Henrik Lax /r:
Arvoisa rouva puhemies, ärade fru talman! Hallituksen
esitys n:o 80 edellisiltä valtiopäiviltä,
joka koskee menettämisseuraamuksia, on osa rikoslain kokonaisuudistusta.
Tähän asti menettämisseuraamusta koskevat
säännökset ovat olleet hajallaan eri
laeissa ja osittain sisällöltään
keskenään epäjohdonmukaisia. Tässä lakiehdotuksessa
tämä epäkohta korjataan ja kaikki menettämisseuraamusta
koskevat säännökset kootaan keskitetysti
rikoslain yhteen ja samaan lukuun, 10. lukuun.
Tässä uudistuksessa on kysymys paljolti myös nykyisen
lainsäädännön kielellisestä modernisoinnista
ja oikeuskäytännön kirjaamisesta lakiin.
Peruslähtökohtanahan on, että rikollinen teko
ei saa olla kannattava ja että tämän
vuoksi rikoksen tuottama hyöty on aina pyrittävä tuomitsemaan
valtiolle. Uudistuksen tärkein ja samalla myös
kiistanalaisin säännös on kriminaalipoliittinen
uudistus, uudistus, joka mahdollistaa niin sanotun laajennetun hyödyn
menettämisen. Keskitynkin tässä oikeastaan
vain kommentoimaan tätä yhtä ja uutta
tärkeätä asiaa.
Ärade fru talman! Som ett led i reformeringen av vår
strafflagstiftning har vi nu för behandling ett förslag
som moderniserar våra bestämmelser som gäller
förverkandepåföljder. Vi får
nu en konsekvent, följdriktig och enhetlig lagstiftning som
skall tillgodose det att brott inte skall löna sig och
att vinning som en gärningsman genom ett brott kan få också skall
kunna dömas förbruten till staten.
Reformförslaget innehåller en kriminalpolitisk
nyhet som också har varit rätt kontroversiell och
ganska svår att handlägga i lagutskottet. Det har
varit svårt att hitta lagtekniska lösningar som också svarar
mot grundlagens olika krav. Jag skall i det följande koncentrera
mig på att enbart kommentera denna fråga.
Rouva puhemies! Laajennettu hyödyn menettäminen
tarkoittaa seuraavaa: Rikoksentekijä ja siihen osallinen
sekä se, jonka puolesta tai hyväksi hän
on toiminut, voidaan tuomita menettämään
omaisuus siltä osin kuin hän ei pysty saattamaan
todennäköiseksi, että se on saatu laillisesti.
Edellytyksenä on, että rikoksentekijä todetaan syylliseksi
rikokseen, josta voidaan tuomita vankeutta vähintään
neljä vuotta, tai tällaisen rikoksen rangaistavaan
yritykseen. Laajennettu hyödyn menettäminen voidaan
tuomita myös, kun kysymyksessä on kätkemisrikos,
salakuljetus, huumausainerikos, ja joissakin muissakin tapauksissa.
Lisäedellytyksenä on, että rikoksesta saattaa
seurata huomattavaa taloudellista hyötyä.
Kysymys on toisin sanoen siitä, että kun henkilö on
tehnyt säännöksessä mainitun
rikoksen, joka tyypillisesti tuottaa huomattavaa taloudellista hyötyä,
katsotaan, onko henkilöllä alkuperältään
selvittämätöntä omaisuutta,
ja konfiskoidaan se. Uusi rikos ikään kuin laukaisee
konfiskaation, joka koskee aikaisempaa rikollista toimintaa. Tämän
tyyppinen säännös on ilmeisen tarpeellinen
rikoshyödyn nykyistä tehokkaamman menettämisen
toteuttamiseksi. Nykyisin esimerkiksi huumausainekauppa taikka taloudellinen
rikollisuus eri muodoissaan tuottaa suurta taloudellista hyötyä.
