme oikeastaan varmaan kukaan kuvittele, että kaikki lapset kaikissa kouluissa voisivat olla iltapäivähoidon puitteissa, mutta on monia sellaisia kuntia, alueita, jos puhutaan nimenomaan nuorimmista lapsista, ensi- ja toisluokkalaisista, jotka tätä ohjattua toimintaa tarvitsisivat. Meidän budjettivaihtoehtomme lähtee siitä, että koordinaatiovastuu olisi selvästi kunnalla, nimenomaan koulutoimella, ja tulemme esittämään myöskin määrärahaa, jolla tätä toimintaa ehkä 40—50 kunnassa voitaisiin nykyisestään selvästi parantaa vaikka pilottikokeiluna. Jos kunta ei tätä toimintaa koordinoi, niin on selvää, että kolmas sektori ja seurakunnat, harrastusjärjestöt, erilaiset yhdistykset, joita tässä maassa onneksi lukuisia on, eivät sitä pysty tehokkaasti ja viisaasti hoitamaan, vaan kunnissa tarvitaan selvästi ainakin koordinaatiovastuu. Jos valtio tähän oman panoksensa osoittaisi, luulisin, että tätä päästäisiin kehittämään, ja nimenomaan pienimpien koululaisten yksinäistä aikaa voitaisiin pienentää ja antaa heille mielekästä toimintaa.

Arvoisa rouva puhemies! On selvää, että meillä Uudellamaalla kannetaan myöskin huolta muuttoliikkeestä. Nyt se on tietysti hieman rauhoittumassa, kun taloudelliset suhdanteet eivät ole niin voimakkaita kuin viime vuosina. On selvää, että muuttoliike aiheuttaa kustannuksia meille, jotka järjestämme asunnot ja palvelut, ja se aiheuttaa kustannuksia siellä, missä palveluita on kerran rakennettu eikä käyttäjiä enää ole. Luulen, että tässä on ihan yhteisiä intressejä olemassa. Täytyisi ehkä vähän laajemmalla joukkueella yli hallitus—oppositio-asetelman kokoontua tämän kysymyksen merkeissä. Nyt kun tämä liike on hieman rauhoittumassa, niin voitaisiin miettiä todellisia keinoja tulevaisuutta varten, miten työpaikat voisivat sijaita eri puolilla maata ja miten tätä myöskin sosiaalisia ongelmia tuovaa kiihkeä muuttoliikettä voitaisiin järkevillä toimenpiteillä hillitä, ei estäen ihmisiä, vaan antaen mahdollisuuksia.

Leea  Hiltunen  /kd:

Arvoisa rouva puhemies! Ensi vuoden budjetin käsittely jatkuu raskaista viesteistä huolimatta. Maailma on varmasti tänään ja huomenna erilainen kuin ennen terrori-iskuja Yhdysvalloissa. Herkkyys terrorismille askarruttaa. Globaalit ja muutkin riskit ovat tosiasioita. Näissä olosuhteissa korostuu yhteiskunnan kestävyys ja vakaus niin taloudellisesti kuin muutenkin ja varmasti korostuu myös kansallinen omavaraisuus, sen merkitys, kuten joissain puheenvuoroissa on esille otettukin.

Elämä jatkuu ja työntekoa on pystyttävä jatkamaan. Suomalaisen yhteiskunnan ja sen ihmisten hyvinvoinnista ja turvallisuudesta on myös pystyttävä pitämään huoli. Valtiolla on tässä merkittävä tehtävä, ja budjetti on yksi väline tässä työssä. Tosiasia on sekin, että budjetti on rakennettu kohtalaisen vakaan maailmantalouden ja -tilanteen varaan. Mitkä seurausvaikutukset tulevat olemaan eilisestä tapahtumasta, sitä me emme vielä tiedä, mutta tulevaisuutta on arvioitava kaikella sillä osaamisella, mitä meillä on käytössä. Asia on vakava.

Budjettiesitys sisältää monia hyviä asioita. Perusteluista ilmenee, että yhteiskunnan kipupisteet tiedetään, hyvää tahtoa on, tahtoa nimenomaan puuttua epäkohtien poistamiseen. Puutun puheenvuorossani joihinkin sellaisiin kohtiin, joihin olisin toivonut parannusta ja joihin toivon parannusta.

Kuntien tulokehityksessä on tänään monia epävarmuustekijöitä. Kunnat ovat hyvin eriarvoisessa asemassa keskenään, ja mielestäni juuri nyt kunnille pitää antaa mahdollisuus saada harkinnanvaraista valtionosuutta vaikean tilanteen korjaamiseksi ja näitten vaikeuksien yli pääsemiseksi. Samalla tulee kehittää rakenteita ja järjestelmiä siten, että kuntien talous vakaantuu. Tarvitaan tuota ministeri Niinistönkin peräänkuuluttamaa rakennepolitiikkaa, mutta rakennepolitiikka on valmisteltava hyvin, siis erittäin analyyttisesti ja kriittisesti asioihin suhtautuen.

Kunnilla on paljon menoja aiheuttavia velvoitteita, ja niitä vain lisätään. Veronalennuspolitiikka ei välttämättä tue peruspalveluiden turvaamista, peruspalvelujen riittävää tasoa. Isot kunnat pärjäävät, mutta monet pienet kunnat putoavat vaikeuksien keskelle. Keskittymiskehitys on aikaansaanut merkittävää eriarvoistumista, minkä tilanteen korjaamiseen ei mielestäni tässä budjetissa ole riittävästi panostettu, ei siis esitetty riittäviä ratkaisuja. Kasvava eriarvoistuminen lisää pessimismiä. Se on mielestäni erittäin vakava asia. Erityisesti mainitsen tässä tuoreen terveysbarometrin, joka julkaistiin kesällä 7.6. ja joka osoittaa selkeästi tuon mainitsemani tosiasian. Tiedotteen mukaan barometriin haastatellut totesivat, että valtion rahanjako ja odotukset ovat ristiriidassa.

Kuntatalouden vakauttaminen ei toteudu tämän budjetin myötä riittävästi. Täällä on todettu kiitoksella peruspalveluihin osoitettu valtionosuuden lisääminen, mutta en täysin yhdy näihin kiitoksiin. Ajattelen nimittäin näin, että lisäykset, joita budjetissa on osoitettu kuntien valtionosuuksiin, hupenevat herkästi kustannustason nousuun sekä moniin lakisääteisiin velvoitteisiin. Erikoissairaanhoidon nyt jo tiedossa olevat lisälaskut ja esimerkiksi lääkärisopimuksen velvoitteet ottavat myös oman osansa.

Erityisesti kannan huolta terveydenhuollon ja sosiaalitoimen peruspalveluiden riittävyydestä. Terveydenhuollon määrärahat ovat Suomessa alimitoitetut moneen vastaavaan kansantalouteen verrattuna. Valtionosuuksien indeksitarkistusten ja harkinnanvaraisten avustusten leikkaaminen ja veronkevennykset heikentävät kuntien edellytyksiä korjata peruspalveluissa jo siis aikaisemmin todettuja puutteita. Ikäihmisten palvelut edellyttävät erityisesti parannusta, samoin monet erityisryhmät, pitkäaikaissairaat, mielenterveyspotilaat, huumeriippuvaiset, päihdeongelmaiset jne.

Omaishoidon palvelujen kehittäminen on edelleen hyvin puutteellista monissa kunnissa. Tätä tilannetta ei yhden vapaapäivän lisääminen korjaa, vaan tarvitaan selkeää järjestelmän parantamista ja rahallista panostusta, jotta kaikki nuo noin 300 000 omaishoitajaa saisivat riittävän arvostuksen.

Mielestäni budjettiesitys kasvattaa tuloeroja. Perhepoliittista näkökulmaa jäin kaipaamaan. Lapsiperheet ja erityisesti monilapsiset perheet ja yhden huoltajan perheet ovat pudonneet yhä suuremmin joukoin keskituloisista pienituloisiin. Mielestäni kotihoidon tukea olisi pitänyt korjata ja pidentää tuota maksatusaikaa. Pienimpiin äitiys- ja vanhempainrahaan odotin myös tarkoituksenmukaista korotusta. Pienintä työttömyystukea saavien asema on esitettyjen korotusten jälkeenkin edelleen kovin tukala. Näissä kohdin on siis vielä parantamisen paikka. Tukityöllistettyjen työssäolokertymää tulee myös parantaa. Esimerkiksi jo puolen vuoden työttömyyden jälkeen työttömälle tulisi turvata edes osapäiväinen työpaikka.

Budjettia on puheiden mukaan rakennettu hyvässä yhteishengessä, ja se on hyvä. Mutta nuo kohdennukset, mitä budjetissa on tehty, eivät ole mielestäni riittäviä eivätkä oikeita. Kunnissa on ihmisten arki tänä päivänä aivan toisenlainen kuin miltä se saattaa näyttää kauempaa katsottuna.

Yhdyn myös niihin puheenvuoroihin, joissa on edellytetty käytännön toimenpiteitä ja ratkaisuja kansaneläkkeen pohjaosan kaksinkertaisen leikkauksen eli tämän epäoikeudenmukaisuuden, epäkohdan, korjaamiseksi.

Lopuksi kysyn vielä myös, miksi budjetista puuttuu muun muassa ulkomaisesta adoptiosta aiheutuvien kustannusten kattamiseen tarvittava määräraha. Ymmärsin nimittäin, että tämä ikään kuin oli jo luvattu monissa puheenvuoroissa. Muun muassa ministeri Soininvaara on tästä puhunut. Samoin olisin toivonut määrärahan osoittamista neuvostopartisaanien hyökkäysten kohteeksi joutuneiden kylien ihmisten kuntoutustoimintaan.

Arvoisa puhemies! Satakuntalaisena kansanedustajana totean, että budjetista löytyy vain muutamia kohteita, jotka parantavat satakuntalaisten tilannetta. Siellä on mainittu Valtatie 2:n jatkorahoitus, Porin ammattilentäjien erikoisoppilaitos ja Satakunnan hätäkeskuksen toiminnan valmistelu, Hämeen—Satakunnan sosiaalialan osaamiskeskus sekä Harjavalta—Mäntyluoto-rata. Mutta se, mikä meitä murehduttaa Satakunnassa, on se, että Satakunta on edelleen maakunta, joka saa toiseksi vähiten valtion toimintamenoja asukasta kohden. Tähän toivomme parannusta. Myönteinen asia on se, että Pori ja Rauma nimetään aluekeskuksiksi, mutta aluekeskusten kehittämiseen luvattu summa on mielestäni liian pieni, eli se on pettymys.

Aivan lopuksi totean, että vielä voitaisiin puuttua näihin pahimpiin epäkohtiin, joita täällä on esitetty, vaikka talousarvioaloitteiden ja lakialoitteiden pohjalta.

Hannu Takkula /kesk:

Arvoisa puhemies! Ehkä myös oman budjettipuheenvuoroni aluksi hiukan luon katsetta eilisiin tapahtumiin. Onhan sanottu näin, että maailma ei ole enää entisellään eilisen valtavan terroristihyökkäyksen johdosta, jonka Yhdysvallat ja New York ja Washington kokivat. Tietenkin tänään ulkoasiainvaliokunnassa saimme siitä kuulla myös viimeisintä tietoa. Tällä hetkellä arvio, että tuhot ovat olleet noin 14 miljardia dollaria, kertoo niiden mittasuhteen. Summa on noin 100 miljardia Suomen markkaa eli puolet tästä meidän budjetistamme. (Ed. S. Lahtela: Entä ihmisuhrit?) — Ihmisuhrit siihen päälle, arvoisa puhemies. Niin kuin uskon myös ed. Lahtelan tuntevan asian hyvin, ihmisuhreja ei voida edes rahalla mitata, ainutkertaisia elämiä, mitä tämän tuhon kautta meni.

Mutta me olemme suomalaisia Suomen parlamentissa. Pahoittelemme tapahtunutta, ja tietenkin yhteinen huoli on siinä, että meidän on koko ihmisyhteisönä ja ihmiskuntana taisteltava terrorismia vastaan ja sitä kautta luotava turvallisuutta. Suomen parlamentissa meidän on huolehdittava siitä, että sekä aineellinen että henkinen turvallisuus voisi olla myöskin meidän maamme osa niin tänä päivänä kuin tulevaisuudessakin ja voisimme rakentaa sillä tavalla myöskin maamme taloutta, että nämä aineelliset asiat olisivat hyvin turvatusti tulevillakin sukupolvilla.

Arvoisa puhemies! Kun budjettiesitys valmistui budjettiriihestä, valtiovarainministeri Sauli Niinistö käytti silloin kielikuvailmauksia, että nyt talouden kuohukerma-ajat ovat ohi ja vaahto kuoritaan pois. Kun Lapissa tätä kuunteli, täytyy sanoa, että se herätti hiukan ristiriitaisiakin ajatuksia ja ihmetystä. Mietittiin, missä päin Lappia näitä talouden kuohukermoja tai vaahtoja oikein on nähty, koska mieluummin asia on ollut päinvastoin. Ministeri Niinistön kielikuvia vapaasti lainaten meillä viime vuodetkin kahvi on juotu mustana. Siitä huolimatta toivon ja tulevaisuuden näköala on. Sitä ei valitettavasti kovin paljon tämä budjetti vahvista, mutta sitä vahvistaa lappilaisten ihmisten elämänusko, se elämänusko, joka vie eteenpäin ja joka on vienyt vuosikymmeniä ihmisiä eteenpäin kotimaakunnassani.

Budjettihan on hallituksen poliittinen linjaus maan kehittämiseksi ja vastaus olemassa oleviin yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Kun sitä katsoo pohjoisen Suomen mittakaavasta ja näkökulmasta, on muutamia asioita, jotka nousevat ylitse muiden, ja ne ovat hallitsematon muuttoliike sekä alueellinen ja sosiaalinen eriarvoisuus. Näihin kolmeen kysymykseen erityisesti mielestäni on haettava ratkaisua ja on haettava vastausta budjetista. (Ed. Ala-Nissilä: Ei löydy!)

Arvoisa puhemies! Aivan niin kuin Varsinais-Suomen edustaja Ala-Nissilä toiselta puolelta Suomea olevana todistaa, näin myöskin Lapissa olemme joutuneet havaitsemaan: vastausta näihin kysymyksiin ei löydy. Mutta edelleen on tulevaisuuden ja toivon näköaloja ilmassa. On toivottavaa, että eduskunta voi antaa muutamia sellaisia signaaleja, että näiden muutamien vaikeitten vuosien yli päästään, joita kenties vielä edessä on, nyt kun talouden taantumakin on näköpiirissä, ja ehkä sitä kautta sitten maa saa sellaisen hallituksen, joka pystyy paremmin huolehtimaan alueellisesta ja sosiaalisesta tasa-arvosta ja siitä, että se perusperiaate, joka suomalaisessa yhteiskunnassa on ollut, mahdollisuuksien tasa-arvo, toteutuu.

Muutamia yksittäisiä asioita jos nostaa esille budjettiesityksestä, on ilolla kyllä todettava pieni toivon pilkahdus, joka koskettaa niin sanottua Norjan-mallia. Nythän se on tulossa kolmeen pohjoisimpaan kuntaan: Utsjokeen, Inariin ja Enontekiöön. Nämä kunnat ovat rakenteeltaan hiukan erilaisia kuin muut Lapin kunnat, mutta on hyvä, että edes niille on tämä mahdollisuus annettu ja siellä sosiaaliturvamaksujen porrastus mielellään kokonaan poistuu. Sen kautta sitten katsotaan, voidaanko näihin ongelmiin, jotka edellä mainitsin, muuttoliikkeeseen ja eriarvoistumiseen, vastata ja sitä kautta synnyttää tulevaisuuden ja toivon näköalaa.

Mielestäni Norjan-mallia olisi voitu laajentaa sillä tavalla, että siinä olisivat olleet vielä mukana Muonio, Kolari, Kittilä, Savukoski, Sodankylä ja Pelkosenniemi. Silloin olisi ollut vajaat 100 000 ihmistä tämän kokeilun piirissä. Jos näin ollen 5 miljoonasta noin 100 000 on kokeilun piirissä, ehkäpä silloin myöskin tulokset olisivat olleet vertailukelpoisempia, mutta hyvä edes tämä pieni liikkuminen.

Kun mietitään tätä hallitsematonta muuttoliikettä, se ei ehkä hahmotu aina, mutta meillä Lapissa on tosiasia, että linja-autollinen per viikko ihmisiä muuttaa etelään. Talouselämän edustajien kanssa keskustellessani he esittivät, että kun otetaan Pohjois-Karjala, Kainuu ja Lappi, vuoden aikana muuttoliike saa aikaan esimerkiksi asumisen ja rakentamisen puolella sen, että noin 5 000—6 000 asuntoa jää rakentamatta. Kun näitä lasketaan keskimääräisyyksien kautta, niin kuin hallituskin laskee monia asioita, ja ajatellaan, että ne ovat noin 90—100 neliötä, noin 500 000 neliötä jää rakentamatta pohjoiseen ja itäiseen Suomeen asuntoja vuosittain. Se on näillä kustannuksilla noin 5 miljardia markkaa. Se on 5 miljardin markan suora luisuminen etelän kasvukeskuksiin. Toisaalta se noudattaa sitä nykylaskuoppia, että kun täällä kustannukset ovat kolme kertaa suurempia, täällä se näkyy 15 miljardina. Tänne joudutaan myöskin rakentamaan palveluja, siellä ne olisivat jo olemassa. Tämä on asia, josta olemme keskustaoppositiossa kantaneet monena vuonna huolta, eikä valitettavasti tänäkään vuonna tuo keltainen kirja tähän vastausta anna.

Arvoisa puhemies! Myös kunnat eri puolilla Suomea, mutta erityisesti pohjoisessa ja itäisessä Suomessa johtuen muuttoliikkeestä ja eriarvoistumisesta, ovat tiukassa tilanteessa. Sosiaalitoimi ja koulutoimi erityisesti ovat siitä kärsineet. Eikä siitä ole kovin kauan, noin kymmenen vuotta sitten, kun minäkin olin vielä opettajana Lapissa Posion kunnassa, kun kunnilla vielä oli sivistystoimen johtaja, oli lukiolla oma rehtori, yläasteella oma rehtori, kansalaisopistolla oma rehtori, ja sitten ala-asteella oli rehtori. Miten on tänä päivänä? Yksi henkilö hoitaa tätä kaikkea, ja hänen vastuualueelleen pukataan myös kirjastotoimea. Puhutaan elinikäisen koulutuksen mahdollisuudesta, puhutaan sivistysyhteiskunnasta jne., mutta tehtävät kasaantuvat liian kapeille hartioille, liian vähille hartioille, jotka tahtovat uupua niiden alle. Kun ratkaisuksi on tarjottu vain ryhmäkokojen suurentamista ja suurempiin yksiköihin keskittämistä, ei se kumma ole, jos myös nämä toimet osaltaan lisäävät muuttoa ja nimenomaan hallitsematonta muuttoa. Ihmisiä viedään myös tahtomattaan irti juuriltaan.

Nämä ovat asioita, joihin meidän tulisi puuttua tiukemmin ja joihin myös tämän budjetin kautta tulisi hakea selkeämmin ratkaisuja. Tietenkin on myös olemassa muita asioita, jotka vaikuttavat haja-asutusseudun heikkenemiseen. Edelleenkin yksityisteitten valtionapujen momentti odottaa rahaa. Teiden kunto rappeutuu. Ja viimeisenä kyläkaupat: nyt kun euroon siirtyminen tulee, niiden tuen puuttuminen johtaa siihen, että pala palalta palvelut väistyvät ja yksityiset palvelut eivät enää ole siellä kannattavia.

Arvoisa puhemies! Tätä listaa tietenkin voisi jatkaa, mutta kun ilta on jo kohtuullisen pitkälle ehtinyt ja myös omalta osaltani pyrin noudattamaan suositusta, mikä edustajille on annettu noin 10 minuutin puheenvuorosta, kysyn loppuun, kuka näki talouden kuohukermat, joista aloitin, näiden seitsemän kahdeksan lihavan vuoden aikana. Ehkä ne täällä jossakin etelän optiopiireissä vilahtelivat, ehkä ne vilahtelivat niissä piireissä, joiden puolella hallitus seisoi. Mutta edelleen pohjoinen ja itäinen Suomi peräänkuuluttaa sitä, eikö myös meillä, niillä rajoilla asuvilla ihmisillä, eikö meilläkin ole edelleen oikeus siihen sivistyksen synnyttämään ymmärrykseen, että elämä eri puolilla Suomea on yhtä arvokasta ja yhtä merkittävää. Jokainen ihminen on syntynyt elämään arvokasta, ihmisarvoista ja kutsumuksen arvoista elämää, ja jos me jaamme tämän ihmiskäsityksen tässä salissa, niin uskon, että ne tulevaisuuden ja toivon ja myöskin aineellisen vaurauden ajat alkavat paremmin näkyä pohjoisessa ja itäisessä Suomessa.

Päivi Räsänen /kd:

Arvoisa puhemies! Käytin eilen keskustelussa yleisluontoisemman puheenvuoron ja nyt haluan puuttua vain yhteen yksityiskohtaan budjettiesityksessä. Nimittäin hallituksen esityksessä ehdotetaan 7,57 miljoonan euron määrärahaa valtionavustuksena kunnille huumeiden käyttäjien hoitoon, siis aivan erillisenä määrärahana. Tämä määräraha on sinänsä tarpeellinen, mutta mielestäni se on ensinnäkin riittämätön ja toiseksi, jos tarkastelemme sen perusteluja, pelkään, että se on virheellisesti kohdennettu.

