Kimmo Sasi /kok(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Todellakin, eduskunnan oikeusasiamies on antanut erilliskertomuksen, jossa hän tekee selkoa havaitsemistaan ongelmista viranhaltijoille kuuluvien sellaisten tehtävien hoitamisessa, jotka liittyvät lapsen suojelemiseen perheväkivallalta. Kertomuksessa arvioidaan erityisesti velvollisuutta tehdä lastensuojeluilmoitus. Lisäksi kertomuksessa selvitetään viranomaisten toimia lapsiin perheissä kohdistuvan väkivaltarikosten selvittämiseksi ja epäiltyjen saattamiseksi rikosoikeudelliseen vastuuseen. (Hälinää)

Kiitoksia, arvoisa puhemies! — Kertomuksen johtopäätösosassa oikeusasiamies esittää lastensuojeluilmoitusta koskevan lain-säädännön selkiyttämistä ja yhtenäistämistä samoin kuin sosiaaliviranomaisten tietojenanto-oikeudesta ja -velvollisuudesta annetun sääntelyn täsmentämistä ja mahdollista laajentamista. Lisäksi hän kiinnittää huomiota lapsen oikeuteen saada oikea-aikaista hoitoa ja huolenpitoa perheväkivaltatilanteissa samoin kuin oikeuteen saada epäily häneen kohdistuvan seksuaalisen hyväksikäytön asiantuntevasta ja kiireellisestä selvittämisestä.

Lastensuojeluilmoituksen tekemistä koskevan sääntelyn osalta täytyy todeta, että siihen sisältyy tiettyä tulkinnanvaraisuutta tänä päivänä nimenomaan siltä osin, milloin lasten parissa työskentelevä henkilö ylipäätään on velvollinen tekemään lastensuojeluilmoituksen sosiaaliviranomaiselle. Epäselvää on sekin, koskeeko nykysääntely lainkaan esimerkiksi yksityisen terveydenhuollon palveluksessa olevia. Sääntely on puutteellista myös siksi, ettei lainsäädännöstä ilmene ilmoitusvelvollisuuden olevan voimassa salassapitosäännösten estämättä. Oikeusasiamies kiinnittää lisäksi huomiota sääntelyyn sosiaalihuollon viranomaisten oikeudesta ja velvollisuudesta antaa poliisille tietoja tapauksista, joissa viranomainen epäilee lapsen joutuneen väkivaltarikoksen tai seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Tältä osin nykyinen sääntely on vaikeaselkoista eikä edesauta lapsiin kohdistuvia rikoksia koskevien epäilyjen saattamista poliisin tutkittaviksi.

Oikeusasiamiehen tavoitteena on edistää lapsen psyykkisen ja fyysisen koskemattomuuden samoin kuin turvallisuuden suojaa perheväkivaltatilanteissa, missä suhteessa tilanne tällä hetkellä Suomessa on valitettavan huono. Jokaisella onkin perustuslain 7 §:n 1 momentin mukaan oikeus henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ja turvallisuuteen, ja tämä oikeus ja suoja koskee myöskin suomalaisia ja kaikkia lapsia. Perustuslain 19 §:n 3 momentissa on säädetty velvollisuus tukea perheen ja muiden lasten huolenpitoa ja siitä vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu, ja tämä on tärkeä tehtävä jokaisessa yhteiskunnassa.

Suomi on myöskin allekirjoittaja- ja sopimusvaltio yleissopimuksessa lapsen oikeuksista, ja tältä osin sopimuksessa korostetaan lasten koskemattomuuden ja turvallisuuden suojaa. On syytä todeta, että yleissopimuksen toimeenpanoa valvoo lapsen oikeuksien komitea, ja tämä komitea on pitänyt lapseen kohdistuvaa perheen sisäistä väkivaltaa ja seksuaalista hyväksikäyttöä yhtenä vakavimmista lapsen oikeuksien toteuttamiseen liittyvistä ongelmista meidän maassamme.

