2 a luku
Eräiden tehtävien järjestämistä koskeva kokeilu
12 a §
Vanhusten ja muiden asiakasryhmien tarpeita vastaavien sosiaali-
ja terveydenhuollon palvelukokonaisuuksien muodostamiseksi kunta
tai kuntayhtymä voi kokeilla eräiden sosiaalihuollon
ja kansanterveystyön tehtävien järjestämistä poiketen
niitä koskevista säännöksistä siten
kuin tässä luvussa säädetään.
12 b §
Sosiaali- ja terveysministeriö hyväksyy kokeiluun
osallistuvat kunnat ja kuntayhtymät niiden tekemien hakemusten
perusteella. Jos hakemus koskee kunnan sisäisen toimielinjaon
muuttamista, kunnan on ennen hakemuksen tekemistä tullut
selvittää sosiaalihuollon toimeenpanosta huolehtivan
monijäsenisen toimielimen ja kansanterveystyön
toimeenpanosta huolehtivan monijäsenisen toimielimen yhdistämisen
tarkoituksenmukaisuus.
Kunta tai kuntayhtymä voidaan hyväksyä kokeiluun,
jos:
1) kokeilu parantaa vanhusten ja kokeilun piiriin tulevien
muiden asiakasryhmien sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteensovittamista
ja edistää laadultaan hyvien palvelujen järjestämistä;
ja
2) kokeilu ei aiheuta merkittävää haittaa
sosiaalihuollon tai kansanterveystyön palvelujen kokonaisuudelle.
Sosiaali- ja terveysministeriö julkistaa kokeilun piiriin
tulevat kunnat ja kuntayhtymät. Kokeilu voi kestää 31 päivään
joulukuuta 2008 saakka.
Kokeilukunnat ja -kuntayhtymät huolehtivat kokeilun
seurannasta ja arvioinnista. Ne ovat velvollisia antamaan sosiaali-
ja terveysministeriölle sen pyytämät
tiedot kokeilusta. Alustava arvio kokeilusta tulee toimittaa sosiaali-
ja terveysministeriölle 31 päivään
joulukuuta 2007 mennessä ja loppuarvio kuuden kuukauden
kuluessa kokeilun päättymisestä.
12 c §
Kokeilussa voidaan poiketa tämän lain 6 §:n 1 momentin
ja kansanterveyslain (66/1972) 6 §:n
1 momentin säännöksistä siten,
että vanhusten sosiaalipalveluista ja vanhuksia koskevista
kansanterveystyön tehtävistä kokonaan
tai osittain huolehtii yksi kunnan monijäseninen toimielin.
Se voi olla joko sosiaalihuollon tai kansanterveystyön
toimeenpanosta huolehtiva toimielin taikka muu, ainoastaan näistä sosiaali- ja
terveyspalveluista huolehtiva toimielin. Kokeiluun voidaan liittää myös
muiden asiakasryhmien vastaavia palveluja.
Tämän lain 17 §:n 1 momentin
3 kohdassa tarkoitetut kotipalvelut ja kansanterveyslain 14 §:n
1 momentin 2 kohtaan sisältyvät
kotisairaanhoidon tehtävät voidaan kokeilussa
järjestää osittain tai kokonaan yhdistettyinä kotihoidoksi.
Kotihoidon toimeenpanosta huolehtiminen voidaan toteuttaa myös
siten, että kunnan kotipalvelujen tehtäviä annetaan
asianomaisen kansanterveystyöstä huolehtivan kuntayhtymän toimielimelle,
tai siten, että kansanterveystyön kuntayhtymälle
kuuluvia kotisairaanhoidon tehtäviä siirretään
asianomaisten kuntien sosiaalihuollosta vastaaville toimielimille.
12 d §
Toimintayksikköä, jolle kotihoidon tehtävät kuuluvat,
pidetään sosiaalihuollon toimintayksikkönä,
jos se on sosiaalihuollon toimeenpanosta vastaavan toimielimen alainen,
ja terveydenhuollon toimintayksikkönä, jos se
on kansanterveystyön toimeenpanosta vastaavan toimielimen
alainen. Jos kokeilua varten perustetaan uusi toimielin, kotihoidon
toimintayksikköä pidetään joko
sosiaalihuollon tai terveydenhuollon toimintayksikkönä sen
mukaan, mihin sen tehtävät painottuvat.
Kotihoidon asiakkaalla tarkoitetaan tässä luvussa
kotihoitoa hakevaa tai sitä saavaa henkilöä.
