1 §
Lain tarkoitus
Lain tarkoituksena on turvata valtakunnallisesti laadukkaat
ja kokonaisvaltaiset turvakotipalvelut henkilöille, joihin
kohdistuu lähisuhteessa väkivaltaa tai jotka elävät
tällaisen väkivallan uhan alla.
2 §
Soveltamisala
Tässä laissa säädetään
niistä perusteista, joita noudatetaan maksettaessa valtion
varoista korvausta turvakotipalvelua tuottaville toimijoille.
Lakia sovelletaan myös kunnalliseen turvakotiin ja
kunnallisen turvakotipalvelun tuottajaan.
3 §
Turvakodin määritelmä
Turvakoti on ympärivuorokautinen, asiakkaalle maksuton
kriisityön yksikkö, johon lähisuhdeväkivaltaa
tai sen uhkaa kokeva henkilö tai perhe voi mennä oma-aloitteisesti
tai viranomaisen tai muun tahon ohjaamana, tarvittaessa myös nimettömänä.
4 §
Lähisuhdeväkivalta
Lähisuhdeväkivallalla tarkoitetaan tässä laissa
niitä tapahtumia, joissa henkilö on väkivaltainen
nykyistä tai entistä kumppaniaan, lastaan tai puolisonsa
lasta, vanhempaansa, muuta lähisukulaistaan tai muuta läheistään
kohtaan. Väkivallalla tarkoitetaan tekoa, joka aiheuttaa
tai voi aiheuttaa teon kohteelle ruumiillista, seksuaalista, henkistä tai
taloudellista haittaa tai kärsimystä, mukaan lukien
tällaisilla teoilla uhkaaminen, pakottaminen tai mielivaltainen
vapaudenriisto.
5 §
Turvakotipalvelu
Turvakotipalvelu on turvakodin tarjoamaa välitöntä kriisiapua,
ympärivuorokautista turvattua asumista sekä akuuttiin
tilanteeseen liittyvää psykososiaalista tukea,
neuvontaa ja ohjausta lähisuhdeväkivaltaa kokeneelle
tai sen uhan alla elävälle henkilölle.
Turvakodin vastuuhenkilö arvioi kriisityöhön
erikoistuneen henkilöstönsä kanssa turvakotijakson
pituuden.
Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella voidaan
antaa tarkempia säännöksiä turvakotipalveluista.
6 §
Turvakotipalvelun asiakkaat
Turvakotipalvelua tarjotaan ensisijaisesti lähisuhdeväkivaltaa
kokeneille tai sen uhan alla eläville henkilöille
ja heidän mukanaan oleville alaikäisille lapsille.
Turvakotipalvelua voidaan antaa myös lähisuhdeväkivaltaan
rinnastuvien syiden vuoksi apua tarvitsevien henkilöiden
auttamiseen, jos apu vastaa uhrin avuntarvetta eikä avun
antaminen aiheuta haittaa tai vaaraa muille turvakodissa oleville.
Henkilö voi hakeutua mihin tahansa tässä laissa
tarkoitettua turvakotipalvelua tarjoavaan turvakotiin, jos turvakodin
paikkatilanne tämän sallii.
7 §
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tehtävät
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos huolehtii turvakotipalvelujen
valtakunnallisesta saatavuudesta siten, että eri puolilla
Suomea on tarjolla ja saatavilla palveluja tarpeeseen nähden
riittävästi.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos tekee sopimukset turvakotipalvelun
tuottamisesta sellaisten turvakotipalvelun tuottajien kanssa, jotka täyttävät
parhaiten turvakotipalvelun tuottamiselle 8 §:ssä ja
sen nojalla annetussa valtioneuvoston asetuksessa säädetyt
edellytykset.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos vastaa turvakotipalvelun kokonaisuuden
koordinoinnista valtakunnallisesti yhteistyössä sopimuksen
tehneiden turvakotien kanssa.
8 §
Turvakotipalvelun tuottamiselle asetettavat edellytykset
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos valitsee turvakotipalvelun
tuottajaksi toimijat, joilla on yksityisistä sosiaalipalveluista
annetussa laissa (922/2011) tarkoitettu voimassa oleva
toimilupa.
Kunnallisilta palveluntuottajilta edellytetään samat
edellytykset turvakotipalvelun tuottamiseen kuin yksityisiltä toimijoilta.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos tarkistaa edellytysten täyttymisen
sopimuksesta neuvotellessaan. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos konsultoi
sosiaali- ja terveydenhuollon lupa- ja valvontaviranomaisia tässä asiassa.