Samalla nykyisin on helppo aikaisempaa tehokkaammin kätkeä varallisuutta eri
tavoin. Voidaan todeta, että taloudellinen hyöty
on nimenomaan tämän tyyppisten rikosten tavoite.
Perinteisen rikollisuuden, esimerkiksi varkauksien ja petoksien,
osalta nykyiset säännökset ovat toimivia,
mutta uuden tyyppinen rikollisuus edellyttää myös
uusia menetelmiä. Esimerkkiä on haettu myös
muiden maiden lainsäädännöstä. Joissakin
maissa tämmöinen laajennettu hyödyn menettäminen
on myös mahdollinen, esimerkkeinä Tanska, Norja
ja Saksa.
Niin onkin monen asiantuntijan lausunnossa tämän
säännöksen tarpeellisuus kyllä todettu, mutta
toisaalta on myös esitetty vakavaa arvostelua hallituksen
esityksessä muotoiltua säännöstä vastaan.
Lakivaliokunnassa on ollut todella hankalaa löytää toimiva
lainsäädäntöratkaisu, joka myös
olisi sopusoinnussa perustuslain erityyppisten vaatimusten kanssa.
Tässä on jouduttu näitä eri
oikeushyviä tasapainottamaan keskenään.
Myös perustuslakivaliokunta on esittänyt lausunnossaan
vakavia huomautuksia hallituksen esityksen johdosta. Perustuslakivaliokunta
arvioi säännöstä erityisesti
perustuslain omaisuussuojan, rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen ja
myös oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeiden
kannalta. Perustuslakivaliokunta totesikin, että ehdotettu
laajan hyödyn menettäminen on uutuus, jonka lainsäädäntöteknisiä yksityiskohtia
samoin kuin sen suhdetta erityisesti rikoshyödyn menettämistä koskevaan
pääsääntöön, siis
normaalitapaukseen, on vielä arvioitava.
Perustuslakivaliokunta totesi myös, että pykälästä tulisi
käydä ilmi, että konfiskaation kohteena
voi olla vain sellainen omaisuus, joka on hankittu rikoksella tai
jonka tällaista alkuperää on perusteltua
syytä epäillä. Vastaajan oikeusturvan
vuoksi todistustaakkaa perustuslakivaliokunnan mukaan ei pitäisi
siirtää vastaajalle, ellei omaisuuden rikollista
alkuperää koskeva väite ole objektiivisesti
arvioiden perusteltu ja riittävin tosiseikoin tuettu. Todistustaakan
siirtymisen kynnys olisi perustuslakivaliokunnan mukaan asetettava
menettämisseuraamuksen tuomitsemista harkittaessa riittävän
korkealle.
Samalla kun arvioitiin tämän uuden säännöksen
suhdetta perinteiseen konfiskaatiosäännökseen,
perussääntöön, nousi esille
eräs kysymys. Jotkut asiantuntijat näkivät
tässä oikeusvoimaongelmia. Meillähän
on periaate, että kun kerran tuomio on annettu, langettava
tai vapauttava, sen jälkeen asiaa ei revitä auki.
Asianosaisten ja yhteiskunnan on voitava luottaa siihen, että se
asia on tullut lopullisesti ratkaistuksi, ja vain äärimmäisissä poikkeustapauksissa
siihen voidaan myöhemmin palata. Nyt heräsi kysymys,
onko mahdollista, että tällä uudella
säännöksellä puututaan aikaisempiin
lainvoimaisiin ratkaisuihin. Lakivaliokunnan mietinnössä on
tarkemmin selostettu, millä perusteilla valiokunta loppujen
lopuksi päätyi siihen, että näin
ei ole eikä tämä uusi säännös
siten ole perinteisen oikeusvoimaoppimme kanssa ristiriidassa.
Ongelma, jonka kanssa valiokunta painiskeli aivan loppuun asti,
liittyi nimenomaan näyttökynnyksen korkeuteen.
