Täysistunnon pöytäkirja 97/2012 vp

PTK 97/2012 vp

97. TIISTAINA 16. LOKAKUUTA 2012 kello 14.01

Tarkistettu versio 2.0

8) Hallituksen esitys eduskunnalle pohjoiseurooppalaisen toiminnallisen ilmatilan lohkon perustamisesta Viron, Suomen, Latvian ja Norjan välillä tehdyn sopimuksen hyväksymisestä sekä laiksi sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

 

Arto Satonen /kok(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tässä on kyse siitä, että eduskunta hyväksyisi Viron, Suomen, Latvian ja Norjan välillä tehdyn sopimuksen pohjoiseurooppalaisen toiminnallisen ilmatilan lohkon perustamisesta sekä lain sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Tämän esityksen tavoitteena on muodostaa yhteinen ilmatilalohko, joka parantaa lentoturvallisuutta, lyhentää lentoreittejä ja sitä kautta vähentää haitallisia ympäristövaikutuksia, sujuvoittaa lentoliikennettä ja alentaa kustannuksia. Lisäksi uudistetaan ilmatilahallinnan rakenteita, luodaan edellytykset uusien teknisten ratkaisujen käyttöönotolle ja mahdollistetaan ilmatilan käytön nykyistä parempi yhteensovittaminen sopimusvaltioiden välillä.

Liikenne- ja viestintävaliokunta on käsitellyt tätä asiaa, ja sen yhteydessä on käynyt ilmi muun muassa se, edellä mainittujen asioiden lisäksi, että NEFAB-alueella ennustetaan liikenteen kasvavan nykyisestä 1,2 miljoonasta 1,7 miljoonaan vuoteen 2020 mennessä, joten toiminnalliset perusteet tälle ilmatilalohkon perustamiselle ovat. Se myöskin vastaa eurooppalaisia tavoitteita perustaa isompia ilmatilalohkoja. Valiokunta kiinnitti huomiota siihen, että olisi tärkeää tehdä yhteistyötä lähialueiden muiden ilmatilalohkojen, kuten Ruotsin ja Tanskan toiminnallisen ilmatilalohkon, kanssa.

Arvoisa puhemies! Voisi lyhyesti siis todeta, että tällä järjestelyllä saavutetaan monia hyviä ja kannatettavia asioita. On syytä tuoda esille ainoastaan yksi seikka, johon liittyy riskejä, ja sen asian on puolustusvaliokunta omassa lausunnossaan tuonut esille. Puolustusvaliokunta totesi seuraavaa: se "pitää välttämättömänä, että erityisesti ilmaliikenne- ja sääpalvelujen tuottajia valittaessa maanpuolustukselliset näkökohdat ja puolustusvoimien erityistarpeet varsinkin kriisi- ja poikkeusoloissa otetaan painotetusti huomioon lisäkustannusten ja rinnakkaisten järjestelmien luomisen välttämiseksi".

Liikenne- ja viestintävaliokunnan saaman selvityksen mukaan palvelujen rinnakkaiset toteutukset voisivat aiheuttaa joidenkin arvioiden mukaan lennonvarmistuspalvelujen osalta jopa noin 50 miljoonan euron vuosittaiset lisäkustannukset ja vastaavasti sääpalvelujen osalta noin 2 miljoonaa euroa vuositasolla. Liikenne- ja viestintävaliokunta kuitenkin toteaa, että ilmatilalohkon ja tarvittavien palvelujen käytännön toteutus tulee määrittymään vasta jatkossa sopimuksen voimaantulon jälkeen tehtävillä kansallisilla ratkaisuilla. Valiokunta ei pidä kaksinkertaisten toimintojen tarvetta ainakaan lähitulevaisuudessa todennäköisenä mutta katsoo, että tämä näkökohta on tärkeää ottaa jatkossa huomioon palvelujen järjestämistä koskevia ratkaisuja tehtäessä. Valiokunta pitää keskeisenä, että ilmatilan hallinta järjestetään kokonaisarvion pohjalta myös jatkossa siten, ettei siviili- tai sotilasilmailulle aiheudu palvelujen toteutuksesta kohtuuttomia lisäkustannuksia.

Valiokunta siis esittää tämän sopimuksen hyväksymistä ja lakiehdotuksen hyväksymistä muuttamattomana. Tästä asiasta on myöskin jätetty perussuomalaisten taholta hylkäysesitys.

Markus Mustajärvi /vr:

Arvoisa puhemies! Puolustusvaliokunnan käsittelyssä edustaja Yrttiaho jätti hyvin perustellun eriävän mielipiteen, johon perussuomalaisten edustajat tulivat mukaan, ja liikenne- ja viestintävaliokunnassa sitten perussuomalaiset jättivät vastalauseen ja hylkäysesityksen. Molemmat, sekä eriävä että vastalause, ovat sisällöltään aika lailla samanlaisia ja hyvin pohdittuja ja perusteltuja. Tässähän on kyse Viron, Suomen, Latvian ja Norjan yhteisestä suunnitelmasta, blokista, ja edustaja Yrttiahon eriävässä mielipiteessä lainataan puolustushallinnon näkemystä, jonka mukaan täytäntöönpanolla on laajoja vaikutuksia maanpuolustukseen.

