Jussi Halla-aho /ps(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Keskustelussa olevalla lakialoitteella
halutaan kumota rikoslain 17 luvun 10 § uskonrauhan
rikkomisesta.
Uskonnonvapautta korostavassa yhteiskunnassa on selvää,
että lain tulee suojata jokaisen oikeutta harjoittaa uskontoaan.
Rikoslain 17 luvun 10 §:n 2 kohdan mukaan kyseiseen
rikokseen syyllistyy se, joka "meluamalla, uhkaavalla käyttäytymisellään
tai muuten häiritsee jumalanpalvelusta, kirkollista toimitusta,
muuta sellaista uskonnonharjoitusta taikka hautaustilaisuutta". Ongelmallisempi
on saman pykälän 1 kohta. Sen mukaan samaan rikokseen
syyllistyy se, joka "julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa
julkisesti herjaa tai häpäisee sitä,
mitä uskonnonvapauslaissa tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen
yhdyskunta pitää pyhänä".
Kyseessä on siis puhdas jumalanpilkkapykälä,
eikä tätä tosiasiaa muuta miksikään
se, että nimellisesti suojelun kohteena on esimerkiksi
yhteiskuntarauha eikä henkiolento itse. Uskontoon kohdistuvan
loukkaamisen kriminalisoiminen on ongelmallista useista syistä.
Ensinnäkin oikeuskäytäntö muodostuu
ja on muodostunut sellaiseksi, että lakia ei sovelleta
tasapuolisesti kaikkien uskontojen pyhien arvojen loukkaamattomuuden
varjelemiseen. Tämä asiaintila on lähtökohtaisesti
ristiriidassa perustuslain 6 §:n kanssa, jonka
mukaan kaikki ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä eikä ketään
saa ilman hyväksyttävää perustetta
asettaa eri asemaan uskonnon tai vakaumuksen perusteella. Jotkut
näkevät tällaisen hyväksyttävän
perusteen siinä, että eri uskontojen harjoittajat
reagoivat tai heidän oletetaan reagoivan eri tavalla pyhien
arvojensa loukkaamiseen. Käytännössä tämä tarkoittaa
sitä, että laki suojelee islamia voimakkaammin
kuin vaikkapa kristinuskoa tai buddhalaisuutta, koska kokemusperäisesti
islamin loukkaamisella on todennäköisemmin väkivaltaisia seuraamuksia.
Konkreettinen näyttö tästä saatiin
viime vuosikymmenen puolivälissä, kun tanskalainen
sanomalehti Jyllands-Posten julkaisi Muhammad-aiheisia pilakuvia.
Pilakuvat johtivat maailmanlaajuisiin mellakoihin ja satoihin kuolonuhreihin.
Pilapiirtäjiin kohdistuvat murhayritykset ovat jatkuneet
tähän päivään asti.
Ironista on se, että pilapiirroksilla nimenomaan kritisoitiin
uskonnon, siis islamin, käyttöä väkivallan
oikeuttajana.
Suomessakin eräs kansalaisjärjestö julkaisi kyseiset
kuvat verkkosivuillaan solidaarisuuden osoituksena. Eduskunnan suuren
valiokunnan tuolloinen puheenjohtaja, kokoomuksen Jari Vilén,
vaati kuvien poistamista "ennen kuin ne aiheuttavat korvaamatonta
vahinkoa Suomelle". Ilmaisunvapautta ja yhteiskunnallista keskustelua
pyrittiin siis tukahduttamaan siksi, että pelättiin
loukkauksen kohteen väkivaltaisia reaktioita.
Vuonna 2004 marokkolaistaustainen Muhammad Bouyeri puukotti
kuoliaaksi hollantilaisen elokuvaohjaaja Theo van Goghin, koska
tämä oli elokuvassa Submission ottanut kantaa
naisten asemaan islamilaisessa kulttuurissa ja uskonnon käyttämiseen
sukupuolisorron perusteena.
On totta, että islamin loukkaaminen on sekä loukkaajan
itsensä että yhteiskunnan kannalta vaarallisempaa
kuin jonkun muun uskonnon loukkaaminen. Tällä ei
kuitenkaan voida oikeuttaa sitä, että yksi uskonto
käytännössä nauttii suurempaa
immuniteettiä arvostelun suhteen kuin muut uskonnot. Rikolliset
teot on voitava määritellä objektiivisin
kriteerein, eikä tekojen laillisuus tai laittomuus voi
olla riippuvainen siitä, loukkaantuuko joku niistä vai
ei tai millaiseksi toiminnaksi mahdollinen loukkaantuminen kanavoituu.
