Perustelut
Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja
saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena
ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin
huomautuksin ja muutosehdotuksin.
1. Laki henkilötietojen käsittelystä rangaistusten
täytäntöönpanossa annetun lain
muuttamisesta
19 a §. Oikeus tiedonsaantiin tuomioistuimelta.
Ehdotetulla säännöksellä on
tarkoitus luoda tietyille Vankeinhoitolaitoksen virkamiehille oikeus
saada tietoja salassa pidettävistä oikeudenkäyntiasiakirjoista.
Säännöksellä pyritään
turvaamaan vakavia väkivaltarikoksia ja seksuaalirikoksia
varten luotujen, rikoksen uusimisen ehkäisemiseen tähtäävien
toimintaohjelmien asianmukainen toteuttaminen vankilassa. Tällaisista
ohjelmista hallituksen esityksessä mainitaan esimerkkinä vuodesta
1999 Kuopion vankilassa käytössä ollut,
seksuaalirikoksiin syyllistyneille vangeille suunnattu STOP-ohjelma.
Lakivaliokunta pitää pyrkimystä uusintarikollisuuden
vähentämiseen jo sinänsä tärkeänä yhteiskunnallisena
tavoitteena. Erityisen tärkeää tämä on
juuri vakavan rikollisuuden, kuten väkivaltarikollisuuden
ja seksuaalirikosten kohdalla, koska tällaiset rikokset
voivat yksilötasolla usein aiheuttaa parantumattomia vaurioita.
Kuten hallituksen esityksessä (s. 3/II)
mainitaan, näistä toimintaohjelmista on saatu
myönteisiä kokemuksia (ks. myös LaVL 7/2003 vp).
Toimintaohjelmat ovat pitkäkestoisia ja intensiivisiä,
ja ne suunnitellaan ottaen huomioon yksityiskohtaiset tuomitun henkilön
rikostapahtumasta ja siihen johtaneista seikoista saatavat tiedot.
Näitä puolestaan ei voida läheskään
aina luotettavasti saada tuomitulta henkilöltä itseltään,
vaan tietolähteeksi tarvitaan juuri oikeudenkäyntiasiakirjoja,
jotka etenkin vakavien väkivaltarikosten ja seksuaalirikosten
kyseessä ollessa ovat usein salassa pidettäviä.
Edellä esitetyistä syistä lakivaliokunta
suhtautuu ehdotukseen lähtökohtaisesti myönteisesti.
Se katsoo kuitenkin, että nyt ehdotetulla säännöksellä ei
onnistuta saavuttamaan sille asetettuja tavoitteita. Tämä johtuu
ennen kaikkea siitä, että ehdotettu tiedonsaantioikeus
rajoittuu vain niihin henkilöihin, jotka osallistuvat vankilassa
toimintaohjelman täytäntöönpanoon.
Valiokunta on kiinnittänyt huomiota siihen, että tämän
vuoden lokakuun alusta voimaan tulleen vankeuslain (767/2005)
4 luvun mukaan jokaiselle vangille laaditaan rangaistusajan suorittamista
varten yksilöllinen rangaistusajan suunnitelma, joka sisältää esimerkiksi
suunnitelman vangin sijoittamisesta ja toiminnasta rangaistusaikana.
Sitä laadittaessa otetaan huomioon mm. vangin henkilöstä ja
rikollisuudesta saadut tiedot. Rangaistusajan suunnitelma laaditaan
aluevankilan sijoittajayksikössä ja sitä tarkennetaan siinä vankilassa,
johon vanki sijoitetaan. Tähän nähden
lakivaliokunta pitää välttämättömänä, että myös
rangaistusajan suunnitelman laatimisesta vastaavilla Vankeinhoitolaitoksen
virkamiehillä on oikeus saada tietoja salassa pidettävistä oikeudenkäyntiasiakirjoista,
jos tiedot ovat tarpeen arvioitaessa tarvetta sijoittaa vanki vankilassa
järjestettävään toimintaohjelmaan. Valiokunta
ehdottaa pykälän 1 momenttia muutettavaksi
tämän mukaisesti. Samalla valiokunta ehdottaa
momenttia muutettavaksi myös siten, että tiedonsaantioikeus
koskee lisäksi niitä henkilöitä,
jotka varsinaisesti suorittavat vankien valinnan tällaiseen
toimintaohjelmaan.
Valiokunta on kiinnittänyt huomiota siihen, että hallituksen
esityksen mukaisen pykälän sanamuodon mukaan oikeus
säännöksessä tarkoitettujen
tietojen saantiin on "vankeinhoitolaitoksella". Muotoilu vastaa
tältä osin voimassa olevan lain 19 §:ää.
Säännöksestä ei sen sijaan käy ilmi,
millainen henkilöpiiri Vankeinhoitolaitoksessa saa käsitellä tällaisia
salassa pidettäviä tietoja. Esityksen perusteluissa
(s. 6/II) tosin mainitaan, että asiakirjoja
saavat käsitellä vain sellaiset Vankeinhoitolaitoksen
virkamiehet, joiden virkatehtäviin välittömästi
liittyy tällaisten tietojen saamisen tarve. Valiokunnan
mielestä tällainen asiakirjojen käsittelyoikeutta
Vankeinhoitolaitoksen sisällä rajaava säännös
on tärkeä ennen kaikkea tapahtuneen rikoksen asianomistajan
suojaamiseksi. Tämän vuoksi valiokunta ehdottaa
tätä tarkoittavan säännöksen
lisäämistä lakiin.
Hallituksen esityksen perustelujen (s. 6 s.) mukaan
salassa pidettävistä tiedoista ei koottaisi rekisteriä,
vaan niitä sisältävät asiakirjat
hävitettäisiin välittömästi,
kun niistä on saatu toimintaohjelmien toteuttamisessa tarvittavat
tiedot. Valiokunnan mielestä tällaisesta hävittämisvelvollisuudesta
on tarpeen säätää laissa.
Lakiteknisesti valiokunnan edellä ehdottamat lisäykset
on sopivinta sijoittaa pykälän uudeksi 3 momentiksi.
Voimaantulosäännös.
Hallituksen esityksen mukaan ehdotettu laki oli tarkoitettu
tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta
tänä vuonna. Esityksen antamisajankohdan vuoksi
sitä ei kuitenkaan ole ollut mahdollista käsitellä sellaisessa ajassa,
että tämä tavoite olisi voitu toteuttaa.
Tämän vuoksi valiokunta on muuttanut voimaantulosäännöstä siten,
että lain voimaantulon tarkka päivämäärä jää tavanomaiseen
tapaan täydennettäväksi lain vahvistamisvaiheessa.
2. Laki sakon täytäntöönpanosta
annetun lain 37 §:n muuttamisesta
Voimaantulosäännös.
Lakivaliokunta on tehnyt voimaantulosäännöksen 1
momenttiin samanlaisen muutoksen kuin 1. lakiehdotuksen voimaantulosäännökseen.
Voimaantulosäännöksen 2 momentin mukaan ehdotetulla
lailla kumotaan sakon täytäntöönpanosta
annetun lain 37 §:n muuttamisesta 23 päivänä syyskuuta
2005 annettu laki (772/2005). Lain 37 § on
nykyisin voimassa mainitun lain mukaisessa muodossaan, jolloin pykälän
muuttaminen tulee osoittaa johtolauseessa. Tämän
vuoksi valiokunta on poistanut voimaantulosäännöksen
2 momentin ja tarkistanut lain johtolausetta.