Peruspalveluministeri Paula Risikko

Arvoisa herra puhemies! Vaikeavammaisten oikeus henkilökohtaiseen apuun on ihmisoikeuskysymys. Johdollani valmisteltu lakiesitys vaikeavammaisten henkilökohtaisesta avusta on valmistunut ja eduskunnan käsiteltävänä ensimmäisen kerran tänään. Olen iloinen ja ylpeä voidessani sanoa, että kyseessä on merkittävin vammaispoliittinen uudistus sitten 20 vuotta sitten tulleen vammaispalvelulain. Tämän totesivat myös Vammaisfoorumi ry:n edustajat viime viikolla tiedotustilaisuudessa.

Esityksen perustavoitteena on lisätä vaikeavammaisten henkilöiden yhdenvertaisuutta ja itsenäisyyttä sekä parantaa heidän mahdollisuuttaan osallistua yhteiskunnan eri toimintoihin. Tämän vuoksi esityksen valmistelussa tärkeä lähtökohta on ollut kuulla vammaisten ihmisten ääntä ja toteuttaa uudistus heidän toivomallaan tavalla.

Henkilökohtaista apua koskeva lakiesitys on osa laajempaa, hallitusohjelmassa sovittua vammaislainsäädännön vaiheittaista uudistusta, joka jatkossa tähtää vammaispalvelulain ja kehitysvammalain yhdistämiseen. Tärkein uudistus nyt on vahvistaa vaikeavammaisten oikeutta henkilökohtaiseen apuun, joka mahdollistaa heille perustuslaissa tarkoitetun ihmisarvoisen elämän sekä turvaa osaltaan vaikeavammaisten henkilöiden keskeisiä perusoikeuksia, kuten yhdenvertaisuutta, itsemääräämisoikeutta ja osallisuutta.

Henkilökohtainen apu kuuluisi kunnan erityisen järjestämisvelvollisuuden piiriin, eikä kunta voisi evätä apua vaikeavammaiselta henkilöltä määrärahojen puutteeseen vedoten, jos laissa olevat edellytykset palvelun saamiselle muuten täyttyvät. Henkilökohtainen apu on tarkoitettu vaikeavammaiselle henkilölle, joka tarvitsee pitkäaikaisen tai etenevän vamman tai sairauden takia välttämättä ja toistuvasti toisen henkilön apua päivittäisissä toimissa kotona tai kodin ulkopuolella. Avun tarve voi siis olla sekä määrällisesti runsasta, jatkuvaluonteista ja vuorokauden eri aikoina ilmenevää että myös määrällisesti vähäisempää, mutta kuitenkin toistuvaa välttämätöntä avun tarvetta.

Jos toisen henkilön antaman avun tarve johtuu pääasiassa ikääntymiseen liittyvistä sairauksista tai toimintarajoitteista, ei esityksen mukainen henkilökohtainen apu tulisi sovellettavaksi, vaan näihin palvelutarpeisiin tulee vastata muilla sosiaali- ja terveyspalveluilla. Säännöksellä ei suljeta ikääntyneitä henkilöitä henkilökohtaisen avun ulkopuolelle, vaan ainoana perusteena palvelun saamiselle on henkilön vammasta tai sairaudesta aiheutuva avun tarve. Merkitystä ei ole sillä, missä elämänvaiheessa henkilö on vammautunut tai sairastunut. Myös ikääntyneillä vaikeavammaisilla henkilöillä sekä ikääntyneenä vaikeasti vammautuneilla on oikeus henkilökohtaiseen apuun samoin perustein kuin muillakin vaikeavammaisilla henkilöillä.

Arvoisa puhemies! Esityksen tavoitteen mukaisesti henkilökohtaisen avun tarkoitus on auttaa vaikeavammaista henkilöä toteuttamaan omia valintojaan toimiessaan kotona ja kodin ulkopuolella. Tämä vastaa myös vammaisen henkilön työnantajuutta ja työnjohtokykyä edellyttävän nykyisen avustajajärjestelmän tarkoitusta. Henkilökohtaisen avun järjestäminen edellyttääkin, että vaikeavammaisella henkilöllä on voimavaroja määritellä avun sisältö ja toteutustapa. Henkilökohtainen apu ei siis ole oikea palvelu sellaisiin palvelutarpeisiin, joissa pääpaino on hoidolla, hoivalla ja valvonnalla. Sen vuoksi kunnalla ei myöskään olisi velvollisuutta järjestää henkilökohtaista apua vaikeavammaiselle henkilölle, jos tämän riittävää huolenpitoa ei voida turvata avohuollon toimenpitein, vaan henkilö tarvitsee pääasiassa sairaanhoidon osaamista tai muuta erityisosaamista jatkuvasti tai pitkäaikaisesti.

Henkilökohtaista apua olisi järjestettävä päivittäisiä toimia sekä työtä ja opiskelua varten niin paljon kuin vaikeavammainen henkilö sitä välttämättä tarvitsee. Harrastuksia, yhteiskunnallista osallistumista ja sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämistä varten apua lisättäisiin vaiheittain niin, että aluksi apua olisi järjestettävä vähintään kymmenen tuntia kuukaudessa ja vuoden 2011 alusta lukien vähintään 30 tuntia kuukaudessa.

Vaikeavammaisten henkilöiden yhdenvertaisuuden ja itsenäisyyden sekä osallistumismahdollisuuksien parantamisen näkökulmasta on erittäin tärkeää, että esitys mahdollistaa vaikeavammaisille henkilöille nykyistä paremmat mahdollisuudet selviytyä päivittäisistä toimista myös kodin ulkopuolella. Samalla edesautetaan heidän mahdollisuuksiaan aktiiviseen osallistumiseen yhteiskunnassa, työelämässä, opiskelussa sekä vapaa-aikana ja sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämiseen. Näin ehkäistään vammautumisesta aiheutuvaa syrjäytymisriskiä huomattavasti.

Eräät edellä mainitut henkilökohtaisen avun luonteeseen liittyvät seikat ovat herättäneet huolta muun muassa kehitysvammaisten lasten vanhempien keskuudessa. Korostan, että esitys ei sulje mitään ryhmää lain soveltamisen ulkopuolelle, vaan henkilökohtaisen avun, kuten muidenkin vammaispalvelujen, saamisedellytykset tulee ratkaista yksilöllisesti asiakkaan vammasta tai sairaudesta johtuvan avun ja palvelutarpeen perusteella. Suurella osalla kehitysvammaisista henkilöistä on voimavaroja ja mahdollisuuksia päätöksentekoon, eli he osaavat ilmaista omaa avuntarvettaan ja sitä, miten he haluavat toimia ja tulla avustetuksi. Luonnollisesti päätöksenteossa on oltava riittävä valmius ja ammattitaito ottaa selkoa vammaisen henkilön omasta käsityksestä asiassa. Tarvittaessa tulee käyttää esimerkiksi tulkitsemista ja kommunikaation apuvälineitä ja menetelmiä.

Tilanteeseen, jossa vaikeavammaisen henkilön avun tarve edellyttää erittäin vaativaa ja monialaista erityisosaamista sekä ympärivuorokautista hoitoa ja valvontaa, tulisi vastata muilla palveluilla ja joissakin tilanteissa myös terveydenhuoltoon kuuluvalla hoidolla. Vammaispalvelulain tarjoamat palvelut ja tukitoimet mukaan luettuna esityksen mukainen henkilökohtainen apu eivät tällöin ole vaikeavammaiselle henkilölle riittäviä ja sopivia. Esimerkiksi kehitysvammaisten lasten kohdalla tulisivat tällaiseen tilanteeseen sovellettaviksi muun muassa kehitysvammalain 2 §:n mukaiset yksilöllisen hoidon ja muun huolenpidon turvaavat palvelut.

Arvoisa puhemies! Kehitysvammalain mukaisia palveluita ajatellaan usein liian suppeasti vain laitoshoitoon tai asumisen tukemiseen liittyvinä palveluina, vaikka lainsäädäntö ei aseta esteitä palvelujen järjestämiseen myös kotihoidossa. Jokaiselle erityishuollon tarpeessa olevalle on laadittava erityishuolto-ohjelma. Ohjelmaan kirjataan kaikki erityishuollon toteuttamiseksi tarvittavat palvelut. Erityishuolto-ohjelma on laadittava yhteistyössä henkilön kanssa, hänen edunvalvojansa tai huoltajansa sekä sosiaalilautakunnan kanssa. Erityishuolto-ohjelman perusteella asiakkaalle syntyy myös vahva oikeus saada erityishuoltoa. Näin olisi myös jatkossa tilanteissa, joissa palveluita järjestetään kehitysvammalain nojalla.

Vaikeavammaisten lasten perheiden kokonaisvaltainen tuki ja apu on tärkeää perheiden jaksamisen ja selviytymisen kannalta. Tässä ovat erityislainsäädännön lisäksi tärkeitä yleiset sosiaalihuoltolain mukaiset perheitä tukevat palvelut. Näitä palveluita järjestettäessä on kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, että myös vaikeasti moni- tai kehitysvammaisilla lapsilla on tarve läheisiin ihmissuhteisiin vammastaan riippumatta ja tämä tulee ottaa huomioon muun muassa tilapäishoitopalveluita järjestettäessä.

Arvoisa puhemies! Tärkeä uudistus on myös se, että kunnalla olisi vaihtoehtoisia tapoja järjestää henkilökohtaista apua. Lainmuutoksen myötä vaikeavammaiselle avautuu siten mahdollisuus henkilökohtaisen avun saantiin myös palveluna ilman työnantajavelvoitetta. Tämä tuo henkilökohtaisen avun piiriin sellaisia vaikeavammaisia, jotka aikaisemmin ovat jääneet sen ulkopuolelle. Henkilökohtainen apu voidaan, kuten nykyäänkin, yhdistää muihin vammais- ja sosiaalihuollon palveluihin ja tukitoimiin, esimerkiksi asumispalveluihin. Näin esimerkiksi asumispalvelujen piirissä tai kotona perheen ja läheisten avun turvin asuvalle vaikeavammaiselle henkilökohtainen apu mahdollistaisi omista valinnoista lähtevän toiminnan kodin ulkopuolella.

Tämän lisäksi kunta voi täydentää vaikeavammaisen henkilön tarvitseman avun kokonaisuutta esimerkiksi kotipalveluilla tai kotihoidolla. Omaishoidon tuella säilyy myös vaikeavammaisten henkilöiden palvelujärjestelmässä oma roolinsa, mutta lakiehdotus selventää henkilökohtaisen avun ja omaishoidon välistä rajaa.