Ensinnäkin päihdevieroitus- ja päihdekuntoutushoidon tilanteesta: Nimittäin päihdekuntoutuksen saatavuus on viime vuosina valitettavasti laskenut, vaikka päihdeongelmaisten määrä on lisääntynyt. Etenkin laitoskuntoutuspaikat ovat vähentyneet ja hoitojaksot lyhentyneet. Avohuollon asiakaskäynnit ovat jonkin verran tämän seurauksena lisääntyneet, mutta erilaiset yksiköt eivät ole pystyneet kompensoimaan laitoshoidon vähentämisen vaikutuksia. Sen sijaan päihdeongelmaisten osuus erikoissairaanhoidon yksiköissä etenkin psykiatrisissa sairaaloissa on lisääntynyt huomattavasti, itse asiassa suurin piirtein saman verran kuin se on vähentynyt varsinaiseen päihde-, alkoholi- ja huumekuntoutukseen erikoistuneiden laitosten osalta, eli noin 30 prosenttia.

Tämä kehitys on niin päihdeongelmaisen kuin kuntataloudenkin kannalta järjetön. Päihdepotilaan etu on, että hän saa kuntoutuksensa sellaisessa hoitopaikassa, jossa on alan paras asiantuntemus. Toisaalta juuri erikoissairaanhoidon paikat ovat kalliita ja päihdeongelmat ovat osaltaan olleet nostamassa terveydenhuollon kustannuksia, jotka ovat todellakin rasittamassa monen kunnan tulevan vuoden budjettia. Päihdehoidon kustannukset ovat bumerangin tavoin palanneet säästöjä tavoittelemaan pakotettujen kuntien syliin.

Hallituksen esityksessä avustus ehdotetaan kohdistettavaksi opioidiriippuvaisten henkilöiden vieroitus-, korvaus- ja ylläpitohoidon lisäämiseen. Asiantuntijoiden mukaan, muun muassa tänään Helsingin Sanomien artikkelissa haastateltujen asiantuntijoiden mukaan, näin kohdennettuna avustus saattaa jopa pahentaa huumeongelmaa. Heidän huolensa oli se, että jos ylläpito- tai korvaushoitoa annetaan liian löysin ehdoin, hoidettava saattaa tulla korvaavasta huumeesta pysyvästi riippuvaiseksi etenkin niissä tilanteissa, joissa metadonihoitoon siirrytään sellaisten huumeidenkäyttäjien kohdalla, jotka eivät ole vielä niin sanottuja toivottomia tapauksia.

Onkin vaarana, että tulevan vuoden budjettiin ollaan aika lailla hiljaa ujuttamassa aivan uudenlainen linja huumepolitiikassa ja huumehoidoissa. Jäin pohtimaan, onko tämä nyt ministeri Soininvaaran omaa henkilökohtaista linjaa, huumepolitiikkaa, jota hän ainakin aikaisempina vuosina toi esiin ja joka on jonkin verran erilaista kuin meidän virallinen huumepoliittinen linjamme on ollut. Eli ollaanko huumeongelman edessä antautumassa, minkä merkkejä ovat esimerkiksi painottaminen jakamaan huumeriippuvaisille puhtaita neuloja ja ruiskuja, erilaisia välineitä ja samalla myös korvaavaa huumetta? Mielestäni resurssit tulisi kohdentaa tasokkaaseen huumevieroitus- ja kuntoutushoitoon, jossa pyritään todellakin irrottautumaan huumeista kokonaan, eli ei tehdä näistä huumeriippuvaisista pysyvästi niin sanottuja metadonieläkeläisiä, joka on asiantuntijoiden hiljattain lanseeraama uusi termi.

Aivan erityisen kannattavaa ja kiireellistä on kohdentaa huumevieroitusta raskaana oleville naisille. Emme ole ehkä riittävänkään painokkaasti huomioineet sitä, että huumeiden ja alkoholin käytön lisääntyminen on kaikkein voimakkainta tyttöjen ja nuorten naisten kohdalla, minkä seurauksena myös päihderaskaudet ovat lisääntyneet. Joka vuosi Suomessa syntyy alkoholin eriasteisesti vaurioittamia lapsia 600—700. Lisäksi 2 000—3 000 sikiötä on vaarassa alkoholialtistuksen vuoksi. Huumeiden aiheuttamista sikiövaurioista ei ole tehty edes kunnon selvitystä, mutta ne ovat joka tapauksessa lisääntymässä. Esimerkiksi amfetamiinin vaurioittamia lapsia nähdään synnytyssairaaloissa yhä enemmän. Näillä lapsilla on aivovaurioita, sydänvikoja, suu- ja kitalakihalkioita. Kohdunsisäisen huumeriippuvuuden vuoksi vastasyntyneet kärsivät syntymänsä jälkeen vieroitusoireista, tärinästä, tuskaisuudesta, levottomuudesta.

Päihdeäitien tarvitsemat vieroitushoitoyksiköt edellyttävät korkeampaa määrärahaa kuin hallitus on esittänyt. Itse asiassa hallituksen esityksessähän ei päihdeäitien vieroitushoitoa mainita tässä yhteydessä ollenkaan. Huumeriippuvaisten äitien omissa yksiköissä toteutetusta vieroitushoidosta on saatu hyviä tuloksia niin meillä Suomessa kuin esimerkiksi Norjassa, jossa päihderaskauksien hoito on huomattavasti kattavampaa ja kehittyneempää kuin meillä Suomessa. Meillä ei ole hoitopaikkoja riittävästi, ja tämän vuoksi mielestäni hallituksen esitystä tulisi korjata niin, että päihdeäitien kuntoutushoito, huumevieroitushoito ja huumekuntoutushoito, otettaisiin ihan määrärahan lisäyksenä tälle samalle momentille ja sen lisäksi perusteluja muutettaisiin niin, että pyrittäisiin pitämään sama linja huumehoidoissa, huumeiden käytön aiheuttamien ongelmien ratkaisuissa, mikä meillä tähänkin asti on ollut. Tämän ongelman edessä ei ole syytä antautua.

Markku Rossi /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Voin yhtyä ed. Räsäsen ajatukseen: huumeongelman edessä ei todellakaan tule alistua ei Suomessa eikä muuallakaan.

Arvoisa puhemies! Vuosikymmenen alkupuolella liikennevaliokunta oli vierailulla Lontoossa, jossa kävimme muun muassa British Telecomilla. Tuon valtion teleyhtiön perusstrategia oli se, että he uskovat hyvään tässä maailmassa. Sen vuoksi heillä oli hyvin paljon erilaisia hankkeita, joita he esittelivät ja kertoivat niistä. Todellakin heidän koko maapalloa koskettava toiminnallinen strategiansa lähti hyvään uskomisesta. Tuo hyvään uskominen on tietysti saanut nyt sitten vahvan kolauksen. Muuttaako se tätä maailmaa vai ei, aika tulee sen näyttämään. Mutta varmasti monissa paikoin ajatellaan, uskotaanko tässä maailmassa todellakin ja voiko täällä uskoa hyvään, vai kuinka paljon paha saa valtaa.

Nämä tapahtumat, joihin tässäkin salissa muun muassa puhemiehen toimesta oivallisesti on tänään istunnon alussa viitattu ja monissa puheenvuoroissa, ovat sellaisia, että tavallaan voi sanoa, että meidän tältä tavalliselta talousarviokeskustelultamme on ehkäpä tuollainen henkinen kantti vähän poissakin ja ajatukset muualla. Se on selvä, että tämä New Yorkiin ja Pentagoniin kohdistunut terroritekosarja vaikuttaa meidän ajatuksiimme. Tässä suhteessa on ehkä hyvä vähän aikaa myös kansanedustuslaitoksenkin olla paikallaan ja katsoa tulevaisuutta, aivan kuten hallituskin on sanonut, rauhallisesti ja miettiä, mikä vaikutus muun muassa maailmantalouteen tällä tulee olemaan ja miten nämä tapahtumat vaikuttavat myös Suomen talouteen ja nyt käsitteillä olevaan talousarvioon.

Mutta toivon mukaan me voimme uskoa edelleenkin hyvään, kuten British Telecomin ajatus oli. Jos me emme usko hyvään, sitten maailman pahuuden voimat todellakin pääsevät irti. Meidän tehtävämme on katsoa sitä, kuinka kansakunnat, ihmiset, pystyvät rauhassa elämään ja tekemään omaa työtään ja elämään omaa elämäänsä. Sen puolesta meidän tulee tehdä työtä. Sitä työtä myös talousarviokin omalta osaltaan on.

Arvoisa puhemies! Talousarvioesitys on tehty hieman toisenlaisessa maailmassa, kuten useissa puheenvuoroissa on todettu. Se, että meidän oma taloudellinen kehityksemme on ollut kääntymässä heikompaan suuntaan, on signaali, jota mielestämme ja myöskin mielestäni ei ole korostettu budjetin laadinnassa riittävästi. Budjetti tulisikin suunnata valiokuntakäsittelyn yhteydessä enemmän tukemaan työllisyyttä, enemmän tukemaan tuotannon kehittymistä ja samalla myös alueellista kehitystä.

Kun työllisyydestä puhutaan, tämä niin sanottu hyvä talous- ja työllisyyskehitys on näkynyt pääsääntöisesti Etelä-Suomessa, kasvukeskuksissa ja niillä alueilla, missä muutoinkin kehitys on ollut vauhdikasta. Väkeä on sinne myös tarvittu, ja sitä on muualta Suomesta, Itä- ja Pohjois-Suomesta, virrannut. Mutta yhtä aikaa työllisyystilastot ovat pysyneet huolestuttavan korkealla, Itä- ja Pohjois-Suomessa paikka paikoin jopa yli 20 prosentin tasossa. Se on edelleenkin niitä lukuja, joissa elettiin laman aikana. Voi kysyä, miksi näin on.

Tulee mieleen, onko talousarvion laadinnassa unohtunut se, että alueellisissa asioissa on hyvin paljon erilaista kehitystä, onko unohtunut se, että myös niillä alueilla, missä työllisyys ei ole kehittynyt myönteisesti, tarvitaan omia toimenpiteitä, myös sellaisia toimenpiteitä, jotka kohdistuvat juuri tiettyihin alueisiin ja samalla palvelevat tiettyjen alueiden työllisyyttä. Itä- ja Pohjois-Suomen alueelta on esitetty runsaasti sellaisia aloitteita, joilla on pyritty nimenomaan tukemaan työllistämistä ja työllistymistä, mutta näihin huutoihin ei ole vastattu.

Viime aikoina myös ministeri Korhonen on alkanut hieman puhua siitä, että joillakin alueilla voitaisiin toteuttaa esimerkiksi työnantajamaksujen porrastusta tai alentamista, mutta tämä ei kuitenkaan taida Paavo Lipposen hallituksen kanta olla. Ei se ainakaan näy tämän talousarvion sisällä. Samalla lailla veroratkaisut alueellisesti kohdennettuina palvelevat varmastikin työllistymistä ja ainakin sitä, että tietyillä vaikeilla alueilla uskotaan tulevaisuuteen. Monesti onkin ehkä kysymys enemmältikin ei niinkään kovin markkamääräisistä ratkaisuista vaan siitä, onko valtiovalta puolustamassa myös heikommin kehittyviä alueita vai ei. Tämä on ensi vuoden talousarvion yksi suurimpia heikkouksia eli alueellinen eriarvoisuus, joka paistaa budjetin läpi hyvin monessa kohtaa, varsinkin kun taloudellinen kehitys huonompinakin aikoina tukee kehittyneempiä alueita. Tässä suhteessa valiokuntakäsittelyaika toivon mukaan tuo talousarvioon myös korjauksia.

Kun esimerkiksi tavoite 1 -ohjelma-alueen kohdalla on sanottu, että se hoitaa ongelmat, yhtä aikaa on todettava, että Lipposen hallitusten aikana, sekä ensimmäisen että toisen aikana, oman kansallisen aluepolitiikan määrää on vastaavasti alennettu, niin että EU-maista kuljemme tällä hetkellä kaikkein heikoimmalla tasolla kansallisessa omassa aluepolitiikassa. Se on mielestäni suuri vääryys, koska tällöin tavallaan EU-tuen vaikutukset on pystytty madaltamaan ja todellista heijastusvaikutusta ei tapahdu siinä laajuudessa kuin pitäisi.

Itä-Suomen tavoite 1 -ohjelmaa laadittaessa määriteltiin kuntien rahoitusosuus kansallisesta, julkisesta rahoituksesta noin 15 prosentiksi. Käytännössä Eakr- ja Emotr-rahoitus ovat painottuneet kaavailtua enemmän yrityshankkeisiin, joiden rahoittamiseen kunnat eivät osallistu. Jos kuntien rahoitus korvataan yksityisellä rahoituksella, vähenee EU-tuki vastaavasti. Näin ollen ilman valtion rahoituksen lisäämistä osa Emotr- ja Eakr-varoista jää käyttämättä. Toistaiseksi tätä ongelmaa ei ole otettu huomioon valtion talousarvioesityksissä. Siksipä valtion talousarvioehdotuksessa tulee lisätä valtion rahoitusosuutta seurantakomitean esittämällä tavalla.

Itä- ja Pohjois-Suomen tavoite 1 -ohjelmien yhteinen Emotr-vastinrahan lisätarve koko ohjelmakaudella on 13 miljoonaa euroa ja Eakr-vastinrahan tarve noin 63 miljoonaa euroa — tämä siis koko tavoiteohjelmakaudella vastinrahan lisätarpeena. Ensi vuodelle se tarkoittaa 4:ää miljoonaa ja 20:tä miljoonaa, siis 4:ää miljoonaa Emotr-puolelle ja Eakr-puolelle kansallisena vastinrahana 20:tä miljoonaa. Siellä on sisällä myös silloin tämän vuoden vaje, jota toivon mukaan talousarvion kautta pystytään paikkaamaan. Nämä ovat koko tavoite 1 -ohjelmaa koskevia lukuja, ja niillä on vaikutusta myös koko nykyisen EU-politiikan onnistumisen suhteen. Muussa tapauksessa ilman näitä panostuksia on epäiltävissä, että ne vaikutukset, mitä EU:n tavoite 1 -ohjelmaan on asetettu, jäävät varsin vaillinaisiksi.

Arvoisa puhemies! Verotus kaiken kaikkiaan on hyvin keskeinen osa talousarviota, mutta se on myös kansalaisten näkökulmasta erittäin merkittävä asia. Mielestäni edessä olevat, luvatut tuloveroasteikon alentamiset olisi tullut suunnata niin, että ne kohdistuvat enemmän välillisiin veroihin ja erityisesti arvonlisäveron puolelle, jossa elintarvikkeiden arvonlisäveron laskeminen on asia, jossa on päästävä eteenpäin, eikä sen edessä tule antautua. Arvonlisäveron alentaminen palvelee kaikkia suomalaisia, kaikkia kuluttajia ja myös suomalaista maataloutta ja elintarviketaloutta.

Kaiken kaikkiaan tämän talousarvion sosiaalisessa näkökulmassa on löydettävä myös lapsiperheiden, eläkeläisten ja työttömien näkökulma. Näinä vuosina on tapahtunut paljon sellaisia asioita, joissa kaivataan selkeää korjausta, selkeästi myös sitä, että ne, jotka eivät ole saaneet yhteiskunnan muun kehityksen ja talouskehityksen kautta, pystyvät sitten kuitenkin valtion kautta kehityksessä myös pysymään mukana.

Esikoululaisten kuljetus on asia, joka on syytä ottaa talousarvioon. Tällä hetkellä kunnat kohtelevat omia lapsiaan, omia koululaisiaan, hyvin eri lailla. Vähintään 40 tai 80 miljoonan markan määräraha olisi sellainen, jonka kautta esikoululaisten kuljetusasiat saataisiin tässä maassa kuntoon ja nyt erittäin epätasa-arvoinen kohtalo ja käytäntö eri kuntien välillä pystyttäisiin poistamaan. Nyt osa kunnista korvaa ja järjestää esikoululaisten kuljetuksen, osa kunnista taas perii vanhemmilta maksuja, osa ei peri. Voi kysyä, onko tämä loppuseltaan ollut myös lainsäätäjän tarkoitus. Näin varmaankaan ei ole.

Arvoisa puhemies! Puheen loppuun haluan todeta sen, että meidän maamme, pitkän maan, liikennepolitiikassa on uskallettava tehdä myös niitä painotuksia, jotka palvelevat tätä maata kokonaisuudessaan niin yksityisteiden kuin perustienpidon suhteen. On myös tuettava uusia kehittämishankkeita. Vaikka on sanottu, että ne eivät ole kovin muodikkaita ja aina edes työllistäviäkään, ne luovat kuitenkin mahdollisuuksia muillekin alueille. Tässä suhteessa esimerkiksi Kerava—Lahti-linjaus rautatien kehittämisen suhteen on paikallaan. Se antaa pohjaa myös Savon radan kehittymiselle.

Nimittäin täytyy sanoa, että on jo aikakin. Kun Lipposen hallitukset aloittivat, muun muassa Intercity-junat kulkivat Kuopiosta noin tunnin nopeammin kuin tänä päivänä. Mistä kaikesta tuo johtuu, siihen on varmaan luontaisia syitäkin. On todettu, että on paljon risteyksiä, ylikulkupaikkoja, joiden takia nopeuksia on jouduttu laskemaan. Mutta yhtä kaikki se kertoo siitä, että rautatieliikenteeseen ei ole panostettu riittävästi. Kun aina syyllisiä haetaan, haluan vain todeta, että näiden kahden hallituskauden aikana tunti pidempään körötellään Kuopiosta Helsinkiin ja päinvastoin. Se ei mielestäni ole kovin lennokasta kehitystä. Kalakukko siinä pyrkii melkein jo matkalla hyytymään.

Lopuksi, jotta tämä maailma ei ole pelkkää valitusta, toivon kuitenkin, että Suomi kykenee panostamaan tulevaisuuteen, nuoriin, osaamiseen, koulutukseen, tietoliikenteeseen. Sitä meidän ei tule unohtaa näinä aikoina, jolloin muutoin pörsseissä ala ei ole kovin vetävä. Tietoliikenteen kehityksessä on varmasti koko Suomen ja suomalaisten tulevaisuus. Tähän meidän tulee uskoa.

Mari Kiviniemi  /kesk:

Arvoisa puhemies! Niin kuin täällä on jo moneen kertaan todettu, USA:n eiliset tapahtumat vievät järkyttävyydellään terän jokaisesta eduskunnasta pidetystä budjettipuheesta, mutta ne myös lisäävät entisestään epävarmuutta maailmantalouden kehityksestä. Ennustaminen on tunnetusti vaikeaa, ja vaikeuskertoimet lisääntyvät nyt entisestään. Se on kuitenkin selvää, että vahvan talouskasvun vuodet ovat ainakin hetkeksi aikaa takanapäin.

Toki talouden matalasuhdanteeseen on Suomessa nyt paremmat varautumiseväät kuin esimerkiksi reilu vuosikymmen sitten, mutta muutama talouden mittari näyttää huolestuttavia lukemia. Työttömyys, alueellinen eriarvoistuminen ja köyhyyden lisääntyminen ovat selkeimpiä esimerkkejä. Talouskasvun hidastuessa ongelmat kasaantuvat. Nyt vasta voidaan arvioida Lipposen hallituksen talouspolitiikan onnistumista ja todellista luonnetta. Vahvan talouskasvun aikana on ollut helppo surffailla, näin ei enää ole.

On selvää, ettei hallitukselle voi talouspolitiikasta onnetonta arvosanaa antaa. Velkaa on maksettu pois, ja talouden kehitys on ollut vakaata. Mutta jos ruotii edellä mainituista epäonnistumisista olennaisinta eli edelleen suurta työttömyyttä, ei sen hoitamisesta kovin korkeita pisteitä voi saada. Hallituksen työllisyysstrategia on perustunut pelkästään talouskasvun tukemiseen. Varsinainen työllisyyspolitiikka on ollut lähinnä työllisyyskoulutusta ja pitkäaikaistyöttömien työllistämistukea. Hallituksen politiikan tulokset ovat tuon talouskasvun osalta olleet toki hyvät mutta työllisyyden osalta sitten hyvinkin vaatimattomat.

Nämä ongelmat ovat toki hallituksenkin tiedossa, mutta niiden ratkaisemiseksi ei edes yritetä tehdä riittävästi. Keväällä valtiovarainministeriön julkaisema selvitys talouspolitiikan lähivuosien haasteista kertoo selvästi sen, mistä Suomessa kiikastaa. Siinä muun muassa todetaan, että pieni- ja keskituloisten efektiivinen veroaste on Suomessa muihin EU-maihin verrattuna aivan liian korkea. Samoin valitellaan sitä, että talouden ripeänä jatkuva nousu uhkaa jättää talouden rakenteiden kehittämisen vähemmälle huomiolle ja siten puolitiehen.

Työttömyys uhkaakin näiden rakenteellisten ongelmien vuoksi pysähtyä ensi vuonna 9 prosentin tasolle tai jopa kääntyä nousuun. Tähän ei Suomella todellakaan ole varaa. Mutta mitä sitten pitäisi tehdä? Ministeri Niinistö varoitti puheessaan eduskuntaa elvytyksestä, ja hänen kanssaan on helppo olla tästä asiasta suurin piirtein samaa mieltä. Pidemmän päälle elvytyksellä ei työttömyyttä hoideta. Täytyy kuitenkin sanoa, että elvytysvaroittelussa on jonkin verran teatterin makua, sillä eihän Suomessa talouspolitiikan historiassa ole oikeastaan koskaan oikein kunnolla elvytetty. Budjettiautomatiikka on tietenkin aina toiminut, mutta varsinaisia massiivisia elvytyspäätöksiä on tehty todellisuudessa vähän. Suomalainen budjettipolitiikka on perinteisesti ollut finanssikameralismia. Menot on pyritty pitämään tulojen kanssa tasapainossa, ja niinhän on asianlaita ensi vuodenkin budjetin kanssa. Jonkin verran on luvassa ylijäämää, jolla velkaa maksetaan pois, ehkä ei ollenkaan. Mutta kun budjettia kutsutaan lievästi elvyttäväksi, on kyseessä vähintään lievä liioittelu.

