Täysistunnon pöytäkirja 93/2008 vp

PTK 93/2008 vp

93. TORSTAINA 16. LOKAKUUTA 2008 kello 16.00

tarkistamaton versio 2.0

13) Hallituksen esitys laiksi vuokra-asuntojen rakentamislainojen valtiontakauksesta

 

Katja Taimela /sd:

Arvoisa puhemies! Voiko olla parempaa aikaa puhua vuokra-asuntotuotannosta kuin päivää ennen valtakunnallista asunnottomien yötapahtumaa. Me puhumme täällä hyvinvointivaltiosta aika useasti, ja meillä on kuitenkin 8 000 ihmistä ilman kohtuuhintaista vuokrakotia. Jos asuntorakentamisen elvyttämiseksi ei toimita nyt, ei keväällä todennäköisesti rakenneta yhtään enempää, koska nyt päätetään investoinneista, ja rakennuttajat laskevat nykyisillä riskeillä, millä hinnoilla asuntoja syntyisi, ja tulisiko niihin esimerkiksi kohtuuhintaisia vuokria.

Yhteiskunnan tukemaan asuntotuotantoon on oltava valmiutta. Valtion on parannettava tukiehtoja, jotta asuntotuotanto lähtisi käyntiin ja vuokrat saataisiin kohtuuhintaisiksi. Myös rakennusalan työllisyystilanne vaatii tämän toimenpiteen tässä kohdin. Käytännössä yleisin mainittu keino on korkotuen ehtojen parannus, jonka olemme myös omassa luottamusbudjetissamme vaatineet.

Erkki Virtanen /vas:

Arvoisa puhemies! Tulin varmuuden vuoksi tänne puhujakorokkeelle, ettei tarvitse välillä kävellä, kun ei pysty arvioimaan innostuksensa määrää.

Tämä lakiesitys on tarpeellinen. Asuntomarkkinoilta on puuttunut itse asiassa tämmöinen välituote. Tosin se nyt ei ole tällä hetkellä enää oikein välituote, kun eduskunta omasta mielestään vielä viime vuonna suuressa viisaudessaan päätti lakkauttaa aravatuotannon ja on nyt joutunut toteamaan, että tuli tehtyä väärä päätös. Nimittäin tilanne on tällä hetkellä se, että kovanrahan tuotanto on loppunut käytännössä kokonaan, ja korkotukilainat, kuten täällä nyt tänäänkin sinänsä mielestäni ansiokkaasti toimineen asuntoministerin puheenvuorosta kuulimme, ovat tyrehtyneet lainansaannin vaikeuksiin, mikä sekin on jossain määrin käsittämätöntä. Silloin tämä välituote onkin ikään kuin laitatuote. Mutta oli nyt mikä tahansa, tärkeää on, että vuokra-asuntoja rakennetaan sinne, missä kysyntää riittää.

Sillä tavallahan tämä nyt on vähän tietysti Kuopiosta tai mistä tahansa muualta päin Suomea katsoen vähän kyseenalaistakin, kun käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että näitä hankkeita todennäköisesti rakennettaisiin vain Pääkaupunkiseudulle, ehkä jossain tapauksessa Tampereelle, kenties Ouluun ja ehkä jopa Kuopioonkin, mutta tuskin Suomen paikkakunnista valtaosalla on sinänsä niin suurta tarvetta vuokra-asunnoistakaan. Mutta kun nyt elämme tilanteessa, jossa tuotanto uhkaa pysähtyä, niin se tarkoittaa myöskin sitä, että rakentamisen hinta tulee laskemaan, ja se tarkoittaa sitä, että jos nyt aloitetaan uusien kohteitten suunnittelu, niin sitten, kun ne ehkä noin vuoden puolentoista päästä käynnistyvät, ne saattavat osua sellaiseen hetkeen, että hinnat ovat aivan jotain muuta kuin nyt.

Minä olen jo kerran muistaakseni tästä pöntöstä sanonut, että tasan 15 vuotta sitten tästä 3 kilometriä pohjoiseen, Pikku-Huopalahteen, rakennettiin joka suuntaan itseään pullistava talo, jonka neliörakennuskustannus oli silloin 800 euroa neliö. Siitä on siis vain 15 vuotta. Sitten kolme vuotta myöhemmin samalle alueelle rakennettiin nelinkertaisella hinnalla, ja nyt viime aikoinahan sinne on taidettu rakentaa lähes viisitoistakertaisella hinnalla. Mutta on todella mahdollista, että saamme halpoja ja edullisia asuntoja. Siksi tämäkin on tarpeellista.