Koska henkilökohtaisella avulla on tärkeä merkitys vaikeavammaisen henkilön itsemääräämisoikeuden turvaamisessa, kunnan on avun järjestämistavasta päätettäessä otettava huomioon vaikeavammaisen henkilön kanta asiassa. Palvelusuunnitelman merkitys korostuu ja vahvistuu, koska siinä määritelty yksilöllisen avun tarve ja elämäntilanne kokonaisuudessaan on ratkaiseva avun järjestämisestä päätettäessä. Henkilökohtaisen avun järjestämistavan tulee tukea ja edistää vaikeavammaisen henkilön mahdollisuuksia elää yhdenvertaisesti yhteisössä sekä auttaa häntä tekemään samanlaisia valintoja kuin muutkin ihmiset. Kysymys on viime kädessä suhtautumisestamme vaikeavammaisten henkilöiden ihmisoikeuksiin eli siitä, haluammeko antaa heille mahdollisimman hyvät edellytykset täysipainoiseen elämään.

Arvoisa herra puhemies! Vammaisen henkilön palvelut on kyettävä suunnittelemaan huolellisesti ja kohtuullisessa ajassa. Tämän takaamiseksi myös vammaispalvelulakiin on tulossa säännökset palvelutarpeen selvittämisestä, palvelusuunnitelman laatimisesta sekä vammaispalveluja koskevan asian viivytyksettömästä käsittelystä. Tämä vastaa jo aiemmin muualla sosiaalihuollon lainsäädännössä toteutettua asiakkaan oikeuksien vahvistamista ja liittyy hallitusohjelman mukaiseen sosiaalitakuun toteuttamiseen. Palvelutarpeen selvittäminen olisi aloitettava viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä yhteydenotosta. Palveluja ja tukitoimia koskevat päätökset olisi tehtävä viimeistään kolmen kuukauden kuluessa niitä koskevan hakemuksen tekemisestä.

Esityksen mukaan myös kehitysvammaisille henkilöille järjestettäisiin palvelut ensisijaisesti vammaispalvelulain mukaan. Kuten edellä jo kävi ilmi, kehitysvammalain mukaisia palveluja tulisi kuitenkin edelleen järjestää, jos vammaispalvelulain mukaiset palvelut eivät ole asiakkaalle riittäviä tai sopivia. Lakien keskinäistä ensisijaisjärjestystä koskeva muutos on osa hallitusohjelman mukaista tavoitetta vaiheittain yhdistää vammaispalvelulaki ja kehitysvammalaki.

Esitys tukee jo pitkään meneillään ollutta laitosvaltaisuudesta avopalveluihin suuntautuvaa palvelurakennemuutosta, mutta on huomattava, että kyseinen muutos tapahtuu tästä esityksestä riippumatta ja sen toteuttamiseksi tarvitaan muun, erityisesti yksilöllisempiin asumisratkaisuihin liittyvän sopivan ja riittävän tuen ja ohjauksen kehittämistä. Muutoksesta aiheutuvia kustannuksia ei myöskään tule lukea tästä esityksestä johtuviksi.

Hallituksen esitys on valmisteltu tiiviissä yhteistyössä Vammaisfoorumi ry:n, Kuntaliiton edustajien sekä muiden alalla toimivien tahojen kanssa. Vammaisfoorumin ja sen 27 jäsenjärjestön aktiivinen ja rakentava osallistuminen uudistuksen valmisteluun on parhaiten taannut vammaisten henkilöiden omien tavoitteiden toteutumisen uudistuksessa.

Eero Akaan-Penttilä /kok:

Arvoisa puhemies! Tämähän on vammaisliikkeelle erittäin tärkeä hetki: On saatu tärkeä laki tänne eduskuntaan näin myönteisessä hengessä, ja ei ole mikään ihme, että meidän ministeri nostaa peukalonsa pystyyn! Tässä asiassa te olette tehnyt niin paljon työtä ja taivuttanut monta mutkaa suoriksi, että aivan erityinen kiitos siitä kaikesta teille.

Tutkimuksessaan Marja-Liisa Heiskanen tänä vuonna Stakesin kautta raportoi ulos paperin, joka on 134-sivuinen, tarkastelun aiheena "Henkilökohtaisen avustajajärjestelmän kaksi vuosikymmentä suomalaisessa vammaispolitiikassa". Tässä kirjassa hän toteaa alussa: "Vammaispalvelulaki on tehnyt mahdolliseksi taloudellisen tuen avustajan palkkaamiseen vuodesta 1988 lähtien." Siis 20 vuoden ajan. "Avustajatoiminnalla pyritään lisäämään vammaisten henkilöiden mahdollisuuksia asua omassa kodissaan."

Vuonna 2006 yhteensä 4 548 henkilöä oli avustajajärjestelmän piirissä. Siis 20 vuotta olemme Suomessa käsitelleet asiaa, jonka piirissä on ollut vähän vajaat 5 000 ihmistä. Heiskasen mukaan luku on vajaa puolet avustajatoiminnan potentiaalisista tarvitsijoista, kun tarpeeksi on arvioitu noin 10 000 henkilöä. Siis silloin puhutaan vaikeavammaisista ihmisistä. Vähän myöhemmin hän toteaa, että hänen tutkimuksensa tuloksena voi todeta: "Lainsäädännöstä huolimatta henkilökohtainen avustajajärjestelmä ei toistaiseksi vastaa riittävästi vammaisten henkilöiden tarpeisiin. Vaikeasti liikuntavammaiset vaativat avustajajärjestelmää niin sanotun subjektiivisen oikeuden piiriin." Siis näin todetaan aika paksussa pumakassa, joka on Stakesin tuottama. Toivottavasti tätä on myöskin luettu tässä yhteydessä. Vammaisjärjestöt ainakin tuntevat sen.

Minä ajattelin muutamia lukuja sanoa tähän alkuun, koska ministerin puhe oli hyvin kattava ja hyvä esittely tästä asiasta.

Tämä on erittäin hyvin poliittisessa päätösjärjestelmässä tiedossa. Viime kaudella 138 istuvaa kansanedustajaa teki lakialoitteen, jonka mukaan henkilökohtainen avustaja pitäisi saada subjektiiviseksi oikeudeksi, ei henkilökohtainen apu, vaan avustaja, siis 138 kansanedustajaa. Ei ole paljon lakiehdotuksia ollut, joissa on edes tätä määrää allekirjoittajia. Se oli selvä poliittinen signaali, hyvin selvä. Vammaispalvelulaki on ollut siis käytössä vuodesta 1988 lähtien. Vammaisliike otti avustajat ykkösasiakseen 13 vuotta sitten, vuonna 1995, ja toissa päivänä samainen Vammaisfoorumi ojensi puhemiehille ja myöskin ryhmien puheenjohtajille adressin, jossa on 35 000 nimeä, 35 000 allekirjoittajaa, jotka puolustavat samaa ideaa subjektiivisesta oikeudesta henkilökohtaiseen avustajaan, siis aika tärkeä asia kaikkinensa varmasti, vaikka koskee väestöä noin 0,01 prosentin osalta: erittäin pieni miniatyyrivähemmistö.

Vammaisliikkeen kautta professori Tuori antoi viime kaudella asiantuntijalausunnon, jossa hän ihan selkeästi ilmoitti, että nykyinen voimassa oleva lainsäädäntö on perustuslain vastainen, ja se on se, mikä tässä on ehkä ongelma vieläkin jatkossa. Palaan siihen vähän myöhemmin. Eksistenssiminimi, josta tässä paljon puhutaan, ei ole toteutunut tähän mennessä kaikkien kohdalla, ja ikävä kyllä monissa asioissa ennen tämän asian valmistelua vammaisliike on joutunut käyttämään omia juristeja saadakseen äänensä kuuluville.

Tuon näitä lukuja esille sen takia, että minusta nämä ovat osittain aika järkyttävää taustaa näin pienelle ryhmittymälle, jolla on ihan tarpeeksi muitakin vaikeuksia. Suomessa nimittäin on tällä hetkellä edelleen 70 kuntaa, jotka eivät suostu tätä henkilökohtaista avustajaa järjestämään, koska siihen ei ole subjektiivista oikeutta, siis lakisääteistä velvollisuutta. Helsinkikin antaa avustajan vain silloin, jos kyseinen vaikeavammainen on työssä.

Kaikella tällä muulla, mitä Risikko erittäin hyvin toi esille, ei Helsingissä niin sanotusti ole muka mitään merkitystä. Ruotsissa vastaavasti on noin 15 000 käyttäjää, ja Ruotsi käyttää, niin kuin sivistysvaltion pitääkin, avustajan palkkoihin 50 miljoonaa euroa vuodessa. Minun käsitykseni on, että siellä se on erittäin hyvin myös vammaisten mielestä ollut järjestettynä jo vuosikausia. Tanska on ihan yhtä hyvä esimerkki, Hollanti samanlainen. Me olemme nyt onneksi menossa oikeaan suuntaan tässä asiassa.

Sen, mikä henkilökohtaiseen apuun kuuluu, ministeri myöskin luki ihan hyvin. Haluaisin vaan lisätä semmoisia käytännön toimenpiteitä vielä, jotka tässä esittelytekstissä ovat jääneet mainitsematta. Miettikääpä itseänne: Jos teidän täytyisi kaikkiin toimintoihin saada apu, kuten siihen että pääsette sängystä ylös, kaikkiin hygieniatoimintoihin, siis kaikkiin hygieniatoimintoihin tarvitsisitte toisen ihmisen apua, ruokailuun, asennon vaihtamiseen sängyssä, kaikkeen liikkumiseen, kaikkeen pukeutumiseen, hiustenlaittoon, parranajoon ja myöskin sitten tietysti muuhun, kuten asiointiin, harrastuksiin, opiskeluun jne., se on eksistenssiminimi, joka vasta silloin toteutuisi, ja se on aikamoinen vaatimus. Se on ihmisoikeuskysymys, se on itsemääräämiskysymys.

En puhu niin kauheasti enää, mutta keskityn ehkä yhteen asiaan vähän enemmän ja tarkoitan tätä perustuslaillista oikeuskohtaa. Nimittäin 8 d §:n 1 momentissa on nyt semmoinen ikävänpuoleinen ristiriita ilmeisesti vielä olemassa, että koko hallituksen perusteluteksti eräässä mielessä on sitovampi ja vähän voimakkaammin lupaava kuin mitä tämä varsinainen pykälä on. Siihen 1 momenttiin Vammaisfoorumi on ehdottanut muutosta, joka kuuluisi näin: "Kunnan on järjestettävä henkilökohtaista apua vaikeavammaisen henkilön hakemalla tavalla, ellei sitä ole pidettävä erityisestä syystä vaikeavammaisen edun vastaisena." Tämä lisäysehdotus turvaisi sen, että varmasti harkintavaraa ei käytetä kunnassa väärin hyväksi. Tämä on erittäin monimutkainen asia ilmeisesti kaikkinensa. Hallitus on perustellut sitä noin sivun verran omassa tekstissään, mutta minä olen useamman ihmisoikeusjuristin kanssa tästä keskustellut, ja yleisenkään eduskunnan lainsäädännön mukaan ei ole asiallista, että perusteluteksti antaa auvoisemman kuvan kuin mitä varsinainen pykäläteksti. Mieluummin se voisi olla vaikka päinvastoin.

