Pertti Salolainen /kok(esittelypuheenvuoro):

Herra puhemies! Valtioneuvosto antoi marraskuussa eduskunnalle selonteon Suomen osallistumisesta Afganistanin Isaf-operaatioon, Suomen osallistumisesta EU:n sotilaalliseen kriisinhallintaoperaatioon Tšadissa ja Keski-Afrikan tasavallassa sekä sotilasosaston asettamisesta korkeaan valmiuteen osana Ruotsin, Suomen, Viron, Irlannin ja Norjan muodostamaa EU:n taisteluosaston valmiusvuoroa, joka on ensi vuoden ensimmäisen kuuden kuukauden aikana. (Ed. Laukkanen: Onko mikrofoni päällä? Täällä kuuluu huonosti!)

Selonteon lähetekeskustelussa valtioneuvoston jäsenet perustelivat usean kriisinhallintaoperaation paketoimista yhteen selontekoon paitsi aikataulusyillä myös sillä, että on tarkoitus antaa eduskunnalle mahdollisuus sotilaallisen kriisinhallinnan kysymysten käsittelyyn kokonaisvaltaisesti.

Ulkoasiainvaliokunta arvostaa hallituksen pyrkimystä eduskunnan kokonaisvaltaiseen informoimiseen kriisinhallintakysymyksissä. Selonteon kannalta ongelmaksi osoittautui kuitenkin se, että oikeastaan vain pohjoismaisen taisteluosaston valmiuteen asettamisesta voidaan tehdä selkeä päätös. Tšadin operaatioon osallistumisen ja Isaf-operaation muutosten osalta valmistelu jatkuu, ja siksi UaV korostaakin mietinnössään eduskunnan jatkuvan informoimisen merkitystä kummankin asian osalta.

Herra puhemies! Ulkoasiainvaliokunta on johdonmukaisesti korostanut kokonaisvaltaisen kriisinhallinnan tarpeellisuutta. Suomi osallistuu aktiivisesti sotilaalliseen ja siviilikriisinhallintaan, sillä Suomen turvallisuuspoliittisen linjan mukaista on vastuun kantaminen myös kansainvälisistä turvallisuuden ja vakauden kysymyksistä.

Kriisinhallinnan tarve on pikemminkin maailmassa kasvamassa kuin vähenemässä. Toiminnan vaikuttavuuden kannalta ratkaisevaa on, miten tehokkaasti kansainväliset toimijat kykenevät edistämään kriisinhallinnan kokonaisvaltaisuutta tiivistämällä kehitysyhteistyön ja kriisinhallinnan välistä yhteistyötä. Osallistuminen kansainväliseen kriisinhallintaan edellyttää Suomelta varautumista nykyistä suurempaan panostukseen sekä sotilaallisen että siviilikriisinhallinnan osalta.

Ulkoasiainvaliokunta korostaa mietinnössään, että sotilaallinen kriisinhallinta ja kansallisen puolustuskyvyn ylläpitäminen ovat Puolustusvoimien toisiaan tukevia toimintamuotoja. Valiokunta pitää tärkeänä, että sotilaallisen kriisinhallinnan kehittämistä arvioidaan kokonaisuutena tulevassa turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa, koska on ilmeistä, että nykyinen noin 100 miljoonan euron rahoitustaso ei riitä ylläpitämään osallistumista aikaisemmin linjatulla noin 1 000 sotilaan vuositasolla.

Valiokunta on johdonmukaisesti kiinnittänyt huomiota myös siihen, että siviilikriisinhallinnan resurssit eivät ole riittävät. Pelkkä rahoitustason kasvattaminen ei kuitenkaan riitä ratkaisemaan kriisinhallintaan osallistumisen nostamiseen liittyviä haasteita, sillä kysymys on myös sopivan henkilöstön saatavuudesta siviilikriisinhallintaoperaatioihin. On ehkä hieman paradoksaalista, että samalla kun poliisien tarve kriisinhallintaoperaatioissa kasvaa, jää noin kolmannes poliisin ammattitutkinnon suorittaneista vaille vakituista työpaikkaa.

Valiokunta pitää tärkeänä, että sotilaallista kriisinhallintaa koskeva päätöksenteko pidetään mahdollisimman selkeänä ja johdonmukaisena. Selonteko jää tältä osin puutteelliseksi, sillä valtioneuvosto ei ole sisällyttänyt tekstiin selkeitä tapauskohtaisia viittauksia sotilaallisesta kriisinhallinnasta annettuun lakiin, jossa on tarkasti säädetty, miten eduskuntaa erilaisissa sotilaallista kriisinhallintaa koskevissa päätöksentekotilanteissa pitää kuulla. Ulkoasiainvaliokunta edellyttää, että jatkossa valtioneuvosto kiinnittää suurempaa huomiota eduskunnalle annettavien selontekojen ja valiokunnalle annettavien selvitysten selkeyteen tältä osin.

Valiokunta katsookin, että tämän selonteon perusteella — ja nyt tulevat nämä eri tapauskohtaiset kysymykset — hallitus voi jatkaa Isafin operatiivisiin ohjaus- ja yhteydenpitoryhmiin osallistumisen valmistelua mutta ei tehdä ratkaisuehdotusta Suomen Prt-osallistumisen merkittävästä laajentamisesta. Hallitus on selonteon antamisen myötä kuullut eduskuntaa ja voi tehdä Tšadin operaatioon osallistumista koskevan ratkaisuehdotuksen tasavallan presidentille. Tässä yhteydessä valiokunta kuitenkin edellyttää, että siinä vaiheessa, kun Suomen osallistumista koskevat tiedot ovat tarkentuneet, valiokunnalle annetaan lisäselvitys Suomen osallistumisen yksityiskohdista. Hallitus on selonteon antamisen myötä kuullut eduskuntaa ja voi tehdä EU:n valmiusjoukon korkeaan valmiuteen asettamista koskevan ratkaisuehdotuksen tasavallan presidentille.

Arvoisa puhemies! Ulkoasiainvaliokunta korostaa mietinnössään eduskunnan tärkeää roolia sotilaalliseen kriisinhallintaan liittyvässä päätöksenteossa. Operaatiota koskeviin päätöksiin liittyvän poliittisen vastuun johdosta valiokunta pitää tärkeänä, että hallitus tiedottaa eduskunnalle ennakoivasti sotilaallista kriisinhallintaosallistumista koskevista suunnitelmista mukaan lukien niiden taloudelliset vaikutukset.

Eduskunnan tiedonsaannin varmistamiseksi valiokunta esittää mietinnössään, että eduskunta edellyttäisi valtioneuvostolta seuraavaa: ensinnäkin selvitystä Suomen osallistumisesta sotilaalliseen ja siviilikriisinhallintaan vuonna 2008, toiseksi selvitystä 15 Nato-maan ja Ruotsin ilmakuljetushankkeen nykyvaiheesta ja kolmanneksi selvitystä Naton Nrf-konseptin uudistamisesta.

Edelleen Suomi on keväällä 2007 ilmaissut yhdessä Ruotsin kanssa harkitsevansa myönteisesti Naton rauhankumppanuusmaille tarjoamaa mahdollisuutta osallistua Nrf:ää täydentävään toimintaan. Hallitusohjelmassa todetaan, että päätös tehdään EU:n taisteluosastoista saatujen kokemusten pohjalta. Hallituksen selonteossa todetaankin, että kokemukset näistä EU:n taisteluosastoista ovat Suomen osalta olleet myönteiset, ja meillähän on yksi tällainen jo ollutkin tämän vuoden alussa kuusi kuukautta.

Valiokunta edellyttää mietinnössään, että jos tasavallan presidentti ja valtioneuvosto päätyvät ratkaisuun, jossa suomalaisia joukkoja ilmoitetaan Nrf:ään, niin asia tuodaan koko eduskunnan käsiteltäväksi. Valiokunta katsoo edelleen, että Suomi kykenisi osallistumaan Nrf:n toimintaan EU:n taisteluosastoja varten kehitetyllä nopean toiminnan osaamisella ja valmiuksilla silloin, kun Suomi ei ole valmiusvuorossa Euroopan unionissa. Osallistuminen Nrf:n toimintaan täydentävillä voimavaroilla ja omiin päätöksiimme perustuen palvelisi vaativan kriisinhallinnan kehittämistä ja palvelisi siten myös oman maamme puolustamista.

Valiokunta on käsitellyt selonteon erittäin perusteellisesti, ja valiokunnan mietintöön liittyy yksi eriävä mielipide.

Paavo Arhinmäki /vas:

Arvoisa puhemies! Tässä ulkoasiainvaliokunnan mietinnössä käsitellään erityisesti Afganistania, Isaf-operaatiota, kysymystä Tšadista, kysymystä nopean toiminnan joukoista. Keskityn erityisesti kysymykseen Afganistanista.

Minusta Suomessa ei edelleenkään käydä riittävän kriittistä keskustelua siitä, mikä todellinen tilanne tällä hetkellä on Afganistanissa, mitä siellä olevien Isaf-joukkojen sekä Isaf-operaation rinnalla toimiva Yhdysvaltain niin sanottu terrorisminvastainen sota on Afganistanissa aiheuttanut, mikä siellä todellinen tilanne on. Jos käydään läpi niitä arvioita, mitä tulee montaa kautta, selvä näkemys on se, että Afganistanin osalta ei voida puhua enää rauhanturvaoperaatiosta. Siellä Suomi tällä hetkellä osana Isafia ei ole enää turvaamassa rauhaa, koska tällä hetkellä ei ole mitään rauhaa Afganistanissa, jota turvata. Afganistan on suistunut sisällissotaan. Olemalla osana tätä Isaf-operaatiota, vaikka Suomi toimiikin vielä toistaiseksi ja toivon mukaan jatkossakin rauhallisemmassa pohjoisessa, jossa sielläkin on ongelmia, Suomi tukee kuitenkin tätä etelän operaatiota, tukee omalta osaltaan sitä, että olemme osapuolena Afganistanissa olevassa sisällissodassa, tuemme omalta osaltamme niitä toimia, joita muun muassa Yhdysvallat Afganistanissa harjoittaa. Silloin kun puhumme Afganistanin operaatiosta ja Suomen osallistumisesta siihen, puhumme myös siitä, allekirjoittaako Suomi ne periaatteet, joilla Afganistanissa käydään tällä hetkellä sisällissotaa.

Mitä tämä sisällissota tarkoittaa? Se tarkoittaa valtavia määriä siviiliuhreja. Tätä niin sanottua rauhanturvaamista käydään muun muassa Yhdysvaltain toimesta ilmapommituksilla, joiden seurauksena on tuhansia tuhansia kuolleita siviilejä, jotka kuitataan usein vähän ylimielisestikin väistämättöminä oheistuhoina. Tämä on johtanut siihen, että Afganistanissa entistä useammat afganistanilaiset kokevat kaikki ulkomaalaiset joukot ei rauhanturvaajina vaan miehittäjinä. Ongelma on se, että suomalaisia joukkoja, jotka ovat pohjoisessa, ei nähdä erillisinä niistä joukoista, jotka käyvät taisteluja tässä sisällissodassa etelässä. Kaikki ulkomaalaiset joukot nähdään entistä useammin miehittäjinä, mikä itse asiassa, ainakin rivien välistä, myös ulkoasiainvaliokunnan mietinnössä todetaan.

Suomelta on toivottu sitä, että Suomi lisäisi panosta operaatiossa Afganistanissa, on toivottu johtovastuun ottamista, armeijan kouluttamista, lisää materiaalia, lisää joukkoja. Tällä mietinnöllä, joka nyt on käsittelyssä, hallituksen selonteolla, näytettiin vihreätä valoa, vaikka myöhemmin tehdään varsinaiset päätökset, mutta näytetään alustavasti vihreää valoa sille, että Suomi voi lisätä panostaan Afganistaniin, entisestään vahvistaa siellä olemistaan tässä sisällissotatilanteessa.

Jos ajatellaan, mikä on Afganistanin tilanne, miten ulkomaalaiset joukot koetaan miehittäjinä, minusta analyysin pitäisi olla toinen. Suomen tulisi ryhtyä valmistelemaan sotilaiden pois vetämistä operaatiosta. Tämän johtopäätöksen on tehnyt toinen sotilaallisesti liittoutumaton maa Sveitsi. Sveitsin arvion mukaan Afganistanissa tämä operaatio ei enää tuota vakautta ja rauhaa vaan päinvastoin se on omiaan itse asiassa lisäämään ongelmia. Luonne ei ole enää sama Sveitsin näkemyksen mukaan kuin se oli silloin, kun lähdettiin YK:n mandatoimaan rauhanturvaoperaatioon. Itse lähden siitä, että meidän pitää vetää joukot pois Afganistanista. Me emme voi olla siellä osana sisällissotaa, osapuolena.

Afganistanin kriisi tarvitsee apua, tarvitsee Suomen panostusta, mutta se ei voi olla sotilaallista, se ei tuo kestävää ratkaisua, vaan sen pitää olla sitä, että entistä enemmän panostamme humanitääriseen apuun, rakennustoimintaan, jälleenrakentamiseen. Täällä monesti sanotaan ja varmaan tullaan tänäänkin sanomaan, että se ei ole mahdollista ilman suomalaisia sotilaita. Mutta monet kansainväliset avustusjärjestöt ja muun muassa esimerkiksi Sveitsi ovat tästä asiasta toista mieltä. Silloin kun avustaminen ja sotilaallinen toiminta koplataan yhteen, (Puhemies: 5 minuuttia!) niin että toisella kädellä annetaan ja toisessa kädessä on kivääri, tämä toiminta menee sekaisin. Siksi vaadinkin Suomelta lisää panostusta humanitääriseen apuun, lisää panostusta kehitysapuun, jälleenrakentamiseen Afganistanissa. Nämä resurssit on mahdollista saada sitä kautta, että Suomi alkaa valmistella omien joukkojensa vetämistä pois Afganistanista.

Katri Komi /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Täällä oli niin monta herraa vastaamassa edelliseen puheenvuoroon, että jätän vastaamisen heille debattiin.

Mutta, arvoisa puhemies, osallistuminen kriisinhallinnan tehtäviin ei ole missään vaiheessa ollut riskitöntä. Päinvastoin tällä hetkellä voidaan sanoa, että riskit ovat kasvaneet ja työn vaativuus on entistä enemmän tiedostettava. Kuten täällä on mainittu jo aikaisemminkin, tämä selonteko käsittelee Suomen osallistumista eri puolilla maailmaa tapahtuvaan kriisinhallintaan. Se koskee niin Afganistanin Isaf-operaatiota kuin EU:n sotilaallista kriisinhallintaoperaatiota Tšadissa ja Keski-Afrikan tasavallassa ja sitten tietenkin tätä EU:n taisteluosaston valmiusvuoroa. Nyt voi sanoa, että liian monta asiaa ängettiin samaan pakettiin.

Ulkoasiainvaliokunta päätyikin pyytämään pikaisia lisäselvityksiä Suomen osallistumisesta sotilaalliseen ja siviilikriisinhallintaan vuonna 2008, Sac-ilmakuljetushankkeen nykytilasta sekä Naton Nrf-konseptin uudistamisesta. Lähtökohtanahan meillä on Afganistanissa henkilöstövahvuuden säilyttäminen noin sadassa lähivuosina. Uutena elementtinä on tullut mukaan mahdollinen osallistuminen maan asevoimien kouluttamiseen sekä varustamiseen. Tälle toiminnalle on kuitenkin oltava selvät niin toiminnalliset kuin alueellisetkin rajat, jotka me mietinnössä asetimme.

Suomi selvittää myös alueellisiin jälleenrakennusryhmiin eli näihin Prt-joukkoihin osallistumisen vahvistamista. Vetomaalla olisi kuitenkin hyvä olla ilmakuljetuskykyä. Jos Prt-johtovaltiovastuu otetaan, niin asiantuntijoiden mukaan silloin me joudumme mukaan myös paikalliseen politiikkaan, minkä merkitys täytyy etukäteen myös arvioida. Jos johtovastuu otetaan, on siitä saatava tosiaan selonteko eduskunnalle. Sama on tilanne, jos suomalaisia joukkoja päätetään ilmoittaa Nrf:ään. Kaiken kaikkiaan edelleenkin mietin, kuten silloin lähetekeskustelussa, kannattaako meidän hajottaa Afganistanissa tapahtuvaa osallistumista yhä monenlaisempaan toimintaan.

Arvoisa puhemies! Tšadin ja Keski-Afrikan operaation lähtökohtainen kesto on enintään 12 kuukautta. Jos Ruotsi kuitenkin päättäisi vetäytyä jo puolessavälissä kotiin, tulisi meille siitä suuria ongelmia. Operaation suunnittelu on ollut hidasta, joten lisäselvityksiä Suomen osallistumisen yksityiskohdista vielä edelleen tarvitaan.

EU:n taisteluosaston valmiusvuoro koittaa taas ensi vuoden alussa. Lisäksi Suomi on jo ilmoittanut valmistautuvansa osallistumaan kahteen valmiusvuoroon samaan aikaan vuonna 2011. Periaatteessa en itse pidä kovin fiksuna noin vahvaa osallistumista pienen maan resurssien kannalta. Kustannustasohan nousee kriisinhallinnan osalta osin myös entistä haastavampien operaatioitten seurauksena.

Arvoisa puhemies! Mielestäni on myös tärkeätä tukea YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmaa 1325. Tähän liittyenhän valmistuu alkuvuodesta ensi vuonna kansallinen toimintaohjelma. Tätä aihetta on syytä käsitellä myös tulevassa turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa. Käytännössähän tämän päätöslauselman toimeenpano tarkoittaa naisten osallistumismahdollisuuksien vahvistamista. Esimerkiksi siviilikriisinhallintatehtävissä molempien sukupuolien toimiminen ja näkyminen konfliktialueella on tilanteen rauhanomaiselle kehittymiselle eduksi. Myöskin paikallisten naisten roolia ennaltaehkäisyssä ja rauhanprosesseissa yleensäkin täytyy vahvistaa. Toivon todellakin, että tämä näkökulma, YK:n päätöslauselma 1325, tulee esiin myös tuossa tulevassa kokonaisvaltaisemmassa selvityksessä Afganistanista.

Annika Lapintie /vas:

Herra puhemies! Vasemmistoliittohan on jo pitkään, toista vuotta peräti, vaatinut selontekoa Afganistanista, ja tietenkin olemme hyvin tyytyväisiä, että koko eduskunnan täysistuntosali pääsee tätä asiaa käsittelemään. Tässä on kuitenkin se ongelma, mikä jo lähetekeskustelussa kävi ilmi, että hallituksen näkökulma tähän kriisinhallintaan on kovin sotilaallinen. Puhutaan vain sotilaallisesta kriisinhallinnasta, kun itse taas näen, että Suomen vahvuus olisi ensi sijassa kehitysyhteistyössä, siviilikriisinhallinnassa ja sitten sen myötä, mitä sen turvaamiseen tarvitaan, sotilaallisessa kriisinhallinnassa. Hallituksen näkökulma nyt valitettavasti on ollut täysin toinen. Meille on kyllä luvattu, että ulkoasiainvaliokunta saa käsitellä Afganistanin tilannetta myös kokonaisvaltaisemmin, mutta sehän ei tänne täysistuntosaliin tule, koska valiokuntien kokoukset ovat salaisia. Erityisesti Afganistanin osalta toivon, että täällä ei ole ketään, joka kuvittelee, että sotilaallinen ratkaisu olisi mahdollinen, vaan Afganistanin tilanteen osalta ainoa mahdollisuus on se, että lähdetään käymään poliittisia neuvotteluita, niin kuin muuallakin on jo avoimesti tunnustettu. Taleban-liike ei ole yhtenäinen liike, vaan siellä on joukkoja, jotka haluavat käydä neuvotteluja myös nykyisen hallituksen kanssa, ja tätä toimintaa pitäisi lähteä tukemaan.

Hallituksen linjaukset myös siitä, millä tavalla halutaan lisätä Suomen läsnäoloa Afganistanissa, ovat aika sotilaallisia. Lähdetään kouluttamaan Afganistanin armeijaa, ja, ennen kuin valiokunta puuttui asiaan, tarkoituksena oli selkeästi myös, että säilytetään mahdollisuus osallistua taisteluihin niiden joukkojen kanssa, joita on koulutettu. Olen iloinen, että valiokunta on jossain määrin rajoittanut tätä mahdollisuutta, mutta itse haluaisin vielä tiukemmin sanoa, että koulutettavien joukkojen kanssa ei lähdetä taisteluun. Ja muutenkin olisin toivonut, että Suomen näkökulma olisi se, että lähdetään kouluttamaan oikeuslaitosta, paikallishallintoa, sitä siviilipuolta ja vaikka sitten poliiseja, mutta jos katsotaan Afganistanin tilannetta, niin kyllä siellä tällä hetkellä armeija on se, joka on parhaiten koulutettua tässäkin vaiheessa. Mutta nämähän lähtevät sieltä Naton Isaf-joukkojen vaatimuksista ja Suomihan tunnetusti kiltisti tekee, niin kuin käsketään. Itse toivoisin, että näin ei olisi, mutta siltä nyt taas sitten näyttää. Afganistanin osalta suurin ongelma tässä on todellakin se, niin kuin sanoin, että pitäisi nähdä toinen ratkaisu, ei sitä sotilaallista, vaan tällainen poliittinen neuvottelu, diplomaattiratkaisu, joka toisi sinne todellista vakautta. Turvallisuustilanne nyt tällä hetkellä on heikentynyt, jälleenrakennus on kesken, poliisi on kouluttamatta, ja paikallishallinto varsinkin on täysin avuttomassa tilanteessa, ja yksityiset armeijat ovat riisumatta aseista. Kriisinhallinnan alkuperäisiä tavoitteita ei näytä saavutettavan tällä reseptillä, mitä nyt meillekin taas esitetään, ja Suomenkin hallitukselta tuntuu puuttuvan näkemys siitä, miten näihin todellisiin tavoitteisiin päästäisiin.

Näistä syistä Afganistanin osalta esitän, että eduskunta hyväksyy lausuman, joka on vastalauseen lausumaehdotus 1 ja kuuluu näin: "Eduskunta edellyttää, että Suomi ei lisää sotilaallista läsnäoloaan Afganistanissa, ei ota johtovastuuta eikä liioin osallistu Omlt-toimintaan" — eli tähän koulutustoimintaan — "komppania- tai pataljoonatasolla tai muutoin taistelemista edellyttävällä tavalla, mutta on valmis osallistumaan maan jälleenrakentamiseen muulla tavalla."

Sen lisäksi esittäisin myös lausuman 4, joka kuuluu: "Eduskunta edellyttää, että hallitus luopuu Naton nopean toiminnan joukkojen (Nrf) tukitoimintaan liittyvistä aikeista." En voi hyväksyä sitä, että hallitus edelleen valmistelee meidän osallistumistamme, koska todellisessa tilanteessa Suomella ei olisi mahdollisuutta kieltäytyä osallistumasta myös sellaisiin Naton Nrf-joukkojen toimenpiteisiin, joita on pidettävä moraalisesti kyseenalaisina, enkä näe mitään lisäetuutta siinä, että hallituksen nyt enää pitäisi valmistellakaan näihin toimiin ryhtymistä.

