LAKIALOITE 146/2003
vp
LA 146/2003
vp - Tuija Nurmi /kok ym.
Tarkistettu versio 2.0
Laki tuloverolain 127 a §:n muuttamisesta
Eduskunnalle
Tuloverolain (1535/1992)
127 a §:ssä todetaan, että kotitalousvähennystä ei
myönnetä, jos samaa työsuoritusta varten
on saatu omaishoidon tukea. Omaishoitajalla ei siis ole oikeutta
kotitalousvähennykseen niiden kustannusten osalta, jotka
hänelle aiheutuvat ulkopuolisen hoitoavun hankkimisesta,
mikäli hänelle myönnetään omaishoidon
tukea.
Omaishoitajat saavat raskaasta ja arvokkaasta työstään
vain pienen korvauksen omaishoidon tukena. Tuen saajat ovat eriarvoisessa
asemassa tuen vaihdellessa kunnittain hyvinkin suuresti. Esimerkiksi
Etelä-Suomen läänissä Forssan
kaupungissa omaishoidon tuella hoidettiin 0,8/1 000
asukasta ja vastaava luku Saaren kunnassa oli 11,5/1 000
asukasta. Omaishoidon tuen saajien määrä on
kasvanut koko järjestelmän voimassaoloajan. Vuonna
2002 omaishoidon tuella hoidettiin 24 630 henkilöä.
Heistä 65 vuotta täyttäneitä oli
lähes 16 000. Kaikkiaan omaistaan hoitaa päivittäin
yli 300 000 henkilöä.
Kotitaloustyön verovähennysoikeus on hyvä asia,
ja se tulee laajentaa koskemaan myös omaishoidon tuen saajia.
Omaishoitajat tarvitsevat apua koti- ja hoitotöissä,
ja heidän jaksamisensa on myös yhteiskunnan etu.
On arvioitu, että omaishoidon tukemiseen käytetään
vuosittain noin 50 miljoonaa euroa. Laitoshoidossa kustannukset
olisivat noin 250 miljoonaa euroa. Omaishoitajien työ on
siis yhteiskunnalle edullisempaa kuin laitoshoito. Asian inhimillinen
puoli on myös tärkeä. Hoitoa tarvitseva
saa olla kotonaan, tätä arvostavat niin hoidettavat
kuin heidän omaisensakin. Lisäksi omaishoitajien
saaminen kotitalousvähennyksen piiriin on tärkeää myös
siksi, että lain säännös omaishoidon
vapaasta ei valitettavasti toteudu kaikissa kunnissa.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
tuloverolain 127 a §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 30 päivänä joulukuuta
1992 annetun tuloverolain (1535/1992)
127 a §:n 3 momentti, sellaisena kuin se on laissa 995/2000,
seuraavasti:
127 a §
Kotitalousvähennys
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kotitalousvähennystä ei myönnetä,
jos samaa työsuoritusta varten on saatu lasten kotihoidon tukea
ja yksityisen hoidon tuesta annetussa laissa tarkoitettua tukea,
työllistämistukea tai työnantajalle maksettavaa
työmarkkinatukea. Vähennystä ei myöskään
myönnetä asunnon kunnossapito- tai perusparannustyön
perusteella, jos asunnon korjaukseen on myönnetty valtion
tai muun julkisyhteisön varoista korjausavustusta.
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
_______________
Helsingissä 13 päivänä marraskuuta
2003
- Tuija Nurmi /kok
- Pertti Hemmilä /kok