Jukka Kärnä /sd(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Näin iltapuhteen päätteeksi
lakialoite työttömyysturvalakiin liittyen. Tämän lakialoitteen
pääasiallinen sisältö on korjata
työttömyysturvalakiin jäänyt
teknisluonteinen aukko, joka mahdollistaa sen, että tietyissä elämäntilanteissa
työttömäksi jäävä,
lomautettuna oleva työntekijä jää täysin
vaille minkäänlaisia työttömyysetuuksia
pahimmillaan useaksi kuukaudeksi.
Ongelmat liittyvät työttömyysturvalain
3 luvun 5 §:n 1 kohtaan, jossa rajoitetaan työnhakijan
oikeutta työttömyysetuuteen. Pykälän
mukaan työntekijällä ei ole oikeutta
työttömyysetuuteen siltä ajalta, jolta
hänellä on oikeus saada työnantajalta
lain tai työ- tai virkaehtosopimuksen taikka työsopimuksen
mukaista irtisanomisajan palkkaa tai sitä vastaavaa korvausta.
Työsopimuslain 5 luvun 7 §:n mukaan
työntekijä saa irtisanoa työsuhteensa
ilman irtisanomisaikaa lomautuksen aikana. Saman pykälän
3 momentin mukaan yli 200 päivää lomautettuna
olevalle työntekijälle, joka irtisanoutuu työsuhteestaan,
tulee maksaa irtisanomisajan palkka.
Tällaisessa tilanteessa olevalle työntekijälle ongelmia
ilmenee, jos työnantaja on maksukyvytön muttei
vielä konkurssissa. Tällöin työntekijä voi
turvautua palkkaturvaan. Palkkaturva on Suomessa lakisääteinen
järjestelmä, joka takaa työntekijälle
palkan ja muut työsuhteeseen perustuvat saatavat tilanteessa,
jossa työnantaja on menettänyt maksukykynsä.
Palkkaturvasta huolehtivat ely-keskukset. Valitettavasti näiden
palkkaturvahakemusten käsittelyajat vaihtelevat ely-keskuksittain.
Ne voivat kestää jopa useita kuukausia, pahimmillaan
käsittelyajat ovat olleet kahdeksan kuukautta. Nykylainsäädännön
mukaan yli 200 päivää lomautettuna oleva
työntekijä, joka irtisanoutuu, on hankalassa paikassa,
mikäli työnantaja on maksukyvytön. Työttömyysetuutta
ei saa, sillä työntekijä on työsopimuslain
mukaan oikeutettu irtisanomisajan palkkaan. Työnantajan
maksukyvyttömyyden takia tämän irtisanomisajan
palkan maksu takkuilee. Samaan aikaan palkkaturvan käsittelyajat
ovat kohtuuttoman pitkiä. Tällaisessa tilanteessa
oleva työntekijä tippuu siis täysin tyhjän
päälle.
Arvoisa puhemies! Ehdotankin lakia muutettavan seuraavanlaisesti:
Työttömyysturvalain 3 luvun 5 §:n
1 kohtaan on lisättävä poikkeus, jonka
mukaan työttömyysetuuden rajaus ei koske tilannetta,
jossa irtisanoutuva työntekijä turvautuu palkkaturvaan
ja on oikeutettu työsopimuslain 5 luvun 7 §:n
3 momentin mukaisesti irtisanomisajan palkkaan.
Lisäksi ehdotan saman lain 11 luvun 14 §:n
1 momenttiin muutosta, joka mahdollistaisi takautuvasti palkkaturvasta
maksetun irtisanomisajan palkan takaisinperintää tilanteessa,
jossa henkilö on saanut työttömyysetuutta
samalta ajalta.
Keskustelu päättyi.