Kun elvytys ei käy, tarvitaan tietenkin jotain muuta. Kun tiedämme suomalaisen työttömyysongelman ytimeksi keskimääräistä alhaisemman tuottavuuden työvoiman vähäisen kysynnän, ratkaisuja löytyy. Työttömyysturvan porrastaminen ei ole sellainen tässä tilanteessa, kun työvoiman kysyntä on heikkenemässä. Parempi tapa on alentaa huonosti tuottavan työn kustannuksia työnantajille. Merkittävä osa verokiilan pienentämisestä pitäisikin kohdentaa juuri kaikkein ongelmallisimpaan työvoiman osaan. USA:ssa ja Ranskassa tämän suuntaisilla toimenpiteillä on saatu paljon aikaan, miksei Suomessakin.

Toinen keino on tosissaan puuttua yrittämisen edellytyksiin. Hallituksen lähes hupaisa Yrittäjyys-hanke on täydellisen epäonnistunut ja tyhjä. Viime vuosina yritysten määrä on lisääntymisen sijaan selvästi laskenut.

Arvoisa puhemies! Sitten vähän budjetin yksityiskohtiin eli yksittäisiä, osin pieniäkin huomioita hallituksen budjettiesityksestä:

Vaikka eilisen jälkeen maailma totisesti on muuttunut, Lipposen hallitusten budjeteista ei näiden kuuden vuoden ajalta voi todellakaan samaa sanoa. Budjetin heikkouksiin kuuluu työttömyysongelman sivuuttamisen lisäksi jälleen kerran toimettomuus alueellisen eriarvoistumisen estämisessä. Kasvukeskusohjelma ei ongelmia ratkaise. Tarvitaan järeämpiä keinoja alueiden yrittämisen edellytysten parantamiseksi. Kuntien taloustilanne näyttää myös pienistä korjauksista huolimatta hyvin huonolta. Taloudellisesti huonosti meneville kunnille ei luvata mitään. Vaarana onkin, että palvelurakenne heikkenee entisestään monilla alueilla ja monissa kunnissa.

Palvelurakenteeseen kuuluvat myös tiet. Ne ovat monien kansalaisten mielestä yksi merkittävimmistä peruspalveluista. Pienet lisäykset tiemäärärahoihin eivät kuitenkaan riitä, sillä viime vuosien säästöt vaativat nyt tuntuvampaa panostusta.

Perhepolitiikassa tällä hallituksella on myös ollut paljon puhetta, mutta vähän tekoja. Perheiden valinnanmahdollisuuksia lisäisivät kotihoidon tuen korotus tai todelliset toimenpiteet työ- ja perhe-elämän yhteensovittamiseksi. Myös kansainväliseen adoptioon suunnattu avustus olisi kädenojennus monelle perheelle, joka ei omin voimin lasta pysty hankkimaan. Avustus kansainväliseen adoptioon on kustannuksiltaan hyvin pieni lisäys budjettiin, mutta vaikutuksiltaan sitäkin merkittävämpi. Ulkomailta adoptoinnin kustannukset ovat kuitenkin yhä edelleen huomattavan suuret. Lisäämällä tämän määrärahan budjettiin Suomi seuraisi muiden Pohjoismaiden esimerkkiä.

Talousarvioaloitteessani esitänkin budjettiin 3 miljoonan markan lisäystä adoptioavustuksen rahoittamiseksi. Tämä on sama määrä, jota sosiaali- ja terveysministeriö esitti omassa talousarvioesityksessään mutta jonka valtiovarainministeriö tyrmäsi budjettiriihessä. Valitettavan korkeat kustannukset karsivat adoptoijien määrää, sillä korkeimmillaan nämä kustannukset voivat nousta jopa 100 000 markkaan. Avustus korvaisi edes osittain adoptiosta syntyviä kustannuksia. Koska kustannukset tietenkin vaihtelevat maittain, perheille myönnettävän avustuksen pitäisi määräytyä adoptiomaan ja adoptiosta kertyvien kustannusten mukaan.

Opiskelijoiden toimeentulon edistämiseen hallituksella ei ole ollut juurikaan ymmärtämystä. Opintotukileikkaukset ovat olleet Lipposen hallituksen lähes ainoa viesti opiskelijoille. Nostan kuitenkin esiin huomattavasti pienemmän, mutta opiskelijoille tärkeän asian eli opiskelijaruokailun. Sen kustannuksethan ovat nousseet viime vuosina johtuen työvoima- ja elintarvikekustannusten noususta. Tämän vuoden alusta opiskelijalounaan hintaa nostettiin markalla eikä tätä korotusta ole sen jälkeen pystytty kompensoimaan opiskelijoille. Korotus leikkaa kohtuuttomasti opiskelijan toimeentuloa, kun vielä muistetaan aiemmin tehdyt opintotukileikkaukset. On selvää, että pelkällä opintorahalla elävän opiskelijan taloutta ei tulisi entisestään kiristää, sillä pienetkin hintojen muutokset vaikuttavat ratkaisevasti opiskelijoiden kulutuskäyttäytymiseen.

Opiskelijaruokailu on hyvin tehokas tapa ohjata opiskelijoita terveellisen ruokavalion piiriin, joten opiskelijaruokailun tukeminen on samalla satsausta tulevaisuuteen. Hallituksen esittämä 50 pennin korotus ateriatukeen on kuitenkin liian pieni. Saattaa olla jopa mahdollista, että ruoan kotimaisuusaste on tästä syystä uhattuna. Miljoonalla eurolla lisäyksenä budjettiin tämäkin asia korjattaisiin.

Petri Salo /kok (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Kiviniemen puheenvuoro oli oppositiosta pidetyksi kumminkin hyvin rakentava. Yhteen asiaan puutun siinä.

Kerroitte aika paljon työttömyystilanteesta ja siitä, kuinka Suomi on siihen panostanut. Tekisin vastakysymyksen: Ottaen huomioon, miten Suomen työttömyys on Lipposen hallitusten aikana muuttunut ja paljonko meillä on tullut uusia henkilöitä työmarkkinoille, siis työllisyysaste noussut, voisitteko mainita yhden EU-maan, jossa kehitys olisi ollut tänä aikana Suomea parempi?

Mari Kiviniemi /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun katsoo työllisyyden kehittymistä, on aivan selvää asiantuntijoidenkin arvioiden ja tutkimusten perusteella se, että se, missä Suomi ei ole onnistunut, on se, että rakenteelliseen työttömyyteen ei ole onnistuttu puuttumaan eli on luotettu pelkästään talouskasvuun.

On aivan turha etsiä jotain yksittäistä EU-maata, jossa on sitten saatu parempia tuloksia, koska kuitenkin meidän työttömyysasteemme on edelleen hyvin korkea. Siinä suhteessa me olemme epäonnistuneet. Kun verrataan muihin EU-maihin, tulokset eivät ole olleet hyviä. Vaikka nyt tällä yhdellä osa-alueella olisikin menestytty, se ei poista sitä tosiasiaa, että meillä on edelleenkin 9 prosentin työttömyys.

Pitää myöskin muistaa, että me lähdimme todella alhaiselta tasolta liikkeelle syvän laman aikana. Silloin työllisten määrä laski todella alhaiselle tasolle ja työttömyys nousi todella korkeaksi. Siitä on ollutkin varaa petrata. Ei ihme, että Suomi on saanut sitten työllisten määrän nousussa hyviä tuloksia.

Paula   Lehtomäki  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. P. Salolle vielä toteaisin vähän, niin kuin ed. Kiviniemi myönsi, että totta kai työllisyyden kehitys on ollut meillä erittäin myönteistä. Mutta — lukuja en nyt muista — mahtaako kovin moni EU-maa myöskään päästä niihin kansantalouden kasvulukuihin, missä me olemme eläneet viime vuosina jo pidemmän aikaa?

Ongelma ja se, mitä meidän todella nyt pitää pohtia tässä, on se, miten meidän työllisyyskehityksellemme käy hitaamman talouskasvun oloissa. Suuri kysymys on se, miten tämä talousarvio vastaa siihen uuteen tilanteeseen nimenomaan työllisyyden osalta, kun talouskasvu nyt melko voimakkaasti jarruttaa, jollei tyssää kokonaan.

Petri Salo /kok(vastauspuheenvuoro):

Rouva puhemies! Aivan lyhyesti: Ed. Lehtomäki sanoi, että työllisyyden kehitys on ollut erittäin myönteistä. Tämän halusinkin kuulla. Se on ollut kumminkin eurooppalaisittain samanlaisiin maihin verrattuna meillä kaikkein parasta. Lähtötilanne oli meillä varmasti hankala, mutta muistakaa myöskin, mikä oli Suomen lähtötilanne panostaa työttömyyden hoitoon. Vuonna 95 me otimme tässä valtiossa vielä 50 000 miljoonaa velkaa, että saimme hyvinvointiyhteiskunnan pidettyä pystyssä. Kaikki muut EU-maat eivät lähteneet tästä lähtökohdasta parantamaan omia rakenteitaan työllisyydessä. Kansainvälisessä vertailussa olemme pärjänneet hyvin, mutta kaikki olemme varmaan sitä mieltä, että vieläkin parempaan olisimme voineet päästä.

Minua tyydytti ed. Lehtomäen lausunto siitä, että kehitys on ollut erittäin myönteistä.

Kyösti Karjula /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Tulevaisuuden näkijä John Naisbitt on kirjassaan Global Paradox todennut: "Mitä suuremmaksi maailmantalous tulee, sitä vahvempi on sen pienin toimija." Minä tätä Naisbittin lausuntoa mukaelisin niin, että "mitä suuremmaksi maailmantalous tulee, sitä vahvempi pitää olla sen pienimmän toimijan". Tähän näkökulmaan varmasti toivat monenlaista pohdittavaa ja mietittävää eiliset tapahtumat Yhdysvalloissa, New Yorkissa ja Washingtonissa: Mitä todella merkitsee globalisaatio ja globalisaatiokehitys? Minkä tyyppisiä ilmiöitä se synnyttää, jos ihmisten elämästä katoaa eettinen ja moraalinen, ehyt, kestävä arvoperusta?

Tulevaisuuspolitiikan rooli talousarviotarkastelussamme on mielestäni jäänyt tälläkin kertaa varsin ohueksi. Jos ajatellaan niitä yleisperusteluja, jotka on budjettikirjan alkuun kirjattu, jään edelleen kysymään sitä, miten lyhyt on se aikajänne, jolla katsotaan edes keskeisiä kehityslinjoja. Sen vuoksi minusta on perusteltua jatkossa kytkeä vahvemmin tulevaisuustarkastelu myös budjetin perusteluihin ja osaksi budjetin yleisperusteluja. Nimittäin tulevaisuuspolitiikan lähtökohtana on ensin arvioida pitemmän aikavälin kehityskulkuja ja tältä perustalta päätyä tiettyihin välittömiin johtopäätöksiin ja välittömiin toimenpiteisiin. Osin, arvoisa puhemies, tästä näkökulmasta haluankin tarkastella menemättä kovinkaan budjetin yksityiskohtiin myös niitä linjauksia, jotka sisältyvät ensi vuoden budjettiin.

Edellä käytiin lyhyttä debattia siitä, millä tavalla työttömyys on kehittynyt. Joka tapauksessa nyt jo tänä päivänä olematta kovinkaan kaukonäköinen voi todeta sen, että tämän vuoden talouskasvu mitä todennäköisimmin jää alle 2 prosentin. Rohkenisin sen verran olla ennustaja, että se tulee jäämään 1 ja 1,5 prosentin väliin. Jos ajattelemme sitä, mille perustalle tämä budjetti on rakennettu, lähtökohtana on edelleen 2,5 prosentin bkt:n kasvu. Tämä luo selviä kustannuspaineita ja ennen kaikkea luo myös paineita jopa työttömyyden lisääntymiseen, ainakin työttömyyden alentumisen pysähtymiseen. Tämän vuoksi näen, että kaikkein perustelluin kritiikki monia hyviäkin elementtejä sisällään pitävää budjettia kohtaan löytyy tältä alueelta.

Vielä merkittävämpää mielestäni on se, jos ajattelemme vähän pidemmällä aikajänteellä tapahtuvaa yhteiskunnan rakentumista, että tämä budjetti unohtaa lähes kokonaan lapsiperheet ja lapset — arvoisa puhemies, unohtaa lähes kokonaan lapsiperheet ja lapset!

Tässä mielessä minusta on harmillista se, että keväällä valmistuneen tulevaisuusvaliokunnan tulevaisuustyön vaikutukset eivät juurikaan näy ensi vuoden budjetissa. Nimittäin me päädyimme neljään välittömien toimenpiteiden alueeseen, joista ensimmäisenä oli väestö- ja perhepolitiikka, toisena investoinnit koulutukseen ja tutkimukseen, kolmantena verotuksen uudistaminen ja neljäntenä eriytyvä aluepolitiikka.

Jos ajattelee jollakin tavalla kokoavasti sitä keskustelua, mitä talousarviosta olemme käyneet, sen verran vetäisin yhteen, että kaikkein kriittisimmät puheenvuorot, tulevatpa ne opposition suunnalta tai hallituspuolueiden sisältä, arvoisat kollegat, koskettavat juuri näitä neljää välittömien toimenpiteiden aluetta, jotka koottiin poliittisesti yksimieliseen asiakirjaan, joka tulevaisuusvaliokunnan kannanottona valmistui keväällä. Tämän vuoksi, arvoisat hallituspuolueiden kollegat, haluan teihin erityisesti vedota: Millä tavalla toimien varmistetaan jatkossa se, että nämä kehitysvaatimukset otetaan paremmin huomioon budjettia rakennettaessa?

En malta olla ottamatta tähän liittyen muutamaa käytännön esimerkkiä.

Jos ajattelemme alueellista kehitystä, se on osittain syy myös kasvavaan työttömyyteemme. Tällä hetkellä meillä on jo monia alueita Suomessa, missä työttömyys kasvaa. Meidän ei tarvitse odottaa kehitystä tämän pidemmälle, vaan nyt jo meillä on alueita, missä työttömyys kasvaa. Se on seurausta osittain siitä, että nykyinenkin budjetin rakenne lähtee siitä, että budjettiperusteissa ei ole hyväksytty alueiden eriytymistä.

Tulevaisuusvaliokuntahan lähti kannanotossaan siitä, että hyväksytään neljä erilaista aluetyyppiä: Pääkaupunkiseutu omana kokonaisuutenaan; 5—7 osaamiskeskittymää, joista minun oma kotiseutukuntani Oulun seutu on esimerkki yksi; 25—30 aluekeskusta, joita osin hallitus on nyt omalla aluekeskusohjelmallaan toteuttanut; ja sitten erittäin olennainen näkökulma eli maaseutuseutukunnat elikkä tämä laaja Maaseutu-Suomi.

Nyt voidaan sanoa, että jos tarkastelemme budjetin sisältöä, niin kaikkein pahiten budjettitoimenpiteillä on unohdettu Maaseutu-Suomi, maaseutuseutukunnat. Mutta tämä ei ole yllättävää, jos palaan viime kevättalven kokemuksiin tulevaisuusvaliokunnassa. Kyllä tämän niin sanotun neljännen kerroksen saaminen mukaan tulevaisuusvaliokunnankin kannanottoon otti kaikkein lujimmalle. Tuntui siltä, että nämä kolme eli Pääkaupunkiseutu, osaamiskeskittymät ja aluekeskukset riittävät hallituspuolueille, maaseutu ja Maaseutu-Suomi saa niin sanotusti elää omaa elämäänsä. Tämän vuoksi toivoisin, että ensi vuoden ja myös tämän vuoden budjetin vaikuttavuusarviointiin kytkettäisiin tietoisemmin eri aluetyyppien mukainen aluekehitysarviointi, ja muun muassa työllisyyskehitys voisi tässä mielessä olla yksi hyvä mittari.

Arvoisa puhemies! En näiden asioiden lisäksi lähde tarkemmin tulevaisuusnäkökulmaa tarkastelemaan, vaan otan esiin muutaman käytännön asian, joita olisin odottanut tässä budjetissa määrärahojen puitteissa tuotavan vahvemmin esille.

Me olemme jo pitkään Pohjois-Suomen näkökulmasta keskustelleet logistiikan keskeisestä merkityksestä Pohjois-Suomen selviytymiselle. Ehkä tähän liittyen Pohjois-Suomen logistiikan koulutus- ja tutkimuskeskuksen aikaansaaminen on sellainen asia, joka toivoakseni voitaisiin täydentää vielä budjetin sisältöön. Omalla tavallaan laajemminkin meidän kansallista logistiikkapalveluamme ajatellen olisi erittäin merkityksellistä jatkossa arvioida enemmän myös sitä, tarvitaanko Helsinki-Vantaan lentokentän lisäksi vähintäänkin toinen tietoisemmin kansainväliseksi lentokentäksi kehittyvä lentokenttä. Minä näen sen myös aluepoliittisesti hyvin merkittävänä valintana. Tässä mielessä Oulun lentokenttä täyttäisi jo aika pitkälle ne kriteerit. Keskeistä on se, että me lähivuosina pystyisimme merkittävästi lisäämään suoria kansainvälisiä lentoja.

Toinen asia, johon lyhyesti puutun, on malminetsintä. Me puhumme paljon panostuksista tulevaisuuteen. Minusta tälle alueelle meidän pitäisi saada sellainen tutkimus- ja kehityspanos, joka on vuosittain käytettävissä systemaattiseen malminetsintään.

Kolmantena asiana vielä lyhyesti koulurakentaminen: Tämä on sellainen asia, joka varsin isona pallona on keriytymässä. Ei varmasti ole kysymys vain Oulun läänin ja Pohjois-Suomen koulurakentamisesta, vaan laajemminkin siitä infrastruktuurista, missä hoidetaan meidän perusopetuksemme riittävän tasokas toteuttaminen. Tämä on sellainen alue, johon meidän pitäisi pystyä merkittävästikin lisäämään määrärahoja.

Arvoisa puhemies! Kun toin esille näitä määrärahalisäyksiä, omassa budjettilähestymisessäni kuitenkin tulen tekemään merkittävimmän talousarvioaloitteen ansiosidonnaiseen työttömyyspäivärahaan varatun määrärahan alentamiseksi. Sitä kautta ne lisäysehdotukset, jotka teen, tulevat olemaan pienempiä kuin se vähennys, joka koskettaa ansiosidonnaista päivärahaa. Haluan olla tukemassa sitä vastuullista budjettilinjausta, että budjetin loppusummaa ei ole tarkoituksenmukaista näissä talousolosuhteissa kasvattaa.

Reijo Kallio  /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Täytyy antaa ed. Karjulalle tunnustus siitä, että hän on kattamassa oman menolisäyksensä. Mutta täytyy kyllä sanoa, että se kohta, mistä te katatte esittämänne menot, on aivan väärä. Periaatteessa on kyllä ihan oikein, että menot katetaan.

Arvoisa rouva puhemies! Kansainvälisen talouden näkymät ovat kesän ja alkusyksyn aikana olleet poikkeuksellisen epävarmoja. Tämä epävarmuus on paljolti perustunut siihen, että Yhdysvalloissa viime vuoden jälkipuoliskolla alkanut laskusuhdanne on jatkunut. Japanin talouden vaikeudet ovat tätä epävarmuutta omalta osaltaan vahvistaneet. Eilisen Yhdysvaltoihin kohdistuneen järkyttävän terrori-iskun jälkeen tilanne on entistä epävarmempi.

Voidaankin kysyä, mitä eilinen tapaus vaikuttaa kansainväliselle taloudelle. Jonkinlaista osviittaa antoi se, että öljyn ja kullan hinnat olivat eilen selvässä nousussa. Tänään toki jonkinlaista tasaantumista on jo ehtinyt tapahtua. On myös kysyttävä, onko edessä Yhdysvaltojen taloudellinen ja poliittinen eristäytyminen. Entä mitä ajattelevat yhdysvaltalaiset kuluttajat ja investoijat? Juuri heidän päätöksistään on kiinni se, mihin suuntaan Yhdysvaltojen talous kääntyy. Joka tapauksessa uskoisin, että edessä on ainakin tiukempaa valvontaa ja liikkumisen rajoittamista, mikä ei Suomen kaltaisen avoimen talouden kannalta ole välttämättä hyvä asia.

Arvoisa rouva puhemies! Valtion ensi vuoden talousarvioesityksessä on varauduttu talouden notkahdukseen. Tämä onkin mielestäni realismia, sillä taloutemme kasvu on selkeästi hidastumassa. Tänä vuonna kasvu jääneekin 1,5 prosenttiin, vaikka tässä valtiovarainministeriön ennusteessa lähdetään vielä 2,5 prosentista. Ensi vuonna toivon mukaan kansainvälinenkin talous on toipunut ja Suomikin pääsee jälleen ripeämmän talouskasvun uralle.