Uskontojen suojeleminen loukkauksilta myös ehkäisee
fundamentalistista kulttuureista saapuvien ihmisten mukautumista
maallistuneeseen länsimaiseen yhteiskuntaan. Jos uskontoa
ei uskalleta kritisoida, sen ei tarvitse vastata kritiikkiin. Ihmisten
suojeleminen heidän pyhien arvojensa loukkaamiselta ylläpitää heidän
loukkaantumisherkkyyttään, ja tämä puolestaan
johtaa sellaisiin tapahtumiin, joita olemme todistaneet muun muassa
Tanskassa ja Hollannissa.
Arvoisa herra puhemies! Kolmas ongelma on se, että monet
uskonnot ovat paitsi henkilökohtaisia vakaumuksia myös
yhteiskunnallisia ja poliittisia ideologioita. Ne ohjaavat ihmisten
toimintaa niin pienissä kuin suurissa kysymyksissä. Jos
vaikkapa kirkkojen polttaminen, pommien räjäyttäminen
tai lapsiavioliitot saavat oikeutuksensa suoraan uskonnosta ja sen
pyhistä arvoista, niin tällaisen toiminnan analysointi
on mahdotonta kritisoimatta kyseisiä pyhiä arvoja
tavalla, jonka kyseisen uskonnon harjoittajat kokevat loukkaavaksi.
Joitakin viikkoja sitten maailmaa järkytti uutinen
8-vuotiaasta jemeniläistytöstä, joka
oli naitettu aikuiselle miehelle ja joka kuoli hääyönä saamiinsa
vammoihin. Jemen ei ole kieltänyt lapsiavioliittoja, koska
sellainen "olisi islamin vastaista". Ja tämä on
totta. Puhdasoppisen tulkinnan mukaan profeetta oli kaikissa suhteissa
täydellinen ihminen ja hänen elämänsä on
kaikille muslimille ikuisen jäljittelyn kohde. Toisaalta profeetan
kritisoiminen on islamissa kielletty. Kuitenkin Suomen oikeuslaitos
on ottanut sen kannan, että on rikollista yhdistää lapsiavioliitot islamiin
ja että tällainen yhdistäminen loukkaa islamin
pyhiä arvoja.
Helsingin käräjä- ja hovioikeuden
sekä korkeimman oikeuden mukaan "uskonnollisista kysymyksistä keskusteltaessa
niin sanotulla logiikalla ja järkiperusteella ei ole merkitystä".
Ehkä ei, mutta kyllä niillä kai pitäisi
maallisessa tuomioistuimessa olla jotain merkitystä.
Neljäs näkökohta on se, että uskonto
ei millään oleellisella tavalla eroa muista maailmankatsomuksista
ja vakaumuksista. Kuitenkin kapitalismia, sosialismia, fasismia,
anarkismia ja vastaavia saa arvostella ja häpäistä niin
paljon kuin sielu sietää. Maallistuneessa yhteiskunnassa
on hieman vaikea ymmärtää, miksi vakaumuksen pitäisi
nauttia suurempaa loukkaamattomuutta silloin, kun siihen sisältyy
henkiolento.
Islamille annettua erityissuojelua on perusteltu sillä,
että vähemmistöt tarvitsevat suojaa enemmän
kuin enemmistöt. Täytyy kuitenkin muistaa, että islam
on maailman toiseksi suurin ja nopeimmin kasvava uskontokunta. Lähes
kaikissa islamilaisissa maissa lieväkin uskontoon tai sen
instituutioihin kohdistuva arvostelu on laitonta. Monissa maissa
siitä on rangaistuksena kuolema. Jos myös länsimaat
hienotunteisuudesta tai väkivallan pelossa suojelevat islamia
lainsäädännöllä, voidaan
kysyä, missä sitä voi arvostella.
Tähän kysymykseen törmäsi
hyvin konkreettisella tavalla Somaliasta paennut Ayaan Hirsi Ali, joka
käytännössä savustettiin Hollannista
maanpakoon siksi, että hän kirjoissaan ja puheenvuoroissaan
käsitteli naisen asemaa islamissa. No, tämä ei
tietenkään ollut ensimmäinen kerta historiassa,
kun ajattelijat ovat paenneet Euroopan noitarovioita Atlantin tuolle
puolen.