Siitä johtuen, puhemies, ehdotan, että tämä lähetetään sosiaali- ja terveysvaliokuntaan, niin kuin puhemiesneuvoston ehdotus oli, mutta myöskin perustuslakivaliokuntaan, jonka on annettava lausunto sosiaali- ja terveysvaliokunnalle, ihan siinä mielessä, että tämä tulee mahdollisimman monipuolisesti tarkasteltua perustuslain näkökulmasta. Siitä on olemassa useita lausuntoja, joita ajanpuutteen vuoksi tässä nyt ehkä ei voi erityisemmin huomioida. Mutta silloin turvattaisiin aito yksilön itsemääräämisoikeuden toteutuminen.

Risto Autio /kesk:

Arvoisa puhemies! Ed. Akaan-Penttilä niin sanotusti tyhjensi pajatson. Vaikea lisätä, mutta sanon kuitenkin muutaman asian. Kuten ed. Akaan-Penttilä totesi, tämän viikon tiistaina täällä eduskunnassa vieraili melko lailla tyytyväinen joukko kansalaisia, joista aika monet ovat täällä lehtereilläkin tänään, ja luovuttivat puhemiehelle, kuin myöskin eduskuntaryhmien edustajille, 35 000 henkilön allekirjoittaman adressin koskien vaikeavammaisten subjektiivista oikeutta saada apua.

Tämä Vammaisfoorumin Apua-työryhmä halusi viestittää eduskunnalle, että kaksikymmenvuotinen taistelu ei saa mennä hukkaan — ei enää näin viime metreillä. Ryhmä vetosi meihin, jotka siellä lähetystötilassa seisoimme, että äänestäkää tämä laki voimaan, vammaispalvelulain muutos ei liene enää poliittinen kysymys. Laki astuu voimaan 1.9.2009, jahka me painamme vihreää nappia mahdollisen äänestyksen koittaessa.

Tässä laissa on kaksi kohtaa, jotka pitää huomioida siitä keskusteltaessa. Kysehän ei ole nyt subjektiivisesta oikeudesta avustajaan, vaan subjektiivisesta oikeudesta apuun. Tämä käsite-ero luo sen valtavan euromääräisen eron mitä STM:n, Kuntaliiton ja vammaisjärjestöjen näkemyksissä on tullut esiin. Nyt laissa määritelty 2,192 miljoonaa euroa koskee ensi vuoden osalta vain neljää kuukautta, ja on siis vain valtion osuus tästä palvelusta. Kaikkiaan palveluun budjetoidaan ensi vuonna 6 miljoonaa euroa, vuonna 2010 summa on kolminkertainen ja seuraavana vuonna sitten nelinkertainen. Vammaisjärjestöjen mukaan summat ovat riittäviä. Heidän ainoa huolensa on palvelun käytännön toteutuminen. (Puhemies: 2 minuuttia!)

Vielä toistan tämän Vammaisfoorumin vetoomuksen ja itse vetoan kollegoihin, että äänestyksen tullessa tekisimme sen historiallisen yksimielisen äänestyspäätöksen.

Satu Taiveaho /sd:

Arvoisa puhemies! On hienoa, että lakiesitys vammaisten henkilökohtaisesta avusta on vihdoinkin käsittelyssämme. Tämä on erittäin tärkeä ja odotettu askel henkilökohtaisen avun saamisessa sitä tarvitseville vaikeavammaisille. Henkilökohtaisessa avussa on kyse ihmisen välttämättä tarvitsemasta avusta selvitäkseen arjessa, kuten peseytymis- ja asioimisavusta, sekä ihmisten itsenäisyydestä ja itsemääräämisoikeudesta, aivan kuten erinomaisella tavalla ed. Akaan-Penttilä edellä toi esiin. Tällä lailla on myös vahva kansan tuki. 35 000 ihmistä on allekirjoittanut Itsenäisyys vammaisille -adressin, jolla vaaditaan vammaisten henkilökohtaisen avun toteuttamista.

On hyvä, että pakollisimman päivittäisen avun sekä työn ja opiskelun osalta tulee apu järjestää välttämätöntä tarvetta vastaavana ja muihinkin toimiin, kuten sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja osallisuuteen, vähintään kymmenen tuntia kuukaudessa ensi vaiheessa ja vuoden 2011 jälkeen kolmekymmentä tuntia.

Viimeksi mainitut ovat erittäin tärkeitä osallisuuden vahvistamisessa sekä täysipainoisen elämän turvaamisen osalta. Olisi luonnollisesti ollut hienoa, että tuntimäärä oltaisiin heti saatu suuremmaksi tämänkin toiminnan osalta. Se on erittäin hyvä asia, että tämän avun piiriin tulee nyt myös laitoksissa asuvat sekä omaishoidon avulla hoivattavat. Tämä auttaa toivottavasti esimerkiksi kehitysvammaisia. Erittäin hyvää on myös se, että lakiin sisältyy kohta vammaisen henkilön palvelutarpeen selvittämisestä, palvelusuunnitelman laatimisesta ja siitä, että palveluja koskevan asian käsittelyn tulee olla viivytyksetöntä.

Lakiesitykseen sisältyy kuitenkin joitakin ongelmia ja kohtia, jotka tulee eduskuntakäsittelyn aikana huomioida. Ensimmäinen ja tärkein näistä on rahoitus. Laki tulee ehdottomasti toteuttaa, ja jotta se oikeasti toteutuisi kaikkialla, se vaatii riittävän rahoituksen. Tällä hetkellä monissa kunnissa on vaikeuksia saada nykylainkaan mahdollistamaa henkilökohtaista avustajaa edes välttämättömissä tilanteissa. Moni jää tällä hetkellä palvelun ulkopuolelle tai saa avustajatunteja tarpeeseensa nähden riittämättömästi. Näiden palveluiden saannin puolesta joutuu usein taistelemaan kohtuuttoman paljon.

70 kunnassa ei tällä hetkellä ole yhtään henkilökohtaista avustajaa käytössä. On hyvä, että nyt henkilökohtainen apu muuttuu subjektiiviseksi oikeudeksi, mikä vahvistaa kunnan velvollisuutta tarjota tarvittavaa palvelua. Toivon toden totta, että budjettikäsittelyn aikana oltaisiin tähän kohdennettavaa rahoitusta valmiita lisäämään. Yhteinen tahtohan meillä kaikilla on, että henkilökohtainen apu toteutuu riittävänä kaikille sitä tarvitseville.

Tällä hetkellä avun piirissä on noin 5 000 asiakasta ja kustannukset ovat vuositasolla noin 50 miljoonaa euroa. Nyt avun piiriin arvioidaan saatavan 5 000 asiakasta lisää. Aiemman arvion mukaan potentiaalisia avun tarvitsijoita olisi maassamme noin 15 000. Jotta avunsaajien määrä sekä riittävä tuntimäärä saataisiin turvattua, vaatii se hallituksen esittämää vuositasolla 6,51 miljoonan euron valtionosuutta enemmän resursseja. Pelkään, että kovin monen elämää ei ensi vuoden budjettiin sisältyvällä 2,14 miljoonalla eurolla päästä vielä auttamaan. Ja pelkään, että kunnat laitetaan tässä vaikeaan tilaan, arvioimaan vaikeavammaisuutta määrärahojen riittävyyden perusteella. Sen olen kuitenkin ilolla pistänyt merkille, että ministeri on ilmaissut mahdollisuuden lisätä rahoitusta jatkossa, mikäli se ei näytä riittävän. Tämä antaa uskoa siihen, että ihan aito tahto kaikilla on myös rahoituksen kuntoon laittamiseen.

Henkilökohtaisen avun toteuttaminen toki tuo usein säästöjä muista palveluista, kuten kotipalveluiden ja muiden vammaisille nykyisin suunnattujen järjestelyjen kustannusten laskun kautta. Suurin osahan vaikeavammaisista on tällä hetkellä jollakin muotoa palveluiden piirissä. On valitettavaa, että nämä kustannusarviot vaihtelevat kovin paljon ministeriön ja järjestöjen aiempien henkilökohtaista avustajaa koskevien laskelmien osalta sekä myös tämän uuden lain mukaisen järjestelmänkin käyttöönoton osalta. Kuntaliiton arviot, mutta myös yksittäisten kuntien, kuten Riihimäen, laskelmat kertovat aivan toista kieltä kuin hallituksen laskelmat. Kuten lain perusteluissakin todetaan, on todellista kuntasektorille aiheutuvaa kokonaiskustannusten määrää vaikea ennakoida luotettavasti esimerkiksi siitä, kuinka paljon on olemassa sellaista päivittäistä avun tarvetta, joka tällä hetkellä on kokonaan tai osittain tyydyttämättä.

Toinen asia, jonka haluan nostaa esiin lain käsittelyä varten on se, että vammaisille tulisi itselleen antaa mahdollisuus määritellä, miten apu toteutetaan. Nyt laissa on annettu kunnalle mahdollisuus määritellä, miten tämä apu vammaisille myönnetään, onko se nykyisen kaltainen avustajajärjestelmä, palvelusetelimalli vai ostopalvelu. Vammaisjärjestöt ovat vahvasti viestittäneet siitä, että kokevat kunnan määräysvallan tässä vääräksi. Haasteeksi voi myös syntyä avustajien ja apua tarjoavien ammattilaisten saaminen. Henkilökohtaisten avustajien asemaa tulisikin vahvistaa ja parantaa. Tällä hetkellä esimerkiksi avustajien vaihtuvuus on valitettavan yleistä, mikä vaikeuttaa omalta osaltaan vammaisten elämää.

Kehitysvammaisten lasten vanhempien huoli, jonka ministeri ansiokkaasti otti tässä esiin, tulee ottaa vakavasti. Ketään ei saa rajata näiden palveluiden ulkopuolelle, mutta uskon niin, että tämä laki sen sijaan parantaa vammaisten, myös niitten kehitysvammaisten, jotka laitoksissa joutuvat asumaan, myös heidän mahdollisuutta saada tätä apua esimerkiksi yhteiskuntaan osallisuuden vahvistamiseksi. Mutta tämä viesti, joka kehitysvammaisten lasten vanhemmilta on tullut, pitää ottaa vakavasti, ja se pitää käsitellä tämän lain käsittelyn yhteydessä niin, että tämä huoli ei pääse todentumaan.

Arvoisa puhemies! On voitto, että laki on nyt tässä. Viime kaudella 138 kansanedustajaa tuki henkilökohtaisen avustajan saamista ja eduskunta edellytti yksimielisesti, että hallituksen tulee se valmistella. Hienoa, että laki on nyt tässä. Siitä kiitos ministeri Risikolle. Vielä kun eduskunnassa saataisiin lain toteuttamiseen tarvittavat resurssit turvattua, sekä täsmennettyä muun muassa näitä edellä esiin tuomiani muutamia asioita, niin laki olisi upea. Toivottavasti näin käy, jotta voimme todella iloita vammaisten oikeuksien ja vammaisten aseman parantamisesta. Henkilökohtainen apu on toden totta ihmisoikeuskysymys. Kiitos tästä kuuluu vammaisjärjestöille, jotka ovat pitäneet asiaa esillä, jaksaneet taistella vuodesta toiseen tämän lain eteen.