Perustuslakivaliokunta on sitä mieltä, että oikeusasiamiehen kertomus on erittäin tärkeä, erittäin ajankohtainen ja antaa hyvän pohjan sekä keskustelulle eduskunnassa että myöskin lainsäädäntötyölle, joka onkin käynnissä. Näin ollen näillä näkökulmilla, joita oikeusasiamies on tuonut esille, on hyvin painavat perusteet.

Perustuslakivaliokunta haluaa kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, että kun sääntelyä kehitetään, on otettava myöskin kaikki perusoikeudet huomioon. Tältä osin, sikäli kuin on kysymys ilmoituksesta viranomaiselle lapsen kohtelusta, on merkityksellistä myös perustuslain 10 §:n 1 momentti ja siinä turvattu yksityiselämän ja sen piiriin luettavan perhe-elämän suoja. Perhe-elämää suojataan myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan määräyksillä. Tämä merkitsee sitä, että kaikesta huolimatta kuitenkin päävastuu lapsen kehityksestä ja kasvatuksesta kuuluu perusoikeussäännösten mukaisesti siis perheelle ja erityisesti lapsen vanhemmille. Tämän pitää olla se ehdoton lähtökohta.

Lapsen oikeuksia turvaavan sääntelyn on ilmoitusten perhe-elämän suojaan puuttuvien vaikutusten osalta siis täytettävä sääntelyn hyväksyttävyyden lisäksi myös muut perusoikeusrajoituksia koskevat yleiset edellytykset. Näitä ovat vaatimukset sääntelyn tarkkarajaisuudesta ja täsmällisyydestä. Tietysti selvää on se, että rajoitukset eivät saa mennä pidemmälle kuin mikä on lapsen suojelemiseksi perusteltua, ja tietysti kysymys on aina siitä, että mitä vakavammasta lapsen oikeuksien loukkauksesta tai sen epäilystä on kysymys, sitä laajemmin perhe-elämän suojaan on sallittua puuttua ja siihen tehdä rajoituksia ja todella puuttua siihen.

Valtioneuvoston piirissä on valiokunnan mielestä aiheellista arvioida käsiteltävänä olevan kertomuksen pohjalta sääntelyä sosiaalitoimen viranomaisten poliisille tehtävistä ilmoituksista ja tarvittaessa myöskin ryhtyä toimenpiteisiin tämän sääntelyn tarkistamiseksi. On lähdettävä siitä, että sosiaaliviranomaisille tulisi ainakin vakavimmissa tapauksissa säätää velvollisuus ilmoittaa poliisille lapseen kohdistuneen väkivaltarikoksen tai seksuaalisen hyväksikäytön epäilystä. Tärkeätä on myöskin se, että kun lapsia pyritään suojelemaan ja pitämään huolta siitä, että he eivät altistu perheväkivallalle, on pidettävä huolta siitä, että emme pelkästään säädä lakeja, vaan myöskin samanaikaisesti pidämme huolta siitä, että viranomaisten voimavarat ovat riittävät, että he voivat ne velvoitteet, joita lait asettavat heille, myöskin täyttää.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa rouva puhemies! On hienoa, että meillä on oikeusasiamiesinstituutio, joka tekee työtä, selvityksiä, niin kuin tämä erilliskertomus 2006: Lapsi, perheväkivalta ja viranomaisten vastuu. Samalla on sopivaa, että tuo välikysymys, jonka ed. Cronberg luki ja johonka koko oppositio on yhtynyt, koskien lapsiperheiden asemaa edelsi juuri tätä keskustelua, joka nyt liittyy lasten asemaan tässä yhteiskunnassa. Köyhyys on lisääntynyt, ja mitä enemmän se lisääntyy, sitä enemmän siitä seuraa ongelmia lapsiperheissä, köyhissä lapsiperheissä, yleensä yhteiskunnassa, ja sen mukaan muun muassa huostaanottojen todennäköisyys ja määrät lisääntyvät. Siis yhteiskunnallinen köyhyys, köyhyyden lisääntyminen ja tuloerojen kasvu, on vakava asia ja liittyy lasten hyvinvointiin.