Ulkoasiainministeri  Ilkka Kanerva

Herra puhemies! En varsinaisesti halua mitenkään opponoida valiokunnan mietintöä täällä, raportoin ulkoasiainvaliokunnan herra puheenjohtajan puheenvuoroa. Eduskunta tietysti määrää tahdin ja suunnan, kuinka näissä yhteyksissä tullaan toimimaan. Päinvastoin totean ja korostan sitä, että siihen sisältyi periaatteessa hyvin tärkeä eduskunnan käsissä olevan päätöksen perusteleminen, miten Suomen varsin pitkä rauhanturvaperinne nykypäivän kansainvälisten konfliktien ja kriisien maailmassa lunastetaan, miten Suomi tulee omaa linjaansa tässä suhteessa jatkamaan. Sitä asiaa todellakin sietää arvioida, sillä tässä ulkoasiainvaliokunnan mietinnössä samoin kuin puolustusvaliokunnan lausunnossa kiinnitetään tähän kysymykseen huomiota. Se lienee koko meidän hyvin keskeisen kansainvälisen toiminta-alueemme eli kriisinhallinnan toiminnoissa hyvin olennaista, että me kykenisimme monipuolisella tavalla ja resurssejamme kasvattaen olemaan mukana kansainvälisissä kriisinhallintatoiminnoissa. Tämä on sekä kansainvälisen vastuunkannon, etiikan valossa että myös oman kansallisen intressimme nimissä asia, jossa toivoisin voivan löytyä mahdollisimman laaja konsensus.

Ymmärsin niin ed. Arhinmäenkin puheenvuoron erään osan, että toimenpiteitä, joissa toteutetaan humanitääristä ulottuvuutta ja kehitysyhteistyöpanoksen voimakasta lisäämistä näitten asioitten käsittelyn yhteydessä tai käytännön toimien yhteydessä, tulisi siviilikriisinhallinnan ja sotilaallisen kriisinhallinnan yhteydessä tietysti lisätä. Siis suomalainen ja ehkäpä pohjoismainenkin tavaramerkki on, tai sen tulisi olla, se, että me kykenemme tekemään sellaisen kokonaisvaltaisen lähestymistavan, joka kattaa sekä sotilaallisen että siviilikriisinhallintapuolen.

Tämä löytyy myöskin istuvan hallituksen ohjelmasta, ja se löytyy myöskin, jos oikein muistan, viime selonteosta, ja nyt, herra puhemies, näenkin niin, että tämä kysymys tulisi nyt valmisteluun lähteneessä selonteossa linjata mahdollisimman selkeästi ja jopa Suomen linjaa muuttavasti niin, että kriisinhallinta olisi Suomelle nykyistä vahvemmin resursoitu ja että Suomi varautuisi sekä siviili- että sotilaskriisinhallinnan osalta siihen, että meillä olisi kansainvälisesti nykyistä korkeampi profiili.

Meillä on noin 100 miljoonan ja 1 000 rauhanturvaajan käytännön taso — lakihan mahdollistaa tietysti enemmän, itse asiassa muistini mukaan kai 2 000 rauhanturvaajaa, mutta käytännössä me olemme asettaneet itse talouden ehtojen kautta tuon 1 000 rauhanturvaajan rajan — ja tulisi katsoa paitsi kohdentamista myöskin riittävyyttä meidän kriisinhallintatoimiamme arvioitaessa. Pitäisin tätä hyvin tärkeänä pohdinnan aiheena tulevan selonteon linjauksia käsiteltäessä, ja päästäisiin hieman aktiivisempaan rooliin tämän kysymyksen käsittelyä koskien. Tässä suhteessa hallituksen puolelta pidän valiokunnan tätä koskevaa arviointia erittäin tärkeänä.

Meillä on siviiliasiantuntijoita käytännössä EU:n yhtä operaatiota lukuun ottamatta kaikissa Euroopan unionin siviilikriisinhallintaoperaatioissa tänä päivänä. Niitä yksinpäin lueteltuna taitaa olla 11 käynnissä. Kaikissa on suomalainen osanotto mukana. Sen lisäksi olemme tietysti mukana YK:n ja Etyjin kenttämissioissa ja samoin Euroopan unionin ja kansainvälisten järjestöjen erilaisissa sihteeristöissä. Ne ovat tärkeitä asioita, tärkeitä asemapaikkoja suomalaisille, ja niissäkin sietäisi meillä olla mahdollisimman vahva näkemys. Noin 80 asiantuntijaa tällä haavaa on meillä erilaisissa siviilikriisinhallintatehtävissä näissä yhteyksissä.

Samoin sitten vaalitarkkailun osalta, joka on akuutti kysymys monella tapaa, meillä on tuommoinen 30—50 pätevää henkilöä lähetettäväksi vaalitarkkailutoimenpiteisiin niille alueille, joilla Odihrin merkeissä vaalitarkkailua tullaan tekemään. Ja jos nyt, niin kuin toive on, tai jos ja kun Kosovo-operaatio toteutuu, niin Suomen tulee, tai meillä on ainakin valmius siihen, että pystyisimme noin reilut 50 siviilikriisinhallintaan erikoistunutta asiantuntijaa lähettämään Kosovon yhteiskunnan, siviiliyhteiskunnan, rakentamistalkoisiin niiden Kfor-joukoissa palvelevien sotilaiden lisäksi, joita tällä haavaa on noin nelisensataa, ja sitäkin määrää pitää voida nostaa 450:een. Tämä tulisi kaikkineen merkitsemään olennaista lisäystä tietysti meidän siviilikriisinhallinta-asiantuntijoiden ja -ihmisten lukumäärässä kaiken kaikkiaan. Mutta tässäkin asiassa meillä on noin 14 miljoonan euron raja budjetissa ja raamit näyttävät lähivuosille myöskin samaa, mutta niin kuin sanoin, tämän asian asiallinen arviointipaikka konkreettisesti katsottuna on selonteon yhteydessä. Toiveeni ja terveiseni olisi se, että tämä asia linjattaisiin uudelleen selonteon yhteydessä.

Mutta sitten ehkä hieman enemmän pulssia keskusteluun tuonut ed. Arhinmäen puheenvuoro Afganistanin tilanteesta.

Herra puhemies! Joudun valitettavasti esittämään erilaisen kannan siihen, miten tätä kysymystä ed. Arhinmäen puheenvuorossa arvioitiin, (Ed. Ollila: Toivottavasti!) ja se lähtee siitä, että jos Suomi ei halua olla mukana kansainvälisissä toimenpiteissä silloin, jos niiden vaativuustaso on muuttumassa ja vaikeutumassa, vaan me olemme ainoastaan sellaisissa operaatioissa mukana, jotka ovat luonteeltaan kaikkein helpoimpia, niin minä vaan sitten kysyn, mitä muita kansakuntia, valtioita, yhteiskuntia me voimme velvoittaa ja edellyttää niissä olevan sitten mukana.

Jos koko sivistynyt maailma, on sitten kysymys YK:sta, Etyjistä, Euroopan unionista tai mistä muusta olennaisesta toimijasta kansainvälisen, lainmukaisen, rauhanomaisen kehityksen turvaamisessa, joista toimijoista Nato on ehdottomasti yksi eturivin toimija koko läntisen yhteisön edunvalvonnan nimissä, pitää niitä arvoja, joihin koko suomalaisenkin yhteiskunnan arvopohja ankkuroituu, inhimillisen kehityksen ja järjestyneen yhteiskuntamenon kannalta keskeisenä, niin onko Suomi sellainen maa, joka toteaa, että sen kun muut maat pitäkööt huolen näitten kansainvälisesti humaanien arvojen puolustamisesta, siitä eettisestä perinnöstä, jolle koko suomalainenkin elämänmuoto perustuu? (Ed. Tennilä: Pitäisi!) Ne ovat humanismin perimmäisiä arvoja, ja niihin täytyy myöskin löytyä se puolustus, jota tämä suomalainenkin yhteiskunta niin omalta kohdaltaan valtiona, kansakuntana, yhteiskuntana on sitoutunut puolustamaan, tämän maan ja tämän maan kansalaisten oikeuksia ja vapauksia. Niitä samoja oikeuksia ja vapauksia, kun ne ovat uhanalaisia, on pakko puolustaa myöskin muitten kansakuntien kohdalta.

On olemassa myöskin uusia uhkatekijöitä. Viittaan tässä yhteydessä paitsi terrorismiin, joka on täysin silmitön hävittämään niitten oikeuksien perustaa, jolle länsimainen yhteiskuntajärjestys rakentuu, myöskin siihen toimintaan, jota huumeitten levittäminen, viljely ... (Ed. Tennilä: Huumetuotantohan kasvaa koko ajan Afganistanissa!) — Ihanko totta? — (Ed. Tennilä: Kyllä näin!)

Arvoisa puhemies! Pyydän kuitenkin saada oikeuden puhua pari lausetta vielä tästä asiasta, jossa näillä seikoilla on hyvin suuri merkitys.

Kun kerran Afganistanissa huumeviljelyt ovat lisääntyneet ja kun siellä ovat terrorismin koulutuspaikat kansainvälisesti ehkä kaikkein tehokkaimpina, (Ed. Tennilä: Se on nyt lisääntynyt tämän operaation aikana!) niin sen vuoksi — mutta operaatiosta riippumatta — sen vuoksiko pitäisi lähteä sitten asemapaikat jättäen pois? Sen vuoksi Afganistaniin pitää rakentaa toimiva siviiliyhteiskunta, joka tarjoaa ihmisille inhimilliset elämisen olosuhteet, ja siihen ei vaan päästä pelkästään julkilausumilla. Siihen täytyy olla myöskin turvattavissa sellaiset järjestelyt, joita koko sivistynyt läntinen maailmanjärjestys on siellä hoitamassa. Sen takia tässä asiassa ovat perimmäiset kysymykset kyseessä.

Herra puhemies! Haluan lyhyesti sanoa, että tapasin juuri äsken Etyjin ministerikokouksen yhteydessä Madridissa Tadzhkistanin kollegani, joka lähes sydämeen koskevalla tavalla perusteli sen, että jos läntinen maailma vetäytyy Afganistanista ja antaa rajojen siellä madaltua, talibanien toimia koko sillä lähimaantieteellisellä Keski-Aasian alueella, niin sen jälkeen ei ole enää mitään väliä sillä, miten terrorismi tai miten huumeet maailmalla tulevat leviämään. Tässä on ihan perimmäisestä asiasta kysymys eikä ollenkaan mistään suomalaisesta yrityksestä, vaan kysymys kansainvälisestä vastuunkannosta ja siitä, että maailmanjärjestys jollain tavalla pysyisi inhimillisten ja humaanien periaatteitten mukaisen kehityksen mukaisilla linjoilla.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Herra ulkoministerin äskeisessä puheenvuorossa puhuttiin profiilista sekä sotilaallisessa että siviilikriisinhallinnassa ja kiinnitettiin huomiota siihen, että mietinnössä on tässä suhteessa hyvin merkittäviä kannanottoja.

Arvoisa ulkoministeri, täällä myöskin sanotaan hyvin selvästi minusta tämän mietinnön sivulla 2, että nämä kaksi halutaan aktiivisemmalle puuttumisen asteelle, niin kuin täällä lukee. Sehän tarkoittaa tämän mietinnön mukaan sitä, että ne koplataan toisiinsa.

Arvoisa ulkoministeri, eiköhän tämä johda jo automaattisesti silloin siihen, että koko lainsäädäntö näiltä osilta pitää panna uusiksi? Eihän silloin enää ole merkitystä tällä dualistisella tavalla hoitaa näitä asioita lainsäädännössä, vaan on astuttu ihan toisenlaiseen, uudenlaiseen tulevaisuuteen, jossa koplaus on keskeinen elementti.

Esko-Juhani Tennilä /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Afganistanissa tilanne on huonontunut vain tämän operaation sotilaallisen voiman kasvaessa. (Ed. Zyskowicz: Ainakin talebanien kannalta, väärään suuntaan!) Siellä on vaan kansan vastarinta lisääntymässä koko ajan, ja myös huumetuotanto, ulkoministeri, on jyrkästi kasvanut tämän operaation aikana ja varsinkin viime aikoina.

Suomen pitääkin suuntautua nyt perinteiselle linjalle ja ottaa rauhanlippu käteen myös Afganistanissa poliittisen ratkaisun saamiseksi. Muuta ratkaisua ei ole. (Ed. Zyskowicz: Sitähän täällä mietinnössä on korostettu!) Rauhanlippua ei voi, ulkoministeri, heiluttaa uskottavasti kypärä päässä ja rynnäri kourassa. Ei siitä mitään tule siitä yhdistelmästä. Sotilaallista ratkaisua ei ole. Se pitää vaan uskoa. Pitää saada aikaan poliittinen ratkaisu, ja se on se Suomelle sopiva ja myös kansainvälisesti välttämätön rooli, joka jonkun pitää ottaa.

Antti Kalliomäki /sd(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Ministeri Kanerva pyrki tuossa antamaan vastauksen kysymykseen, miksi olemme Afganistanissa, mikä on itse asiassa se tärkein, isoin kysymys. Vastaus noin kiteytettynä oli, että arvot ratkaisevat. No, totta kai niillä on erittäin suuri merkitys. Ne ovat Suomen edun mukaisia. Niillä perusteilla voidaan mennä, mutta on paljon muutakin kansalliseen etuun liittyvää, mikä ei tuossa tullut esiin eikä tässä suuren salin keskustelussa ehdikään tulla, jollei ministeriltä ole pitkä iltapuhde meidän käytettävissämme.

Siksi minusta on tärkeätä kysyä nyt sitä, miksi näitä asioita ei ole selonteossa käsitelty. Ei siellä ole vastattu tähän kysymykseen. Se on tämän selonteon suuri puute. Sisältö on yksityiskohtainen, ja mietintö on laadittu sisällön vuoksi myöskin hyvin yksityiskohtaiseksi. Mutta tämä asia, joka kansalaiskeskustelua vauhdittaisi, ja se on iso, tärkeä asia, puuttuu sieltä. Minusta tässä on kritiikin paikka hallituksen suuntaan.

Markku Laukkanen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Kyllä minua tämä vasemmistoliiton linja suuresti hämmästyttää. Nyt jos kansainvälinen yhteisö toimisi teidän neuvomallanne tavalla, (Ed. Tennilä: Tälle linjalle tulette, minä takaan sen!) mehän avaisimme nimenomaan niille terroristivoimille, Taliban-voimille, sen koko maan. Me heikentäisimme siellä olevien naisten, lasten asemaa, demokraattisen yhteiskunnan kehitystä, jota varten siellä nyt ollaan, jota varten kansainvälinen yhteisö siellä on. Tämä on aivan olennainen kysymys, mihin ed. Kalliomäki myöskin viittaa. Siksi tämä neuvo on aivan väärä teidän puoleltanne, että nyt Suomen pitäisi ottaa sieltä hatkat, aivan väärä neuvo. (Ed. Tennilä: Ei kun muuttaa roolinsa!)

Meidän pitää tämän mietinnön mukaisella tavalla ja hallituksen selonteon mukaisella tavalla harkita vakavasti osallistumista niillä reunaehdoilla, mitä tässä sanotaan tähän omlt-koulutukseen. Sitä paitsi emme anna mitään mandaattia tässä vielä mihinkään johtovastuuseen. Se mandaatti pitää hakea uudelleen. Mutta jos johtovastuu tulee, sehän tarkoittaa sitä, että silloin me lisäämme myöskin resursseja kokonaisvaltaiseen kriisinhallintaan, mikä tarkoittaa myöskin resurssien lisäämistä siviilikriisinhallintaan. Tämä on hyvin olennainen kysymys, että me tarvitsemme siviilikriisinhallinnan keinoja siviiliyhteiskunnan elementtien (Puhemies: Aika!) rakentamiseksi ja parantamiseksi ja sen rinnalla sitten harkittua ja hallittua sotilaalliseen kriisinhallintaan osallistumista niillä reunaehdoilla, mitä tähän on hyvin kirjoitettu.

Pertti Salolainen /kok(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Pyysin puheenvuoroa sen vuoksi, että haluaisin korjata hieman sitä mielikuvaa, joka syntyi ed. Lapintien puheenvuorosta. Nimittäin hänhän käsitteli tässä Nrf:ää ja mainitsi, että jos Suomi osallistuu Nrf:n operaatioihin tai ilmoittautuu mukaan, niin silloin meillä ei olisi mahdollisuutta kieltäytyä tietyistä operaatioista. Se on väärä todistus siitä asiasta. Viime kädessä ratkaisu jää Suomen omaksi, ja Natolla on sitä paitsi aina silloin useampia koulutettuja yksiköitä, joten Naton operaatio ei tyrehdy siihen, jos Suomi ei lähdekään mukaan koulutuslupauksensa mukaisesti johonkin tiettyyn operaatioon.

Sen sijaan Euroopan unionin taisteluosastot ovat siten kokoonpannut, että jos esimerkiksi Suomi haluaisi jättäytyä sieltä pois, niin silloin koko operaatio tuhoutuisi. Sitä operaatiota ei yksinkertaisesti voi toteuttaa. Tämän vuoksi EU:n operaatioon on mentävä aina, kun sellainen päätös halutaan tehdä, ja silloin on mentävä kokonaisena. Sen sijaan Nrf:ssä Suomi voi tehdä oman kansallisen päätöksen ja jäädä pois.

Annika Lapintie /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Anteeksi nyt vaan, puheenjohtaja Salolainen. Kyllä minä pelkään, että te haluatte mennä ihan kaikkiin operaatioihin, mihin Nato vain kutsuu. Alleviivasin nimenomaan, että tällainen moraalinen velvoite osallistua, henkinen sitoutuminen, syntyy, ja kyllä haluaisin nähdä sen päivän, kun Suomi sanoo, että en lähde. Ainakaan jos kokoomusministerit aitiossa ja kokoomuspuheenjohtaja ulkoasiainvaliokunnassa ovat päättämässä, niin en usko sitä päivää näkeväni.

Mutta tästä Afganistan-kysymyksestä kyllä jäin kaipaamaan ulkoministeri Kanervalta villakoiran ydintä. Eli puhuitte kauniisti sivistyneestä maailmasta ja länsimaisista arvoista, ja ed. Laukkanenkin puhui siitä, miksi siellä ollaan, mutta kukaan ei sano sitä, että mehän emme saavuta näitä tavoitteita. Päinvastoin mennään koko ajan kauemmas. Tilanne Afganistanissa pahenee. Siviiliuhreja tulee yhä lisää. Tilanteeseen tarvitaan enemmän sotilaallista voimaa, ilmapommituksia. Miksi kukaan ei sano sitä, että Suomen hallitukselta ja Isaf-joukoilta on täysin hukassa nimenomaan se keino, miten (Puhemies: Aika!) saavutetaan ne alkuperäiset tavoitteet? Te haluatte vaan lisätä joukkoja tilanteessa, jossa ei ole selvillä, miten ne alkuperäiset tavoitteet saavutetaan.

Ben Zyskowicz /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Afganistaniin tarvitaan pitkällä aikavälillä poliittinen ratkaisu ja sinne tarvitaan laaja-alaista humanitääristä apua. Vain näin voidaan maan vakaa kehitys ja edistys turvata. (Ed. Tennilä: Aivan!)

Ed. Arhinmäki haluaa suomalaiset ja ilmeisesti muutkin länsimaalaiset joukot sieltä pois tässä ja nyt. Mitä siitä seuraisi? Siitä seuraisi talebanien hirmuhallinnon paluu valtaan. (Ed. Tennilä: Höpö höpö!) Siitä seuraisi maan palauttaminen suunnilleen keskiaikaan. Siitä seuraisi se, että ihmisoikeuksista ei olisi mitään tietoa, naisilla ei ainakaan. Naiset olisivat lähes sananmukaisesti hellan ja nyrkin välissä. Tytöt eivät pääsisi kouluihin. Lapsikuolleisuus kasvaisi uudelleen. Terroristien koulutusleirit avattaisiin jne. En jaksa lakata ihmettelemästä, miten tuolla salin vasemmalla laidalla aina ihastutaan uusiin hirmuhallintoihin.

Paavo Arhinmäki /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Zyskowiczille voisi sanoa, että me olemme he, jotka ovat hirmuhallintoa vastaan. Me olemme ihmisoikeuksien puolella. (Välihuutoja kokoomuksen ryhmästä — Ed. Zyskowicz: Edustajat Laakso ja Tennilä etunenässä!) Talebanien kannatus kasvaa tällä hetkellä jatkuvasti Afganistanissa. Jos te ette halua myöntää tätä tosiasiaa, niin se on valitettavaa. Oleellista on se, mitä siellä Afganistanissa tehdään, miten puolustetaan näitä arvoja, joita ulkoministeri kauniisti kuvasi. (Ed. Zyskowicz: Lähtemällä pois!) Lasten oikeuksia, naisten oikeuksia puolustetaan ilmeisesti ilmapommittamalla lapsia ja naisia. Tästä on kysymys. Niin kauan kuin olemme mukana Afganistanissa operaatiossa, jossa ilmapommitetaan siviilejä, niin kauan me allekirjoitamme tämän. (Ed. Laukkanen: Näillä ehdoilla!)

Me haluamme sinne todellista vapautta, todellista demokratiaa, sellaista yhteiskuntaa, jossa voivat naiset ja lapset elää turvassa. (Välihuutoja kokoomuksen ryhmästä) Tällä hetkellä tämä operaatio puolustaa sotaherroja ja huumeparoneita, jotka siellä ovat vallassa. (Puhemies: Aika!) Kukaan ei halua talebaneja valtaan, mutta emme me halua myöskään sellaista hallintoa, joka ei piittaa lasten ja naisten oikeuksista, niin kuin pitkälle nyt on.

Oiva Kaltiokumpu /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Haluan kiinnittää huomioni siihen kohtaan ulkoministerin puheesta, jossa hän puhui huumeiden kasvattamisesta ja valmistamisesta ja tuomisesta ympäri maailmaa, ja toisaalta terrorismiin. Jaan vankkumatta tämän ulkoministerin huolen.

Meidän Suomen sisäinen turvallisuus ja sen tulevaisuus riippuu hyvin paljon myöskin siitä, miten kansainvälinen rikollisuus ulottuu Suomeen, ja toisaalta, millä tavalla tänne huumeita tuodaan. Jos maailma ei kohdenna toimenpiteitään sinne, missä niitä huumeita valtavasti valmistetaan ja mistä niitä tuodaan, niin aika heikot ovat mahdollisuudet täällä suojella perheitä ja lapsia tästä huumeiden vaarasta. Kukaan meistä ei tässä salissa voi vannoa, että minun lapseni tai läheiseni eivät koskaan ole näiden huumesankareiden uhreja ja myöskin sitä kautta väkivallan uhreina ja tekemässä väkivaltaa.

Tässä mielessä kuuluttaisin kyllä vastuullisuutta, kun täällä käytetään puheenvuoroja siitä, että Afganistan voisi olla ihan omin neuvoinensa siellä. Kansainvälinen toiminta on aivan välttämätöntä kansainvälisen terrorismin ja huumeiden vastustamisessa.

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ihan ensimmäiseksi haluaisin kiittää ulkoministeri Kanervaa siitä, että hän käyttää eduskunnan pönttöä puheeseen, joka oli linjapuheen kaltainen. Siinä oli monia elementtejä, jotka olivat hyvin tärkeitä rekisteröidä. Ensimmäiseksi voi yhtyä siihen, että Suomen ei pidä eristäytyä kansainvälisestä yhteisöstä. Ja toisekseen hänen puheenvuorossaan alleviivattiin myöskin sitä, että kansainvälinen kriisinhallinta on sellainen osa-alue, jossa Suomen täytyy olla aikaisempaa aktiivisemmin mukana, jopa niin, että meidän tulisi siihen resursoida vahvemmin kuin tähän asti olemme tehneet. Omalta puoleltani voin tähän yhtyä.

Sen sijaan oudompaa on se, että tämä hallituksen selonteko, joka on tänne tullut, rakentuu kolmesta eri elementistä ja vähän epäsuhtaisesti. Kun täällä tänään käydään keskustelua Afganistanista, aivan oikein, kuten puheenvuorossanne, ministeri, totesitte, tämä on kokonaisvaltaisesti lähestyttävä asia. Tässä teidän selonteossanne ei ole käyty huolellisesti lävitse sitä poliittis-yhteiskunnallista analyysiä, joka olisi tarpeen, jotta me näkisimme, missä muodossa ja miksi Afganistanissa on syytä olla läsnä, ja ei ole yhdistetty selkeästi myöskään siviilikriisinhallinnan puolta sotilaalliseen puoleen. (Puhemies: Aika!) Tämä tekee tämän selonteon heikoksi. Teidän linjapuheenvuoronne kaltainen selonteko olisi ollutkin jo ihan toisen luokan juttu.