Arvoisa puhemies! Kannatan myös ed. Akaan-Penttilän ehdotusta asian perustuslakivaliokunnan käsittelyyn lähettämiseksi.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Hieno homma todella, että tämä hallituksen esitys on nyt tässä. Puolitoista vuotta sitten hallitusneuvotteluissa sovittiin siitä, että näin tulee tapahtumaan, ja sovittiin, että vaiheittaisesti tätä uudistusta pyritään toteuttamaan. Sitä ennen oli käyty monenlaisia vaiheita täällä, lakialoitteita tehty ja kannatusta hankkeille saatu. Erinomainen asia, että ollaan nyt todella tässä tilanteessa. Täällä ovat ensin arvoisa ministeri ja sitten ed. Akaan-Penttilä erittäin hyvin kuvanneet sitä, mitä hallitus esittää, joten en siihen puutu sen enempää. Minulla ei ole siihen mitään täydennettävää.

Kiinnitän huomiota oikeastaan vain yhteen ainoaan asiaan, tai oikeastaan oli kaksi asiaa, joista toisen ed. Akaan-Penttilä jo toi esille, siis tämän 8 d §:n tarkennuksen. Ja ihan samalla tavalla 8 c §:ssä, jossa on henkilökohtaisesta avusta, on nyt semmoinen kiusallinen tilanne, johonka pitää kiinnittää huomiota. Arvoisa ministeri totesi esittelypuheenvuorossaan, että kehitysvammajärjestöistä on otettu asiassa yhteyttä, ja ministeri itse kuvasi niin kuin auki sitä, mitä tässä tarkoitetaan. Nyt jos ollaan oikein pihilistisen tarkkoja, niin hallituksen esityksen sivulla 28 oikean puoleisella palstalla 8 c §:ssä Henkilökohtainen apu -otsikon alla teksti sanoo nyt sen asian pikkuisen toisin. Jos edustajalla on tämä hallituksen esitys tässä edessä, se on se alin kappale, joka lähtee liikkeelle näin: "Henkilökohtaisen avun luonteeseen kuuluu se, että avun tarvitsijalla on voimavaroja määritellä avun sisältö ja toteutustapa. Jos avun ja avustamisen tarve perustuu pääosin hoivaan, hoitoon ja valvontaan, tulisi siihen vastata muulla tavoin kuin henkilökohtaisella avulla." Tämä on se kohta, joka nyt mättää.

Tämä on ehdottomasti nyt valiokunnassa käytävä erittäin tarkkaan läpi ja kirjoitettava se auki, koska nyt tämä on kehitysvammapuolella tulkittu sillä tavalla, että se eräällä tavalla diskriminoi huomattavan osan kehitysvammaisia ulkopuolelle. Me olemme oppineet vammaispalvelulaista, ei niinkään kehitysvammapuolelta mutta vammaispalvelulaista, sen, että jos laki kirjoitetaan niin kuin se aikoinaan kirjoitettiin — ja myöskin asetus — niin kun se kuntaan tulee, niin lukijoita löytyy, niin että sitten esimerkiksi näissä avustaja-asioissa on tilanne, että 70 kuntaa ei ole lukenut ollenkaan sitä pykälää niin, että semmoinen mahdollisuus on olemassakaan. Liekö nyt ollut sitten tarvettakaan, mutta todennäköisesti näissä kaikissa on ollut tarvetta.

Elikkä siis nyt, kun vihdoin tämä hallituksen esitys on tänne saatu, nämä kriittiset kohdat pitää kirjoittaa siihen henkeen kuin on kirjoitettu kehitysvammalaki, joka on subjektiivisia oikeuksia suosiva enemmän kuin vammaispalvelulaki. Ja kun tämä selvennys ja parannus saadaan aikaiseksi, sitten olemme tässä vaiheittaisessa prosessissa päässeet oikein hyvään vauhtiin. Kiitokset vielä kerran arvoisalle ministerille, että olette toteuttanut sitä, mitä hallitusneuvotteluissa sovittiin!

Katja Taimela /sd:

Arvoisa puhemies! Hyvät kollegat! Kuten hallituksen esityksen perusteluissa todetaan, tämän esityksen keskeisin uudistus on henkilökohtaisen avun saattaminen osaksi kunnan erityisen järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluvia vammaispalveluja. Henkilökohtaista apua koskeva lakiehdotus on osa laajempaa hallitusohjelmassa sovittua uudistusta, jossa vaiheittain yhdistetään vammaispalvelulaki ja kehitysvammalaki.

Kysymyksessä oleva uudistus tuo kunnille merkittävän taloudellisen lisämenoerän. Kuntien heikko yleinen talouden tilanne tällä hetkellä Suomessa on hyvin tiedossa ja tänäänkin täällä salissa muutamia kertoja todettu. Siksikin tuntuvien uudistusten mukana tulevat taloudelliset vaikutukset tulee ottaa huomioon etukäteen ja niille on varattava myös rahoitus.

Kansalaisten tasavertaisuus on palvelujen järjestämisessä tärkeä lähtökohta, ja siksi yhtenäinen rahoitus pitää turvata. Kuten tässä salissa hyvin tiedetään, vammaispalvelujen saatavuus vaihtelee suuresti kuntien välillä. Kunnat joutuvat painottamaan harkinnassaan liian usein taloudellisia näkökulmia inhimillisten puolien ja ihmisten tarpeiden jäädessä vähemmälle painoarvolle.

On äärimmäisen kannatettavaa, että vaikeavammaisille henkilöille saadaan nyt subjektiivinen oikeus henkilökohtaiseen apuun, josta yhtenä toteuttamistapana on mahdollisuus käyttää henkilökohtaista avustajaa. Hallituksen esityksen mukaan toteutettuna uudistus takaa asialle myös korkean prioriteettiarvon kunnallisessa päätöksenteossa.

Nyt kuitenkin, kun maksutaakka sysätään näin vahvasti kunnille, herää kysymys, mistä palveluista tähän kaivatut rahat otetaan. Todennäköisesti aivan yhtä tärkeistä kunnallisista peruspalveluista. Näin ollen uudistus ei paranna kunnallisten palvelujen kokonaisuutta, ja se saattaa jopa lisätä ongelmia kunnan jollain toisella palvelulohkolla. Elikkä tähän rahoitukseen kaipaan kyllä tänäänkin ministeri Risikolta jonkun näköisiä vastauksia.

Jouko Laxell /kok:

Arvoisa puhemies! Aluksi kiitän myös, kuten aiemmin jo muutamat, ministeri Risikkoa reippaasta ja toiminnallisesta työskentelystä.

Arvoisa puhemies! Vammaisten ihmisten oikeus osallistua ja elää tasavertaisena kansalaisena yhteiskunnassa ei toteudu riittävästi. Asenteista ja tietämättömyydestä johtuvaa syrjintää ja eriarvoiseen asemaan asettamista esiintyy työelämässä, yksityisyyteen ja koskemattomuuteen liittyvissä asioissa, koulutuksessa, elinympäristön rakenteissa sekä julkisissa ja yksityisissä vammaispalveluissakin. On myös alueellisia eroja lainsäädännön toteutuksessa vammaispalveluissa, työllisyysasioissa, koulutukseen, oppimiseen ja ympäristön esteettisyyteen liittyvissä asioissa.

Pakottavan lainsäädännön puute vaikeuttaa palveluiden saamista kunnissa. Osin syynä on tietysti kuntien erilaiset taloustilanteet. Pitkästä kasvukaudesta ja lisääntyvien valtionosuuksien ajasta huolimatta kunnat ovat velkaantuneita. Henkilökohtaista apua koskeva lakiehdotus on osa hallitusohjelmassa sovittua uudistusta, jossa vaiheittain yhdistetään vammaispalvelulaki ja kehitysvammalaki. Henkilökohtaiseen apuun on oikeutettu vaikeavammainen henkilö, joka tarvitsee välttämätöntä ja toistuvaa apua päivittäisissä toimissa kotona tai kodin ulkopuolella.

Arvoisa puhemies! Vammaisten palvelujen suunnitteluun kiinnitetään nyt enemmän huomiota. Lakiesityksessä on säännökset vammaisen henkilön palvelutarpeen selvittämisestä, palvelusuunnitelman laatimisesta sekä palveluja koskevan asian viivytyksettömästä käsittelystä. Palveluja ja tukitoimia koskevat päätökset on tehtävä viimeistään kolmen kuukauden kuluessa niitä koskevan hakemuksen tekemisestä. Päätöksenteon valmisteluun menevä aika kuulostaa uskomattoman pitkältä. Kuinka kauan sitten meneekään aikaa päätöksen toimeenpanoon?

Erittäin myönteistä on, että vammaisten palvelujen järjestämisessä on vaihtoehtoja. Vaihtoehtona on, että kunta korvaisi vaikeavammaiselle henkilökohtaisen avustajan, joka on työsuhteessa avustettavaan. Toisena vaihtoehtona on palveluseteli avustajapalvelun hankkimiseksi. Kolmas vaihtoehto on, että kunta järjestää palvelun ostopalveluna, omana palvelutuotantona tai yhteisenä palvelutuotantona muiden kuntien kanssa. Näin mahdollistetaan erilaisia palvelutuotantomarkkinoita, joissa toimivat kuntien lisäksi yritykset, järjestöt, säätiöt ja yksittäiset ammatti-ihmiset.

Hallituksen lakiesitys on valmisteltu esimerkillisesti yhteistyössä Vammaisfoorumin kanssa, joka edustaa 27:ää valtakunnallista vammaisjärjestöä. Vammaisfoorumi tukeekin lakiesitystä. Erityinen kiitos tästä kuuluu peruspalveluministeri Risikolle

Arvoisa puhemies! Lopuksi kannatan ed. Akaan-Penttilän esitystä perustuslakivaliokuntaan lähettämisestä.

Oiva Kaltiokumpu /kesk:

Arvoisa puhemies! On erityisen hyvä, että hallituksen ohjelmaan saatiin vaikeavammaisia koskevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistaminen. Inhimillisesti ottaen on erityisen tärkeää, että kaikki ihmiset ovat samanlaisessa, tasavertaisessa asemassa. Tähän saakka vaikeavammaiset eivät ole sitä oikeutta saaneet. Kun olen eri yhteyksissä toiminut vaikeavammaisten asioiden käsittelyn eri vaiheissa, ja kun saan nyt CP-Liiton valtakunnallisen kokouksen puheenjohtajanakin toimia ihan muutaman ajan kuluttua, niin erityisen paljon lämmittää mieltäni, että tämä laki on saatu tänne eduskunnan käsittelyyn.