Turvakotipalvelun tuottajan henkilöstöllä tulee
olla riittävä koulutus, työkokemus ja
perehtyneisyys lähisuhdeväkivallan kriisityöhön. Henkilöstöön
tulee kuulua tarpeellinen määrä eri ammattiryhmien
edustajia. Lisäksi henkilöstöön voi
kuulua erityisasiantuntijoita riippuen siitä, mikä kriisityön
erityisalue on palveluntuottajan erityisalaa.
Turvakotipalvelun tuottamiselle asetettavista edellytyksistä voidaan
säätää tarkemmin valtioneuvoston
asetuksella.
9 §
Turvakotipalvelun tuottamista koskeva sopimus
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos tekee turvakotipalvelun tuottamista
koskevan sopimuksen palveluntuottajan kanssa enintään
viideksi vuodeksi kerrallaan. Sopimukseen on otettava määräys,
jonka mukaan vuosittain maksettava korvaus on riippuvainen valtion
talousarvioon tarkoitusta varten varatusta määrärahasta.
Palvelujen tuottamista koskevassa sopimuksessa tulee
sopia ainakin:
1) turvakodin yksilöinnistä ja sen
tarjoamista turvakotipalveluista sekä turvakodin perhepaikkamäärästä;
2) toimialueesta, jolla sopimuksessa tarkoitettu palvelu
järjestetään;
3) valtion varoista maksettavan korvauksen alustavasta
määrästä 10 §:n
3 momentissa säädettyjä perusteita noudattaen
sekä korvauksen maksamisesta;
4) turvakodin vastuuhenkilöstä ja
muusta henkilöstöstä sekä henkilöstömäärän
mitoituksesta;
5) menettelystä tietojen vaihdossa, turvakotipalveluun
liittyvästä rekisterinpidosta ja asiakastietojen
säilyttämisestä;
6) turvakotihenkilöstölle järjestettävästä koulutuksesta;
7) yhteistyöstä turvakotiverkostossa;
8) sopimuksen voimassaoloajasta sekä irtisanomisesta.
10 §
Valtion varoista maksettava korvaus ja sen määräytyminen
Valtion varoista maksetaan korvausta 9 §:ssä tarkoitetun
sopimuksen tehneille turvakotipalvelujen tuottajille. Terveyden
ja hyvinvoinnin laitos sopii vuosittain korvauksen suuruudesta valtion
talousarvioon osoitetun määrärahan puitteissa.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos jakaa sovitun korvauksen ennakkona
turvakotipalvelusopimuksen tehneille turvakotipalvelun tuottajille kattavan
turvakotipalvelujärjestelmän luomiseksi 3 momentin
mukaisesti.
Jaon perusteina otetaan huomioon turvakotipalvelun tuottajan
toimialueen asukasluku ja turvakotipalvelujen kustannukset varainhoitovuotta
edeltäneeltä vuodelta sekä turvakotipalvelun tuottajan
kuluvan tilikauden että tulevan vuoden talousarvioehdotusten
tiedot.
Sopimusta solmittaessa uuden turvakotipalvelun tuottajan kanssa,
sovelletaan palveluntuottajaan muiden samaa suuruusluokkaa olevien
turvakotipalvelun tuottajien tilinpäätöstiedoista
laskettuja keskiarvoja ja uuden palveluntuottajan talousarvioehdotuksen
tietoja tulevaksi vuodeksi. Muutoin palveluntuottajalta kerätään
samoja taustatietoja kuin muiltakin. Kaikkien turvakotipalvelua
tuottavien tiedot käsitellään samoin
periaattein.
Valtion varoista maksettavan korvauksen määräytymisperusteiden
painoarvoista ja korvauksen jakamisesta voidaan säätää tarkemmin valtioneuvoston
asetuksella.
11 §
Korvauksen käyttöä koskeva selvitys,
korvauksen palauttaminen ja uudelleen jakaminen
Turvakotipalvelun tuottaja antaa vuosittain Terveyden ja hyvinvoinnin
laitokselle edellistä varainhoitovuotta koskevan selvityksen
turvakotipalvelun tuottamissopimuksen toimeenpanosta aiheutuneista
kustannuksista. Selvitys koskee ennakolta valtion varoista jaetun
korvauksen käyttöä, sen ylittämistä tai
käyttämättä jäämistä.
Selvityksessä voidaan samalla hakea ennakkoon maksetun
korvauksen täydennystä.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos voi jakaa palautuneita korvauksia
sellaisille palveluntuottajille, joiden saama korvaus on ollut aiheutuneisiin
kustannuksiin nähden liian vähäinen.
Sosiaali- ja terveysministeriö päättää jakamatta
jääneen osuuden uudelleen jakamisesta.
