Jaana Pelkonen /kok:

Arvoisa puhemies! Kuten kaikki hyvin tiedämme, nuorten työttömyystaso on Suomessa huolestuttavan korkealla ja suunta on viime vuosina ollut vain nouseva.

Nuorten jatkuvasti kasvanut työttömyys on lisännyt myös alle 25-vuotiaiden toimeentulotuen saajien määrää. Pelkästään Helsingissä oli viime vuonna yli 9 000 toimeentulotuella pääsääntöisesti elävää nuorta, joista moni on vakavassa syrjäytymisvaarassa. Kuluvana vuonna nuorten määrä on ollut edelleen kasvussa. Työ- ja elinkeinoministeriön tuoreimman työllisyyskatsauksen mukaan alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli tämän vuoden elokuussa 7 400 enemmän kuin edellisen vuoden elokuussa eli yhteensä noin 39 300. Näiden lukujen ulkopuolelle jää vielä tuhansia nuoria, jotka eivät ole ilmoittautuneet työnhakijoiksi.

Nuoret ovat olleet viime päiviin saakka marginaalisessa asemassa sosiaalityössä. Nuoruus on jäänyt lapsuuden ja lastensuojelun varjoon. Käytännössä lastensuojelu on pystynyt vastaamaan vain kaikkein kiireellisimpiin ja vakavimpiin lasten ja nuorten tuen, avun ja huolenpidon tarpeisiin. Siten monien nuorten oman elämän ja tulevaisuuden näkymien selkiyttämiseen tarvittava ulkopuolisen tuen tarve on tullut esille vasta nuoren tullessa toimeentulotuen piiriin täysi-ikäisyyden kynnyksellä. On erittäin hienoa, että lastensuojelua on lähdetty parantamaan ja uudistamaan, mutta emme saa unohtaa kokonaiskuvasta nuoria ja nuoria aikuisia, jotka ovat jo itsenäistymisen kynnyksellä.

Nuorten työttömyyteen ja syrjäytymiseen on lähdetty tarjoamaan ratkaisuksi meidän kaikkien hyvin tietämää ja tuntemaa nuorisotakuuta, ja vaikka nuorisotakuu kaikkine toimenpiteineen on iso askel syrjäytymisen estämiseksi, eivät sen välineet tavoita valitettavasti kaikkia. Merkittävien tulosten saavuttamiseksi tarvitaan muitakin toimenpiteitä, kuten sosiaalityötä näiden nuorten parissa. Pelkät työllistämispalvelut ja toimeentulotuki ilman siihen liittyvää sosiaalityötä eivät riitä ratkaisuksi siihen, että yhteiskunnan valtavirran ulkopuolella elävien nuorten elämässä nuorisotakuun arvokkaat tavoitteet toteutuvat.

Puhemies! Työttömien, toimeentulotukikierteeseen jumiutuneiden nuorten auttamiseksi olisikin välttämätöntä, että sosiaalityöntekijät tai -ohjaajat velvoitettaisiin tapaamaan henkilökohtaisesti kaikki alle 25-vuotiaat toimeentulotukea hakevat. Tällä hetkellä toimeentulotukilain mukaan asiakkaalla on oikeus tavata sosiaalialan ammattilainen, mutta laki ei velvoita tähän kumpaakaan osapuolta. Ilman tuloja oleva nuori voi näin hakea toimeentulotukea kirjallisesti pitkiäkin aikoja ilman, että hänen tarvitsee koskaan tavata kasvotusten sosiaalityöntekijää tai -ohjaajaa.

Toimeentulotukilain säännökset eivät siis nykyisessä muodossaan edistä sellaista nuorten tukemista, jolla sosiaaliviranomaisen aktiivinen puuttuminen voisi toimia nuorten parhaaksi. Vaikka monissa kunnissa, kuten Helsingissä, on jo pyritty vastaamaan syrjäytymistä estäviin tarpeisiin priorisoimalla alle 25-vuotiaiden toimeentulotukiasiakkaiden henkilökohtainen tapaaminen, ei pelkkä hyvä tahto riitä, kun työhön ei riitä taloudellisia resursseja. Tämän vuoksi on tapaamisvelvoite tarpeen saattaa lain tasolle, jotta myös resurssit tälle työlle saadaan mitoitettua.