No, tämä on mielenkiintoinen tilanne. Pitää aina miettiä, mihin isoon linjaan, mihin isoihin kokonaisuuksiin tämä asia voi liittyä, ja pitää sanoa näin, että "voi liittyä", koska nämä perustelut, minkä takia näin on edetty, ovat aika lailla löysiä. Ja täytyy muistaa myöskin nämä kaksi ohjushankintaa, JASSM-ohjukset Horneteihin, tykistöohjukset, ja sitten vielä tuoreimpana asiana tämä Islannin ilmatilan valvonta, johon Suomi lähtee mukaan, mikä on poliittisesti äärimmäisen iso askel: lähteä valvomaan Nato-maan ilmatilaa. Eikä kyse ole siitä, laitetaanko valmiuteen yksi vai kaksi konetta, se on poliittisesti aivan yhtä iso asia. Ja myöskin tässä asiassa, mikä on hallituksen esitys, pitää toistaa se sama huomautus, jonka olen sanonut tovereille vasemmalla laidalla — oikealla laidalla näitä tovereita on vähemmän, kavereita voi olla — ja olen muistuttanut siitä, että naivismi ei ole aate.

Suomessahan siviili- ja sotilasilmailu on integroitu yhteen, ja se sitten asettaa omia paineitaan sille, mitä tapahtuu jatkossa, kun tietää, että järjestelmät muissa maissa ovat erilaisia. Huomionarvoista on se, että Ruotsi ja Tanska ovat irtaantuneet tästä, samoin kuin Islanti, osin eri perustein, mutta joka tapauksessa ovat niin tehneet. Ja sopii olettaa, niin kuin edustaja Yrttiaho viittaa sopimuksen 16 artiklan ykkös- ja kolmoskohtiin, että sopimusvaltioiden on sallittava ilmapuolustusorganisaatioitten ja taistelujohto-organisaatioitten johtamistoiminta toisen sopimusvaltion alueella, että kyllähän tämä lisää sitten paineita yhteensovittaa ja integroida kaikkia toimintoja.

On aivan perusteltua, kun kerran on todettu se, että voi aiheutua paineita lainsäädännön laajempaankin rukkaamiseen, ja koska tässä on kyse myöskin ulkopolitiikasta, turvallisuuspolitiikasta eikä pelkästään liikenne- ja viestintäministeriön sektoriin kuuluvasta asiasta, että tämä olisi käsitelty tuvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon yhteydessä. Silloin tämä käsittely olisi ollut huomattavasti monipuolisempaa ja avoimempaa, ja nyt tulee kyllä se maku, että tämä haluttiin viedä syystä tai toisesta läpi mahdollisimman pienin äänin.

Arvoisa puhemies! Puolustusministeriön lausunnossa todetaan, että sopimuksella ei puututa sopimusvaltioitten omaa ilmatilaansa koskevaan itsemääräämisoikeuteen. Sopimuksella ei myöskään rajoiteta sopimusvaltioitten toimivaltaa yleiseen järjestykseen, yleiseen turvallisuuteen ja puolustukseen liittyvissä asioissa, mutta todetaan samaan hengenvetoon, että puolustushallinnon näkemyksen mukaan sopimuksen täytäntöönpanolla on laajoja vaikutuksia maanpuolustukselle. Ja muistutetaan myöskin siitä, että tämä saattaa jatkossa johtaa siihen, että on tarve tarkistaa ilmailu-, aluevalvonta- tai valmiuslainsäädäntöjä, ja tämä on siis todettu puolustusministeriön virallisessa lausunnossa. On todettu, että voi olla laajoja vaikutuksia, mutta sitten asiantuntijat eivät kuitenkaan ole tuoneet esille, mitä ne ovat. Liikenne- ja viestintäministeriön lausunnossa todetaan, että tarkempia NEFAB:n perustamiseen liittyviä vaikutuksia ei ole ollut mahdollista täysimääräisesti arvioida, koska toiminnallisen ilmatilan lohkon perustaminen on ensimmäinen laatuaan. Jos kerran sanotaan, että tällaisia vaikutusten arviointeja eivät ole tehneet edes ne virkamiehet tai organisaatiot, joille se viran puolesta kuuluu, niin mikä valmius sitten kansanedustajilla tällaisen näin yksipuolisen ja lyhyen keskustelun jälkeen on arvioida tätä asiaa tasapuolisesti ja monipuolisesti? Tässähän ei ole kyse mistään poliittisesti neutraalista asiasta.

Jussi Niinistö /ps:

Arvoisa puhemies! Nyt käsittelyssä oleva Viron, Suomen, Latvian ja Norjan välisen pohjoiseurooppalaisen toiminnallisen ilmatilan lohkon perustamista koskeva sopimus eli NEFAB-sopimus on periaatteessa hyvä asia siviili-ilmailun kannalta. Sopimuksella on saavutettavissa lentoturvallisuutta, sillä voitaneen vähentää haitallisia ympäristövaikutuksia ja sillä voitaneen parantaa lentoliikenteen sujuvuutta ja mahdollisesti alentaa kustannuksia, kuten edustaja Satonen esittelypuheenvuorossa totesi.