12 e §
Siltä osin kuin kotihoidon toimintayksikön tehtävät
eivät ole terveyden- ja sairaanhoitoa, asiakkaan kotihoidon
järjestämistä koskevaan päätökseen
sovelletaan, mitä sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja
oikeuksista annetun lain (812/2000) 6 §:ssä säädetään
viranomaisen päätöksestä ja
tämän lain 7 luvussa muutoksenhausta.
12 f §
Kotihoidon asiakkaan terveyden- ja sairaanhoitoa koskevien kotihoidon
asiakirjojen laatimiseen, säilyttämiseen, salassapitoon
sekä tietojen luovuttamiseen sovelletaan potilasasiakirjoja
koskevia säännöksiä. Muiden
asiakkaan kotihoitoa koskevien asiakirjojen laatimiseen, säilyttämiseen,
salassapitoon sekä tietojen luovuttamiseen sovelletaan
sosiaalihuollon asiakirjoja koskevia säännöksiä.
Kotihoidon toimintayksikön henkilöstöllä on oikeus
käyttää tehtäviensä edellyttämällä tavalla
kotihoidon rekisteritietoja.
12 g §
Kun kotihoidon potilas on hoidettavana asianomaisen
kunnan tai kuntayhtymän terveyskeskuksessa, terveyskeskuksella
on oikeus salassapitosäännösten estämättä:
1) saada ja käyttää kyseisen
potilaan terveyden- ja sairaanhoidon järjestämisen
tai sen toteuttamisen kannalta tarpeellisia kotihoidon potilasasiakirjatietoja,
silloin kun kotihoidosta huolehtii kansanterveystyön toimeenpanosta huolehtiva
toimielin;
2) saada kyseisen potilaan terveyden- ja sairaanhoidon
järjestämisen tai sen toteuttamisen kannalta tarpeellisia
kotihoidon potilasasiakirjatietoja, silloin kun kotihoidosta huolehtii
muu toimielin; sekä
3) saada kyseisen potilaan terveyden- ja sairaanhoidon
järjestämisen tai sen toteuttamisen kannalta välttämättömät
tiedot muista kotihoidon asiakirjoista.
Kotihoidon toimintayksiköllä on
oikeus salassapitosäännösten estämättä:
1) saada ja käyttää asiakkaan
kotihoidon toteuttamisen tai järjestämisen kannalta
välttämättömiä potilasasiakirjatietoja
asianomaisen kunnan tai kuntayhtymän terveyskeskuksesta
silloin, kun kotihoidosta huolehtii kansanterveystyön toimeenpanosta
huolehtiva toimielin;
2) saada asiakkaan kotihoidon toteuttamisen tai järjestämisen
kannalta välttämättömiä potilasasiakirjatietoja
asianomaisen kunnan tai kuntayhtymän terveyskeskuksesta
silloin, kun kotihoidosta huolehtii muu toimielin; sekä
3) saada muilta viranomaisilta tietoja siten kuin sosiaalihuollon
asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain 20 §:ssä säädetään.
12 h §
Kotihoidon toimintayksiköllä on oikeus avata
tekninen käyttöyhteys rekisteriensä salassa
pidettäviin tietoihin, jotka sillä on oikeus 12
g §:n 1 momentin nojalla antaa asianomaisen kunnan tai
kuntayhtymän terveyskeskukselle. Asianomaisen kunnan tai
kuntayhtymän terveyskeskuksella on oikeus avata tekninen
käyttöyhteys potilasrekisterinsä salassa
pidettäviin tietoihin, jotka sillä on oikeus 12
g §:n 2 momentin 1 ja 2 kohdan nojalla antaa kotihoidon
toimintayksikölle. Kotihoidon toimintayksiköllä on
oikeus saada teknisen käyttöyhteyden avulla 12
g §:n 2 momentin 3 kohdassa tarkoitettuja tietoja siten kuin
sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain 21 §:ssä säädetään.
Tämän pykälän perusteella
avatun teknisen käyttöyhteyden avulla saa hakea
myös salassa pidettäviä tietoja ilman
sen suostumusta, jonka etujen suojaamiseksi salassapitovelvollisuus
on säädetty. Ennen teknisen käyttöyhteyden
avaamista tietoja pyytävän viranomaisen on esitettävä selvitys
siitä, että tietojen suojaamisesta huolehditaan
asianmukaisesti.
Tämä laki tulee voimaan päivänä
kuuta 200 ja
on voimassa 31 päivään joulukuuta 2008.
Aiempia kotipalvelun ja kotisairaanhoidon tietoja voidaan salassapitosäännösten
estämättä siirtää kotihoidon
tiedot sisältävään rekisteriin, jos
se on palvelujen järjestämisen vuoksi tarpeen.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä sen
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.