PERUSTELUT
Vanhustyö
Suomi ikääntyy seuraavat kolme vuosikymmentä voimakkaasti,
kun suuret ikäluokat vanhenevat ja siirtyvät asteittain
eläkkeelle. Suomessa on nyt 773 000 yli 65-vuotiasta.
Ikääntyvän väestön
määrä alkaa kasvaa itse asiassa jo vuodesta
2005 alkaen. Seuraavan kolmenkymmenen vuoden aikana ikäihmisten
osuus väestöstä lähes kaksinkertaistuu.
Ikääntyvän väestön
määrän kasvaminen on vanhustyön
näkökulmasta huolestuttavaa: vanhusten määrä lisääntyy,
koulutettua henkilökunta ei ole tarjolla, palkat ja työolot
ovat huonot. Suomen Perushoitajien SuPerin jäsenille tehdyn kyselyn
vastaukset kertoivat, että vanhustenhoito kaipaa kiireesti
lisää koulutettuja työntekijöitä ja
hoitajien jaksamiseen täytyy kiinnittää huomiota.
Kyselyn tulokset tukevat aiempia tietoja suomalaisen vanhustenhoidon
puutteista: vanhuksia lääkitään
tarpeettomasti, heitä makuutetaan märissä vaipoissa
ja työntekijät ovat jaksamisensa äärirajoilla.
Vastauksissa ongelmien syyksi nostetaan koulutetun henkilökunnan
puute. Yli 90 % vastaajista katsoi, että hoitohenkilökuntaa
ei ole riittävästi. Näihin tuloksiin
päädyttiin vanhustenhoidon työntekijöille
suunnatussa kyselyssä, jolla selvitettiin vanhustyön
resursseja ja kehittämistarpeita.
Sosiaalityö
Vanhustyön lisäksi sosiaalisektorilla on valtavan
kohennuksen ja arvioinnin paikka. Sosiaalisektorilla asiakkaita
ja avuntarvitsijoita on paljon, mutta päteviä työntekijöitä niukasti.
Syynä työntekijävajeeseen on huono palkkaus,
mutta ennen kaikkea liian suuret asiakasmäärät
yhtä työntekijää kohden, mikä johtaakin
työntekijöiden väsymiseen ja loppuun
palamiseen. Sosiaalityöntekijäin liiton tutkimuksen
mukaan sosiaalialan työ kuormittaa henkisesti — joka
viides sosiaalialan työntekijä kokee psyykkistä kuormitusta.
Väsymisen syinä ovat tavoitteiden ja mahdollisuuksien
välinen ristiriita sekä kiireinen työtahti
ja liiallinen työmäärä.
Vuonna 2000 pelkästään toimeentulotukea saavia
kotitalouksia oli kaikkiaan 271 686 ja henkilöitä näissä kotitalouksissa
454 353. Lukuun ei sisälly esim. lastensuojelu,
jonka osuus sosiaalityöstä on valtava ja ennen
kaikkea koko yhteiskunnan kannalta ensisijaisen tärkeä.
Tutkimukset osoittavat, että lastensuojelua tarvitsevien
lasten ja nuorten määrä on kaksinkertaistunut
kymmenen vuoden aikana.
Kolmasosassa Etelä-Suomen kunnista on liian
vähän sosiaalityöntekijöitä.
Tilanne on huonontunut kolmen viime vuoden aikana etenkin keskikokoisissa
kunnissa. Pienissä kunnissa tilanne oli vaikea jo ennestään.
Valtakunnallisen suosituksen mukaan kunnassa tulisi olla yksi sosiaalityöntekijä kahtatuhatta
asukasta kohden. Etelä-Suomen läänin
89 kunnasta on nyt 29 sellaisia yli kahdentuhannen asukkaan kuntia, jotka
eivät täytä minimiä, vaikka
asiakastyötä tekevät esimiehetkin lasketaan
mukaan. Kolme vuotta sitten tällaisia kuntia oli 14. Tämä käy ilmi
Etelä-Suomen lääninhallituksen selvityksestä,
joka koskee sosiaalityön tilaa Etelä-Suomen läänissä vuonna
2001.
