Vuonna 2000 säädetty laki ehdokkaan vaalirahoituksen ilmoittamisesta ei ole taannut avoimuutta kansanedustajien vaalirahoitukseen. Esimerkiksi kansainvälinen lahjonnan vastainen järjestö Transparency International (TI) moittii vuoden 2004 raportissaan Suomea ilmoitusjärjestelmän puutteista. Järjestön mukaan suurimmassa osassa Eurooppaa kansalaiset pääsevät tutustumaan poliittisiin tarkoituksiin annettuihin lahjoituksiin. Suomi, Itävalta, Espanja, Valko-Venäjä, Bulgaria ja Turkki muodostavat kuitenkin poikkeuksen. Poliittisiin tarkoituksiin annettujen lahjoitusten julkisuusaste luokitellaan näissä maissa "alhaiseksi" tai "kätketyksi". Tämä tarkoittaa, että lahjoitukset raportoidaan yhteissummina niin, että kokonaiskuvaa on vaikea saada. Ilmoituksista ei selviä tarkasti, kuka on lahjoittanut varoja kenelle ja mihin tarkoitukseen.

Tällä hetkellä Suomessa voimassa oleva laki vaatii, että esimerkiksi valittujen kansanedustajien ja varaedustajien on ilmoitettava vaalirahoituksesta oikeusministeriölle kahden kuukauden kuluessa vaalituloksen vahvistamisesta. Selvityksessä tulee ilmoittaa vaalikampanjan kokonaiskustannukset, omien varojen osuus sekä ulkopuolinen tuki. Yksittäisen tukijan nimi pitää ilmoittaa vain, jos lahjoituksen arvo on kunnallis- ja eduskuntavaaleissa vähintään 1 700 euroa sekä euro- ja presidentinvaaleissa 3 400 euroa. Rajoja voidaankin pitää melko korkeina etenkin kunnallisvaalien ja europarlamenttivaalien osalta.

Kun kevään 2003 eduskuntavaalien jälkeen tiedotusvälineet kävivät kansanedustajien vaalirahoitusilmoituksia läpi, tulos oli kirjava. Jotkut edustajat olivat eritelleet kampanjatulonsa yksityiskohtaisesti, mutta valtaosa selvityksistä oli ylimalkaisia. Ilmoituksista saattoi nähdä, että yritykset ja yhdistykset olivat tukeneet joitakin ehdokkaita tuhansilla euroilla, mutta tuen määrä näkyi monilla vain kokonaissummana. Kun yksittäisten lahjoittajien nimiä olivat kertoneet vain harvat, kampanjoiden todellisista rahoittajista oli vaikea saada kuvaa.

Vaalirahoituksen ilmoitusvelvollisuutta voikin helposti kiertää, jos jokin yksittäinen tukija jakaa rahansa useamman tahon kautta. Toinen laissa oleva ongelmakohta on, että niin ilmoituksen tekemistä kuin siinä olevien tietojen oikeellisuuttakaan ei tarkasteta tai valvota oikeusministeriössä. Mikäli selvitys ei saavu ajallaan, ministeriö lähettää asiasta muistutuksen. Kuitenkin vasta äänestäjät voivat seuraavissa vaaleissa rangaista mahdollisista laiminlyönneistä. Tämäkin vaihtoehto on hyvin teoreettinen, sillä ilmoituksissa olevien yhteissummien purkaminen ja mahdollisesti ilmoittamatta jääneiden lahjoitusten jäljittäminen vaativat melkoista selvitystyötä. Laki toimiikin osittain omaa tarkoitustaan vastaan. Se muodostaa politiikan kentälle näennäisavoimuuden pesäkkeen, jota jokainen voi käyttää omaa tarkoitustaan parhaiten palvelevalla tavalla.

Lakialoitteessa ehdotetaan ehdokkaan vaalirahoituksen ilmoittamisesta annetun lain muuttamista siten, että oikeusministeriölle annetaan oikeus valvoa vaalirahoituksen ilmoitusvelvollisuuden täyttymistä ja ilmoitusvelvollisuuden rikkomisesta voidaan tuomita rangaistuksena sakkoa. Lisäksi ehdotetaan ilmoitettavan tuen arvoa muutettavaksi siten, että erikseen on ilmoitettava tuen arvo ja sen antajan nimi, jos arvo on presidentinvaalissa, eduskuntavaaleissa tai europarlamenttivaaleissa vähintään 2 000 euroa ja kunnallisvaaleissa vähintään 1 000 euroa.