Perustuslakivaliokunta oli mietinnössään
nimenomaan todennut, että pitäisi olla perusteltua
syytä epäillä, että kysymyksessä oleva
omaisuus on hankittu rikoksella. Suuren tunnontuskan jälkeen
valiokunta jätti lakitekstistä pois sanan perusteltu.
Tiedämme, että vastaavanlainen sanonta on esitutkintalaissa
ja että sen ympärille on kehittynyt vakiintunut
oikeuskäytäntö. Valiokunnan oli mahdoton
etukäteen arvata, millä lailla mahdollisesti oikeuskäytäntö ottaen
huomioon esitutkintalain tulkintakäytännön
voi kehittyä, eikä — ja se oli varmasti viisasta — valiokunta
yrittänytkään sen tarkemmin tähän
puuttua, vaan oikeuskäytännössä jää nähtäväksi,
miten näyttökynnys asettuu. Alhainen se kyllä on.
Ainakin esitutkintalain tulkintakäytännöstä voidaan
ehkä näin maallikonomaisesti sanoa, että kysymyksessä on
alle 50 prosentin todennäköisyys.
Samalla kun valiokunta pohti oikeusvoimakysymyksiä,
keskusrikospoliisi toi esille ajatuksen, että pitäisi
olla mahdollista myös erillisessä oikeudenkäynnissä käsitellä rikoksen
hyödyn konfiskointia. Perusteluna keskusrikospoliisi esitti, että piiloon
jäänyt hyöty ei aina ole selvitettävissä varsinaista
rikollista tekoa koskevassa oikeudenkäynnissä,
vaan jälkikäteen saadaan tietoa ja näyttöä,
joka silloin vasta oikeastaan paljastaisi, mistä on kysymys.
Tässäkin nousee oikeusvoimaproblematiikka esille.
Tähän nimenomaiseen kysymykseen valiokunta ei
voinut ottaa kantaa, koska asia tuli niin myöhään
esille. Todettakoon tässä kuitenkin, että valiokunnassa
käyty pohdiskelu johti siihen, että oikeusministeriö asetti
toukokuun 22. päivä työryhmän
rikosasioiden oikeudenkäyntimenettelyä pohtimaan
nimenomaan käräjäoikeuden kannalta. Yhtenä kohtana
työryhmän toimeksiannossa oli nimenomaan se, että sen
tulee pohtia tuomiopurun mahdollisuutta syytetyn vahingoksi pelkän
menettämisseuraamuksen osalta. Ilmeisesti vielä tämän
vuoden lopussa saadaan välimietintö, jossa jotain
tästä asiasta lausutaan.
Loppujen lopuksi kuitenkin lakivaliokunta totesi, että säännös
siten kuin lakivaliokunta oli sen kirjoittanut uuteen asuun on tarpeellinen.
Todettiin kuitenkin, että siihen liittyy epävarmuustekijöitä,
joita on vaikea arvioida etukäteen. Tämän vuoksi
valiokunta ehdottaa, että eduskunta, samalla kun se hyväksyy
tämän lain, hyväksyisi myös
lausuman, jossa edellytetään, että hallitus tarkoin
seuraa laajennettua hyödyn menettämistä koskevan
uuden lainsäädännön soveltamista
ja ryhtyy tarvittaessa toimiin mahdollisten epäkohtien
poistamiseksi.
Fru talman! Som det har kommit fram har det varit mycket svårt
att finna en balans mellan de olika intressen som grundlagen skyddar
och det är med en stor tvekan som lagutskottet stannade inför
den formulering som nu föreligger för godkännande.
Man kan säga att det kriminalpolitiska trycket var
så stort att lagutskottet vågar sig på detta
försök, eftersom det till utskottets kännedom
har kommit och det i offentligheten ofta förekommer berättelser
om så kallade utblottade personer som det oaktat lever
ett ganska lyxigt liv. Det är svårt för
vanliga medborgare att förstå att egendom som
i sådana här sammanhang kan brukas och åtnjutas
inte skall kunna förklaras förbruten till staten.