Mutta tässä ei ole kysymys sillä tavoin aravakohteista, että vuokrat pitäisi määrittää omakustannusperiaatteella, joten näillä ehdoilla ei sinänsä voida välttämättä vaikuttaa vuokrien suuruuteen. Siitä huolimatta paheksun jonkin verran sitä, että valtio perii tällaisestakin takauksesta puolen prosentin takausmaksun, vuokralaisten vuokriinhan sekin menee. Kun jo lain perusteluissakin todetaan, että näitten takausten myöntämisestä ei valtiolle aiheudu minkäänlaisia kustannuksia eikä myöskään juuri minkäänlaista riskiä. — No, ehkä nyt on vähän vaarallista sanoa tällä hetkellä juuri, että mihinkään rahoitustuotteeseen ei sisältyisi mitään riskiä — niin kyllähän tietysti tämä näyttää realistiselta, että tuskinpa valtio, kun kysymys on vielä täytetakauksesta, joutuu näitä maksamaan. Mutta silti en pidä tarkoituksenmukaisena, että valtio rahastaa ei mistään.

Kyllä siitä huolimatta, että tämä tuote täyttää nyt jonkin osan asuntomarkkinakentästä, olisi kyllä oikeastaan toivonut, että hallitus olisi voinut saman tien esittää aravalainoituksen palauttamista, koska sillä olisi todellista merkitystä sekä suomalaisen rakentamisen säilymiseen että suomalaisten rakentajien työllisyyden säilymiseen ja myöskin siihen, että todellisesta vuokra-asuntojen tarpeesta kärsivillä ihmisillä olisi oikeita edellytyksiä saada itselleen kohtuuhintainen asunto kodikseen.

Rakel Hiltunen /sd:

Arvoisa puhemies! Meille kaikille on tuttu sanonta, että yksi työpaikka rakennuksella työllistää neljä henkilöä muualla. Ja jos ajatellaan nyt tilannetta, joka on syntynyt kansainvälisen finanssikriisin seurauksena, niin tiedämme, että joka ikinen toimi, jolla nyt hallitus ja eduskunta voivat vauhdittaa sitä, että rakennuksilla työt jatkuvat, on osa tätä Suomen selviytymisstrategiaa.

Tämä lakiesitys on ihan paikallaan. Huutava pula kohtuuhintaisista vuokra-asunnoista on esimerkiksi Pääkaupunkiseudulla Helsingissä. Olemassa olevilla keinoilla näyttää käyvän niin, että 5 000 asunnon rakentamistavoitteesta tänä vuonna toteutuu alle 3 000. Sosialidemokraattien piirissä on voimakkaasti tahto tuoda korkotuen omavastuuosuuden alentaminen yhdeksi keinoksi, ja jäämme odottamaan nyt hallitukselta joka viikko uusia ehdotuksia. Olisimme valmiit tähän korkotuen omavastuuosuuden alentamiseen esimerkiksi prosentilla. Se laskisi jo syntyvien asuntojen vuokria 2 euroa neliöltä. Silloin tulisi myös määrän lisäksi tämä kohtuuhintaisuus mukaan.

Erkki Virtanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Hiltunen puhui sinänsä täyttä asiaa, mutta haluaisin vaan nyt sanoa sen, että pelkkä omavastuukoron alentaminen ei riitä asumiskustannusten alentamiseen, koska se tarkoittaa käytännössä vaan sen laina-ajan pidentämistä. Pitää alentaa myöskin sitä vuosimaksua, että vuokrat alenevat.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys laiksi vuokra-asuntojen rakentamislainojen valtiontakauksesta on todella oikea ja hyvä ja tulee todella nyt oikeaan aikaan, jotta rakennustuotanto ja alan työllisyys ovat maassa tältä osin edesautettuja, kun me tiedämme, mihinkä tilanteeseen ala on joutumassa.