Tässä tilanteessa, siis talouden notkahtaessa, on äärettömän tärkeää, että valtiontalous on Lipposen hallitusten määrätietoisen finanssipolitiikan toimesta saatu ylijäämäiseksi. Tämä on edellyttänyt viime vuosien aikana tiukkaa budjettipolitiikkaa, mikä valtiontalouden ylijäämäisyyden lisäksi on merkinnyt sitä, että valtionvelka on kyetty painamaan 40 prosentin tuntumaan suhteessa bruttokansantuotteeseen. Mikä myös on tärkeää, me kykenemme tekemään ensi vuonna noin 4 miljardin markan veronkevennykset ja lähes 1,8 miljardin markan alennukset työnantajamaksuihin. Näenkin, että veronkevennykset ja työnantajamaksujen alennukset istuvat erittäin hyvin tähän taloudelliseen tilanteeseen niin suhdanne- kuin rakennepoliittisestikin.

Työnantajamaksujen alentamisessa pidän hyvänä sitä, että painotus on pienissä, työvaltaisissa yrityksissä, olisi saanut olla ehkä vielä voimakkaamminkin. Tyydytyksellä on myös todettava, että sosialidemokraattien ansiosta kuntatyönantajamaksuihin saatiin neljännesprosenttiyksikön lisäkevennys.

Arvoisa puhemies! Mielestäni meidän ei pidä nähdä epävarmuustekijöistä huolimatta talousnäkymiämme liian synkkinä. Ylijäämäisen valtiontalouden lisäksi on muitakin puskureita. Niin sanotut Emu-puskurit, joita on kerätty työttömyysvakuutusmaksuista ja työeläkemaksuilla, ovat karttuneet nopeasti. Tärkeänä pidän myös sitä, että yritysten taseet ja pankkisektori ovat vahvoja. Rahatalous onkin Suomessa tällä hetkellä vakaa. Meillä ei myöskään tällä hetkellä ilmene laajamittaista ylivelkaantumista taikka mittavia yli-investointeja, jotka yleensä edeltävät lamaa.

Talouden kasvun jäädessä vaatimattomaksi on vaarana, että työllisyyskehitys ei jatku myönteisenä. Budjetissa onkin aivan oikein lisätty työvoimapolitiikan ja ammatillisen aikuiskoulutuksen määrärahoja. Myös työvoimapoliittiseen aikuiskoulutukseen osallistuvan sosiaalisiin etuihin tulee korotuksia. Budjetin työllisyyslinja muodostuukin panostuksista työllistämiseen, koulutukseen ja merkittäviin liikennehankkeisiin sekä työntekoon kannustavista veronkevennyksistä ja työnantajamaksujen alentamisista.

Kansalaisen arjen kannalta on tärkeää, millainen on hänen kotikuntansa talous. Suomessa kuntakentän ongelma tällä hetkellä on se, että kuntien talous ja kyky tuottaa keskeiset peruspalvelut vaihtelevat varsin suuresti. Viime toukokuussa hallitus päätti toimenpiteistä, joilla kuntatalouden vakautta lisätään. Ensi vuonna toteutetaan valtionosuuksien tasausjärjestelmän tarkistus. Valtionosuuksien tasauksessa luovutaan 15 prosentin enimmäisrajoituksesta, mikä on ollut hyvä linjaus. Tarkoitus on myöskin luopua kuntien arvonlisäveron palautusten takaisinperinnästä. Tätäkin uudistusta olen jo kauan kaivannut. Tämä uudistus rahoitetaan pääosin alentamalla kuntien osuutta yhteisöverosta.

Mielestäni kuntataloutta koskevat uudistukset tasoittavat kuntien välisiä taloudellisia eroja ja vähentävät kuntien tulopohjan suhdanneherkkyyttä, kun kuntien tulojen riippuvuus yhteisöverokehityksestä vähenee. Erittäin hyvänä pidän sitä, että kunnille maksettavia lisääntyviä valtionosuuksia kohdennetaan erityisesti koulutukseen sekä sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Näin muun muassa vanhustenhuollossa esiintyviä puutteita voidaan korjata, mielenterveyspalveluja lisätä jne.

Arvoisa puhemies! Lipposen ensimmäisen hallituksen päätös panostaa voimakkaasti tutkimukseen ja tuotekehitykseen oli erittäin onnistunut strategia. Se on lisännyt maamme yritysten tuottavuutta, henkilöstön osaamista ja tuoteinnovaatioita. Kaiken kaikkiaan voimakas tutkimus- ja kehityspanos oli yksi keskeinen syy siihen, että Suomen talous nousi niin nopeasti viime vuosien aikana.

Ensi vuonna erityisenä painopisteenä on parantaa alueiden kykyä hyödyntää tutkimus- ja kehitysrahoitusta. Tämä tapahtuu muun muassa lisäämällä teknologia-asiamiehiä sellaisille alueille, joilla teknologiarahoituksen käytössä on ollut vaikeuksia. Pidänkin tärkeänä, että rahoitus saadaan jakautumaan tasaisemmin alueiden välillä rahoitettavien hankkeiden laadusta kuitenkaan tinkimättä. Meillä on teknologia-asiamiesten toiminnasta saatu erittäin hyviä kokemuksia. Heillä on erittäin suuri vaikutus alueiden ja yritysten tutkimuslaitosten aktivoimisessa tutkimus- ja kehitysrahoituksen hyödyntämiseen.

Arvoisa rouva puhemies! Kaikkinensa hallituksen budjettiesitys sopii hyvin tähän suhdannetilanteeseen. Se on työllisyyttä aktivoiva, jossain määrin budjettiautomatiikan kautta elvyttävä.

Budjettiesitykseen sisältyy myös monia myönteisiä yksityiskohtia, kuten esimerkiksi eläkeläisten sairausvakuutusmaksun alentaminen, työmarkkinatuen tasokorotus, hammashuollon tuen laajentaminen koskemaan koko väestöä, rintamaveteraanien kuntoutusmäärärahojen lisääminen. Kun vielä löydetään järkevä kompensaatiomalli kansaneläkkeen pohjaosan kaksinkertaiseen leikkaukseen, kyllä tämän budjetin kanssa voidaan hyvin elää.

Tuula Haatainen /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Nyt esitetty budjetti on taloudellisesti epävarmana aikana kohtuullisen hyvin ja tasapainoisesti rakennettu. Täällä on moneen otteeseen aloitettu kertaamalla tapahtumia Yhdysvalloissa. Minusta on tärkeää, mikä julkisuudessakin on moneen otteeseen sanottu, että nämä tapahtumat eivät saa meitä lamaannuttaa, vaikkakin tapahtumien aiheuttama kauhu ja järkytys tuovatkin tunteen siitä, että keskustelu budjetista on näihin tapahtumiin verrattuna toissijaista. Terrori-iskun vaikutukset saattavat nousta suuriksi, niin kuin monet epäilevät, siis taloudellisilta vaikutuksiltaan suuriksi. Jo nyt, kun olen ollut yhteydessä tuttaviin Yhdysvalloissa, olen kuullut, että siellä on useita suurtapahtumia peruutettu. Seurauksena voi tietysti olla, että Yhdysvallat maana eristäytyy, mutta hyvin kohtalokasta on myös, jos yksilöt ja perheet eristäytyvät ja kuluttajina reagoivat, kuten ed. Kallio otti esille.

Arvoisa puhemies! Haluan keskittyä puheessani terveydenhuoltoon, joka minusta on nyt keskeisin asiakokonaisuuskohde, johon myös hallitus on toimillaan puuttunut ja josta tulee keskeinen kysymys tänä syksynä ja varmasti tulevana vuonna. Hallitushan on asettanut Kansallisen terveydenhuoltoprojektin. Minusta on korkea aika nyt paneutua kansanterveyden tilaan ja palvelujärjestelmämme toimivuuteen. Terveydenhuollon ongelmat eivät ratkea millään yksittäisillä hallintotempuilla. Kansalaisten terveydentilan kohentaminen ja palvelujen kehittäminen edellyttävät laajoja yhteiskuntapoliittisia toimia myös terveydenhuoltojärjestelmän ulkopuolella.

Kuntien taloutta vahvistetaan tässä budjetissa 1,5 miljardilla markalla. Lisäys tuntuu vaatimattomalta, jos sitä verrataan niihin menetyksiin, joita koko 90-luvun aikana tapahtui. Laman aikana sosiaali- ja terveydenhuollosta katosi 14 miljardia markkaa, joista 7 miljardia kohdistui kuntien palvelutuotantoon. Näin ollen ei tietysti ole ihme, että terveydenhuolto yskii.

Terveydenhuoltoa myös kunnissa vaivaa krooninen alibudjetointi. Valtion budjettiesityksessä terveydenhuoltoon suunnataan nyt valtionosuuksina lisää resursseja. Nyt onkin korkea aika tehdä korjausliike.

Pelkästään Helsingissä sosiaali- ja terveydenhuollon budjetti yhteensä on ylittymässä 500 miljoonalla markalla eli yhden veroäyrin tuoton verran. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueen kuntia rasittaa tulevina 15 vuotena Meilahden sairaalan peruskorjaus, joka tulee imemään lähes 1 miljardin verran rahaa, arvio liikkuu 890 miljoonassa markassa. HUSin yhteenlasketut korjaus- ja investointimenot ovat jo ensi vuonna lähes 100 miljoonaa markkaa, johon ei ole luvassa valtionosuuksia. Ne ovat kuitenkin sellaisia menoeriä, joilla parannetaan palvelujen järkevää tuottamista sekä korjataan vanhoja sairaalakiinteistöjä pakon edessä.

Budjetissa pitäisikin olla paremmin kohdennettuna varoja terveydenhuollon sellaisiin peruskorjauksiin ja investointeihin, jotka edesauttavat palvelutuotannon järkevöittämistä ja tuovat toiminnallisia säästöjä. Tästä aionkin tehdä budjettialoitteen yhteistyössä muiden Uudenmaan kansanedustajien kanssa. Toki tämä resurssien kohdentaminen tällä tavalla palvelee myös muuta Suomea.

Terveydenhuollon ratkaisuja etsittäessä markka ei suinkaan ole paras konsultti. Rahoituksen ohella on tarkasteltava myös terveydenhuoltojärjestelmän rakennetta. Erityisosaamista vaativille aloille tarvitaan valtakunnallista otetta, osaamiskeskusten kehittelyä. Sosiaali- ja terveysministeriössä on nyt valmisteltu ohjeistusta muun muassa tekonivelkirurgiaan. Harvinaisten sairauksien, kuten harvinaisten syöpien, kirurginen hoito täytyy keskittää koko valtakunnan tasolla. Kunta- ja sairaanhoitopiirin rajat eivät saa olla järkevän ja laadukkaan toiminnan esteenä. Harvaanasutussa maassamme kuntien yhteistyötä on voitava tiivistää palvelujen tuottamisessa. Pienelle kunnalle voi olla ylitsepääsemätöntä selviytyä satunnaisista korkeista erikoissairaanhoidon laskuista.

Hoitotakuusta on paljon keskusteltu, ja minusta sillä voitaisiin määritellä kaikille samoilla perusteilla tutkimukseen ja hoitoon pääsy määräajassa. Pitäisikin selvittää, miten valinnanvapautta voitaisiin lisätä julkisen palvelujärjestelmän sisällä. Samalla jonotiedot pitäisi saada Internetiin, jotta ihmiset tietävät todellisen jonotilanteen.

Perus- ja erikoissairaanhoidon yhteistyön tehostaminen on minusta tärkeää edelleen ihmisten katkeamattoman hoidon turvaamiseksi. Tiedonkulkua sekä potilaan joustavaa siirtymistä sairaalasta avohoitoon ja erikoissairaanhoidosta perusterveydenhuollon yksiköihin on parannettava. Varsinkin ikääntyneiden ihmisten kohdalla tarvitaan paljon parempi ja saumattomampi järjestelmä. Ilman riittävää tukea kotiutettu vanhus palaa herkästi päivystyksen kautta takaisin sairaalaan. Se on ikävää tietysti ihmiselle yksilönä ja hänen omaisilleen, mutta siitä tulee taatusti niitä turhia kustannuksia, joita kunnissa maksellaan.

Hoitohenkilökunnan koulutusmääriä pitää tarkastella uudelleen. Lääkärien koulutusmäärät on nyt saatu nostettua Ahon hallituksen leikkausten jäljiltä takaisin 90-luvun alun lukemiin. Pääkaupunkiseudun ammattikorkeakouluista viestitetään, että hoitoalan aloituspaikkoja ei ole tulevaan tarpeeseen nähden riittävästi. Englannissa supistettiin 15 vuotta sitten koulutusmääriä voimakkaasti. Nyt sinne haalitaan Suomea ja Intiaa myöten sairaanhoitajia paikkaamaan syntynyttä vajetta.

Helsingissä asumisen kalleus ja vuokra-asuntojen puute estävät tänä päivänä jo palveluammateissa toimivien kodin perustamista. Vuorotyössä asunnon ja kodin välinen välimatka ei voi olla kovin pitkä. Lontoossa onkin jo mahdotonta vuokrata tai ostaa asuntoa sairaanhoitajan, opettajan tai poliisin palkoilla. Näihin ammatteihin ei asuntojen hintojen vuoksi enää tahdota löytää työntekijöitä. Näin ollen henkilöstöpolitiikan kannalta asuntopolitiikka on olennaisen tärkeä asia.

Perusterveydenhuollon keinot on nostettava kunniaan. Sairauksien ennaltaehkäiseminen on jäänyt lamavuosien jalkoihin. Enää ei samalla tavalla puhuta terveyttä edistävästä toiminnasta ja ennaltaehkäisystä kuin esimerkiksi silloin, kun terveydenhuoltojärjestelmä luotiin 60—70-luvulla. Koulujen terveyskasvatuksella, liikuntaan kannustamisella, työterveyshuollolla ja työkykyä ylläpitävällä toiminnalla on suuri merkitys sairauksien ennaltaehkäisyssä. Suurimmat riskit liittyvät päihteiden ja huumeiden käytön lisääntymiseen sekä hiv—aidsin leviämiseen. Tupakointi nuorilla on jakautumassa sosiaali- ja koulutuserojen mukaan. Näin ollen terveyden suhteen on selkeä yhteiskuntaluokkajako edelleen näkyvissä.

Terveysnäkökulman pitäisikin olla mukana kaikessa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Sairastuminen köyhdyttää, kun tulot alenevat sairaslomien ja työkyvyttömyyden vuoksi ja terveydenhuollon kustannukset ovat potilaalle suuret. Köyhtyminen ja syrjäytyminen lisäävät riskiä uusien sairauksien syntymiselle ja ongelmien pahenemiselle. Paljon sairastavien ihmisten toimeentuloon pitää kiinnittää erityistä huomiota.

Valtiollisessa budjettipolitiikassa ongelmana on se, että hyviin asioihin kohdennetut määrärahat eivät välttämättä mene perille. Budjetissa on valtionosuuksien kautta suunnattu varoja kouluterveydenhuoltoon ja pikkukoululaisten iltapäivähoitoon. Käytännössä toteuttaminen jää kuntien päätöksenteon varaan. Kunnallispolitiikassa pitääkin nyt tarkkaan seurata ja vaatia varojen oikeaa suuntaamista. Olen tehnyt toimenpidealoitteen koululaisten iltapäivähoidon lakisääteistämisestä. Minusta on turha puhua lasten ja nuorten pahoinvoinnista ja yksinäisyydestä, jos kuntia ei velvoiteta laittamaan lasten perusasioita kuntoon.

Sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksien suurin ongelma on se, että indeksitarkistuksia ei ole tehty täysimääräisinä. Hintatason nousun huomioiminen täysimääräisesti olisi paras keino turvata palvelutuotanto kunnissa pitkällä tähtäimellä. Tästä silmänkääntötempusta onkin päästävä eroon, sillä jatkuessaan käytäntö tarkoittaa palvelujen heikkenemistä.

Antti  Rantakangas  /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Eduskunnassa vallitsee hyvin laaja yhteinen näkemys siitä, että kansantalouden kasvun aikana valtion velkaantumista on pitänyt vähentää ja sillä tavalla varautua alemman talouskasvun aikaan ja muutoinkin hoitaa valtiontaloutta tarkan taloudenpidon keinoin. Ensi vuoden talousarvion laatimisessa pitäisi kuitenkin nyt esitettyä enemmän varautua hiipuvaan talouskasvuun nimenomaan vahvistamalla yritystoiminnan edellytyksiä ja sitä kautta elinkeinoelämän kilpailukykyä. On valitettavaa, että hallitus on hukannut noin seitsemän vuoden vahvan talouskasvun ajan, hukannut siinä mielessä, että se ei ole kyennyt tekemään sellaisia ratkaisuja, joilla vahvistettaisiin merkittävästi pienyritysten työllistämismahdollisuuksia, pienyritysten asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa, ja sitä kautta luotaisi edellytyksiä kasvun jatkumiselle.

Eri tutkimusten mukaan Suomessa yrittäjyys kiinnostaa suomalaisia ja erityisesti nuoria erityisen vähän. Tämä on tulevaisuuden kannalta hyvin huolestuttava asia. Yrittäjyys pitäisi nähdä ja kokea yhtenä houkuttelevana vaihtoehtona nuorille tulevaisuuden uraa suunnitteleville henkilöille. Tähän tarvittaisiin käytännön konkreettisia toimia, joilla pienyritystoiminnan kannattavuutta, erilaista byrokratiaa ja välillisiä työvoimakustannuksia alennettaisiin. Hallituksen juhlallinen Yrittäjyys-hanke on jäämässä kuolleeksi kirjaimeksi. Ainakin sen tulokset ovat olleet tällä hetkellä ja myös ensi vuoden esityksen osalta hyvin vaisuja.

Veropolitiikalla voitaisiin lisätä yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta. Hallituksen veropolitiikan linja on ollut monessa mielessä näköalatonta. Keskustan esitys ruoan arvonlisäveron alentamiseksi 17:stä 12 prosenttiin hyödyttäisi eniten pienituloisia, kuten eläkeläisiä ja lapsiperheitä, jotka ovat nyt jääneet Lipposen hallituksen toimintalinjan ja politiikan kautta taka-alalle. On ihmeellistä, että Suomi ei pyri ruoan verotuskysymyksessä eurooppalaiseen keskiarvoon, niin kuin monessa muussa EU-politiikan linjassa. Ruoan arvonlisäveropolitiikassa meillä olisi varaa ottaa esimerkkiä monesta muusta EU-maasta ja alentaa sen tasoa todella tähän keskustan esittämään 12 prosenttiin. Se lisäisi yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja hyödyttäisi, niin kuin sanoin, pienituloisten asemaa.

Maaseutupolitiikasta on paljon puhuttu täälläkin salissa, ja hallitus on aina aika ajoin luvannut kehittää koko maata tasapainoisesti. Mutta näyttää siltä, että hallitusohjelman kirjaus tasapainoisesta aluekehityksestä jää täysin kuolleeksi kirjaimeksi. Viime keväänä maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä esitti lukuisan joukon hyviä toimenpiteitä, joilla olisi vahvistettu maaseutualueiden elinvoimaa ja tulevaisuudenuskoa. Nyt meillä on nähtävissä hallituksen budjettiesityksessä, mitä konkreettisesti aiotaan maaseudun kehittämisessä tehdä. Edes sellainen pieni mutta symbolinen yksityiskohta kuin yksityisteiden valtionosuuden kaksinkertaistaminen ei ole edennyt budjettiesityksessä. Eräät hallituspuolueiden edustajat ovat sanoneet, että onhan tässä lupausten lunastamiseen aikaa vielä yksi budjetti. Ilmeisesti tästä tehdään nyt tällainen vaaliase, niin että vaalivuonna jonkin verran tarkistellaan tätä valtionosuuden tasoa.

Maaseudun kehittämisessä on myös ristiriitaista se, että valtio oman hallintonsa kautta vetäytyy maaseutualueilta ja haja-asutusalueilta nimenomaan supistamalla valtion paikallishallinnon palveluita ja etäännyttämällä niitä tavallisista kansalaisista ja ihmisistä. Viimeisenä uudistuksena on työhallinnon suunnitelmat supistaa merkittävällä tavalla työvoimatoimistojen määrää ja sitä kautta etäännyttää erään peruspalvelun saatavuutta. Alemman asteisen tiestön rappeutuminen maaseudulla on tosiasia. Pienet lisäykset tiebudjettiin eivät poista tätä ongelmaa eivätkä käännä tätä kehitystä parempaan suuntaan.

Maaseutupolitiikan periaatepäätöksessä luvattiin myös turvata peruspalvelut ja kehittää tietoliikenneverkostoa kaikkialla maassa. Valitettavasti ehdotuksen täytäntöönpanossa on tästä otettu ensi vuonna liian vähän huomioon. Näyttää siis siltä, että hallitus jatkaa ensi vuonnakin kasvukeskusten kiihtyvää kasvua ja kasvukeskusten kehittämistä, mutta unohtaa laajat maaseutualueet.

Täällä edellä muun muassa ed. Haatainen totesi ne ongelmat, mitä Pääkaupunkiseudulle aiheutuu tästä voimakkaasta kasvusta ylikuumenemisena, sosiaalisina ongelmina ja monen palvelurakennelman uudelleen rakentamisena. Tässähän pitäisi hallituksen ymmärtää tämä tosiasia ja lähteä kehittämään koko maata tasapainoisesti, hillitsemään muuttoliikettä ja vahvistamaan koko maan ja ennen kaikkea kasvukeskusten ulkopuolisten alueiden elinvoimaa.

