Perustelut

Direktiiviehdotus koskee lasten seksuaalisen hyväksikäytön ja seksuaalisen riiston sekä lapsipornografian torjumista. Ehdotuksessa on kysymys asiaa koskevan puitepäätöksen kumoamisesta ja uuden direktiivin säätämisestä sen tilalle. Direktiiviehdotukseen sisältyy myös elementtejä samaa aihepiiriä koskevasta Euroopan neuvoston yleissopimuksesta (CETS 201).

Eduskunta hyväksyi 15.3.2011 edellä mainitun yleissopimuksen sekä yleissopimuksen edellyttämät muutokset rikoslakiin. Samassa yhteydessä lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia koskeviin rikoslain säännöksiin tehtiin myös muita muutoksia. Kesäkuun 2011 alusta tulivat voimaan muun muassa uusi pykälä lapsen houkuttelemisesta seksuaalisiin tarkoituksiin (ns. grooming) sekä rangaistuksiin tehdyt korotukset (540/2011).

Lakivaliokunta pitää valtioneuvoston tavoin tärkeänä sitä, että direktiivi vastaisi mahdollisimman pitkälle edellä mainittua yleissopimusta. Näin voitaisiin myös välttää mahdollisia tulkintaongelmia. Saadun selvityksen mukaan direktiivin rangaistustasot on neuvostossa saatu sovittua siten, että ne vastaavat rikosten vakavuutta, vahingollisuutta ja vaarallisuutta, mitä valiokunta aikaisemmassa lausunnossaan (LaVL 10/2010 vp) edellytti. Sikäli kuin korotuspaineita yksittäisten rikosten rangaistuksiin ilmenee, valiokunta edelleen korostaa, että rangaistustasojen tulee olla johdonmukaisia ja suhteessa kunkin rikostekomuodon vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen.

Yksi keskeisistä avoinna olevista kysymyksistä liittyy lasten kanssa työskentelevien henkilöiden rikostaustan tarkistamiseen. Selvityksen mukaan aiemmin neuvostossa on asiaa koskeva direktiiviehdotuksen 10 artikla rajattu koskemaan ainoastaan työsuhteeseen hakevien henkilöiden rikostaustan tarkistamista. Parlamentti on halunnut laajentaa artiklan soveltamisalaa niin, että myös vapaaehtoistoimintaan hakevien henkilöiden rikostausta voitaisiin tarkistaa.

Suomessa rikostausta voidaan tarkistaa ainoastaan työnhaun yhteydessä. Lasten kanssa työskentelevien henkilöiden rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukaan työnantaja on velvollinen pyytämään henkilöltä rikosrekisteriote nähtäväksi otettaessa henkilö työ- tai virkasuhteeseen, kun työskentelyyn kuuluu alaikäisen kasvatusta, opetusta, hoitoa tai muuta huolenpitoa ilman huoltajan läsnäoloa. Vapaaehtoistoiminnan osalta tällainen menettely ei voimassa olevan lain mukaan ole mahdollista.

Selvityksen mukaan vapaaehtoistoiminnan käsite ja järjestämismuodot vaihtelevat eri EU-maissa. Suomessa kansalais- ja vapaaehtoistoiminta rakentuu usein rekisteröidyn yhdistyksen ympärille ja toiminnassa on mukana suuri määrä vapaaehtoisia ja talkoolaisia.

Neuvoston työryhmässä käytyjen keskustelujen perusteella tarkoituksena ei olisi luoda velvoitetta tarkistaa vapaaehtoistoimijoiksi pyrkivien henkilöiden rikostaustoja kaikissa tapauksissa. Vapaaehtoistoiminnan järjestäjillä tulisi kuitenkin halutessaan olla mahdollisuus rikostaustan tarkistamiseen. Vapaaehtoistoiminnan järjestäjillä olisi siis oikeus, mutta ei velvollisuutta pyytää hakijalta rikosrekisteriote nähtäväksi.

Valiokunta pitää erittäin tärkeänä, että direktiivin kansallisessa täytäntöönpanossa on mahdollisimman paljon joustavuutta siten, että vapaaehtoistoiminta Suomessa voi jatkossakin rakentua nykymallin mukaan. Valiokunta voi kuitenkin hyväksyä ehdotuksen siitä, että vapaaehtoistoiminnan järjestäjillä olisi halutessaan mahdollisuus rikostaustan tarkistamiseen edellyttäen, että direktiivi jättää riittävästi kansallista harkintavaltaa sen suhteen, miten tällainen edellytys täytettäisiin.

Euroopan parlamentti on pitänyt tärkeänä myös sitä, että työnantajan tulisi rikostaustaa tarkistettaessa saada tieto henkilön toisessa jäsenvaltiossa mahdollisesti saamasta rikostuomiosta. Suomessa rikosrekisteritiedot ovat henkilötietolain (523/1999) mukaisia arkaluonteisia tietoja, joiden käsittely ja luovutus on sallittua lain nojalla. Siitä, missä tapauksissa rikosrekisteristä saa luovuttaa tietoja, säädetään rikosrekisterilaissa (770/1993). Tietojen luovuttaminen toiseen valtioon edellyttää siis laintasoista sääntelyä.

Selvityksen mukaan eräät jäsenvaltiot ovat tehneet kompromissiehdotuksen, jonka mukaan jäsenvaltiolla olisi velvollisuus rikosrekisteritietojen luovuttamiseen, kun toinen jäsenvaltio pyytää lasten kanssa työskentelemään hakevan henkilön tietoja rikostaustan tarkistamista varten. Käytännössä tietojenvaihto tapahtuisi keskusviranomaisten kautta. Ehdotus poikkeaa vuonna 2009 tehdystä rikosrekisteritietojen vaihdon järjestämistä ja sisältöä koskevasta neuvoston puitepäätöksestä (2009/315/YOS, jäljempänä rikosrekisteripuitepäätös) siinä, että puitepäätös jättää jäsenvaltion harkintavaltaan sen, mitä tietoja se luovuttaa omista kansalaisistaan toisen jäsenvaltion viranomaisille silloin, kun toinen jäsenvaltio pyytää tietoja muuta tarkoitusta kuin rikosasian käsittelyä varten.

Saamansa selvityksen perusteella lakivaliokunta ei sinänsä näe estettä sille, että direktiivi olisi edellä mainitulta osin rikosrekisteripuitepäätöstä laajempi. Valiokunta voi siten suhtautua myönteisesti rikosrekisteritietojen luovuttamisvelvollisuutta koskevaan ehdotukseen edellyttäen, että jäsenvaltiot voivat säilyttää olemassa olevat, toimiviksi havaitut rikostaustan tarkistamismenettelynsä ja ettei tietojenvaihtovelvoitteesta seuraa velvollisuutta esimerkiksi perustaa erillistä ammattikieltojärjestelmää.

Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on äärimmäisen vakava asia, ja valiokunta pitää kaikkia sen estämiseen tähtääviä tavoitteita kannatettavina. Valiokunnan mielestä on tärkeä kehittää lainsäädännön ohella myös muita keinoja lasten suojelemiseksi seksuaaliselta hyväksikäytöltä ja tähdentää tässä yhteydessä erityisesti koulutuksen lisäämisen ja tiedon jakamisen merkitystä lasten kaltoinkohtelun ehkäisemiseksi.