Lakialoitteessa ehdotetaan, että opintotukilain (65/1994) myöntämisperusteita muutetaan ulkomailla opintojaan suorittavien Suomen kansalaisten osalta.

Voimassa olevan opintotukilain mukaan Suomen kansalaisen on mahdollista saada opintotukea ulkomailla suoritettaviin opintoihin, jos hänellä on ollut vakituinen kotikunta Suomessa vähintään kahden vuoden ajan ennen opintojen aloittamista ja jos opiskelua ulkomailla voidaan pitää tilapäisenä.

Vaatimus kahden vuoden asumisesta vakituisesti Suomessa ennen opintojen aloittamista voi asettaa ulkomailla opintonsa aloittavan Suomen kansalaisen pahaan väliinputoamistilanteeseen.

Suomessa ei anneta opetusta kaikilla ammattialoilla. Usein näillä aloilla tarvitaan myös työkokemusta ulkomailta. Opiskelijan kannalta nykyinen laki voi pahimmillaan johtaa siihen, että koulutus maksaa opiskelijalle jopa satatuhatta euroa, eikä opiskelija saa opintoihinsa opintotukea sen enempää Suomesta kuin opiskelumaastaankaan.

Opintotuen myöntämissäännöksiä eräiden alojen, esimerkiksi kiropraktikoksi opiskelevien, osalta voi pitää jopa rangaistusluonteisina. Säännökset ovat evänneet Suomen kansalaiselta opintotuen mm. siksi, että opintotuen hakija ei ole tyytynyt olemaan työttömänä Suomessa, vaan on lähtenyt ns. välivuosiksi hankkimaan kielitaitoa, sivistystä ja kokemuspääomaa muualta Euroopasta. Opintotukea ilman jääneille on yleensä tullut jälkikäteen yllätyksenä se, etteivät he voi kahden ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen saada Suomesta opintotukea ulkomaisia opintojaan varten.

Opintotuen myöntämisperusteita ulkomailla opiskelevien osalta on muutettava joustavammaksi sellaisissa tapauksissa, joissa henkilö on perustellusta syystä oleskellut ulkomailla ennen opintojen aloittamista. Valtiontalouden kannalta lainmuutos ei ole merkittävä, sillä ulkomailla opiskelevien opintotukikelpoisuuden laajentaminen toisi vuositasolla muutamia kymmeniä uusia henkilöitä opintotuen piiriin.