Täysistunnon pöytäkirja 93/2009 vp

PTK 93/2009 vp

93. TORSTAINA 15. LOKAKUUTA 2009 kello 16.02

Tarkistettu versio 2.0

6) Laki tuloverolain 57 §:n muuttamisesta

  jatkui

Jouko Laxell /kok:

Arvoisa puhemies! Ed. Nurmen aloite perustunee siihen, että SDP:n toimintaa on rahoitettu jo vuosia ammattiliittojen verovähennetyillä rahoilla. Muun muassa Saksassa on käytössä järjestelmä, jossa ehdokkaalle annettu tuki on verovähennyskelpoista. Jotta myös kansalaisten, yritysten ja kansalaisjärjestöjen tuki olisi tasaveroinen ammattiliittojen tuen kanssa, pitää sen olla myös verovähennyskelpoista. Kannatan ed. Nurmen aloitetta.

Pirkko Ruohonen-Lerner /ps:

Arvoisa puhemies! Lakialoite tuloverolain 57 §:n muuttamisesta on varsin mielenkiintoinen. Lakialoitteessa halutaan edistää vaalirahoituksen luotettavuutta ja avoimuutta, mikä sinänsä on hyvin kannatettava tavoite, johon meidän myös täällä Suomessa pitää aidosti ja vilpittömästi pyrkiä — ja myös teoilla, ettei pelkästään puheilla.

Käytännössä tämän lakialoitteen toteuttaminen voisi tuoda mukanaan melkoisia ongelmia. Se saattaisi eri vaalien ehdokkaat entistäkin epätasa-arvoisempaan asemaan. Toisin kuin Yhdysvalloissa, lukuisilla tavallisilla suomalaisilla keski- ja pienituloisilla kansalaisilla ei ole juuri minkäänlaisia mahdollisuuksia tukea missään vaaleissa samassa taloudellisessa tilanteessa kärvisteleviä kanssasisariaan ja -veljiään, jotka ovat ehdokkaina eri vaaleissa, sillä harvalla kansalai-sella on ylimääräistä rahaa käytettävissään. Siitä pitävät huolen kalliit asunnot ja elintarvikkeet. Näin keski- ja pienituloisten edustus ja edunvalvonta yhteiskunnallisessa päätöksenteossa kaventuisi entisestään.

Julkisuudessa esillä olleet useat käytännön vaalirahoitustapaukset ovat osoittaneet, että varakkaat henkilöt ja erilaiset yhteisöt tukevat pääasiallisesti oman yhteiskuntaluokkansa edustajia eli omia seurapiirejään eri vaaleissa.

Eräs yritysjohtaja ilmoitti kymmenkunta vuotta sitten julkisuudessa, että hän oli tukenut 12:ta eduskuntavaaliehdokasta, joista 8 oli tullut valituksi. Annan arvoa sille, että kyseinen vaalirahoittaja esiintyi julkisuudessa omalla nimellään ja kertoi avoimesti lahjoittamistaan rahamääristä. Ne olivat valtavia. Ikävää sitä vastoin on se, että hänen vaalirahojaan vastaanottaneiden ehdokkaiden nimet eivät päätyneet koskaan julkisuuteen. On todennäköistä, että monet äänestäjät olisivat olleet halukkaita tietämään, ketkä ehdokkaat kyseisen yritysjohtajan rahaa vastaanottivat. Tämä tieto olisi saattanut muuttaa myös äänestyskäyttäytymistä.

Arvoisa puhemies! Jos poliitikkojen kummisedille myönnettäisiin vielä vaalitukien vähennysoikeudet verotuksessa, innostaisi se entisestään heitä lahjoittamaan rahaa tietyille tarkan seulan läpikäyneille ehdokkaille, kuten Kehittyvien maakuntien Suomen tapaus on osoittanut. Ei ole hyvä, jos eri luottamuselinten johtotehtävissä toimivat ovat jatkuvassa kiitollisuudenvelassa useiden peräkkäisten vaaliensa rahoittajia kohtaan. Tällaisten salaisten ja luottamuksellisten kytkentöjen syntyessä ja syventyessä saattaa tulla tilanteita, joissa rahan vastaanottajat joutuvat edistämään rahoittajansa etuja luottamustehtävissään ja samanaikaisesti kuntalaisten ja kansalaisten yhteinen etu joutuu väistymään. Näin suomalainen pieni ja varakas yläluokka vahvistaisi entisestään asemiaan eri päätöksentekoelimissä.

Esimerkiksi ruotsalainen kansanpuolue on saavuttanut Suomessa merkittävän aseman, koska sillä on vanhaa varallisuutta ja siten myös vaalirahaa huomattavasti enemmän käytettävissään kuin perinteisillä suomalaisilla vanhoilla ja suurilla puolueilla. Paljolti rahavallan avulla vankan asemansa saavuttanut Rkp voi edelleen kyykyttää ja syrjiä monin tavoin useissa kunnissa suurta suomenkielistä enemmistöä, mutta tätähän ei saisi täällä ääneen lausua.

Vuosien varrella yksityisiltä palkansaajilta on poistettu lukuisia verovähennyksiä, kuten esimerkiksi sairauskulu- ja silmälasikuluvähennykset, joita aikanaan sai verotuksessa tehdä. Vähennysoikeuksien muutoksia perusteltiin sillä, että verotusta haluttiin yksinkertaistaa ja samalla Verohallinnon virkamiesten työpanosta kohdentaa muihin tärkeämpiin ja vaativampiin työtehtäviin. Tätä vasten olisi mielenkiintoinen tilanne, jos uutena vähennysmuotona hyväksyttäisiin vaalilahjoitukset.

