1 §
Lain soveltamisala
Tätä lakia sovelletaan sosiaali- ja terveydenhuoltoa
ja sen kehitystä kuvaavien tietojen käsittelyyn
tilastotarkoitusta varten. Tässä laissa tarkoitettuja
tilastoja tuottaa ja julkaisee sosiaali- ja terveysalan tutkimus-
ja kehittämiskeskus (tutkimus- ja kehittämiskeskus),
joka toimii tilastolain (62/1994) 3 §:n
1 momentissa tarkoitettuna tilastoviranomaisena. Terveydenhuoltoa koskevien
tietojen käsittelystä tilastotarkoituksessa säädetään
lisäksi terveydenhuollon valtakunnallisista henkilörekistereistä annetussa
laissa (556/1989).
Edellä 1 momentissa tarkoitettujen tilastointitehtävien
hoitamisessa noudatetaan lisäksi tilastolakia siltä osin
kuin tässä laissa ei toisin säädetä.
Tämän lain nojalla kerättyjen henkilötietojen käsittelyyn
sovelletaan henkilötietolakia (523/1999) siltä osin
kuin tässä laissa ei toisin säädetä.
2 §
Tietojenantovelvollisuus
Kunnat, kuntayhtymät, valtion viranomaiset sekä julkiset
ja yksityiset sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen tuottajat
ovat velvollisia antamaan tutkimus- ja kehittämiskeskukselle
sen pyynnöstä sellaiset sosiaali- ja terveydenhuoltoon
kuuluvaa toimintaansa koskevat tiedot, jotka ovat välttämättömiä tilastojen
laatimisen kannalta ja jotka eivät sisällä tunnistetietoja.
Vastaavasti Kansaneläkelaitos on velvollinen antamaan tutkimus-
ja kehittämiskeskukselle tiedot maksamiensa etuuksien sekä niiden
saajien määristä.
Kunnat ja kuntayhtymät sekä julkiset
ja yksityiset sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen tuottajat
ovat lisäksi salassapitoa koskevien säännösten
estämättä velvollisia antamaan vuosittain
tutkimus- ja kehittämiskeskukselle sen pyynnöstä seuraavat
tilastojen laatimisen kannalta välttämättömät
tiedot:
1) sosiaalihuollon laitoshoidossa olleita sekä laitoshoitoa
korvaavia, jatkuvasti ja säännöllisesti
annettuja sosiaali- tai terveydenhuollon avopalveluja saaneita henkilöitä koskevat
tiedot asiakkaan kotikunnasta ja asumismuodosta, palvelun tuottajasta,
palvelun lajista ja määrästä, palvelun
antamisen aloittamisesta ja päättymisestä sekä palvelun
antamisen pääasiallisesta syystä ja asiakkaan
palvelun tarpeesta;
2) kodin ulkopuolelle sijoitettuja lapsia ja nuoria
koskevat tiedot sijoituspaikasta, sijoitusperusteesta, sijoitusajasta
ja huoltajuudesta;
3) toimeentulotuesta annetun lain (1412/1997)
nojalla toimeentulotukea saaneita henkilöitä ja
perheitä koskevat tiedot perheen koosta ja rakenteesta,
tuen määrästä ja kestosta sekä tuen
tarpeen taustatekijöistä.
Tunnistetietona annetaan 2 momentissa tarkoitettua palvelua
tai toimeentulotukea saaneen henkilön henkilötunnus
silloin, kun se on tilastojen laatimisen kannalta välttämätöntä.
Toimeentulotukea saaneella henkilöllä tarkoitetaan
tässä laissa sitä henkilöä,
jonka hakemuksesta toimeentulotuki on myönnetty, sekä hänen
puolisoaan tai hänen kanssaan avioliitonomaisissa olosuhteissa
elävää.
3 §
Tietojen keräämisestä päättäminen,
neuvotteluvelvoite sekä tiedon tarpeen arviointi
Tutkimus- ja kehittämiskeskus päättää 2 §:ssä säädetyn
tietojenantovelvollisuuden perusteella kerättävistä tiedoista,
niiden antamisessa noudatettavista määräajoista
ja menettelytavoista sekä palautetiedoista. Tutkimus- ja
kehittämiskeskuksen tässä momentissa
tarkoitettuun päätökseen haetaan muutosta
siinä järjestyksessä kuin hallintolainkäyttölaissa
(586/1996) säädetään. Päätös
voidaan panna heti täytäntöön,
jollei valitusviranomainen kiellä täytäntöönpanoa.
