HALLINTOVALIOKUNNAN MIETINTÖ 28/2001 vp

HaVM 28/2001 vp - HE 186/2001 vp

Tarkistettu versio 2.0

Hallituksen esitys laiksi kirkkolain muuttamisesta

JOHDANTO

Vireilletulo

Eduskunta on 23 päivänä lokakuuta 2001 lähettänyt hallintovaliokuntaan valmistelevasti käsiteltäväksi hallituksen esityksen laiksi kirkkolain muuttamisesta (HE 186/2001 vp).

Lausunto

Hallintovaliokunta on 20 päivänä marraskuuta 2001 pyytänyt asiasta perustuslakivaliokunnan lausunnon (PeVL 57/2001 vp), joka on otettu tämän mietinnön liitteeksi.

Asiantuntijat

Valiokunnassa ovat olleet kuultavina

ylitarkastaja Joni Hiitola, opetusministeriö

kirkkoneuvos Matti Halttunen, Kirkkohallitus

professori Olli Mäenpää

professori Kaarlo Tuori

Lisäksi kirjallisen lausunnon ovat antaneet

  • oikeusministeriö
  • valtiovarainministeriö.

HALLITUKSEN ESITYS

Esityksessä ehdotetaan annettavaksi tuomiokapitulille oikeus myöntää erivapaus kirkon jäsenyyttä koskevasta virkakelpoisuusehdosta papille, joka kuuluu sellaiseen kristilliseen kirkkoon tai muuhun uskonnolliseen yhdyskuntaan, jonka kanssa kirkolliskokous on tehnyt tällaisen järjestelyn mahdollistavan ekumeenisen sopimuksen. Säännös, jonka mukaan tiettyihin kirkollisiin virkoihin on ollut kelpoisuusvaatimuksena Suomen kansalaisuus, ehdotetaan kumottavaksi. Seurakunnille, joille on vakuutettu erityisiä oikeuksia, käytännössä Suomen evankelis-luterilaiselle saksalaiselle seurakunnalle, annettaisiin oikeus tuomiokapitulin luvalla hankkia papilliset palvelut papin virkaa täyttämättä.

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu.

VALIOKUNNAN KANNANOTOT

Perustelut

Lakiehdotuksen 6 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan kirkon, seurakunnan tai seurakuntayhtymän virassa sekä jumalanpalvelukseen, kirkollisiin toimituksiin, diakoniaan tai opetukseen liittyvässä pysyväisluonteisessa työssä voi olla vain evankelis-luterilaisen kirkon jäsen.

Hallintovaliokunta on ottaen huomioon perustuslain 6 §:n 2 momentin pyytänyt säädösehdotuksen 6 luvun 1 §:n 2 momentin osalta perustuslakivaliokunnan lausunnon. Perustuslain 6 §:n 2 momentin mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan muun muassa uskonnon perusteella.

Kirkkolain (1054/1993) mukainen kirkon perustehtävä on uskonnollinen ja liittyy määrättyyn uskontunnustukseen. Perustuslakivaliokunta katsoo lausunnossaan, että perustuslain 11 §:stä johtuva kirkon oikeus sisäiseen autonomiaan huomioon ottaen valiokunta pitää perustuslain 6 §:n 2 momentista huolimatta mahdollisena, että laissa säädetään kirkon jäsenyys edellytykseksi kirkon omiin virkoihin ja tehtäviin valittaville. Tämä on kiistatonta sellaisiin virkoihin ja tehtäviin nähden, jotka liittyvät suoraan kirkon hengelliseen toimintaan. Mahdollisuus ulottuu valiokunnan mielestä kuitenkin myös muunlaisiin virkoihin.

Kirkkolain 25 luvun 12 § koskee seurakuntia, joilla on erityisiä oikeuksia. Lakiehdotuksessa ehdotetaan mainitun pykälän 2 momenttia muutettavaksi siten, että säännös mahdollistaa tuomiokapitulin luvalla, että tällainen seurakunta voi hankkia papilliset palvelut papinvirkaa täyttämättä. Perustelujen mukaan palvelut hankkiva seurakunta on Suomen evankelis-luterilainen saksalainen seurakunta. Kyseessä on luonteeltaan erityinen järjestely. Hallintovaliokunta toteaakin selvyyden vuoksi, että kyseinen pappi on saksalaisessa evankelis-luterilaisen kirkon palvelussuhteessa.

Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotuksen hyväksymistä muuttamattomana.

Päätösehdotus

Edellä esitetyn perusteella hallintovaliokunta kunnioittavasti ehdottaa,

että lakiehdotus hyväksytään muuttamattomana.

Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2001

Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa

  • pj. Matti Väistö /kesk
  • vpj. Pertti Turtiainen /vas
  • jäs. Nils-Anders Granvik /r
  • Rakel Hiltunen /sd
  • Valto Koski /sd
  • Esko Kurvinen /kok
  • Lauri Kähkönen /sd
  • Pekka Nousiainen /kesk
  • Kari Kärkkäinen /kd
  • Kirsi Ojansuu /vihr
  • Heli Paasio /sd
  • Aulis Ranta-Muotio /kesk
  • Petri Salo /kok
  • Arto Seppälä /sd
  • Jari Vilén /kok

Valiokunnan sihteerinä on toiminut

valiokuntaneuvos  Ossi Lantto