Lopuksi, rouva puhemies, sanoisin, että professori
Erkki Havansi Oikeuskulttuuripäivän juhlatilaisuudessa
viime vuoden marraskuussa lausui muutaman ajatuksen, jotka aika
hyvin kuvastavat sitä jaakobinpainia, jossa lakivaliokunta
on synnyttänyt tämän lopputuloksen. Professori
Havansi sai siinä yhteydessä Allan Serlachius
-säätiön palkinnon ja kiitospuheessaan
hän kysyi seuraavasti: "Oikeusturva — voiko sitä olla
liikaakin?" Keskeinen lause hänen kiitospuheessaan kuului
seuraavasti: "Onko oikeusturvan nimissä parempi, että kymmenen
kymmenestä ilmeisesti rikoksen kautta syntyneestä miljoonahyödystä pysyy
oikeusjärjestyksen ulottumattomissa, kuin että kymmenen
kymmenestä selittämättömällä tavalla äkkirikastuneesta
henkilöstä syytetyn lähipiirissä joutuu
tekemään selkoa äkkirikastumisestaan."
Niin hän päätyikin vastaamaan omaan kysymykseensä:
"Oikeusturvaa voi kyllä olla liikaakin, oikeudenmukaista
oikeusturvaa sen sijaan ei."
Oikeusministeri Johannes Koskinen
Arvoisa puhemies! Oikeudenmukaista oikeusturvaa tosiaan kaivattaisiin.
Tuoreessa tutkimuksessa kansalaisten enemmistö kokee huumerikollisuuden
ja siihen liittyvän rikollisuuden suurimmaksi huolenaiheeksi
suomalaisessa yhteiskunnassa. Oikeusministeriössä on
valmisteltu täsmätoimia, joilla puututtaisiin
juuri siihen, mikä tätä laajaa taloudellista
ja huumeisiin liittyvää rikollisuutta pyörittää.
Sehän on viime kädessä yksityinen voitonpyynti,
ja juuri siihen pitää pystyä lainsäädännön
ja oikeuslaitoksen keinoin puuttumaan.
Hallituksen esityksessä oli haettu eurooppalaisittain
tehokas keino, käännetty todistustaakka silloin,
kun on selittämätöntä omaisuuden
lisäystä ja siihen liittyvää rikollista
toimintaa näytettynä jo aiemmin olleen. Eduskunnassa
lakivaliokunta halusi huomattavasti tarkemmin syynätä tätä tilannetta,
eli siellä asiantuntijat löysivät sellaisiakin
ongelmia, joita meidän mielestämme tuohon esitykseen
ei sisältynyt eikä sisälly. Mutta kaikkinensa
esitys on nyt vuoden käsittelyn jälkeen sitten
lakivaliokunnasta valmistunut ja hyvä sinänsä,
että tässä muodossakin se saadaan eteenpäin.
Valiokunnan puheenjohtajan Laxin selostaman laajennetun rikoshyödyn
konfiskaation ohella esityksessä oli lukuisa joukko muita
asioita, eli kysymys on konfiskaatiota, menettämisseuraamusta,
koskevasta kokonaisuudistuksesta, sen kirjoittamisesta ajan tasalle
ja sijoittamisesta yhteen rikoslain lukuun.
Hallituksen esityksessä ehdotettiin käännettyä todistustaakkaa
eli tiettyjä vakavia rikoksia tehneen omaisuus olisi voitu
tuomita kokonaan tai osaksi valtiolle, jollei vastaaja olisi saattanut todennäköiseksi,
että omaisuus on saatu laillisesti. Sille oli lisäksi
ne reunaehdot, että on näytettyä rikollista
toimintaa taustalla, josta voidaan olettaa tuon omaisuuden karttuneen.