Arvoisa puhemies! Lopuksi huomautan, että uskonnollista
loukkaamista koskevia lakeja ei suinkaan ole edes kaikissa Euroopan
maissa. Sellaiset puuttuvat muun muassa Ruotsista, Virosta, Ranskasta,
Belgiasta, Luxemburgista. Suomalaisen kaltaiset puhtaat jumalanpilkkalait
ovat Euroopassa harvinaisia. Kansainvälisissä elimissä Suomi
on johdonmukaisesti ja yhdessä useimpien muiden EU-maiden
kanssa vastustanut islamilaisten maiden toistuvia pyrkimyksiä kieltää uskontojen,
etenkin islamin, loukkaaminen kansainvälisillä sopimuksilla.
Tätä taustaa vasten on erikoista, että Suomen
oma lainsäädäntö vastaa sekä kirjaimeltaan
että perusteluiltaan varsin tarkasti näitä islamilaisten
maiden vaatimuksia.
Arvoisa herra puhemies! Lakialoitteessa esitetään,
että rikoslainpykälä uskonrauhan rikkomisesta
kumotaan ja että sen 2 kohta, joka koskee uskonnollisten
tilaisuuksien häirintää ja joka siten
vastaa rikosnimikettä, sisällytetään
oleellisilta osin rikoslain saman luvun 11 §:ään,
jossa kriminalisoidaan uskonnonharjoituksen estäminen.
Olli Immonen /ps:
Arvoisa herra puhemies! Edustaja Halla-aho on tarttunut tällä lakialoitteella,
aivan kuten edelliselläkin, sananvapauden kannalta erittäin
tärkeään asiaan. Mainittakoon, että itsellänikin
oli aikaisemmin valmisteilla lakialoite, jossa ajattelin ehdottaa
hieman samansuuntaista, mutta näillä näkymin
vastaavalle lakialoitteelle ei liene tarvetta.
Arvoisa puhemies! Mielestäni rikoslain 17 luvun 10 § uskonrauhan
rikkomisesta ei ole tarpeellinen, koska uskonnon ei pidä olla
sen suojatumpi loukkauksilta kuin minkään aatteen
tai ideologiankaan. Ongelmalliseksi uskonnon ja ideologian rajanveto
muodostuu erityisesti islamin kohdalla, se kun ei ole pelkkä uskonnollinen järjestelmä
vaan
kaikkia elämän osa-alueita hallitseva elämäntapa
ja maailmankatsomus sekä uskonnollis-poliittinen ideologia.
Islam voidaan nähdä sekä uskonnollisena,
kulttuurisena että poliittisena ilmiönä sekä yhteiskuntajärjestelmänä, joka
määrittelee kaiken ihmisten velvollisuuksista
heidän oikeuksiinsa. Esimerkiksi kristinusko taas ei ole
luotu yhteiskuntajärjestelmäksi, kun islam puolestaan
on ollut sellainen jo islamin profeetta Muhammedin ajoista lähtien.
Pykälän uskonrauhan rikkomisesta ensimmäinen
kohta jumalanpilkasta on suoraan verrannollinen lakiin kunnianloukkauksesta.
Uskonnon ei kuitenkaan pitäisi instituutiona ja oppina
nauttia kunnianloukkaussuojaa. Mitä pykälän
toiseen kohtaan taas tulee, on se tarpeeton, koska Suomen muut lait
jo käytännössä suojaavat uskonnon
harjoittamisen häiritsemiseltä. Pykälä uskonrauhan
rikkomisesta on myös ristiriidassa erityisesti Suomen perustuslaissa
turvatun sananvapauden kanssa. Tarkemmin sanottuna se asettaa melko
koviakin rajoituksia sananvapauden suhteen. Sananvapautta ei saisi
rajoittaa sillä perusteella, että se saattaa loukata
jonkun ihmisen tai yhteisön uskonnollisia tuntemuksia.
