LAKIALOITE 58/2004
vp
LA 58/2004
vp - Heidi Hautala /vihr ym.
Tarkistettu versio 2.0
Laki ehdokkaan vaalirahoituksen ilmoittamisesta annetun
lain muuttamisesta
Eduskunnalle
Vuonna 2000 säädetty laki ehdokkaan
vaalirahoituksen ilmoittamisesta ei ole taannut avoimuutta kansanedustajien
vaalirahoitukseen. Esimerkiksi kansainvälinen lahjonnan
vastainen järjestö Transparency International
(TI) moittii vuoden 2004 raportissaan Suomea ilmoitusjärjestelmän
puutteista. Järjestön mukaan suurimmassa osassa
Eurooppaa kansalaiset pääsevät tutustumaan
poliittisiin tarkoituksiin annettuihin lahjoituksiin. Suomi, Itävalta,
Espanja, Valko-Venäjä, Bulgaria ja Turkki muodostavat
kuitenkin poikkeuksen. Poliittisiin tarkoituksiin annettujen lahjoitusten
julkisuusaste luokitellaan näissä maissa "alhaiseksi"
tai "kätketyksi". Tämä tarkoittaa, että lahjoitukset
raportoidaan yhteissummina niin, että kokonaiskuvaa on
vaikea saada. Ilmoituksista ei selviä tarkasti, kuka on
lahjoittanut varoja kenelle ja mihin tarkoitukseen.
Tällä hetkellä Suomessa voimassa
oleva laki vaatii, että esimerkiksi valittujen kansanedustajien
ja varaedustajien on ilmoitettava vaalirahoituksesta oikeusministeriölle
kahden kuukauden kuluessa vaalituloksen vahvistamisesta. Selvityksessä tulee
ilmoittaa vaalikampanjan kokonaiskustannukset, omien varojen osuus
sekä ulkopuolinen tuki. Yksittäisen tukijan nimi
pitää ilmoittaa vain, jos lahjoituksen arvo on
kunnallis- ja eduskuntavaaleissa vähintään
1 700 euroa sekä euro- ja presidentinvaaleissa
3 400 euroa. Rajoja voidaankin pitää melko
korkeina etenkin kunnallisvaalien ja europarlamenttivaalien osalta.
Kun kevään 2003 eduskuntavaalien jälkeen tiedotusvälineet
kävivät kansanedustajien vaalirahoitusilmoituksia
läpi, tulos oli kirjava. Jotkut edustajat olivat eritelleet
kampanjatulonsa yksityiskohtaisesti, mutta valtaosa selvityksistä oli ylimalkaisia.
Ilmoituksista saattoi nähdä, että yritykset
ja yhdistykset olivat tukeneet joitakin ehdokkaita tuhansilla euroilla,
mutta tuen määrä näkyi monilla
vain kokonaissummana. Kun yksittäisten lahjoittajien nimiä olivat
kertoneet vain harvat, kampanjoiden todellisista rahoittajista oli
vaikea saada kuvaa.
Vaalirahoituksen ilmoitusvelvollisuutta voikin helposti kiertää,
jos jokin yksittäinen tukija jakaa rahansa useamman tahon
kautta. Toinen laissa oleva ongelmakohta on, että niin
ilmoituksen tekemistä kuin siinä olevien tietojen
oikeellisuuttakaan ei tarkasteta tai valvota oikeusministeriössä.
Mikäli selvitys ei saavu ajallaan, ministeriö lähettää asiasta
muistutuksen. Kuitenkin vasta äänestäjät
voivat seuraavissa vaaleissa rangaista mahdollisista laiminlyönneistä.
Tämäkin vaihtoehto on hyvin teoreettinen, sillä ilmoituksissa
olevien yhteissummien purkaminen ja mahdollisesti ilmoittamatta
jääneiden lahjoitusten jäljittäminen
vaativat melkoista selvitystyötä. Laki toimiikin
osittain omaa tarkoitustaan vastaan. Se muodostaa politiikan kentälle
näennäisavoimuuden pesäkkeen, jota jokainen
voi käyttää omaa tarkoitustaan parhaiten
palvelevalla tavalla.
Lakialoitteessa ehdotetaan ehdokkaan vaalirahoituksen ilmoittamisesta
annetun lain muuttamista siten, että oikeusministeriölle
annetaan oikeus valvoa vaalirahoituksen ilmoitusvelvollisuuden täyttymistä ja
ilmoitusvelvollisuuden rikkomisesta voidaan tuomita rangaistuksena sakkoa.
Lisäksi ehdotetaan ilmoitettavan tuen arvoa muutettavaksi
siten, että erikseen on ilmoitettava tuen arvo ja sen antajan
nimi, jos arvo on presidentinvaalissa, eduskuntavaaleissa tai europarlamenttivaaleissa
vähintään 2 000 euroa ja
kunnallisvaaleissa vähintään 1 000
euroa.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
ehdokkaan vaalirahoituksen ilmoittamisesta annetun lain muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan ehdokkaan vaalirahoituksen ilmoittamisesta
12 päivänä toukokuuta 2000 annetun lain (414/2000)
3 §:n 2 momentti, sellaisena kuin se on laissa 977/2001,
ja
lisätään lakiin uusi 5 a ja 5 b § seuraavasti:
3 §
Ilmoitettavat tiedot
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Erikseen on ilmoitettava kunkin yksittäisen tuen arvo
ja sen antajan nimi, jos tämä arvo on presidentinvaalissa,
eduskuntavaaleissa tai europarlamenttivaaleissa vähintään
2 000 euroa sekä kunnallisvaaleissa vähintään
1 000 euroa. Tueksi luetaan rahana, tavarana, palveluna
tai muulla vastaavalla tavalla korvauksetta saatu suoritus ottamatta
kuitenkaan huomioon tavanomaista talkootyötä ja
tavanomaisia ilmaispalveluja. Yksityishenkilön nimeä ei
saa ilmoittaa ilman hänen nimenomaista suostumustaan, jos
hänen antamansa tuen arvo jää alle mainitun
rajan.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
5 a §
Lain valvonta
Oikeusministeriö valvoo tämän lain
noudattamista.
5 b §
Vaalirahoituksen ilmoittamisrikkomus
Se, joka 2 §:n perusteella on velvoitettu vaalirahoituksen
ilmoittamiseen, tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta
laiminlyö ilmoittaa 3 §:n mukaiset tiedot tai
antaa virheellistä tietoa oikeusministeriölle,
on tuomittava, jollei teosta muussa laissa säädetä ankarampaa
rangaistusta, vaalirahoituksen ilmoittamisrikkomuksesta sakkoon.
Rangaistusta ei tuomita, jos rikkomus on vähäinen.
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
_______________
Helsingissä 7 päivänä toukokuuta
2004
- Heidi Hautala /vihr
- Kirsi Ojansuu /vihr
- Toimi Kankaanniemi /kd
- Janina Andersson /vihr
- Tuija Brax /vihr
- Merikukka Forsius /vihr
- Ilkka Taipale /sd
- Anni Sinnemäki /vihr
- Ahti Vielma /kok
- Paula Risikko /kok
- Tarja Cronberg /vihr
- Heli Paasio /sd
- Minna Sirnö /vas
- Kari Uotila /vas
- Erkki Pulliainen /vihr
- Ulla Anttila /vihr
- Päivi Räsänen /kd
- Irina Krohn /vihr
- Rosa Meriläinen /vihr
- Satu Hassi /vihr
- Arja Alho /sd