Erityisen tärkeää tässä on myöskin se, että tässä on asetettu selvät aikarajat, että palvelujen ja tukitoimien tarpeen selvittäminen on aloitettava viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä sen jälkeen, kun vammainen henkilö tai häntä edustava henkilö on tästä asiasta ottanut yhteyttä, toisaalta se, että viranomaisten on tehtävä palvelusuunnitelma ja se on tarkistettava määräajoin. Sekin on tärkeää, että tänne on laitettu tämä päätös, että ilman aiheetonta viivästystä kolmen kuukauden kuluessa hakemuksesta on tehtävä jo päätös. Mehän tiedämme, että nyt voimassa olevassa laissa on määrättyjä velvoitteita, mutta me myös tiedämme, että näissä on ollut isoja puutteita kuntien toimintaa toteutettaessa.

Henkilökohtainen apuhan on myöskin määritelty. Päivittäisissä toimissa, työssä ja opiskelussa, harrastuksissa, yhteiskunnallisessa osallistumisessa tai sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämisessä tarvittavaan henkilökohtaiseen apuun tämä laki vastaa. Sen lisäksi on huomattava, että tässä selvityksessä ja päätöksessä on otettava huomioon vaikeavammaisen oma mielipide, toivomukset ja sitten yksilöllisyys eli yksilön avun tarve ja jopa elämäntilanne kokonaisuudessaan. Nämä ovat hyviä asioita. Ne ovat nimenomaan vaikeavammaisen omista tarpeista lähteviä velvoitteita, joita viranomaisten tulee noudattaa.

Sitten tässä on erilaisia vaihtoehtoja, järjestääkö kunta, annetaanko palveluseteli, hankitaanko ulkopuolelta palveluntarjoajalta vai mistä se apu, mutta se on hankittava. Sen sijaan tässä määräaikaisuudessa, millä tavalla tätä palvelua tulee järjestää, voi tulla ongelmia nimenomaan siinä, että pahimmassa tapauksessa kunnat voivat lähteä tulkitsemaan tätä sillä tavalla, että se ei välttämättä toteudukaan, niin kuin on ollut tarkoitus. Tässähän on niin, että 1. päivään tammikuuta 2011 mennessä vaikeavammaiselle henkilölle on järjestettävä henkilökohtaista apua vähintään 10 tuntia kuukaudessa ja sen jälkeenhän tulisi sitten tämä laajempi velvoite. Täytyy toivoa, että nyt lokakuussa valittavat kunnanvaltuustot ymmärtävät tämän asian ja valtuutetut ymmärtävät tämän asian laittaa kunnissa kuntoon, koska vuoden 2009 budjetissa valtionosuuksinahan osoitetaan tämän asian hoitamiseksi vielä valtion erityistä rahoitusta.

On erittäin tärkeää, että tämä laki on täällä eduskunnassa, niin kuin aikaisemmin totesin. Erityisen tärkeää on se, että Suomi sivistysvaltiona haluaa huolehtia kaikista ihmisistä, erityisesti niistä vähempiosaisista, jotka syystä tai syyttään ovat huonommassa asemassa selviytyä tässä yhteiskunnassa.

Håkan Nordman /r:

Arvoisa puhemies, ärade talman! Förbättringarna i handikappservicelagen är välkomna efter flera års beredning. Samtidigt uppfylls en gammal målsättning om samordning med specialomsorgslagen, som i fortsättningen är sekundär i förhållande till handikappservicelagen. Utgångspunkten för handikappolitiken ska vara att alla människor är lika värda. Mänskliga rättigheter och icke-diskriminering ska garanteras.

Vammaisille on tarjottava paremmat mahdollisuudet normaaliin, itsenäiseen elämään. Sitä korostetaan hallitusohjelmassa, ja tässä laissa on nimenomaan kyse vaikeavammaisista.

Det här synsättet innebär, att handikappolitiken är en uppgift för alla sektorer, inte enbart för social- och hälsovården och den fysiska planeringen. De funktionshindrade ska beredas möjligheter till utbildning, arbete, en aktiv fritid och samhällsengagemang utanför hemmet, allt efter eget behov och egen förmåga.

Kunnat ovat vastuussa asukkaistaan. Tämä koskee myös vammaisia. Koska tästä aiheutuu tiettyjä kustannuksia, valtion tulee vastata merkittävästä osasta vammaislainsäädännön aiheuttamista kustannuksista. Lain tavoitteiden toteuttaminen on välttämätöntä kaikissa kunnissa. Budjetin riittämätön määräraha ei annakaan kunnalle oikeutta tinkiä vammaisten lakisääteisistä oikeuksista.

Men erfarenheterna visar att personer med likadana funktionshinder får olika behandling beroende på var de bor. Orsakerna kan vara flera, bristande kunskap och erfarenhet, oförståelse och ekonomiska svårigheter i kommunen. Men så får det inte vara, bestämmelserna ska följas överallt.

Kotikaupungissani Vaasassa olemme tänä syksynä palkanneet vammaisasiamiehen, jonka tehtävänä on muun muassa tiedottaa vammaisten erityistarpeista, havaituista epäkohdista ja kehittämisen tarpeista. Vammaisasiamiehen pitää toimia edunvalvojana myös vammaispalvelulain toteuttamisessa.

Täällä eduskunnassa olen toistanut aloitteeni vammaisasiamiehen perustamisesta. Asiamiehen asema ja rooli vastaisivat lapsiasiavaltuutetun toimintaa lasten puolesta. Hänen pitää turvata vammaisten oikeuksia ja pitää näiden puolta.

De nya villkoren för personlig assistans kommer att betyda nya möjligheter för många gravt handikappade, personer med svåra funktionshinder att bestämma över sitt eget liv. Och det är viktigt att de funktionshindrades självbestämmanderätt beaktas också när det gäller sättet att ordna den här servicen. Det finns risk för att det sker på kommunernas villkor och ordnas helt enkelt efter kommunens egna önskemål mera än enligt den handikappade personens egna önskemål.

Det är värt att notera att assistans bara för fritiden, samhälleligt engagemang och sociala kontakter begränsas enligt det här förslaget, först till 10 timmar i veckan och från och med 2011 till 30 timmar. Men i fråga om dagliga sysslor, arbete och utbildning ska behovet avgöra antalet timmar. Med den här lagen blir serviceplanen viktigare och beslutet om service skall tas utan obefogat dröjsmål.

Oletan soveltamisen muodostuvan sittenkin melko hankalaksi kunnissa. Ajattelen päätöksiä, jotka koskevat subjektiivista oikeutta ja avustustuntien määrää ynnä muuta. Ihmisten oikein ja oikeudenmukaisesti kohteleminen on erinomaisen tärkeää.

Det finns fortfarande olika uppfattningar om kostnaderna, som knappast kommer att stiga så mycket som Kommunförbundet uppskattar. Blickarna riktas mot tredje sektorn och den kunskap och de resurser som finns på det hållet för arbete bland personer med funktionshinder och för verkställande av den här lagen.

Lopuksi haluan korostaa ruotsinkielisten palvelujen merkitystä ruotsia äidinkielenään puhuville vammaisille, koska he ovat vähemmistönä vähemmistössä.

Till slut önskar jag betona att service på svenska är viktigt för personer med funktionshinder som har svenska som modersmål, eftersom de är minoriteter i minoriteten.

On myös syytä muuttaa ruotsinkielinen termi "handikappad" termiksi "funktionshindrad" Ruotsin käsitteen mukaisesti.

Bland svenskspråkiga talar vi mera om personer med funktionshinder än personer med handikapp, och det är en benämning som i fortsättningen bör ändras i vår lagstiftning.

Leena Harkimo /kok:

Arvoisa puhemies! Kauan odotettu hallituksen esitys vammaispalvelulain muutokseksi on erinomainen asia. Tällä lisätään ja tuetaan vammaisen henkilön itsemääräämisoikeutta ja oikeutta yksilöllisiin valintoihin omassa elämässään. Henkilökohtaisella avulla madalletaan myös niitä moninaisia arjen kynnyksiä, vaikkapa saavuttaa se lähiliikuntapaikka niin tuiki tärkeässä asiassa kuin liikunta. Madalletaan myös kynnystä osallistua ja saavuttaa paremmin yhteiskunta vammaisuudesta huolimatta.

Esityksestä on toden totta kuitenkin tehty tulkintoja, joiden mukaan kehitysvammaiset ja erityisesti esimerkiksi juuri kehitysvammaiset lapset ikään kuin sulkeutuisivat tämän lain ulkopuolelle. Tähän muun muassa ed. Pulliainen omassa puheenvuorossaan tarttui, kuten myös ed. Taiveaho. Ministeri Risikko tätä tulkintaa hieman avasi omassa puheenvuorossaan ja tyrmäsi tämän tulkinnan. Kannan itse kuitenkin hieman huolta siitä. Esityksellähän ei ole käsittääkseni tarkoitusta sulkea todellakaan mitään ryhmää lain soveltamisen ulkopuolelle, joten toivon, että tämän hallituksen esityksen käsittelyssä tämä asia nousee vakavasti esiin ja se todella käydään läpi niin, että näin ei pääse käymään.

Arvoisa puhemies! Kannatan myös ed. Akaan-Penttilän aiemmin esiin nostamaa asiaa, eli hallituksen esitys tulee mielestäni saattaa myös perustuslakivaliokunnan käsittelyyn.

Erkki Virtanen /vas:

Arvoisa puhemies! Olen yksi niistä 138 edustajasta, jotka viime kaudella allekirjoittivat tämän aloitteen, johon ed. Akaan-Penttilä on jo täällä viitannut. Olen myöskin yksi niistä kuudesta viime kauden sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenestä yhdessä ministeri Risikon ja ed. Akaan-Penttilän kanssa, jotka vammaisselontekoon tekivät vastalauseen, jossa vaadimme, että vaikeavammaisten henkilökohtainen avustaja pitää saada subjektiiviseksi oikeudeksi.

Minäkin kiitän ministeri Risikkoa siitä, että hän on ymmärtänyt 138 edustajan tarkoittavan normi- eikä informaatio-ohjausta tässä asiassa. Mutta minua hiukan huolestuttaa — siis totta kai pitää nyt ymmärtää niin, että tämä on nyt sitten normiohjausta myöskin tässä asiassa kunnille, joille tämä järjestämisvelvollisuus tulee — pikkuisen siltä pohjalta, mitä täällä on sanottu näistä ongelmista, ja itsekin katson, että niihin pitää valiokuntakäsittelyssä puuttua. Mutta suuri ongelma on tietenkin kysymys rahasta. Pikkuisen epäilen tätä nyt budjettiin varattua 2:ta miljoonaa euroa — tai eihän sinne ole mitään varattu, se on valtionosuusteksteissä. Mutta siellä on myöskin 374 miljoonan euron veronkevennysten kompensaatio- ja indeksitarkistukset, ja 2 miljoonaa euroa on vain maininta. Sitten kunnat tulkitsevat, kuten tulkitsevat, ja siksi olen huolissani.

Mutta yksi asia, johon haluan kiinnittää huomiota, on se, että nyt näitten avustajien — vaikka tässä nyt avusta pääasiassa puhutaankin — työsuhteen ehtoihin kiinnitettäisiin riittävästi huomiota myöskin tätä lakia täällä nyt käsiteltäessä, ja siksi esitän, että (Puhemies: 2 minuuttia!) tämä laki lähetettäisiin lausunnolle myöskin työ- ja tasa-arvoasiainvaliokuntaan.