Arvoisa puhemies! Viime viikolla puhuttaessa lastensuojelulain muuttamisesta edustaja Zyskowicz kysyi ministeri Huoviselta, onko hallituksen piirissä harkittu sellaista muutosta, että toimeentulotukiasiakkaalla tai ainakin nuorella asiakkaalla olisi velvollisuus tavata sosiaalivirkailija ennen kuin voi saada pidempään toimeentulotukea. Ministeri ei ottanut kysymykseen kantaa muutoin kuin toteamalla, että nuoria kyllä jo tälläkin hetkellä velvoitetaan monissa tukimuodoissa, esimerkiksi työttömyysturvan osalta. Hän epäili sitä, miten hyvin pystyttäisiin tuomaan tapaamisvelvoite toimeentulotukeen, mutta lupasi ottaa tämän vinkin huomioon ja katsoa, mitä sille voitaisiin tehdä.

Puhemies! Nyt on sen huomioon ottamisen ja tekojen aika. Tulen jättämään tällä viikolla laki-aloitteen toimeentulotukilain muuttamiseksi siten, että sosiaalityöntekijät tai -ohjaajat velvoitetaan tapaamaan kaikki alle 25-vuotiaat toimeentulotukea hakevat asiakkaat, jotta heille voidaan selvittää tukimahdollisuudet sekä antaa neuvontaa, tukea ja kannustusta tulevaan. Aloite on saanut tukea kaikista puolueista ja yli sata allekirjoitusta. Meillä ei ole varaa eikä aikaa hukata näiden lasten kohdalla enää yhtään hetkeä, vaan toimeen on tartuttava juuri nyt.

Mika Niikko /ps:

Arvoisa puhemies! Nyt käsitteillä olevassa hallituksen esityksessä halutaan muuttaa lastensuojelulain 29 §:ää, ja tämän keskeisen pykälän ajatushan on siinä, että sosiaalityöntekijät tapaisivat näitä avohuollossa olevia ja perheen ulkopuolelle sijoitettuja alle 18-vuotiaita lapsia. Tämähän on nytten tämän lakialoitteen pähkinä, ja siitä muutama huomio.

Pääministeri Kataisen hallituksen ohjelman mukaan, kuten täällä sanotaan, hallitus tekee toimia huostaanottojen vähentämiseksi. Sen vuoksi hallitus on päättänyt laittaa painopistettä lastensuojelussa ennalta ehkäisevään työhön, ja pyrittäisiin saamaan purettua näitä laitostyyppisiä toimenpiteitä elikkä lasten huostaanottoa. Sinänsä erittäin kannatettava ajatus tämä, että ennalta ehkäisevän työn merkitys tunnustetaan tässä hallituksessa.

Lapsiasiavaltuutettu kiinnitti tälle työryhmälle antamassaan selvityksessä huomiota siihen, että sosiaalityöntekijöillä on liian suuri työtaakka eikä heillä ole aikaa käytännössä tavata näitä lapsia. Nytten tässä lakiesityksessähän lähdetään siitä, että vähintään kaksi tuntia kuukaudessa avohuollon asiakkaita, lapsia, olisi jatkossa sitten tavattava. Kuitenkin sosiaalityöntekijät kyselyssä ovat vastanneet, että 84 prosentilla näistä ammattilaisista ei ole riittävästi aikaa näitten lasten tapaamiseen, joten pahoin pelkään, että tämä lakiesitys itsessään ei anna heille yhtään lisää aikaa. Toki me menemme sitten näihin resursseihin, mitä hallitus on tähän myös luvannut, mutta siitä myöhemmin.

Suomen kuuden suurimman kaupungin lastensuojelupalvelujen ja -kustannusten vertailun mukaan yhdellä sosiaalityöntekijällä oli avohuollossa vastuullaan 76 lasta ja nuorta. Tämä on se keskiarvo kuuden suurimman kunnan kesken. Lisäksi Lastensuojelun Keskusliiton mukaan vuonna 2012 saattoi olla semmoisiakin sosiaalityöntekijöitä, joilla oli yli 120 lasta vastuullaan. Kui-tenkin lastensuojelun laatusuositus olisi, että yhdellä sosiaalityöntekijällä olisi 20—30 lasta, joten tämä ero on niin valtavan suuri, että hallituksen tulisi tehdä kovasti töitä, jotta me emme tällä lailla taas lisäisi kuntien kustannuksia ja velvollisuuksia.

Tässä lakiesityksessähän kyllä kerrotaan, että valtio lisää näitä määrärahoja siten, että sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittämiseen tulee vuositasolla 23,4 miljoonaa euroa vuodesta 2015 alkaen. Tästä summasta vain 3,4 miljoonaa euroa on tarkoitus kohdentaa lastensuojelun kehittämiseen. Tämän arvion mukaan tällä summalla saadaan 70 sosiaalityöntekijää lisää koko maahan.

Nyt, arvoisa puhemies, kun vähän näitä tilastoja katsotaan, mitä ei tästä löytynyt — tässä hallituksen esityksessä ei kerrottu näitä tämänhetkisiä tilastoita Suomesta — niin haluan kysyä sitä hallitukselta, onko tämä riittävä resurssi kunnille.

