Täysistunnon pöytäkirja 98/2001 vp

PTK 98/2001 vp

98. TORSTAINA 20. SYYSKUUTA 2001 kello 18

Tarkistettu versio 2.0

2) Laki erikoissairaanhoitolain 1 §:n ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta

 

Marjaana Koskinen /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Hyvät edustajat! Ihan muutamalla sanalla selostan, minkä takia tämä aloite on tehty. Aloitteen sisältönä on muuttaa erikoissairaanhoitolain 1 §:ää ja eräitä siihen liittyviä lakeja. Tämä pohjautuu siihen, että niin sanotut avustajakoirat, joita liikuntarajoitteiset henkilöt käyttävät, saisivat samanlaisen lainsäädännön kuin opaskoiratkin, jotka tällä hetkellä ovat lainsäädännön piirissä. (Hälinää — Puhemies koputtaa)

Avustajakoiria on koulutettu vuodesta 94 lähtien Raha-automaattiyhdistyksen tuella. Koiria on koulutettu kaiken kaikkiaan 30, ja osa koirista on jo eläkkeellä. Liikuntavammaisille nämä koirat ovat erittäin tärkeitä, koska on tutkittu, että henkilökohtaisen avustajan tarvetta on pystytty pienentämään niiden henkilöiden kohdalla, jotka ovat käyttäneet avustajakoiria.

Juhani Laurinkari ja Kai Pelkonen ovat tehneet helmikuussa selvityksen asiasta, ja ihan lyhyesti käyn läpi tämän yhteenvedon nimeltä "Avustajakoiran vaikutus vammaisen ajankäyttöön, sosiaalisiin suhteisiin ja ulkopuolisen avun käyttöön".

Suomessa on 22 fyysisesti vaikeavammaisten avuksi koulutettua avustajakoiraa. Avustajakoirien merkityksestä vammaisten ajankäyttöön, sosiaalisiin suhteisiin ja ulkopuolisen avun käyttöön tehtiin tammikuussa 2001 selvitys, jossa analysoitiin tiedot 12 avustajakoiran kanssa ja 8 ilman avustajakoiraa elävän vammaisen ajankäytöstä ja sosiaalisesta elämästä viikon aikana. Avustajakoiran kanssa elävät vammaiset käyttivät ulkopuolista apua 1,5 tuntia vähemmän päivässä kuin koirattomat verrokkinsa. He harrastivat ulkoilua päivittäin 2 tuntia enemmän kuin koirattomat. He käyttivät valveillaoloajastaan kotona fyysisesti aktiiviseen toimintaan enemmän aikaa kuin koirattomat.

Selvityksen tulokset ovat kaikilta osiltaan saman suuntaiset ulkomailla tehtyjen tutkimusten kanssa. Avustajakoirat tuottavat säästöjä liikuntavammaisten terveydenhuoltopalvelukustannuksiin Suomessa kuten muuallakin maailmassa. Selvityksessä saatujen lukujen perusteella arvioidaan, että avustajakoira maksaisi koulutuskustannuksensa 3—4 vuodessa takaisin.

Avustajakoiratoiminta on järjestetty Suomessa erittäin puutteellisesti ja sen jatkuvuus on epävarmaa. Maassamme on tällä hetkellä vain yksi päätoiminen kouluttaja ja vain 22 avustajakoiraa ja osa niistä siirtyy lähivuosien aikana pois työtehtävistä. Koirien kouluttamista on ylläpidetty Raha-automaattiyhdistyksen vuosittain tehdyillä rahoituspäätöksillä vuodesta 94 lähtien.

Avustajakoiratoiminnan selvitystyöryhmä esitti helmikuussa 2001, että avustajakoiratoiminta tulisi maassamme saattaa vakaammalle pohjalle. Avustajakoiratoimintaan tarvitaan samanlainen lainsäädäntö kuin opaskoiratoiminnassakin. Raha-automaattiyhdistys on antanut tukea Invalidiliitolle avustajakoiratoimintaan. Niin työryhmä kuin lakialoitekin lähtee liikkeelle siitä, että avustajakoirat saisivat saman lainsäädännön kuin opaskoirillakin tällä hetkellä on.

Toivon, että asiaa käsitellään sosiaali- ja terveysministeriössä virkamiesten taholta niin, että asia etenee. Toisaalta tietenkin sosiaali- ja terveysvaliokunta on kuullut avustajakoiratyöryhmän selvitystyöryhmää keväällä, ja toivon, että tämä asia myös etenee eduskunnan ja valiokunnan taholta positiivisesti eteenpäin.