Sopimuksessa piilee kuitenkin Suomen kannalta katsottuna ongelmia, kuten ylipäätään voidaan sanoa kaikesta, mikä on Euroopan unionista lähtöisin. Nimittäin toteutuessaan tällä hallituksen esityksellä voi olla "laajoja vaikutuksia maanpuolustukselle", kuten puolustusministeriön asiantuntijat puolustusvaliokunnalle antamassaan lausunnossaan totesivat. Niitä toiminnallisia ja taloudellisia vaikutuksia, joita hallituksen esitys maanpuolustukselle voi aiheuttaa, on kuitenkin jopa puolustushallinnon asiantuntijoiden vaikea täsmällisesti arvioida. Vaikeaa se on kansanedustajillekin, kuten edustaja Mustajärvi osuvasti totesi.

Maanpuolustuksen näkökulmasta keskeisiä tarkasteltavia seikkoja ovat Suomen alueen valvonta ja alueellisen koskemattomuuden turvaaminen sekä Puolustusvoimien operatiivisen ja harjoitustoiminnan turvaaminen ja poikkeusoloihin varautuminen. Kuten hyvin tiedetään, Viro, Latvia ja Norja ovat Nato-maita ja Suomi ei. Suomi poikkeaa näistä NEFAB-sopimuskumppaneistaan myös siinä suhteessa, että meillä siviili- ja sotilasilmailu toimivat integroidun lennonvarmistusjärjestelmän puitteissa, eli on yhteisiä lennonjohtorakenteita, on yhteistoimintalentoasemia, tietojärjestelmiä ja henkilöstöä. Suomalainen malli on ollut kustannustehokas ja toimiva ratkaisu.

Mikäli kuitenkin tämä hallituksen esitys hyväksytään, on mahdollista, että Suomen ilmatilaan valitaan jatkossa ilmaliikennepalvelun tarjoajaksi ulkomainen palveluntarjoaja, joka ei välttämättä kykene tuottamaan Suomen puolustushallinnon tarvitsemia palveluita. Puolustusministeriö toteaakin lausunnossaan aivan oikein, että "puolustukseen sekä yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen liittyvistä syistä on ilmatilan hallinta pystyttävä toteuttamaan kansallisesti kaikissa olosuhteissa". Hallituksen esityksessä on siis riskinä, että Puolustusvoimien olisi tulevaisuudessa turvallisuussyistä hankittava tarvitsemansa ilmaliikenne- ja sääpalvelut muualta. Hallituksen esityksessä ja puolustusministeriön lausunnossa ollaan yksimielisiä siitä, että tällöin taloudelliset vaikutukset olisivat arviolta noin 50 miljoonaa euroa vuodessa lennonvarmistuspalvelujen osalta ja 2 miljoonaa euroa vuodessa sääpalvelujen osalta. Tämä olisi silkkaa veronmaksajien rahojen haaskausta, mikä ei sinällään tänä EU-tukipakettien luvattuna aikana yllätä, mutta enemmän todellakin toivoisi vastuullisuutta hallitukselta.

Arvoisa puhemies! Naivismi ei ole aate. Näin taisi edustaja Mustajärvi edellisessä puheenvuorossa todeta. Hallituksen esityksen valmistelu ja käsittely on ollut monilta osin valitettavan puutteellista. Perussuomalaiset ja vasenryhmä esittivät puolustusvaliokunnassa, että liikenne- ja viestintävaliokunta keskeyttää esityksen käsittelyn ja siirtää sen turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon käsittelyn yhteyteen, mutta tämä ei saanut kannatusta edes mainittujen valiokuntien vasemmistopuolueissa, vaikka sopimuksen hyväksymisellä voi hyvinkin olla vaikutusta Suomen sotilaallisen liittoutumattomuuden politiikkaan. NEFAB-sopimuksessa on vaarana, että Suomi jää Nato-maiden intressien jalkoihin. Vai tätäkö itse asiassa halutaan?

Lisäksi on huomattava, että NEFAB-sopimuksen soveltaminen saattaa puolustusministeriön lausunnon mukaan aiheuttaa myöhemmin tarvetta tarkistaa ilmailu-, aluevalvonta- tai valmiuslainsäädäntöä. Tällaisia lainsäädännön muutostarpeita ei hallituksen esityksessä juuri käsitellä.

Pietari Jääskeläinen /ps:

Arvoisa puhemies! Pohjoiseurooppalaisen toiminnallisen ilmatilan lohkon perustaminen Viron, Suomen, Latvian ja Norjan välillä tehdyn sopimuksen hyväksymisestä.

Hallituksen esityksessä esitetään perusteluja hankkeelle, kuten: "Sopimuksella toimeenpannaan asetuksella määritellyt tavoitteet lentoturvallisuuden parantamiseksi, haitallisten ympäristövaikutusten vähentämiseksi, lentoliikenteen sujuvoittamiseksi ja kustannusten alentamiseksi. Lisäksi uudistetaan ilmatilanhallinnan rakenteita, luodaan edellytykset uusien teknisten ratkaisujen käyttöönotolle ja mahdollistetaan ilmatilan käytön nykyistä parempi yhteensovittaminen sopimusvaltioiden välillä. - - Yhtenäisen eurooppalaisen ilmatilan tarkoituksena on parantaa ilmaliikenteen nykyisiä turvallisuusstandardeja, edistää lentoliikennejärjestelmän kestävää kehitystä ja parantaa ilmaliikenteen hallinnan ja lennonvarmistuspalveluiden järjestelmän suorituskykyä Euroopan yleisessä ilmaliikenteessä siten, että voidaan täyttää kaikkien ilmatilan käyttäjien vaatimukset. Puiteasetuksen mukaan yhtenäiseen eurooppalaiseen ilmatilaan sisältyvät yhteinen yleiseurooppalainen reittiverkko, verkon hallinta sekä ilmaliikenteen hallintajärjestelmät, jotka perustuvat turvallisuuteen, tehokkuuteen ja teknisiin näkökohtiin kaikkien ilmatilan käyttäjien hyväksi."