Perustuslakivaliokunnan ja osan asiantuntijoista suhtauduttua
varauksellisesti ehdotukseen lakivaliokunta yhdessä oikeusministeriön
kanssa muotoili pykälää uudelleen niin,
että käännetystä todistustaakasta
luovuttaisiin ja päädyttäisiin laajennettuun
rikoshyödyn menettämisseuraamukseen.
On syytä korostaa, että perustuslakivaliokunta
katsoi lausunnossaan, että hallituksen esittämässäkin
muodossa esitys olisi ollut hyväksyttävissä tavallisessa
lainsäätämisjärjestyksessä.
Menettelyn tehokkuuden takaamiseksi lakivaliokunta ei kuitenkaan
ehdottanut syyttäjälle yhtä korkeaa näyttövelvollisuutta
kuin rangaistukseen tai pidemmälle menevään
rikostutkintaan vaaditaan, aivan kuten ed. Lax kertoi. Lakivaliokunnan
muotoilun mukaan tiettyjä vakavia rikoksia tehneen omaisuus
voidaan tuomita valtiolle kokonaan tai osaksi, jos on syytä olettaa omaisuuden
olevan kokonaan tai osaksi peräisin rikollisesta toiminnasta,
jota ei ole pidettävä vähäisenä.
Laajennettu hyödyn menettäminen koskisi myös
sivullista, jolle omaisuus on siirretty. Tässä on
ehdotettu myös täsmennystä. Konfiskointi sivulliselta
olisi mahdollinen, jos on syytä olettaa, että omaisuus
on "menettämisseuraamuksen tai korvausvelvollisuuden välttämiseksi"
siirretty.
Näiden muutosten jälkeenkin pykälää voidaan
käyttää tehokkaasti erityisesti taloudellista rikollisuutta
ja huumausainerikollisuutta vastaan. Alkuperäisessä muodossaan
se olisi ollut tietysti vielä tehokkaampi keino. On ehkä pelättävissä,
että syyttäjät liiaksikin arveksuvat
tämän keinon käyttöä sen
takia, että siellä nämä sanonnat
muistuttavat jo syytekynnystä, mutta varmasti koulutuksessa
ja asian informoimisessa pystytään korostamaan
tätä, että siinä on kuitenkin
selvästi nykyisestä laajennettu säännös
kyseessä ja että se myös auttaa pureutumista
näihin laajalla talous- ja huumerikollisuudella hankittuihin
erikoishyötyihin ja omaisuusmassoihin.
Lakivaliokunnan mietinnön valmistumisen jälkeen
on tullut juuri Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio heinäkuulta
2001. Se koski Yhdistynyttä kuningaskuntaa. Tuomio vahvisti sen
jo hallituksen esityksessä lähtökohdaksi
otetun näkemyksen, että nyt Suomeen tulossa olevan
kaltaiset tehostetut konfiskaatiosäännökset eivät
loukkaa Ihmisoikeussopimusta; ei olisi loukannut se hallituksen
esityksen muotoilussakaan, saati sitten tämä hiukan
vesitetty lakivaliokunnan hyväksymä muotoilu.
Tärkeätä on, että tosiaan tästä koulutetaan
poliisia, syyttäjäkuntaa, tuomioistuinlaitosta,
että nämä laajennetun menettämisseuraamuksen
säännökset saadaan hyötykäyttöön
ja että ne saadaan puremaan mahdollisimman pikaisesti.
Kokonaisuutena siis tämä luku on saanut ajan tasalle
konfiskaatiosäännökset ja on merkittävä paikkaus
rikoslain kokonaisuudistuksessa ja on yksi näistä viimeisistä osista.
Vielä tämän vuoden mittaan saadaan erikoislain
yleistä osaa koskeva hallituksen esitys, ja silloin voidaan
sanoa, että koko erikoislain neljännesvuosisadan
kestänyt uudistusprosessi alkaa lähestyä niitä viimeisiä kalkkiviivoja.
Yleiskeskustelu päättyy.