Arvoisa puhemies! Kuten muun muassa eräät maamme
oikeuslaitoksen jakamat tuomiot uskonrauhan rikkomisesta ovat osoittaneet,
uskonnoista erityisesti islam nauttii Suomessa ja muualla Länsi-Euroopassa
erityissuojelua. Väitänkin, että edellä mainittu
pykälä uskonrauhan rikkomisesta onkin olemassa
nykyisin pääasiassa vain islamiin kohdistuvaa
kritiikkiä varten. Esimerkiksi Suomessa on pilkattu vuosien
varrella kristinuskoa hyvinkin voimakkaasti, mutta tuomioita uskonrauhan
rikkomisesta ei ole jaettu. Niitä ei ole jaettu, koska
kristinuskoon kohdistuvalla kritiikillä ei katsota olevan
yhteiskuntarauhan järkkymisen kannalta mitään
merkitystä. Sen sijaan kuitenkin islamiin kohdistuvalla
kritiikillä on nähty olevan merkittäviä yhteiskunnallisia seurauksia.
Kuten edustaja Halla-ahokin toi esille, niin esimerkiksi Muhammed-pilakuvien
julkaisu vuonna 2005 aiheutti muslimien keskuudessa voimakkaan vastareaktion.
Tällöin islamilaisissa maissa ja Euroopassa muslimit
järjestivät laajoja eurooppalaisten tuotteiden
ostoboikotteja sekä mielenosoituksia ja mellakoita, joissa
muun muassa poltettiin Euroopan maiden lippuja. Pilakuvien julkaisijoille
jaettiin myös lukuisia tappo- ja pommiuhkauksia. Joidenkin
muslimien harjoittama uhkailu ja väkivaltaisuudet eivät
saa olla peruste länsimaisen sananvapauden rajoittamiselle.
Arvoisa herra puhemies! Kannatan edustaja Halla-ahon tekemää lakialoitetta.
Juho Eerola /ps:
Arvoisa herra puhemies! Kuulun evankelisluterilaiseen kirkkoon.
Minussa on hieman agnostikon ja epäilevän tuomaan vikaa,
mutta tiukan paikan tullen uskon Kolmiyhteiseen Jumalaan ja siihen,
että Jeesus on tie, totuus ja elämä.
Jos olisin tiukkamielinen ääriprotestantti,
pitäisin muita uskontoja harhaoppeina ja niiden harjoittajia
väärän profeetan palvelijoina. Olen kuitenkin
suvaitsevainen enkä pidä omaa uskontoani ainoana,
ehdottomana ja virheettömänä. Hyväksyn
toisenlaisetkin maailmankatsomukset. "Minulla on lampaita muissakin
laumoissa", on Jeesus muistaakseni opettanut.
Kannatan Jussi Halla-ahon lakialoitetta. Se ei silti tarkoita
sitä, että haluaisin oikopäätä ryhtyä pilkkaamaan
Jumalaa. Minulla ei ole siihen mitään tarvetta.
Toisaalta katson, että Jumala on kaiken pilkanteon yläpuolella.
Ei häntä voi pilkata siten, että hän
siitä mitään välittäisi.
Laki jumalanpilkasta onkin lähinnä jumalattomia
varten: niitä, jotka laillani eivät ole suvaitsevaisia
ja avarakatseisia. Tämä nyt voimassa oleva jumalanpilkkalaki
estää yhteiskunnallisen keskustelun. Voit saada
tuomion siitä, jos arvostelet eläinten rituaalinomaista
teurastusta, pienten tyttöjen ja poikien ympärileikkausta
tai lapsiavioliittoja, joihin mahdollisesti jonkun profeetaksi nimetyn
omat mieltymykset muka oikeuttavat. Edelleen voit saada tuomion
siitä, jos epäilet johonkin uskontokuntaan kuuluvien
henkilöiden maahanmuuton seurauksena terrorismin uhan Suomessa
lisääntyvän, huoltosuhteen heikkenevän
ja perusturvallisuuden vähenevän. Sanomista voi
tulla siitäkin, jos työnantajana vaadit naispuolista
työntekijääsi pukeutumaan yhtenäiseen työasuun
muun henkilökunnan kanssa.
Arvoisa puhemies! Kaikki uskonnot eivät ole pelkästään
uskontoja. Ne voivat olla myös julmia yhteiskuntajärjestelmiä,
jotka rapauttavat pohjoismaista tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen
perustuvaa mallia.
Kannatan Jussi Halla-ahon lakialoitetta, ja jos siinä väärin
teen, niin Jumala minua rangaiskoon.
Keskustelu päättyi.