Tuulikki Ukkola /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Voi kyllä kysyä, mikä ihmeen Nato-kammo vasemmistoliittoa jatkuvasti vaivaa. Tehän puhutte samalla tavalla kuin Neuvostoliiton aikana, kun Neuvostoliitto oli vallassa. Silloinhan te ihannoitte sitä "rauhanpolitiikkaa", jota siellä harjoitettiin.

Sen minä haluaisin sanoa tästä rauhanturvaamisesta, että on ihan totta, mitä ed. Kimmo Kiljunen sanoi, että tämä selonteko ei ole ihan loistelias. Voi kysyä, mistä se johtuu. Johtuuko se siitä, että se on niin monen lukon takana, ennen kuin se voidaan antaa eduskunnalle? Rauhanturvaamisestakaan ei päätä eduskunta pelkästään eikä myöskään hallitus, vaan siitä päättää lopullisesti presidentti. Johtuuko se myös tästä, että päätöksen on liian monen toimijan läpi mentävä, ennen kuin rauhanturvaamiseen voidaan osallistua? Tämä voi olla yksi kysymys, yksi ongelma siinä, minkä vuoksi tämän selonteon sisältöä voi arvostella.

Olen samaa mieltä kuin ed. Kimmo Kiljunen siitä, että ministeri kyllä piti todella hienon analyysin siitä, miksi me olemme mukana ja miksi Suomen täytyy olla. Me turvaamme siellä naisia, me turvaamme siellä lapsia, ja se ei onnistu, jos me (Puhemies: Aika!) lähdemme sieltä ja jätämme Afganistanin naiset talebanien valtaan ja huumekeisarien alaisiksi.

Jaakko Laakso /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Naton sisällä käydään parhaillaan kovaa kiistelyä siitä, miten ratkaista tilanne Afganistanissa, miten estää Afganistanin tilanteen edelleen kärjistyminen. Täytyy sanoa, että tämä salin keskustelu muistuttaa hieman niitä rintamalinjoja, mitä Naton sisälläkin on. On niitä, jotka katsovat, että talebanien kanssa missään tapauksessa ei pidä neuvotella, (Ed. Ollila: Oletteko tekin Naton sisällä?) ja on niitä, jotka näkevät, että ratkaisun pitää olla sotilaallinen ja se voi olla vain sotilaallinen. Sitten on niitä, jotka katsovat, että ratkaisu voi löytyä vain poliittisten neuvotteluiden kautta. (Ed. Zyskowicz: Siitähän on yksimielisyys!)

Ne, jotka meistä seuraavat hieman tarkemmin kansainvälistä politiikkaa, sattuvat tietämään sen, että Englannin pääministeri (Ed. Ollila: Onko niitä muita kuin te?) on tänään liittynyt siihen rintamaan, joka ehdottaa, että talebanien kanssa pitää neuvotella. Hän kysyi, taistelemmeko me oikeita ihmisiä vastaan, sellaisia ihmisiä vastaan, joita vastaan pitää taistella, vai onko löydettävissä ratkaisu neuvottelemalla. (Puhemies: Aika!)

Se, mitä vasemmistoliitto esittää on, että Suomen pitää ehdottomasti tukea niitä voimia, jotka katsovat, että ei sotilaallisen voiman lisäämisen kautta, vaan nimenomaan neuvotteluiden kautta löydetään ratkaisu (Puhemies: Minuutti kulunut!) Afganistanin kiistaan.

Pekka Haavisto /vihr(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Kyse on rauhanturvaoperaatioon osallistumisesta. Olisin kiinnittänyt huomiota siihen, että rauhanturvaoperaatioon ei yleensä kuulu viholliskuvien lietsominen tai joidenkin osapuolten täydellinen manaaminen maan rakoon. Olen vähän huolissani keskustelusta siinä mielessä, kun tiedetään, että Talebaniin kuuluu monia ryhmiä. On ryhmiä, jotka ovat valmiita keskustelemaan Karzain hallinnon kanssa. Itse kannatan neuvotteluja ja neuvotteluihin ryhtymistä. Ennemmin tai myöhemmin niihin on pakko mennä. On väärin mustamaalata koko tämä ryhmä. He ovat Afganistanissa asuvia afgaaneja.

Mutta en myöskään kannata ed. Arhinmäen linjaa rauhanturvaoperaatioissa, että viimeinen sammuttaa valot. Se ei varmasti ole se linja, joka rauhanturvaoperaatiossa kannattaa omaksua, mutta Suomen pitää vaikuttaa Isaf-operaatioon, sen sisältöön ja siihen, että Afganistanin hallitusta tuetaan näihin neuvotteluihin ryhtymisessä opposition kanssa.

Antti Kaikkonen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun tässä selonteossa kuvataan suunniteltuja muutoksia Suomen osallistumisessa sotilaalliseen kriisinhallintaan, niin on kyllä syytä pitää myöskin Kosovo keskustelussa. Siellä on 400 miestä ja naista Kfor-joukoissa ja tilanne aika kireä. Tuolla ruutitynnyrialueella saattaa tapahtua hyvinkin pian sillä tavalla, että Kosovo päättää julistautua itsenäiseksi, ja siihen pitää sitten suhtautua. Omasta mielestäni olisi perusteltua, että Suomi olisi etujoukoissa tunnustamassa tuon Kosovon itsenäisyyden. Uskon, että se on pitkällä tähtäimellä kuitenkin ainoa tapa, millä alueelle vakaus saadaan, mutta helppo ratkaisu ei ole sekään. Mutta todella tilanne saattaa siellä muuttua, saattaa kiristyäkin aika pian, ja siksi haluaisin kysyä ministereiltä, miten Suomi suhtautuu Kosovon mahdolliseen itsenäisyysjulistukseen ja minkälaiset valmiudet Suomella on reagoida, jos tilanne Kosovossa kiristyy.

Pekka Ravi /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Selonteon pohjalla on arvio Afganistanin poliittisesta tilanteesta ja turvallisuudesta. Nyt julkisuudessa on kuitenkin esiintynyt näkemyksiä siitä, että Suomen hallituksen arvio on myönteisempi kuin esimerkiksi joidenkin Nato-maitten vastaavat arviot. En väitä, että asia olisi näin, mutta kysyisin ministeriltä, minkälaisen prosessin perusteella on tultu tämän laatuiseen turvallisuus- ja riskiarvioon kuin tämän selonteon pohjalla on.

Esko-Juhani Tennilä /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tässä Afganistanin tapauksessa on käynyt niin, että erityisesti amerikkalaisten ja myös brittien erittäin kovat sotatoimet nostattavat vaan vastarintaa, kasvattavat vastarintaa koko ajan, tulee paljon uhreja. Eikä siellä ole vastassa vaan joku tämmöinen karikatyyrinen taliban, siellä on pashtut, suurin väestöryhmä, kapinassa. Monet muut väestöryhmät ovat liikkeellä. Ei ole mitään yksiselitteistä Afganistanin väestöä. Siellä on monet kansanryhmät, monet heimot, ja pitää olla eritellympi kuva tästä koko tilanteesta. Eikä ole sotilaallista ratkaisua, on vaan poliittinen ratkaisu, jota pitää edistää. Ei minulla, ed. Zyskowicz, ole ikinä ollut mitään taliban-ihannointia eikä ole nytkään. Miten se muuten teillä oli silloin 80-luvulla, kun ne talibanit kävivät sitä edellistä taistelua?

Heikki A. Ollila /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Suomalaisten läsnäolo ei aiheuta pommituksia eikä suomalaisten poistuminen niitä lopeta. Vasemmistoliiton Afganistan-logiikkaa voisi verrata hieman siihen, että kun palomiehet lähtevät sammuttamaan metsäpaloa ja palo siitä huolimatta laajenee, niin sen jälkeen palomiehet poistuvat paikalta. (Ed. Laakso: Harvoin palomies panee bensaa!) Vai onko, ed. Laakso, mahdollisesti kyse siitä, että te ette olekaan tukemassa niitä arvoja, joita YK:n mandaatilla tuolla Afganistanissa yritetään edistää?

Timo Heinonen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kiitokset ministerille hyvästä puheenvuorosta. Itse haluaisin kiinnittää huomiota ennen muuta siihen osaan, jossa ministeri toi esille tätä vastuuta myös pahenevassa tilanteessa. On käytetty vertausta riitaoja- taikka kanttiinijoukkoihin kuuluminen. Ne ovat olleet varsin kuvaavia. Emme voi siinä vaiheessa paeta, kun tilanne pahenee, vaan meidän pitää kantaa vastuuta.

Puheenjohtaja Salolainen toi tässä oikeastaan jo esille sen, että ed. Lapintie hyvinkin väärin puhui näistä Nrf-joukoista ja sekoitti ne battle group -joukkoihin ja oli sitä mieltä, että kaikkeen olisi aina suomalaisten tämän jälkeen lähdettävä. Onneksi ed. Salolainen varsin selkeästi toi sen esille, että jokainen päätös syntyy tämän jälkeen demokraattisin toimin Suomessa, ei sen mukaan, mitä mieltä yksi ministeri tai yksi edustaja on, vaan se on Suomen päätös tämän jälkeen. Tämä on minun mielestäni syytä muistaa.

Annika Lapintie /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! No, minä nyt vielä kerran toistan, että en ole sanonut, että Suomen on pakko osallistua. Olen sanonut, että Suomella olisi muodollinen mahdollisuus jäädä pois operaatioista, joita ei voi pitää oikeutettuina ja hyväksyttävinä, mutta käytännössä varmasti meille syntyisi henkinen sitoutuminen ja silloin olisi vaikeaa pyristellä irti niistäkin operaatioista, joihin emme halua ryhtyä.

Mutta tässä Afganistan-keskustelussa, jota tässä käydään, kyllä minä koko ajan ihmettelen, missä ihmeen taistelussa me olemme mukana, kun te käytätte, varsinkin siellä salin oikealla reunalla, hyvin sotaisaa retoriikkaa nimenomaan siitä, että meidän pitää lähteä taisteluun ja emme voi lähteä taistelusta kesken pois. Minä olen koko ajan luullut, että meidän tavoitteemme on tehdä rauhanturvatyötä, osallistua kriisinhallintaan, siviilikriisinhallintaan ja kehitysyhteistyöhön. Kyllä te elätte kummallisessa sotaisessa maailmassa, ja samalla tavalla minä kyllä ihan loukkaannun näistä replikoinneista siitä, minkälaiseksi te väitätte (Puhemies: Aika!) esimerkiksi minun maailmankuvaani.

Ehkä tässä voisi jopa syyttää pikkuisen hallitustakin. Jos olisi ollut kokonaisvaltainen Afganistan-selvitys siitä, miten käydään poliittisia neuvotteluita, minkälainen tämä Taleban on, mitä tapahtuu Pakistanissa (Puhemies: Minuutti kulunut!) ja miten tästä päästään eteenpäin, niin ehkä tämä keskustelu olisi vähän korkeammalla tasolla.

Itse asiassa kokoomuksen ryhmänjohtajan kysymykseen, miksi meidän hallituksemme arvio Afganistanin tilanteesta on niin paljon valoisampi kuin esimerkiksi Nato-maiden, mielellään odottaisin vastausta.

Markku Laukkanen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Haluan tässä yhteydessä sanoa, että oli aivan loistava ratkaisu, että niin laaja enemmistö, sosialidemokraatit mukaan lukien, oli tämän valiokunnan mietinnön takana. Meillä oli laaja konsensus ja yhteisymmärrys tilanneanalyysista, johtopäätöksistä sekä suosituksista ja viesteistä hallitukselle.

Sen takia on vielä hyvä kerrata, että sotilaskriisinhallintaa tarvitaan nimenomaan luomaan edellytykset kriisin kestävälle ratkaisulle muun muassa siviilikriisinhallinnan ja kehitysyhteistyön keinoin. Tämäkin on meidän mietinnössämme.

Se oli hyvin tärkeä havainto, kun ed. Zyskowicz totesi, että kansainvälisen yhteisön tulee voimakkaasti tukea Afganistanin hallituksen pyrkimyksiä aloittaa neuvottelut myös maltillisten talibanien kanssa. Tämäkin on täällä sanottu.

Puhemies! Lyhyt kommentti vielä näistä Nrf-joukoista. Tässäkin, ed. Lapintie, maalaatte peikkoja, joita ei ole vielä edes olemassa. Nrf-konsepti, standardihan on kehittymässä. Me emme tiedä, mikä se on. Me olemme edellyttäneet, että hallitus seuraa, tuo eduskunnalle. Palautanpa mieliin sen, mihin, ed. Laakso, Nrf:ää on tähän mennessä käytetty: Pakistanin maanjäristyksessä, Katarina-myrskyn jälkihoidossa. Ja tarkoituksena oli viedä Nrf turvaamaan Saksassa pidettyjä jalkapallon MM-kisoja, (Puhemies: Aika!) joita ei koskaan pidetty. Tämän kaltaisiin tehtäviin niitä on käytetty. Tämä on hyvä kaiken aikaa muistaa, minkälaisena Nrf-konsepti on kehittymässä.

Pertti Salolainen /kok(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Ihan lyhyesti haluan lukea tästä valiokunnan mietinnöstä, joka on siis enemmistön hyväksymä: "Afganistanin kriisiä ei voida ratkaista sotilaallisesti, mutta sotilaallista kriisinhallintaa tarvitaan luomaan edellytykset kriisin kestävälle ratkaisulle muun muassa siviilikriisinhallinnan ja kehitysyhteistyön keinoin." Edelleen: "Yhteistyö eri toimijoiden kesken ja kriisinhallinnan välineiden ja kehitysavun tehokas koordinaatio ja toisiaan tukeva käyttö on ainoa tapa tukea Afganistanin kehitystä kohti vakaampaa yhteiskuntaa." Ei tässä kovin sotaisaa tunnelmaa ole. Me nimenomaan edellytämme, että neuvottelut alkavat maltillisten talibanien ja muiden väestöryhmien kanssa. Sillä tavalla rakennetaan sitä uudenlaista rauhaa ja vakautta.

Paavo Arhinmäki /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Oleellista on se, millä tavalla Afganistanissa toimitaan. Jos Suomi on mukana Isaf-operaatiossa, niin Suomi allekirjoittaa sen tavan, jolla esimerkiksi Yhdysvallat toimii Afganistanissa, ilmapommitukset. Ja jos olemme mukana Afganistanissa, silloinhan meidän pitäisi vaatia sellaista toimintaa, joka kunnioittaa ihmisoikeuksia, kunnioittaa naisten oikeuksia, kunnioittaa sitä, että siviilejä ei kuole. Nyt vaikuttaa siltä, että ed. Zyskowicz, joka jo ennen minun syntymääni 70-luvulla on laittanut kypärän päähän ja lähtenyt johonkin taisteluun, käy nyt sitä taistelua edelleen täällä salissa. (Ed. Zyskowicz: Taistelin kommunismia vastaan jo silloinkin!) Kerrottakoon ed. Zyskowiczille, että minä en ollut täyttänyt viittätoista vuottakaan, kun Neuvostoliitto jo romahti, mutta te ette ehkä ole vieläkään sitä huomannut ja kuvittelette taistelemalla Yhdysvaltain rinnalla olevanne edelleen jonkunlainen vapaustaistelija.

Ben Zyskowicz /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ei näistä vanhoista nyt kauheasti kannata, mutta totean vain ed. Tennilälle, että kyllä, minä vastustin Neuvostoliiton hyökkäystä Afganistaniin, joka hyökkäys alkoi sillä, että murhattiin maan presidentti. On ihmeellistä, jos te ette vielä tänäkään päivänä ymmärrä, että se oli väärin.

Mitä sitten tulee ed. Arhinmäkeen, te sanotte kannattavanne naisten ja lasten oikeuksia, ihmisoikeuksia, demokratiaa, kehitystä, vakautta, kaikkea tätä Afganistaniin, ja toisella kädellä te vaaditte kansainvälistä yhteisöä poistumaan Afganistanista. Ettekö te ymmärrä, mitä siitä seuraa? Siitä seuraa talibanien valtaan paluu, ja siitä taas ei seuraa kaikkia näitä hyviä asioita, mitä sanoitte kannattavanne.

Petteri Orpo /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Haavisto kuvasi hyvin talebaneja. Pitää paikkansa, että joukossa on erilaisia ryhmiä, mutta aivan varmaa on se, että jos sieltä pois lähdetään, se ryhmä, joka vallalle jää, ei ole rauhaa rakastava paimentolaiskansa. Mutta tämä kuvaa ehkä parhaiten sitä, että tarvitaan todellakin erilaisia keinoja tämän päivän kriisinhallinnassa. Tarvitaan siviilikriisinhallintaa ja rinnalle sotilaallista kriisinhallintaa, ja Afganistanissa valitettavasti tämä sotilaallinen on kovasti painopisteenä tällä hetkellä, mutta se johtuu olosuhteista. Jatkossa kuitenkin Suomen pitää pystyä toimimaan näissä operaatioissa, ja sen tähden on erittäin hyvä, että selonteossa otetaan jo esille Nrf ja se konsepti ja linjataan sitä, että hallitus seuraa aktiivisesti, jotta Suomi jatkossakin pystyy osallistumaan operaatioihin.

Puolustusministeri Jyri Häkämies

Arvoisa puhemies! On nyt syytä alleviivata ja muistuttaa, että Afganistanin Isaf-operaatio on YK:n mandatoima, YK:n valtuuttama. Tämä on aivan keskeistä tässä. Nato vastaa sitten tuon toiminnan pyörittämisestä, ja Suomi on mukana tuolla Pohjois-Afganistanissa.

Sitten on hyvä pohtia myös sitä, mikä olisi se vaihtoehto. Kaikki arviot lähtevät siitä, että jos Isaf-operaatio, jossa Suomi on pienellä mutta tärkeällä osalla mukana, sieltä poistuisi, talibanit palaisivat valtaan. Silloin tapahtuisi juuri niitä negatiivisia asioita, joita ed. Zyskowicz on tässä moneen otteeseen kertonut, vaikkapa nyt naisille tai lapsille.

Edelleenkin kaikki lähtevät siitä, että sotilaallista ratkaisua siellä ei ole aikaansaatavissa, vaan on tavoiteltava poliittista ratkaisua, mutta siihen pääsemisessä tarvitaan sotilaallista kriisinhallintaa, tarvitaan kehitystoimia ja ennen kaikkea tarvitaan Afganistanin omaa omistajuutta vahvistamalla Afganistanin omaa armeijaa, poliisivoimia. Heidän täytyy ottaa tämä vastuu pitkässä juoksussa, ja kansainvälisen operaation on pystyttävä sitten ajan myötä sieltä väistymään. Tämä on se avainkysymys.

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Vasemmistoliitto täällä argumentoi siten, että he vastustavat ilmapommituksia ja siitä seuraa looginen johtopäätös, että Suomen ei tulisi osallistua kriisinhallintatehtäviin Afganistanissa. Minun on vaikea nähdä näiden kahden asian kohdalla yhtymäkohtaa. Se, että suomalaiset rauhanturvaajat ovat mukana kriisinhallintaoperaatiossa Afganistanissa muun kansainvälisen yhteisön mukana, ei legitimoi millään tavalla ilmapommituksia, joita mahdollisesti alueella on tehty. Ne tietysti vaikeuttavat tämän rauhanomaisen ratkaisun löytymistä tässä asiassa.

Mutta kokonaisvaltaisestihan tätä täytyy lähestyä. Afganistan on ehdottomasti koko kansainvälisen yhteisön haava, ja siinä meidän täytyy tietysti pystyä yhteisvastuullisesti kantamaan huolta siitä, että maa pystytään luontevalla tavalla rauhoittamaan, juuri sillä tavalla, josta täällä ovat monet puheenvuoroja jo käyttäneetkin, että me kuuntelemme kaikkia osapuolia tuossa äärimmäisen heterogeenisessa yhteiskunnassa. Jo 1800-luvulla briteillä oli vaikeuksia tehdä siirtomaavalloitukset alueella. Ed. Zyskowicz viittaa niihin vaikeuksiin, joita Neuvostoliitolla oli tehdä näitä omia operaatioitaan siellä, ja niin on kansainvälisellä yhteisöllä edelleenkin vaikeuksia toimia maassa, joka ei ole valtio normaali konseptilla ajateltuna.

Esko-Juhani Tennilä /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämmöiset karikatyyrit kuuluvat sotapropagandaan, ja tämä on myös vaarallista tässä Afganistaninkin tapauksessa, koska sitä poliittista ratkaisua on niiden voimien kanssa lähdettävä kuitenkin hakemaan, ed. Zyskowicz. Ei se katoa se kansa sieltä mihinkään, ei ole muuta kansaa sinne istutettavissa. Miehitys voi jatkua tietyn ajan, mutta jossain vaiheessa poliittinen ratkaisu haetaan.

Kun ed. Kimmo Kiljunen aloitti vasemmiston arvostelun, sisäisen keskustelun, niin minä totean Nrf:n osalta erään mielenkiintoisen seikan, jota valiokunnassa käsiteltiin. Sosialidemokraatit olivat nyt selvästi asettuneet kannattamaan Suomen mukanaoloa näissä Naton nopean toiminnan joukoissa. Jos niihin mennään, se on pitkä askel kohti Nato-jäsenyyttä. Täytyy todeta, että sosialidemokraatit perääntyvät nyt selkä edellä Natoon.

Ulkoasiainministeri Ilkka Kanerva

Kiitoksia, herra puhemies. Hyvin nopealla rytmiikalla: Tähän duaalimalliin, josta edustaja puhui, varmaan palaamme. Se on asia, jota en halua tässä siirtää syrjään, jos se jotenkin tehostaa tätä yhteiskuviota siviili- ja sotilaskriisinhallinnan merkeissä.

Ed. Kalliomäki — joku muukin edustaja tähän viittasi — kyllä ne arvot tietysti ovat ne, jotka tulevat sekä ministereiden että kansanedustajien puheista, eikä kukaan kieltänyt esimerkiksi ulkoasiainvaliokuntaa arvottamasta näitä asioita. Osaltani olen pyrkinyt tuomaan myöskin arvoja tämän keskustelun piiriin.

Lyhyesti Nrf:stä ed. Salolaisen puheenvuoroon. Se oli 100-prosenttisesti oikea, mitä tulee Nrf:ään osallistumiseen, juuri näin, koska se on täysin omasta päätöksestämme kiinni.

Sitten tähän perusproblematiikkaan. Minä uudelleen haluan viitata siihen, miten myöskin koko sillä maantieteellisellä alueella koetaan tämä Afganistanin tilanne. Jos kansainvälinen yhteisö ei kanna vastuutaan, niin mitä siellä tulee koko alueella tapahtumaan? Sen jälkeen ne kielteiset ilmiöt, jotka tänä päivänä valitettavasti vallitsevat Afganistanissa, tulevat koko sillä maantieteellisellä alueella yhteiskunnalliseksi todellisuudeksi, ja uskokaa tai älkää, minä uskon, että jokainen tässä salissa toivoo, että niin ei kävisi. Uskon, että jokainen tässäkin nyt kritiikkipuheenvuoroja käyttänyt tuskin voi ajatella niin, että annetaan olla ja annetaan niiden ilmiöiden levitä siellä rauhassa. Niin tuskin kukaan tässä asiassa ajattelee, ja minusta se on peruskysymys. Sen takia haluan antaa ymmärtämystä myöskin vasemmistoliiton puheenvuoroille siinä suhteessa, että jossakin täytyy sen padon olla, jonka taakse ei anneta näitten asioitten enää enempää kansainvälisesti levitä.

