Kun vuonna 1997 säädettiin laki toimeentulotuesta, toimeentulotukeen tehtiin samalla merkittävä huononnus ottamalla käyttöön asumiskustannusten ns. omavastuuosuus. Se on laissa ilmaistu säännöksellä, jonka mukaan toimeentulotuen perusosaan sisältyy seitsemän prosenttia tarpeellisen suuruisesta asumistukilain 6 §:ssä tarkoitettujen asumismenojen määrästä.

Tämä on yhdessä muiden huononnusten kanssa johtanut toimeentulotuen tason alentumiseen samaan aikaan kun taloudessa on ollut voimakas nousukausi ja yleinen tulotaso on noussut. Toimeentulotukea saavan henkilön tai perheen kannalta leikkauksella on huomattava merkitys. Jos esimerkiksi huomioon otettaviksi asumiskustannuksiksi on hyväksytty 500 euroa kuukaudessa, omavastuu pienentää toimeentulotukea 35 eurolla kuukaudessa. Kun tämän ja muiden leikkausten vaikutuksia arvioitiin, todettiin erityisesti pienituloisten lapsiperheiden kärsineen muutoksista. Suoritetuissa kyselyissä suuri osa sosiaalityöntekijöistä on arvioinut, että asumiskustannusten omavastuu on lisännyt vuokrarästien ja häätöjen määrää ja jossain määrin myös asunnottomuutta (Keskitalo ym. Toimeentulotuen mutokset. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2000:16).

Toimeentulotuen antama vähimmäisturva on hyvin niukka, ja monissa selvityksissä ja ohjelmissa on esitetty sen tason nostamista. Vapaaehtoisjärjestöjen ja seurakuntien pitkät leipäjonot ovat elävänä todistuksena vähimmäisturvan riittämättömyydestä.

On myös otettava huomioon, että mainittu omavastuuosuus kohtelee toimeentulotuen saajia epätasa-arvoisesti, koska se koskee harkinnanvaraista toimeentulotuen osaa. Kunnat voivat pitkälti itse harkita, miten suuret asumiskustannukset otetaan toimeentulotukea myönnettäessä huomioon. Siten eri kunnissa asuvat voivat joutua erilaiseen asemaan säännöstä sovellettaessa. Säännöksestä kärsivät erityisesti ne, jotka asuvat korkeiden asumiskustannusten alueella. Heillä jää omavastuun vuoksi vähemmän rahaa jokapäiväisiin menoihin kuin muilla. Kun edullisista vuokra-asunnoista on pulaa ja kun vuokrat kohoavat jatkuvasti erityisesti suurissa kaupungeissa, toimentulotuen saajan on myös käytännössä mahdotonta vähentää asumiskustannuksia halvempaan asuntoon muuttamalla. Sitä paitsi voi kysyä, mitä mieltä on pyrkiä tietoisesti yhden väestönosan asumistason alentamiseen.

Itse asiassa vuokrien nousu, joka ylittää elinkustannusten yleisen nousun, merkitsee sitä, että toimeentulotuen varassa olevat joutuvat tyytymään jatkuvasti pienenevään kulutukseen siitä huolimatta, että toimeentulotuen perusosa on sidottu kuluttajahintaindeksiin. Tilastokeskuksen mukaan keskivuokrat neliömetriä kohden kohosivat 4,1 eurosta 7,4 euroon eli noin 80 prosenttia vuosina 1990—2001. Samana aikana kuluttajahintojen keskimääräinen nousu oli 23 prosenttia. Asumiskustannusten omavastuu leikkaa täten yhä suuremman osan toimeentulotuesta.

Lakia olisi mielestäni korjattava poistamalla sen 7 §:n 2 momentista asumiskustannusten omavastuuosuutta koskeva määräys.