Toisaalta resurssit: Tämä oikeusasiamiehen erilliskertomus on käsitelty varsin laajasti kolmessa eri valiokunnassa. Sosiaali- ja terveysvaliokunta on kiinnittänyt huomiota lastensuojelutyön voimavaroihin ja toteaa niissä olevan vakavia puutteita, jotka tekevät lapsen aseman myös eriarvoiseksi eri puolilla maatamme. "Lastensuojeluilmoitus saatetaan käytännössä jättää tekemättä myös sen vuoksi, ettei ilmoituksen uskota johtavan tarpeellisiin toimenpiteisiin resurssipulan takia", toteaa valiokunta. Sijoitusperheitä puuttuu, sijoituspaikkoja puuttuu kaiken kaikkiaan, ja "saadun selvityksen mukaan kuitenkin vain 40 prosentissa terveyskeskuksia terveydenhoitajien määrä äitiys- ja lastenneuvolassa ja kouluterveydenhuollossa on suositusten mukainen" — erittäin vakava asia. Sama koskee myös lastenlääkäreitä, lasten- ja nuorisopsykiatreja ja koululääkäreitä. Koululääkärit ovat erityisesti vähentyneet muun muassa palkkaukseen liittyvien ongelmien vuoksi.

Arvoisa puhemies! Nämä asiat liittyvät erittäin läheisesti toisiinsa, ja kiitän omasta puolestani oikeusasiamiehen toimintaa tässä asiassa.

Tatja Karvonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Nyt käsittelyssä oleva oikeusasiamiehen erilliskertomus on ansiokas kertomus ja erityisesti sen vuoksi, kun katsoo valiokuntien työskentelyä, että kohtuullisen pienellä asiantuntijamäärällä on saatu selvää ja ennen muuta yhtenäinen näkemys siitä, millaisia lainsäädännöllisiä toimenpiteitä pitäisi tehdä, jotta sääntely muun muassa lastensuojeluilmoituksissa olisi riittävän tarkkarajainen, täsmällinen ja oikean suuntainen. Ilolla pistin merkille sen, että perustuslakivaliokunta oli ottanut huomioon niitä näkökulmia, joita me lakivaliokunnassa olimme omassa lausunnossamme käsitelleet. Eduskunnassa saadaan vielä tämän syksyn aikana tähän asiaan liittyviä asioita käsittelyyn, kun lastensuojelulain kokonaisuudistus tulee, ja toivottavasti jo siinä vaiheessa ja siinä laissa on otettu niitä asioita huomioon, mitä näissä lausunnoissa ja mietinnöissä on tuotu esille.

Ed. Sasi puhui siitä, että pitää huolehtia myös, että on resurssit käytettävissä, kun lainsäädäntöä tehdään ja määräyksiä annetaan. Se on ihan totta, koska ilman resursseja ei pystytä toimia tekemään. Kuitenkaan monesti näissä asioissa, että tieto siirtyy viranomaiselta toiselle tai ei siirry, ei ole niinkään kysymys siitä, että sosiaaliviranomaisilla tai kouluviranomaisilla ei olisi rahaa, vaan se valitettavasti on usein kiinni niistä henkilöistä, jotka sitä tiedonsiirtoa ovat tekemässä, ehkä asenteista mutta myös siitä, mitä lapsiasiavaltuutettu totesi, että kaikilla ei ole välttämättä edes tietoa siitä, keiden kaikkien pitäisi esimerkiksi oppilaan kohdalla olevista kysymyksistä tietää ja saada tietoa.

Olemme sivistysvaliokunnassa myöskin käsitelleet tiedonsiirtoon liittyviä asioita, ja toivoisin, että valiokunnassa otettaisiin nämäkin asiat huomioon, kun puhutaan perusopetuslain tiedonsaantioikeudesta, ja siihen meillä valiokunnassa on hyvät mahdollisuudet, kun tänä syksynä muun muassa koulutuspoliittista selontekoa käsitellään.

