3) Laki opintotukilain 14 §:n muuttamisesta
Esko-Juhani Tennilä /vas:
Arvoisa puhemies! Suomen menestys perustuu nyt jo täysin osaamiseen,
ja tämä on tulevaisuudessa vielä isommin
näin. Tämä itsestäänselvänä pidettävä lähtökohta
ei kuitenkaan heijastu opiskelijoiden tilanteeseen. Heidän
toimeentulonsa on vaikeata. Opintotuen kehittäminen on
ollut jäissä itse asiassa koko 90-luvun ja mitään
merkittävää ei ole lähdetty
tekemään. Valitettavasti kerran on leikattu jopa
opintotukea tällä aikajaksolla.
Erityisen iso ongelma minusta, joka pitää heti hoitaa
ja voidaan hoitaa heti, on kesäaikainen asumistuki, sen
puuttuminen. Se johtaa opiskelijat todella vaikeaan tilanteeseen.
Kesän aikanahan ei yleisen asumistuen piiriinkään
opiskelija pääse. Siinä on selvä väliinputoamistilanne.
Se on lähdettävä korjaamaan. Minusta
tässä turhaan on vitkuteltu. Isoista rahoista
ei ole kysymys, mutta sitten tulee se iso kysymys poliittisesta
tahdosta, ja sitä pitää ruveta löytymään.
Vaaleja ei pidä vain odotella, sitä ennen pitää tehdä ratkaisuja.
Inkeri Kerola /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Ed. Tennilän tekemä lakialoite
on sinänsä kannatettava. Ihmettelen vain sitä,
että tätä ei ole viety eteenpäin
siitä huolimatta, että kyseiset edustajat istuvat
hallituksessa ja tähän olisi ollut täydet
mahdollisuudet. Senkin lisäksi suitsutan tätä aloitetta,
että keskusta on tehnyt edustajiensa välityksellä useita
lakialoitteita tästä samaisesta asiasta, mutta
jostakin syystä ne eivät ole edenneet. Pienin
peruste lakialoitteelle ei ole vain osaamistason lisääminen,
osasyynä näkisin myös ongelman, joka
liittyy Pääkaupunkiseutuun. Täällä on
erittäin ongelmallista yksinkertaisesti saada asuntoja.
Siksi tulisi puuttua paitsi tähän opintotuen asumislisän
ympärivuotistamiseen myös siihen, että kun vasemmistoliitolla on
ministeri tällä hetkellä ympäristöministeriössä,
kiinnitettäisiin huomiota siihen, että yhdessä Pääkaupunkiseudun
kuntien kanssa ryhdyttäisiin rakentamaan lisää opiskelija-asuntoja,
joista nyt on kova puute, pienistä asunnoista. Niitä ei yksinkertaisesti
saa opiskelijapaikkoihin nähden. Täällä on
alimitoitettu asuntokanta koskien pieniä opiskelija-asuntoja.
Mikko Kuoppa /vas:
Arvoisa puhemies! Vasemmistoliitto on pitänyt opiskelijoiden
asumislisän maksamista ympärivuotisena yhtenä tärkeänä budjetin
tavoitteena. Valitettavasti sitä ei ole pystytty saamaan
näissä budjettineuvotteluissa läpi. Näin
ollen ei ole tietenkään ollut paljon muuta mahdollisuutta
silloin, kun on yritettävä sitä eduskunnan
kautta viedä eteenpäin.
Kuten täällä aikaisemmin on todettu,
opiskelijoiden taloudellinen asema on edelleenkin sangen vaikea
monien kohdalta ja opiskelu on tänä päivänä välttämätöntä,
jos aikoo menestyä, saada työtä, ja myös
kansakunnan kannalta on välttämätöntä,
että meillä on hyvätasoinen, korkeatasoinen
koulutus, ja silloin pitää myös luoda
opiskelijoille mahdollisuus opiskella näissä kouluissa
ja opistoissa. Siinä mielessä ympärivuotinen asumislisä opiskelijoille
olisi välttämätöntä,
koska monet menettävät asunnon ja heillä on
syksyllä kova työ hankkia uusia asuntoja. Saattaa
jopa kuukausikaupalla mennä aikaa ja tarmoa siihen, että he
etsivät uutta asuntoa, sen sijaan että he voisivat
keskittyä täysipainoisesti opiskeluun.
Esko-Juhani Tennilä /vas:
Rouva puhemies! Ed. Kerolalle totean vain sen, että vasemmistoliiton
eduskuntaryhmä asetti kesäkokouksessaan kaksi
opiskelijoiden toimeentulon parantamiseen liittyvää välitöntä tavoitetta.