Ed. Kimmo Kiljunen puhui poliittisen analyysin puutteesta. Sitä poliittista analyysiä me käymme nyt tässä kansanedustajien voimin läpi. Haluan samassa yhteydessä kyllä myös voimaperäisesti julkituoda sen, että niin kuin sanoin tämän keskustelun avauspuheenvuorossa — paljonko siitä on aikaa, pari kolme, neljä viikkoa, en tiedä — turvallisuus ei Afganistanissa toteudu kiväärin piipun kautta. Olen sitä mieltä tänä päivänä enkä usko, että kukaan muukaan täällä näitä operaatioita puolustanut ihminen ajattelisi muulla tavoin. Se on päivänselvä asia, että me tarvitsemme sinne toimivan siviiliyhteiskunnan rakenteet, ja siitä tässä operaatiossa luonnollisesti on kysymys. Ei täällä kukaan taatusti halua sellaista yhteiskuntaa olla rakentamassa, jonka kuvittelisi tulevan jotain muuta kautta.

Ed. Kaikkonen, Kosovo-kysymyksessä on valmiuksia koko EU:n puitteissa edetä yhteisen EU-linjan mukaisesti. Olettaisin, että ensi vuoden alkupuolella ollaan niissä vaiheissa.

Ed. Ravi kysyi täällä riskiarviosta, samoin ed. Lapintie viittasi siihen. Riskiarviot tehdään tavallaan kaksiraiteisesti. Yhtäältä sen tekee Isaf siellä paikan päällä, ja toisaalta Suomi tekee omat riskiarvionsa, ajanmukaiset tilannekuvat ja uhkakuva-arviot hyvin ajantasaisesti siitä, minkälaisia tehtäviä kulloinkin suoritetaan, minkälaisia suojausjärjestelyjä, suojamääräyksiä täytyy kussakin vaiheessa tietysti noudattaa ja soveltaa. Pyritään luotettavaan, reaaliaikaiseen kokonaiskuvan muodostumiseen siitä, millä ehdoilla toimitaan. Eivät suomalaiset ole tietenkään, uskokaa nyt ihmeessä myös vasemmistoliitossa, eivät suomalaiset ole menneet Afganistaniin sotimaan, vaan turvaamaan rauhaa ja rakentamaan siviiliyhteiskuntaa, ja siitä on kysymys.

Pekka Haavisto /vihr:

Arvoisa puhemies! Ensin olisin yhtynyt niihin, jotka kritisoivat sitä, että tässä selonteossa on vähän liikaa tavaraa, yhteismitattomia asioita, ja myöskin todennut, että tätä Nrf-asiaa ei itse selonteossa käsitelty, joten siihen on ehkä turha puuttua tämän keskustelun yhteydessä. (Ed. Tennilä: Miten niin, sitähän ylistetään?)

Toinen kysymys, johon myöskin yhdyn, on se, että poliittinen analyysi kyllä puuttuu esimerkiksi Tšadin ja Afganistanin osalta siinä mielessä, että voitaisiin miettiä, mihin nämä rauhanturvaoperaatiot ovat menossa ja mitä niissä on tähän mennessä tapahtunut.

Mutta sitten, puhemies, olisin puuttunut lyhyesti sekä Afganistan-operaatioon että operaatioon Tšadissa. Yhdyn ensinnäkin niihin, jotka täällä sanovat, että Afganistan-operaation ongelma on se, että siellä toimii rinnakkain kaksi operaatiota eli Naton Isaf-operaatio ja sitten edelleen tämä terrorisminvastainen, Yhdysvaltain johtama Operation Enduring Freedom, koska tavallisen afgaanin kannalta tai joissakin kylissä ei voida tietää, kumpi operaatioista kulloinkin on liikkeellä, ja näiden mandaatti ja rooli Afganistanissa on hyvin erilainen. Eli tavallisten ihmisten käsitys näistä on tietysti, että nämä menevät samaan pooliin hyvin helposti.

Tämä tietenkin vaikeuttaa myöskin Suomen rauhanturvaoperaation tehtäviä tuolla pohjoisella alueella Afganistanissa, jos se samaistuu esimerkiksi näihin täällä mainittuihin ilmapommituksiin tai siviiliuhreihin, joita siellä kieltämättä on viime aikoina ollut. Tämä on ollut erittäin negatiivista kehitystä tässä mielessä. Myöskin rauhanturvaajien kannalta tämä tulee johtamaan siihen, että täytyy kiinnittää enemmän ja enemmän huomiota omaan suojautumiseen, täytyy pelätä tätä siviilit—sotilaat-yhteistyötä, jos nämä riskit kasvavat. Siinä mielessä helposti myöskin rauhanturvaoperaatio vetäytyy enemmän kuoreensa eikä pysty silloin saavuttamaan niitä tavoitteita, joita tälle Isaf-operaatiolle on asetettu.

Olisin myöskin kiinnittänyt, arvoisa puhemies, huomiota vähän tähän viholliskuvakeskusteluun. Minäkin olen sitä mieltä, että talebanit ovat uskonnollisia konservatiiveja, jopa uskonnollisia juntteja jossakin mielessä. Heillä on hyvin vanhoillinen käsitys naisten asemasta, tyttöjen koulutuksesta jnp. Mutta en myöskään usko, että sotilasoperaatiolla nämä käsitykset muuttuvat tai nämä ihmiset poistuvat jollain tavalla totaalisesti Afganistanista jonnekin muualle, he ovat kuitenkin afgaaneja. Tässä mielessä pitäisi katsoa, missä menevät ne vaikutusmahdollisuuksien rajat, mitä voidaan saada aikaan neuvottelulla, mitä voidaan saada aikaan dialogilla, mitä voidaan saada aikaan valistuksella.

Itse asiassa huomasin olevani kyllä ed. Tennilän kanssa myöskin samaa mieltä vähän tämän huumeviljelyn problematisoinnista, koska olen tavannut Afganistanissa Jalalabadissa viljelijän, joka oli palannut huumeviljelemiseen. Kysyin häneltä — siis tämä oli presidentti Karzain aikana — miksi hän palasi. Hän tietysti kertoi, että tuote on kannattava eikä enää ole talebanin uskonnollista insentiiviä sitä vastaan. Eli taleban oli kertonut hänelle, että se on uskonnollisesti paha asia. Uuden hallituksen viesti oli toisenlainen. Eli tämäkään ei ole aivan yksiselitteinen asia.

Mutta ennen kaikkea, arvoisa puhemies, minusta on tärkeää, kuten ulkoasiainvaliokunta toteaa, että poliittista dialogia aletaan käydä ja sitä tuetaan. Myöskin Isaf-operaation pitää tukea Afganistanin hallitusta tätä dialogia käymään niiden talebanryhmien ja muiden oppositioryhmien kanssa, jotka ovat valmiita poliittiseen dialogiin ja rauhan tielle.

Olisin myöskin huomauttanut siitä, kun ed. Lapintie täällä viittasi vastalauseeseen ja totesi, että näiden koulutus-, Omlt-joukkojen yhteydessä Suomikaan ei osallistuisi mihinkään sotaoperaatioihin. Tämä muuten oli koko valiokunnan kanta. Vaikka se on siellä teidän vastalauseessannekin kirjoitettu, niin haluaisin kyllä kiinnittää huomiota, että valiokunta tähän samaan ongelmaan kiinnitti huomiota ja minusta aivan riittävästi lausui siinä mietinnössään.

Sitten, puhemies, aivan lyhyesti Tšadin operaatioon, josta ei ole kovin paljon ehditty vielä puhua. Sellainen tunne tuolla valiokunnassa tuli, että tätä Tšad-asiaa käsiteltiin vähän nopealla aikataululla. Voitaisiin sanoa, että keskeneräinen asia oli valiokunnassa käsittelyssä, koska Tšad-operaation mandaatti, mistä sinne saadaan joukot, mille alueelle se sijoittuu jnp., ei ollut vielä kovin selvä. Oma käsitykseni on, että Euroopan unioni haluaa jollain tavalla tukea Darfur-prosessia ja helpointa se on tehdä Tšadin kautta. Mutta tässä operaatiossa on yksi vaara, ja se on se, että joudutaan kiinni Tšadin sisäpolitiikkaan. Nyt jo kolme eri taistelevaa ryhmää, presidentti Debyä vastustavia ryhmiä, on aloittanut aktiiviset taistelut Tšadissa, ja he ilmoittavat, että Euroopan unioni on heidän vihollisensa, jos sinne Euroopan unionin joukkoja tulee. Tällaiseen tilanteeseen rauhanturvaajien vieminen on erittäin haasteellista. Minusta olisi tärkeää, arvoisa puhemies, että Suomi kiinnittäisi tähän huomiota ja miettisi, millä tavalla aloitetaan sellainen operaatio, jossa ei leimauduta esimerkiksi Tšadin nykyhallituksen puolustajaksi.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Muutama näkökohta jo ennen lausutun lisäksi. Ensinnäkin totean, että aika mielenkiintoisesti tässä käydyssä debatissa kävi ilmi, että halutaan Afganistanissa suojella naisia ja lapsia, luoda parempaa tulevaisuutta. Olipa tuo yhteiskunnallinen näkemyssuunta mikä tahansa, tästä oltiin täysin yksimielisiä. Oli vaan erimielisyyttä siitä, mikä se tie on, kuitenkin niin, että yhteistä oli myöskin, että pyssyt sitä eivät ratkaise. Elikkä tässä on aika jännittävä tämä jännite, jossa on hyvin persoonallisia aineksia.

Meillä on myöskin käsittelyssä kaksi hyvin erilaista asiakirjaa, nimittäin selonteko itse ja tämä mietintö. Selonteko kyllä vaatii korkeampaa oppineisuutta, ja sittenkään ei tahdo saada sieltä yhtään mitään selville, mutta sen sijaan mietintö on selkokielistä tekstiä alusta loppuun saakka. Olen lukenut sen kannesta kanteen ja annan siitä täyden tunnustuksen.

Mikä tässä on mielestäni erittäin merkityksellistä — toistan sen — on se, että tässä hyvin selvästi otetaan aivan uusia linjauksia, joista nyt siis eduskunnan ilmeisen selvästi suuri enemmistö on tätä mieltä. Ja se tarkoittaa sitä, että koko ajan puhutaan sotilaallisesta ja siviilikriisinhallinnasta aina rinnatusten. Yksi ainut poikkeus on, ja se onkin sitten kova poikkeus. Se on sivulla 13, josta luen: "Valiokunta katsoo, että kynnys taisteluosastojen käytölle ei saa muodostua liian korkeaksi, ja että käyttö tulisi lähtökohtaisesti olla mahdollista kaikissa kriiseissä, joiden hoitamiseen taisteluosaston suorituskyky ja operaation konseptin mukainen maksimikesto (4 kk) antaa realistiset mahdollisuudet." Siis siinä häviää sitten kokonaan siviilikriisinhallinta ja triplauksen kolmas elementti häviää aivan kokonaan, kehitysyhteistyö. Elikkä siinä siirrytään sitten ihan täydellisesti pyssylinjalle ilman mitään sarvia ja hampaita, ja tämäkin on kova juttu, arvoisa puhemies. Tämä on todella kova juttu, elikkä näin tehdään.

Mihinkä tämä antaa sitten aihetta, arvoisa puhemies? Se antaa aihetta kahteen asiaan. Ensinnäkin se voimassa oleva lainsäädäntö, joka on toisaalta sotilaallista kriisinhallintaa ja toisaalta siviilikriisinhallintaa, pitäisi panna uusiksi ihan kokonaisuudessaan ja vielä, kun tässä on koplattu tähän samaan hommaan Afganistanin osalta Operational Mentoring and Liaison Teams -koulutus siellä Afganistanissa, siis toisin sanoen on koplattu vielä sitten sotilaallisen koulutuksen ihan uudet ulottuvuudet tähän samaan pakettiin.

Kyllä tämän jälkeen lainsäädännön koplaaminen kokonaisuutena eduskuntaan on paikallaan. Se voisi parhaiten tapahtua sillä tavalla, että nyt tulisi näistä asioista aivan kunnollinen selonteko, jossa arvioitaisiin kokonaisuudessaan tämä tilanne, myöskin se, missä päin maapalloa, Afrikassa, Aasiassa jnp., näitä operaatioita tarvitaan, minkälaisilla valmiuksilla sinne pitäisi sitten lähteä, kun nyt halutaan lähteä joka paikkaan, ja mikä on Suomen rooli siinä. Nyt on YK:n mandaatti Afganistanissa. Okei, mutta kun nyt paineita näyttää olevan kaikenlaisiin mandaatteihin, niin tarvitaan syvällinen keskustelu myöskin asian tästä puolesta. Elikkä siis toisin sanoen, mihin tämä antoi aihetta? Se antoi aiheen tehdä kaikki uudestaan.

Elisabeth Nauclér /r:

Ärade herr talman! Många inlägg, liksom utskottets betänkande efterfrågar bättre information och en tydligare redogörelse så att riksdagen kan ta slutgiltig ställning till Finlands deltagande i olika krishanteringsoperationer.

Dagens krishanteringsbegrepp är helt annorlunda än för bara 5—10 år sedan. Det har alltid krävts militär säkerhet för att den civila sidan skall kunna utföra sina uppgifter, men under de senaste åren har den militära och den civila sidan mer och mer kommit att integreras i varandra, i vissa fall alldeles för långt enligt min åsikt.

Skall verkligen militären ta över uppgifter som vanligen utförs av civila bara för att det är en krissituation eller skall man försöka att så långt som möjligt efterlikna en normal vardag och återföra människorna till det normala? För att vi skall kunna ta ställning till den frågan krävs att vi får klara och entydiga redogörelser med regeringens syn på både militär och civil krishantering.

Vi är vana att militären redogör för sina åtaganden i antal personer, vapen och hur mycket det kostar, men lika viktigt är det att redogöra för de civila åtagandena. Det handlar inte bara om polisiära uppgifter eller människor som är bra på att dela ut filtar i en krissituation, utan om så mycket mer som vi har kapacitet för. Här kommer vårt krishanteringsinstitut i Kuopio in. Det är viktigt att vi fortsätter uppbyggnaden, ger dem tillräckligt med resurser så att Finlands know-how på den civila krishanteringssidan kommer till använding.

Det är enligt min åsikt också viktigt att klart särskilja utgifterna för den militära och den civila krishanteringen från varandra i budgethänseende för att vi skall ha möjlighet att ta ställning till hur vi vill fördela pengarna. Samarbetet med Försvarsmaktens internationella central bör också behandlas.

Vänsterförbundet har valt att lämna in en reservation till utskottsbetänkandet och på en punkt kan jag förena mig i deras åsikter, nämligen när de önskar bättre bedömningar och analyser av olika situationer. De finns troligen inte med därför att det inte är någon lätt uppgift, men i fortsättningen skulle jag vilja se mer omfattande politiska analyser och bedömningar av situationen i olika krisområden och deras närhet när krishanteringsoperationer skall bedömas av oss i riksdagen, inte bara i fråga om Afghanistan.

Att ställa sig utanför det militära krihanteringsarbete som NRF innebär vore enligt min åsikt oklokt, eftersom vi då inte skulle ha tillgång till samma standarder och ha samma kompatibilitet och tillvägagångssätt som de länder vi måste samarbeta med i militära krishanteringsoperationer. Som det diskuterades här under debatten, så är det viktigt att se till att beslutsfattandet stannar kvar här hemma. Vi måste självständigt från fall till fall besluta om deltagandet och verksamheten måste vara förenlig med vår krishanteringslag. Själv anser jag som utgångspunkt att varje operation borde grunda sig på ett FN-mandat. Viktigt är därför att riksdagen får möjlighet att ta del av varje ändring av planerna på deltagande.

Syftet med att delta i internationellt militärt krishanteringsarbete, att bygga upp en militär snabbinsatskapacitet och utveckla en strategisk transportkapacitet måste vara att skapa fred i världen, inte att bygga upp det egna landets försvarskapacitet. Denna syn på saken kan verka naiv och det är för militären ofta frustrerande att inte få användning av den stridsförmåga man byggt upp. Detta kan särskilt sägas gälla operationer med krävande snabbinsatskapacitet som BG, och många oroar sig för att den inte skall komma till användning.

Jag vill dock i mitt fredsbudskap påstå att dessa operationer lyckas bäst om de aldrig kommit till användning för då har den civila krishanteringen fungerat. Militära styrkor är bra att ha och de måste ha utbildning och utrustning för snabbinsatser och krävande uppdrag men helst skall de inte komma till användning.

Slutligen vill jag understryka det som framgår av utskottsbetänkandet, som jag naturligtvis i allt förenar mig med. Men jag vill särskilt framhålla att regeringen borde ha redogjort för sina planer på att delta i arbetet med att utveckla en strategisk transportkapacitet för den militära krishanteringens behov, den så kallade SAC, Strategic Airlift Capability, och vi förväntar oss därför en redogörelse mycket snart.

Esko-Juhani Tennilä /vas:

Arvoisa puhemies! Ihan aluksi kannatan ed. Lapintien tekemiä molempia ehdotuksia, joissa siis lähdetään ensinnäkin siitä, että Afganistaniin ei Suomen sotilaallista osallistumista lisätä ja ajetaan niitä muita ratkaisuja Suomen roolin mukaisiksi. Kannatan myös tätä ed. Lapintien toista esitystä, jossa lähdetään siitä, että Suomen ei pidä osallistua Nrf:ään. Nämä kannat ovat molemmat erilaisia kuin valiokunnan mietinnössä esitetyt näkemykset. (Ed. Laukkanen: Ei valiokuntakaan ole sitä mieltä, että meidän on mentävä Nrf:ään!) — Aika pitkälle kyllä olette sitä mieltä. — (Ed. Laukkanen: Me pyydämme vain hallitukselta selvitystä!) — Ei, kyllä siellä ne perustelut ovat melkoista ylistyslaulua Nrf:lle, mutta minä palaan aiheeseen vielä.

Arvoisa puhemies! Ulkoasiainvaliokunta laati erittäin laajan mietinnön tästä hallituksen selonteosta. Siinä monelta osin ansiokkaastikin käsitellään tätä kriisinhallinnan tilaa noin yleisesti ottaen (Ed. Laukkanen: Kannattaa lukea mietintö huolella!) sen lisäksi, että oli aika hankala yhdistelmä ottaa samaan aikaan kantaa Afganistaniin ja Somalia—Tšad-operaatioon ja käsitellä vielä EU:n nopean toiminnan valmiuteen asettamista ja sitten vielä Nrf-kysymystä. Monien kysymysten osalta oli tilanne vielä sikäli valiokunnalle varmaankin hyvin haastava, että ei ollut selkeitä päätöksiä vielä tehty näistä asioista hallituksenkaan piirissä.

Tämä mietintö on erittäin laaja, mutta puutteena siinä minusta on edelleenkin se, mikä yleensä on tässä eduskuntatyössä puutteena, että ei mennä ihan perimmäisiin kysymyksiin kuitenkaan eli nyt tämän mietinnön osalta siihen kysymykseen, miksi tässä maailmassa turvallisuustilanne huononee koko ajan, miksi on niin turvatonta. Se peruskysymys jää sitten kuitenkin käsittelemättä. Se tarkoittaa sitä, että ei haluta mennä niihin ytimiin saakka. Muuten kyllä halutaan moniin ytimiin, mutta näissä perimmäisissä kysymyksissä ei haluta sitä ydintä käsitellä, koska se tuottaa hankalan vastauksen, jos niihin rehellisesti ja avoimesti mennään.

Kysehän on tällä planeetalla ensinnäkin tästä siirtomaa-ajan perimästä, joka sitten näitten lännen arvojen, silloisten arvojen mukaan toimittaessa tuotti tälle maapallolle semmoisen jakauman, joka edelleenkin on olemassa ja jossa siirtomaavallan alla olleet kansat jäivät pahasti kehityksestä jälkeen. Niiltä ryövättiin niitten rikkaudet, luonnonrikkaudet, ja sitten vielä jaettiin nämä alueet aika lailla mielivaltaisesti siten, että joskus menee jopa kansojen keskellä raja, jonka se läntinen mies, ed. Laukkanen, vetäisi noin vaan sinne kartalle. Nämä aiheuttavat edelleenkin tuskaa ja vaivaa koko planeetalle.

Toisaalta tähän turvattomuuden kasvuun vaikuttaa se, että eriarvoisuus tällä planeetalla kasvaa edelleen. Meillä on tässä maailmassa 3 miljardia ihmistä, jotka elävät alle 2 dollarin tulolla päivässä. Kyllä siellä on pohjaa kaikenlaiselle tuskalle ja epätoivon teoillekin. Sieltä kumpuaa se kasvava tuki myöskin näille ääritoimiin ryhtyneille. Ei kukaan voi hyväksyä näitä ääritoimia, koska vasemmistolaisesta näkökulmastakin ne vievät vaan huonompaan suuntaan aina kehitystä ja mahdollisuuksia vaikuttaa, mutta nämä tuen ilmaisut kumpuavat sieltä syvästä eriarvoisuudesta täydellisen epätoivon tuomina.

Mikä sitten lännen vastaus on? Se on aina vaan koveneva sotilaallinen varustautuminen. Tuhannen miljardia dollaria pannaan nyt aseisiin tällä planeetalla. Rahaa USA käyttää 500 miljardia dollaria vuodessa, Eurooppakin 170 miljardia dollaria. Täältä se kumpuaa. Tämä on se vastaus, jolla koetetaan muka vastata siihen eriarvoisuuden tuomaan turvattomuuden pahenemiseen.

Sen sijaan esimerkiksi sitten kehitysapu on minimaalista luokkaa verrattuna siihen, mitä pannaan asevarusteluun. Siinä on meilläkin samanlainen tilanne syntymässä, että kehitysapua ei vaan saada nostetuksi, mutta kun taistelujoukoista puhutaan, niin äänenpainot kovenevat sen puolesta, että pannaan lisää rahaa niihin. Siis näin se menee meilläkin. Kysymys on myös raaka-aineitten varmistamisesta lännelle. Eivät nämä semmoisia pulmusia ole, esimerkiksi nämä suuret voimat täällä lännessäkään, että ne nyt katselevat vaan arvojen pohjalta. Kyllä siellä se öljykin välkkyy aina silmissä, kun päätöksiä tehdään.

Afganistanin osalta täällä käytiin jo pitkä keskustelu. Sen osalta en lähde enää sitä laajemmin käsittelemään. Mutta totean vaan, että emme todellakaan usko sotilaalliseen ratkaisuun. Minusta karikatyyrit ovat tosi vaarallisia, koska ne vaan hidastavat sitä johtopäätöstä, joka edessä kuitenkin on, eli että poliittiset neuvottelut on aloitettava ja poliittinen ratkaisu Afganistaniinkin on saatava. Kansoja ei voi vaihtaa, vaikka miten mieli tekisi.

Lopuksi vielä tästä Nrf:stä. Kyllä on ylistyslaulu näille Naton nopean toiminnan joukoille tämä ulkoasiainvaliokunnan mietintö. Ei minua se oikeiston osalta ihmetytä. Teillä on selvä kanta. Natoon pitää mennä ja sen mukaan pitää askel askelelta sitä lähetä, mutta demarien kääntymys tässä minua kyllä ihmetyttää. Niin kuin jo sanoin, niin nyt, kun sosialidemokraatit asettuivat tuolla valiokunnassa kannattamaan Naton nopean toiminnan joukkoihin menoa, se on selkä edellä menoa Natoon, perääntymistä selkä edellä Natoon. Sehän on nyt sitä tämä homma, että ulkoeteisestä nykyisestä tilasta siirryttäisiin näitten nopean toiminnan joukkojen Naton sisäeteiseen, josta ei ole enää kuin yksi ovi sitten sinne Nato-tupaan. Se tässä tekeillä on, tämmöinen prosessi. (Ed. Laukkanen: Erikoinen tulkinta puhujalla!) — Ei minusta.