Arvoisa puhemies! Erittäin hyviä perusteluja, periaatteessa kaikki. Esityksen johdannossa mainitaan myös vaikutukset sotilaalliselle maanpuolustukselle. Siinä todetaan, että "SES I ja SES II -asetukset ovat olleet eduskunnan käsiteltävinä. - - Vaikka asetukset koskevat siviili-ilmailua, niin tässä yhteydessä pidettiin tärkeänä ottaa huomioon sotilaallisen maanpuolustuksen tarpeet, koska asetuksella on suoria vaikutuksia myös sotilasilmailuun. Puiteasetuksen mukaan SES-asetukset eivät vaikuta jäsenvaltioiden omaa ilmatilaa koskevaan suvereniteettiin. Ne eivät myöskään estä ryhtymästä toimenpiteisiin, jotka ovat tarpeen keskeisten turvallisuus- tai puolustusetujen suojaamiseksi. Asetukset eivät koske sotilasoperaatioita tai -koulutusta. SES-asetukset eivät myöskään vaikuta Chicagon yleissopimuksesta johtuviin jäsenvaltioiden oikeuksiin ja velvoitteisiin. Vaikka EU-lainsäädäntö koskee vain siviili-ilmailun järjestämistä, vaikuttavat asetukset myös sotilasilmailuun ilmatilan rajallisuudesta johtuen. Jäsenvaltiot arvioivat kansallisella tasolla siviili- ja sotilasilmailun tarpeet ilmatilan käytöstä päätettäessä".

Otaksun, että edellisessä lausumassa tarkoitetaan siviili- ja sotilasilmailun lisäksi tieteellistä tutkimusta, kuten sääpalveluita, ilmatilan ja atmosfäärin muutoksia. Lisäksi kuvaan sopivat tietoliikenne, sääkartoitus, navigointi, tiedustelu ja muut sotilaallisiakin tarpeita palvelevat satelliitit ja niiden laukaisut. Kysymykseen voivat tulla myös jopa tiedustelulennot. Tämä on askel Naton suuntaan. Vaikka sitten koristelemalla hanke yleishyödyllisin ja ekologisin perustein se varmaan otetaan huomioon myös suuren itäisen naapurimme suunnalla. Mitä tällainen ilmatilasopimus, joka liittäisi Suomen yhä tiiviimmin Natoon, saisi aikaan Venäjän suunnalla vaikkapa Venäjän-kaupalle, kun tiedetään, miten herkkä naapurimme näissä asioissa on?

Jyrki Yrttiaho /vr:

Arvoisa herra puhemies! Minulla ei ole lisättävää siihen konkretiaan, joka tuli täällä esille edustaja Mustajärven ja edustaja Niinistön puheenvuoroissa. Totesin puolustusvaliokunnan lausuntoon liitetyssä eriävässä mielipiteessä seuraavasti: "- - pohjoiseurooppalaisen ilmatilan toiminnallisen lohkon perustamisella on siinä määrin sotilasilmailuun ja maanpuolustukseen ulottuvia vaikutuksia, että sen käsittely on syytä liittää turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon käsittelyn yhteyteen ja erityisesti pohjoismaisten ilmavoimien yhteistyö- ja verkostokehysten kokonaistarkasteluun - -."

Puhemies! Tunnetuista syistä Suomen Nato-jäsenyyden toteuttamisen kaskessa on ollut sitkeitä tervaskantoja. Poliittinen prosessi on ollut pakostakin varovaista ja väistelevää. Siksi Suomen puolustusvoimien integroituminen yhteiskäyttöiseksi Naton järjestelmien kanssa on hoidettu sotilashallinnon, puolustusministeriön sisäpiirin, Nato-vaihto-oppilaiden toimesta.

Pitkässä prosessissa on otettu useita merkittäviä askelia alkaen ilmatilannekuvan vaihdosta yhteistoimintakykyjen kehittämiseen Naton ilmapuolustuksen kanssa. Norjalaislähteiden mukaan Suomen, Ruotsin ja Norjan hävittäjät ovat harjoitelleet pohjoisen ilmatilassa jopa viikoittain. Pohjoismaista yhteistyötä on muunnettu tehokkaasti Naton rauhankumppanuussopimuksen lähes 60 erilaisen aktiviteetin kautta.

Baltian maiden kutsuminen mukaan pohjoismaiseen verkostoyhteistyöhön on vetänyt Suomea yhä lähemmäs velvoitetta osallistua Baltian ilmatilarotaatioon yhdessä Nato-maiden kanssa. Suomen ja Ruotsin roolista käytiin Naton piirissä keskustelua jokin aika sitten, kun Nato-maat sopivat Baltian ilmatilan valvonnan jatkamisesta ilman määräaikaa. Merkittävä liikahdus tähän suuntaan tapahtui, kun Ruotsi meni vuonna 2011 talvella mukaan Baltian ilmavalvonnan harjoituksiin ja Suomi seurasi mukana vuotta myöhemmin viime keväänä.

