Täysistunnon pöytäkirja 98/2006 vp

PTK 98/2006 vp

98. TIISTAINA 10. LOKAKUUTA 2006 kello 14

Tarkistettu versio 2.0

15) Hallituksen esitys laiksi Kuntien takauskeskuksesta annetun lain muuttamisesta

 

Matti Väistö /kesk(esittelypuheenvuoro):

Herra puhemies! Käsittelyssä on Kuntien takauskeskusta koskevan, vuonna 1996 annetun lain muuttaminen. Tavoitteenahan on turvata jatkossakin kuntien yhteinen varainhankinta ja kehittää sitä ympäröivä maailma huomioon ottaen.

Käsiteltävänä oleva lakiehdotus siis tavoittelee Kuntien takauskeskuksesta annetun lain ajanmukaistamista niin, että varainhankintajärjestelmän toimivuus voidaan turvata nykyisessä muuttuneessa toimintaympäristössä. Lakiin ehdotetaan otettavaksi myös perustuslaista johtuvia lainsäädännön alaan kuuluvia säännöksiä, jotka on alemman asteisin säännöksin nyt säännelty. Lisäksi voimassa olevaa lakia ehdotetaan täsmennettäväksi ja Takauskeskuksen toimivaltaa eräiltä osin laajennettavaksi.

Herra puhemies! Esityksessä ehdotetaan täsmennettäväksi muun muassa niiden saatavien piiriä, joiden vakuutena voidaan Kuntien takauskeskuksen myöntämää takausta käyttää. Esityksessä ehdotetaan myös luovuttavaksi Takauskeskuksen toimintaa ohjaavasta, sisäasiainministeriön vahvistamasta ohjesäännöstä. Nykyiseen ohjesääntöön sisältyvät määräykset otetaan, kuten jo totesin, perustuslain mukaisesti lainsäädännön tasolle. Tällaisia määräyksiä ovat muun muassa takauksen myöntämisen edellytyksiä ja takauksen suhdetta Euroopan yhteisön valtiontukisäännöksiin koskevat säännökset, samoin Takauskeskuksen rahastoon siirrettyjen varojen sijoittamista ja käyttöä sekä takauskeskustarkastajan toimivaltuuksia koskevat määräykset.

Kuntien takauskeskuksen tavoitteenahan on turvata kuntien varainhankinta. Tässä tarkoituksessa Takauskeskuksen rahastoa voitaisiin käyttää poiketen nykyisestä myös tilapäisesti sellaisiin järjestelyihin, joilla estetään Takauskeskusta välittömästi uhkaavan maksuvelvoitteen syntyminen. Nykyisellään Takauskeskuksen rahastoa on mahdollista käyttää vain tilanteessa, jolloin maksuvelvollisuus on jo syntynyt. Ehdotetulla lailla maksuvelvoitteen syntymistä ehdotetaan siis estettäväksi aiennetulla järjestelyllä, jollainen voisi olla lähinnä maksuvaikeuksiin joutuneen luottolaitoksen eli Kuntarahoituksen pääomittaminen oman pääoman ehdoin. Luottolaitoksen tulisi puolestaan palauttaa Takauskeskukselle tämä sijoitettu pääoma heti, kun siihen on taloudelliset edellytykset.

Tarkempia määräyksiä, herra puhemies, Takauskeskuksen toimielimistä sekä niiden toimeenpanosta, tehtävistä ja toimikaudesta sekä muusta Takauskeskuksen toiminnasta annettaisiin jatkossa Takauskeskuksen valtuuskunnan hyväksymässä johtosäännössä. Esityksen mukaan Takauskeskuksen jäsenyhteisöiksi voisivat liittyä jatkossa myös kunnat, jotka eivät tällä hetkellä ole Takauskeskuksen jäseniä. Takauskeskuksen hallinnon ja tilien tarkastusta varten valittava tilintarkastusyhteisö ja Takauskeskuksen valvonnasta vastaavia takauskeskustarkastajia voitaisiin valita vuotta pidemmäksi ajaksi, enintään kuitenkin neljäksi vuodeksi. Säännöksiä Takauskeskuksen jäsenyhteisöinä olevien kuntien oikeudesta hakea muutosta kunnilta perittäviä maksuosuuksia koskeviin päätöksiin takausvastuun kattamiseksi ehdotetaan tässä lakiehdotuksessa myös täsmennettäväksi. Hallintokäyttölain mukaisesta pääsäännöstä poiketen Takauskeskuksen hallituksen päätös jäsenyhteisöjen maksuosuuksien määräämisestä voitaisiin kuitenkin panna täytäntöön muutoksenhausta huolimatta.

Arvoisa puhemies! Tavoitteena on, että lainsäädäntö tulee voimaan ensi vuoden alusta. Hallintovaliokunnassa voimme todeta, että lakiehdotukset ovat hyvin valmisteltuja. Hallintovaliokunta on ollut mietinnössään yksimielinen.

Yleiskeskustelu päättyy.