LISÄTALOUSARVIOALOITE 126/2010 vp

LTA 126/2010 vp - Harri Jaskari /kok ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Tampere-Pirkkalan lentokentän laajennukseen

Eduskunnalle

Tampere-Pirkkalan lentokenttä on nopeasti kasvanut Suomen toiseksi tärkeimmäksi lentokentäksi ja Helsinki-Vantaan jälkeen merkittävimmäksi kansainvälisen liikenteen solmukohdaksi maassamme. Tällä hetkellä suorat lentoyhteydet Tampere-Pirkkalasta ovat Suomen sisäisten lentojen lisäksi Saksaan, Isoon-Britanniaan, Italiaan, Puolaan, Viroon, Latviaan, Liettuaan ja Espanjaan.

Koko Pirkanmaa on yhteistuumin määritellyt lentokentän yhdeksi tärkeimmistä alueen kehittämiskohteista. Alueen kansainvälistynyt elinkeinoelämä käyttää liikenneyhteyksien parantumisen takia yhä enemmän omaa kenttää, samoin tiedeyhteisö. Samalla kenttä palvelee entistä enemmän koko Väli-Suomea — merkittävää osaa koko Suomen väestöstä.

Tällä hetkellä Pirkanmaalla neuvotellaan kolmen uuden lentoyhtiön ja yli kymmenen uuden suoran ulkomaanreitin avaamisesta. Uudet reitit ovat elintärkeitä Väli-Suomen positiivisen kasvun kannalta ja tuovat Suomeen runsaasti uusia kansainvälisiä investoijia, asiakkaita ja matkailua. Ongelmaksi on muodostunut kentän kapasiteetti. Esimerkiksi Tampere-Pirkkalan kakkosterminaalissa pystytään käsittelemään vain yhtä konetta kerrallaan.

Tampere-Pirkkalan lentokenttä tarvitsee nopeasti laajennusinvestoinnin. Lentokentän laajennusinvestoinnin kokonaisbudjetti on 3,3 miljoonaa euroa, ja vastuullisena rakentajana on Finavia Oyj. Investointi mahdollistaa monien uusien kansainvälisten lentoreittien avaamisen ja nykyisten reittien matkustajamäärien lisäämisen.

Kyseisellä hankkeella on myös huomattava alueellinen työllisyysvaikutus. Välittömät rakentamisaikaiset työpaikkavaikutukset ovat noin 50 henkilötyövuotta, mutta välillisesti hankkeen työpaikkavaikutukset ovat yli kymmenkertaiset, lähes 600 henkilötyövuotta. Esimerkiksi Ryanairin kanssa tavoite on lisätä Tampere-Pirkkalan liikennettä 0,5 miljoonasta matkustajasta 1 miljoonaan matkustajaan vuoden 2012 loppuun mennessä. Tämä toisi runsaasti uusia matkailutuloja Suomeen.

Tampereen kaupunkiseutu on jo sitoutunut rahoittamaan uutta lentokentän investointihanketta omalta osaltaan. Investointi toteutettaisiin samanlaisena kolmikantana kuin 1990-luvulla rakennetussa Tampere-Pirkkalan ykkösterminaalissa.

Tampereen kaupunkiseudun kunnat (Tampere ja Pirkkala) ovat sitoutuneet maksamaan kolmasosan investoinneista (1 150 miljoonaa euroa), samaten Finavia Oyj:llä on valmius investoida kolmasosa kustannuksista (1 150 mij. euroa). Valtiollakin on jo olemassa oma rahoitusosuus. Tarvitaan ainoastaan joitain järjestelyjä, esimerkiksi momenttisiirto työ- ja elinkeinoministeriöltä liikenne- ja viestintäministeriölle.

Miksi tarvitsemme mahdollista momenttisiirtoa? Puuttuva valtion rahoitusosuus on jo olemassa työ- ja elinkeinoministeriöllä/Pirkanmaan ELY-keskuksella, ja hanketta pidetään työllisyysvaikutukseltaan ylivoimaisena. Pirkanmaan ELY-keskus ei kuitenkaan pysty myöntämään valtion yritykselle (Finavia Oyj:lle) nykymenettelyjen perusteella enempää kuin 10 prosenttia kustannuksista eli noin 0,3 miljoonaa euroa. Sillä TEM-osuudella Finavia ei hanketta kuitenkaan pysty toteuttamaan.

Siksi on erittäin tärkeää tehdä siirto työllisyysperusteisiin investointeihin tarkoitettujen varojen osalta työ- ja elinkeinoministeriöltä liikenne- ja viestintäministeriölle, jotta Tampere-Pirkkalan kakkosterminaalin laajennustyöt voisivat käynnistyä loppuvuoden 2010 aikana. Siirto on mahdollista tehdä vain avaamalla eduskuntakäsittelyn aikana momentti 32.30.64 työllisyysperusteiset investoinnit.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2010 neljänteen lisätalousarvioon momentille  31.60.40 lisäyksenä 1 000 000 euroa Tampere-Pirkkalan lentoterminaalin laajennusta varten ja lisää momentin perusteluihin maininnan siitä, että määrärahatarve katetaan työllisyysperusteisiin investointeihin osoitetusta määrärahasta.

Helsingissä 15 päivänä marraskuuta 2010

  • Harri Jaskari /kok
  • Mikko Alatalo /kesk