Suomessa asiaa ei edes vaivauduttu kertomaan eduskunnan puolustusvaliokunnalle. Kuitenkin kaikki liikahdukset on kansainvälisessä mediassa osattu liittää osaksi tätä Nato-lähentymisen pohjoista prosessia. Meillä Suomessa totaalinen vaikeneminen ja yleisen mielipiteen harhauttaminen hallitsevat kotimaista keskustelua. Kotimainen harhautus näyttää jatkuvan tämän sopimuksen voimaantulolain käsittelyssä ja jonkin ajan kuluttua käsittelyyn tulevan Islannin ilmavalvontaoperaation yhteydessä.

Nyt käsittelyssä oleva sopimus pohjoiseurooppalaisen ilmatilan toiminnallisen lohkon perustamisesta on jälleen yksi askel tuon verkottumisen tiellä. Se on Nato-integraation pohjoismais-balttilaisen yhteistyön ilmentymä, erityisesti sopimuksen 16 artiklan 1 kohdassa annettu sitoumus sallia jäsenmaille ja Natolle sotilaskoulutus, joka ei rajoitu sopimusvaltioiden maantieteellisiin ja ilmatilan rakenteellisiin rajoihin. Saman artiklan 3 kohdan mukaan sopimusvaltioiden on sallittava sopimusvaltioiden ilmavoimien operointi ja ilmavoimien johtokeskusten johtamistoiminta toisen sopimusvaltion alueella.

Puhemies! Turhaan ei Yhdysvaltojen puolustusministeri Panetta kiittänyt ministeri Wallinia 10.5. Wallinin vieraillessa Washingtonissa. Valtioneuvoston tiedotteen mukaan ministeri Panetta kiitti Suomea sen johtavasta roolista pohjoismais-balttilaisessa puolustusyhteistyössä ja keskusteli siitä, miten soveltaa pohjoismais-balttilaista mallia Naton älykkään puolustuksen pyrkimyksiin. Ministeri Panetta teki selväksi halunsa lisätä Yhdysvaltojen ja Suomen puolustusyhteistyötä ja odotti voivansa toivottaa Wallinin tervetulleeksi Naton huippukokoukseen seuraavalla viikolla.

Puhemies! Tähän Panettan lausuntoon liitettynä tulee kyllä hyvin selväksi, millä tiellä olemme.

Puhetta oli ryhtynyt johtamaan toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti.

Kalle  Jokinen  /kok:

Arvoisa herra puhemies! Pohjoiseurooppalaisen toiminnallisen ilmatilan lohkon perustaminen Viron, Suomen, Latvian ja Norjan välillä tavoittelee sitä, että parannetaan lentoturvallisuutta, vähennetään haitallisia ympäristövaikutuksia, sujuvoitetaan lentoliikennettä ja alennetaan lentoliikenteen kustannuksia. Tämä sopimus mahdollistaa muun muassa lyhyemmät lentomatkat, ja silloin luonnollisesti nuo edelliset tavoitteet ovat helpommin saavutettavissa. Tällä mahdollistetaan ilmatilan käytön yhteensovittaminen jäsenvaltioiden kesken aikaisempaa paremmalla tavalla, mutta ei kuitenkaan puututa sopimusvaltioiden omaa ilmatilaa koskevaan itsemääräämisoikeuteen, vaikka täällä muutamissa puheenvuoroissa on vähän sen suuntaistakin henkeä ollut.

Tavoitteena on vähentää jäsenvaltioiden välistä ilmatilan ruuhkautumista, joka on nähtävissä tulevina vuosina. Kun tätä asiaa käsiteltiin liikennevaliokunnassa, niin selvityksen mukaan vuosittainen lentojen määrä tällä NEFAB-alueella tulee kasvamaan nykyisestä 1,2 miljoonasta lennosta 1,7 miljoonaan lentoon vuoteen 2020 mennessä, ja tähän ei todellakaan ole laskettu niitä täällä joidenkin epäilemiä Nato-lentoja mukaan.

Valiokunta sai selvityksen siitä, että tällä ilmatilan lohkon perustamisella on vaikutuksia sekä siviili-ilmailuun että sotilaalliseen maanpuolustukseen, ja se johtuu siitä, että molemmat käyttävät yhteistä ilmatilaa ja hyödyntävät samoja lennonvarmistus- ja sääpalveluja. Suuri osa näistä lennonvarmistusjärjestelmän johtorakenteista on yhteisiä, ja tietojärjestelmätkin ovat yhteisiä.

Tämä sopimus ei kuitenkaan estä ryhtymästä toimenpiteisiin, jotka ovat tarpeen keskeisten kansallisten turvallisuus- ja puolustusnäkökohtien varmistamiseksi. Puolustusvaliokunnan lausunto on otettava tosissaan. Puolustusvaliokunta pitää välttämättömänä, että ilmaliikenne- ja sääpalvelujen tuottajia valittaessa maanpuolustukselliset näkökohdat ja Puolustusvoimien erityistarpeet varsinkin kriisi- ja poikkeusoloissa otetaan painotetusti huomioon, ja tämä puolustusvaliokunnan lausunto on tosissaan otettava vakavasti huomioon.