Anneli Kiljunen /sd:

Arvoisa herra puhemies! Nyt käsittelyssämme on pitkään odotettu ja toivottu esitys vammaisten henkilökohtaisen avunsaannin parantamiseksi. Tässä yhteydessä haluan kiittää ministeri Risikkoa, että hän on määrätietoisesti ajanut tämän lain säätämistä ja vammaisten ihmisoikeuksien parantamista eteenpäin.

Kuten hallituksen esityksen johdannossa todetaan, jo edellisen hallituksen ohjelmaan sisältyi kirjaus vaikeavammaisten ihmisten henkilökohtaisen avustajajärjestelmän ja tulkkipalvelujen kehittämisestä sekä kehitysvamma- ja vammaispalvelujen yhteensovittamisesta. Lakien yhteensovittaminen aloitettiin viime kaudella, mutta kokonaisuudistusta jouduttiin lykkäämään sekä siitä syystä, että lakien yhteensovittaminen osoittautui odotettua vaikeammaksi, kuin myös siksi, että uudistukseen ei ollut riittävästi resursseja. Viime kaudella kuitenkin tehtiin uudistuksia, kuten parannettiin tulkkipalveluita ja laajennettiin päivätoimintaa. Lisäksi sosiaalisia yrityksiä kehitettiin vammaisten työllistymisedellytysten parantamiseksi.

Vammaispalvelulain muutoksen yhteydessä syksyllä 2006 samoin kuin aiemmin annetun vammaispoliittisen selonteon käsittelyn yhteydessä eduskunnassa nousi esiin vahva yhteinen tahto kehittää henkilökohtaista avustajajärjestelmää. Tuolloin eduskunta edellytti henkilökohtaisen avustajapalvelun kehittämistä ja sen rahoituksen uudistamista. Onkin ilahduttavaa, että uudistuksen toinen vaihe on nyt käsittelyssämme. Kysymyksessä on siis lain osittaisuudistus, jonka ensisijainen tarkoitus on vahvistaa vaikeavammaisten henkilöiden mahdollisuutta saada henkilökohtaista apua siten, että se kuuluu kunnan erityisen järjestämisvelvollisuuden piiriin, toisin sanoen vaikeavammaiset henkilöt saavat tietyin rajauksin subjektiivisen oikeuden henkilökohtaiseen apuun.

Arvoisa puhemies! Palvelun järjestämistavat ovat puhuttaneet paljon vammaisjärjestöjä. Esityksen mukaan avustaja voisi olla nykyiseen tapaan työsuhteessa avustettavaan, mutta palvelua voitaisiin hankkia myös palvelusetelillä ja kolmantena vaihtoehtona kunta voisi järjestää avun samoin kuin muitakin sosiaalipalveluja. Koska henkilökohtaisen avun tarkoitus on tukea vaikeavammaisen henkilön itsenäistä elämää, on tärkeää, että avustettava kykenee itse määrittelemään tarvitsemansa avun sisällön ja toteuttamistavan. Lakiuudistuksen keskeinen tavoite on vammaisen ihmisen itsemääräämisoikeus. Se tulisi varmistaa jokaisen toimintavaihtoehdon osalta. Nyt on nähty pelkona ja osittain myös ongelmana, että itsemääräämisoikeus kaventuisi, kun kunta voi toimia palvelun järjestäjänä.

Henkilökohtaisesti ymmärrän hyvin eri vammaisjärjestöjen pelon, sillä vammaispalveluja järjestetään nykyisen lain mukaan niin kirjavasti eri puolilla Suomea, ettei vammainen voi varmasti luottaa siihen, että hänen näkemyksensä tulee kuulluksi omien palvelujen osalta. Tämän lain osalta henkilökohtaisen avustajan ja vammaisen välinen suhde on erittäin tärkeä. Vammaisen pitää luottaa avustajaan. Avustaja lukee henkilön postit, käy lompakolla, vastaa puhelimeen, auttaa hygieniassa, ruokailussa. Aivan kuten on ilmaistu, avustaja tulee iholle, koskettaa. Vammainen jakaa lähes kaiken henkilökohtaisen elämänsä avustajan kanssa. Tästä syystä on erittäin tärkeää, että vammainen voi itse vaikuttaa siihen, miten hän saa henkilökohtaista apua ja kuka sitä mahdollisesti hänelle suorittaa.

Olen kantanut myös suurta huolta omaishoitajien tulkinnasta, saavatko omaishoitajat henkilökohtaista apua. Mielestäni on erittäin tärkeää, ettei laki sulje pois omaishoitajia. Moni omaishoitaja ja hoidettava tarvitsevat myös tukea arjen selviytymiseen. Henkilökohtainen apu auttaisi omaishoitajuutta hyvällä tavalla arjen selviytymisessä ja jaksamisessa esimerkiksi vammaisten lasten kohdalla. Vanhemmat voisivat suunnitella arkeaan ja sen sujuvuutta tai pitää lain sallimat vapaapäivät, jos he voisivat luottaa, että lasta hoitaa tuttu henkilökohtainen avustaja. Tämä tukisi myös omaishoitajien jaksamista monellakin eri tavalla.

Myönteistä laissa on se, ettei henkilökohtainen apu ole sidottu ainoastaan kotiin. Laissa on mainittu päivittäiset välittömät toimet, joihin kuuluvat esimerkiksi myös työ ja opinnot. Kyse on laaja-alaisemmasta tarpeesta. Laki mahdollistaa myös perustoimien lisäksi muut toimet ja harrastukset, joita ei tule sitoa välttämättömiin tarpeisiin. Nämä on ehdottomasti pidettävä erillään. Vammaisille ihmisille tulee antaa yhtäläiset oikeudet sosiaaliseen elämään ja vapaa-aikaan kuten meillä muillakin.

Harrastus- ja muuhun toimintaan vammainen voi käyttää vähintään 10 tuntia vuonna 2009 ja vähintään 30 tuntia vuonna 2011 kuukausittain. Tärkeää on, ettei minimistä tule maksimia, kuten se herkästi kunnissa tulkitaan.

Arvoisa puhemies! Esityksessä todetaan, että kunnille annetaan tämä uusi lakisääteinen velvollisuus poikkeuksellisesti, koska katsotaan, että vaikeavammaisten ihmisten ihmisarvon toteutumisen kannalta on kyse ensiarvoisen tärkeästä palvelusta. Näin on. Meidän pitää ymmärtää, että tässä puhutaan viime kädessä ihmisoikeuksista. Vammaisten ihmisten oikeuksien toteutumisen kannalta on keskeistä, että he voivat osallistua yhteiskunnan toimintoihin yhdenvertaisesti muiden kansalaisten kanssa.

Kuitenkin keskeinen huolenaiheeni on resurssien riittävyys. Esityksen mukaan se joudutaan tässä vaiheessa tekemään huomattavasti rajatumpana kuin vammaisjärjestöt ovat tavoitelleet ja mihin aikaisemman valmistelun yhteydessä on pyritty. Muistamme viime kaudelta, että puhuimme jopa 400 miljoonan euron kustannuksista. Jossakin vaiheessa saimme ministeriöstä arvion, että välttämättömimmän avun turvaaminen maksaisi noin 210 miljoonaa euroa vuodessa. Nyt hallitus esittää ensi vuodelle runsasta 2:ta miljoonaa euroa ja jatkossa noin 6:ta miljoonaa euroa valtionosuuksien kautta. Käytännössä se kattaa kuluista kolmasosan ja loppu jää kuntien maksettavaksi. Rahoitus on riittämätön tarpeisiin nähden. Maassamme on tällä hetkellä noin 70 kuntaa, jotka eivät tälläkään hetkellä ole mahdollistaneet lainkaan vaikeavammaisille henkilökohtaista avustajaa. Tällä hetkellä henkilökohtaista avustajaa käyttää noin 5 000 ihmistä ja kokonaiskustannukset ovat noin 50 miljoonaa euroa. On arvioitu, että henkilökohtaisen avustajajärjestelmän pariin tulee noin 15 000 vammaista. Jos avun piiriin tulevat nämä 10 000 ihmistä lisää, on selvää, että hallituksen rahallinen satsaus on liian pieni. Tiedän, että tämä on lähtölaukaus tälle tärkeälle asialle, tiedän, että tilannetta seurataan ja rahoitustilannetta arvioidaan jatkossa. Esityksen mukaan sen aiheuttamien kustannusten todellista määrää on vaikea ennakoida täysin luotettavasti, koska niihin vaikuttaa olennaisesti se, miten lain tulkinnanvaraisia säännöksiä tullaan soveltamaan.

En ota tässä vaiheessa kantaa niihin uhkakuviin, joita lain tulkinnan osalta jotkut vammaisryhmät ovat jo ehtineet esittää. Uskon, että kuulemme näistä asioista vielä paljon tarkemmin valiokuntakäsittelyn yhteydessä. Tässä vaiheessa on kuitenkin syytä korostaa, että yhdenmukaista soveltamista varten tarvitaan huolellisesti valmistellut suositukset, muuten joudumme peruskysymysten eli ihmisoikeuksien ja tasa-arvon kannalta ojasta allikkoon.

Arvoisa puhemies! Vielä yksi tärkeä asia. Henkilökohtaisten avustajien työmarkkina-asema on osittain epäselvä. Nyt kun järjestelmää näin mittavasti laajennetaan, on tärkeää, että sekä työnantajien että työntekijöiden kannalta työsuhteen ehdoista säädetään aiempaa tarkemmin. Alalta puuttuvat kokonaan yhteiset työehtosopimukset, mikä on aiheuttanut sen, että jokaisessa kunnassa on jokin oma sovellus avustajien työehdoista. Lisäksi sosiaali- ja terveysministeriö ja vammaisjärjestöt ovat tahoillaan tehneet ohjeita siitä, miten työsuhteissa tulisi toimia. Kenttä on todella kirjava. Arjen kysymysten ja ongelmien esimerkkeinä mainittakoon, että tällä hetkellä avustajien vuorotyölisät, vuosilomat ja sairausajan palkat ja sijaistukset ovat monille epäselviä. (Puhemies: 10 minuuttia!) Avustajien asema ei ole myöskään turvattu lomauttamistarpeen sattuessa. Lomautuksia sattuu, jos vammainen henkilö joutuu laitoshoitoon tai kuntoutusjaksolle. Myös palkkaus vaihtelee huomattavasti. Tällä hetkellä useat vammaiset henkilöt ovat työnantajina järjestäytyneet Heta-liittoon ja monet avustajat Julkisten ja hyvinvointialojen liittoon. Nämä liitot ovat tehneet hyvää yhteistyötä saadakseen toimivuutta ja selkeyttä työsuhteisiin ja paremmat ehdot alalle.