Puolustusministeri Jyri Häkämies

Arvoisa puhemies! On tärkeää, että eduskunta näinkin järeällä tavalla kuin selonteon myötä paaluttaa kriisinhallinnan tulevia linjauksia, nykyisiä ja tulevia. Tähän keskusteluun siitä, että tämä on eräällä tavalla monipolvinen tai tässä on osia, jotka eivät sovi yhteen, niin on todettava, että tässä oli osittain aikataulusyitä, että esimerkiksi tämä nopean toiminnan taisteluosaston osuus tässä selonteossa on mukana. Lienee todennäköistä, että tulevaisuudessa sillä on aivan oma junansa. Mutta joka tapauksessa tärkeä, perusteellinen selontekokäsittely.

Itse haluan korostaa puolustuksen vinkkelistä sitä, että sotilaallinen kriisinhallinta ei ole pois kansallisesta puolustuksesta, vaan se tukee sitä, se täydentää, se nostaa meidän osaamistasoa ja yhteistoimintakykyä. Siihen käytetään budjettivaroja siis puolustuksen budjetista noin 2—3 prosenttia, eli tämä on se kokonaisuus, vaikka julkisesta kuvasta saattaisi saada toisen tyyppisen käsityksen. Ruotsi tietysti panostaa kansalliseen puolustukseen suhteessa huomattavan paljon enemmän, mutta tämä on tärkeä linjata.

Haluan myös korostaa tätä laajaa näkemystä, että tarvitaan paitsi sotilaallista kriisinhallintaa myös siviilikriisinhallintaa, joita ei tule missään olosuhteissa asettaa vastakkain, ja muita kehitystoimia. Olen peräänkuuluttanut monien muiden ministeriöitten roolia kriisinhallinnan kentällä. Otetaan nyt vaikka esimerkiksi Afganistan, jossa taatusti niin maa- ja metsätalousministeriöllä ja sosiaali- ja terveysministeriöllä, miksei opetuksellakin, olisi roolinsa niissä kehitystoimissa. Hyvä esimerkki on myöskin Bosnia, jonka tilanteeseen vastikään tutustuin. Siellä on näköpiirissä tilanne, jossa sotilaallinen kriisinhallinta voi liudentua ja vastuu siirtyä laki- ja poliisimissiolle. Eli erityyppisissä tilanteissa tarvitaan eri keinoja, mutta sotilaallista kriisinhallintaa eräällä tavalla valitettavasti tarvitaan niissä tilanteissa, jotta nämä vaikkapa ed. Tennilän peräänkuuluttamat kehitystoimet menevät perille, jotta saadaan sitä kehitystä aikaiseksi. Eli tämä on monipuolinen kokonaisuus.

Haluan myös tervehtiä tyydytyksellä sitä UaV:n näkemystä, jossa viitataan siihen, että kriisinhallinta on tulevaisuudessa tulossa yhä kalliimmaksi johtuen näiden operaatioiden vaativuudesta. Ne ovat kauempana, ne ovat turvallisuuden kannalta vaativampia, ne ovat tätä kautta myöskin kalliimpia. On tärkeää havaita tämä riittävän ajoissa, ja uskon, että viimeistään turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa tämäkin asia paalutetaan.

UaV edellyttää edelleen tästä Sac:sta, eli Sac:han on raskaaseen kuljetuskykyyn liittyvä asia, että Suomi yhdessä muiden maiden kanssa tulevaisuudessa turvaa sen, että kriisinhallintaan mutta myöskin humanitäärisiin tarkoituksiin meillä on käytössä raskasta kuljetuskykyä. Tämä selvitys varmasti alkuvuodesta UaV:lle tuodaan, mutta tämäkin on yksi esimerkki siitä, että yhä kalliimmaksi tämä on käymässä, mutta tuota kuljetuskykyä tarvitaan siis sotilaallisen kriisinhallinnan ohella myöskin humanitäärisiin tarkoituksiin.

Muutama sana Afganistanista, sitä tuossa debatissa jo sivuttiin aika tavalla. Haluan todeta, että mielestäni tässä selonteossa annetaan aika objektiivinen kuva. Siellä yhtäältä todetaan niitä kehitystoimia, joita on saatu aikaiseksi yhteiskunnallisen kehityksen saralla ja vaikkapa sosiaali- ja terveystoimen saralla, kuten että tytöt ovat päässeet kouluun, mutta kuvataan myöskin tämä turvallisuustilanne tavalla, joka edellyttää meiltä huolellista harkintaa ja varotoimia näissä operaatioissa.

Hyvin tärkeää on se, että suomalaiset rauhanturvaajat, niin kuin ministeri Kanervakin totesi, eivät ole siellä sotimassa. Suomalaiset rauhanturvaajat tässä Isaf-operaatiossa takaavat, että kehitysneuvonantajat, kehitysihmiset, pystyvät tekemään työtään, ja toisaalta he partioivat ja raportoivat ikään kuin siitä yhteiskunnallisesta tilanteesta. Tässä suomalaiset ovat osaavia, ja tätä olen tarkoittanut sillä, että meidän ei tule tyytyä näissä tehtävissä kanttiinitehtäviin, vaan suomalaiset rauhanturvaajat ovat todellisia rauhanturvaajia, pystyvät solmimaan yhteyksiä kansalaisiin ja paikalliseen hallintoon.

Sitten siitä, mitä ed. Pulliainen totesi UaV:n lausunnosta tästä nopean toiminnan taisteluosastojen käyttöönotosta. Minun on kyllä helppo yhtyä siihen, jos sen oikein olen ymmärtänyt, että esimerkiksi Tšadin operaation osalta tuo pohjoismainen taisteluosasto konseptina olisi sinänsä ollut käyttökelpoinen. Tässä nyt päädyttiin toiseen ratkaisuun. Mutta jos ajatellaan, että me vuosittain sitoudumme 100—200:lla vaikkapa taisteluosastoon, mutta sitä ei kuitenkaan käytetä, niin viimeistään siinä vaiheessa nämä resurssit käyvät pieniksi. Ja edelleen se konsepti. Se konseptihan on se neljän kuukauden ajatus siitä, että kriisitilanteessa tarvitaan semmoinen nopean toiminnan joukko tuomaan turvallisuutta vaikkapa lentokentille, pakolaisleireihin, jotta se apu saadaan perille.

Tšadin osalta on todettava, kun kesällä sitä koko Darfur—Tšad-keskustelua seurasi, jossa lähes päivittäin tuli myöskin eduskunnan puolelta vaatimuksia siitä, että mukaan tulee lähteä, että tämän mission rakentaminen kertoo, kuinka vaativasta tehtävästä on kysymys. Edelleenkin siellä on puutteita tuon operaation käynnistämisen osalta, ja se tehtävä on vaativa. Se on vaativa ennen kaikkea siitä syystä, että ollaan kaukana, ja niiden olosuhteiden takia sinänsä ja myöskin niiden seikkojen takia, joita ed. Haavisto tuossa (Puhemies: Aika!) erillisten ryhmittymien kautta kuvasi.

Markku Laukkanen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Nyt kun ministeri on vielä paikalla, pari näkökulmaa ja vähän kysymystäkin. Valiokuntahan kiinnitti huomiota siihen, että kun puhutaan kokonaisvaltaisesta kriisinhallinnasta, tarvitaan entistä parempi kokonaisvaltaisempi kriisianalyysi myös hallituksen puolelta, ja katsottiin, että entistä parempaa yhteistyötä ulkoasiainhallinnon ja puolustushallinnon kesken tulisi harrastaa. Mikä on ministerin näkemys tästä?

Erityisesti tämä rahakysymys on nyt mielenkiintoinen. Meillähän on tällä hetkellä nyt reilut 600 miestä ulkona, mutta valiokunta esittää hyvin kriittisesti kysymyksen siitä, tuleeko tämä 100 miljoonaa nyt riittämään näihin vireillä oleviin operaatioihin ja missioihin. Epäilyksemme oli aika suuri, niin kuin se näytti olleen myöskin puolustusvaliokunnan lausunnossa. Eli millä tavalla tähän nyt hallituksen piirissä on varauduttu ja millä tavalla se lisäraha sitten aiotaan tähän hakea?

Nyt kun, ministeri, olette paikalla tänään, katsoin, että te olitte tulkinneet tähän asiakokonaisuuteen liittyvää Euroopan unionin turvatakuukysymystä tavalla, joka ansaitsee ehkä hieman teiltä nyt täsmällisemmän vastauksen. Esititte kysymyksen, että toteutuvatko nämä turvatakuut tavallaan niin kuin Naton kautta. Ehkä tätä olisi myöskin tässä salissa nyt hyvä täsmällisemmin avata, (Puhemies: Aika!) kun tätä kokonaisvaltaista kriisinhallintakeskustelua käydään.

Jaakko Laakso /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Mielestäni eduskunta tarvitsee vielä joukon vastauksia, kun me käsittelemme tätä Afganistan-operaatiota. Olen jo aikaisemmin ilmaissut kantani, jonka mukaan nykyinen hallitus on kertonut avoimemmin esimerkiksi niistä toiveista, mitä Yhdysvalloilla ja Natolla on ollut Suomen osallistumisen suhteen. Tästä kiitos hallitukselle. Mutta edelleenkin on joitakin kysymyksiä, joihin haluaisin lisävastauksia.

Ensimmäinen on kysymys aseiden lahjoittamisesta Afganistaniin. Onko tämä kysymys nyt loppuunkäsitelty, vai onko puolustusministeriössä edelleenkin vireillä hanke siitä, että Suomi lahjoittaisi muutama tuhat rynnäkkökivääriä Afganistaniin ja että asiaa edelleenkin selvitetään?

Toiseksi haluaisin kysyä, onko Suomelle esitetty viime aikoina toiveita siitä, että suomalaiset joukot — jos Suomi päättää ottaa johtovaltiovastuun Afganistanissa — että Suomi harkitsisi myös osallistumista toimintaan eteläisessä Afganistanissa.

Juha Korkeaoja /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri kosketteli ongelmaa, joka liittyy nopean toiminnan joukkojen käyttämiseen. Puolustusvaliokunta asiaa käsitellessään käsitteli samaa asiaa ja totesi, että ensinnäkin tämä valmiudessa olo sitoo aika paljon resursseja ja tavallaan on sitten pois siitä resurssista, joka olisi käytettävissä itse operaatioihin.

Toinen ongelma on tietysti meidän rekrytointipohjan kannalta se, että ne henkilöt, jotka tulevat mukaan tällaiseen toimintaan, tulevat siinä mielessä, että he myöskin lähtevät johonkin operaatioon. Ja jos on ensin puoli vuotta harjoituksissa, sitten puoli vuotta ikään kuin valmiudessa ja sitten ei tulekaan operaatiota, niin saattaa muodostua jatkossa ongelmaksi saada tätä joukkoa mukaan. Onko puolustusministeriön puolella arvioitu sitä, miten nämä niukat resurssit jaetaan valmiudessaolon ja sitten itse operaatioihin osallistumisen välillä?

Pekka Haavisto /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin on ilolla tervehdittävä ministerin kannanottoa juuri siitä, että nämä kansainväliset tehtävät eivät ole pois kansallisesta puolustuksesta, vaan ehkä pikemmin, jos ajattelee suojausvarustusta ja kaikkea tällaista, niin näistä opitaan ja tulee uusia kokemuksia. Toisaalta näihin on myöskin ollut jatkuvasti halukkaita enemmän kuin voidaan ottaa. Siinäkään mielessä eivät tule resurssit vastaan. On hyvin tärkeää minusta tulevaisuudessa harkita sitä, onko tämä sadan miljoonan raja se vai voisiko mennä yli nimenomaan siinä mielessä, että nämä joukot tarvitsevat ehkä erilaista varustusta, erilaista suojausta. Silloin rahan ei pitäisi olla se este joukkojen hyvään varustamiseen.

Toimi Kankaanniemi /kd(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Täällä nousi lähetekeskustelussa ja hieman nytkin esiin nämä muut kuin sotilaallisen kriisinhallinnan eli puolustusministeriön menot ja niiden käyttäminen, esimerkiksi kehitysyhteistyövaroihin kirjaaminen. Minusta asian pitäisi olla aika selkeä, että se, minkä Oecd hyväksyy oda-kelpoisiksi menoiksi, kirjattakoon kehitysyhteistyön puolelle, mutta siellä on aika tarkat rajat. Ei varmastikaan sotilaallisia menoja voida sinne kirjata. Tämä lähtökohta pitäisi olla aika selkeä.

Ministeriltä kysyisin: Minkälainen päätöksenteko jatkossa nyt tulee olemaan tästä Nrf:stä? Miten eduskunta tulee siihen paneutumaan? Tuleeko siitä erillinen selvitys, vai, kun joutuu ottamaan kantaa täällä nyt lausumiin, ovatko nämä nyt ikään kuin lopullisia, vai tuleeko erillinen selonteko tai joku muu tapa, jolla eduskunta päättää siihen osallistumisesta?

Puolustusministeri Jyri Häkämies

Arvoisa puhemies! Mitä tulee esitettyyn kysymykseen ulko- ja puolustusministereitten yhteistyöstä, itse koen, että se on ollut hyvin saumatonta, vaikka eduskunta on hieman tukistellutkin tämän selonteon analyysin kapeudesta.

Mitä sitten tulee tähän kysymykseen tästä rahasta, niin, niin kuin sanottu, tervehdin tyydytyksellä sitä, että UaV mietinnössään näkee sen tilanteen. Jo tällä hetkellä 2008 on hyvin haastava ja ahdas, ja tietenkään sitä ei pysty sanomaan, että kuinka ahdas, koska me emme tiedä, minkä tyyppisiä kriisejä, joihin tulee vastata, kenties ensi vuonna on edessä, missä ne sijaitsevat ja kuinka kalliita ne ovat sitä kautta. Mutta katsoisin näin, että niin kehystarkastelussa kuin ennen kaikkea sitten selonteossa tulee tähän asiaan huolella paneutua ja nähdä, että tulevaisuudessa kriisinhallinta on kalliimpaa ja tuo sadan miljoonan kehysraja, joka on eräällä tavalla työnimi, ei tule riittämään.

Mitä sitten tulee ed. Laakson kysymykseen aseista ja aselahjoituksista: Niin kuin olen moneen kertaan todennut, siellä käydessäni presidentti Karzai ja puolustusministeri tämän toiveen ja kysymyksen minulle esittivät. Toin sen toiveen Suomeen käsiteltäväksi. Juridista estettä sille aselahjoitukselle ei ole, toisin kuin ehkä julkisessa keskustelussa on usein väitetty, mutta asia ei ole ajankohtainen hallituksen päätöspöydällä.

Mitä tulee sitten tähän ed. Korkeaojan kysymykseen: Se on hyvin aiheellinen tämä motivaatiokysymys, että jos ilmoittaudutaan ikään kuin taisteluosaston varallaolovuoroon ja sitä ei käytetä, niin siinä mielessä motivaatiokysymys nousee esille.

Sitten vielä lopuksi tähän turvatakuukeskusteluun, joka vähän ehkä menee tästä sivuraiteelta, mutta jos, puhemies, saan siihen muutaman sanan sanoa: Siinähän on kysymys siitä, että meillä on parikin Nato-selvitystä parhaillaan keskustelun alla ja julkiseen keskusteluun tulossa. Sen rinnalla on tietenkin turvatakuukeskustelu. Molemmat sisältyvät hallitusohjelmaan, ja niitä on tarkoitus selonteon yhteydessä avata. Olen korostanut sitä, mitä myöskin eduskunnan puhemies omissa puheenvuoroissaan, tai olen vähän häntä seuraillen todennut, että näitä tulisi tarkastella rinnakkain. Ne liittyvät toisiinsa. Nimittäin, jos me kysymme, haluammeko turvatakuita, onko turvallisuutta koskaan liikaa, jos vastaus on kyllä, sitten me tarkastelemme sitä, miten EU-maat nämä turvatakuut antavat. Ja jos sen lopputuloksena on se, että 21 maata toteuttavat sen Nato-järjestelmän kautta, niin silloin meidän on tuotava tämä Nato-kysymys uudesta näkökulmasta pöydälle.

Sari Palm /kd:

Arvoisa puhemies! Minun täytyy todeta, että kyllä sotaan täytyy suhtautua sillä tavalla, että vaikka ollaan nopean toiminnan valmiudessa, niin ei se nyt koskaan mikään ilo ja riemu ole päästä toimintaan, että kyllähän tavoite on se, että ollaan mahdollisimman tarpeettomia.

Toinen asia tästä nopean toiminnan joukkojen omasta junasta. Näen, että kyllähän sitä vähän suuremman suurennuslasin kanssa jatkossa pitää tutkailla ja käsitellä kuin tässä selonteossa.

Mutta sitten ihan käsittelyn alla olevaan selontekoon. Ehkä tässä tämän päivän puheessani on hiukan sellainen pedagoginen paatos. Tuon esille näin ensimmäisen kauden edustajana joitakin niitä perusnäkökulmia, joita näen tärkeiksi rauhanturvatehtävissä.

Tässä selonteossa näkyy minun mielestäni selkeästi tämän hetken ilmapiiri: tiiviisti, nopeasti ja teknisesti. Jollakin tapaa tässä kriisinhallinnan selonteossa kokeillaan sitä, mikä on eduskunnan raja selonteon käsittelyn osalta. Sinänsä näen, että kaikki nämä selonteon aiheena olevat hankkeet ovat sellaisia, joissa toistaiseksi tulee olla mukana. Siihen minulla ei ole kyllä mitään sanomista.

Ulkoasiainvaliokunta mietinnössään ansiokkaasti toteaa — nyt tulkitsen hiukan vapaasti lainaten tätä — että tähän selontekoon on kirjattu kolme rauhanturvahanketta mutta kokonaisuudessa yhteisselontekoajatusta ei ole jatkettu ihan loppuun vaan on jätetty vielä ilmaan joitakin muita hankkeita. Näin jälkeenpäin ja tätä syksyä opiskelleena olisin erityisesti ollut kiinnostunut näkemään, että tämä Sac-ilmakuljetushanke olisi kirjoitettu auki tässä, sillä onhan ilmapuolustus ylipäätänsä erittäin kiinnostava myös kotimaan näkökulmasta sekä teknisesti että taloudellisesti ja toiminnallisestikin.

Rauhanturvaamisen valtakunnallisessa 50-vuotisjuhlassa Puolustusvoimain komentaja amiraali Kaskeala noin vuosi sitten toi esille näkemyksensä siitä, mitä tämän työn tulee olla — humanitaarinen tavoite auttaa, toisaalta nähdään työn takana kansallinen turvallisuus, oman maan rauha ja kolmantena toki anti Puolustusvoimille. Itse näen tässä työssä tärkeimpänä humanitaarisen tavoitteen auttaa. Se on minun mielestäni se ensimmäinen ja tärkein tehtävä, lähimmäistehtävä kriisipesäkkeissä. On pohdittava ja punnittava sitä, miten syvällä ja syvästi voimme mennä mukaan kriiseihin ja konflikteihin. Rinnalla kulkeminen, haavoitettujen ihmisten ja ympäristön korjaaminen, paikkaaminen ja uuden alun auttaminen ovat minun mielestäni niitä tehtäviä, joissa näen jatkossakin suomalaisia hyvin mielelläni. Missä on siviiliarkea, siellä on mahdollista tuoda humanitaarista apua, siellä on meidän paikkamme. Mutta Suomi ei tarvitse mitään omia etäsotakenttiä, vaan Suomen tulee olla nimenomaan rakentamassa rauhaa.

Olen aivan varma, että me saamme näistä tällä hetkellä olemassa olevista hankkeista riittävästi sitä tarvittavaa kokemusta, jota meidän Puolustusvoimat aivan varmasti kyllä tarvitseekin. Mutta on myös katsottava omalle pelikentälle, tarkastettava omat resurssit. Me tarvitsemme kokemusta kriisinhallinnasta oman puolustustyön osalta mutta meidän on haettava rajaa, tämän eduskunnan on edelleen jatkettava keskustelua siitä hienon hienosta rajasta, milloin kriisinhallintatyö on humanitaarista, milloin se rakentaa oman maan rauhaa ja milloin se on puolustuspolitiikkaa tukevaa.

Täällä puhuttiin äsken siitä 100 miljoonan rajasta. Itse näen näin, että oleellisempaa kuin täysin tiukka budjetti on aina periaatteellinen kunnioitus rauhanomaista kriisinhallintatyötä kohtaan ja näin hanke hankkeelta tämä on harkittava ja mietittävä. On tärkeää kuitenkin olla mukana kansainvälisessä työssä.

Keskustelun nopeatahtinen osuus päättyi.

Markku Laukkanen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Todellakin hallitus otti aika ison haasteen antaessaan selonteon tässä muodossa, koska kolme isoa asiakokonaisuutta tuodaan tähän samaan. Se antaa vääjäämättä tavallaan mahdollisuuden myöskin kritiikille siitä, että syntyy vähän sekava kokonaisuus, ja tästä aika hyvä analyysi ja keskustelu käytiin kyllä valiokunnassa.

Tässäkin haluan nyt sanoa, että on erittäin merkittävää, että niin laaja konsensus kuin valiokunnassa nyt tämän mietinnön osalta syntyi oli mahdollista. Kiitos erityisesti pääoppositiopuolue sosiaalidemokraateille, jotka halusivat tähän kokonaisuuteen lähteä mukaan ja saivat myöskin oman sormenjälkensä. Näin rohkenen sanoa. Käytiin hyvä dialogi. Syntyi yhteinen näkemys, ja se on tässä erittäin hyvässä tasapainossa mietintöön kirjoitettu, koska on aivan selvää, että kun me lähdemme erittäin haastaviin kriisinhallintatehtäviin maailmalle, me tarvitsemme siihen mahdollisimman laajan poliittisen yhteisymmärryksen ja konsensuksen. Tämä on oikeastaan koko meidän kriisinhallintalainsäädäntömme idea, että vaativiin operaatioihin, uusiin operaatioihin, kun vanhatkin operaatiot saavat uudenlaisia piirteitä, haetaan eduskunnan myötävaikutus ja eduskunnan suostumus.

Tämä on ollut myöskin hyvä testi tavallaan siitä, miten kriisinhallintalaki toimii. Se on toiminut oikein hyvin, ja halusimme monessa kohdassa muistuttaa esimerkiksi tästä Afganistanin johtovastuukysymyksestä, että ei tämä ole mikään avoin valtakirja vielä sille vaan sillä asialla täytyy tulla uudelleen. Joka kohdassa, jos lähdetään toteuttamaan missiota tai operaatiota, minimi on se, että siitä tulee selvitys ulkoasiainvaliokunnalle. Tämä on se peruslähtökohta. Uusissa vaativissa hankkeissa tullaan sitten selonteon kautta niin, että koko eduskunta pääsee sanomaan siitä oman sanansa. Sen takia oli tärkeätä, että tämä selonteko annettiin, jotta eduskunnan sali pääsi käymään tämän keskustelun. Uskon, että tästä vallitsee tässä salissa kyllä hyvä yhteisymmärrys.

Se, mikä ehkä tästä jäi myöskin puuttumaan, mihin valiokunta kiinnitti huomiota, oli poliittinen analyysi ja poliittinen arvio. Sitä me myöskin tarvitsemme kriisinhallinnan kaiken aikaa muuttuessa ja sitä arviota, minkälaisena Suomi sitten sen oman osallistumisensa tähän näkee. Minusta on aivan selvää, että tämä laaja turvallisuuskäsite tarkoittaa edelleen käytännössä sitä, että me vahvistamme kriisinhallinnalla myös omaa turvallisuuttamme. Sen takia on ihan selvä asia, että ajatus siitä, että Suomi ei olisi mukana kansainvälisen yhteisön kanssa näissä kansainvälisissä hankkeissa, operaatioissa, se vaihtoehto, että me olisimme sieltä ulkona, ei ole enää mahdollinen. Se on päivänselvää, että me olemme siellä mukana. (Ed. Laakso: Olemmehan me Irakistakin ulkona!) — No, niistä hankkeista, missä me nyt olemme, olemme käyneet erittäin perusteellisen poliittisen keskustelun ja arvion. Sen takia tässäkin yhteydessä vielä, ed. Laakso, haluan sanoa sen, että teidän arvionne siitä, että nyt kun Afganistanissa on kriisi syventynyt, on ongelmia enemmän, niin me lähtisimme yhtäkkiä sieltä pois, on sellainen, että jos koko kansainvälinen yhteisö tekisi tämän johtopäätöksen, silloin me tulisimme tilanteeseen, että me antaisimme siellä oleville terroristiliikkeille tavallaan kaiken vallan ja paluun siihen hirmuhallintoon, mistä tänään debatissa kävimme keskustelua. Sen takia on aivan selvä asia, että Suomen täytyy käydä nyt vakava keskustelu siitä tavasta, millä me olemme siellä.