Kuntapalvelut muodostavat perustan myöskin aluekehitykselle. Suomen Kuntaliiton mukaan erilaiset veroperustemuutokset ovat alentaneet kuntien verotuloja viiden viime vuoden aikana yhteensä 4,5 miljardilla markalla. Tästä ensi vuonna toteutettava ansiotulovähennys kattaa noin miljardi markkaa. Joka toisella kunnalla eli 232 kunnalla on kattamatonta alijäämää. Tänä vuonna laki velvoittaa kunnan esittämään taloussuunnitelmassa toimet, joilla alijäämä katetaan. Voi aiheellisesti kysyä, että kun nousukauden aikana kuntataloudet ovat ajautuneet näin tiukalle, miten käy talouskasvun hiipuessa ja taantumavaiheessa noin puolelle kuntakentästä.

Valtion pitäisi turvata lain mukaan kaikille suomalaisille tasavertaiset peruspalvelut eli terveys-, koulutus- ja sosiaalipalvelut. Me Oulun läänin kansanedustajat saimme tänään informaatiota maaherra Eino Siuruaiselta, ja hän arveli hyvin vakavalla sävyllä, että tässä joudutaan perustuslaillisen ristiriidan eteen, koska nyt kaikki kunnat eivät näytä kykenevän tuottamaan ja järjestämään kuntalaisille peruspalveluita nimenomaan kuntien taloustilanteesta johtuen. Tämä on erittäin vakava kysymys, johon eduskunnan pitäisi tosissaan puuttua, niin että turvattaisiin kunnille perustuotannon, palvelutuotannon, edellytykset.

Tässäkin näyttää hallituksen strategiana olevan se, että kuntia ajetaan määrätietoisesti pakkoliitoksiin ja sanotaan, että kuntien itse pitää ratkaista ongelmat ja meidän kuntarakenteemme on väärä. Tämä on siis poliittinen päätös, jota hallitus nyt toteuttaa. Tämä on suuri virhe ja vääryys, jota nyt toteutetaan budjettipolitiikan kautta. Sen sijaan seutukuntayhteistyötä ja kuntien välistä yhteistyötä tulisi kannustaa konkreettisella erityisrahoituksella, luoda kannattavaksi kuntien yhteistoiminta palvelutuotannossa erilaisen investointirahoituksen kautta, mutta nyt toimitaan tässäkin päinvastoin. Sosiaali- ja terveydenhuollon ja sivistystoimen investointirahoitusta ajetaan voimakkaasti alas. Esimerkiksi Oulun läänissä rahoituksen piiriin on pääsemässä tulevana vuonna vain 12 prosenttia sosiaali- ja terveydenhuollon hankkeista. Juuri nyt, kun pitäisi palvelurakennetta kehittää avopalvelujen ja kuntien yhteishankkeitten suuntaan, rahaa on käytettävissä vain noin 10 prosenttia tarvittavaan määrään nähden.

Arvoisa puhemies! Nykyinen hallitus nojaa budjettipolitiikassa ja politiikan linjassa erilaisiin keskiarvoihin, pyrkii osoittamaan sen, että Suomella menee keskimäärin hyvin, kunnilla menee keskimäärin hyvin ja ihmisillä menee keskimäärin hyvin. Tämä on tietysti kansantalouden kokonaisuuden kannalta jollakin tavalla perusteltavissa, mutta ei tavallisten ihmisten ja niitten syrjäalueitten kannalta, joiden kehitys on aivan toisenlaista kuin keskiarvoluku edellyttäisi.

Valtion budjetin sisällä voitaisiin tehdä ratkaisuja, joilla lisättäisiin yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta, hillittäisiin tuloerojen ja alue-erojen kasvua. Nyt valitettavasti Lipposen hallitus ei käytä tätä mahdollisuutta hyväkseen.

Mika   Lintilä  /kesk:

Arvoisa puhemies! Globaali talous on osoittanut lyhyessä ajassa arvaamattomuutensa ja nopeatkin suhdannevaihtelut. Jo ennen eilisiä dramaattisia tapahtumia voitiin sanoa, että pohja, jolta vuoden 2002 budjettiesitys on tehty, on muuttunut voimakkaasti. Lietsomatta yleistä talouspaniikkia ei voi olla tuntematta epävarmuutta valtiontalouden kehityksen suhteen. Epävarmuus maailmantaloudesta on lisääntynyt muun muassa eilisen tapahtumien ja jo sitä ennen tulleiden viestien, muun muassa Amerikan työttömyyslukujen ennakoitua suuremman kasvun, johdosta. Näillä oli välitön vaikutus pörssikursseihin, joilla on ehkäpä valitettavankin suuri merkitys eläessämme globaaleilla markkinoilla.

Useat keskeiset tahot ovat jo alentaneet kasvuennusteitaan, ja myös valtiovarainministeri toi voimakkaasti esille budjetin esittelyn yhteydessä talouden taantuman. Kyse ei ole 90-luvun alun tapaisesta talouden romahduksesta, mutta selkeästä taantumasta kuitenkin. On esitetty syytöksiä, että keskusta ruokkii taloustaantumahuhuja tarkoitushakuisesti. Me emme ruoki huhuja, vaan toteamme tilanteen vakavuuden. Väkisin väännetty optimismi ei tilannetta ratkaise, vaan kääntyy ennemminkin asiaa vastaan.

Ongelma tässä talouden taantumassa on se, että kohtaamme tilanteen edelleen suuren työttömyyden aikana ja toisaalta hallitus on hukannut aikaa taantumaan varautumisessa. Talouden taantuman vuoksi on entistä tärkeämpää tukea kansantalouden uudistumista ja elinvoimaa. Tässä avainasemassa on yrittäjyyden lisääminen, sillä se on yksi selvimmin talouskasvua ja työllisyyttä edistävistä tekijöistä. Nyt pitäisi erityisesti pystyä vahvistamaan pienyrittäjyyttä. Hallitus ei ole kyennyt toteuttamaan työllistävämpää politiikkaa eikä parantamaan yrittäjyyden edellytyksiä. Paljon puhuttu hallituksen Yrittäjyys-ohjelma on hautautunut valmisteluun eikä ole lunastanut sille asetettuja toiveita.

Suomi on koko 90-luvun voimakkailla panostuksilla tutkimus- ja kehitystoimintaan ja koulutukseen päässyt innovaatiovertailussa viiden johtavan maan joukkoon maailmassa. Huolestuttavaa onkin, että tehdyt säästötoimet ja tutkimus- ja kehittämismäärärahojen kasvun pysäyttäminen ovat jo aiheuttaneet kehitykseen Suomen osalta poikkeaman, joka johtaa innovaatiovertailussa kilpailijamaita hitaampaan kehitykseen.

Myös yritysrahoituksen alueella tarvitaan uudenlaista kohdentamista. Me tarvitsemme erityisesti uusia välineitä aloittavien yritysten rahoitustarpeisiin. Erityisrahoituslaitosten, kuten Finnveran, Teollisuussijoituksen ja Tekesin, tulee kohdentaa nykyistä voimakkaammin rahoitusta siemenrahoitukseen, hautomotoimintaan ja riskirahoitukseen vaiheessa, jolloin yritykselle ei ole vielä muodostunut liiketoiminnasta tuloa.

Tällä hetkellä yrittäjyyden lisäämisen yksi suurimmista esteistä on, ettei yrittämistä koeta riittävän kannattavaksi. Alhaiset tuotto-odotukset ja korkeat riskit eivät houkuttele yrittämään. Yksi keino paikata tätä ongelmaa olisi parantaa yrittäjän sosiaaliturvaa ja verotusta niin, ettei yrittäjä ole heikommassa asemassa kuin esimerkiksi vastaavaa työtä tekevä palkkatyöläinen. Erilaisilla veroporkkanoilla ja välillisiä työvoimakustannuksia laskemalla voitaisiin nyt vaikuttaa yritysten syntyyn ja toimintaedellytyksiin. Keskustan eduskuntaryhmä on esittänyt, että välillisten työvoimakustannusten alennukset kohdennetaan ensisijaisesti pienten ja keskisuurten yritysten pienipalkkaisten työnantajamaksuihin. Tällöin alennukseen käytettävä rahasumma edistäisi parhaiten työllisyyttä.

Arvoisa puhemies! Aluekehityksen osalta esitetty budjetti jatkaa jo perinteistä niukkuuden linjaa. Hallitus vannoo uusien ohjelmien nimeen aluekehityksessä ja ilmoittaa, että paluuta vanhakantaiseen aluepolitiikkaan ei ole. Oma käsitykseni on, että me tarvitsemme myös vanhaa aluepolitiikkaa. Jo pelkästään alemman tieverkoston rappeutuminen tulee aiheuttamaan suuria kansallisia taloudellisia ongelmia, esimerkiksi vaikkapa metsäteollisuuden kautta. Myös selkeät yrityksille suoraan kohdistuvat tuet puolustavat paikkaansa teollisuuden kulujen vähentämisessä ja sitä kautta kilpailukyvyn ja kehityksen tekijänä pitkistä etäisyyksistä kärsivillä syrjäseuduilla.

Maakunnilla olisi paljon annettavaa tehokkaan aluepolitiikan toteuttajana, mutta on todettava, ettei maakuntien kehittämisraha mahdollista maakuntien omaehtoista kehittämistä siinä määrin kuin siihen olisi tarvetta. Kuntien heikko talous vaikeuttaa myös maakunnan EU-rakennerahastoihin perustuvia hankkeita. Olemme kiusallisessa tilanteessa, kun emme pysty hyödyntämään täysimääräisesti tarjottuja mahdollisuuksia, sillä kunnilla ei ole osoittaa niihin omaa osuuttaan. Huolimatta vaikeasta taloustilanteesta on kunnissa ja maakunnissa ennakkoluulottomasti pystyttävä jatkamaan alueen kehittämistä. Kuntien talouden edellytys on laajan ja kestävän tulopohjan luominen ja turvaaminen.

Kuntien ongelma jatkossa on myös perushankkeiden määrärahan pienuus ja pieneneminen. Kunnat eivät pysty investoimaan pelkällä omalla rahalla. Samalla haluan kuitenkin korostaa kuntien omaa toimintaa aluekehityksessä. Aluekehittämisessä ei tule unohtaa peruskuntia, joissa on yleensä paras paikallinen tuntemus ja myös paljon ammattitaitoa kehittämiseen. Kuntien kehittämisen kautta voidaan parhaiten turvata myös kuntalaisten peruspalveluiden saanti. Tilanne kehittämis- ja elinkeinoasioissa on varsin nurinkurinen. Tällä hetkellä puuhastellaan erilaisten keskittämisasioiden kanssa, joilla kuvitellaan ratkaistavan asiat. Kunta on kuitenkin se taho, jossa pohditaan asioita ruohonjuuritasolla. Nyt joka kunnassa menee energiaa siihen, miten säästetään ja saataisiin alijäämät katettua leikkaamalla käyttötaloutta. Investoinnit on jo hylätty useissa kunnissa. Jos säästämiseen käytettävä paikallisenergia suunnattaisiin kehittämiseen, saataisiin syntymään lisäarvoa ja työpaikkoja. Hallituksen tulisi huomioida tämä kuntien eloonjäämistaistelu muun muassa kuntien harkinnanvaraisen rahoituksen suuruudessa.

Valtion talousarvioesitys on tehty, kuten alussa totesin, epävarman taloudellisen tilanteen vallitessa. Toivon, että talous ei tee meillä yllätystä siten, että nyt ylijäämäinen budjetti painuisi alijäämäiseksi talouden taantuman seurauksena.

Harry  Wallin  /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Rossi puheenvuorossaan toivottavasti huumorin varjolla kertoi, että matka Helsingistä Kuopioon kestää Lipposen hallituksen takia tunnin kauemmin kuin aikaisemmin. Toivottavasti tämä hänen täällä kertomansa viesti oli huumoria, sillä matka-ajan pitenemisen taustalla on monta traagista tapahtumaa, ihmishenkien menetyksiä junaliikenneonnettomuuksissa, joita sattui useita 90-luvun puolessavälissä.

Ollessani Veturimiesten liiton varapuheenjohtajana jouduimme pakottamaan VR Oy:n lisäämään matka-aikaa niillä väleillä, joissa ei ole vielä tällä hetkellä kulunvalvontaa. Hyvässä yhteistyössä VR Oy:n johdon kanssa näin toimittiinkin, koska haluttiin taata junamatkustajien turvallisuus ehdottomasti. Hehän ovat olleet viime aikoinakin vaarassa sen takia, että on tapahtunut useita ylikäytäväonnettomuuksia. On päädytty siihen, että rataosuuksilla, joilla ei ole kulunvalvontaa, mutta on ylikäytäviä, saa käyttää vain 120 kilometrin tuntinopeutta. Eli tässä tapauksessa ed. Rossi ilmeisesti huumorin varjolla toi esiin vakavan asian, jonka kanssa ei ole leikkimistä.

Sitä vastoin Lipposen ykkös- ja kakkoshallituksen aikana on tietoisesti panostettu rautatieliikenteeseen. Rataverkoston sähköistämistä on jatkettu määrätietoisesti siten, että on valmistunut Tampere—Pori-rataosuuden sähköistys ja kulunvalvonta, mikä takaa rautatieliikenteelle hyvät kilpailuedellytykset maantieliikenteen kanssa. Parastaikaa suoritetaan tasonnostoa Oulu—Rovaniemi-välillä ja sähköistystyöt ovat siellä alkaneet. Se lisää matkustajien mukavuutta huomattavasti heidän mennessään Lapin-lomille ja muutenkin nopeuttaa Rovaniemen ja Helsingin välistä matkaa.

Lisäksi tavaraliikenteessä on tehty hyviä päätöksiä. Tuomiojan ja Raahen väliä sähköistetään parastaikaa, ja muutoinkin turvallisuutta ja rautatietasoa on nostettu. Muun muassa Seinäjoki—Helsinki-välillä ei ole enää yhtään ylikäytävää, ja kesäkuun alusta sillä välillä on pystytty nostamaan junien suurin sallittu nopeus 160 kilometriin tunnissa. Siihen on uhrattu yli 1,5 miljardia markkaa rahaa. Pääratojen tasoa on nostettu myöskin idän suuntaan.

Helsingin kaupungin joukkoliikenneinvestoinnit rautatien osalta eivät myöskään ole mitenkään vähäisiä. Paikallisliikenteelle on nyt omat raiteet Helsingistä Tikkurilaan, ja juuri ovat valmistuneet Helsinki—Leppävaara-paikallisliikenteelle omat raiteet. Eli rautatieliikenteeseen on panostettu erittäin paljon viime vuosien aikana.

Sen takia halusinkin aloittaa budjettipuheenvuoroni näillä positiivisilla asioilla, joita tämä budjetti pitää sisällään. Tämä budjetti on paras budjetti moniin moniin vuosiin rautateiden osalta, sillä pitkään odotettu Kerava—Lahti-oikoradan investointi lähtee käyntiin ensi vuonna ja se toteutetaan kolmena seuraavana vuotena. Sen kustannukset ovat peräti 2 miljardia markkaa. Tätä rautatieläiset ja, uskon, rautatien ystävät sekä VR Oy ovat pitkään odottaneet. Se avaa aivan täysin uudet mahdollisuudet rautatiekuljetuksille idän suuntaan ja samalla nopeuttaa rautatieliikennettä vaikka nyt sinne Kuopioon, josta ed. Rossi vertauksensa otti. Samalla voidaan ottaa käyttöön nopeajunaliikenne Helsinki—Seinäjoki-välillä, tavoitenopeus 200 kilometriä tunnissa, matka-aika kaksi tuntia kymmenen minuuttia. Se on todella merkittävä, ja se voidaan toteuttaa sen jälkeen, kun Kerava—Lahti-oikorata on toteutettu.

Mutta ei siinä vielä kaikki. Budjetti pitää sisällään myöskin ratojen sähköistysohjelman jatkamisen erillismäärärahalla, 200 miljoonaa markkaa. Sillä toteutetaan sähköistys Oulu—Kontiomäki—Vartius—Iisalmi-välillä. Kun tiedetään, että Lietmajärvi—Kotshkoma-välillä naapurimme on saanut rataosuuden valmiiksi ja sieltä tulevat sähköistetyt junat, niin nyt on mahdollista Kuolan malmin kuljettaminen Pohjanlahden satamiin, kun saadaan tämä investointi tehtyä. Tämän lisäksi vielä rautateiden tasoristeysturvallisuutta parannetaan 40 miljoonan markan erillismäärärahalla. Eli jos arvioidaan Lipposen hallituksen tekoja rautateiden suhteen, voidaan todeta, että ne ovat olleet erittäin positiivisia, ja siitä ollaan vain tyytyväisiä rautatiepiireissä.

Tienpidon osalta täytyy todeta, että E18-tiehanke, joka tulee erillismäärärahana, on poissa muitten kehittämishankkeiden tieltä. Näin ollen sekin on erittäin hyvä asia. Moni muu tärkeä kehittämishanke nytkähtää eteenpäin nyt, kun E18-hanke saadaan erillismäärärahana toteutettua pois tieltä.

Perustienpidon määrärahat kasvavat, vaikkakin kertaluontoisesti, mutta kuitenkin 300 miljoonalla markalla. Se on hyvä asia. On arvioitu, että Vaasan tiepiiriin tulisi 30 miljoonan markan lisäpotti. (Ed. Manninen: Lappiin yksi miljoona!) Vaasan tiepiirissä onkin vanhana merenpohjana kaikista heikoin tiestö ottaen huomioon, että se on erittäin savinen ja runkokelirikkoa siellä on eniten tiepiireistä koko maassa.

Jos nyt katsoo infrapuolta, voi todeta, että rautateiden ja maantien osalta Lipposen hallituksen ensi vuoden budjetti on erittäin hyvä ja eteenpäinvievä. Sitä vastoin, kun huomenna alkavat kuntamarkkinat Kuntaliiton tiloissa, näiltä osin en ole vielä tyytyväinen, vaikkakin suunta on oikea ensi vuoden osalta. Mutta kun tässä pitkään on tehnyt luottamustyötä myöskin kuntapuolella Seinäjoen kaupunginhallituksessa ja -valtuustossa, tilanne ei ole ensi vuonna yhtään sen helpompi kuin tänäkään vuonna, sillä ansiotulovähennykset, indeksileikkaukset ja tietenkin sitten toimintamenojen voimakas kasvu leikkaavat aika lailla sitä positiivista tulosta, mitä valtionosuuksista tulee. Meidän vaalipiirimme alueella jopa johtava kaupunki Vaasa on hakenut harkinnanvaraista tukea. Siellä ei ole yhtään kuntaa eikä kaupunkia, joissa voitaisiin sanoa, että ensi vuosi olisi huomattavasti helpompi kuin tämä vuosi. Se on hankala asia sen takia, että kunnissahan nämä palvelut luodaan, kunnat ne tuottavat ja kuntien pitäisi kuitenkin pystyä palveluiden lisäksi investoimaan tulevaisuusinvestointeina erilaisiin hankkeisiin, elinkeinoelämän monipuolistamiseen, koulutilojen saneeraamiseen ja moneen muuhun tärkeään asiaan.

Valitettavasti en voi olla täysin tyytyväinen ensi vuoden valtion tulo- ja menoarvioon, mikä koskee kuntapuolta. Kun indeksikorotukset, jotka ovat korvausta edellisestä vuodesta nousseista kustannuksista, puolitetaan, se tarkoittaa, että kustannukset ovat, mutta valtion tuki puolitetaan. Se ei ole oikea asia.

Täällä jo kyselytunnilla ja sitten monissa keskusteluissa on puhuttu siitä, tulisiko kansaneläkkeen pohjaosan kaksinkertainen leikkaus hyvittää tai palauttaa. Kaksi kertaa eduskunta on yksimielisesti ottanut kannan siihen, että palautus täytyy toteuttaa, enkä ainakaan henkilökohtaisesti voi ajatella mitään muuta vaihtoehtoa kuin sitä, että kun vuonna 96 suoritettiin epäoikeudenmukaisesti pohjaosan kaksinkertainen leikkaus takautuvasti, niin nyt meidän on aika korjata tämä asia. Ainakin henkilökohtaisesti olen sitoutunut siihen, että olen valmis tukemaan niitä, jotka pohjaosan kaksinkertaisen leikkauksen palautusta tulevat esittämään. Uskonkin hallituspuolueiden eduskuntaryhmien vielä asiasta sopivan ja saavan asian hyvään päätökseen.

Hannes  Manninen  /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! "Budjetti on kunnille parempi kuin koskaan", julisti tiedotusvälineiden mukaan ministeri Korhonen budjettiriihen jälkeen. Omaansa saa tietysti kehua, mutta rajansa kaikella, sanoohan vanha sananlaskukin: "Oma kehu haisee."

Hallituksen toimenpiteet vahvistavat kuntataloutta lähes 1,5 miljardilla markalla, on toinen viestinten sanoma. Sekään ei tarkasti ottaen pidä paikkaansa. Ensi vuoden budjetissa valtiolta tulee kunnille rahaa 1,5 miljardia markkaa enemmän, mutta se ei vahvista sillä summalla, koska myöskin kuntien menot nousevat, niin kuin ed. Wallinkin äsken totesi.

Ed. Huovinen puhuessaan kuntataloudesta esitti kaksi selvästi virheellistä väittämää. Ensinnäkin hän totesi, että hallituksen viime keväänä tekemää kuntapakettia ei ole kiitelty miltään taholta tai edes puhuttu siitä mitään. Olen kaikissa puheenvuoroissani ja myöskin kirjoituksissani todennut säännöllisesti, että niin sanottu Sailaksen paketti, joka sisältyy ensi vuoden budjettiin, on myönteinen ja kiitoksen ansaitseva toimenpide. Haluan myöskin todeta sen vaikutuksen sillä tavalla, että kun viime vuonna 196 kuntaa teki syömävelkaa, niin jos Sailaksen paketti olisi ollut voimassa jo viime vuonna, tuo luku olisi pudonnut 88:aan eli alle puoleen. Se on merkittävä parannus, ja se antaa hengähdysaikaa hyvin monille maamme kunnille. Mutta toisaalta on myöskin todettava, että tuon paketin vaikutushan alenee hyvin merkittävällä tavalla vuonna 2004 ja siitä eteenpäin.