Avustajan työ on erittäin arvokasta työtä, se on myös vaihtelevaa ja vaativaa riippuen vammaisen ihmisen tarpeista. Jatkossa on entistä tärkeämpää satsata myös avustajien koulutukseen. Pelkät eettiset ohjeet eivät aina riitä vaativan, ihmisläheisen työn tekemiseen. On myös muistettava, että jotkut avustajat tekevät työssään vaativia hoidollisia toimenpiteitä, vaikka laissa todetaan, ettei avustajatyöhön kuulukaan ensisijaisesti hoidolliset työt. Avustajien ammattitaitoa on varmasti vahvistettava sekä selvitettävä, minkälaista koulutusta he tähän vaativaan työhön tarvitsisivat. Avustajan ammatti on oikea, vaikea ja vastuullinen työ, josta tulee maksaa kunnollista palkkaa. Nämä tavoitteet eivät ole, eivätkä saa olla, ristiriidassa lain kehittämisen ja vaikeavammaisten oikeuksien takaamisen kanssa.

Kysynkin ministeri Risikolta hänen mielipidettään siitä, olisiko tämä lainsäädäntö nimenomaan henkilökohtaisten avustajien työmarkkina-aseman ja oikeuksien epäselvyyksien takia hyvä viedä työelämä- ja tasa-arvovaliokuntaan.

Rakel Hiltunen /sd:

Arvoisa puhemies! Tämän lakiesityksen myötä, ja kun eduskunta lain hyväksyy, Suomi vahventuu sivistysvaltiona. Kuten täällä olemme jo moneen kertaan kuulleet, niin viimeiset 20 vuotta tämä vammaisen ihmisen tasavertainen oikeus toteuttaa omaa elämäänsä on ollut vammaisjärjestöjen ja monen muun edistyksellisen tahon vaatimuksena. Ed. Akaan-Penttilä muisteli, että vammaisjärjestöt ovat yhdessä jo 13 vuotta sitten asettaneet tämän yhden asian keskeisimmäksi yhteiseksi vaatimukseksi.

On hienoa, että tänä iltana voimme saattaa eduskunnan käsittelyyn tämän lakiehdotuksen ministeri Risikon esittelyn pohjalta. Tässä lakiehdotuksessa jo näkyy, että se on valmisteltu laajassa yhteistyössä asianomaisten kanssa eli vammaisia edustavien järjestöjen kanssa. Siinä puhuu myös se toteutus ja inhimillinen kieli, ja siinä nostetaan esiin yhden ihmisen elämä ja hänen oikeutensa, ja laki antaa myös mahdollisuudet hyvään käytännön toteutukseen.

Arvoisa puhemies! Nyt sitten kuitenkin tässä keskustelussa on tullut esille näitä lainsäädännöllisiä tulkintakysymyksiä, joihinka vielä kaivattaisiin selkeyttä. Ed. Akaan-Penttilä ehdotti, että tämä viedään käsittelyyn perustuslakivaliokunnan lausuntoa varten myös, ja siihen on tullut kannatusta. Minä toivon, arvoisa puhemies, että meillä löytyisi sopiva muodollinen tapa hoitaa tämä asia, niin kuin täällä on toivottu. Ymmärsin, että ministeri Risikko näkee, että kun näin hyvää työtä on tehty, niin tehdään nyt eduskunnassa työ viimeisen päälle hyvin.

Haluan siihen liittyen evästää sosiaali- ja terveysvaliokuntaa. Tänä iltana olemme kuulleet, että puitelailla ja tällaisella ohjauksella, informaatio-ohjauksella, eivät asiat hoidu. Ja senpä vuoksi koko sosiaalipoliittisessa lainsäädännössä olemme nyt ehkä tämän lain käsittelyn myötä panemassa pisteen iin päälle. Suomi tarvitsee tämän lain. Arvelen, että mennään pitkälle tulevaisuuteen, että mitään muuta näin vakavaa lakimuutostarvetta ei sosiaali- ja terveyspolitiikassa tule. Meillä on hyvä perustuslaki, syrjimättömyyskielto ja vaatimus ihmisen perusoikeuksien toteutumiseen, ja se on lähtökohta, mutta se ei ole toiminut, kuten täällä olemme nyt kuulleet.

Kuntien talous on ehkä tiukentumassa yleisen talouskehityksen kriisiytymisen vuoksi. Niinpä minä kyllä toivon, että valiokunta kuulee nyt hyvin tarkasti asiantuntijoita myös näistä kustannusvaikutuksista, niin että me saamme sitten vuoden kuluttua viimeistään tänne eduskuntaan realistisen käsittelyn vuoden 2010 budjettia varten. Kunnille ei voi antaa lisärasitteita, ja on aina pelko, että jos kunnat eivät saa valtionosuutta mukaan tähän toteutukseen, niin mennään sen minimin pohjalta eikä sen pohjalta, mitä apua ihmiset tarvitsevat.

Täällä nousi esille myös tämä avustajien rekrytointi- ja koulutuskysymys. Vammaisjärjestöillä on ollut Sentteri-projekti, jonka kokemuksia varmasti on hyvä hyödyntää. Mutta toivon, että jos tämä ei menisikään juhlallisesti työ- ja tasa-arvovaliokuntaan, niin myös tässä avustajien ammatillisissa ja työoikeudellisissa kysymyksissä sosiaali- ja terveysvaliokunta paneutuu asioihin.

Arvoisa puhemies! Vielä yhden asian haluan sanoa ihan sydämeni pohjasta: On hienoa, että nämä palvelut, joilla tämä tasavertaisuus vammaisille taataan, ovat todella maksuttomia, niin kuin ovat kaikille ihmisille nämä peruspalvelut; nyt se sama oikeus toteutuu.

Olen katsonut, että esimerkiksi Helsingissä on 40 000 ihmistä, joiden tulo tai eläke on pienempi kuin 1 000 euroa. Ajattelin, että monet vammaiset ihmiset, joilla on ollut puutteelliset kouluttautumis- ja työnsaantimahdollisuudet, kuuluvat tähän vähävaraisten köyhien ihmisten luokkaan. Ja vaikka tämä laki nyt sen välttämättömän avun tuo, niin kunnille kyllä jää haasteita. Suurin haaste henkilökohtaisen avun lisäksi on se, että ihmisillä pitää olla tasavertainen oikeus myös liikkumiseen.

Arvoisa puhemies! Olemme hyvällä edistyksen tiellä tämän lain voimaantulon hyväksyessämme aikanaan.

Anni Sinnemäki /vihr:

Arvoisa puhemies! Vammaisen oikeus henkilökohtaiseen apuun ja sitä kautta mahdollisuus elää normaalia ihmisen elämää on ihmisoikeuskysymys. Tämän lain myötä olemme siis ratkomassa yhtä suomalaisen yhteiskunnan polttavimmista ihmisoikeusongelmista.

Vihreä eduskuntaryhmä on tyytyväinen siihen, että tämä uudistus kirjattiin nykyisen hallituksen ohjelmaan. Haluan myös kiittää monien muiden tavoin ministeri Risikkoa tästä valmistelusta, siitä työotteesta, jolla tätä lakia on tehty yhdessä tämän lain arjen soveltajien kanssa, yhdessä järjestöjen kanssa. Myös haluan kiittää ministeri Risikkoa siitä, että hän on hyvin päättäväisesti seisonut tämän lain takana niissäkin vaiheissa, joissa ehkä jonkinlaista vastatuulta on ollut näkyvissä, koska niitäkin vaiheita on ollut.

Tässä keskustelussa on mielestäni hyvin tuotu esiin niitä kysymyksiä, tarkennuksia ja mahdollisia tulkintoja, jotka kuuluvat kaikki niihin asioihin, joista mielestäni sosiaali- ja terveysvaliokunnan on käsittelyn yhteydessä kuultava, ja uskon, että valiokunnassa näihin asioihin tullaan perehtymään. Myös tähän lakiin liittyvä rahoitus ja rahoitustarve on yksi niistä asioista, joita valiokunnassa tullaan varmasti käsittelemään. Lähtökohtaisesti minulla on kuitenkin syytä luottaa sosiaali- ja terveysministeriön laskelmiin, ja toisaalta myös asenteena se on tietenkin hyvä, että ...

Arvoisa puhemies! Ehkä hieman epätarkkaa arviointia minulta. — Eli lähtökohtaisesti minulla on luottamus sosiaali- ja terveysministeriön antamiin laskelmiin. Toisaalta pidän terveenä myös sitä asennetta, että on tärkeää säätää tämä laki nimenomaan lainsäädäntönä ja normia ohjaavana lakina sellaiseksi kuin se todella eduskunnassa halutaan, ja sen jälkeen kustannuksia on tietenkin mahdollisuus selvittää, ja huolehtia, että myös kustannukset katetaan.

Mutta lähden itse siitä, että tässä yhteydessä käsittelemme ensisijaisesti lain sisällön, ja tietenkin siinä yhteydessä sitten arvioimme näitä kustannuksia. Muuten tässä keskustelussa on varmaan tullut ilmi tärkeimpiä asioita, ja koska itse olen valiokunnan jäsen, niin pääsen tähän vielä jatkossakin perehtymään.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Kysymyksessä ovat todellakin ihmisoikeuskysymykset erittäin syvällisellä tavalla. Tässä salissa ei ole yhtään sellaista, joka ei olisi vammainen jollakin tavalla. Toisinpäin: Ei ole missään ketään, joka on aivan terve, (Ed. Erkki Virtanen: Huonosti tutkittu!) se valioyksilö, joka on just niin kuin pitää, myös fyysisesti, henkisestä puolesta puhumattakaan. Mutta tämä on ihan vakava näkökulma, koska meidän perustuslakimme lähtee siitä, että niiden ihmisten kohdalla, joidenka vammaisuus estää heidän toimeentuloaan tavanomaisessa elämässä, meidän lainsäädäntömme pitäisi estää näiden kynnysten olemassaolo ja pitäisi poistaa tämä esteisyys.

Nyt tässä on annettu varmasti ihan aiheesta kiitos ministeri Risikolle, ja yhdyn tietysti niihin kiitoksiin. On hyvä, että meillä on aktiivinen ministeri. Samalla kiitos myös niille, jotka ovat aikaisempien vaalikausien aikana ajaneet tätä asiaa. Uskon — jos oikein muistan — että ed. Akaan-Penttilä oli se, joka keräsi ne 138 nimeä silloin lakialoitteen taakse, ja uskon myöskin, että ed. Erkki Pulliainen on ollut aktiivinen silloin, kun on tätä hallitusohjelmaa tehty. Kuitenkaan meillä ei varmasti ole syytä sellaiseen euforiaan, että kaikki ongelmat olisi ratkaistu, kun tämä hallituksen esitys tulee lainvoimaiseksi. Vastuksia ja haasteita jää jäljelle senkin jälkeen. Talous on varmasti yksi niistä. Ne tuuletukset, mitä ministeri Risikko esitti, varmaan tällä erää ovat ihan paikallaan, mutta niiden tuuletusten lisäksi vaaditaan sitten talouspäätöksiä, että pystyisimme jatkossa olemaan tyytyväisiä. Maassa tullaan kuitenkin tätä lakia soveltamaan edelleenkin niin, että kaikkien kuntien kohdalla ei välttämättä tapahdu lain soveltaminen yhtä jalkaa niiden ajatusten kanssa, mitkä ovat esityksessä luettavissa.

