LAKIALOITE 78/2009 vp

LA 78/2009 vp - Bjarne Kallis /kd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Laki tuloverolain 95 §:n muuttamisesta

Eduskunnalle

Omaishoitajien tekemä työ on äärimmäisen tärkeää, ja tämä tosiasia on tunnustettu kaikilla poliittisilla tasoilla. Omaishoitajien merkityksestä ovat puhuneet niin kansanedustajat kuin presidenttikin. On myös helppo perustella näitä lausuntoja. Omaishoitajat säästävät yhteiskunnan varoja 350 miljoonaa euroa vuodessa. Tämän lisäksi hoidettavilla on omaishoidon ansiosta mahdollisuus asua kotona pidempään. Kaiken kaikkiaan voi sanoa, että omaishoitajat tekevät arvokasta työtä ja että heitä arvostetaan juhlapuheissa. Siksi onkin käsittämätöntä, miksi heitä diskriminoidaan verotuksessa.

Omaishoitajien ja perhepäivähoitajien verotus on kireämpi kuin palkansaajien. Syynä tähän on se, että he eivät saa tehdä yleistä tulonhankkimisvähennystä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että omais- ja perhepäivähoitajat maksavat pienistä tuloistaan 4—5 prosenttiyksikköä enemmän kuin palkansaajat. Kyseessä on selvä epäkohta verotuksessa. Epäkohdan korjaaminen on kuitenkin helppoa. Tässä lakialoitteessa laajennetaan tulonhankkimisvähennyksen piiriin laskettavia tuloja. Kustannus yhteiskunnalle olisi erittäin pieni, mutta lain muuttaminen olisi tärkeä kädenojennus omaishoitajille.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:

Laki

tuloverolain 95 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 30 päivänä joulukuuta 1992 annetun tuloverolain (1535/1992) 95 §:n 1 momentin johdantokappale ja 1 kohta, sellaisena kuin niistä on momentin 1 kohta laissa 1065/2003, seuraavasti:

95 §

Tulonhankkimisvähennys

Verovelvollinen saa vähentää palkkatulostaan tai muusta toiselle suoritetusta työstä, tehtävästä tai palveluksesta saadusta ansiotulostaan:

1) tulonhankkimisvähennyksenä 800 euroa, kuitenkin enintään palkkatulon määrän;

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

_______________

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2010.

_______________

Helsingissä 21 päivänä syyskuuta 2009

  • Bjarne Kallis /kd
  • Toimi Kankaanniemi /kd
  • Tarja Tallqvist /kd
  • Päivi Räsänen /kd
  • Kari Kärkkäinen /kd
  • Sari Palm /kd
  • Leena Rauhala /kd