Meillähän on tällä hetkellä yli 80 000 lasta lastensuojelun avohuollon asiakkaina. Kehitys on ollut niin huima, että vuonna 1996 oli noin 30 000 lasta ja vuonna 2011 yli 80 000 lasta, joten on lähes kolminkertaistunut tämä avohuollon asiakkaitten määrä. Toki tässä on se lainmuutos, jolla näissä huostaanottoilmoituksissa kynnys nousi, ja niittenkin huostaanottoilmoitusten määrä taisi nelinkertaistua kuuden vuoden aikana, ja tällä hetkellä niitä on kutakuinkin 100 000 ilmoitusta vuodessa.

Samanaikaisesti, kun me tiedämme, mikä kehitys on ollut kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrässä — 20 vuoden aikana, vuodesta 1991 vuoteen 2011, kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä on kasvanut 8 000:sta 17 400 lapseen, elikkä on lähes kaksinkertaistunut tämä kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä — me muistamme varmaan sen, että 20 vuotta sitten vielä, tämän saman jakson aikana, perheet saivat kotihoidon tukea ja kotihoidon apua siten, että 60 000 lapsiperhettä oli tämän avun piirissä.

Arvoisa puhemies! Toivoisin, että hallitus ymmärtäisi sen, että nämä aikaisemmat tehdyt synnit, joilla on purettu tämä tuki perheiltä ja heikommassa asemassa olevilta lapsilta ja heidän vanhemmiltaan, ovat johtaneet siihen, että tämä on korreloitunut nyt tilanteeseen, jossa me olemme hyvin kestämättömällä tasolla.

Minun on vaikea uskoa siihen, että me näillä 70 työntekijällä voimme näin ison asian saada kuntoon siinä mittakaavassa, mikä hallituksen tavoite on. Täytyy muistaa, että hallituksen tavoite on ennen kaikkea saada tämä laitoshuostaanottopaikkojen määrän kasvu loppumaan ja kääntymään toiseen suuntaan. Se on niin kallis yhteiskunnallinen ongelma, että jos me emme sitä ajoissa pysty pysäyttämään, niin sen hinta tulee meidän lapsillekin olemaan valtava, sillä me tiedämme, että näitten kustannukset ovat nousseet vuosi vuodelta, koska se on nykyään tullut kannattavaksi liiketoiminnaksi. Ja siinä mielessä, koska lasten sijaishuollosta on tehty — ja pian avohuollostakin tehdään, jossain kokeiluna on sitä, että ulkoistetaan nämä avohuollon tukitoimet — siitäkin bisnestä, esittäisin sitä, että tämä sijaishuolto ja lasten avohuollonkin palvelut jossain määrin voitaisiin ottaa pois tämän kilpailurajoituksen piiristä. Elikkä tällä tahdon sanoa sitä, että jos me emme kilpailuttaisi näitä sijoituspaikkoja, niin tänne ei syntyisi näitä monikansallisia, jopa ulkomaalaisia yrityksiä, jotka tulevat vain tekemään bisnestä lasten ja perheiden kustannuksella.

Arvoisa puhemies! Uskon kuitenkin siihen, että hallituksella on hyvää tahtoa siinä, että meidän lapsemme saavat tämän lainsuojan kautta mahdollisuuden tavata sosiaalityöntekijää riittävän usein. Tämä on kyllä tärkeä tahtotila. Meidän tulee kuulla lapsia ja kuulla sitä viestiä, mimmoisissa sijoituspaikoissa he asuvat sekä miten avohuolto etenee. Kannustan hallitusta tähän suuntaan, mutta toivoisin, että hallitus lisätalousarviokeskustelun yhteydessä huomioisi sen ja seuraisi tarkalla silmällä sitä, millä tavalla kuntien vastuut lisääntyvät tämän lainmuutoksen myötä, ja joustavalla tavalla lisäisi sitä resurssia kunnille, jotka eivät tätä taakkaa pysty muutoin kantamaan.

Lea Mäkipää /ps:

Arvoisa puhemies! Lain tarkoituksena on tosiaan, niin kuin edustaja Niikko sanoi, että sosiaalityöntekijöillä olisi mahdollisuus tavata sitten näitä lapsia, lakiin kirjattaisiin näin. On hyvin tärkeätä, niin kuin ministeri Huovisen kanssa täällä keskustelimme aikanamme, että lapsi olisi se pääasia, joka on tässä lastensuojeluasiassa esillä. Tuntuu, että aikuiset päättävät, mitä lapsille tehdään. Minä varsinkin olen joutunut niissä tapauksissa olemaan nyt viime aikoina kosketuksissa, että kun pitäisi huostaanottoja purkaa, lapsen mielipidettä — ovat jo lähemmäs 10-vuotiaita — ei oteta huomioon, hänen näkemyksiään siitä, haluaisiko hän olla isän vai äidin luona vai sijaisperheessä. Tätä pitäisi kyllä edesauttaa, että lapsille annettaisiin oikeus tähän.

