Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi
Kirjelmässä on kysymys Euroopan komission 29.3.2010
tekemästä ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja
neuvoston direktiiviksi lasten seksuaalisen hyväksikäytön
ja seksuaalisen riiston sekä lapsipornografian torjumisesta
sekä puitepäätöksen 2004/68/YOS
kumoamisesta. Asiaa on aiemmin käsitelty komission maaliskuussa
2009 tekemän samansuuntaisen puitepäätösehdotuksen
perusteella. Ehdotus kuitenkin raukesi Lissabonin sopimuksen voimaan
tultua.
Kumottavaksi ehdotettavassa puitepäätöksessä asetetaan
jo nykyisin velvollisuus kriminalisoida tietyt lasten seksuaaliseen
hyväksikäyttöön ja lapsipornografiaan
liittyvät rikokset. Lisäksi puitepäätöksessä on
määräyksiä rangaistuksista
ja ankarampaan rangaistukseen johtavista seikoista, oikeushenkilöiden
vastuusta, oikeushenkilöihin kohdistuvista seuraamuksista,
lainkäyttövallasta ja syytteeseenpanosta sekä uhrien
suojelusta ja auttamisesta.
Direktiiviehdotukseen ehdotetaan sisällytettäviksi
elementtejä, joita on Euroopan neuvoston yleissopimuksessa
lasten suojelemiseksi seksuaaliselta riistolta ja hyväksikäytöltä.
Suomi on allekirjoittanut mainitun yleissopimuksen vuonna 2007.
Eräiltä osin direktiiviehdotus on velvoittavampi
ja pidemmälle menevä kuin yleissopimus.
Valtioneuvoston kanta
Direktiiviehdotuksen oikeusperusta on Euroopan unionin
toiminnasta tehdyn sopimuksen 82 artiklan 2 kohta ja 83 artiklan
1 kohta. Oikeusperusta on valtioneuvoston mielestä asianmukainen.
Ehdotusta voidaan pitää yleisellä tasolla
tarpeellisena ja kannatettavana huolimatta vastaavasta Euroopan
neuvoston yleissopimuksesta, koska toistaiseksi ainoastaan kolme
EU:n jäsenvaltiota on liittynyt sopimukseen. Yleissopimuksen
valmistelun ja sen kansallisen voimaan saattamisen valmistelun yhteydessä aihealueen
sääntelytarpeet
ja -mahdollisuudet on monipuolisesti ja kattavasti arvioitu. Ehdotuksen
tulisi asiallisesti vastata mahdollisimman pitkälle mainittua
sopimusta. Direktiivin ja yleissopimuksen yhdenmukaisuudella voidaan
välttää eri instrumenttien välillä olevia
tulkintaongelmia ja edistää jäsenvaltioiden
liittymistä yleissopimukseen.
Kriminalisointien ja niihin liittyvien yksilön oikeuksiin
puuttuvien toimenpiteiden yhteydessä on varmistettava perus-
ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Samoin teon rangaistusarvon ja rangaistusasteikkojen
on oltava suhteellisuusperiaatteen mukaisesti oikeassa
suhteessa tavoitteeseen ja rikoksen vakavuuteen. Kiinnijäämisriskin
lisääminen esimerkiksi kansainvälistä viranomaisyhteistyötä tehostamalla
toimii rikosten ennaltaehkäisyssä paremmin kuin
rangaistusasteikkojen koventaminen. On tärkeää,
että EU:n rikosoikeudessa otetaan riittävästi
huomioon yksittäisen jäsenvaltion rangaistusasteikkokäytäntö eikä vaaranneta
jäsenvaltion rikosoikeuden johdonmukaisuutta.
Lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset ovat erityisen moitittavia.
Rangaistusasteikkoja määritettäessä on
otettava kuitenkin huomioon niiden suhde muista rikoksista säädettyihin
rangaistuksiin. Suomen kannalta ongelmallisena voidaan pitää vaatimuksia
enimmäisrangaistusten vähimmäistasoista
eräissä rikoksissa sekä sitä,
että ehdotukseen sisältyy niin hienojakoisia kriminalisointeja,
että niitä on vaikea erottaa toisistaan.
Huomattava osa ehdotuksista on kuitenkin sellaisia, että niitä voidaan
pitää perusteltuina kysymyksissä olevien
rikosten vakavan ja vahingollisen luonteen perusteella. Toisaalta
osa direktiiviehdotuksen edellyttämistä muutoksista tulee
toteutetuiksi jo yleissopimuksen voimaan saattamisen yhteydessä.
Eräiltä osin olisi pyrittävä siihen,
että direktiivissä olisi yleissopimuksen tapaan
ehdotettua enemmän liikkumavaraa. Esimerkiksi ehdotettu ammattikieltojärjestelmä tulisi
muotoilla siten, että se huomioi oikeusjärjestelmät,
joissa samaan tavoitteeseen päästään
toisin keinoin. Toisena esimerkkinä voidaan mainita kriminalisointivelvoitteisiin
liittyvät aikaisemmin käsitellyt kysymykset, koska
ne huomattiin ongelmallisiksi yleissopimuksen valmistelun yhteydessä.
Viime vuonna puitepäätösneuvotteluissa
kävi ilmi, että tällaisiin kysymyksiin
liittyvät Suomen huolenaiheet vastaavat useiden muiden
jäsenvaltioiden huolenaiheita.
Lainsäädännön selkeyden
ja johdonmukaisuuden ylläpitämiseksi yksityiskohtaisia,
vain yhtä rikoslajia koskevia menettelysäännöksiä ei tulisi
tehdä yhtä rikosnimikettä varten, jos
yleisillä säännöksillä tullaan
toimeen. Kansallista joustonvaraa on sallittava, koska rikosasioiden käsittelyjärjestelmät
vaihtelevat huomattavasti eri maissa. Tämä koskee
rikosprosessia sekä uhrien auttamista ja suojelua. Direktiiviehdotusta ei
voida kuitenkaan tältä osin pitää ongelmallisena
erityisesti sen vuoksi, että näihin kysymyksiin
liittyvät ehdotukset eivät edellytä lainsäädäntömuutoksia.