LAKIALOITE 62/2007
vp
LA 62/2007
vp - Tarja Filatov /sd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Laki lapsilisälain 7 §:n muuttamisesta
Eduskunnalle
Tässä rinnakkaislakialoitteessa hallituksen
esitykselle HE 75/2007 vp ehdotetaan
lapsilisälakia muutettavaksi siten, että perheen
ensimmäisestä lapsilisään oikeuttavasta
lapsesta maksettavan lapsilisän määrä korotettaisiin
nykyisestä 100 eurosta 110,50 euroon kalenterikuukaudessa.
Myös silloin, jos lapsi on kunnan kustannuksella hoidettavana
laitos- tai perhehoidossa ja lapsilisä maksetaan kunnalle
taikka jos lapsilisä maksetaan lapselle itselleen, lapsilisä olisi 110,50
euroa kalenterikuukaudessa.
Olemme tyytyväisiä siihen, että hallitus
vuodelle 2008 tekemänsä talousarvioesityksen mukaisesti
aikoo korottaa lapsilisän yksinhuoltajakorotusta kymmenellä eurolla
36,60 eurosta 46,60 euroon vuoden 2008 alusta ja ehdottaa tätä esityksellään HE
75/2007 vp. Yhdymme hallituksen esitykseen tältä osin.
Emme ole kuitenkaan tyytyväisiä siihen, että hallitus
aikoo jättää suurimman osan lapsiperheistä ilman
lapsilisien korotuksia. Kuluttajatutkimusten mukaan ensimmäisestä lapsesta
tulevat miltei suurimmat kustannukset. Toisaalta ensimmäisen
lapsilisän korotus auttaa kaikkia lapsiperheitä.
Toisin kuin hallitus, ehdotamme tämän vuoksi myös
ensimmäisen lapsen lapsilisän korottamista niin,
että se on samansuuruinen toisen lapsen lapsilisän
kanssa.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
lapsilisälain 7 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 21 päivänä elokuuta
1992 annetun lapsilisälain (796/1992)
7 §:n 1, 3 ja 4 momentti, sellaisina kuin ne ovat
laissa 1226/2003, seuraavasti:
7 §
Lapsilisän määrä
Lapsilisä on lasta kohden 110,50 euroa kuukaudessa.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
(3 mom. kuten HE)
Jos lapsi on 11 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla
laitos- tai perhehoidossa ja lapsilisä maksetaan kunnalle
taikka jos lapsilisä 12 §:n 1 momentin
nojalla maksetaan lapselle itselleen, lapsilisä on 110,50
euroa kalenterikuukaudessa. Yksinhuoltajan lapsesta lapsilisä kuitenkin
maksetaan korotettuna 46,60 eurolla kalenterikuukaudessa.
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
_______________
Helsingissä 20 päivänä syyskuuta
2007
- Tarja Filatov /sd
- Marko Asell /sd
- Maarit Feldt-Ranta /sd
- Jukka Gustafsson /sd
- Eero Heinäluoma /sd
- Susanna Huovinen /sd
- Antti Kalliomäki /sd
- Ilkka Kantola /sd
- Anneli Kiljunen /sd
- Kimmo Kiljunen /sd
- Krista Kiuru /sd
- Valto Koski /sd
- Johannes Koskinen /sd
- Miapetra Kumpula-Natri /sd
- Merja Kuusisto /sd
- Lauri Kähkönen /sd
- Esa Lahtela /sd
- Reijo Laitinen /sd
- Päivi Lipponen /sd
- Johanna Ojala-Niemelä /sd
- Heli Paasio /sd
- Sirpa Paatero /sd
- Tuula Peltonen /sd
- Kari Rajamäki /sd
- Jouko Skinnari /sd
- Jacob Söderman /sd
- Tommy Tabermann /sd
- Katja Taimela /sd
- Satu Taiveaho /sd
- Erkki Tuomioja /sd
- Jutta Urpilainen /sd
- Pauliina Viitamies /sd
- Antti Vuolanne /sd