1 §
Tarkoitus
Tässä laissa säädetään
autoverotuksen yhteydessä kannetun arvonlisäveron
suuruisen veron palautusmenettelystä niissä tapauksissa,
joissa verotusta oikaistaan Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen
asiassa C-10/08 antaman tuomion mukaiseksi.
2 §
Soveltamisala
Lakia sovelletaan niiden ajoneuvojen verotuksiin, joiden osalta
autoverolaissa (1482/1994) tarkoitettu verovelvollinen
ei ole voinut vähentää autoverolain 5 §:ssä,
sellaisena kuin se on laissa 266/2003, tarkoitettua, autoverolle
kannettua arvonlisäveron suuruista veroa arvonlisäverotuksessaan.
Lakia sovelletaan niihin ajoneuvojen verotuksiin, joita voidaan
autoverolain mukaan oikaista.
3 §
Palautettava vero
Autoverovelvolliselle palautetaan 2 §:n 1 momentissa
tarkoitettu vero. Jos veron määrää on
oikaisun tai valituksen perusteella muutettu, veroa palautetaan
oikaisu- tai valituspäätöksen mukaan
kannettu määrä.
Veroa ei palauteta, jos sen määrä on
alle viisi euroa.
4 §
Toimivaltaiset viranomaiset
Päätöksen ajoneuvon ensimmäisen
rekisteröinnin tai käyttöönoton
perusteella toimitetun autoverotuksen yhteydessä kannetun
veron palauttamisesta tekee tulliviranomainen. Verohallinto antaa
palautusta koskevan päätöksen tiedoksi
verovelvolliselle siten kuin verotusmenettelystä annetussa
laissa (1558/1995) säädetään. Verohallinto
maksaa palautuksen verovelvollisen ilmoittamalle pankkitilille siten
kuin veronkantolaissa (609/2005) säädetään.
Jos verovelvollinen ei ole ilmoittanut pankkitilitietoa Verohallinnolle,
tulliviranomainen huolehtii palautuksen maksamisesta.
Tulliviranomainen voi myös itse huolehtia päätöksen
antamisesta tiedoksi verovelvolliselle ja palautettavan veron maksamisesta
siten kuin autoverolaissa säädetään.
Päätöksen ajoneuvon rakenteen, käyttötarkoituksen
tai omistuksen muutoksen perusteella toimitetun autoverotuksen yhteydessä kannetun
veron palauttamisesta tekee Ajoneuvohallintokeskus, joka huolehtii
myös päätöksen antamisesta verovelvolliselle
tiedoksi ja palautettavan veron maksamisesta siten kuin autoverolaissa
säädetään.
5 §
Palautus viran puolesta
Yksityishenkilölle voidaan palauttaa tässä laissa
tarkoitettu vero viran puolesta verovelvollista kuulematta.
Jos 1 momentissa tarkoitettu asia on samaan aikaan
vireillä autoverolaissa tarkoitettuna oikaisuna, siihen
ei anneta erillistä oikaisupäätöstä.
6 §
Palautuksen hakeminen
Verovelvollinen, jolle ei ole palautettu veroa 5 §:n
mukaisesti, voi hakea veron palauttamista.
Palautushakemus on tehtävä viimeistään 31 päivänä joulukuuta
2010, tai autoverolaissa säädettynä muutoksenhakuaikana
tätä myöhemminkin. Hakemus on tehtävä kirjallisesti.
Se on toimitettava autoverotuksen toimittaneelle viranomaiselle
ja siinä on esitettävä hakemuksen tueksi
tarvittavat tiedot.
Jos verovelvollinen on tehnyt tai tekee tämän lain
mukaisessa asiassa autoverolain mukaisen oikaisuvaatimuksen, oikaisuvaatimus
käsitellään palautushakemuksena. Oikaisuvaatimukseen
ei anneta erillistä päätöstä.
7 §
Palautettavalle verolle maksettava korko
Palautettavalle verolle maksettavaan korkoon sovelletaan, mitä autoverolaissa
säädetään oikaisun tai muutoksenhaun
perusteella takaisin maksettavalle verolle maksettavasta korosta.
8 §
Veronkuittaus
Palautettava vero voidaan käyttää veronkuittaukseen.
Jos veronkuittauksen toimittaa tulliviranomainen tai Ajoneuvohallintokeskus,
veronkuittauspäivä on se päivä,
jolloin palautuspäätös tehdään.
Tullin kuittausjärjestykseen sovelletaan tullilain (1466/1994)
30 a §:ää.
Muilta osin veronkuittaukseen sovelletaan, mitä veronkantolain
6 luvussa säädetään veronkuittauksesta.
9 §
Tietojen luovuttaminen toimivaltaisten viranomaisten välillä
Tulliviranomainen voi salassapitosäännösten estämättä antaa
Verohallinnolle välttämättömiä verotustietoja
sekä palautuksen saajien yksilöinti- ja yhteystietoja
tässä laissa säädettyjen tehtävien
suorittamista varten.
Tulliviranomaisella on salassapitosäännösten ja
muiden tiedon saantia koskevien rajoitusten estämättä oikeus
saada vastaavasti Verohallinnolta välttämättömiä tietoja
maksetuista ja maksamatta jääneistä palautuksista
sekä palautuksen saajien yksilöinti- ja yhteystiedoista
tässä laissa säädettyjen tehtävien
suorittamista ja palautusten oikeellisuuden valvontaa varten.
Yksilöinti- ja yhteystietoina voidaan antaa nimi, henkilötunnus
tai yritys- ja yhteisötunnus, osoite ja Verohallinnolle
ilmoitettu pankkitili.
10 §
Tietojen käyttö ja käsittely Verohallinnossa
Verohallinnon oikeudesta käyttää ja
käsitellä tietoja sille säädettyjen
tehtävien suorittamiseksi säädetään
verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta annetun lain (1346/1999)
10 §:ssä.
11 §
Muutoksenhaku
Tämän lain nojalla annettuun palautuspäätökseen
sovelletaan, mitä autoverolaissa säädetään oikaisusta
ja muutoksenhausta.
12 §
Voimaantulo
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20 .