Täysistunnon pöytäkirja 93/2008 vp

PTK 93/2008 vp

93. TORSTAINA 16. LOKAKUUTA 2008 kello 16.00

tarkistamaton versio 2.0

3) Hallituksen esitys laiksi tuotteiden ekologiselle suunnittelulle ja energiamerkinnälle asetettavista vaatimuksista

 

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys 163, joka on siis esitys eduskunnalle laiksi tuotteiden ekologiselle suunnittelulle ja energiamerkinnälle asetettavista vaatimuksista, on osa EU-prosessia, joka pohjautuu muun muassa vuoden 2005 komission julkaisemaan vihreään kirjaan nimeltään Vähemmällä enemmän. Tämä faktoriajattelu, että voitaisiin vähemmällä energialla ja raaka-aineella tuottaa enemmän palveluja, tuloksia, on tärkeä, vähemmän jätteitä taas toisaalta. Tämä siis tähtää eri laitteisiin kohdistuneisiin merkintöihin, joissa näiden laitteiden energiaintensiivisyys tulisi esille ja toisaalta niiden koko elinkaaren aikainen materiaalitarve ja energiatarve. Tämä on varsin hyvää toimintaa tietysti, hitaasti etenevää. Nythän on puitelaki kyseessä, joka vaatii sitten lisätoimenpiteitä, yksi osa sitä yritystä, että pystyisimme omalta osaltamme toteuttamaan kestävää kehitystä ja sitten siinä samalla pääsemään myös Kioton tavoitteisiin ja pidemmällä tähtäimellä näihin Euroopan unionin ja kansainvälisen yhteisön hiilidioksidipäästöjen vähentämistavoitteisiin.

Keskustelu päättyi.