LAKIALOITE 85/2005
vp
LA 85/2005
vp - Ahti Vielma /kok
Tarkistettu versio 2.0
Laki kuntajakolain 4 §:n muuttamisesta
Eduskunnalle
Kuntauudistuksen toteuttamistavoista ja lainsäädännön
uudistamisesta on keskusteltu jo vuosia, mutta käyttökelpoisia
ratkaisumalleja ei ole saatu aikaan. Monen merkittävänkin
kuntajaon muutoksen osalta tuota keskustelua on käyty jopa
vuosikymmeniä, eikä ratkaisuja ole syntynyt. Kunnallisen
itsehallinnon kunnioittaminen on keskeisimpiä periaatteita
lainsäädännössämme.
Kuntajaotusten muutosten osalta on syntynyt kuitenkin tilanteita,
joissa tuo kunnallinen itsehallinto ei toimi kuntalaisten edun mukaisesti. Jopa
asiallinen käsittely voi käydä mahdottomaksi
toisin kuin mitä lainsäätäjä on
kuntajakolakia säätäessään
tarkoittanut. Voimassa olevan kuntajakolain yleiset edellytykset
kuntajaon muuttamiseksi jäävät siten
toissijaisiksi, ja ratkaisuihin vaikuttavat aivan keskeisesti mm.
puolue- ja valtapoliittiset syyt.
Kuntajakolain 3 §:ssä on lueteltu
yleiset edellytykset kuntajaon muuttamiseksi. Kuntajakoa voidaan
muuttaa, jos muutos:
- edistää palvelujen
järjestämistä asukkaille;
- parantaa alueen asukkaiden elinolosuhteita;
- parantaa alueen elinkeinojen toimintamahdollisuuksia; tai
- edistää kuntien toimintakykyä ja
toiminnan taloudellisuutta.
Keskustelussa kuntajaon muuttamisesta on aivan liian
vähälle huomiolle jäänyt se,
että voimassa olevista hallinnollisista rajoista johtuva virheellinen
yhdyskuntasuunnittelu johtaa kalliisiin ja toimimattomiin virheinvestointeihin, investointeihin
väärille alueille kaiken rakentamisen osalta,
tarpeettomiin ja suuriin liikennekustannuksiin, energiatuotannon
epätaloudelliseen käyttöön,
virkistysalueiden muuttamiseen rakennusmaaksi, palvelujen puutteelliseen
ja kalliiseen organisointiin, hankaluuksiin ihmisten jokapäiväisessä elämässä jne.
Mm. edellä esitetyistä painavista syistä valtioneuvostolla
tulisi olla mahdollisuus päättää kuntajaotuksesta, ellei
kuntalaisten kannalta teknisesti, taloudellisesti ja toiminnallisesti
onnistunutta ratkaisua kunnallisen päätöksenteon
puitteissa ole mahdollista saada aikaan.
Parhaillaan keskustellaan monista eri malleista kuntajaotuksen
tarkistamiseksi, mutta edellä esitetty yksinkertaisin ja
käyttökelpoisin malli on jäänyt
keskustelun ulkopuolelle.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
kuntajakolain 4 §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
lisätään 19 päivänä joulukuuta
1997 annetun kuntajakolain (1196/1997)
4 §:ään uusi 3 momentti seuraavasti:
4 §
Erityiset edellytykset uuden kunnan perustamisessa ja kunnan
lakkauttamisessa
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Painavasta syystä uuden kunnan perustamista tai kuntien
lukumäärän vähentämistä koskeva päätös
voidaan tehdä tämän pykälän
1 ja 2 momentin estämättä.
_______________
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .
_______________
Helsingissä 8 päivänä syyskuuta
2005