Tarkempia säännöksiä valtion
varoista jaettavan korvauksen maksamisesta, selvityksen sisällöstä ja
edellytyksistä korvauksen palauttamiseksi sekä uudelleen
jakamiseksi voidaan antaa valtioneuvoston asetuksella.
12 §
Yleinen johto, ohjaus ja valvonta
Turvakotitoiminnan rahoituksen yleinen johto, ohjaus ja valvonta
kuuluvat sosiaali- ja terveysministeriölle.
Turvakotitoiminnan valtakunnallisen toiminnan koordinointi ja
ohjaus kuuluvat Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle.
Turvakotitoimintaa valvovat Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja
valvontavirasto sekä aluehallintovirastot toimialueellaan.
Turvakotitoiminnan valvontaan sovelletaan kunnan tuottaman turvakotitoiminnan
osalta sosiaalihuoltolain (710/1982) 55 ja 56 §:ää sekä yksityisten
sosiaalipalvelujen tuottajan osalta yksityisistä sosiaalipalveluista
annetun lain säännöksiä.
13 §
Valtionavustuslain soveltaminen
Edellä 10 §:ssä tarkoitettuun
korvaukseen sovelletaan, mitä säädetään
valtionavustuslain (688/2001):
1) 14 §:ssä valtionavustuksen saajan tiedonantovelvollisuudesta;
2) 15 §:ssä valtionapuviranomaisen
valvontatehtävästä;
3) 16 §:ssä valtionapuviranomaisen
sekä tämän valtuuttaman tai tätä avustavan
tarkastusoikeudesta sekä tarkastuksessa noudatettavasta menettelystä ja
virkavastuusta;
4) 17 §:ssä tarkastuksen
suorittamisesta sekä velvollisuudesta avustaa;
5) 18 §:ssä valtionapuviranomaisen
oikeudesta saada virka-apua;
6) 20 §:ssä valtionavustuksen
palauttaminen;
7) 21 §:ssä velvollisuudesta
valtionavustuksen takaisinperintään;
8) 22 §:ssä valtionavustuksen
harkinnanvaraisesta takaisinperinnästä;
9) 25 §:ssä valtionavustuksen
viivästyskorosta;
10) 28 §:ssä valtionavustuksen
takaisinperinnän määräajasta;
11) 29 §:n 1 momentissa valtionavustuksen maksatuksen
raukeamisesta;
12) 30 §:ssä palautettavan
tai takaisin perittävän valtionavustuksen kuittauksesta;
13) 31 §:ssä valtionapuviranomaisen
oikeudesta saada tietoja toiselta viranomaiselta;
14) 32 §:ssä tietojen luovuttamisesta;
ja
15) 34 §:ssä muutoksenhausta
valtionapua koskevassa asiassa.
Edellä 1 momentissa viitatuissa säännöksissä tarkoitettuna
valtionavustuksen saajana pidetään tässä laissa
turvakotipalvelun tuottajaa ja valtionapuviranomaisena sosiaali-
ja terveysministeriötä.
14 §
Voimaantulo
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.
15 §
Siirtymäsäännökset
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos tekee turvakotitoiminnan tuottajan
kanssa 9 §:ssä tarkoitetun sopimuksen
turvakotitoiminnan tuottamisesta sekä korvauksen suuruudesta
30 päivään kesäkuuta 2015 mennessä.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos korvaa kunnille akuutin kriisihoidon
korvaamiseen turvakodissa lähisuhde- ja perheväkivallan
vuoksi käytetyt kustannukset tämän lain
mukaisesti lain voimaantultua, kuitenkin enintään
kunkin turvakodin 1 momentissa tarkoitetun sopimuksen voimaantuloon
tai 30.6.2015 asti. Kunnat hakevat korvausta Terveyden ja hyvinvoinnin
laitokselta 15 päivään elokuuta 2015
mennessä. Hakemuksesta tulee käydä ilmi
hakijan nimi, mikä turvakoti on kyseessä, kyseessä olevan
kunnan asiakasmäärät turvakodeissa ja
turvakodeissa vietetty aika ja maksujen suuruudet.
Turvakotipalvelun tuottajan tulee ilmoittaa Terveyden ja hyvinvoinnin
laitokselle vastaavia tietoja viimeistään sopimuksen
solmimiseen mennessä. Tietoa tarvitaan kunnittain asiakasmääristä,
korvauksista ja asiakkaiden oleskeluajoista. Tietojen perusteella
vastaava summa vähennetään turvakotipalvelun
tuottamiselle maksettavasta ennakkokorvauksesta.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos maksaa sopimuksiin perustuvat
korvaukset turvakotipalvelun tuottajille viimeistään
30 päivään kesäkuuta 2015 mennessä.
Kunnille tulevat korvaukset on maksettava 15 päivään
syyskuuta 2015 mennessä.