Ongelma ei ole pelkästään Etelä-Suomea
koskeva, vaan saman ongelman parissa taistelee koko Suomi. Tiedotusvälineiden
mukaan esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla sosiaalityön palvelutaso
uhkaa laskea alle suositusten. Erään sosiaalijohtajan
mukaan jonoja on kaikkialla, eikä supistuvalla työntekijämäärällä asioita
kyetä hoitamaan. Ongelmia aiheuttaa sekin, että kuntiin
ei saada työntekijöitä, vaikka virkoja
olisi. Lakia sosiaalipalveluiden tasosta ei ole olemassa, mutta
suosituksia ja ohjeita kunnille on annettu. Suositus ei paljon auta,
jos asiakasmäärät vain kasvavat. Pohjois-Suomessa
on monia kuntia, joissa on vain yksi sosiaalityöntekijä.
STM:n suosituksen mukaan kunnissa pitäisi olla yksi sosiaalityöntekijä 2 000
asukasta kohden. Tämä luku toteutuu pohjoisessa
harvoin.
Erilaisia keinoja ennalta ehkäisevään
sosiaalityöhön on teoriassa paljonkin, mutta käytännössä niiden
toteuttaminen on tehty vaikeaksi. Ongelmat pääsevät
kehittymään usein hyvin monimutkaisiksi, ja liian
usein joudutaankin käyttämään äärimmäisiä ratkaisuja,
vaikka varhaisemmalla ongelmiin puuttumisella olisi pystytty auttamaan
nopeammin ja myös halvemmalla.
Yhteenveto
Sosiaali- ja vanhustyössä eletään
voimavarojen äärirajoilla, eikä tilannetta
paranna se, että suurten ikäluokkien eläkkeelle
siirtyminen vaikuttaa voimakkaasti alojen henkilöstöön
kymmenen vuoden sisällä. Jo tällä hetkellä kireä työtahti
ja tehtävien vaativuuden jatkuva kasvu uuvuttavat ja aiheuttavat
pakoa perustehtävistä paremmin resurssoituihin
tehtäviin.
STM:n Tavoite- ja toimintaohjelmassa 2000—2003 tavoitteena
on sosiaalityön vahvistaminen: "Sosiaalisten ongelmien
asianmukainen käsittely edellyttää, että kunnissa
varmistetaan sosiaalityön riittävät voimavarat."
Tätä tavoitetta tukemassa on suositus, että:
"Kunnat varmistavat sosiaalityön riittävät
voimavarat siten, että 2 000 asukasta kohden on
vähintään yksi sosiaalityöntekijä."
Omat suositukset on olemassa myös vanhustyön osalta
STM:n ja Suomen Kuntaliiton "Ikäihmisten hoitoa ja palveluja
koskevassa laatusuosituksessa". Työntekijöitä tai
asiakkaita ei lohduta ministeriön vanhus- ja sosiaalityön
"suositukset", jos ne eivät käytännössä toteudu.
Ollaan noidankehässä, jossa työntekijät
väsyvät, asiakkaat kärsivät
ja kunnat maksavat sosiaalisen pahoinvoinnin seuraukset.
Lakialoitteen tarkoituksena on tukea sosiaali- ja vanhustyön
henkilöstön työssä jaksamista sekä asiakkaiden
laadukkaan palvelun saamista säätämällä laki
henkilöstön mitoitusperusteista STM:n suosituksen
sijaan. Samalla lakialoitteessa korostetaan myös valtion
roolia ja vastuun ottamista sosiaalisten ongelmien ennaltaehkäisyssä.
Tämänhetkinen suositus "Kunnat varmistavat sosiaalityön
riittävät voimavarat ..." jättää valtion
vastuun liian pieneksi. Täten lakialoitteen päämääränä onkin
sitoa myös valtio yhteistyössä kuntien
kanssa takaamaan laadukas ja asiakaslähtöinen
sosiaali- ja vanhustyö riittävillä voimavaroilla.