Kalevi  Olin  /sd:

Arvoisa puhemies! Haluan lyhyesti paikaltani todeta, että lakialoite on tähdellinen. Jos ajattelemme esimerkiksi teknologian mahdollisuuksia tässä suhteessa, luonnollisesti tällainen koulutettu koira on ehdottomasti parempi ja inhimillisempi. Siltä osin kuin lakialoitteeseen on kirjoitettu, tämä muutos tarvittaisiin erikoissairaanhoitolain tiettyyn pykälään sekä vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista annettuun lakiin, kuten myös tapaturmavakuutuslakiin ja sotilasvammalakiin. Näin ollen toivon, että tämä asia voisi edetä. Sittenkin varsin pienillä kustannuksilla — 60 000 markalla per koulutettu koira, joka kuitenkin olisi Invalidiliiton omistuksessa — voitaisiin auttaa näitä aika tavalla rajoitetussa ympäristössä eläviä ihmisiä.

Saara  Karhu  /sd:

Arvoisa puhemies! Ed. Marjaana Koskinen on tehnyt mielestäni merkittävän aloitteen, jossa kohtuullisin kustannuksin tuettaisiin vammaisten omatoimista selviytymistä. Meillä niin sanotusti terveillä on usein aika suuri kynnys ymmärtää tällaisia asioita, ja toivonkin, että tätä kynnystä ei tällä kertaa olisi ja että tämä aloite etenisi pikaista vauhtia hyvässä myötätuulessa eteenpäin.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Itsekin kuulun allekirjoittajien joukkoon. Siinä katsantokannassa voi todeta, jotta ihan naapurissani asuu tällainen koirakouluttaja. Olen tutustunut hänen työhönsä ja niihin henkilöihin, jotka näitä koiria saavat. Tässä on kysymyksessä myös aika iso yhteiskunnallinen säästö kaiken kaikkiaan sillä tavalla, että tämä koira monessa tapauksessa korvaa ihmisen avun, mikä tarkoittaa kunnan kannalta tai valtiovallan kannaltakin säästöjä. Toisaalta ihminen saa turvallisuutta ympäri vuorokauden. Sen takia tämä on minusta tärkeä asia ja toivon, että tämä nyt menee näin eteenpäin, että lakeja muutetaan ja tähän ollaan valmiit myös panostamaan.

Jouni  Lehtimäki  /kok:

Arvoisa puhemies! Olen myös samaa mieltä, että aloite on erittäin hyvä ja erittäin kannatettava. Mutta haluaisin kysyä kuitenkin ed. M. Koskiselta: Jos oikein muistan, niin tehän vastustitte sitä, että yksityishenkilöllä olisi oikeus kouluttaa saksanpaimenkoiria. Miten se ja tämä aloite liittyvät yhteen ja mistä aikaisemmassa aloitteessa oli kyse?

Marjaana Koskinen /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Lehtimäki on nyt vähän sekoittanut asioita keskenään. Olen vastustanut suojelukoulutusta ja ipo-koulutusta, jolla opetetaan saksanpaimenkoiraa hyökkäämään ihmisen hihaan eli käden kimppuun. Kun puhutaan tästä aloitteesta, lähdetään liikkeelle siitä, että avustajakoira auttaa liikuntarajoitteista vammaista henkilöä.

Tutkimuksessa, joka on päivätty 27. päivä helmikuuta, on tuotu esille, että avustajakoira on auttanut liikuntarajoitteista henkilöä niin, että ulkopuolisen avun käyttö on ollut 1,5 tuntia vähemmän kuin niillä liikuntarajoitteisilla henkilöillä, joilla avustajakoiraa ei ole. Avustajakoiran sosiaalinen merkitys on erittäin kiistaton. Myös jokapäiväisissä askareissa henkilöt pärjäävät avustajakoiran avulla paremmin kuin aikaisemmin. Koira lisää myös vammaisen henkilön omatoimisuutta ja aktiivisuutta ylipäätänsä.

Risto Kuisma /rem:

Arvoisa puhemies! Aloite koskee hyvää asiaa, joka voi tuntua pieneltä, mutta kun itse olen asunut aina taloudessa, jossa on ollut koiria, ymmärrän hyvin ja on kokemusta siitä, että vammaiselle henkilölle koirasta on erinomaista apua ja seuraa. Jos valtio, yhteiskunta, tulisi pieneltä osin tässä vastaan, niin varmasti saavutettaisiin loppujen lopuksi enemmän säästöjä kuin tästä tulee veronmaksajille lisäkustannuksia. Aloite on erittäin kannatettava.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Äsken kokoomuksen riveistä tullut huomautus ed. Marjaana Koskiselle siitä, että hän on ollut välillä yhtä mieltä ja nyt on toista mieltä, ja siihen kuultu ed. M. Koskisen äskeinen vastaus osoittivat, että joskus lakialoitteidenkin lähetekeskustelut ovat enemmän kuin paikallaan kertaamaan asioita, kun edustajille ei viesti mene yhdellä kertaa perille.

Keskustelu päättyy.