Ministeri Huovinen toi esille myös sen, että pitäisi ennalta ehkäistä, laittaa kuntoon, ettei vain puhuta, se ennaltaehkäisy tulee aikaa myöten halvemmaksi. Sehän tarkoittaa sitä, että perhe kokonaisvaltaisesti otetaan oikein kunnolla huomioon jo neuvolasta lähtien ja sitten koulumaailmassa. Niin kuin edustaja Niikko sanoi, nämä huostaanotot ovat tosiaan nousseet voimakkaasti, ja sehän ei ole kenenkään tahto. Pitäisi sitä perhetyötä tehdä ja olla niitä sosiaalityöntekijöitä ja muita, jotka sitten olisivat tämän perheen luona ja keskustelemassa, tekemässä parhaansa. Jokaisella meistä on niitä huonompia aikoja. Käy usein niin, että kun lapsi otetaan huostaan, niin siinä ei sitten näitä purkupäätöksiä tehdä mitenkään. Toivoisin, että kun pian vietetään lapsen päivää, niin entistä enemmän kiinnitettäisiin huomiota tähän ennaltaehkäisyyn ja siihen, että lapsellakin olisi oikeus mielipiteen ilmaisuun.

Mika Niikko /ps:

Arvoisa puhemies! Haluaisin nostaa esille vielä yhden tärkeän huomion tässä lainvalmistelussa, että nyt kun ehdotettujen säännösten mukaan tapaamisen toteutuminen on jatkossa kirjattava myös avohuollossa olevan lapsen asiakassuunnitelmaan, niin pitää olla tässä kohtaa hereillä, nimittäin meillä on aluehallintoviraston mukaan päteviä lastensuojelutyössä olevia sosiaalityöntekijöitä vain 58 prosenttia henkilökuntamäärästä.

Jos meillä on eri kunnasta riippuen jopa puolet tai enemmän kuin puolet epäpäteviä sosiaalityöntekijöitä, niin kuinka tämmöinen kirjaaminen ja asiakassuunnitelman toteutuminen ja seuraaminen tulee onnistumaan? Nimittäin kun vaihtuvuus on suurta näitten työntekijöitten keskuudessa ja koulutus vaihtelevaa, niin tässä suhteessa hallituksen tulisi myös jollakin tavalla evästää kunnat toimimaan sen lapsen edun mukaisesti, jotta siitä ei tule semmoinen pallo, jota pompotellaan henkilöltä toiselle. Nimittäin lakiesityshän tässä pyrkii hakemaan sillä säännöllisellä tapaamisella semmoista suhdetta sen lapsen kanssa, että se saa semmoisen jatkuvuuden, ja jatkuvuutta ei synny ilman päteviä työntekijöitä eikä taas ilman rahaa, elikkä meidän täytyy myös seurata tilannetta siltä osin, että kunnilla on varaa palkata päteviä työntekijöitä lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden keskuuteen ja antaa heille sitä vastuuta ja kannustusta työntekoon oikein mitoitetuilla asiakasmäärillä ja oikean suuruisella palkalla.

Peter Östman /kd:

Arvoisa puhemies! Tämä hallituksen esitys on askel oikeaan suuntaan, mutta nähtäväksi jää, onko tämä riittävä. Tässä on käytetty hyviä puheenvuoroja, ja tiedämme, että tilastot kertovat karua totuutta. Nimittäin lastensuojelutehtävien laajentaminen erityislainsäädännöllä ehkäisevään lastensuojelutyöhön ei ole tuottanut toivottavia tuloksia. Samalla kun painotus korjaaviin raskaisiin toimenpiteisiin on hallinnut toimintaa, on lastensuojelun kuormitus kolminkertaistunut eikä henkilöstömäärää ole lisätty. Sosiaalityöntekijän työn houkuttelevuus on kärsinyt raskaasta työpaineesta.

Yksi idea, mitä olisi ehkä kehitettävä, olisi esimerkiksi valtionosuuksien lastensuojelukerroin, jota voitaisiin muuttaa ennaltaehkäisyyn kannustavaksi. Kuntien tulisi kiireesti ryhtyä muodostamaan moniammatillisia tiimejä, palkata väkeä perhetyöhön ja lastensuojelun avopalveluihin ja panostaa vanhempien päihde- ja mielenterveyspalveluihin. Tällainen toimenpide voisi tuottaa tulosta pidemmällä aikajänteellä.