Vaikka tämä on merkittävä parannus, ei voi kuitenkaan unohtaa vielä niitä sataa kuntaa, ja kun ei positiivinen vuosikate sinänsä kerro vielä, että kunnan talous on kunnossa, niin voisi väittää, että parilla sadalla maamme kunnalla on edelleen erittäin suuria vaikeuksia. Näiden kuntien osalta voinee todeta, että paitsi tuo myönteinen asia budjettiin sisältyy myös paljon kielteistä ja pettymyksiä. Täällä on jo mainittu useissa yhteyksissä indeksikorotusten puolittaminen, joka tietää kunnille noin reilun 300 miljoonan markan pysyvää menetystä. Sitä ei tulla jatkossakaan koskaan korvaamaan kunnille näissä tarkistuksissa. Tuo puolitushan tapahtui jo tällekin vuodelle.

Toinen pettymys oli niin sanottujen häntäkuntien loppuleikkauksen lievityksen jääminen pois budjetista, sillä edelleen on 28 kuntaa, joilta leikataan ensi vuonna 48 miljoonaa markkaa kerralla ja näistä leikkauksista kohdistuu Lapin kuntiin lähes 37 miljoonaa markkaa. Selvitysmies Pekkarinen esitti tämän epäkohdan korjaamista, mutta kuntaministeri Korhonen ei edes esittänyt sitä varsinaisessa omassa budjettiehdotuksessaan.

Harkinnanvaraisista valtionosuuksista on luvattu apua, mutta mille kunnille ja kuinka paljon, se on vielä täysin avoin. Harkinnanvaraisiakin valtionosuuksia leikattiin verrattuna siihen, mitä niitä on tämän vuoden budjetissa, puhumattakaan viime vuoden budjetissa, vaikka tilanne kuntien kannalta on hyvin vaikea, vaikeampi kuin moniin vuosiin.

Ansiotulovähennyksen korottamisesta aiheutuvat veronmenetykset jäävät hallitusohjelman vastaisesti korvaamatta. Esiopetuksen kuljetusta ei tullut valtionosuuden piiriin, vaikka ainakin saamani tiedon mukaan hallitusryhmät olisivat päättäneet siitä jo kauan sitten. Erityistoimenpiteitä, täsmätoimia, ei esitetä todella ratkaisemaan kaikkein heikoimpien kuntien asemaa.

Toinen ed. Huovisen väite oli, että opetustoimen valtionosuudet on nostettu lamaa edeltävälle tasolle. Tämä ei ole totta. Opetustoimen yksikköhinta on nostettu lamaa edeltävälle tasolle, mutta oleellinen kysymyshän on se, kuka sen yksikköhinnan maksaa. Lain mukaan valtion pitäisi maksaa tuosta yksikköhinnasta 57 prosenttia. Todellisuudessa viimeisten tilinpäätösten mukaan valtio maksoi ainoastaan 44,6 prosenttia. Kuntien vastaavasti pitäisi lain mukaan maksaa 43 prosenttia, mutta todellisuudessa kunnat maksoivat 55,4 prosenttia eli 12,5 prosenttiyksikköä enemmän kuin laki edellyttää. Tämä johtuu siitä, että kunnan omavastuuosuutta opetustoimessa nostetaan edelleen 90-luvun leikkausten seurauksena vuosittain 665 markkaa kunnan asukasta kohden. Toisin sanoen opetusministeriöltä puuttuu 3,4 miljardia kunnille kuuluvaa rahaa, jos se haluaa väittää, että leikkaukset on peruttu ja että valtionosuudet on palautettu lamaa edeltävälle tasolle. Näin ei ole todella tapahtunut, vaikka muuta yritetään väittää.

Perusongelmahan on kuitenkin se, että koko kuntien valtionosuusjärjestelmä nykymuodossaan on ajautunut täydelliseen umpikujaan hyvin suuren kuntajoukon osalta. Olen ennenkin, muun muassa valtionosuuslain yhteydessä, tältä paikalta todennut, että valtionosuusjärjestelmä, joka määrittelee omavastuuosuuden samaksi sosiaali- ja terveystoimessa ja opetustoimessa asukasta kohden jokaisessa maamme kunnassa, periaatteessa jakaa tasan menot mutta tulot enintään 90 prosenttisesti keskimääräisesti, koska verotulojen täydennyksen tasausraja on mainittu 90 prosenttia valtakunnan keskiarvosta, eli valtionosuuslainsäädännössä on vahvistettu kuntien välille vähintään 10 prosentin eriarvoisuus.

Käytännössähän tämä merkitsisi sitä, että jos valtionosuusjärjestelmä on oikea, kaikki käyttävät sen yksikköhinnan mukaisen osuuden, ja jos kaikki kunnat toimivat yhtä rationaalisesti, niin näiden yli 300 kunnan veroäyrin hinnan pitäisi olla 10 prosenttia korkeampi kuin valtakunnan keskiarvon, mutta näinhän ei käytännössä ole. Siitä tämä tilanne johtuukin.

Numeerisesti voidaan tilanne kertoa siten, että sosiaali- ja terveystoimessa ja opetustoimessa kunnan omavastuuosuus on ensi vuonna 12 647 markkaa jokaista kunnan asukasta kohden jokaisessa maamme kunnassa edellyttäen, että kunta hoitaa tällä yksikköhinnalla palvelun. Vastaavasti arvioiden verotulojen tasausraja on 14 201 markkaa. Näiden ero eli 1 554 markkaa asukasta kohden jää ihannetapauksissa näissä kunnissa verotuloja käytettäväksi kaikkeen muuhun kunnalliseen toimintaan. Mutta valitettavasti edes tämä määrä ei jää läheskään kaikissa kunnissa, sillä monissa kunnissa omat verotulot vuonna 2002 ovat selvästi pienemmät kuin vuonna 2000 johtuen ansiotulovähennysten korotuksista ja monista muista tekijöistä. Jos omat verotulot ovat alentuneet esimerkiksi 1 000 markalla asukasta kohden, joka sinänsä on aika suuri alennus, mutta sellaisiakin on, se merkitsee, että matemaattisesti laskien näillä kunnilla jää enintään 554 markkaa asukasta kohden käytettäväksi kaikkeen muuhun kunnalliseen toimintaan, joka on sosiaali-, terveys- ja opetustoimen ulkopuolella.

Jokainen kunnallisasioissa mukana ollut tietää, että tällä rahalla selviytyminen on täydellinen mahdottomuus. Me tarvitsemme koko valtionosuusjärjestelmän rakenteellista uudistusta, jotta kunnat voisivat edes teoriassa selviytyä niistä velvoitteista, mitä niille on asetettu.

Kunnilla oli kattamatonta alijäämää viime vuoden lopussa kaikkiaan 2,6 miljardia markkaa. Näitä kuntia on todella suuri määrä. Täällä on nyt sanottu, että ne valtionosuudet, jotka on laskettu sosiaali- ja terveystoimeen ja opetustoimeen, pitää kohdentaa oikein nimenomaan näihin toimintoihin. Toivomus on aivan oikea ja kannatettava. Se toteutuukin varmasti varakkaimmissa kunnissa. Mutta niiden kuntien, joissa on kattamatonta alijäämää, joiden talous on epätasapainossa, on kunnallislain 65 §:n mukaan käytettävä jokainen lisätulomarkka talouden tasapainottamiseen ja alijäämän kattamiseen. Jos ne osoittavat nämä varat niille aloille, joille ne olisi tarkoitettu, ne syyllistyvät kuntalain 65 §:n rikkomiseen. Sen sijaan, jos ne eivät käytä niitä näihin tarkoituksiin, ne eivät syyllisty lain rikkomiseen. Silloin kunnallispäättäjillä ei ole paljon valinnanvaraa. Varmasti he mieluummin noudattavat lakia kuin ryhtyvät laittomuuksiin, vaikka tarkoitus sinänsä olisi kuinka hyvä. Näin ollen kuntatalouden yleinen keskimääräinen taso on ensi vuonna vielä hyvä, mutta niin kuin ed. Wallinkin totesi, todella on suuri joukko kuntia, jotka ovat vähintään yhtä suurissa vaikeuksissa kuin aiemmin, jopa enemmänkin.

Mielestäni ed. Timo Seppälä käyttämässään puheenvuorossa oli aivan oikeassa. Hän nimenomaan toi esille sen, että suurella joukolla kuntia ei valitettavasti ole mahdollisuuksia käyttää näitä lisääntyviä valtionosuuksia niillä hallinnonaloilla, vaan ne on käytettävä kaikki tasapainottamiseen kuntatalouden sisällä. Se on todella valitettava asia. Me tarvitsemme merkittäviä uusia avauksia kuntataloudessa. Meidän ei ole syytä olla tyytyväisiä tähän tilanteeseen, vaan tarvitaan täsmällisiä tekoja puheiden ja tarpeettomien kehujen lisäksi tai mieluummin niiden sijaan.

Erkki Kanerva /sd:

Arvoisa puhemies, kiitos tästä mahdollisuudesta! Jokainen askel, jonka säästän, toivottavasti lyhentää sauvoilla kävelemisen aikaa.

Olin eilen estynyt osallistumasta tähän keskusteluun. Arvelen, että monet asiat on keskusteltu vähintäänkin toiseen kertaan. Arvaan, että budjetin kiistattomat ansiot — korkeakoulutuksen rahat, infrastruktuurin kehitys, sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitus jne. — on ainakin hallituspuolueiden taholta tuotu esille. Senkin vuoksi ja myöhäisen ajankohdan vuoksi esitän nyt vain neljä kriittistä näkökulmaa tietysti näihin budjetin positiivisiin piirteisiin yhtyen.

Sosiaali- ja terveydenhuollon perustein laskettavaa kuntien valtionapua ollaan nyt nostamassa, mutta summa kahden vuoden aikana, 1,5 miljardia, on arvioitava sitä taustaa vasten, mistä tähän on tultu ja mikä peruspalvelujen tila kansainvälisessä vertailussa on. Meidän takanamme panostuksessa terveydenhuoltoon Euroopassa on ilmeisesti vain kolme neljä maata, kun rahoitusta verrataan bruttokansantuotteeseen. Maailman terveysjärjestön tekemässä teollisten maiden vertailussa me olemme milloin sijalla 30, milloin sijalla 42 jne. Tästä näkökulmasta tarkasteltuna tuo kaavailtu 1,5 miljardia kahden vuoden aikana ei ole niin paljon kuin annetaan ymmärtää. Summaa arvioitaessa on nähtävä, että osa inflaatiotarkistuksista jää tekemättä ja että veronalennukset, kun ne on toteutettu ansiotulovähennystä korottamalla, ovat syöneet köyhien kuntien maksukykyä nyt tulevan panostuksen alta pois.

Tiedämme, että terveydenhuollon kustannukset korreloivat elinikään. Ensimmäisen elinvuoden aikana me maksamme verraten paljon, mutta erityisen kalliiksi me tulemme 60—70 ikävuoden jälkeen. Kun tiedämme, että 65 vuotta täyttäneiden osuus väestöstä kasvaa seuraavien 20 vuoden aikana noin 40 prosentilla, tiedämme, että hoidon tarve kasvaa noin prosentin vuodessa. Kun hoitotapahtuman hinta erityisesti jatkuvasti kohoavien lääkekulujen muodossa kasvaa enemmän kuin 1 prosentin, terveydenhuollon kustannukset lisääntyvät vähintään 2, mahdollisesti 4, pahimpien ennusteiden mukaan 5 prosenttia vuodessa. Tähän 2 tai 5 prosenttiin päädytään kertomalla hoidon tarve hoitotapahtuman hinnalla, siis hoidon tarpeen lisääntyminen hoitotapahtuman hinnan kehityksellä. Kun näin on, kaavailtu 1,5 miljardia kompensoi kustannusten kasvun näiden kahden vuoden aikana ehkä reilustikin mutta ei takana olevia lamavuosia eikä tuo terveydenhuoltoon oleellisesti uusia voimavaroja.

Ministeri Soininvaaran tänään esiin tuoma näkökulma siitä, että panostamalla ennalta estävään terveydenhuoltoon voidaan välttää ainakin osa kustannusten kasvusta, on tietenkin perusteltu ja oikea näkökanta. On vain niin, että lähtökohtaisesti riittämättömät voimavarat kunnan reaalimaailmassa ohjautuvat vääjäämättä ennalta estämisen sijaan sairauden hoitamiseen.

Peruspalveluperusteisten valtionosuuksien laskentaperusteet eivät kohtele maan eri osia oikeudenmukaisesti, ja niiden sisään on rakentunut ainakin yksi valtio—kunta-suhteeseen liittyvä suoranainen epäoikeudenmukaisuus tai ainakin epäjohdonmukaisuus. Nämä asiat ovat perintöä jostakin verraten kaukaa historiasta, eivät tämän budjetin tuomia, mutta joskus ne pitää korjata.

Otan esimerkiksi maan sisäisestä epäoikeudenmukaisuudesta kehitysvammaiset. Lapissa ja Pohjois-Karjalassa on suhteellisesti ottaen muistaakseni kuusi seitsemän kertaa enemmän kehitysvammaisia kuin esimerkiksi Varsinais-Suomessa. Tämän kriteerin puuttuminen jakoperusteista saattaa Turun kaupungin oleellisesti parempaan asemaan kuin esimerkiksi Kajaanin tai Joensuun. Toinen vastaava, suurin piirtein samalla tavalla esiintyvä ja toteutuva epätasa-arvo tulee siitä, että laskentaperusteissa väestön suhteellinen ikääntyneisyys ei ole saanut hoitoisuuden ja hoitokustannuksen edellyttämää painoarvoa.

Sitten valtion ja kunnan väliseen kustannusjakoon jäänyt epäkohta on se, että oikeuspsykiatrian potilaiden hoitokustannukset sälytetään kunnalle. Luulen, että ei ole helposti perusteltavissa se, että diagnoosi ratkaisee, maksetaanko hoito sairaalassa kunnan varoista vai vankilassa oikeusministeriön budjetista. Tahdon nähdä kaiken kaikkiaan niin, että tätä 1,5:tä miljardia vaikuttavampaa tulee olemaan se selvitys- ja kehitystyö, joka näinä päivinä käynnistetään.

Toiseksi otan lyhyesti toisen asteen koulutuksen panostuksen. Ehkä viime talvena käydyn keskustelun, jonkinlaisen hallituksen ja eduskunnan välisen roolisekoilun, jälkeen yliopistojen rahoitusta korjattiin oleellisesti. Aikuisten ammatilliseen koulutukseen panostetaan, mutta myös toisen asteen koulutuksen perusrahoittaminen on muistettava pitää tässä kehityksessä mukana. Nimenomaan sen koulutuksen saaneesta työvoimasta tulee pulaa kohta tämän toivottavasti lyhyeksi jäävän taantuman jälkeen. Tekemisen osaamiseen on alettava panostaa myös.

Kolmas asia, jonka tahdon Itä- ja Pohjois-Suomen näkökulmasta tähän keskusteluun tuoda, on liikenneväylät. Ed. Wallin toi pari puheenvuoroa sitten esille hallituksen ansiot liikenneväylien, erityisesti rautateiden, kehittämisessä. Mutta ei niin hyvää, ettei jotain huonoakin. Nimittäin edellinen eduskunta edellytti Järvi-Suomen kanavien toteuttamisasteen nostamista. Toteuttamisasteen nostamisen sijaan liikenneministeriö päätti hyvinkin kyseenalaisen selvityksen jälkeen koko hankkeen hautaamisesta niin, että kaavavarauksiakin tiettävästi puretaan.

Toteuttamisasteen nostaminen olisi ollut enemmän sopusoinnussa sen kanssa, mitä EU:n sisällä eri kuljetusmuotojen roolijaosta neuvotellaan jo tulevana viikonloppuna. Nykyinen roolijako tulee osoittautumaan sekä ympäristön että kansantalouden kannalta kestämättömäksi. Tätä samaa taustaa vasten hanke purkaa rautateitä niillä juuri nyt olevien vähäisiksi mainittujen liikennemäärien perusteella on käsittämätön hanke. Vaikka se piiloutuu kirjan tekstissä johonkin sivulauseeseen, se on ratkaisu, joka tuotiin julkisuuteen nimenomaan budjetin yhteydessä. Esimerkiksi paperi-, sellu- ja kartonkiteollisuus, myös metalliteollisuus ja nyt juuri erittäin lupaava kivenjalostus Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa tarvitsevat toimivat ja nimenomaan raskaisiin kuljetuksiin soveltuvat reitit vientisatamiin, eikä vientisatama suinkaan aina ole Helsingin Länsisatama tai hankkeenakin vähintäänkin arveluttava Vuosaari.

Pohjois- ja Itä-Suomen teollisuuslaitokset käyttävät edullisia rannikkoväyliä ja muun muassa Oulun satamaa. Ne saattavat nyt käyttää osittain kumipyöriä, mutta aivan näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa tavarakuljetusten roolijaot muuttuvat teollisuuden omasta tahdosta. Pitkät ja raskaat kuljetukset nostetaan kiskoille tai lasketaan veteen sekä taloudellisista että ympäristöllisistä syistä. Kerran purettua rautatietä tuskin rakennetaan uudelleen. Radan purkaminen tarkoittaa, että nyt tehtävä päätös on kuolinisku koko seutukunnalle. Kuljetusmuotojen valinnoissa on nähtävä kymmeniä vuosia, kenties sata vuotta, eteenpäin.

Tässä yhteydessä on syytä mainita budjettiin tekemäni aloite Niirala—Joensuu—Uimaharju—Lieksa-radan sähköistämisestä. Sen radan varrella on Euroopan toiseksi suurin sellutehdas, jonka raaka-aine tuodaan sataprosenttisesti Venäjältä ja varsin suurelta osin kiskoitse. Sen rataosuuden järjestelyratapiha on keskellä Joensuun kaupunkia. Siinä käryävät viimeisiään vetävät dieselveturit. Kun se sähköistyskalusto sieltä pohjoisesta vapautuu, sen seuraava osoite on Niirala—Joensuu—Uimaharju—Lieksa—Nurmes.

Kuljetukseen liittyvä asia on yksityisteiden avustukset, joita ollaan nyt kiitettävästi nostamassa, mutta rahasummaa arvioitaessa on muistettava, miltä tasolta tähän viime vuosikymmenen alkupuoliskolla tultiin. Ne yksityistiet, joita tässä tarkoitan, eivät ole Helsingistäkään katsottuina mökkiteitä. Niiden takana on osa maamme perusteollisuuden raaka-aineista ja suurin osa oman tuotantomme elintarvikkeista.

Neljänneksi ja lopuksi otan esiin kansaneläkkeen pohjaosan kaksinkertaisen leikkaamisen. Kun keväällä pidin sitä saavutetun edun riistävänä vääryytenä, minulle vastattiin hallituksen sisältä, että kun vääryyksiä aletaan etsiä, tämä on ehkä yksi pienimmistä. Tunnistin ja tunnistan toki niitä suurempiakin vääryyksiä, mutta kun suurempienkaan vääryyksien korjaamiseen ei ole ryhdytty, niin seison siinä joukossa, joka edellyttää eduskunnan selkeästi tunnistaman vääryyden korjaamista, päätöksen tekemistä jo tänä vuonna.

Aivan lopuksi totean itse asiaa toistamatta, että yhdyn varauksetta siihen, mitä edustajat Ravi ja Väistö ovat aikaisemmin illalla Metsäntutkimuslaitoksen Joensuun toimipaikan rahoituksen turvaamisesta sanoneet. Sitä lupaavasti alkanutta hanketta ei voida jättää, ja uskon, että sitä ei jätetäkään, puolitiehen.

Leena-Kaisa Harkimo /kok:

Arvoisa puhemies! Suomen valtionvelan korkomenoiksi arvioidaan vuonna 2002 muodostuvan 3,7 miljardia euroa. Tämä on huikea summa, kun ajatellaan, että budjetin loppusumma on 35,3 miljardia euroa. Onkin ensiarvoisen tärkeää, että hallitus on tuonut sellaisen budjetin käsiteltäväksemme, jonka myötä valtionvelkaa entisestään lyhennetään, varsinkin kun samalla kyetään keventämään ansiotulon verotusta ja välillisiä työvoimakustannuksia sekä panostamaan perushyvinvointipalveluihin. Puheenvuorossani kiinnitän huomiota hallituksen linjauksiin, jotka liittyvät verotukseen, yrittäjyyteen, työllisyyden edistämiseen, hyvinvointipalveluihin sekä liikuntaan.

Verotuksen keventäminen ja samalla työnantajan kustannuksien vähentäminen ovat paras lääke edistää työllisyyttä. Työllisyyden lisääminen on ehdottoman välttämätöntä, sillä talouskasvun yhä hidastuessa ja kansantaloutemme ollessa vahvasti riippuvainen kansainvälisistä suhdanteista on työttömyysasteen oltava mahdollisimman pieni. Eilisten kansainvälisten tapahtumien vaikutuksia suomalaiseen talouselämään voidaan vielä vain arvailla puhumattakaan tapahtumien vaikutuksista koko yhteiskuntaan.

