Täysistunnon pöytäkirja 93/2009 vp

PTK 93/2009 vp

93. TORSTAINA 15. LOKAKUUTA 2009 kello 16.02

Tarkistettu versio 2.0

13) Laki jäteverolain muuttamisesta

 

Pentti Tiusanen /vas(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! 24 kansanedustajaa on yhtynyt tähän lakialoitteeseen jäteverolain muuttamisesta. Tämä aloite lähtee siitä, että EU:n ja Suomen jätepolitiikka ja jätelain ensisijaisuusjärjestys on se, että ensisijaisesti pyritään edistämään jätteiden synnyn ehkäisyä ja vasta toissijaisesti uudelleenkäyttöä ja sen jälkeen kierrätystä ja sitten jätteen polttoa sekä lopuksi sen viemistä niin sanotusti jätepenkkaan.

Arvoisa puhemies! Tässä ehdotuksessa esitetään jäteveron laajentamista koskemaan yksityisiä kaatopaikkoja ja myös polttoon vietävää jätettä ja esitetään jäteveron tason korottamista. Tällä hetkellä ainoastaan 5 prosenttia jätteistä on jäteveron piirissä, ja se on osoitus siitä, miten alkuvaiheessa jäteverotus yleisesti ottaen on. Toisaalta jätteen poltto on lisääntymässä, ja jätteenpolttolaitoksia suunnitellaan aivan yli tarpeen.

Voi todeta, että myös jätteenpolttoon tulee lisätä jätevero, muuten, mikäli se säilytetään verottomana, se estää esimerkiksi uusien yhdyskuntajätteen kierrätysyritysten toiminnan laajenemista ja kehittymistä. Näin ollen jätteenpolton verollisuus on aivan linjassa yleisesti jäteveron kanssa. Tällä hetkellä jätevero on varsin matala, ja siihen esitetään korotusta 10 euroa per tonni eli sen nostamista 40 euroon tonnilta jätettä. Monissa muissa maissa tämä jätevero on huomattavasti korkeampi, mikä on hyvä sinänsä huomioida.

Ympäristövaliokunnan aikaisempien lausuntojen mukaan on oikeudenmukaista ja linjakasta, että eri kaatopaikat ja eri jäteyritykset niin sanotusti ovat samalla viivalla verotuksen suhteen. Tämän käytännön samanlaistaminen on linjattu ympäristövaliokunnan mietinnöissä. Se ei todellakaan merkitse, että kunnallisilta kaatopaikoilta, jotka ainoastaan tällä hetkellä maksavat jäteveroa tai ovat jäteveron piirissä, pitäisi tämä veromuoto poistaa, vaan päinvastoin pitäisi ulottaa se kaikkiin, myös yksityisten yritysten ylläpitämiin kaatopaikkoihin. Se on useammankin mietinnön linjaus ollut.

Näin ollen, arvoisa puhemies, tämä esitys on linjassa aikaisempienkin lakialoitteiden kanssa. Niitä on tehty toki aikaisemminkin jäteveron laajentamisesta. Nyt tässä ehkä uutta on se, että polttoon menevä jäte yhdistetään tähän laajentamiseen luontevalla tavalla, niin kuin se kuuluu. Veron nosto on maltillinen, ja sen lisätuotto on merkittävä erityisesti, jos ja kun jäteveron pohjaa laajennetaan.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Olen allekirjoittanut tämän lakialoitteen ja pidän sitä hyvänä. Tämä sama asia käytiin perusteellisesti läpi viime hallitusneuvotteluissa, ja se on nyt tämänkin jälkeen, niin kuin ed. Tiusanen hyvin tietää, ollut esillä. Minä toivon, että myöskin hallituksen esitys tänne tulee niin, että tämä voi olla silloin eräänlainen rinnakkaislakialoite siihen verrattuna.

Keskustelu päättyi.