Minusta on hienoa, että me olemme avanneet tämän kokonaisvaltaisen kriisinhallintakäsitteen painottamalla sitä, että siinä on vahvoja siviilikriisinhallinnan elementtejä ja sotilaallisen kriisinhallinnan elementtejä mukana. Usein tarvitsemme sotilaallista kriisinhallintaa voidaksemme edistää vakautta, paluuta normaaliin demokratiaan ja yhteiskuntaan ja turvataksemme siviilikriisinhallinnan keinojen perille menon. Siksi on hyvin perusteltua, että nyt osallistutaan tähän omlt-koulutustoimintaan, mutta oli hyvin merkittävää, että valiokunta teki tähän myöskin tällaisen maantieteellisten ja toiminnallisten reunaehtojen asettamisen, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että emme ole lähettämässä koulutustehtäviin meidän miehiämme muuta kuin vain prikaati- ja armeijakuntatasolla siten, että niihin ei sisälly toimintaa kentällä yhdessä afgaanijoukkojen kanssa. Tällä vältämme sen kauhukuvan, että meillä on 10—15—20 miestä jossakin koulutustehtävässä ja he joutuvat jonkun iskun kohteeksi ja joudumme tällaiseen tilanteeseen. Aivan samanlaisia reunaehtoja tähän omlt-toimintaan ovat asettaneet myöskin monet monet muut läntiset maat.

Puhemies! Tämä Prt:n johtovastuun ottamisen kysymys on erittäin varteenotettava toiminnan kehittämisen vaihtoehto, joka myöskin samalla on erittäin vaativa. Mutta myönteinen puolihan on siinä, että jos siihen lähdetään ja otetaan se vastuu, jolle emme anna nyt valtakirjaa, se on hyvä tässäkin yhteydessä vielä sanoa, niin sehän ilman muuta merkitsee käytännössä sitä, että sitten täytyy myöskin resursseja merkittävällä tavalla lisätä.

Puhemies! Tästä haluan nyt todeta senkin, minkä jo kysymyksellä, ministeri Häkämies, teille tein, että hallituksen on nopeasti nyt arvioitava realistinen taso siitä, minkälainen on se rahamäärä, millä me näistä nyt olemassa olevista hankkeista selviämme niin Afganistanissa kuin Tšadissakin sekä sitten nopean toiminnan joukoista.

Lopuksi vielä, arvoisa herra puhemies, haluan vielä tästä Nrf-kysymyksestä todeta vaan näin, että eihän ole olemassa mitään selkeää konseptia siitä, mitä se lopulta on. Se on enemmän semmoinen toimintastandardi, jota kehitetään Natossa ja josta me olemme nyt ponnen muodossa edellyttäneet, että hallitus seuraa sen kehittymistä ja tuo sitten eduskunnalle siitä selvityksen. Sen kautta sidotaan sitten eduskuntaa, pidetään informoituna, ja on mahdollisuus ottaa sitten kantaa, minkälaiseen toimintaan mahdollisesti lähdemme sitten, ilmoitamme joukot. Tämä on minusta hyvin tärkeä asia, nähdä Nrf:n oikea, todellinen luonne.

Vielä palautan mieliin, että ne tehtävät, joissa Nrf:ää on tähän mennessä käytetty, ovat olleet mitä suurimmassa määrin siviilikriisinhallintaan liittyviä vaativia tapauksia, kuten Pakistanin maanjäristyskysymys tai New Orleansin hirmumyrsky ja tämän kaltaiset asiat. Tässä täytyy nähdä myöskin tämä kolikon toinen puoli, ja sen kaltaisen Nrf-toiminnan kehittämistä kannattaa Suomen hyvin herkällä korvalla kuunnella.

Heikki A. Ollila /kok:

Arvoisa puhemies! Selonteon käsitteleminen oli kieltämättä jossain määrin hajanaista valiokunnassa täälläkin mainitusta syystä eli kolmen erillisen osan kytkemisestä samaan selontekoon toisiinsa. Toisaalta se oli kuitenkin ainakin minulle hyvä selkeytys kriisinhallinnan ajankohtaisimpien asioiden kokonaisuudesta.

Suomella on hyvät edellytykset toimia kriisinhallintatehtävissä. Meillä on hyvä maine, korkea osaaminen ja kyky analysoida olosuhteita erilaisissa kohteissa. On myös tiedostettava, että kaikesta huolimatta jokainen projekti on tavalla tai toisella enemmän tai vähemmän vaarallinen ja myös ihmisuhreja tullaan, pahoin pelkään, tarvitsemaan. On totta, että Afganistanin tilanne on muuttumassa. Kuitenkin asiaa kannattaisi loogisesti — logiikkaa täällä jo aikaisemmin peräänkuulutin — pohtia siltä kannalta, onko suomalaisten läsnäololla myönteistä vai kielteistä vaikutusta ihmishenkien säilymiseen, demokratian ja ihmisoikeuksien edistämiseen maassa. On kyllä tullut selväksi, että vasemmistoliiton mielestä kriisinhallintaa voidaan harjoittaa vain, jos se on turvallista, eikä missään tapauksessa ilmeisesti amerikkalaisten kanssa. Lienee niin, että kukaan ei ole Afganistanissa huumeviljelmääkään havainnut sen takia, että siellä on suomalaisia joukkoja.

Melkoinen kysymysmerkki on myös edessä oleva Tšad-operaatio, joka toteutuu varsin vaikeissa olosuhteissa. Haasteita riittää varmasti. Kaiken kaikkiaan siihenkin liittyen on tärkeää, että eri operaatioissa turvataan myös niiden laaja kansallinen hyväksyntä. Samaa asiaa käsitteli ed. Laukkanen äsken, ja siihen puheenvuoroon on helppo yhtyä. Tämä edellyttää sitä, että eduskuntaa pidetään ajan tasalla, ja tarvittaessa osallistumisten vahvistamista täällä tehtävin päätöksin. Tällöin on toki pidettävä myös sitten huoli siitä, että tilanteen ollessa sellainen tarvittaessa eduskunnassa ratkaisut pystytään tekemään nopeasti, määrätietoisesti ja rivakasti.

Antti Kalliomäki /sd:

Puhemies! Ensiksi totean ed. Tennilän täällä sosialidemokraattien suuntaan tekemästä puutaheinää Nato-huitaisusta, että se oli puutaheinää. Ei tässä mietinnössä ole yhtään mitään, mikä edellyttäisi sellaisia mietteitä kuin ed. Tennilällä oli, että minkään ryhmän näkemykset suhteessa Natoon, sen toimintoihin, olisivat tässä muuttuneet.

Mutta sitten haluan kiinnittää huomiota ei niinkään tämän selonteon ja sen arvioinnin sisältöön, joka on UaV:n mietinnössä kyllä hyvin perusteellisesti käsitelty, vaan enemmänkin tälle sisällölle tukea antavien ja sen luotettavuutta korostavien perustelujen puutteeseen. Siihen jo tuossa debatissa lyhyesti viittasin. UaV-kritiikki kertoo, että se on teknisluonteinen liiaksi. Ministeri Kanerva on täällä myöntänytkin, että näin oli.

Mutta se iso asia on, että tästä selonteosta puuttui se, mikä kiinnostaisi kansalaisia eniten, antaisi vauhtia ymmärrettävään kansalaiskeskusteluun myöskin median kautta, kiinnostaisi myöskin mediaa, eli vastaus siihen kysymykseen, miksi Suomi on mukana näissä kriisinhallintatoimissa, näissä operaatioissa nimenomaan ja miksi menimme aikanaan mukaan Afganistaniin: päivitys mahdollisista muutoksista tilanteessa, kunnollinen riskiarvio poliittisen tilanteen osalta, myöskin arviointia mukana olevien eri osapuolten motiiveista, asioista, jotka voisi kiteyttää tunnettuun sanaan "realpolitik". Ei sitä pidä tällaisissa yhteyksissä myöskään väistää, ja se on se, mikä myöskin ihmisiä kiinnostaisi. Jos ei vastata tärkeimpään kysymykseen, menetetään varmasti ote kansalaiskeskusteluun ja sen ohjaamiseen tai luovutetaan jopa vapaaehtoisesti valtaa ja vaikutusta pois tästä poliittisesta koneistosta. Me emme riittävästi ymmärrä tätä asiaa, ja aina vain toistuessaan tällaisissa yhteyksissä se kyllä luo suurelle yleisölle epäselvän, jopa väärän käsityksen siitä, mitä on tapahtumassa, mitkä ovat Suomen motiivit, mikä on Suomen kansallinen etu.

Ministeri Kanerva viittasi tulevaan isoon, laajempaan selontekoon, utp-selontekoon, mutta ei se riitä, että kerran neljässä vuodessa kuvataan kaikenkattavasti Suomen linjaa ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Kyllä myöskin näissä kohdennetuimmissa selonteoissa pitää tarmoa olla enemmän. Kävimme valiokunnassa tästä jonkinmoisen keskustelun. Se näkyy mietinnössä, mutta hyvin säyseästi, ja sen vuoksi halusin tässä suuren salin keskustelussa tämän asian vielä tuoda esiin. Kyllä on niin, että edellä kerrottu olisi ollut erittäin tärkeää juuri Afganistanin ja Tšad—Darfur—Sudan-tilanteen arvioinnissa, sitä koskevassa selonteossa, koska molempiin näihin kriiseihin ja kriisialueisiin liittyy muun muassa paikallisia, alueellisia ja myöskin suurvaltapoliittisia tavoitteita koskevia piirteitä, jotka Suomen on otettava huomioon omissa ratkaisuissaan.

Ministeri Kanerva viittasi täällä Suomen motiivikatsannossa, kansallisessa edussamme, arvoihin ja kuvasi hyvin ja kauniisti näitä arvoja. Mutta kyllähän meidänkin kansalliseen etuumme muutakin liittyy, niin kuin kaikkien muittenkin. Se on se näkökulma, josta näitä asioita katsotaan, eikä kannata olla liian sinisilmäinen.

Afganistan on aina ollut suurvaltapolitiikan aluetta miehitysvallan kautta: Aleksanteri Suuri, mongolit, Brittiläinen imperiumi, Neuvostoliitto; tämä sarja on paljon puhutteleva. Eikä se ole maa, jossa vain huumeparonit ja klaanit hallitsevat, vaan sillä on vahva historiasta johtuva kansallinen ylpeys ja kansallistunne myöskin olemassa, ja sitä helposti loukkaamme ymmärtämättämme.

Tšad—Darfur—Sudan: samalla tavalla energiaverkkojen hallinta, energialähteitten hallinta, isona motiivina näille osapuolille. Kyllä se voidaan kertoa. Se pitää sanoa suoraan. Ei todella kannata olla sinisilmäinen.

Mitä suurvaltapolitiikkaan tulee, niin se on aina läsnä. Sillä on erilaisia ilmenemismuotoja, myöskin nämä arvot, jotka suurvallat mielellään kertovat, ja se on oikein, että kertovat, mutta on sitten se kylmä kylki myöskin. Sitä ehkä parhaiten kuvaa — en tiedä, onko totta — vanha tarina menneitten vuosien suurvallan, joka on vieläkin suurvalta, suurvaltajohtajan vastaus, kun häneltä kysyttiin, miten te voitte tukea tällaista pienen vallan diktaattoria, jolla on aivan toiset arvot kuin teillä. Sisäpiirivastaus kuului, että onhan se roisto, mutta meidän roisto. Se on se kylmä puoli, ja sekin on tietysti Suomen etuja ajatellessa otettava huomioon.

No niin, puhemies, tällä kaikella haluan sanoa, että aika pienellä lisävaivannäöllä hallitus olisi saanut tästä selonteosta paljon paremman, puhuttelevamman ja ennen kaikkea ymmärrettävämmän koosteen. Silloin myöskin valiokunnan työ olisi ollut helpompaa. Nyt valiokunta pantiin vähän liian ison haasteen eteen, että meidän olisi ikään kuin pitänyt rakentaa tämä realpolitik-kokonaisuus, ja se ei saa näinpäin mennä, vaan se on hallituksen tehtävä.

Petteri Orpo /kok:

Arvoisa herra puhemies! Aluksi haluaisin kiittää tästä tavasta käsitellä Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyviä kysymyksiä. Avoin keskustelu kuuluu tähän päivään ja antaa myöskin meille kaikille edustajille mahdollisuuden ottaa osaa, ja samalla täältä välittyy myöskin tietoa suomalaisille siitä, mikä on todellinen Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kysymyksenasettelu.

Suomen kansainväliseen rauhanturvaamis- ja kriisinhallintatyöhön antama panos on saanut vuosien saatossa osakseen laajaa kiitosta. Se on meille kaikille kunniaksi, ja samalla on kuitenkin kyseessä myös meidän kansallinen etumme. Kriisien ennalta ehkäiseminen ja niiden hallinta luovat vakautta, jonka myönteiset vaikutukset eivät globalisoituneessa maailmassa rajoitu vain kriisialueen välittömään ympäristöön.

Tämän päivän kriisinhallinta muodostuu kahdesta osasta: sotilaallisesta kriisinhallinnasta ja siviilikriisinhallinnasta. Yhä useammin siviilikriisinhallinta tarvitsee tuekseen sotilaallista kriisinhallintaa. Kuitenkin siviilikriisinhallinnan tulee olla etusijalla. Valitettavasti näin ei aina käy, vaan joudutaan sotilaallisesti puuttumaan, ja näin on käynyt myöskin Afganistanissa. Kukaan ei varmasti sitä sotaa halua, mutta haluan omalta osaltanikin tuoda esiin sen, että eiväthän suomalaiset ole siellä sotimassa vaan rauhaa turvaamassa ja luomassa.

Pidän tärkeänä, että osoitamme jatkossakin riittävästi voimavaroja kansainväliseen kriisinhallintaan. Kriisinhallintayhteistyö tarjoaa maallemme arvokasta, omaa puolustuskykyämme vahvistavaa kokemusta. Käytännössä tämän panostuksen tulee näkyä kahdella tavalla. Ensinnäkin kriisinhallintatehtäviin osoittamiemme varojen ja miesvahvuuden tulee kasvaa. Vanha hokema 100 miljoonasta ja 1 000 miehestä ei ole enää realistinen mittari. Toimintatavat ovat muuttuneet, nämä operaatiot ovat muuttuneet, ja hinnatkin ovat kovasti muuttuneet. Tämän realismin tulisi näkyä tulevassa turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa ja sitä laadittaessa. (Ed. Korkeaoja: Mistä rahat?)

Kuten ministeri täällä totesi, kriisinhallintaan tarvitaan lisää määrärahoja, mutta samalla meidän pitää huolehtia siitä, että oma kansallinen puolustuskyky on riittävällä tasolla. Toisaalta meidän etujen mukaista on, että olemme mukana niissä uusissa kriisinhallinnan järjestelyissä, joihin keskeiset yhteistyökumppanimme panostavat ja joissa ne yhteistyötään kehittävät. Suomi ja Ruotsi ovat yhdessä jo edellisen hallituksen toimesta ilmaisseet alustavan valmiutensa Naton nopean toiminnan joukkojen harjoituksiin ja toimintaan osallistumisesta. Se oli viisas päätös edelliseltä hallitukselta.

EU ja Nato ovat molemmat kehittäneet kykyään reagoida nopeasti kriisitilanteisiin eri puolilla maailmaa. Nrf on Naton vastaus uuteen tarpeeseen. Tähän mennessä joukkojahan on käytetty vain luonnononnettomuustilanteissa, ja kuitenkin on selvää, että tämän tyyppinen toiminnan organisointi ja konseptointi on lähitulevaisuuden tapa kansainvälisessä kriisinhallinnassa. Nato on jatkanut Nrf:n kehittämistä, ja ne tiedot, jotka sen toimintakonseptista ovat tällä hetkellä saatavissa, kertovat, että myös liittoutumattomien maiden olisi mahdollista siihen osaa ottaa. Tämän vuoksi kehitystä on seurattava, ja valiokunnan mietintö onkin siinä suhteessa ottanut hyvän linjan.

Nrf:n toimintaan osallistuminen tarjoaisi Suomelle mahdollisuuden omien puolustusvoimiemme kehittämiseen. Samalla joukoillamme olisi laadullisten vaatimusten ja yhteensopivuuden kannalta paremmat edellytykset osallistua kansainvälisiin kriisinhallintatehtäviin, olipa kyse sitten EU:n, YK:n, Naton tai muiden kansainvälisten järjestöjen tehtävistä. Tästä perusvalmiudesta meidän on pidettävä kiinni, jotta voimme toimia läntisen kansainvälisen yhteisön jäsenenä.

Tuulikki Ukkola /kok:

Arvoisa puhemies! Kun on kuunnellut tätä keskustelua, alkuosaa, niin ei voi kyllä kuin ihmetellä, että Suomi on sentään ollut 50 vuotta turvaamassa rauhaa maailman kriisipesäkkeillä. Silloin ensimmäisinä vuosikymmeninä me olimme kohtuullisen yksimielisiä siitä asiasta. Emme riidelleet, vaan pidimme suoranaisena kunnia-asiana, että menemme Suezille ja pystytämme sinne riitelevien osapuolten väliin YK:n lipun.

Arvoisa puhemies! Tässähän se vitsi taikka clou juuri onkin. Rauhanturvaaminen ei ole enää sitä samaa kahden taistelevan osapuolen erottamista toisistaan, vaan se on siviili-ihmisten, naisten ja lasten, suojelua semmoisilla alueilla, joilla ei ole kahta järjestäytynyttä sotivaa osapuolta vaan taistelevia ryhmiä, terroristeja ja huumeparoneita ja -lordeja niin kuin Afganistanissa.

Siksi kriisinhallintakin on tällä hetkellä muuttunut ja myös suomalaisten suhtautuminen kriisinhallintaan on muuttunut, koska enää ei pelkästään eroteta taistelevia osapuolia toisistaan, vaan on edellytetty ja edellytetään ja on edellytettävä, että sotilaallinen ja siviilikriisinhallinta kulkevat käsi kädessä. Ilman sotilaiden turvaa ei saada naisille ja lapsille turvaa, humanitaarista apua. Tämä on tosiasia, ja olisi toivonut, että sen myös vasemmistoliitto olisi hyväksynyt ja ymmärtänyt.

Ministeri Kanervan puhe täällä oli erinomainen siinä suhteessa, että se toi ne arvot ja syyt ja perusteet, minkä vuoksi Suomi osallistuu ja minkä vuoksi Suomi on 50 vuotta osallistunut rauhanturvaamiseen. Nämä periaatteet ja perinteiset perusarvot eivät tässä suhteessa ole muuttuneet. Sen sijaan, paitsi että rauhanturvaaminen sinänsä on muuttunut, ovat muuttuneet ne organisaatiot, jotka sitä rauhaa turvaavat. Meillä on 90-luvun alusta järkyttävä kokemus siitä, mitä tapahtuu keskellä Eurooppaa, kun YK on kykenemätön pitämään riiteleviä osapuolia erossa. Jugoslaviaa ei onnistuttu rauhoittamaan, Jugoslavian raunioita, ennen kuin asia annettiin Naton käsiin, ja se tuli YK:n mandaatilla, mutta YK itse ei kyennyt siihen, ja tämä sama mallihan toimii tällä hetkellä lähes joka paikassa rauhanturvaamisessa. YK antaa mandaatin, ja Nato tai Nrf tai jotkut muut sitten toteuttavat sen rauhanturvaamisen.

Voi kysyä myös sitä, että kun rauhanturvaaminen on nyt tietyllä tavalla Nato-operaatio, niin johtuuko nimenomaan siitä se vasemmistoliiton vastustus, mitä täällä on tänäkin päivänä nähty. Nato- ja Yhdysvallat-viha on ehkä yksi suuri syy siihen, että ei kyetä olemaan tässä asiassa yksimielisiä.

Toinen asia on, että rauhanturvaaminen ja päätös rauhanturvaamisesta on mennyt aika monen lukon taakse, kun aikaisemmin se oli paljon yksinkertaisempaa. Ei riitä, että eduskunta päättää hallituksen esityksestä, vaan vielä lopullisen päätöksen tekee tasavallan presidentti, ja tämähän oli yksi niitä edellisen hallituskauden ja edellisen eduskunnan päätöksiä, jota voi edelleenkin ihmetellä, täytyykö asian näin olla.

Herra puhemies! Eduskunta tietenkin määrää tahdin ja suunnan myös rauhanturvaamiselle. Tässä ei pitäisi olla mitään epäselvyyttä. Meidän, Suomen, pitkä rauhanturvaamisperinne täytyy lunastaa edelleenkin. Siitä ei saa lipsua, ja minä toivoisin, että sen tämä eduskunta kokonaisuudessaan ymmärtäisi ja hyväksyisi.

Kimmo Kiljunen /sd:

Arvoisa puhemies! Kuten tätä selontekoa on täällä nyt arvioitu jo useampaan kertaan, niin vaikeutena on se, että meillä on kolme eri selontekoa samassa paketissa ja tämän kokonaisuuden hahmottaminen ei tahdo oikein onnistua, ei valiokunnassa eikä tässä keskustelussakaan, mitä me täällä tänään käymme. Siinä kokonaisuudessa on useita ulottuvuuksia, jotka tässä tämän päivän keskustelussa ovat tulleet jo vastaan ja jotka olisivat vaatineet tarkempaa, laajempaa, syvällisempää analyysia, vaikkakin saatamme yhtyä niihin johtopäätöksiin, joita hallitus, valtioneuvosto, on selonteossaan tehnyt.

Yksi ongelmakohta, jota on täällä useasti arvioitu, on tietysti tämä Afganistan. Afganistanin osalta saatamme yhtyä niihin näkemyksiin ja johtopäätöksiin, joita on tehty, mutta meidän olisi täytynyt tehdä huomattavasti laajempi poliittinen analyysi Afganistanin tilanteesta, ja sekä Afganistaniin että näihin muihinkin operaatioihin, mihin tässä nyt haetaan mandaattia, olisi kannattanut selkeämmin yhdistää siviilikomponentti, siviilikriisinhallinta, yhtä lailla. Eli tässä olisi tarve käydä laajempi keskustelu.

Eräs ulottuvuus, mitä näissä puheenvuoroissa myöskin on tuotu esille, on se, että nyt olemme vahvasti tähän Nato-operaatioon mukaan menossa tai siis Nato-johtoiseen operaatioon, jota Afganistanissa toteutetaan. Joudumme kysymään hallitukselta ja mielelläni ministeriltä kysyisinkin, onko hallituksella valmiuksia rakentaa suomalainen osallistuminen myöskin tähän Darfurin operaatioon, joka olisi YK-vetoinen. Tässä nyt ei ole kysymys siitä, kuka näitä vetää, vaan itse asiassa kysymys on kriiseistä sinänsä ja niiden ratkaisumalleista ja -yrityksistä, joissa suomalaistenkin panosta tarvitaan.

Ed. Ukkolaa haluaisin sen verran oikaista, kun hän katsoi tilanteen muotoutuneen 90-luvun alun jälkeen siten, että maailman kriisinhallinta- ja rauhanturvatehtävissä on yksi keskeinen suuri toimija, Nato: Jos tilastotiedot ovat minulla muistissa, niin käsitykseni mukaan eivät Nato-maat ole tällä hetkellä maailman suurimpia, nimenomaan sotilasvoimien osalta suurimpia, rauhanturvaajia. Intia, Pakistan, Sri Lanka esimerkiksi ja monet Afrikan maat osallistuvat kansainväliseen rauhanturvatoimintaan laajemmilla miesjoukoilla kuin konsanaan Nato-maat.