Selvää on kuitenkin se, että tulevaisuuteen ja ikääntyvän väestön osuuden kasvuun ei voi varautua kasvavia työttömyyslukuja ruokkimalla. Työllisyyttä lisätään erityisesti verokiilaa kaventamalla. Verotuksen osuuden työn hinnasta on nykyisestään laskettava. Myös yrittäjyyden edistäminen on oikeaa työllisyyden lisäämispolitiikkaa. Hallituksen Yrittäjyys-hanke on ollut käynnissä jo yli puolitoista vuotta. Tosin tuloksia ei juuri ole osoittaa. Nimittäin keväällä julkaistu Tilastokeskuksen tutkimus kertoi, että yrittäjien määrä on laskussa. Samaa suuntaa osoitti kansainvälisen Gem-tutkimuksen raportti, joka sijoitti maamme yrittäjyysaktiivisuudeltaan varsin alhaiselle sijalle.

Vaikka suuri osa yrittäjyyshaluttomuudesta johtuu asenteista, on suurena esteenä yrittäjyyden kannattamattomuus normaaliin palkkatyöhön verrattuna. Varsinkin siinä vaiheessa, kun yrittäjä haluaisi laajentaa tai palkata itselleen lisäapua, muodostuvat työn sivukulut helposti kynnyskysymykseksi. Niitä konkreettisia toimenpiteitä, joilla yrittäjyyttä edistetään, on nimenomaan työn verotuksen keventäminen, yritystukiviidakon purku, harmaan talouden kitkeminen, mutta myös yliopistojen perusrahoituksen lisääminen.

Ministeri Niinistö sanoi mielestäni hyvin eilen todetessaan, että köyhän paras turva on se, että valtiontalous on kunnossa. Tähän ed. Aula vastasi, että köyhän paras turva on työllisyys. En näe näitä asioita toisiaan poissulkevina, sillä se, että valtiontalous on kunnossa, edistää luonnollisesti myös työllisyyttä. Työllisyyslukujen kasvattamiseen liittyvät olennaisesti työvoimapolitiikalle osoitetut lisäresurssit, joilla lisätään aktivointitoimenpiteiden ja kannustavuuden toimivuutta.

Jo hallitusryhmien kevään neuvotteluissa päädyttiin siihen, että muun muassa lasten ja nuorten hyvinvoinnin parantamiseen suunnataan valtionosuuksien muodossa lisävaroja 74 miljoonaa euroa. On ensisijaista, että koululaisten terveydenhuoltoon, mielenterveyspalveluihin ja yksinäisiin iltapäiviin löydetään toimivia ratkaisuja. On myös huolehdittava siitä, että kunnille osoitetut lisämäärärahat löytävät paikallisella tasolla oikeisiin kohteisiin ja että näillä varoilla toteutettavat konkreettiset toimenpiteet parantavat lastemme elämänhallintataitoja.

Lasten ja nuorten hyvinvointi on tulevaisuuden kannalta erittäin tärkeä painopistealue. Eri hallinnonaloilta löytyykin momentteja ja tavoitteita tämän alueen panostuksiin, mutta yksi tärkeimmistä on mielestäni liikunnan osuus valtion budjetissa. Se, että liikuntatoimen varoista panostetaan nuorison liikuntaan niin lähiliikuntapaikkarakentamisen kuin iltapäivä- ja kerhotoiminnan muodossa, on oikea teko. Liikuntapaikathan hyödyttävät toki myös vanhempia liikkujia.

Yksi asia ihmetyttää: Veikkauksen tuottoarviota on lisätty hallituksen esityksessä viime vuodesta 8,6 miljoonaa euroa. Olen edelleen sitä mieltä, että kirjastojen lakisääteiset valtionavut tulee siirtää, kuten keväällä tuotonjakolain hyväksymisen yhteydessä on sovittu, yleisistä budjettivaroista katettaviksi. Tulevan vuoden budjettiin on kirjattu kirjastoille valtionosuuksia näistä veikkausvoittovaroista, joiden siis pitäisi tulla liikunnalle, nuorisotyölle, taiteelle, tieteelle, jopa 5 miljoonaa euroa enemmän kuin viime vuonna. Hallituksen esityksessä kirjastoille osoitettavien veikkausvoittovarojen osuus on viime vuoteen verrattuna noussut lähes 7 prosenttia liikunnan kasvuosuuden ollessa vain ja ainoastaan 1 prosentti.

Koulutus on jo pitkään nähty pienen valtiomme hyvinvoinnin takeena. Huolimatta siitä, että joskus vankkumaton koulutususko tuntuukin pursuavan kaikkialta, olemme oikeilla jäljillä esiopetusuudistuksessa ja koulutuksen valtionosuuksiin panostamalla. Varsinkin esiopetusuudistus ja perusopetuksen yksikköhintojen korottaminen ovat välttämättömiä panostuksia. Näin ollen koulutusjärjestelmämme kykenee nykyistä paremmin tasoittamaan ja huomioimaan lasten erilaisia tapoja ja kykyjä oppia sekä omaksua uusia taitoja.

Muutama sana ympäristöstä: Suomenlahti voi edelleen huonosti. Ongelmia on monia, ja yksi niistä on rehevöityminen. Onkin tärkeää, että panostamme Itämeren takia Pietarin lounaisen jätevesipuhdistamon saneeraukseen. Tämä ei kuitenkaan yksin riitä. Suomenlahti tulee voimaan pahoin vielä vuosikymmeniä. Pitkäjänteiselle elvytykselle ja suojelulle onkin sijansa.

Lopuksi, arvoisa puhemies: Tulevaisuuteen varautuminen vaatii rakenteellisia muutoksia. Toivonkin, että työryhmät, jotka pohtivat muun muassa työttömyysturvan ja eläkejärjestelmien muutoksia, löytävät järkeviä ja toteuttamiskelpoisia ratkaisuja. Työllisyyden parantaminen ja se, että työikäinen väestö jaksaisi motivoituneena entistä pidempään työelämässä, vaativat yhteistä tahtoa, ennakkoluulottomuutta ja konkreettisia toimenpiteitä.

Paula Lehtomäki /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Lähden liikkeelle siitä, mitä tänä iltana hieman aikaisemmin vanhempi valtiopäiväedustaja Karjula toi esille tulevaisuusvaliokunnan ja varmasti myöskin oman näkemyksensä mukaisesta alueiden eräänlaisesta nelikentästä tai nelijaosta eli siitä, että meillä Pääkaupunkiseutu on yksi alue; sitten on osaamiskeskukset, muistaakseni 5—7; aluekeskukset; ja sitten suuri Maaseutu-Suomi, jonka puolesta todellakin voimme tänään kysyä, millä tavalla tämä budjettiehdotus vastaa sen Suomen tarpeisiin.

Jos lähdemme liikkeelle siitä, että on olemassa erilaisia alueita ja ainakin tämä alueiden nelikenttä, niin minusta semmoinen luonnollinen looginen päättelyketjun seuraus on se, että tarvitaan myös erilaistettuja politiikkoja eri alueille. Tähän saakka kuitenkin lainsäädäntömuutoksia vaativille alueellisille kokeiluille on johdonmukaisesti sanottu, jollei tässä talossa, niin ainakin hallituksen taholta, "kiitos ei". Näin voisikin lähteä liikkeelle budjetin ruodinnassa siitä, että yksi tästä puuttuu ja sen mukana kaikki eli erilaistettu, alueellistettu politiikka eri puolille Suomea.

Aikaisemmin illalla kävimme lyhyttä debattia työllisyystilanteesta, ja se on tietysti muutenkin tämän budjetin yksi keskeisimmistä asioista. On todettava, että työllisyyden kehittyminen on ollut myönteistä viime vuosina, mutta lopputulos on silti vähän vajaa, hallitus ei ole päässyt itse asettamaansa työllisyysasteen tavoitteeseen, ja myöskin usealla taholla on todettu, että rakenteellinen työttömyys on meillä hyvin tiukassa. Myöskin tässä työttömyyden asiassa alueellinen erilaisuus on hyvin voimakasta. Tarkistin juuri Kainuun tuoreimmat tilastot. Kainuussa työttömyysprosentti on yhä tasan 20,0 ja koko maassa se on 12 pilkku jotakin, eli ero on varsin suuri. Nyt suuri kysymys onkin sitten, miten ylipäätään koko maata koskienkin tämä talousarvio vastaa työllisyyden kehittymisen uusiin tarpeisiin hidastuvan ja taantuvan kasvun oloissa.

Yksi johtopäätös tässä voisi olla se, että tarvitaan työllisyyden hoidon menetelmien uutta kehittämistä. Nämä työministeriölle tulevat lisäsatsaukset voitaisiinkin mielestäni entistä tiukemmin keskittää nimenomaan uusien työllisyyden hoidon menetelmien kehittämiseen ja niiden lanseeraamiseen. Nythän myönteistä on se, että työvoimapolitiikassa aletaan toteuttaa vuoden 2002 alusta niin sanottua toista aaltoa, johon kuuluu muun muassa työnhakuvalmennusta ja muita keinoja sekä sitten sellainen pieni kokeilu, että suuremmissa kaupungeissa ruvetaan kokeilemaan kuntien, Kelan ja työhallinnon palveluiden parempaa yhteensopivuutta. Yhteistoiminnan kehittäminen on tietysti myönteistä, mutta tämä askel on kovin pieni. Olisinkin ollut vailla ja esittämässä sitä, että pitäisi työvoimahallinnossakin järeämpiä askelia ottaa alueellistamisen ja erilaistamisen, erilaistettujen politiikkojen, suuntaan.

Eri puolilla Suomea on kehitetty kumppanuuden toimintatapaa hyödyntäen aivan uusia työllistämisen menetelmiä. Voitaisiinkin uudelleen harkita jo vuonna 2002, että otettaisiin käyttöön erityinen työllisyyden hoidon määräaikainen alueellinen kokeilulaki ja tämän lain avulla perustettaisiin Suomeen työllisyyden hoidon erityisalueita, missä mahdollistettaisiin uudet, innovatiiviset työllistämiskeinot. Valtioneuvostolla on olemassa periaatepäätös parin vuoden takaa työllisyys- ja muista kokeiluista, mutta valitettavasti tämä ei ole realisoitunut kovinkaan kaksisesti tähän mennessä.

Näihin erilaisiin innovatiivisiin kehitelmiin ja aloitteisiin sisältyy malleja muun muassa työttömyyden ja yrittäjyyden välisen suuren ja korkean rajakynnyksen madaltamiseen, mikä osaltaan toisi linkin hallituksen lanseeraamaan Yrittäjyys-hankkeeseen. Tämä tarkoittaa siis sitä, että työttömän ihmisen olisi erilaisten keinojen avulla mahdollista helpommin siirtyä yrittäjyyden piiriin, ilman että hänellä on pelkoa heti esimerkiksi akuutista ja totaalisesta tukitasojen menetyksistä. Tietysti kaikkia näitä työllisyydenhoidon konsteja voidaan pitää eräänlaisina vippaskonsteina. Aito asiahan työllisyydessä on tietysti se, että meillä on innokkuudessa yrittäjyyteen puutteita valtakunnallisesti, ja erityisesti huolestuttavaa on se, että matalatuottoisella työllä on meillä niin huonosti kysyntää.

Arvoisa puhemies! Myöskin aluekehityksen ongelmallinen tila on tänä iltana ja eilenkin tässä talossa jo useaan kertaan todettu. Valittaen täytyy todeta, että myöskään aluekehityksen sektorilla ei hallitukselta ole löytynyt valmiutta eikä poliittista tahtoa tarttua uusin, järein ja alueille erilaistetuin keinoin alueelliseen kehitykseen. Uudesta aluepolitiikasta puhutaan paljon, mutta tahto sen toteuttamiseen melko pitkälti vielä puuttuu. Esimerkiksi työnantajan sivukulujen kokeilumalli oli ministeri Korhosen toimesta esillä budjettiriihessä, mutta se melko rivakasti pyyhittiin sieltä pois. Jäi vain mieleen vähän sellainen epäilys, kuinka vakava yritys tämä muutaman kunnan alueella toteutettava kokeilu oikein budjettiriihessä oli.

Meidän ei välttämättä tarvitse puhua täällä Norjan-mallista vaan miettiä ja löytää oma suomalainen malli. Erilaisia ideoita ja ajatuksia on nostettu eri tahojen toimesta esille roppakaupalla, muun muassa valtioneuvoston itse asettaman talousneuvoston toimesta. Tosi tietoa näitten uusien aluepoliittisten toimien tehokkuudesta voidaan saada oikeastaan vain sillä tavalla, että niitä kokeillaan jossakin ja sitten tiedetään, mistä puhutaan, kun näistä puhutaan. Nyt kun valtioneuvoston piirissä on useampiakin verotyöryhmiä asetettu, ehdottomasti pitäisi näiden verotyöryhmien toiminnassa ja työagendalla ottaa vakavasti huomioon se, että lähdettäisiin pohtimaan ja pitemmälle viemään sitä, miten veropolitiikan kauttakin voidaan alueellistamista ottaa huomioon.

Aluekehitykseen liittyy tietysti vielä kuntataloustilanne, josta minua viisaammat ovat tänä iltana jo väkevästi todistaneet. Totean vain, että kun kuntakentän rakenteelliselle uudistumiselle ja kuntien yhdistymiselle on annettu hallituksen taholta valtava painoarvo kuntien talousongelmien ratkaisemisessa, niin siinä on nähdäkseni aika helsinkiläinen näkökulma. Tässäkin pitäisi alueiden erilaisuus ottaa huomattavasti paremmin huomioon. Pelättävissä on, että meillä hyvin hajallaan asuvan väestön alueilla todellisia säästöjä yhdistämistoimenpiteissä ei voida saavuttaa muuten kuin palveluja karsimalla, ja silloin olemme jo vakavasti kansalaisten yhdenvertaisuuden kysymyksen edessä.

Arvoisa puhemies! Aivan lyhyesti vielä eräästä vähän pienemmän, mutta hyvin tärkeän ihmisryhmän eli opiskelijoiden tilanteesta. Satun vielä itse muistamaan, huonosti tosin, mutta muistan kuitenkin, millaista opiskeluaikana oli sinnitellä 1 540 markan kuukausiopintorahalla. (Ed. S. Lahtela: Tulos näyttää kuitenkin hyvältä!) — Tulos oli ehkä hyvä, mutta melkoista pinnistelyä se vaati. — Vuonna 92, kun opintotukiuudistus tuli voimaan, senhän pääideana oli se, että siitä eteenpäin entistä suurempi osa opiskeluelämän kustannuksista tulisi katetuksi opintorahan kautta. Summa oli alkuun 1 570 markkaa, kunnes Lipposen ykkönen taisi leikata siitä 30 markkaa. Se on 1 540 markkaa tänään, ja sen reaalinen arvo on kyllä vuodesta 92 pudonnut aika paljon, joten ehkä siihen verrattuna se olisi nyt jotakin tonnin luokkaa.

Tämä uudistuksen perusperiaate onkin mielestäni opintorahan reaalisen pienenemisen vuoksi oikeastaan täysin murentunut. Meillähän tällä hetkellä onkin se tilanne, että entistä useammat opiskelijat käyvät opintojen ohella työssä, mikä tietysti osaltaan vaikuttaa opintojen pidentymiseen. Nyt uutena tai ainakin aika vahvasti median kautta on noussut julkisuuteen, että myöskin opintolainoja valtio takaajana joutuu entistä enemmän maksamaan pois, eli silläkin sektorilla on tullut vähän niin kuin takkiin. Toivoisin, että ainakin jollakin aikavälillä voisimme kiinnittää vakavaa huomiota myöskin opintorahan suuruuteen ja sitäkin kautta pyrkiä edistämään korkeakoulutusta tässä tasavallassa.

Gunnar Jansson /r:

Herr talman! Vid denna sena timme skall jag uppehålla mig vid enbart en fråga i budgetförslaget, den handlar om kommunikationsministeriets förvaltningsområde och sjöfarten. Det är mycket beklagligt som jag ser det att EU, alltså den Europeiska unionen, ännu inte har kunnat samla sig kring en gemensam sjöfartspolitik. Den växeldragning som pågår mellan medlemsländerna och som kan förliknas vid ett dominospel är ovärdig, skadlig och brutal mot branschens aktörer och den gäller både arbetstagarna och arbetsgivarna, men denna förnedring fortsätter tyvärr.

Budgetförslaget för 2002 är det nittonde förslaget för mig här i riksdagen. Alla har under åren innehållit förslag till åtgärder för att trygga sjöfartens verksamhetsförutsättningar. Så var fallet före EES-avtalet och före anslutningen till EG, EU och likadant är det nu. EU-länderna för de facto en politik som tryggar tillträde till marknaden på lika villkor bara om de nationella stödsystemen är likadana. EU:s riktlinjer för denna stödordning är mer eller mindre värdelösa. Riktlinjerna förefaller att ha skapat mera förvirring än klarhet och det är uppenbart att det inte kan fortsätta länge till på detta sätt.

När etablerings- och registreringsfriheten numera är genomförd i EU existerar det bara två realistiska alternativ för sjöfarten. Antingen skapar länderna en sjöfartspolitik som är likadan för de sjöfarande medlemsländerna i EU eller så får man se på när passagerarfartygen byter flagg. För fraktfartygens del är problemen lösta åtminstone på medellång sikt. Den processen var som säkert många minns både seg och slitsam. För passagerarfartygen gäller nämnda alternativ efter det att Sverige följde Danmark, Danmark följde Tyskland, Tyskland följde Nederländerna osv. En process som pågick länge och pågår fortsättningsvis.

Budgetförslaget går i rätt riktning, men är otillräckligt i jämförelse med konkurrentländernas register. Sveriges register kommer att bli betydligt förmånligare än vad som föreslås i budgetförslaget, uppskattningsvis 40 procent billigare per fartyg per år, vilket i pengar för ett medelstort fartyg, alltså passagerarfartyg, rör sig om drygt 3 miljoner euro per fartyg och år. En så stor skillnad i konkurrensvillkoren mellan två EU-medlemsländer som gränsar till varandra och vilkas fartyg opererar i samma vatten riskerar dränera det mindre fördelaktiga landet på fartyg, arbetsplatser, kompetens, ja, praktiskt taget hela sjöfartstraditionen. Därmed äventyras också ekonomin för sjöfartsintensiva delar av vårt land, såsom Egentliga Finland, Nyland och inte minst Åland.

Vi lever i en övergångstid, vi vet att EU en dag måste ta sig an dessa problem och vi vet att konkurrensen från grannarna utanför EU växer, alltså de som tillsvidare är utanför EU. Vi vet också att den skattefria försäljningen ombord på dessa fartyg kommer att få minskad betydelse. Därför är det nödvändigt att bibehålla även passagerarfartygen under egen flagg. Erfarenheterna visar nämligen att om fartygen en gång försvinner så kommer de inte tillbaka.

Jag utgår därför, herr talman, från att utskottet eller utskotten kanske, noggrannt fördjupar sig i denna sedan länge kända problematik och lägger förslag som gör det möjligt att bedriva sjöfart även inom EU fastän EU inte orkat eller kunnat skapa ett enhetligt regelverk.

Hannu Aho /kesk:

Arvoisa puhemies! Kun näyttää, että kuulijakunta on suhteellisen harvalukuinen, en aio pitkää puhetta pitää. Mutta toteaisin aluksi, että puheissa, joita edustajat Karjula ja Manninen pitivät, minusta oli elävän elämän realiteetit. Varsinkin siihen, mitä ed. Manninen sanoi kuntataloudesta, voin ihan täydellä sydämellä yhtyä. Omassakin mielessä on harmittanut monta kertaa se, että tätäkin budjettia hallitus tosissaan kehuu erittäin hyväksi. Siinä on paljon hyviä puolia, mutta on juuri niin, kuin ed. Manninen totesi, että vaikka kuntatalouteen rahaa lisätään, se ei kuitenkaan kata niitä todellisia kustannuksia, joita siellä syntyy. Kuitenkin kunnat joutuvat vastaamaan niistä palveluista, joita kuntalaiset odottavat. Siitä tässä maassa lähdetään, että kunnat sitten ne järjestävät. Unohdetaan monta kertaa se, että tässä talossa tehdään lakeja ja asetuksia, joilla velvoituksia sinne alaspäin jaetaan, mutta kun sitten todella unohtuvat ne rahat siihen mukaan pistää.

On merkillepantavaa, että sosiaali- ja terveysmenot kunnissa kasvavat erittäin voimakkaasti ja nielevät tänä päivänä niin suuren osan, pakollisen osan, kunnan budjetista, että ne todella vaikeuttavat muiden palveluiden ylläpitämistä. Ei ole kyse siitä, että ei kunnissa ole hyvää tahtoa tai ei osata rahoja laittaa oikeisiin paikkoihin, vaan kyse on siitä, että rahat eivät todella riitä niiden ylläpitämiseksi. Me helposti unohdamme sen kustannusnousun, joka tulee kyllä kunnille maksettavaksi. Niistä on sitten jollakin tavalla selvittävä, ja monesti se on velanotto tai sitten yleensäkin, että joudutaan jopa väkeä vähentämään. Hoitokustannuksiin ja tarvittaviin investointeihin, jotka tälläkin hetkellä ovat välttämättömiä, pitäisi pystyä enemmän vastaamaan ja pitää pystyä valtiovallan taholta kuntia siinä muistamaan.