Seuraavassa eduskunnassa asioihin palataan tietysti. Tässä eduskunnassa
pitäisi vielä hoitaa mielestämme kaksi
tämmöistä keskeistä tavoitetta:
ensinnäkin alle 20-vuotiaitten todella heikko opintotuki, joka
on pantu riippumaan monilta osin ja monissa oppilaitoksissa vanhempien
tuloista ja on vieläpä siis ihan vanha ja huono
järjestelmä; ja sitten on tämä ympärivuotinen
asumislisä. Nämä eivät ole raha-asioina
niin isoja, etteikö niitä voida vielä tässä eduskunnassa
sopia, jos tahto löytyy. Muistutan vielä siitä,
että heikko opintotuki on yksi syy siihen, että meillä opinnot
tässä maassa tahtovat pitkittyä ja jopa
katkeilla. Ne ovat isoja ongelmia, ja niihin pitää löytää ratkaisuja.
Yksi ratkaisu on parantaa opintotukea, se on ihan varma, koska työssäolo
on yksi syy siihen, miksi opinnot venyvät.
Marja Tiura /kok:
Arvoisa puhemies! Nämä opintotukeen ja asumislisään
liittyvät kysymyksethän ovat täällä eduskunnassa
olleet esillä aina tuon tuosta, ja on hyvin tärkeätä,
että tätä keskustelua käydään.
Nyt keväällähän opetusministeriö julkaisi opintotuen
kannustavuustyöryhmän muistion, ja tässä muistiossa
aivan selkeästi otettiin kantaa sen puolesta, että opintorahan
tasoa pitäisi päästä nostamaan.
Paitsi että me puhumme nyt asumislisän ympärivuotistamisesta,
niin mielestäni hyvin tärkeätä on
myöskin keskustella asumislisän tasosta. Yksi
tärkeä pointti tässä on myöskin asumislisän
vuokrakaton korottaminen. Nythän se on 214,44 euroa, ja
se on samalla tasolla ollut kymmenen viime vuotta. Kyllä tasokorotus,
joka työryhmän muistiossakin oli 252 euroon, olisi vähintäänkin
opiskelijoiden kohdalta erittäin tärkeää.
Kun opiskelijoilta on kysytty, mikä heidän mielestään
on tärkeämpää, se, että tämä ympärivuotistettaisiin,
vaiko se, että tätä vuokrakattoa korotettaisiin
opiskelukuukausien osalta, niin he ovat itse kokeneet sen näin,
että vuokrakaton nostaminen olisi tärkeämpää,
koska kuitenkin kesällä on mahdollisuus käydä työssä.
Mutta kaiken kaikkiaan, kun keskustellaan tukikuukausista esimerkiksi
pitkien opintojen, 180 opintoviikon opintojen, osalta, niin kyllä tämä viiden
tukikuukauden lisääminen olisi vähintäänkin
kohtuullista.
Esa Lahtela /sd:
Arvoisa rouva puhemies! Edelliselle puhujalle voisi todeta
sen, jotta jos kaikki saisivat työtä — se
riippuu siitä. Viimekin kesänä oli hyvin
paljon tilanteita, joissa opiskelijat eivät sijoittuneet
työelämään. Jostain ihmeen syystä työnantajat
olivat nihkeämpiä ja kesätöitä oli
vähemmän tarjolla ainakin itäisessä Suomessa.
Minusta ed. Tennilän aloite on ihan hyvä. Tämä meidän
pitäisi saada kuntoon, koska kysehän on siitä,
millä tavalla köyhemmän pennut pääsevät
opiskelemaan. Eihän silloin ole ongelmaa, jos on varoja
paljon, hehän voivat opiskella ja isät ja äidit
maksavat kaiken, mutta entäs ne lapset, jotka sattuvat
syntymään jostain syystä köyhempään
perheeseen, jolla ei olekaan varaa, ei ole tuloja eikä omaisuutta,
jota voisi käyttää tähän?
Kyse on tasavertaisuudesta. Köyhänkin lapsi voi
olla yhtä fiksu, mutta hänellä ei vain
ole mahdollisuuksia päästä kehittämään
itseään ja opintoja harrastamaan ja suorittamaan.
Nämä pitäisi kaikki turvata, jottei tällaista
epätasa-arvoa olisi, ei mentäisi taaksepäin
näissä asioissa, vaan päinvastoin pyrittäisiin
siihen, että jokainen Suomessa syntynyt lapsi saisi mahdollisimman
hyvän koulutuksen ja siinä ei olisi esteenä se,
jotta joutuu vaikka tässä tapauksessa asunnon
sanomaan kesäaikaan irti ja siinä tulee vaikeuksia. Sen
takia tämä pitää turvata. Ed.