Sen sijaan ihmettelen tätä vahvaa Nato-epäilyä, että ikään kuin tällä sopimuksella nyt vietäisiin Suomea Natoon. En näe tässä kyllä sellaista yhteyttä.

Ari Jalonen /ps:

Arvoisa puhemies! Kuten on kuultu, tässä ilmatila-alueessa on myös hyviä puolia, ja ne käsiteltiin ihan hyvin meidän valiokunnassa. Mutta sitten tuli meidän asiantuntijavaliokunnan lausunto. Puolustusvaliokunta sanoi sanottavansa, ja siellä kiinnitin huomion eriävään mielipiteeseen, jossa oli varsin perusteellisesti käsitelty Puolustusvoimiin liittyvää kantaa tämän asian yhteydessä. Ja jos mietitään Suomen puolustuksen asiantuntijoita, niin mikä nyt sitten on parempi asiantuntija kuin Puolustusvoimat itse tai puolustusministeriö? Puolustusministeriön lausunnossa on lausuttu muun muassa seuraavaa: "Puolustushallinnon näkemyksen mukaan sopimuksen täytäntöönpanolla on laajoja vaikutuksia maanpuolustukselle." Se oli suora lainaus.

Todettakoon tässä kohtaa, että tämän ilmatilan osapuolista Viron ja Latvian ilmatilaa käyttävät ja valvovat Naton jäsenvaltiot. Eli Nato-koneet ovat suoraan tekemisissä saman ilmatilan kanssa, mihin me nyt sitten tämän jälkeen kuuluisimme.

Samassa vastalauseessa todetaan myös se, että tällä on suoria vaikutuksia ja se saattaa vahingoittaa Suomen sotilaallista liittoutumattomuutta. Eli se on suoraan sanottu vastalauseessa. (Arto Satonen: Vastalauseessa!) — Nimenomaan siellä vastalauseessa tuotu esille; muut eivät ole siellä halunneet tämän enempää asiaa painottaa. — Vastalauseessa on esitetty, että tämä vietäisiin turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon yhteyteen käsiteltäväksi.

Kuitenkin tiesimme, että asia on suhteellisen kiireinen. Sen johdosta halusimme mahdollistaa tämän ulkopoliittisen asian käsittelyn ja tämän näkökannan käsittelyn kunnolla ja niin, että se hidastaisi mahdollisimman vähän asian etenemistä, jos sillä olisi jotain vaikutusta meidän liittoutumattomuuteemme. Me esitimme, että pyytäisimme ulkoasiainvaliokunnalta lausunnon tähän asiaan. Seurauksena oli se, että asiasta äänestettiin. Tämän asian tarkistamisen kannalla — nimenomaan tarkistamisen ulkopoliittisten asioitten kannalta — olivat ainoastaan perussuoma-laiset. Yksikään muu käsi ei noussut ylös siinä vaiheessa, kun kysyttiin, kuka haluaa tästä ulkoasiainvaliokunnan lausunnon. Eli muut eivät nähneet tätä mahdollisuutta edes olemassa olevan, että siinä olisi mitään isompaa taustalla. Ei haluttu edes tutkia.

Ne puolueet, jotka ennen ovat olleet niin sanotusti Nato-kriittisiä ja jotka pitävät itseään Nato-kriittisinä, ovat nyt kulkemassa kokoomuksen talutusnuorassa kohti Natoa, ilman että asiasta on mitään kunnollista faktaa. Eteenpäin mennään. Pienin askelin on menty eteenpäin myös esimerkiksi EU:n liittovaltiossa, ja tämä sama meininki tuntuu olevan tässäkin kohtaa.

Islannin ilmatilan valvonta on yksi iso asia, ja se liittyy myös suoraan tähän. Eli mitä sitten tehdään, jos tulee rajaloukkauksia, ilmatilaloukkauksia? Siinä vaiheessa meidän koneemme ovat puolustamassa Nato-tilaa ja käsittääkseni suoraan Naton käskyvallan alla. Toisaalta tässä on herännyt epäilyjä, että Nato-koneet tulevat harjoittelemaan meidän ilmatilaamme, jolloin mahdollisen rajaselkkauksen kohdalla, ilmatilaloukkauksen kohdalla, Nato-koneet ovat ensimmäisinä vastassa niitä, jotka loukkaavat ilmatilaa. Huhun mukaan on myös suunnitelmissa isompia siirtoja, joilla Nato-koneiden sotilasharjoittelu siirretään pois ruuhkaisesta Manner-Euroopan ilmatilasta tänne, missä on ilmatilaa vähän enemmän vielä.

Eli tämä ei ole mikään pikku juttu. Ja kun mietimme, mitkä näiden mahdolliset seuraukset ovat, niin nyt muut puolueet eivät halua edes selvittää tätä. Sen takia meillä ei ollut mitään muuta mahdollisuutta kuin esittää tämän koko asian hylkäämistä ja sen käsittelemistä sitten laajemmissa piireissä nimenomaan turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon yhteydessä.

Seppo Kääriäinen /kesk:

Herra puhemies! Tämä asia ei ollut myöskään lausuntoa antavassa puolustusvaliokunnassa mikään läpihuutojuttu. Vaikka käsittely olikin suhteellisen lyhyt käsittely, se ei ollut kuitenkaan mikään läpihuutojuttu, koska asiaa tarkasteltiin nimenomaan maanpuolustuksen näkökulmasta ja Puolustusvoimien erityistarpeitten näkökulmasta.