Tässä nyt on tämmöinen eurooppalainen transatlanttinen harha, joka Suomessa häiritsee kaikkea keskustelua. Meillä on tämä kummallinen Nato-termi, jonka kautta me ikään kuin arvioimme kaikkia globaalipoliittisia, alueellisia tai kansallisia turvallisuuspoliittisia kuvioitamme. Toivoisi, että tästä harhasta Suomessa vihdoin viimein vapauduttaisiin. Nato on keskeinen, merkittävä kansainvälinen toimija, mutta se ei ole kaikki. Tässä meillä on nyt tätä harhaa, arvoisa puhemies, hyvin paljon.

Tämä johtaa minut siihen kysymykseen, mitä tässä selonteossa minusta ministeri aivan erinomaisesti tuossa äsken pohdiskeli: Kun on välttämätöntä, että Suomi osallistuu ja mieluummin vielä entistä laajemmin kansainväliseen kriisinhallintaan sekä Euroopan unionin kautta että muuten, niin meidän täytyisi pystyä myöskin voimavaroja paremmin satsaamaan tähän toimintaan. Meillä on nämä tietyt katot, jotka on asetettu. Minusta niiden kattojen täytyisi olla sikäli joustavia, että me luontevalla tavalla pystymme antamaan panoksemme emmekä jumiutuisi näihin itse asettamiimme rajoituksiin.

Ministeri arvioi aivan oikein, että kansainvälisen kriisinhallintaan osallistuminen ei vie varoja kansalliselta puolustukselta pois. Minulla oli tilaisuus kaksi viikkoa sitten vierailla Säkylässä Porin Prikaatissa, ja kävin huolella lävitse, niin upeasti kuin isännät siellä tarjosivat, tätä suomalaista kriisinhallintakonseptia ja kuinka se konkreettisesti toteutetaan, ja he ottivat vain yhden esimerkin. Kuljetuskaluston panssarointi, tavoite, joka on pitkään ollut Suomen Puolustusvoimilla, ei onnistunut kuin vasta nyt, kun rakennettiin nämä unionin valmiusjoukot. Niihin liittyen pystyttiin nyt sitten panssaroimaan tiettyjä kuljetusajoneuvoja. Myöskin samassa yhteydessä todettiin heti, että tämä oli panos nyt sitten myöskin muuhun suomalaiseen tavallaan kansallisen puolustuksen konseptiin. Nämä eivät ole toisiaan poissulkevia lähestymistapoja. Tänä päivänä me vastaamme rauhasta myöskin globaalitasolla osallistumalla näihin operaatioihin.

Sitten, arvoisa puhemies, minusta puolustusministeri äsken nosti hyvin mielenkiintoisen heiton, kun täällä oli ed. Laukkasen kysymykseen vastaus, eli puhuttiin näistä turvatakuista. Jos minä oikein ymmärsin, niin ministeri sanoi tällä tavalla, että kun on kysymys tosiasiassa 21 Euroopan unionin jäsenmaan turvatakuista, viime kädessä nojaudutaan Naton resursseihin. Ja viime kädessä on kysymys niinkin päin, että Euroopan unionilla ei ole sitä kapasiteettia, jolla voidaan luontevat turvatakuut antaa. Kysymys on enemmän poliittisesta julistuksesta, johon unionin maat ovat sitoutuneet.

Haluaisin tarkentaa ja kysyä. Haluaisin tarkentaa ja kysyä: Vuonna 1949, kun Washingtonin sopimus allekirjoitettiin ja tehtiin nämä turvatakuusitoumukset kollektiivisesta turvallisuudesta, tuolloin ei myöskään ollut olemassa sitä kapasiteettia, millä Nato tuohon huutoon olisi vastannut. Vasta Korean sodan jälkeen asteittain luotiin se kapasiteetti, jolla läntinen puolustusliitto kehittyi. Ja mitä se Nato tänä päivänä on? Mitä ovat ne turvatakuut, jotka Nato antaa? Mitä on konkreettisesti Nato? Mitkä ovat ne Naton asevoimat, jotka sen turvatakuun antavat? Natohan järjestönä itse asiassa muodostuu kolmesta eri osasta. Sillä on esikunta- ja johtojärjestelmä. Sillä on operatiivinen suunnittelukoneisto, ja sillä on tiedustelu, ennen kaikkea ilmavalvonta, ilmatiedustelujärjestelmä. Tämä on Natoa. Ei Natolla ole olemassa mitään joukkoja. On olemassa vain kansallisia joukkoja, jotka annetaan tämän koneiston käyttöön, sen esikuntajärjestelmän, johtojärjestelmän, suunnitteluorganisaation käyttöön silloin, kun niistä asioista päätetään.

Euroopan unioni on juuri nyt kehittämässä nämä samat valmiudet. (Ed. Korkeaoja: Ei!) Meillä on puolustusvirasto muodostumassa, tästä me puhumme kymmenen vuoden päästä. Täytyy nyt nähdä, arvoisat kollegat, perspektiivi, (Ed. Korkeaoja: Juuri sitä ei olla kehittämässä!) puhutaan vuodesta 2015, 2020, nähdään, mihin kehitytään. Siitä perspektiivistä me näemme ne rakenteet, jotka nyt unionin sisälle ovat syntymässä. Johtojärjestelmiä muuten, operatiivisia toimintoja harmonisoidaan, meillä on puolustusvirastot luotu. Meillä on tietenkin nämä klausuulit, jotka sitovat tietyssä mielessä jo unionin jäsenmaita. Ja sitten meillä luodaan ne kansalliset kapasiteetit, jotka ovat tämän koneiston käytettävissä. Se on vaan kysymys kansallisista kapasiteeteista. Niillä, jotka ovat Nato-maita, on kahteen suuntaan mahdollisesti näitä tiettyjä velvoitteita. Meillä, jotka emme ole Nato-maita, muodostuvat nämä velvoitteet yhteen suuntaan. Tämä on se turvatakuujärjestelmä, joka Eurooppaan on syntymässä. Minusta on outoa, minusta on hämmästyttävää ja outoa, että tässä kansallisessa keskustelussa me vähättelemme tätä prosessia. Puuttuu historian taju, puuttuu näkemys siitä, mikä on perspektiivi tulevaisuuteen.

Siinä mielessä pyytäisin ministeriä ehkä vielä hieman arvioimaan tarkemmin tuota äskeistä lausuntoa siitä, että unionilla ei olisi tietyssä juoksutuksessa valmiuksia antaa ihan täsmälleen samat turvatakuut. Ainoa, mikä sieltä puuttuu, on tietysti Yhdysvaltain sitoumus, koska Yhdysvallat ei ole Euroopan unionin jäsen ja Yhdysvaltain asejärjestelmät eivät ole tässä käytettävissä. Kaikki muu on periaatteessa käytettävissä, se kansallinen puolustusvalmius, mikä Euroopan unionin jäsenmailla on.

Tuulikki Ukkola /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kiitos ed. Kimmo Kiljuselle siitä, että korjasitte minun tämmöisen "eurooppalaisen" väärinkäsitykseni siitä, että Nato olisi ainoa taikka merkittävin tämmöinen rauhanturvaorganisaatio.

Mutta sitten tähän Nato-asiaan. Ilmeisesti ed. Kiljusta rasittaa myös se, niin kuin rasittaa myös vasemmistoliittoa tässä keskustelussa se, että jos sen rauhanturvaoperaation järjestäisi joku muu, niin mehän olisimme ihan yksimielisiä. Mistä tämmöinen Nato-kammo oikein kumpuaa?

Meidän kannattaisi nyt hieman rauhoittua ja lukea edes se UPIn selvitys siitä, miten Nato on muuttunut perinteisestä sotilasliitosta kansainväliseksi laajaksi toimijaksi. Se ei ole enää se sama, mikä se oli silloin, ed. Kiljunen, kun Nato perustettiin 1949.

Juha Korkeaoja /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Kimmo Kiljunen totesi, että Euroopan unioni on luomassa samanlaisia tiedustelu- ja johtojärjestelmiä, jotka Natolla on, niin että Euroopan unioni voisi vastaavalla tavalla käyttää niitä unionimaiden joukkoja, joita Nato-jäsenet asettavat Naton käytettäviksi. Näinhän ei ole. Kaikissa yhteyksissä on korostettu sitä, että tämmöistä päällekkäisten toimintojen luomista pitää kaikin tavoin välttää. Niukkoja resursseja EU:n Natoon kuuluvat maat eivät halua käyttää päällekkäisten toimintojen luomiseen. Sinänsä nämä joukot kyllä tietenkin myös ovat, kun ne ovat Euroopan unionin jäsenmaiden joukkoja, olemassa, mutta sitä toimintakykyä ei näillä näkymin kyllä ole syntymässä sillä tavalla, että unionista ikään kuin muodostuisi sotilasliitto.

Jaakko Laakso /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Olisin kiinnittänyt täsmälleen samaan asiaan huomiota. Ed. Kimmo Kiljusen puheenvuorohan piti sisällään sen väittämän, että Euroopan unioni on kehittymässä sotilasliitoksi. Näin ei ole tapahtumassa eikä Suomikaan tue tällaista kehitystä. En tiedä, mistä tällainen harha ylipäänsä johtuu tai syntyy, että Euroopan unioni muka olisi kehittämässä itselleen samanlaisia rakenteita kuin Nato on tekemässä. Suosittelen ed. Kiljuselle vierailua toisaalta Naton päämajassa ja toisaalta Euroopan unionin päämajassa, jotta tämä asia tulisi selväksi.

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin ed. Ukkolalle: Minulla ei ole mitään Nato-kammoa. Minusta on ihan hyvä, jos Nato toimii YK:n mandaatilla rauhanturvatehtävissä. Meidän suomalaisten on ihan yhtä helppo osallistua niihin kuin mihin muihin tahansa. Yhdyn myöskin siihen, että Nato on muuttunut. Ehdottomasti Nato on muuttunut.

Mutta kun kysyttiin sitä, mihin Natoon esimerkiksi Baltian maat liittyivät hetki sitten, niin ne eivät liittyneet kyllä siihen kriisinhallintaorganisaatioon, joka toimii Afganistanissa, vaan ne liittyivät sellaiseen järjestöön, jossa on Washingtonin sopimuksen 5 artikla voimassa. Ollaan rehellisiä tämän suhteen, niin tiedämme, mikä on siellä ydintä.

Sitten kysyn näistä päällekkäisistä rakenteista. Totta kai joka ikinen poliitikko sanoo tässä salissa ja muuallakin, että me emme rakenna päällekkäisiä rakenteita. Tosiasiassa olen, ed. Laakso, myöskin tutustunut sekä Naton päämajaan että unionin päämajaan Brysselissä ja nimenomaan näistä aiheista. Me olemme rakentamassa päällekkäisiä rakenteita. Tähän on syntymässä yhteistä operaatioiden suunnittelukoneistoa. Meillä on asteittain syntymässä jopa esikuntarakennetta, ja olemme myöskin tiedustelujärjestelmiä kehittämässä, (Puhemies: Minuutti on kulunut!) jotka ovat autonomisia tiettyyn tasoon asti. Rakenneyhteistyö luo myöskin sitä kapasiteettia, jolla vastataan näihin tarpeisiin.

Euroopan unioni ei ole muuten sotilasliitto vaan laaja turvallisuusyhteisö.

Puolustusministeri Jyri Häkämies

Arvoisa puhemies! Ihan lyhyesti tähän keskusteluun turvatakuu—Nato-asiasta, joka menee ehkä tästä perusasiasta vähän sivuun.

Kun parhaillaan käydään tätä keskustelua ja julkistetaan näitä Nato-selvityksiä, niin olen korostanut — enkä nyt koe omaavani siihen suurta copyrightia — että tuon Nato-selvityskeskustelun rinnalla olisi käytävä keskustelua siitä, mitä hallitusohjelmassa mainitut EU:n uudistamissopimuksessa voimaan tulevat turvatakuut Suomelle tarkoittavat. Sitä keskustelua pitäisi tietysti käydä erityisesti niiden maiden kanssa, jotka ovat suuria EU-maita ja jotka ovat Nato-jäseniä, miten ne näkevät, että nuo EU-maiden toisilleen lupaamat turvatakuut käytännössä toteutetaan. Tätä olen tällä tarkoittanut, eli tulee käydä rinnakkain tätä keskustelua, jos halutaan Suomelle turvatakuita, lisää turvallisuutta, niin kuin uskon, että tässä käytävässä keskustelussa halutaan.

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Todellakin pyydän anteeksi pidempää puheenvuoroa. Otan nyt toisen. Voin vielä jatkaa hieman tästä aiheesta.

Yhdyn ministeriin siinä, että meidän on varmasti syytä käydä tuo keskustelu, nimenomaan laajasti nähdä, mitä nämä erilaiset turvatakuut ja suojalausekkeet tarkoittavat ja kuinka niihin myöskin pystytään reaalisesti vastaamaan.

Kun täällä puhuttiin siitä, että viittasin, että unionissa on samanlaisia rakennepiirteitä kuin sotilasliitto Natossa koskien puolustusulottuvuutta, näin on. Mutta Euroopan unionihan ei ole sotilasliitto, vaikka sinne näitä rakenteita tulisikin. Se on laaja turvallisuusyhteisö, jossa on puolustusulottuvuus, jossa on yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka, laaja yhteinen talouspolitiikka jne. jne. Me tiedämme tämän. Tämä on laaja turvallisuusyhteisö, joka rakentuu koheesioturvallisuuden varaan, jossa ovat sitten eräänä elementtinä nämä puolustuspoliittiset ulottuvuudet.

Toimi Kankaanniemi /kd:

Herra puhemies! "- - mikäli teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa", sanotaan Raamatussa. Se on varmasti hyvä ohje sekä meille yksilöinä että kansakunnille, mutta aina ei meistä riipu eikä kansakunnista se, että rauhassa voitaisiin elää, ja silloin tarvitaan toimenpiteitä rauhan saamiseksi takaisin. Tavoitteena kaikilla näillä toimenpiteillä pitää olla rauhaan pyrkiminen, ollaan sitten liikkeellä Afganistanissa, keskisessä Afrikassa tai missä tahansa muualla.

Tämä selonteko, siltä osin kuin se koskee Afganistania, on tärkeä, koska tilanne Afganistanissa on muuttunut ja vaatii tarkastelua. Lyhyesti voi todeta, niin kuin lähetekeskustelun puheenvuorossani mainitsin, että me emme voi poistua noin vain Afganistanista, ei Suomi eivätkä muut ulkoiset joukot. Jos poistuminen tapahtuisi, varsinkin jos laaja vetäytyminen toteutuisi, niin talebanit varmasti pääsisivät valtaan ja siitä seuraisivat täällä jo mainitut ikävät asiat naisten asemaan, rikollisuuteen, huumeisiin jne. liittyen. Lisäksi Pakistanin tilanne naapurimaassa on hyvin vaikea edelleen, ja saattaisi olla niin, että tuo Pakistanin, joka on ydinasevaltio, tilanne vaikeutuisi entisestään ja se olisi uhka hyvinkin laajalle alueelle, jopa koko mantereelle ja globaalistikin.

Tämä kanta on täällä saamassa vahvistuksen valiokunnan mietinnön mukaisesti. Tärkeää Afganistanissa on todella, että siellä suomalaisetkin pyrkivät määrätietoisesti siviiliyhteiskunnan rakentamiseen sotilaiden tuella. Sotilaita siellä tarvitaan tukemassa tätä toimintaa, mutta ei taistelemassa vaan todellakin pyrkimässä rauhaan, hyvinvointiin, turvaamassa ihmisten elämää ja luomassa siviiliyhteiskuntaa niistä lähtökohdista, jotka ovat todella vaikeat.

Mitä sitten tulee Darfurin, Tšadin, Keski-Afrikan tasavallan tilanteeseen, niin siellä varmasti tulee olemaan vaikea alue ja tämä koko operaatio tulee olemaan ongelmallinen. Siellä on pääosin YK:n mandaatilla syntymässä tämä rauhanturvaoperaatio, kriisinhallintaoperaatio, ja on varmasti perusteltua, että siellä ollaan mahdollisimman laajalla kansainvälisellä joukolla mukana, jolloin se viha ja vastustus, mitä sieltä löytyy alueen kansoilta ja eri ryhmiltä, ei kohdistu yhteen eikä kapeaan osaan.

Vaarana toki on, että Darfurin, Tšadin, Keski-Afrikan tasavallan alueella syntyy pitkäaikainen taloudellisesti ja uhrienkin kannalta raskas operaatio. Siihen on syytä varautua, mutta ilmeisesti sinne on syytä kuitenkin osallistua. Tosin Suomen suunnitelma on varsin ohut ja vaatimaton muihin maihin verrattuna. Onkin todettava, että Afrikan unionin maat ovat taloudellisiin resursseihinsa nähden aika vahvasti siellä kuitenkin mukana, mutta tukemassa on syytä pyrkiä olemaan, jotta tuo vaikea, pitkä kriisi saataisiin ratkeamaan lopultakin.

Herra puhemies! Täällä on käyty nyt keskustelua näistä Euroopan unionin taisteluosastoista. Ne on jo perustettu, nämä tulivoimaiset taistelujoukot. Täällä syntyi keskustelua siitä, syntyykö tätä kautta Euroopan unionille omat Natoon nähden päällekkäiset joukot ja kokonaisrakennelma. Vähän oudolta tuntui, että tällaiset asiantuntijat kuin ed. Kimmo Kiljunen ja ed. Korkeaoja olivat vahvasti eri mieltä tällaisesta asiasta, joka on kuitenkin Euroopan unionin politiikkaan kuuluva asia. Vielä käydään 2007 vuoden lopulla keskustelua tällaisesta. Tosiasia on, että Euroopan unioni on perustanut nämä tulivoimaiset taistelujoukot ja ne ovat valmiudessa jo olleet ja ovat tällä hetkellä ja Suomi on jälleen ensi vuoden alussa niissä mukana.

Ottamatta tähän kiistaan suoraan kantaa, kun ei kapasiteetti taikka pätevyys siihen riitä, kyllä se kieltämättä siltä vaikuttaa, että Euroopan unioni haluaa olla maailmanpolitiikassa vähän samantapainen poliisi kuin Yhdysvallatkin on monelta osin ollut. EU on halunnut tällaiset joukot muodostaa ja sitten on halunnut niille saada mandaatin ohi YK:n järjestelmänkin, mistä täällä taannoin muutama vuosi sitten kiisteltiin. Tämä tietysti antaa vähän kuvaa siitä, että EU:lla on kunnianhimoiset tavoitteet tältä osin. Ovatko ne päällekkäiset Naton kanssa, se on tietysti sitten eri kysymys. Mielestäni olisi kyllä ihan selkeää, jos EU ei menisi liian pitkälle tässä vaan olisi YK:n lipun alla ja koko maailman kansainyhteisö kaikkinensa olisi näissä operaatioissa mahdollisimman vahvasti mukana. Se toisi sellaista otetta ja kansainvälisen mandaatin, joka ei sitten aiheuttaisi sellaisia ongelmia, joita täällä on varoiteltu esimerkiksi olevan juuri tuolla Tšadissa, jossa tällainen vanha viha eurooppalaisia kohtaan saattaa tulla esiin ja vaikeuttaa tilannetta kovastikin.

Herra puhemies! Täällä on mietinnössä lausuma, kolmiosainen lausuma, joka on ilmeisesti periaatteessa yksimielinen, mutta vasemmistoliitolla on sitten omat lausumansa, neljä lausumaa, ja niistä tuohon viimeiseen, neljänteen, eli Nrf-lausumaan joku sana. Mielestäni tämä Nrf-lausuma numero 4 on vähän ennenaikainen, koska tässä nyt ei oteta kantaa siihen, miten Suomi menettelee, mikä on Suomen tuleva linja ja toisaalta minkälaiseen toimintaan Nrf-joukkoja tullaan jatkossa käyttämään. Siksi nyt tästä äänestäminen on vähän ennenaikaista, ja siinä mielessä ihmettelen vasemmistoliiton linjaa, että vasemmistoliitto on lähtenyt nyt tässä näin jyrkästi etenemään jo tässä vaiheessa. Mielestäni ensin on saatava ne selvitykset, joita ymmärtääkseni odotetaan tässä valiokunnan mietinnössä olevassa lausumassa, sen kolmannessa osassa. Toki tämä lausuma saisi olla paljon selkeämmin kirjoitettu, mutta ehkä se riittäisi tässä yhteydessä.

Jaakko Laakso /vas:

Herra puhemies! Miksi vasemmistoliitto on nähnyt välttämättömäksi esittää, ettei Suomi lisää sotilaallista osallistumista Afganistanissa vaan lisää osallistumista kansalaisyhteiskunnan kehittämiseen muun muassa tukemalla kehitysyhteistyöponnisteluja? Tämä Afganistan-keskustelu, jota nyt käydään, oikeastaan on tuonut esille ne syyt, miksi vasemmistoliitto suhtautuu kielteisesti sotilaallisen osallistumisen lisäämiseen.

Ensinnäkin Suomea on viime vuosien aikana painostettu lisäämään sotilaallista osallistumista. Sekä Yhdysvallat että Nato ovat esittäneet tavan takaa Suomelle, että Suomi lisäisi sotilaidensa määrää Afganistanissa, ottaisi johtovaltiovastuun roolin tietystä alueesta, lahjoittaisi Afganistanin armeijalle aseita ja muita välineitä ja aloittaisi Afganistanin armeijan kouluttamisen myös rintamaolosuhteissa. On aivan selkeästi ja suoraan sanottava, että Suomea on painostettu muuttamaan Afganistan-linjansa. (Ed. Ukkola: Ei kai nyt!)

Pisimmälle tämä painostus meni erään Yhdysvaltain hallinnon virkamiehen viitatessa siihen, että jos Suomi lahjoittaa 100 000 rynnäkkökivääriä Afganistaniin, niin myös presidentti Halonen voi olla varma siitä, että hänen Yhdysvaltain vierailunsa toteutuu. Onko ed. Ukkola tietoinen tästä asiasta? (Ed. Ukkola: En ole, en ole ulkoasiainvaliokunnassa!) Kun tämä tapaus otettiin Suomen ulkoasiainhallinnossa esille, kuitattiin asia ensiksi väärinkäsityksenä. Myöhemmin Yhdysvalloilta saatiin selitys siitä, että kysymys oli virkamiehestä, joka oli puhunut omiaan. Tämä virkamies on kuitenkin hyvin keskeisessä asemassa Yhdysvaltain hallinnossa ja on vastannut muun muassa suhteista Suomeen. Sen takia on kysyttävä, oliko tässäkin vihjauksessa, että tasavallan presidentti voi matkustaa Yhdysvaltoihin, jos Suomi suostuu lahjoittamaan rynnäkkökiväärejä Afganistaniin, kysymys selkeästä poliittisesta painostuksesta.

Vasemmistoliitto vastustaa Suomen sotilaallisen osallistumisen lisäämistä juuri siksi, että me emme katso, että se on oikea keino, jolla Afganistanin yhteiskunnan ongelmia ratkaistaan.

Oma mielenkiintonsa on sillä, että esimerkiksi professori Raimo Väyrynen, joka johtaa tätä eduskunnan Ulkopoliittista instituuttia, on nähnyt Suomen sotilaallisen osallistumisen lisäämisen lähtökohdaksi ei suinkaan Afganistanin tilannetta vaan Suomen ja Yhdysvaltain väliset suhteet. Hän on nähnyt, että Suomen pitäisi lisätä sotilaallista osallistumista siksi, että Suomi ikään kuin näin lisäisi luottamusta suhteessa Yhdysvaltoihin. Eli Suomessa esitetäänkin sotilaallisen osallistumisen lisäämistä ei siksi, että sillä voitaisiin ratkaista Afganistanin yhteiskunnan kiistattomia ja syviä ongelmia, vaan siksi, että Suomen ja Yhdysvaltain suhteita voitaisiin ikään kuin korjata lisäämällä tätä sotilaallista osallistumista.