Käsitykseni mukaan jo edellisen hallituksen aikana ministeri Hannes Manninen on ollut osaltaan avaamassa tietä tämän nyt annetun hallituksen esityksen suuntaan. Katson, että tällä on vain myönteisiä vaikutuksia rakennusalan työpaikkojen kannalta ja myöskin itse vuokra-asumisen kannalta. Tarvitaan näitä asuntoja. Esitys on hyvä, ja toivon myönteistä valiokuntakäsittelyä.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Tässä ed. Virtanen ja muutkin, kuten ed. Hiltunen, käyttivät hyvät puheenvuorot. Itse haluaisin todeta sen, että viime aikoina on aivan liian paljon ollut aktiivisuutta siihen suuntaan, että vuokra-asuntoja on pyritty saamaan pois siitä käytöstä, missä ne ovat olleet, omistusasunnoiksi. Näin ollen tämä linja on ollut hankala. Pääkaupunkiseudulla on vuokra-asuntojen määrä ollut jatkuvasti liian vähäinen kysyntään nähden, nimenomaan pienien, kohtuuhintaisten asuntojen määrä.

Tämä ed. Erkki Virtasen esiin ottama ajatus aravan palauttamisesta on varsin perusteltu. Tätähän kysyttiin asuntoministeriltä, mitä mieltä hän on yleensä aravasta ja sen tulevaisuudesta, ja hän totesi, että se kuuluu edelleenkin mahdollisiin käyttökelpoisiin välineisiin. Varmaan tämän välineen esiin ottaminen on vain sitten aikakysymys, miten nopeasti pystyttäisiin se jälleen käynnistämään. Tässä mielessä, ja kun puhutaan finanssiongelmista, siitä, mistä saadaan rahoitusta, niin silloin aravahan olisi mitä paras ja nopea tapa taata rahoituspuoli.

Vielä siihen kiinnitän huomiota, että valmistelussa ei ole kuultu asukkaita. Vaikka on kysymys tämän tyyppisestä asiasta kuin valtion takauksesta, niin kuitenkin asukasjärjestöjä, kuten Vuokralaiset ry:tä ja Asukasliittoa, olisi kyllä ollut aiheellista kuulla.

Tuula  Peltonen /sd:

Arvoisa puhemies! SDP:n eduskuntaryhmä on omassa luottamusbudjetissaan vaatinut nimenomaan asuntotuotannon korkotuen ehtojen parannusta. On selvää, että valtion on omilla toimillaan edistettävä vuokra-asuntotuotannon käynnistymistä. Sen rahoituksen saatavuus on sitten seuraava kysymys, miten se turvataan. Täällä on puhuttu aravalainojen palautuksesta. Onko se oikea toimenpide? Arava on hyvä varmasti. Se vaan sitoo niitä pääomia huomattavasti enemmän kuin korkotuki, eli siinä mielessä sitä voisi kuitenkin pohtia. Vuokrankorotuspaineet ovat todellakin suuret pienelle ihmiselle, ja kustannukset nousevat joka tapauksessa muutenkin näinä päivinä.

Tässä yhteydessä olisi hyvä pohtia myös varmasti sitä, voisiko toimia ohjata esimerkiksi peruskorjauksen puolelle elikkä voisiko niitä korkotuen ehtoja parantaa myös asuntojen perusparannuksen osalta ja tehdä sen tukimallin sellaiseksi, että tuki olisi sitä isompi, mitä ekologisempi peruskorjaus on.

Tähän yhteyteen voisi sitten myös liittää kysymyksen kotitalousvähennyksen mahdollisesta laajentamisesta asunto-osakeyhtiöiden osakkaille ja samoin pohtia energia-avustusten määrää ja riittävyyttä.

Erkki Virtanen /vas:

Arvoisa puhemies! Tämä aravalainoituksen palauttaminenhan ei ole teknisesti temppu eikä mikään. Järjestelmähän on käytännössä vuoden takaa olemassa. Toisekseen ei se rahoituskaan ole mikään ongelma, koska valtio on jo monta vuotta itse asiassa siirtänyt Aralta näitä vanhojen aravalainojen lyhennyksiä ja myöskin niistä saatavia korkoja. Siitä rahastosta, jonne ne on kerätty, on siirretty valtion budjetin yleiskatteeksi rahaa, ja sitä on siellä vielä muistaakseni lähes 100 miljoonaa euroa, niin että minkäänlaisia ongelmia aravajärjestelmän palauttamiseen ei juuri edes aikataulullisesti ole.

Keskustelu päättyi.