Tennilä vasemmistolaisena ihmisenä on tehnyt hyvän
aloitteen, ja tulen kannattamaan sitä kaikissa vaiheissa.
Säde Tahvanainen /sd:
Arvoisa puhemies! Asumislisän ympärivuotistamisesta
on keskusteltu vuosikausia, ja sosialidemokraattinen ryhmä myöskin
jo tämän vaalikauden alussa kävi kovan
keskustelun asumislisän osalta muun muassa silloin, kun
silloinen opetusministeri Lindén oli tuomassa eduskuntaan
esitystä, jossa olisi leikattu opiskelijoiden asumislisää ja
vuokrakattokin olisi jäänyt aika alhaiseksi eli
olisi tehty säästöpäätös.
Tuolloin se saatiin torjuttua ja muutettua nimenomaisesti siten,
että asumislisän vuokrakattoa nostettiin ja estettiin
se leikkaus, joka opetusministeriön puolelta oli tuolloin tulossa.
Nyt tehty aloite on erittäin asiallinen ja hyvä, ja
tulevaisuudessa sitä on vietävä eteenpäin.
Ensi kevään hallitusneuvotteluissa erityisesti
opiskeluun liittyvät sosiaaliset etuudet on myöskin
nostettava hallitusohjelmatasolle. Tämän budjetin osalta
käytännössä voinee olla niin,
että emme sitä rahasummaa sinne löydä.
Toivon sille kyllä tietenkin tukea täältä eduskunnasta.
Inkeri Kerola /kesk:
Arvoisa rouva puhemies! Nyt olen jo paljon turvallisemmalla
mielellä, kun kuuntelen näitä puheenvuoroja
täällä ja tulkitsen, että kaikki
eduskuntaryhmät ovat yksimielisesti tämän
asian takana. On kysymys vain siitä, että pieni
rahasumma löytyy sieltä budjetista. Toivonkin,
että kun tämä lakialoite tulee sivistysvaliokuntaan,
ja siellä sitten äänestellään
tästä, kaikki ovat äänensä ja
puheensa ja keskustelunsa veroisia, että saamme tätä hyvää asiaa eteenpäin.
Olemme keskustassa tukemassa tätä hartiavoimin.
Pentti Tiusanen /vas:
Puhemies! Vielä: Ed. Esko-Juhani Tennilän
lakialoite opintotukilain 14 §:n muuttamisesta on saanut
laajan kannatuksen. Toteaisin tähän keskusteluun
sen, että aivan selvästi on opiskelijoiden keskuudessa
jälleen tulossa sellainen jako, joka vallitsi
60-luvun alkupuolella, että vanhempien sosiaalinen asema vaikuttaa
vahvasti opiskelijan menestymiseen, opintojen pituuteen ja yleensäkin
korkeakouluopin tielle lähtemiseen. Tämä on
sellainen uhkakuva, joka on pystyttävä torjumaan.
Suomelle on erittäin tärkeätä,
että koko ikäluokka saadaan koulutetuksi mahdollisimman
korkeatasoisesti, ja korkea koulutustaso on säilytettävä.
Tällöin juuri tämän tyyppiset
parannukset, mitä nyt ed. Tennilä esittää tällä lakialoitteella,
edesauttavat juuri tämän päämäärän
saavuttamista.
Marja Tiura /kok:
Arvoisa puhemies! Itse olen myöskin sitä mieltä,
että ed. Tennilän aloite on ihan hyvä ja
se, että ympärivuotistamisesta puhutaan. Mutta
edelleen haluan kyllä korostaa sitä, että vuokrakaton
korottaminen on mielestäni kyllä hyvin tärkeä asia.
Nythän on erilaisia malleja myöskin ollut esillä siitä,
että sitä voitaisiin myöskin alueellisesti
porrastaa, koska vuokrat ovat alueellisesti myöskin hyvin
erilaisella tasolla, kun verrataan esimerkiksi Pääkaupunkiseutua
muihin alueisiin.
Kannatan kyllä lämpimästi tätä ja
olen myöskin sitä mieltä, että seuraavien
hallitusneuvotteluiden osalta hallitusohjelmaan pitää kirjata
opiskelijoiden opintososiaaliset etuudet ja tämän koko
paketin läpikäyminen, koska osaltaan nämä etuudet
ovat kyllä jääneet jalkoihin. Kuten täällä on
tänään tullut esille, varmastikin ensi
vuoden budjetin osalta suuria muutoksia näihin asioihin ei
ole odotettavissa, mutta seuraaviin hallitusneuvotteluihin ja hallitusohjelmaan
pitää opintososiaaliset etuudet ottaa mukaan.
Keskustelu päättyy.