Minna Sirnö /vas:

Arvoisa puhemies! Hyvät edustajatoverit! Kahdella kolmasosalla suomalaisista lapsista menee tällä hetkellä hyvin, ja valitettavasti suurimman osan aikaa elämme sellaisessa illuusiossa, että tämä kaksi kolmasosaa suomalaisista lapsista määrittäisi suomalaisten lasten tilan. Kääntöpuolena on, että yhdellä kolmasosalla suomalaisista lapsista ei mene hyvin, itse asiassa menee huonommin kuin moneen moneen aikaan.

Osa ongelmasta liittyy lasten köyhtymiseen ja ylipäätään siihen, että suomalainen köyhyys lapsistuu kiihtyvällä tahdilla. Tähän ongelmaan palaamme taatusti välikysymyksen vastauksen myötä.

Osa ongelmasta liittyy siihen, että edelleenkin lapset ovat näkymätön ryhmä päätöksenteossa. Lapset kohteena erilaisine lakipykälineen ovat ehkä mukana tässä, mutta varsinaisesti lasta ei nähdä silloin, kun lakeja laaditaan, tai lakeja useimmiten laaditaan juuri tämän hyvin menestyvän tai hyvinvoivan kahden kolmasosan ehdoilla.

Siksi on erittäin hienoa, että oikeusasiamies on erilliskertomuksessaan ottanut juuri lapset ja tämän erittäin isolla huutomerkillä vaietun lasten aseman perheväkivaltatilanteessa ja viranomaisten vastuun omaksi kokonaisuudeksensa. Valitettavasti julkiseen keskusteluun päätyvät kyllä pedofiilit ja äärimmäiset tapaukset, joissa lapset ovat kuolleet, mutta hyvin harvoin keskustellaan siitä isosta ongelmasta, että Suomi johtaa perheväkivaltakisailua, jos siitä jonkinlainen kisa on olemassa maailmanlaajuisesti. Valitettavasti perheväkivallassa, kun on kyse lapsista, ei ole pelkästään kyse siitä, että lapset ovat väkivallan uhreja, vaan lapset ovat liian usein myös väkivallan sivustaseuraajia. Kansainvälisten tutkimusten mukaan itse asiassa se sivusta seuraaminen saattaa olla jopa elinikäisesti paljon traumatisoivampi kuin varsinainen väkivallan kohteena oleminen.

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja viittasi omassa puheenvuorossaan siihen, että yksityisyyden suojaa pitää ylläpitää silloin, kun kyse on viranomaistoiminnoista. Ehkäpä niin, mutta siinä tapauksessa, kun kyse on väkivallasta, väkivallan uhrina olemisesta tai väkivallan sivusta seuraamisesta, mielestäni yksityisyyden suoja ei saa olla tekosyy olla puuttumatta tilanteeseen, ei edes viranomaisilla. Suomea sitovat useat kansainväliset sopimukset, ihmisoikeussopimukset, joissa on määritelty se, että kenenkään ei tarvitse alistua väkivallan kohteeksi, olipa kyse henkisestä väkivallasta tai fyysisestä väkivallasta. Samalla Suomea sitovat myös ne kansainvälisen oikeuden ja ihmisoikeuksien sopimukset, joissa todetaan, että jos tällaisia ihmisoikeusloukkauksia, mistä perheväkivallassa on aina kyse, tapahtuu, viranomaisilla on velvollisuus puuttua asiaan, onpa yksityisyyden suojasta säädetty mitä tahansa.