Tämä "laajoja vaikutuksia", johon tässä viitataan: Sehän on totta, taikka se voi olla totta, mutta mitä se tarkoittaa käytännössä, sehän selviää vasta sitten, jos tai kun tämä sopimus astuu voimaan ja ruvetaan elämään tämän käytännön mukaan. Sen jälkeen vasta nähdään, mitkä ne vaikutukset ovat — olletikin, kun puolustushallinnon edustajat eivät voineet antaa tähän sen kummempaa vastausta, vaikka sitä tivattiin moneen otteeseen.

Tämä ei ole siis läpihuutojuttu, ja täytyy todeta, että puolustushallinto ja puolustusministeriö, Puolustusvoimat ovat olleet tämän lohkoasian valmistelussa käytännössä mukana. Panin merkille, että ne eivät ole kriittisestä sävystä huolimatta asettuneet poikkiteloin tämän asian eteenpäinviemistä kohtaan — ei asetuttu myöskään silloin, kun tästä asiasta keskusteltiin valiokunnassa. Olennaista on myös se, että puolustushallinnon edustajat tulevat jatkossa osallistumaan tämän ilmatilalohkon käytännön toteuttamiseen työryhmätyössä, jolloin sitten nähdään, mitä vaikutuksia tällä tosiasiassa tulee olemaan.

Pidän tärkeänä sitä, että mietinnön laatinut valiokunta on todennut hyvin selvästi puolustusvaliokunnan kannanoton, joka viittaa tähän maanpuolustukselliseen näkökohtaan ja Puolustusvoimien erityistarpeisiin.

Ihan loppuun totean sen, että olisi ollut alun perin erittäin hyvä, että myös nämä kaksi muuta Pohjoismaata, Ruotsi ja Tanska, olisivat tätä yhteistä ilmatilalohkoa valmistellessaan voineet liittyä tähän samaan järjestelyyn.

Arto Satonen /kok:

Arvoisa puhemies! Jos ihan lyhyesti vielä siitä, mitä asioita tuli esille liikenne- ja viestintävaliokunnan kuulemisessa.

Tämä, jonka edustaja Kääriäinen sanoi viimeksi, tuli hyvin painokkaasti esille: alkuperäisenä tavoitteena oli, että myös Ruotsi ja Tanska olisivat olleet tässä lohkossa mukana.

Tuli myöskin esille se, että itse asiassa eurooppalainen tavoite on se, että Euroopassa ehkä 10—15 vuoden tai 20 vuoden päästä on vain muutama ilmatilalohko eli suunta on vielä isompia kokonaisuuksia kohden.

Sen sijaan mitä näihin puolustuspoliittisiin ulottuvuuksiin tulee, niin valiokunnan asiantuntijakuulemisessa tuli esille ainoastaan tämä ei-todennäköinen, kuten valiokunta sanoo, mutta mahdollinen tarve rinnakkaisten järjestelmien luomisille ja siihen liittyvät kustannukset, jotka on tässä valiokunnan mietinnössä mainittu.

Sen sijaan tämä Nato-kytkentä, mahdollinen Nato-kytkentä, ei tullut meidän asiantuntijakuulemisessa lainkaan esille. Ehkä voisi sanoa vähän keventäen näin, että tämä on erittäin hyvä asia, mutta en usko, että tämä kuitenkaan niin hyvä on, että tässä kyytipoikana saisi vielä Nato-jäsenyydenkin.

Eero Reijonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Tässä on puheenvuoroissa viitattu useaan otteeseen tähän Nato-kytkentään. Tietysti aina pitää olla varpaisillaan, mutta en usko, että tämän asian tiimoilta nyt tarvitsee erityisen huolestuneita olla tästä Nato-kytkennästä tämän asian osalta. Tällä hetkellähän tilanne on se, että sotilasilmailu käyttää Suomessa kaikkia siviili-ilmailun sääpalveluja, ja sen lisäksi sotilasilmailulle tuotetaan erityisesti sen tarpeisiin suunniteltuja palveluja.

Ehkä tuolla puolustusvaliokunnassa jäi semmoisia monia kysymysmerkkejä, joihin ei välttämättä saatu perusteellisia vastauksia, ja minä luulen, että kukaan meistä täällä salissa ei ole ihan varma, miten tämä asia sitten menee maaliin, koska nythän on kysymys siitä, että me emme tiedä, me olemme hieman tyhjän päällä siinä, kuka tämä tuottaja on, onko se suomalainen vai ulkomaalainen yritys vai kuka se on. Sen takia tässä on paljon kysymysmerkkejä, mutta uskon, että eduskunnalla on kuitenkin mahdollisuus seurata sen kilpailun jälkeen, minnekä tämä asia on menossa, ja puuttua tarvittaessa tähän tilanteeseen.