Täällä kannetaan hyvin suurta huolta siitä, että täällä Helsingin päässä ja yleensä niillä alueilla, joilla muuttovoitto on runsasta, asuntokustannukset ja muutkin elinkustannukset nousevat. Mutta tulisi muistaa, että on niihin muitakin lääkkeitä kuin se, että kerätään kaikki ihmiset yhteen. Silloin pitäisi lähteä siitä, että alueellisia mahdollisuuksia kehitettäisiin ja sitä kautta annettaisiin ihmisille mahdollisuus olla niillä kotipaikoilla, mihin ovat kotinsa rakentaneet ja minne on myös yhteiskunta infran rakentanut. Näillä me paljon pystyisimme kompensoimaan monia eri asioita ja hillitsemään asuntojen hinnan nousua, joka tahtoo aina vähän riistäytyä käsistä.

Minusta hyvin oleellinen asia on se, että tänä päivänä kun puhutaan aluepoliittisista toimista, puhutaan aluepolitiikasta, nimitetään sitä sitten vanhaksi tai uudeksi, sillä ei ole niin suurta merkitystä, vaan suurin merkitys on mielestäni sillä, mikä myöskin hallituksen pitäisi ymmärtää, että alueiden omat vahvuudet ovat ne tekijät, joita tässäkin talossa pitäisi enemmän kunnioittaa. Pitäisi antaa alueille rahallisia voimavaroja, joilla ne voivat omia vahvuuksiaan kehittää ja sitä kautta saada ihmisille työtä ja toimeentuloa. Hallitusohjelmassakin luvataan kauniisti koko maata asuttavana pidettävän, mutta näyttää, että teot ovat erittäin heikot siihen suuntaan, että tässä maassa voitaisiin edetä.

Aluepolitiikalla hidastetaan tarpeetonta — ja väitän, että monesti tarpeetonta — muuttovirtaa. Silloin se myöskin toisi todella mahdollisuuksia myöskin Pääkaupunkiseudulla hillitä näitä kustannuksia. Omaltakin kotiseudultani käy väkeä erittäin paljon muun muassa rakennustöissä täällä, enkä jaksa uskoa, että jos 400—500 kilometriä työmiehet tulevat tänne töitä tekemään, niin kyllä heille täytyy kulut ja palkat maksaa. Ei sekään ole minusta oikeaa politiikkaa.

Toisaalta näen, että väestörakenteen vääristyminen, ikäongelmakysymys, tulee olemaan monissa kunnissa erittäin suuri ja merkittävä tekijä, joka vaikeuttaa kuntataloutta. Sen pitäisi olla valtionosuuksissa enemmän painotettuna ja osuutta lisätä niille kunnille, jotka todella väestön keski-iän noustessa ja ikääntyvän väestön lisääntyessä vastaavat sillä tavalla hoitopuolesta, että on todella asiallista hoitoa, ja jokainen henkilökohtaisesti tuntee, että häntä ei jätetä vaan hänestä huolehditaan. On aivan merkillepantavaa, että moniin pieniin maalaiskuntiin ovat kerääntyneet ne, joilla on alhaiset tulotasot. Siellä edelleen on meillä kaikilla alhaiset tulotasot ja myöskin pienet eläkkeet. Ei se anna oikein suurta mahdollisuutta korkeaan palvelutasoon, ellemme siitä yhteisesti vastaa.

Eläkepolitiikasta viime kyselytunnillakin kyselimme, ja hallituksella oli aika kylmä linja kansaneläkkeiden pohjaosan kaksinkertaisiin leikkauksiin. Kun tuolta aitiosta kuulimme, että niitä ei palauteta, ei osata palauttaa atk-aikana sitä, mitä on kyllä osattu leikata, se minua kyllä ihmetyttää. Jos näin on, että ei osata palauttaa, on yksi keino: nostetaan pienimpiä eläkkeitä. Uskon, että atk löytää, ketkä tässä valtakunnassa ovat eläkkeellä, ja silloin se korotus voidaan kohdentaa aivan oikeille henkilöille.

Täällä ovat muutamat viitanneet — varmaan päivän mittaan on viitattu enemmänkin, mutta en valitettavasti ole pystynyt sitä seuraamaan — veteraanikysymykseen. Veteraanit ovat luoneet meille tämän hyvän yhteiskunnan. Kyllä meidän tulee muistaa sitä pientä joukkoa, mikä meillä on veteraaneja keskuudessamme. Kuntoutusrahaa tässäkin budjetissa olisi hyvä nostaa korkeammalle tasolle kuin mitä se tällä hetkellä on.

Yhtään kertaa en ole kuullut, että illan mittaan olisi maatalouspääluokkaa mainittu sanallakaan, ja haluan kyllä siitä esittää oman näkemykseni, sillä sillekin porukalle, joka maataloudesta toimeentulonsa ottaa ja saa ja tekee sitä arvokasta työtä, jotta tämä kansa saa puhdasta, turvallista ruokaa, kuuluu tulonlisä siinä kuin jollekin muullekin tässä maassa työtä tekevälle. Näenkin, että tähän budjettiin on tehtävä 250 miljoonan markan lisäys maatalouspääluokkaan, jotta tämä välttämätön tulonlisä pystytään tätä kautta hoitamaan.

Myös näkisin, että kun ympäristöohjelmassa kaksi viimeistä vuotta ovat todella ympäristötuen kannalta auki, tässä salissa pitäisi periaatekeskustelu käydä siitä, millä tavalla se hoidetaan, ettei tule, sanoisinko, joutavaa vääntöä asioista, jotka on aikaisemmin sovittu, mutta rahoja on etukäteen syöty ja sillä konstein budjettia korjattu. Minusta tämä on iso kysymys ja siihen meidän täytyy löytää yhteinen näkemys, ja luotan kyllä siihen, että näin ehkä tulee käymäänkin.

Herra puhemies! Täällä on paljon puhuttu hyviä asioita, enkä aio lähteä yksityiskohtaisesti ruotimaan niitä sen enempää. Totean, että tämäkään budjetti valitettavasti ei jaa sitä tasa-arvoa, jota ainakin henkilökohtaisesti odottaisin, että meitä jokaista kansalaista kohdeltaisiin samoin, oli työssä, eläkkeellä, terveenä tai sairaana.

Seppo Lahtela /kesk:

Herra puhemies! Juuri kuultu ed. Hannu Ahon ansiokas puheenvuoro, mikä loppuosaltansa sisälsi asian, että maatalouspääluokkaan tarvitaan lisää 250 miljoonaa, pitää erityisesti sisällänsä sen, että maataloudenharjoittajien ansiotaso on jäänyt, ei jäänyt jälkeen, vaan suorastaan pudonnut tästä kelkasta pois. Tämä on oikeaoppinen havainto, mikä usein aikaisemminkin on tämän keskustelun aikana eilen ja tänään tullut jollakin lailla esiin.

Herra puhemies! Sellaisenaan maatalouspääluokasta on helppo jatkaa siihen aiheeseen, että nyt on parhaillaan meneillään leipäviikko. On tarkoitus, jos oikein ymmärrän, edistää kotimaisen ruoan tuotantoa, leivän tuotantoa ja leipureitten monikäyttöisyyttä siinä asiassa, niin että syntyy perinteistä ja hyvänmakuista leipää, mikä on myöskin omaleimaista. Tähän asiaan liittyviin tilaisuuksiin jopa itsellänikin on monessa paikassa mahdollisuus osallistua.

Mutta kun leivästä on kysymys, on myöskin kysymys kotimaisesta ruoasta, ja siltä osin edelleen palaisin aikaisemmin käyttämääni puheenvuoroon, missä arvostelin hallituksen linjauksia veronalennuksissa ja niitten kohdistamisessa hyvin epätasaisesti tasavallan väestölle. Jos tässä olisi tehty niin kuin opposition taholta on monessa paikassa esitetty moneen eri kertaan, että ruoan arvolisäveroa olisi pudotettu selvästi 17 prosentista 12:een tai johonkin muuhun, tämä olisi kohdistunut nimenomaan kulutukseen, tukisi kaikkein pienituloisimpia ja, sanoisin, kaikkein vaikeimmassa asemassa olevia esimerkiksi lapsiperheitä, joissa leivänkin kulutus on tavattoman suuri. Tämä olisi ollut sen tyyppinen linjaus, mitä olisin toivonut nähtävän tässä asiassa. Toivoisin, että sen pohjalta, mitä tämänkin talousarviokeskustelun aikana on käsitelty ja keskusteltu, otettaisiin viitteeksi jossain myöhemmässä vaiheessa tämä asia. Tällä pohjalla uskon, että tästä kuitenkin syntyy valiokuntatyössä hyvä jaloste ja eduskunta pääsee ennen joulua päättämään paljon paremman lopullisen talousarvion ja budjetin ensi vuodeksi kuin se nyt on olemassa.

Valto Koski /sd:

Herra puhemies! On ollut aika mielenkiintoista seurata tämänkin vuoden budjettikeskustelua ja tarkastella, minkälaisia äänenpainoja tämä maailmantalouden tilanne tähän saliin on tuonut. Toisen kautta on ihan luonnollista, että epävarmuustekijät ja budjetin laadintatilanteen vakaammat olosuhteet ovat hallituspuolueitten edustajien puheet kirvoittaneet siihen suuntaan, että on ollut helppo todeta, että tähän tilanteeseen nähden budjetti on varsin tyydyttävä kokonaisuudessaan.

Opposition tehtävä on tietysti tehdä oma arvionsa hallituksen budjettiesityksestä, ja keskeisimmät keskustelunaiheet näyttävät liittyvän aluepolitiikkaan, mikä on jossakin määrin ymmärrettävää erityisesti keskustan osalta, toisen kautta kuntapolitiikkaan ja eläkepolitiikkaan, ja tässä on jonkinlaista populismia, jossa on tietysti paljon totuuttakin, mutta aika pitkälti lasken tämän keskustelun, joka täällä tänä päivänä on käyty eläkepolitiikasta, populismin nimiin.

On kuitenkin helppo yhtyä niihin mielipiteisiin, joita tässä salissa on esitetty liittyen talouden epävarmuustekijöihin. Epävarmuustekijät ovat sitten talousarvion valmistelun vielä entisestään lisääntyneet viimeaikaisten kansainvälisten tapahtumien seurauksena. Tästä johtuu, että voidaan kysyä, minkälaiseksi ongelmaksi nyt käsittelyssä oleva tulo- ja menoarvio ilman lisäyksiä käytäntöön soveltamisen kannalta osoittautuu. Voi samalla kysyä, mistä joudumme tinkimään, jos pahimmat ennusteet talouslaman osalta toteutuvat.

Olen itse useaan kertaan todennut käsitellessäni valtion tulo- ja menoarviota, että sen suurimpia puutteita kansanedustajan kannalta on analyysin puute hallintokuntien esitysten asiasisällön vaikutuksista kunkin hallinnonalan käytännön toimintaan. Tiedän, että talousarvioon liittyy lainsäädännön uudistamisen kautta erilaisia tavoitteita, joilla osaltaan tuetaan suunniteltua kehitystä, ja että ne muodostavat merkittävän osan talousarvion asiasisällöstä, mutta en voi välttyä siltä, että kokonaisnäkemystä esimerkiksi siitä, minkälainen yhteiskuntamme olotila tulee olemaan, kun talousarvio on käytännössä toteutunut, ei ole. Talousarvion valmisteluun liittyy myös monia erilaisia intressejä, joten on ymmärrettävää, että näiden erilaisten intressien yhteensovittamisessa on omat vaikeutensa.

Nyt käsittelyssämme olevan tulo- ja menoarvion osalta hallituspuolueiden eduskuntaryhmien asema on tällä kertaa korostunut. Hallituspuolueiden keväällä esittämät painopisteet onkin huomioitu tulo- ja menoarvion sisällössä. Se, että näin on tapahtunut, on vahvistanut mielestäni eduskunnan asemaa, mikä merkitsee, että suuria erimielisyyksiä tulo- ja menoarvion sisällöstä ei liene odotettavissa. Muuttuneet taloudelliset olosuhteet asettavat nämä hallituspuolueiden eduskuntaryhmien painotukset vielä aivan erityiseen arvoonsa. Ajatelkaamme vaikka sitä, minkälaiset mahdollisuudet näiden asioiden sisäänkuljettamiselle budjettiin tänä päivänä olisivat.

Erityistä merkitystä hallituspuolueiden eduskuntaryhmien painotuksilla on, kun paneudumme niiden sisältöön, toisaalta kuntien aseman korjaamisessa ja toisaalta sosiaali- ja terveydenhuollon olojen osittaisessa parantamisessa. Kysymys on ollut hyvinvointiyhteiskunnan palvelujen turvaamisesta ja lisäpanosten osoittamisesta tähän tarkoitukseen. Tehtyjä ratkaisuja voidaan tietenkin arvostella, ja arvostelulle onkin aina sijansa, niin myös tässä tapauksessa, koska tehdyillä ratkaisuilla ei voida kaikkea sitä korjata, mihin olisi tarvetta. Tärkeätä on, että on otettu askel oikeaan suuntaan.

Monessa puheenvuorossa on puututtu kuntien taloudellisiin vaikeuksiin. Jotkin kunnat ovatkin jonkinlaisessa ahdingossa. Sitä ei voida kieltää. Vaikeuksiin on kuitenkin aina omat syynsä. Yleispätevää syytä ei voitane osoittaa. On selvää, että vaikeuksissa olevien kuntien asemaa pitää myös parantaa, niidenkin, joiden vaikeudet saattavat olla lisääntyneet omien päätösten johdosta. En halua syyllistää tässä yhteydessä yhtään kuntaa, mutta arvokasta olisi tietää, mistä minkin kunnan ongelmat oikein mahtavat johtua. Ne eivät voi johtua, kuten totesin, yhdestä ja samasta syystä eli valtion kunnille sysäämistä lisätehtävistä. Tämä on nähtävissä esimerkiksi siinä, että kuntakenttä on hyvin moniongelmainen. Toiset kunnat menestyvät, toiset eivät, vaikka muutoin olosuhteet ovat lähtökohdiltaan hyvin samanlaiset.

Ennen kuin suurempia ratkaisuja tässä asiassa on odotettavissa, on löydettävä ja etsittävä väliaikaisia ratkaisuja kuntien ongelmien hoitamiseen. Tällöin tulevat kysymykseen sekä valtion tukitoimenpiteet että mielestäni myös kuntien tehtävien sisäinen uudelleenarvioiminen ja niiden yhteistyön lisääminen.

Äskettäin esitetty Pekkarisen työn pohjalta valmisteltu asiakirja on edennyt sillä tavoin, että hallitus on nimennyt työryhmän, jonka tehtävä on kuntien valtionosuusuudistuksen uudelleenarvioiminen. Toivoa sopii, että jo seuraavaa valtion tulo- ja menoarviota käsiteltäessä sen ehdotukset ovat eduskunnan käytettävissä. Vaikka nyt käsittelemme valtion tulo- ja menoarviota, on syytä huomata, että valtaosa yhteiskunnallisista toiminnoista tapahtuu itsessään kuntakentässä. Siksi ei ole samantekevää, miten kunnat tulevaisuudessa voivat ja hoitavat tätä tehtäväänsä.

Arvoisa puhemies! Politiikalla on aina oltava tarkoituksensa. Näin on ollut myös pääministeri Paavo Lipposen hallitusten politiikan laita. Tuskin tarvitsee tässä salissa muistuttaa, minkälaisista olosuhteista vuoden 1995 eduskuntavaalien jälkeen jouduttiin hallituspolitiikkaa linjaamaan. Tämä politiikka on pitänyt sisällään monia yhteiskuntaan ja kansalaisiin kohdistuvia ikäviäkin päätöksiä. Ei voida välttyä siltäkään totuudelta, että virhearvioitakin on tehty. Voidaan todeta, että tekevälle sattuu. Voidaan ajatella, että se osuus eläkepoliittisesta keskustelusta, joka täällä on kohdistunut kaksinkertaiseen pohjaosan poistamiseen, käsittelisi sellaista virhearviota, jota tässä tarkoitan.

Suomi on kuitenkin tänä päivänä monessa mielessä paremmassa kunnossa, ja voimme katsoa mielestäni luottavaisina eteenpäin epävarmuustekijöistä huolimatta. On myös todettava, että politiikassa ei ole yhtä totuutta, minkä tämäkin keskustelu tässä salissa budjettiasiakirjasta on osoittanut. Se voi olla toisten mielestä hyvää ja toisten mielestä huonoa riippuen kunkin painotuksista. Jos politiikanteolle kuitenkin annetaan jokin merkitys yhteiskunnassamme, on syytä todeta, että vasta sitten sillä on käytännön mahdollisuudet toimia, jos sille on luotu toiminnallisia edellytyksiä.

Juuri näitä edellytyksiä niin pääministeri Lipposen ensimmäinen kuin toinenkin hallitus on toiminnallaan luonut. Tämän politiikan seurauksena on syntynyt lisää kansallisvarallisuutta ja sitä kasvua, jonka varaan vuoden 2002 valtion tulo- ja menoarvion sisältö pääosin perustuu. Tämän politiikan sisällön muotoutumisessa työmarkkinajärjestöjen kanssa toteutettu yhteistyö on ollut hyvin merkittävää, minkä haluan ay-liikkeen riveistä tänne eduskuntaan lähteneenä mielihyvin todeta. Vaikka en halua Lipposen hallituksien edeltäjän toimintaa suuremmin arvioida, voin kuitenkin tässä yhteydessä puhtain rinnoin todeta, että siitä hallituksesta ay-liikkeen yhteistyön kannalta ei voida puhua samalla tavoin kuin nyt toiminnassa olevan hallituksen yhteistyökyvystä.

Jos välttämättä jotakin toivomisen varaa haluan tulo- ja menoarvion jatkokäsittelyn osalta esittää, se liittynee myös työmarkkinajärjestöjen yhteistyökysymykseen, avoinna olevaan ratkaisuun työttömyysturvan ja eläkepolitiikan osalta. Uskallan kuitenkin luottaa tässäkin kysymyksessä siihen yhteistyökykyyn, joka on ollut ominaista tälle hallitukselle ja sen edeltäjälle työmarkkinajärjestöjen kanssa.

Mitä tulo- ja menoarvion alueelliseen sisältöön tulee, sen alueelliset painotukset tukevat erinomaisella tavalla myös kotiseutuni Kouvolan tulevaa kehitystä. Kouvolan seudun vahvuudet, jotka perustuvat maantieteelliseen sijaintiimme ja sen logistisiin järjestelmiin, vahvistuvat Kerava—Lahti-oikoratapäätöksen sekä Valtatie 6:n perusparannuksen kautta. Merkittävää toivottavasti on, että seutukunnalle myönteinen päätös aluekeskushankkeen sijoittamisesta antaa paikkakunnalle uskoa tulevaisuuteen muiden vahvuuksien lisäksi.

Mielenkiintoista kouvolalaisena tai kouvolanseutulaisena on ollut todeta se ripeä asioiden eteenpäinvieminen, joka liittyi äskettäin Venäjän presidentin Putinin vierailuun ja siihen ajatukseen, että Pietari—Helsinki-rataosuuden nopeuttaminen olisi pantava käyntiin. Onneksi tässä asiassa on edistytty ripeästi, ja työryhmät, jotka selvittelevät talouskysymyksiä ja muita asiaan liittyviä tekijöitä, on nimetty. Uskon, että asialla on monta muutakin hyvää puolta kuin pelkästään Pietari—Helsinki-nimikkeen alla. Tällainen hanke tarjoaa Pietari—Helsinki-välille muun muassa Kouvolan seudulle ja Kouvolalle, jota voidaan pitää Venäjän ratapihana, osittain paljon muitakin mahdollisuuksia, joita ehkä tässä vaiheessa on vaikea tarkemmin luetella.

Haluan vielä todeta, kun kuntapolitiikastakin täällä on paljon keskusteltu, että Kouvolan seutu on toiminut esimerkillisesti kuntayhteistyön edistäjänä. Saadut hyödyt tästä ovat kiistattomasti näkyvissä. Hyvä tapa palkita tämä työ olisi siksi löytää Kouvolan seudulta sijoituspaikka joillekin valtion keskushallinnon virastoille, kun siitä aikanaan päätetään.

Matti Väistö /kesk:

Arvoisa puhemies! Ed. Koski kaipasi, mielestäni aivan oikein, budjetista selvennystä tai erilaisia tietoja siitä, miten budjetti- ja hallintokuntien menot kohdistuvat eri osiin maata tai miten ne eri tavoin vaikuttavat. Mielestäni tässä on yksi olennainen kysymys pohdittavaksi jatkoa varten, miten valtion talousarvioesitys vaikuttaa alueelliseen kehitykseen, miten se kohdistuu eri osiin maata. Mielestäni tällainen selvitys pitäisi budjetissa olla, ja se olisi toki tehtävissä. Nythän eräät maakuntien liitot ovat tavallaan alueellistaneet budjetin määrärahat. Puhutaan suuresta aluepolitiikasta eli siitä, millä tavoin sekä budjetti että eräät muut rahat kohdistuvat maan eri osiin ja vaikuttavat alueelliseen kehitykseen. Tässä suhteessa, arvoisa puhemies, mielestäni meillä Suomessa on vielä paljon tehtävää, jos ja kun haluamme, että alueiden kehitys saadaan nykyistä tasapainoisemmaksi ja että myös valtion budjettirahat kohdistuvat alueellista kehitystä tukevasti.

On ollut eräitä tilastoja, joista viime rakennerahastokaudella muun muassa oli selvästi havaittavissa, että Suomessa aluepolitiikkaan panostettiin olennaisesti vähemmän kuin pääosassa muita EU-maita. Kuitenkin elämme maassa, jossa etäisyydet ovat pitkät ja on harva asutus, ja olemme maaseutumaisin unionin jäsenmaa. Tästä syystä, arvoisa puhemies, mielestäni aluepolitiikkaan pitäisi selkeästi panostaa ja kertoa myös se, miten budjettiesitys tämän toteuttaa.