Viime vuonna perheväkivalta-teema nostettiin laajemminkin keskusteluun. Silloin erityisesti STM ja Stakes laativat erilaisia ohjeita ja suosituksia kunnille, miten toimia perheväkivallan suhteen. Lisäksi Amnesty Internationalilla oli kansallinen Joku raja! -kampanja, jossa puututtiin perheväkivallan eri muotoihin ja julkisen vallan rooliin, mutta myös näihin yhteistyökuvioihin. Molempien, sekä STM:n kampanjan että Amnesty Internationalin kampanjan seurauksena tänä vuonna on julkaistu kuntakohtaiset suositukset, miten kuntien tulisi omassa toiminnassaan huomioida perheväkivalta. Toivon, että nämä kuntakohtaiset ohjelmat myös otetaan käyttöön.

Olen ymmärtänyt niin, että ensi vuonna itse asiassa on enemmän kuin toivottavaa, suorastaan sallittavaa, että jokainen kunta laatisi itsellensä tämmöisen perheväkivallan vastustamisohjelman, jossa tehdään ongelma näkyväksi aina päivähoidosta sinne vanhustenpalveluihin asti. Kyse ei ole pelkästään näkyvistä kuhmuista ja niiden hoitamisesta sosiaali- ja terveyspuolella, vaan kyse on ennen kaikkea siitä, että osa perheväkivallasta pystytään myös ennalta ehkäisemään, jos ja kun meidän alan ammattilaisemme eri sektoreilla myös uskaltavat tunnistaa perheväkivallan oireet ja miettivät, millä tavoin omassa toiminnassaan voivat edistää tätä perheväkivallan vähentämistoimintaa.

Tästä esimerkkinä on muun muassa se, että useissa päiväkodeissa on aktiivisesti alettu puuttua lasten väliseen muksimiseen, joka on ensimmäinen muoto perheväkivallasta. Ehkä liiankin usein aikuiset hyväntahtoisesti hymyilevät, kun kaksi lasta pikkasen muksii toisiaan tai jopa vanhemmat itsekin tai aikuiset saattavat sortua siihen, että muksivat lapsiansa, mutta todellisuudessa se on oire siitä, että toisen ruumiillinen koskemattomuus ei ole pyhää. Tämän tyyppisiin, aivan käytännönläheisiin asioihin toivon, että näissä kuntakohtaisissa ohjelmissa puututaan, jotta kaikki ammattilaiset ja myös kolmas sektori saavat koulutusta tunnistaa perheväkivallan oireet ja myös puuttua ennalta mahdollisiin ongelmatilanteisiin.

Lakivaliokunta on omassa lausunnossaan korostanut paitsi tämän erilliskertomuksen erinomaisuutta myös sitä, että valitettavasti osa perheväkivaltaan liittyvästä ongelmasta ja sen näkymättömyydestä johtuu siitä, että meillä ei ole koottuja tietoja perheväkivallasta. Meillä on erilaisia tilastoja, mutta esimerkiksi kuntakohtaisia tilastoja siitä, kuinka monta perheväkivaltatapausta kussakin kunnassa on, on hyvin vaikea haarukoida. Toivoisinkin, että jatkossa tähän puoleen kiinnitetään huomiota myös täällä lakia säätävällä tasolla, että me edellytämme tiettyjä toimintoja sen suuntaisesti, että tätä tietoa kootaan, mutta sen pitäisi näkyä myös budjetissa, esimerkiksi tiedän, että oikeusministeriön Optulalla olisi valmiuksia koota tämän tyyppistä tietoa, valitettavasti vaan sillä ei ole siihen määrärahoja.

Toivonkin, että nyt, kun pääsemme tässä pari kuukautta eteenpäin ja teemme budjettia, tämä oikeusasiamiehen nostama erittäin hyvä aihepiiri näkyisi myös siellä budjetin puolella. Lisäksi toivon sitä, että kun ja jos tätä tietoa lähdetään keräämään systemaattisesti ja koordinoidusti, mukaan tiedonlähteiksi otettaisiin myös kaikki ne kolmannen sektorin toimijat, jotka itse asiassa tällä hetkellä ovat lapsiin ja aikuisiin kohdistuvan perheväkivallan suurimpia ammattilaisia.