Pitää muistaa kuitenkin, että tällä hetkellä tämä siviili- ja sotilasilmailu on integroitu keskenään Suomessa kaiken kaikkiaan hyvin tiiviisti, ja se toimii erittäin hyvin. Täällä puolustusvaliokunnan lausunnossa on erityisesti nostettu esiin tämä puolustuksellinen näkökulma, niin kuin meidän tehtävämme valiokunnassa luonnollisesti on nostaa. Kun täällä on tekstinä, että pitäisi varautua poikkeusolojen osalta tähän tehokkaaseen järjestämiseen, niin miten se sitten tässä sopimuksessa kirjoitetaan auki, se on iso kysymys. Miten nämä poikkeusolot sitten otetaan huomioon, jos se toimija onkin ulkomaalainen yhtiö, se on varmasti ehkä se suurin ongelma. Mutta kuten täällä on viitattu, äärettömän tärkeätä olisi ollut se, että tässä olisi päästy Pohjoismaitten kanssa yhteiseen ilmatilalohkoon. Se olisi tukenut myös sitä pohjoismaista yhteistyötä, jota täällä on aikaisemmin korostettu myös tästä puolustusnäkökulmasta.

Arvoisa puhemies! Kaiken kaikkiaan monta kysymystä on auki ja tulevaisuus näyttää, minne tässä ollaan sitten menossa. Seuraamme mielenkiinnolla sitten lopputulosta, ja tarvittaessa varmaan eduskunta puuttuu, jos hakoteille ollaan menossa.

Jussi Niinistö /ps:

Arvoisa puhemies! "Kotimainen harhautus jatkuu", totesi puolustusvaliokunnan jäsen, edustaja Yrttiaho tästä hallituksen esityksestä, NEFAB-sopimuksesta, ja viittasi myös Islannin ilmavalvontaan, johon osallistuminen pian Suomen osalta muodollisesti ratkaistaan. Islanti-asia lienee itse asiassa jo päätetty kulisseissa, rohkenen näin, muun muassa puolustusministeri Haglundin lausunnoista, päätellä. Nyt käsittelyssä oleva NEFAB-sopimus tuotiin eduskuntaan, mutta vaatimattomasti valmisteltuna. Onko kyse harhautuksesta, sen voi kukin itse päättää, mutta tämä Nato-maa Islannin ilmavalvontaan osallistuminen — mahtaako se edes tulla tänne eduskuntaan? Jos Islanti-operaatio tulkitaan kansainväliseksi harjoitukseksi, se vaatinee vain ministeri Haglundin allekirjoituksen. Se on siis läpihuutojuttu, vaikka päätöksellä on merkitystä Suomen sotilaallisen liittoutumattomuuden politiikalle. Siksi näitä molempia asioita olisi pitänyt käsitellä turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon yhteydessä.

Raimo Piirainen /sd:

Arvoisa puhemies! Liikenne- ja viestintävaliokunnassa kuultavana oli puolustusministeriön edustaja, ja tässä minä tarkastelen hänen lausuntoaan. Siellä on esitetty lennonvarmistuspalvelun tuottamisesta erillispalveluna lisäkustannuksia aiheutuvan noin 50 miljoonan euron edestä ja sitten sääpalvelun osalta noin 2 miljoonaa. Suora lainaus nyt sitten puolustusministeriön lausunnosta: "Puolustukseen sekä yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen liittyvistä syistä on ilmatilan hallinta pystyttävä toteuttamaan kansallisesti kaikissa olosuhteissa, jotta ilmatila saadaan tarvittaessa toimivaltaisten viranomaisten käyttöön. Tämän vuoksi on säilytettävä kansallinen kyky järjestää ja yhteensovittaa ilmatila nopeasti uudelleen ja rajoittaa viiveettä ilmailua rajatulla alueella esimerkiksi aluevalvontatehtävän suorittamiseksi tai yleisen järjestyksen ja turvallisuuden takaamiseksi. Tämä tarkoittaa myös kykyä tuottaa ilmaliikennepalveluja sotilasilmailulle esimerkiksi tilanteessa, jossa sopimuksen soveltaminen keskeytyy jonkun sopimusvaltion kansalliseen turvallisuuteen tai puolustukseen liittyvien syiden vaatiessa." Lopuksi he esittävät: "Edellä olevasta aiheutuvat toiminnalliset ja taloudelliset vaikutukset tulisi tarkastella tarkemmin kansallisten viranomaisten toimesta, ja yhteinen näkemys vaihtoehdoista olisi muodostettava tulevaisuudessa esimerkiksi lentoliikennestrategiatyöhön liittyen."

Arvoisa puheenjohtaja! He esittävät lentoliikennestrategiaa. Tämähän on käsittääkseni tulossa.

Jyrki Yrttiaho /vr:

Arvoisa herra puhemies! Kannattaa tämän sopimuksen käsittelyn ja voimaantulon käsittelyn yhteydessä huomata se, että me olemme tämän laajemman eurooppalaisen velvoitteen toteuttamisen sivutuotteena solmimassa sopimuksen, jolla luovutamme ilmatilam-me käytön näille mainituille Nato-maille ja käytännössä Natolle. Ellei tätä olisi ympätty tähän laajempaan, sekä siviili- että sotilasilmailua koskevaan sopimukseen, meillä olisi jouduttu tuomaan tänne käsittelyyn pelkästään sotilasilmailua koskeva sopimus Nato-maiden kanssa. Sellainen sopimushan meillä on liittoutumattoman Ruotsin kanssa, ja se on asianmukaisesti käsitelty.

Todella tässä on vahva hämäyksen maku, ja sitä kuvastaa myös tämä eduskuntakäsittely. Tämä oli todella mahdollisimman lyhyt käsittely ja antoi varsin vähän myös asiantuntijakuulemisten osalta.

Yleiskeskustelu päättyi.