Tämä ikääntymiseen liittyvä kysymys tuli ministerin alkupuheenvuorossa vahvasti esille. Oma käsitykseni tästä on siis se, että myöskin ikääntynyt vammainen on tämän henkilökohtaisen avun piirissä. Silloin se vammautuminen voi olla vaikkapa sokeutumista, se voi olla niin sanottu retina-ablaatio eli verkkokalvon irtoaminen. Se ei ole ikään liittyvä kysymys suoranaisesti, tietysti ikääntyminen edesauttaa sitä. Mutta tästä meillä on paljonkin kokemuksia, että tällaiset ihmiset nykylainsäädännön ollessa voimassa eivät aina ole päässeet vammaisuuden piiriin vaan on katsottu, että se olisi ikään liittyvä kysymys. Mielestäni nämä asiat tulevat sitten vastaan. Näissä asioissa on jouduttu menemään korkeimpaan hallinto-oikeuteen saakka, jotta on saatu oikeudenmukaiset päätökset.

Puhemies! Tässä ei aihetta nyt enempään, ja varmasti me tähän asiaan joudumme palaamaan montakin kertaa, ainakin oman kunnan elimissä sitten, kun tätä lakia sovelletaan. Kiitoksia kaikille, jotka olette nyt tämän asian käytännössä vieneet eteenpäin. Tämähän on tietysti hallituksen puolelta ihan hyvää näyttöä hyvästä toiminnasta.

Tuula Peltonen /sd:

Arvoisa puhemies! On, niin kuin moni on täällä maininnut, ilo olla tätä keskustelua käymässä ja tätä esitystä käsittelemässä. Tästä on puhuttu jo kauan, ja uudistusesitykset ovat tarpeellisia. Perustuslakivaliokunnan jäsenenä voin todeta myös myönteisessä mielessä, että jos laki meille tulee käsiteltäväksi, niin hyvin varmasti positiivisessa mielessä tätä olen henkilökohtaisesti käsittelemässä, onhan kysymys nimenomaan perustuslaissa turvattujen kansalaisten peruspalvelujen ja oikeastaan elämän yhdenvertaisuudesta — siinäkin mielessä tarpeellinen käsittely.

Kunnissa tilanne kuitenkin on hyvin hyvin monitahoinen, niin kuin täällä ovat jotkut huolestuneena todenneet. Nimenomaan tämä jatkotyö tässä on erityisen tärkeää, miten tämän lain sisällön käsittelyn jälkeen edetään eli miten kuntia ohjataan sitten ihan oikeasti toteuttamaan tätä säädöstä. Esimerkiksi kun ministeri kertoi erityishuolto-ohjelman laatimisesta, eli se tulee velvoitteeksi sitten myös, niin ketkä kunnissa sitten ovat ne, jotka pystyvät sen laatimaan, ja mistä resurssit näiden ohjelmien laatimiseen kunnissa otetaan, on selvittämisen arvoinen asia.

On tietysti myös talouspuoli eli se, miten tämä 2,2 miljoonan euron lisäys valtionosuuksiin apujärjestelmän hyväksi riittää, koska on laskettu, että tarvitaan jopa satoja miljoonia loppujen lopuksi tähän kokonaisuuteen.

Täällä on todettu myös useaan kertaan se, että on kuntia, joissa ei ole mahdollisuuksia henkilökohtaiseen avustajaan vaikeavammaiselle lainkaan vielä tällä hetkellä. Nyt kun todella tarvittaisiinkin liki 15 000 ihmistä tekemään tätä työtä, herää tietysti kysymys, mistä nämä tekijät ja mistä koulutus heille, niin kuin täällä on tätä koulutustakin peräänkuulutettu. Tässä yhteydessä on hyvä muistaa (Puhemies: 2 minuuttia!) nämä vammaisjärjestöjen verkostot, joita on paljon olemassa. Nämä ovat kysymyksiä, joita ihan aiheellisesti pohditaan, ja monta huolestunutta kysymystä on tullut muun muassa kehitysvammaisten lasten vanhemmilta.

Leena Rauhala /kd:

Arvoisa puhemies! Minäkin omasta puolestani kiitän ministeriä ja hallitusta tästä lakiesityksestä. On todella hieno nähdä tässä pöydällä esitys, joka on monen monen vuoden ajan ollut, voisi sanoa, meidän eduskunnan yhteisenä tahtona monta kertaa jo täällä esillä.

Tästä muutama asia:

8 c §:ssä on mielestäni erittäin hyvä lause, jossa sanotaan, että henkilökohtaista apua on järjestettävä päivittäisiä toimia, kuten työtä, opiskelua varten siinä laajuudessa kuin vaikeavammainen henkilö välttämättä tarvitsee. Toivon, että nyt valiokunnassa, erityisesti sosiaali- ja terveysvaliokunnassa ja varmasti perustuslakivaliokunnassakin, tähän ja muihinkin pykäliin liittyen tämä selvitetään, koska meillä ei kaikissa kunnissa ole riittävästi henkilökohtaisia avustajia saatavissa, ja myös selvitetään tämä koulutuskysymys. Tiedän ihan Tampereeltakin, että palkkauskysymyskin on ollut yksi, mikä aiheuttaa sen, että henkilökohtaisia avustajia ei saada, koska palkkaus on niin pieni.

Ihan nämä käytännön asiat — miten vakavasti tämä otetaan kuntatasolla, niin että se siellä toteutuu — edellyttävät myös valtion, sanotaanko nyt sitten, ohjeistusta, joka ei jää pelkästään sellaiseen ohjeistukseen, jossa sitten tapahtuu se, mistä me olemme täällä aikaisemmin keskustelleet, että vaikka on hyvä laki, niin jotkut pykälät eivät kuitenkaan toteudu.

Tätä minä nyt toivoisin tämän lain kohdalla, kun on kysymys perusoikeudesta, subjektiivisesta oikeudesta, että se kattavasti mahdollistuu kaikille sitä tarvitseville ja juuri siinä laajuudessa kuin täällä on sanottu ja nämä tuntimäärätkin tuotu esille, niin että sitä apua on välttämättömään tarpeeseen. Sitten vielä erikseen on määritelty näitä muita toimintoja. (Puhemies: 2 minuuttia!) Toivon, että ne kattavasti tulevat toteutumaan.

Peruspalveluministeri Paula Risikko

Arvoisa herra puhemies! Haluan kiittää niistä puheenvuoroista, mitä täällä on ollut, elikkä tärkeitä kysymyksiä olette esittäneet. Nämä ovat hyvin pitkälle niitä, mistä me olemme prosessin aikana, kun tätä lakia on tehty, keskustelleet eri tahoilla, eri foorumien kanssa, myös vammaisten. Vastauksia näihin kyllä löytyy sitten käsittelyn aikana, ja hyvä asia, että te otitte myöskin ne täällä puheeksi.

Talouspuolta tulee seurata, se on aivan varmaa. Sitten myöskin koulutusta ja tukea tämän lain soveltamiseen kunnissa tarvitaan ja sitä tukea tarvitaan tosiaankin ministeriöstä ja myöskin Stakesilta ja meidän tutkimus- ja kehittämislaitoksilta. Mutta yhteistyö jatkuu. Haluan tässä yhteydessä vielä kerran kiittää Vammaisfoorumin edustajia, heidän avustajiaan, ja olihan meillä myöskin opaskoira siellä mukana tekemässä tätä lakia. Täytyy myöntää, että tämä oli aikamoista. Välillä tuntui, että kyllä tämä vähän semmoinen pihtisynnytys oli, mutta hienosti nyt ollaan jo tässä vaiheessa. (Eduskunnasta: Elämän makua!) — Aivan.

Täytyy myöntää, että kun te täällä olette kiittäneet minua, niin minä olen siitä hyvin otettu, mutta kiitetään yhdessä vammaisia, jotka ovat jaksaneet odottaa tätä.

Anneli Kiljunen /sd:

Arvoisa puhemies! Ministeri Risikko ei nyt arvioinut sitä tilannetta, kannattaisiko tämä laki viedä lausunnolle työelämä- ja tasa-arvovaliokuntaan, mutta kannatan tässä yhteydessä ed. Erkki Virtasen tekemää esitystä, että tämä lainsäädäntö vietäisiin myös työelämä- ja tasa-arvovaliokuntaan.

Mutta kysyisin vielä ministeri Risikolta sitten 8 c §:n 2 momentista, joka liittyy tähän hoitoon lähinnä kehitysvammaisten osalta. Täällä lukee, että jos avun ja avustamisen tarve perustuu pääosin hoivaan, hoitoon ja valvontaan, tulisi siihen vastata muulla tavoin kuin henkilökohtaisella avulla, mutta meillä on suuri joukko vaikeavammaisia ihmisiä, jotka tarvitsevat sen avun tai avustamisen lisäksi myös hoivaa. Missä tämä raja liikkuu, ja miten tätä kohtaa lainsäädännössä voidaan tulkita vaikeavammaisten ja kehitysvammaisten osalta?

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! On erittäin hyvä, että hallitus on antanut tärkeän esityksen ja asiasta on käyty vilkas keskustelu, josta kiitos ministerille, että tämmöinen hyvä hallituksen esitys on saatu Vammaisfoorumille, vammaisjärjestöille. Eduskunnassa on tämä vammaisasiain työryhmä, jossa myöskin itse olen halunnut olla mukana yhtenä sen monista jäsenistä. Siellä on jo viime vaalikaudella voimakkaasti kiinnitetty tähän asiaan huomiota, mikä nyt on hallituksen esityksen muodossa hyvin myönteisesti etenemässä. Toivon, että nämä asiat, joista nyt on hyvä esitys olemassa, saavat myös ne voimavarat, jotta kunnat toimeenpanijana voivat toteuttaa sitten käytännössä tarvitseville tämän lain hengen ja tarkoituksen.

Peruspalveluministeri Paula Risikko

Arvoisa herra puhemies! Täällä ed. Anneli Kiljunen teki vielä konkreettisia kysymyksiä. Ihan tuosta määrittelystä, siitä rajanvedosta varmasti kannattaa keskustella lakimiesten kanssa ja juridisista kysymyksistä ihan kaiken kaikkiaan, koska he pystyvät parhaiten vastaamaan.

Mutta sitten kysymykseen siitä, pitäisikö tämä viedä eri valiokuntiin. Älkää tulkitko minua nyt kevyeksi, kun sanon, että vaikka menisi joka ikiseen valiokuntaan, niin hyvä, koska vain sitä kautta joka ikinen tulisi katsomaan ja lukemaan tämän, koska joka ikinen edustaja toivottavasti kannattaa ja vie tätä omassa kunnassaan eteenpäin, mutta siis näin virallisesti sanoen puhemiesneuvosto varmasti arvioi sen virallisen puolen tästä.