LAKIALOITE 3/2012
vp
LA 3/2012
vp - Pentti Kettunen /ps ym.
Tarkistettu versio 2.0
Laki holhoustoimesta annetun lain 29 §:n muuttamisesta
Eduskunnalle
Holhoustoimesta annetun lain (442/1999)
5 luvun alkupykälä 29 § sisältää pääsäännön
edunvalvojan kelpoisuudesta edustaa päämiestään omaisuus-
ja varallisuusasioissa. Pykälä antaa edunvalvojalle
yleisluonteisen määräämisvallan toimia
päämiehen nimissä tämän
omaisuutta ja taloutta koskevissa asioissa. Eräissä lain
5 luvun myöhemmissä pykälissä,
kuten 32, 34, 38 ja 39 §:ssä, on säädetty
tiettyjä rajoituksia edunvalvojan sanotulle kelpoisuudelle.
Juuri mainituista rajoitussäännöksistä huolimatta
lakiin on jäänyt aukko, joka käytännössä merkitsee
edunvalvojalle liian laajaa määräämisvaltaa
päämiehen sellaisen omaisuuden suhteen, joka on
päämiehen asunnossa sijaitsevaa rahallisesti vähäarvoista
mutta tunnearvoltaan merkittävää asuntoirtaimistoa.
Tällaista omaisuutta ovat esimerkiksi päämiestä ja
hänen sukulaisiaan esittävät valokuvat
sekä perintöastiat ja muut suvussa perintönä siirtyneet
esineet, jollaisilla ei useinkaan ole huomattavaa taloudellista arvoa,
mutta joilla usein on merkittävää tunnearvoa
päämiehelle ja sukulaisille. Esineillä voi myös
suvun historiasta kertovina olla oma tunnearvonsa ja joskus yleisempääkin
kulttuurihistoriallista informaatioarvoa.
Käytännössä on esiintynyt
monia tapauksia, joissa täysi-ikäisen, usein jo
iäkkäänkin päämiehen
jouduttua kodistaan laitoshoitoon edunvalvoja on keneltäkään
kysymättä hävittänyt tai realisoinut
sanotunlaista asuntoirtaimistoa, jolloin on tapahtunut merkittävien
tunnearvojen menetystä. Holhousviranomaisella tai kenelläkään
muulla ei ole edes jälkikäteen mahdollisuutta
puuttua taloudellisesti arvottomiksi katsottujen esineiden katoamiseen
asunnosta.
Kuvattu holhoustoimilain puutteellisuus on poistettavissa täydentämällä lain
29 §:n 1 momenttia lisälauseella. Siinä asetettaisiin
edunvalvojan valtuuksia rajoittava suostumusvaatimus kerrotun tyyppisen
asuntoirtaimiston suhteen. Lakiehdotuksen mukaan täysi-ikäisen
päämiehen edunvalvoja tarvitsisi sanotun asuntoirtaimiston
hävittämiseen tai realisoimiseen päämiehen
suostumuksen. Jollei päämies pystyisi ymmärtämään
asian merkitystä, suostumus olisi saatava päämiehen
kaikilta perillisasemassa olevilta sukulaisilta, aivan kuten perinnönjaossa. Perintökaaren
(40/1965) 2 luku osoittaa, ketkä ovat
tällaisia sukulaisia. Jos päämies on
naimisissa, suostumus on saatava myös puolisolta, mikäli
tämä ymmärtää asian
merkityksen.
Ehdotettu suostumusvaatimus koskisi sekä sellaisia
edunvalvojia, jotka valikoituvat päämiehen sukulaisista
tai muusta hänen omaispiiristään,
että myös sellaisia ulkopuolisia edunvalvojia,
joista säädetään laissa holhoustoimen
edunvalvontapalvelujen järjestämisestä (575/2008).
Mikäli kaikkia suostumuksia ei saataisi, edunvalvoja joutuisi
varastoimaan kyseisen tyyppisen asuntoirtaimiston esimerkiksi asunnon
realisoimisen yhteydessä.
Tässä yhteydessä ei pidetä tarpeellisena
ehdottaa vastaavaa rajoitusta sellaisen valtuutetun kelpoisuuteen,
jota tarkoitetaan laissa edunvalvontavaltuutuksesta (648/2007).
Sanotuissa tulevaisuuden varalle perustetuissa valtuutussuhteissa
päämies voi valtuutuksen ehdoissa turvata intressinsä sellaisen
asuntoirtaimistonsa suhteen, jota tässä lakialoitteessa
tarkoitetaan. Lisäksi mainitun erityislain mukainen valtuutus yleensä perustuu
päämiehen tuntemaan erityiseen luottamukseen hänen
itsenä valitsemaa valtuutettua kohtaan.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
holhoustoimesta annetun lain 29 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan holhoustoimesta annetun lain (442/1999)
29 §:n 1 momentti seuraavasti:
29 §
Edunvalvojalla on kelpoisuus edustaa päämiestään
tämän omaisuutta ja taloudellisia asioita koskevissa
oikeustoimissa, jollei tuomioistuin ole tehtävää antaessaan
toisin määrännyt tai jollei toisin ole
säädetty. Täysi-ikäisen henkilön edunvalvoja
ei kuitenkaan saa määrätä päämiehensä tavanmukaisesta
asuinirtaimistosta ilman päämiehen suostumusta
tai, jos päämies ei kykene ymmärtämään
asian merkitystä, ilman päämiehen perintökaaren
(40/1965) 2 luvussa tarkoitettujen
sukulaisten ja päämiehen puolison suostumusta.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
_______________
Helsingissä 10 päivänä helmikuuta
2012
- Pentti Kettunen /ps
- Kauko Tuupainen /ps
- Osmo Kokko /ps