LISÄTALOUSARVIOALOITE 127/2010 vp

LTA 127/2010 vp - Raimo Piirainen /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Kuhmon Jumikeon laajennusosan Kopan rakentamiseen

Eduskunnalle

Valistuneen kansan velvollisuus on pitää huolta kulttuurisista juuristaan. Suomen kohdalla on se ainutlaatuinen tilanne, että vuosisatojen, jopa tuhansien taakse ulottuva suullisen perinteemme traditio on yhä elossa. Kainuussa ja naapurissamme Vienan Karjalassa on näihin päiviin asti säilynyt Itämeren suomalaiskansojen vanhin musiikin muoto, runonlaulu, joka oli pohjana Kalevalan synnylle. Kulttuurimme perusjuuret ovat siten vielä vahvat, ja niitä on vaalittu kiitosta saaneella tavalla Juminkeko-säätiön toiminnan kautta. Kulttuuritiedon keräämiseen, tallentamiseen ja tutkimiseen Juminkeon-säätiöllä on pitkäaikaisen ja -jänteisen toimintansa vuoksi parhaat edellytykset. Suullisen perinteemme edelleen kehittämiseksi tarvitaan Juminkeon lisärakennus, Koppa.

Kuhmon Juminkeon toiminta alkoi 25 vuotta sitten, jolloin toimintaa varten valmistui uusi toimintarakennus opetusministeriön rakennuttamana. Juminkeon toiminta on laajentunut nyt niin paljon, että nykyiset toimitilat ovat käyneet ahtaiksi ja lisärakennuksen tekeminen on perusteltua. Kalevalan 175-vuotisjuhlavuosi antaisi omalta osaltaan hyvän perusteen laajennukselle, jotta turvataan vuosikymmeniksi eteenpäin toimintaedellytykset työlle kansakuntamme juurien säilyttämiseksi ja tunnetuksi tekemiseksi sekä suomalaisille että kansainvälisesti.

Kuhmo on edelleen maan pahinta työttömyysaluetta. Kokonaistyöttömyys on ollut pitkään n. 18 % ja rakentajien työttömyysaste on tätäkin suurempi. Valtio tarvitsee järkeviä investointikohteita, joilla on myös työllisyyteen elvyttävä vaikutus. Kopan toteutuminen lisäisi merkittävästi myös Kainuuseen suuntautuvan kulttuurimatkailun kehittämisedellytyksiä. Juminkeon lisärakennus tuo pitkällä tähtäimellä myös korkean osaamisen työpaikkoja vaikutusalueelleen ja lisärakennuksella on kansainvälistä merkitystä, koska siihen tulee sijoittumaan Juminkeon arkiston lisäksi pitkään valmisteltu ja ensi vuonna virallisesti kolmivuotisen EU-hankkeen seurauksena perustettava Runolaulu-Akatemia. Sillä tulee olemaan tieteellistä yhteistyötä eri puolille maailman yliopistoihin ja laitoksiin, joissa tutkintaan runolaulua, alkuperäismusiikkia ja muuta suullista perinnettä. Suomalaisten juurien ja kulttuurin säilyttäminen tuleville sukupolville tulee olla meidän kaikkien yhteinen asia ja Juminkeon laajennusosan avulla voimme varmistaa toiminnan jatkumisen ja omaan kulttuuriperinteeseen keskittyvän matkailunkin kehittymisen.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2010 neljänteen lisätalousarvioon momentille  32.50.63 lisäyksenä 2 500 000 euroa Kuhmon Juminkeon laajennusosan Kopan rakentamiseen.

Helsingissä 15 päivänä marraskuuta 2010

  • Raimo Piirainen /sd
  • Merja Kyllönen /vas
  • Timo V. Korhonen /kesk