Ed. Ukkola, vasemmistoliitto on tukenut kaikkia sellaisia kriisinhallintaoperaatioita, joilla on Yhdistyneiden kansakuntien valtuutus ja jotka Nato on toimeenpannut. (Ed. Ukkola: Afganistan!) Ed. Ukkola ei taida ollenkaan seurata tätä historiaa ja tilannetta, mutta toistan tämän jälleen kerran, että vasemmistoliitto on tukenut kaikkia sellaisia kriisinhallintaoperaatioita, joilla on ollut Yhdistyneiden kansakuntien valtuutus ja jotka Nato on toimeenpannut, aivan jokaista, aivan jokaista. Myös Afganistanin operaatiolle — tosin se alkoi maaryhmäoperaationa ja muuttui myöhemmin YK:n valtuuttamaksi Nato-johtoiseksi operaatioksi — vasemmistoliitto antoi tukensa silloin, kun tämä operaatio alkoi. Eli ei kannata nähdä mörköä siellä, missä sellaista ei ole. Ei ole kysymys siitä, että vasemmistoliitto vastustaisi nyt esimerkiksi suomalaisten sotilaiden ja sotilaallisen osallistumisen lisäämistä siksi, että kysymys on Nato-johtoisesta operaatiosta, vaan siksi, että me katsomme, että tämän sotilaallisen voiman lisäämisen kautta Afganistaniin ei tule ratkaisua.

Kansanedustajien kannattaisi kysyä itseltään, mistä johtuu se itse asiassa meidän kaikkien toteama Afganistanin tilanteen kärjistyminen ennen kaikkea viime vuoden aikana. Tähän kysymykseen on todella erilaisia vastauksia, mutta se vastaus, jonka kaikki asiantuntijat ilman ainoatakaan poikkeusta antavat, on se, että perussyy on tietenkin Yhdysvaltain Irakissa käymä hyökkäyssota ja maan jatkuva miehitys. Se heijastuu tällä hetkellä myös Afganistaniin. Se on se perussyy siihen, että Afganistanin tilanne on kärjistymässä. Keinot ja metodit, mitä esimerkiksi taistelijat ja talebanit ovat ottaneet käyttöön viime vuoden ja viime kuukausien aikana, ovat selvää kopiota Irakista. Toisin sanoen Irakin laiton sota ja Irakin laiton miehitys heijastuvat Afganistanin tilanteen kärjistymisenä.

Ed. Ukkolan kannattaisi seurata myös Naton sisällä käytävää Afganistan-keskustelua. Se on vilkasta keskustelua. Kun Natolla näyttää olevan ongelmia joukkojen lisäämisessä Afganistanissa, yhden uuden helikopterinkin löytäminen tuottaa tavatonta tuskaa, niin ei tietenkään ole kysymys siitä, etteikö Nato-mailla olisi resursseja, vaan eräiltä Nato-mailta, valtaosalta Nato-maita, puuttuu poliittista halua lisätä sotilaallisia resursseja tilanteessa, jossa ei ole vakuutta siitä, että näitä sotilaallisia resursseja käytettäisiin ensi sijassa poliittisen ratkaisun löytämiseen. Näin siksi, että Naton sisällä on edelleenkin erimielisyyttä siitä, tuleeko ratkaisu sotilaallisen voiman lisäämisen vai poliittisten neuvottelujen kautta. Ei ole niin kuin ministeri Häkämies sanoi, että kaikki haluavat poliittista ratkaisua, ei ole niin Naton sisällä. Naton sisällä käydään koko ajan kovaa kädenvääntöä siitä, pitäisikö esimerkiksi talebanien kanssa aloittaa neuvottelut vai ei. Ja kuten jo aikaisemmin totesin, tänään Englannin pääministeri on mitä ilmeisimmin todennut, että myös Englannin kanta on se, että talebanien kanssa pitää neuvotella.

Naton sisällä on kovasti erilaisia käsityksiä siitä, kuinka tämä tilanne pitäisi ratkaista, mutta pääsääntöisesti on kaksi erilaista linjaa. Toinen linja on se, että tilanteeseen löytyy ratkaisu vain sotilaallisen voiman lisäämisen kautta, ja toinen on se, että ensi sijassa lähtökohtana pitää olla poliittinen ratkaisu, maan jälleenrakentaminen, taistelu sieluista, taistelu sydämistä.

Tämä sama erimielisyys näkyy myös esimerkiksi tässä kuuluisassa oopiumsodassa. Kun esimerkiksi eilen julkistetussa Nato-raportissa todetaan, että jotkut ovat sitä mieltä, että tämä vaatimus eli huumausaineiden, oopiumviljelmien, hävittäminen on pelkästään häiriötekijä päätavoitteen kannalta eli terrorisminvastaisen taistelun kannalta, niin kannattaisi aivan avoimesti sanoa, että se "jotkut" tarkoittaa tässä Yhdysvaltoja. Yhdysvallat katsoo, ettei ole tarkoituksenmukaista käydä sillä tavalla oopiumviljelmien kimppuun, että saataisiin väestön suuri osa entistä enemmän ikään kuin liittoumaa vastaan. Oikeassa tai väärässä, en ole asiassa asiantuntija, mutta tämä on kuitenkin se syy, miksi viime vuosien aikana talebanien hallinnon kaatumisen jälkeen oopiumviljelmien määrä on monisatakertaistunut. Eli Naton sisällä on hyvin syviä erimielisyyksiä siitä, mitä pitäisi tehdä, ja sen takia ei ole samantekevää, mitä mieltä Suomi näissä asioissa on.

En muista muuten yhdenkään suomalaisen vastuussa olevan ministerin esimerkiksi arvostelleen amerikkalaisen ilma-aseen säästelemätöntä käyttöä terrorisminvastaisessa operaatiossa, joka on aiheuttanut suhteetonta ja sattumanvaraista voimankäyttöä. Miksi tästä asiasta on vaiettu, vaikka se kuitenkin esimerkiksi Naton sisällä on se vedenjakaja, joka jakaa Nato-maat tällä hetkellä Afganistan-operaatiossa? Ja tilannehan on se, että todellakin, kun käydään paikallisväestön tuen voittamisesta kamppailua, on tietenkin aivan selvä, kuten muuten eilen julkistettu Nato-raporttikin totesi, että nämä siviiliuhrit merkitsevät Natolle aina strategista tappiota, koska liittokunta toimii samalla maantieteellisellä alueella ja tekee parhaansa voittaakseen paikallisväestön tuen.

Vasemmistoliitto siis lähtee siitä, että me emme kannata sotilaallisen voiman lisäämistä, koska se ei ole ratkaisu Afganistanin tilanteeseen, mutta me olemme valmiit tukemaan erilaisia ehdotuksia, jotka kohdistuvat kehitysyhteistyön lisäämiseen ja Afganistanin kansalaisten tukemiseen.

Tuulikki Ukkola /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Edustaja tietää tasan tarkkaan, mistä Afganistanissa on kysymys. Kysymyshän on siitä, että rajan toisella puolen, Pakistanin puolella, koulutetaan taleban-sissejä ja taleban-taistelijoita, jotka sitten tulevat ja tekevät omia tuhojaan, terroristitekojaan, Afganistanin puolella. Mutta minä kysyisin — totta kai jokainen ryhmä haluaa neuvotella, ei kai tästä ole kysymys — mutta kysyisin vaan, kenen kanssa siellä pitäisi neuvotella. Virallinen hallitushan ei hallitse Afganistania kokonaisuudessaan, vaan osa alueesta on talebanien eri ryhmien hallinnassa, osa on huumelordien hallinnassa. Kenen kanssa siellä pitäisi tällä hetkellä neuvotella? Se neuvotteluprosessi, totta kai se täytyy käynnistää virallisen hallituksen kanssa ja rauhanomaisten talebanien kanssa, jotka haluavat kehittää maata eivätkä pelkästään sortaa naisia ja lapsia, totta kai heidän kanssaan pitää päästä neuvotteluyhteyteen. Mutta mikä on se taho, joka sen hyväksyy?

Jaakko Laakso /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Presidentti Karzain johtama hallitus käy paraikaakin keskusteluja erilaisten maltillisten talibanien kanssa. Intialaisen lehdistön mukaan myös Yhdysvallat keskustelee tällä hetkellä aluetasolla talebanien kanssa. Ennen viime kongressivaaleja Yhdysvaltain republikaanien enemmistöjohtaja esitti neuvotteluja talebanien kanssa, mutta täällä Suomessa ed. Ukkolan kaltaiset henkilöt katsovat, että se on joku kauhistus, koska te olette uskoneet sen mörkökuvan, jonka Bushin propaganda on luonut talebaneista. Tänään näyttää siltä, että Englannin pääministeri on tullut tässä kysymyksessä Englannin kannalta uuteen johtopäätökseen ja kysyy avoimesti, onko parempi keskustella kuin taistella. Luulen, että se on oikea johtopäätös, ja sen ovat yhä useammat Nato-maat tehneet. Valitettavasti ei vielä Yhdysvallat.

Juha Korkeaoja /kesk:

Arvoisa puhemies! Oli varmaan hyvin tarpeellista, että hallitus toi selonteon muodossa nämä asiat eduskuntaan. Ja vaikka on perusteltua kritisoida tätä isoa pakettia, niin ehkä ajankäytöllisistä ja muista syistä tämä muoto on tässä tilanteessa tarpeellinen, vaikka ehkä jatkossa ei tässä muodossa. Hallitus on vaihtunut ja eduskunta vaihtunut sen jälkeen, kun päätös Afganistanin-operaatioon lähtemisestä tehtiin. Senkin takia on tarpeellista legitimiteetin takia käsitellä tämä mandaatti eduskunnassa.

On kysymys operaatiosta, joka on vaarallinen ja jossa on mahdollista, että ihmisuhreja tulee lisää. Tämänkin takia on tarpeen käsitellä asiaa. Olisi toki ollut tarpeen, että tätä tilanteen muutosta olisi ehkä analysoitu tarkemmin, kuten täällä keskustelussa on tullut esille. Monessa Nato-maassa käydään keskustelua osallistumisesta. Erityisesti niissä maissa, joissa sotilasuhreja on tullut runsaasti, on kritiikkiä syntynyt. Mutta toisaalta näissäkin maissa, esimerkiksi Kanadassa, johtopäätös on ollut se, että sotilasoperaatiota pitää jatkaa, koska se on edellytys sille, että näitä siviilikriisinhallinnan ja kehitysyhteistyön kokonaisuuteen liittyviä muita osia voidaan asianmukaisella tavalla toteuttaa. On tietenkin selvää, että tästä, sanotaanko, strategisesta toimintalinjasta käydään myös keskustelua ehkä kuitenkin enemmän siinä mielessä, tarvitsisiko sotilaallista voimaa sen takia lisätä, että saataisiin parempi kontrolli tilanteesta, jotta vältyttäisiin tällaisilta ilmaiskuoperaatioilta, jotka ovat kohdistuneet paljolti siviilikohteisiin täällä Afganistanin eteläosassa. Mutta tästä käsittelystä joka tapauksessa: siihen voi yhtyä, että oli tarpeen, että hallitus toi sen, ja näihin johtopäätöksiin, mitä on esitetty, voi hyvällä syyllä yhtyä.

Ehkä, herra puhemies, tässä yhteydessä omalta osaltani haluaisin puuttua tähän nopean toiminnan konseptiin, jonka jo vastauspuheenvuorossani vähän nostin esille. Täällä todetaan ja on eräissä puheenvuoroissa todettu, että meidän pitää arvioida tätä sadan miljoonan euron tällaista suurpiirteistä vuosittaista menoa uudelleen, ja ehkä jotkut ovat edellyttäneet, että sitä nostettaisiin. Haluan kysyä, että jos näin tehdään, mistä nämä varat sitten otetaan. Meillä on olemassa puolustusministeriön osalta kehysbudjetti, joka tarkoittanee sitä, että jos tätä määrärahaosuutta lisätään, niin se on jostakin muusta pois. Ja mistä se on silloin pois? Se on silloin pois, ainakin minun päättelyni mukaan, kotimaan puolustukseen käytettävistä resursseista. Ainakin sillä tavalla, jos tähän tehdään tällaisia muutoksia, mielestäni tämä arvio parhaiten sitten sopii turvallisuuspoliittisen selonteon yhteydessä tehtäväksi, ei niin, että voisimme tämän asian käsittelyn yhteydessä ikään kun mutkat suoraksi vetäen tähän tehdä uusia linjauksia.

Mutta sitten näihin nopean toiminnan joukkoihin. Myös niihin osallistuminen aika tavalla sitoo resursseja. Itse asiassa tässä mietinnössä todetaan näin: "Esimerkiksi vuoden 2008 alusta valmiuteen asetettavan joukon arvioidut kokonaiskustannukset ovat selonteon mukaan 15,1 miljoonaa euroa eli samaa suuruusluokkaa kuin Isaf-operaation vuodelle 2008 arvioidut menot." Eli kun samaan aikaan tiedetään, että itse operaatioihin olisi kysyntää Suomen tarjoamilla joukoilla, Suomen korkeasti koulutetuilla ja taitavilla, hyvillä rauhanturvajoukoilla, niin minusta meidän kannattaa todella huolellisesti arvioida sitä, kuinka paljon osallistumme tähän niin sanottuun palokuntatyöhön ja kuinka paljon käytämme tätä niukkaa resurssia suoraan operaatioihin, jota kysyntää on koko ajan enemmän kuin resursseja on asettaa käytettäväksi. Kun meidän rauhanturvajoukkomme ovat muihin rauhanturvajoukkoihin, muiden maiden käyttöön asettamiin joukkoihin, nähden aika tavalla erilaisia, koska meidän sotilaillamme on siviiliosaamista taustalla, siis paljon sellaisia taitoja, joita useimmilla mailla ei ole, niin voi kysyä, onko tällaisten joukkojen pitäminen ikään kuin tässä palokunnassa perusteltua vai pitäisikö näitä todella valikoidusti käyttää operaatioissa ja hyödyntää parhaalla mahdollisella tavalla sitä osaamista, mitä meillä on. Se varmasti tarkoittaa sitä, että se työ ei ole tätä, sanotaanko, perussotilastyötä, vaan itse asiassa suurelta osin juuri tällaista siviili—sotilas-rajapinnassa olevaa työtä, sitä, joka luo pohjaa siviiliyhteiskunnan kehittämiselle ja sitä kautta niille toimille, joilla todellista vakautta ja rauhaa luodaan näissä maissa, kuten esimerkiksi Afganistanissa. Eli tämä on niin kuin toinen syy, jota mielestäni kannattaa huolellisesti harkita silloin, kun mietitään vaikkapa Nrf:n suuntaan osallistumista ja myöskin sitten jatkossa Eubg:n aktiviteettia, kuinka paljon olemme siinä mukana.

Sen lisäksi on tietysti se seikka, jonka aikaisemmin jo nostin esille, että on päivänselvää, että nämä siviilielämästä vuoden ikään kuin virkavapaan ottavat suomalaiset, jotka lähtevät näihin rauhanturvatehtäviin, eivät kyllä tosiasiassa ajattele olevansa puoli vuotta koulutuksessa ja puoli vuotta valmiudessa kotimaassa, vaan lähtevät näihin sitä varten, että todella osallistuisivat rauhanturvatoimintaan. Nyt vielä tästä ei ole tullut ongelmaa, mutta jos tämä moneen kertaan toistuu, niin ongelma varmasti asiassa syntyy.

Anne Kalmari /kesk:

Arvoisa puhemies! Minut tähän puheenvuoroon kirvoitti ed. Tennilä, kun hän puhui mustavalkoisuudesta ja karikatyyreistä Afganistanissa, sekä ed. Laakso puhuessaan taliban-möröistä. Ajattelin, että tähän loppuun meidän on hyvä kerrata, mitä me oikeasti tiedämme talibaneista.

Taliban-hallinto tuli tunnetuksi muslimimaailman tiukimmasta sharia-lainsäädännöstä ja kielteisestä asenteestaan kulttuuriin, kuten elokuviin, teatteriin, patsaisiin tai taiteeseen yleensä. Erityisestihän tämä liike tuli kansainvälisesti tunnetuksi suhtautumisestaan naisiin. Naiset eivät saaneet julkisesti esiintyä kuin pukeutuneena burkhaan, eivätkä he saaneet käydä töissä tai koulussa kahdeksan ikävuotta täytettyään. Ainoastaan koraanin opiskelu oli naisille sallittu. Mieslääkärit eivät voineet tutkia naispotilaita ilman, että tällä oli mukanaan säädyllisen toiminnan varmistanut miespuolinen seuralainen, mikä johti siihen, että naisten sairaudet jäivät hoitamatta. Naisia ruoskittiin ja pahoinpideltiin julkisesti kaduilla ja heitä teloitettiin julkisesti taliban-lakien rikkomisista. Muutenkin taliban tuli tunnetuksi kovasta lainsäädännöstään, johon kuuluivat rikollisten ruumiinosien katkaisut, julkiset teloitukset, pahoinpitelyt ja ruoskimiset.

Taliban-liike ei suinkaan kuollut sen syrjäyttämisen jälkeen, vaan siirtyi sissitaisteluun vuoristossa. Tällä hetkellä talibanilla on hallussaan Pohjois-Pakistanin niin sanotut heimoalueet ja Etelä-Afganistanin maakuntien vuoristoalueet. Taliban-liike on viime aikoina voimistunut ja on käynyt koko vuoden 2007 kiivaita taisteluita Naton joukkoja ja Afganistanin kansallista armeijaa vastaan. Samoin se on ulottanut iskunsa pääkaupunki Kabuliin ja jopa Pohjois-Afganistaniin.

Kuten edustajat Laukkanen ja Kankaanniemi muun muassa totesivat, emme voi luopua toimista nyt. Tämä selonteko ja mietintö sekä keskustelu saivat tällaisen rauhaa rakastavan naisenkin ymmärtämään, että totta kai meidän täytyy koettaa puolustaa demokratiaa muun muassa Afganistanissa, muokata asenteita ja olla mukana jopa sotilaallisissa kriisinhallintatöissä.

Kimmo Kiljunen /sd:

Arvoisa puhemies! Tämä keskustelu, johtuen siitä, että meillä oli kolme selontekoa vähän erilaisista teemoista, on rönsyillyt moneen suuntaan. Käymme nyt keskustelua siitä, mikä on talibanien hallinnon luonne ollut aikoinaan. Voin paljolti yhtyä tuohon analyysiin, jonka ed. Kalmari juuri tässä teki, mutta tietenkin voi sanoa myöskin, että maailmassa on kovin monenlaisia hallituksia. Ehkä tämä on nyt yksi jyrkimpiä esimerkkejä, millainen taliban-hallinto on ollut. Silloin me joudumme tietysti miettimään, mitä kansainvälinen yhteisö tekee, käykö se sotia näitä tällaisia hallintoja vastaan ja missä muodossa.

Mutta, arvoisa puhemies, minä yhdyn siihen, mitä ministeri Häkämies täällä sanoi aikaisemmin jo: meillä on tarve myöskin, ed. Korkeaoja, puolustusvaliokunnan puheenjohtaja, siihen, että meidän täytyy nyt selvästi käydä laajempi turvallisuuspoliittinen keskustelu, ja siihen tietysti tämä selonteon valmisteluprosessi nyt antaa tilaa. Ed. Korkeaoja omassa puheenvuorossaan hyvin selkeästi toi esille sen, että jos me lähdemme panostamaan tähän kansainväliseen kriisinhallintaan enemmän, mistä ne voimavarat otetaan. Minä en uskalla sanoa sitä, että otamme Ruotsin mallin suoraan Suomessa käyttöön. Me emme voi sitä suoraan tehdä, mutta Ruotsista on varmasti opittavaa. Minä en olisi valmis lisäämään puolustusmenoja, mutta niiden allokointia, kohdentamista, voidaan varmasti miettiä uudelleen. Siinä mielessä Ruotsista kannattaa ottaa oppia.

Ed. Kankaanniemi täällä heitti yhdessä vaiheessa kysymyksen siitä, että näytti, että minä ja ed. Korkeaoja olemme täysin eri mieltä siitä, mikä on Euroopan unionin turvatakuujärjestelmien luonne, ja viittaus myöskin ministeri Häkämieheen. Minä uskaltaisin sanoa näin, kun ed. Kankaanniemi kysyi, kuka on oikeassa, että toivoisi, että me molemmat olemme oikeassa. Ed. Korkeaoja on oikeassa lyhyellä tähtäimellä. Nykyisessä tilanteessa juuri nyt tänä päivänä Euroopan unionin turvatakuujärjestelmällä ei ole sitä kantavuutta, niitä resursseja, kuin esimerkiksi sotilasliitto Natolla, eikä tulevaisuudessakaan ole vastaavia, mutta sinnepäin ollaan menossa. Se onkin se minun argumenttini, että huomenna, oletan, että olen oikeassa.

Puolustusministeri Jyri Häkämies

Arvoisa puhemies! Ihan lopuksi, ensinnäkin kiitos ed. Kalmarille tuosta tietopalasta. Jos aihe kiinnostaa, niin esimerkiksi norjalaisen lehtinaisen kirja "Kabulin kirjakauppias" kertoo hyvin siitä, millainen tuo taliban-hallinto oli erityisesti naisia kohtaan ja mihin asemaan he siellä joutuivat.

Ed. Laakso syytti ed. Ukkolaa tämmöisestä mörkökammoisuudesta. Hänen omasta hyvin mörkövapaasta puheenvuorostaan, jossa ei ollut mitään tendenssiä havaittavissa, ottaisin vaan esille yhden asian, ja se on se, että ei meitä painosteta kriisinhallintaan osallistumisessa. Meidän luontainen viiteryhmä ovat muut Pohjoismaat. Niin se on Afganistanissa, me olemme Ruotsin vetämässä Prt:ssä, olimme aiemmin Norjan kanssa, teemme siellä paljon yhteistyötä. Sama koskee nyt Tšadiin menoa. Me tukeudumme ruotsalaiseen kriisinhallintaporukkaan ja heidän huoltoonsa. Se on se meidän luontainen viiteryhmä. Tapamme toimia kriisinhallinnassa ja osaamistaso tekee sen luontevaksi, yhdeksi esimerkiksi, miten pohjoismaista yhteistyötä tehdään.

Totta on, että kaikki talibanit eivät varmaan ole näitä mörköjä, ja näiden kanssa, ihan totta, niin kuin ed. Laakso sanoi, presidentti Karzain hallinto käy neuvotteluja. Heitä on paikallisessa parlamentissa, siellä on erilaisia kokouksia järjestelty, mutta ei varmaankaan mitään läpimurtoa ole vielä nähtävissä. Sen tueksi tarvitaan tätä kriisinhallintaa ja niitä kehitystoimia. Nämä kolme ehkä yhtäaikaisesti voivat sitten johtaa siihen tilanteeseen, että me näkisimme sen päivän ja mielellään aika nopeasti, että he ottavat itse oman vastuun ja tämä kriisinhallintajoukko voi sieltä poistua.

Lopuksi ihan muutama sana Nrf:stä: Edellinen hallitushan teki päätöksen periaatteellisesta valmiudesta liittyä mukaan Naton nopean toiminnan joukkoihin ja teki päätöksen osallistua harjoitustoimintaan. Nykyhallitus on todennut, että tuo konsepti on muuttumassa, se on pienentymässä, se on tulossa joustavammaksi ehkä uusille kandidaateille. Mutta joka tapauksessa seuraamme tarkkaan, teemme analyysin ja sen pohjalta sitten alkuvuoden puolella varmasti aiheeseen palataan.

Muilta osin kiitän keskustelusta ja palautteesta eduskuntaa.