Ennen 1 momentissa tarkoitetun päätöksen
tekemistä tutkimus- ja kehittämiskeskuksen on neuvoteltava
tiedonantajia edustavien järjestöjen tai organisaatioiden
kanssa sekä kuultava tietosuojavaltuutettua 2 §:n
2 ja 3 momentin mukaisesta tietojen keräämisestä.
Neuvottelu ja kuuleminen on järjestettävä niin
varhaisessa vaiheessa, että tiedonantajia edustavien tahojen
ja tietosuojavaltuutetun näkemykset voidaan ottaa huomioon.
Neuvottelu on järjestettävä myös,
jos tiedonantajia edustava taho sitä pyytää.
Neuvottelussa arvioidaan kerättävän aineiston
tarpeellisuutta, tietosisältöä ja sen
muutoksia, säilytysaikaa sekä käytettävää tietojen
keräämistapaa tunnistetiedot mukaan luettuna.
Edellä 1 momentissa tarkoitetun päätöksen voimassa
ollessa tutkimus- ja kehittämiskeskuksen on yhdessä tiedonantajia
edustavien tahojen kanssa arvioitava uudelleen 2 §:n
2 ja 3 momentin nojalla kerättäväksi
päätettyjen tunnistetietojen tarpeellisuutta,
jos jokin tiedonantajia edustava taho sitä vaatii, sekä tarvittaessa
tehtävä tietojen keräämisestä uusi
päätös.
4 §
Tietojen käyttö
Tutkimus- ja kehittämiskeskus saa käyttää 2 §:n
3 momentissa tarkoitetut tunnistetiedot sisältäviä tietoja
tilastotarkoituksiin vain siten, että henkilötunnukset
on muutettu sellaiseen muotoon, ettei yksittäisiä henkilöitä voida
niiden perusteella tunnistaa.
Tutkimus- ja kehittämiskeskus saa lisäksi käyttää tämän
lain nojalla keräämiään tietoja
sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksesta
annetun lain (1073/1992) 2 §:ssä tarkoitetussa
tutkimustoiminnassa. Myös tutkimustarkoitukseen käytettävien
tietojen tunnistetiedot tulee muuttaa 1 momentissa tarkoitetulla
tavalla.
5 §
Tietojen salassa pitäminen ja luovuttaminen
Tämän lain nojalla kerättyjen tietojen
salassapitoon sovelletaan tilastolain 17 §:n 1 ja 2 momentin
säännöksiä.
Sen estämättä, mitä muualla
laissa säädetään velvollisuudesta
luovuttaa salassa pidettäviä tietoja tai oikeudesta
antaa niitä, tämän lain nojalla kerättyjä tietoja
ei saa luovuttaa käytettäväksi yksittäistä henkilöä tai
perhettä koskevassa hallinnollisessa päätöksenteossa
eikä muussa vastaavassa asioiden käsittelyssä.
Tutkimus- ja kehittämiskeskus voi luovuttaa 2 §:n
1 momentissa tarkoitettuja tietoja sekä sellaisia 2 §:n
2 momentissa tarkoitettuja tietoja, jotka eivät sisällä 2 §:n
3 momentin mukaisia tunnistetietoja, siten kuin tilastolain 18 §:n
2 momentissa säädetään.
Tämän lain nojalla kerättyjen tietojen
luovuttamiseen ei sovelleta viranomaisten toiminnan julkisuudesta
annetun lain (621/1999) 28 §:ää.
6 §
Tietojen säilyttäminen
Tutkimus- ja kehittämiskeskus saa säilyttää 2 §:n
3 momentissa tarkoitetut tunnistetiedot sisältäviä tietoja
niin kauan kuin se on tämän lain mukaisten tietojen
käyttötarkoitusten kannalta välttämätöntä.
Sen jälkeen tiedot on hävitettävä vuoden
kuluessa, jollei arkistolaitos arkistolain (831/1994) 8 §:n
3 momentin nojalla määrää tietoja
säilytettäväksi pysyvästi. Tietojen
käyttötarkoitusten välttämättömyyden
arvioinnista on voimassa, mitä henkilötietolain
12 §:n 2 momentissa säädetään.
7 §
Asetuksenantovaltuus
Tarkemmat säännökset tämän
lain täytäntöönpanosta annetaan
tarvittaessa valtioneuvoston asetuksella.
8 §
Voimaantulo
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20
.