LAKIALOITE 20/2013
vp
LA 20/2013
vp - Arja Juvonen /ps ym.
Tarkistettu versio 2.0
Laki rikoslain 20 luvun 7 §:n muuttamisesta
Eduskunnalle
ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Lakialoitteessa esitetään, että lapsiin
kohdistuvien törkeiden seksuaalisten hyväksikäyttörikosten
vähimmäisrangaistus korotetaan vähintään
kahdeksi vuodeksi vankeutta eli samansuuruiseksi kuin törkeissä raiskausrikoksissa.
Aloitteen tarkoituksena on lapsen aseman parantaminen asianmukaisemmalla
rangaistuskäytännöllä sekä rangaistuskäytännön
yhdenmukaistaminen törkeissä lapsiin kohdistuvissa
seksuaalisissa hyväksikäyttörikoksissa.
PERUSTELUT
Voimassa olevan lainsäädännön
mukaan rangaistus törkeästä lapsen seksuaalisesta
hyväksikäytöstä on vankeutta
vähintään vuosi ja enintään
kymmenen vuotta. Suomalaisessa oikeuskäytännössä siitä voidaan
kuitenkin tuomita vähimmäisrangaistuksen mukaan,
jolloin vankeustuomio on ehdollinen. Esimerkiksi helmikuussa 2013
uutisoitiin käräjäoikeustuomiosta, jossa
lukuisista lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista annettiin
tuomioksi vuosi ja kahdeksan kuukautta ehdollista vankeutta ja sakkoja.
Käräjäoikeus totesi oululaismiehen syyllistyneen
törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön sekä kolmeen
muuhun lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön.
Teko oli kaikilla mittareilla mitattuna erittäin vakava,
mutta tuomio ei ollut ankara.
Viime vuosien aikana vastaavat tapaukset ovat useita kertoja
nostaneet julkiseen keskusteluun kysymykset lastensuojelun parantamisesta ja
lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten rangaistusten saattamisesta
vastaamaan tekojen haitallisuutta ja vakavuutta. Keskusteluun osallistuneista
oikeusasiantuntijoista esimerkiksi KKO:n presidentti Pauliine Koskelo
on arvioinut rangaistuskäytännön vaihtelevan
erityisesti ehdollisen ja ehdottoman vankeuden välisessä rajanvedossa.
Rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen Itä-Suomen
yliopistosta on pitänyt ongelmana sitä, että törkeästä seksuaalirikoksesta
voidaan antaa ehdollinen vankeusrangaistus. Eduskunnassa asiaan
on kiinnittänyt huomiota kansanedustaja Kari Tolvanen lakialoitteella
(LA 33/2011 vp).
Rikoslakimme mukaan törkeästä raiskauksesta
vähimmäisrangaistus on vähintään
kaksi vuotta vankeutta. Kun törkeä seksuaalinen
hyväksikäyttö kohdistuu lapseen, vähimmäisrangaistus on
lievempi, vaikka rikoksen kohteina lapset ovat monin verroin aikuisia
puolustuskyvyttömämpiä. Lapset luottavat
aikuisiin eivätkä kykene kertomaan uhriksi joutumisestaan
varsinkaan perheen sisäisissä tapauksissa, joissa
hyväksikäyttö on voinut olla pitkään
jatkuvaa. Lapsen törkeään seksuaaliseen
hyväksikäyttöön syyllistyneellä on
monesti useampia uhreja. Rikos myös uusitaan usein. Rikoksen
uhriksi joutuminen jättää tyypillisesti
lapseen pysyvät, vaikeasti parantuvat jäljet,
joiden kanssa on tultava toimeen koko loppuelämän
ajan. Tällaisissa rikoksissa vankien määrän
ja kustannusten kasvu ei voi olla peruste rangaistuksen säilyttämiselle nykyisellä
tasolla.
Koska lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia voidaan lähes
poikkeuksetta pitää erityisen julmina, sen tulisi
näkyä sekä rikosten rangaistusasteikon
määrittelyssä että oikeuskäytännössä.
Vähimmäisrangaistuksen korottaminen törkeästä lapsen
seksuaalisesta hyväksikäytöstä kahteen
vuoteen yhdenmukaistaisi rangaistukäytäntöä törkeissä tapauksissa
ja antaisi asianmukaisen viestin rikoksen todellisesta vakavuudesta,
kun siitä ei enää voisi tuomita ehdollista
vankeusrangaistusta.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
rikoslain 20 luvun 7 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan rikoslain (39/1889)
20 luvun 7 §:n 1 momentti, sellaisena kuin se on laissa 540/2011, seuraavasti:
20 luku
Seksuaalirikoksista
7 §
Törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö
Jos
1) tekijä on sukupuoliyhteydessä kuuttatoista vuotta
nuoremman lapsen tai 6 §:n 2 momentissa tarkoitetussa tapauksessa
kuusitoista mutta ei kahdeksantoista vuotta täyttäneen
lapsen kanssa taikka
2) lapsen seksuaalisessa hyväksikäytössä
a) kohteena on lapsi, jolle rikos lapsen iän tai kehitystason
vuoksi on omiaan aiheuttamaan erityistä vahinkoa,
b) rikos tehdään erityisen nöyryyttävällä tavalla
tai
c) rikos on omiaan aiheuttamaan erityistä vahinkoa
lapselle hänen tekijää kohtaan tuntemansa
erityisen luottamuksen tai muuten tekijästä erityisen
riippuvaisen aseman vuoksi,
ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä,
rikoksentekijä on tuomittava vankeuteen vähintään
kahdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
_______________