Arvoisa puhemies! Jos todella kaikki taloudellinen tuki, jota myönnetään puolueelle tai yksityiselle ehdokkaalle kunnallis-, seutu-, eduskunta-, europarlamentti- ja tasavallan presidentin vaaleissa, tulisi sen antajalle verovähennyskelpoiseksi, kärsisi tästä mielestäni koko demokraattinen järjestelmämme. Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus ei toteutuisi edes nykyisessä laajuudessaan, kun suurkampanjoilla ostettaisiin eri medioissa näkyvyyttä, kuuluvuutta, uskottavuutta ja siten myös ääniä. Tosiasia on, että suuri vaaliraha ja ammattitaidolla toteutetut mainoskampanjat vaikuttavat hyvin selvästi vaalituloksiin, mikä ei ole demokratian kannalta suotavaa kehitystä.

Viime aikoina monissa virallisissa puheenvuoroissa Suomen vaali- ja puoluerahoitusta on haluttu kehittää siihen suuntaan, että vaalikampanjat eivät kasvaisi enää nykytasoa suuremmiksi. Ei voi muuta kuin toivoa, että hallitus saisi aikaiseksi reilut ehdokaskohtaiset kampanjakatot kaikille eri vaaleille. Mielestäni kunnallisvaaleissa ehdokkaan kampanjakatto voisi hyvin olla 5 000 euroa ja eduskuntavaaleissa 30 000 euroa ja kunnallisvaaleissa kaikki yli 200 euron ja eduskuntavaaleissa yli 1 000 euron lahjoitukset tulisi avata siten, että äänestäjät tietävät, kuka on näillä summilla ehdokasta tukenut.

Nyt esitetään, että vastaanotettu tuki olisi verovapaata saajalle sen euromäärästä riippumatta. Tämä päämäärä on jo toteutunut, sillä kukaan ammattimainen poliitikko ja ehdokas ei ota vaalilahjoituksia omille pankkitileilleen vaan kierrättää rahat tukiyhdistystensä tilien kautta. Näin näppärästi isotkin vaalituet on kokonaan vapautettu saajansa lahjaverotuksesta.

Tosiasiallisesti monet vaalitukea sisältävät seminaariliput ja taidekaupat ovat jo nyt myös verotuksessa vähennyskelpoisia. Ilmeisesti jotkut yritykset ovat vähentäneet mainoskuluina jopa joidenkin ehdokkaiden henkilökohtaisia vaalimainoksia, joita ei mitenkään voida pitää vähennyskelpoisina liiketoiminnan menoina.

On puhuttu myös, että jotkut yritykset ovat ostaneet kymmeniä vaaliseminaarilippuja mutta itse tilaisuuteen on osallistunut vain pari henkilöä. Ei ole oikein vähentää yrityksen kirjanpidossa ja verotuksessa epäasiallista vaalitukea. Toivonkin, että Verohallinto tekisi verotarkastuksia yrityksissä, joiden tiedetään osallistuneen epäasiallisten vaalikampanjoiden rahoitukseen.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Eduskunnan tarkastusvaliokunta kävi näitä asioita eräässä toisessa mielessä läpi tänä päivänä. Kysymyshän oli siis verotuista, joita on tällä hetkellä Suomessa käytössä noin sata kappaletta. Ed. Ruohonen-Lernerin puheenvuorosta sai vähän toisenlaisen kuvan. Tämä verotuen kokonaismäärä on 13 miljardia euroa, siis kysymys on hyvin merkittävästä asiasta. (Ed. Kuoppa: Saman verran kuin valtio ottaa velkaa!) — Juuri niin se on. Se on juuri täsmälleen sen suuruinen. Se oli tässä seuraavana tulossa, tämä suuri viisaus. — On nyt aivan selvä asia, ettei kerta kaikkiaan ole perusteita systemaattisesti ruveta verotukia laajentamaan, kun näistä aikaisemmistakin osa on ihan hyviä ja kannatettavia, mutta osan joutaa poistaa jo entisestä kavalkadista.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Ed. Pulliainen on täysin oikeassa, ja niitä kriittisiä puheenvuoroja, mitä nyt on käytetty tässä asiassa, ed. Ruohonen-Lerner jne., on syytä tukea.

Tämä ed. Tuija Nurmen lakialoite, joka lähtisi siitä, että kaikki taloudellinen tuki, joka myönnetään puolueelle tai yksityiselle ehdokkaalle erilaisissa vaaleissa, olisi antajalleen verovähennyskelpoista, ei voi olla terve lähtökohta. Se tosiaan lisää valittujen riippuvuutta näistä taustavoimista, jotka ovat lähinnä rahamaailman edustajia. Muistamme hyvin sen tilanteen, kun televisiossa oli yrittäjä Sukari ja ministeri Vapaavuori. Kun ministeri Vapaavuori ei kaavoituskysymyksessä alistunut vastapuolelle eli tässä tapauksessa liikemies Sukarin vaatimuksille, niin liikemies Sukari totesi, että kyllä hänellä on muita ystäviä hallituksessa. On aivan selvää, että ilmaista juustoa ei ole kuin hiirenloukussa.

Keskustelu päättyi.